Miksei ydinvoimaa enää vastusteta?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Miksei ydinvoimaa enää vastusteta? Tällä palstalla on ollut hiljaista pitkään ja muuallakin, ydinenergia.net -sivusto on viimeksi päivitetty joskus viime keväänä. Vihreä liitto on pehmentänyt asenteitaan. Onko ilmastonmuutos niin iso asia ettei ydinvoiman vastustaminen ole enää relevanttia? Ydinvoima ei tuota kasvihuonekaasuja ja sen jätteetkin voisi Wikipedian mukaan kierrättää jopa 95%:sti, Suomessa ei kuitenkaan tehdä niin vaan ne haudataan. Miksi näin? Ydinjätehän on kuumaa ja säteilevää, kai siitä nyt energiaa saisi?

Sivut

Kommentit (41)

Vierailija

Huolissaanolijoille ja pelkoja hyödyntäville on ilmastoteema moninverroin toimivampi, kuin lähinnä teoreettiseksi lopulta koettu ydinvoiman uhka. Ydinvoiman uhka ei vain puheista huolimatta realisoitunut kuin neukkujen sähellyksessä ja senkin vaikutus oli pieni.
Kumma kyllä, se on vastalääke ilmasto-uhkaa vastaan. Siinä meni vastustajien väittämiltä pohja pois.

No, ei hätää. Löytyi parempi keppihevonen, millä ratsastaa:

Ilmasto on mittaamattoman monminainen ja hallitsematon, joten siihen voi sisällyttää mitä ihmisen toimia tahansa. Siten sillä voi syyllistää ja painostaa ketä tahansa. Ajat tai pieret, niin olet syyllinen.

Vierailija
Asimov
Miksei ydinvoimaa enää vastusteta?

Ammattikoulussa, jossa altaVastaaja opiskelee, ei ole tietokoneita käytössä?

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Asimov
Vihreä liitto on pehmentänyt asenteitaan.

Vihreä liitto on pelkkä Kokoomuksen puutarhaosasto. Vasemmiston ilmasto-ohjelmassa sen sijaan määritellään selkeästi, että ydinvoimaa on vastustettava.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Mainitsinkin nyt vain yleistä asennoitumista. Ei se Greenpeacekaan ole hirveästi huudellut ydinvoiman vaaroista viimeaikoina. Osmo Soininvaara (arvostan häntä) muisteli eräässä tuoreessa haastattelussa että Vihreän liiton piti olla tavallaan väliaikainen asia eikä mikään "oikea puolue". Soininvaara oli muuten ainoa joka ei uhannut lähteä hallituksesta ydinvoiman takia. En tiedä hänen suhtautumistaan asiaan. Soininvaara ei jatka edustajana, jää aktiivipolitiikasta pois.

Sinäkin tappelet sen Lappeenrannan ihmelapsen, Koshin kanssa vain avohakkuista. Ei niitä esseitä lue Erkkikään mutta ei siellä minusta ydinvoimaa käsitellä.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Asimov

Eiköhän tuosta ydinvoimasta nyt taas eduskuntavaalien alla aleta peistä taittamaan.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija

Järki voittaa.

Kaikkia voi kusettaa jonkin aikaa. Joitakin koko ajan (Aweb)

Mutta kaikkia ei voi kusettaa jatkuvasti.

Vierailija
Aweb

Vihreä liitto on pelkkä Kokoomuksen puutarhaosasto. Vasemmiston ilmasto-ohjelmassa sen sijaan määritellään selkeästi, että ydinvoimaa on vastustettava.

Eikö tästä näe että vihreä liitto oikeasti ajaa ympäristön etua ihan järkevissä puitteissa eikä epärationaalisesti vastusta kaikkea mikä voisi nostaa elintasoa?

Vierailija
Aweb
Asimov
Vihreä liitto on pehmentänyt asenteitaan.

Vihreä liitto on pelkkä Kokoomuksen puutarhaosasto. Vasemmiston ilmasto-ohjelmassa sen sijaan määritellään selkeästi, että ydinvoimaa on vastustettava.

Vasemmisto = ?.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Raivomielen Unet

Ei siitä sitä näe, mutta siitä näkee, että Vihreä liitto yrittää ajaa Vihreän liiton etua.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija
Aweb
Asimov
Vihreä liitto on pehmentänyt asenteitaan.

Vihreä liitto on pelkkä Kokoomuksen puutarhaosasto. Vasemmiston ilmasto-ohjelmassa sen sijaan määritellään selkeästi, että ydinvoimaa on vastustettava.

Kyllä se vihreä liitto on paljon lähempänä vasemmistoliittoa ja kommunisteja kuin kokoomusta. Vihreä liitto on kuin vesimeloni vihreä päältä ja punainen sisältä.

Vihreän liiton paikkaa poliittisella kartalla voi testata esim seuraavalla mielikuvalla "Heidi Hautala Kokoomuksen riveissä puolustamassa ydinvoimaa ja ajamassa veronalennuksia"

Entä seuraava mielikuva "Heidi Hautala Vasemmistoliiton riveissä vastustamassa ydinvoimaa mutta kannattamassa sähkön tuonnin lisäämistä venäjältä ja vaatimassa lisää veroja erilaisiin sosiaalisiin tarpeisiin"

Kumpiko mielikuva vaikuttaa todennäköisemmältä?

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
tapani

Se oli vasemmistoliitto, jonka puheenjohtaja (?) sanoi, että Vihreät ovat nykyään Kokoomuksen puutarhaosasto.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija
Aweb

Se oli vasemmistoliitto, jonka puheenjohtaja (?) sanoi, että Vihreät ovat nykyään Kokoomuksen puutarhaosasto.

Saahan sitä sanoa mitä vaikka mitä. Jos hän haluaa soluttaa kokoomukseen oman desanttiosaston?

Ehkä kyse on siitä.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija

Mitä hyötyä vastustaa, kun kansa ei saa päättää, vaan kansanedustajat rahoittajiensa paineesta kuitenkin rakentavat lisää ydinvoimaa.

Ja muuten loppusijoituksesta sen verran, että kun suomeen saadaan se sijoituspaikka, niin eiköhän sitten selviä minne Ruotsikin sijoittaa jätteensä. Vai tietääkö vaikkapa Ayla mihin Ruotsin tuottama ydinjäte loppusijoitetaan?

Tuskin ovat niin tyhmiä siellä että Ruotsin kallioperään sijoittaisivat sitä, vaan tod. näk. dumppaavat Suomeen, jos Suomi maksaa muodollisen summan siitä hyvästä.

Se tulee olemaan viimeinen ja ratkaiseva todiste siitä, että Suomi on Ruotsin kaatopaikka ja takapiha, aivan kuten Kiina on Yhdysvaltojen kaatopaikka.

Ja te kaikki pro-ydinvoimahäiskät taas siellä puistelette aivopestyjä päitänne ettekä voi myöntää tätäkään ikävää pikku faktaa. Kysynkin teiltä, mihin ruotsi sijoittaa ydinjätteensä? Lyödäänkö vetoa?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat