Miksi pakolaisten pitäisi jäädä pysyvästi Suomeen?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minusta pakolaiskesksutelu on typerä ja irrationaalinen aihe. Eivät sotalapsetkaan jääneet ruotsiin, vaan järjestään palasivat sodan loputtua takaisin Suomeen.Miksi oletetaan automaattisesti, että pakolaisten pitäisi jäädä tänne pysyvästi?
Järkevintä on ajatella, että ovat täällä sen aikaa kun olot kotimaassa levottomia, ja kun tasaantuu, he lähtevät -tai lähetetään takaisin rakentamaan isänmaataan.Oli sitten vaikka toinen sukupolvi menossa, koska he muistavat juurensa, olisi myös täysin järkevää etnisten perinteidensäkin takia palata sinne. Näin länsimaissakin on ollut tapana.

Ja miksi tänne tulee sotakuntoisia miehiä pakolaisina? Eikö miesten kuuluisi taistella sortoa vastaan? Vaikka sitten kansallisarmeijana... Jos Suomeen syttyisi vanha idästä tuleva sota, kukaan asekuntoinen ei saisi kumminkaan paeta vaan Suomenkin periaatteena on aina ollut "vaikka viimeiseen mieheen". Sodanaikana sotakarkurit ammuttiin. (ja lyönpä vetoa, että se voisi tula muotiin nykyäänkin.) Aika ja asenteet pohjoismaissa eivät ole muuttuneet, mutta ovatko nämä pakolaismiehet kenties epäisänmaallisia ja periaatteettomia? Vanha sanonta on: "Sodat loppuu sotimalla".
Itse en jättäisi Suomea jos nyt Venäjä keksisi meidät yllättää, vaan lyönpä vetoa että etniset vähemmistöt luikkisivat äkkiä täältäkin pois. "Ei ole meidän asia" -voisin kuvitella, kun ei ole heidänkään kotimaansa asia.
Ja todellakin, miksi heitä ei voi lähettää takaisin kun kotimaansa levottomuudet ohi?
Uudelleenrakennus on kuulemma kannattavaa, jos motivaatiota piisaa.

Kommentit (3)

Vierailija

Vastaan, vaikka ei pitäisi vastata

"Pakolaisten" omissa maissa ei ole Suomen tapaista systeemiä. Siksi sieltä miehetkin loikkii Eurooppaan.

Muutamat "pakolaiset" palaa kotimaihinsa vapaasta tahdostaan. Enemmistö haluaa jäädä Eurooppaan, "nauttimaan" Euroopan hyvinvointi oloista.

Vierailija

Uskalsit vastata tulenarkaan aiheeseen. Hyvä. Ja näinhän se on.
Ulkomaanapu pitäisi olla tavaraa, kuten vaatteita, viljelysvälineitä, uudenlaisien kestävämpien viljojen siemeniä ja vihannesten juuria tms. sekä valmiiksi tehtyä teknologiaa kuten merivesipumppuja, jotka suodattavat sen makeaksi juomavedeksi.
Kun annetaan vain rahaa kehitysmaihin, heille kenties tulee helposti anna-anna-anna mentaliteetti, mutta jos antaa kastelupumppuja, maanmuokkausvehkeitä ja juurikkaita tai teknologiaa ja sanoo että nyt heimomiehet peltotöihin tai verstaita tekemään, ollaan kenties edistytty hiukan. Ei olisi mahdotonta muutta kehitysmaiden infrastruktuuria jos voisi muuttaa asenteita.

Vierailija

Ei se kyllä ole pakolaisten kotimaalle yhtään hyvä asia kun rikkain ja koulutetuin kansanosa karkaa maasta. Suurinosa Amerikkaan 1800-luvun lopulla lähteneistä suomalaisista siirtolaisista palasi kuitenkin Suomeen, ja siten toivat maahan uusia ajatuksia. Mielestäni Suomessa jo pitkään olleitten pakolaisten, kuten somalien, olisi aika palata omaan maahansa. Heillä olisi mahdollisuus rakentaa omaa isänmaataan sen sijaan että olisivat halveksittu vähemmistö.

Uusimmat

Suosituimmat