Seuraa 
Viestejä29006

Se vaan kestää turkasen kauan ennenkuin kipua tuntee. Kun kolvilla tirvasee
sormeeensa, niin ehtii helposti sekunnin ajan kiroamaan, että kohta kirpasee, mutta mitään ei ole tehtävissä. Melkein nahan käryn aistii ennemmin. Sama kun toisinaan lyö päänsä katuun.

Sivut

Kommentit (26)

Toope
Seuraa 
Viestejä27842
CE-hyväksytty
Se vaan kestää turkasen kauan ennenkuin kipua tuntee. Kun kolvilla tirvasee
sormeeensa, niin ehtii helposti sekunnin ajan kiroamaan, että kohta kirpasee, mutta mitään ei ole tehtävissä. Melkein nahan käryn aistii ennemmin. Sama kun toisinaan lyö päänsä katuun.

Jos olet useamman kerran lyönyt pääsi katuun, niin ei kai se mikään ihme ole.

"Ruotsikin oli pirullinen maa ennen kuin tajusivat tuon monikulttuurin. Peppit ja Lindgrenit ovat niin eilispäivää...." Pommit ja etnojengit? Tulevaisuutta?
"Ei ole tärkeää, kuka tai mikä hallitus lopettaa huonon maahanmuuton Suomeen. Pääasia on se, että joku sen lopettaa."
"Minä kun tyhmänä luulin, että median moniarvoisuus olisi arvokasta, eikä valtamedian samanmielisyys?"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006

Olen edelleen tosissani. Kyllä usein ehtii toteamaan että kohta sattuu. Viimeksi kun veistin sormeni poikki melkein niin huomasin että veitti lipsahti ja sormi on avoinna luuta myöten. Sitten kerkisin ajatella että voi perse pitää varmaan mennä vessan lavuaarin luokse ettei keittiö sotkeennu ja aattelin myös että mitenkähän tän ruuanlaiton käy ja sitä manasin että kyllä se varmaan kohta sattuu. Sitten vasta alko sattumaan.

Midian
Seuraa 
Viestejä209

Omalla kohdallani usein (ehkäpä aina) on niin että mitä suurempi haaveri niin sen pitempään kestää ennenku alkaa kipu.
Esim. jos tökkää jollain meisselillä käteen niin tuntuu kyllä heti, mutta terävällä mattopuukolla sormesta palan leikatessa kerkeää kyllä melkein vessaan puhdistamaan enenkun tuntuu ees miltään.

Ja yleensäkin isommissa haavoissa ei kipu ole ollenkaan niin paha ollut suhteessa haavan kokoon, verrattuna siis pikku haavoihin.

Kas lempijuomaani, Alkoholia!

Neutroni
Seuraa 
Viestejä34608
CE-hyväksytty
Se vaan kestää turkasen kauan ennenkuin kipua tuntee. Kun kolvilla tirvasee
sormeeensa, niin ehtii helposti sekunnin ajan kiroamaan, että kohta kirpasee, mutta mitään ei ole tehtävissä. Melkein nahan käryn aistii ennemmin. Sama kun toisinaan lyö päänsä katuun.



Varpaan iskeminen johonkin on samanlainen juttu. Kun tuntee iskun ja rusahduksen, tietää odottaa, että kohta sattuu. Nagan syönnissä tuska tulee vielä hitaammin, mutta se ei johdu vain hermoston hitaudesta.

CE-hyväksytty
Olen edelleen tosissani. Kyllä usein ehtii toteamaan että kohta sattuu. Viimeksi kun veistin sormeni poikki melkein niin huomasin että veitti lipsahti ja sormi on avoinna luuta myöten. Sitten kerkisin ajatella että voi perse pitää varmaan mennä vessan lavuaarin luokse ettei keittiö sotkeennu ja aattelin myös että mitenkähän tän ruuanlaiton käy ja sitä manasin että kyllä se varmaan kohta sattuu. Sitten vasta alko sattumaan.



Alkukivuttomuus voi johtua autonomisen hermoston tuottamasta suojaavasta sokista. Ihmisten tiedetään juosseen henkensä edestä kilometrikaupalla ennen jalassa oleva ammottava haavan huomaamista tai musertavaa kipuaistimusta. Eli kipuaistimus iskee vasta sen jälkeen, kun on päästy turvaan.

Sama ilmiö toistuu myös psyykkisten järkytysten kohdalla. Erään kuuluisan rapakon takana sattuneen räjähdysonnettomuuden jälkeen pelastustyöntekijä tui lasta kiireemmän kaupalla ensiapuun. Vasta kun hoitaja kysyy, missä lapsen pää, pelastaja pelasta huomaa pään puuttumisen ja lamautuu järkytyksestä.

MooM
Seuraa 
Viestejä11300
Tuimakka
CE-hyväksytty
Olen edelleen tosissani. Kyllä usein ehtii toteamaan että kohta sattuu. Viimeksi kun veistin sormeni poikki melkein niin huomasin että veitti lipsahti ja sormi on avoinna luuta myöten. Sitten kerkisin ajatella että voi perse pitää varmaan mennä vessan lavuaarin luokse ettei keittiö sotkeennu ja aattelin myös että mitenkähän tän ruuanlaiton käy ja sitä manasin että kyllä se varmaan kohta sattuu. Sitten vasta alko sattumaan.



Alkukivuttomuus voi johtua autonomisen hermoston tuottamasta suojaavasta sokista. Ihmisten tiedetään juosseen henkensä edestä kilometrikaupalla ennen jalassa oleva ammottava haavan huomaamista tai musertavaa kipuaistimusta. Eli kipuaistimus iskee vasta sen jälkeen, kun on päästy turvaan.

Sama ilmiö toistuu myös psyykkisten järkytysten kohdalla. Erään kuuluisan rapakon takana sattuneen räjähdysonnettomuuden jälkeen pelastustyöntekijä tui lasta kiireemmän kaupalla ensiapuun. Vasta kun hoitaja kysyy, missä lapsen pää, pelastaja pelasta huomaa pään puuttumisen ja lamautuu järkytyksestä.




Varmaan noin. Mutta myös erityyppisten hermoratojen johtonopeuksissa on eroa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Nerve_conduction_velocity

Mekanoreseptorien (paine) aistimus etenee nopeampi ratoja kuin nosiseptoreiden (kipu). Tämä selittää sen, että ehtii havaita leikanneensa sormesta palan pois ennen kuin viiltävä kipu iskee. Osa kivusta tulee lisäksi kemiallisen reaktion kautta, mikä kestää vielä kauemmin.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Jouduin puhelimeen vastaamisen takia lähettämään edellisen viestin kesken tokan oikoluvun, joten virheitä jäi kamalasti.

MooM puhuu täyttä asiaa. Sokki on vain yksi tekijä tässä asiassa.

Johtuneeko hitaiden ja nopeiden hermosolujen erosta tai hermojen sekoamisesta lopullisesti, olen pohtinut vuosikausia, mitä lajia se pahin kipuni on. Neuropaattista kipua se ei ole. Nosiseptiiviista kipua se ei ole. Vaikka nosiseptiivinen kipu olisikin kenkkua, se on siedettävää. Tavallinen lihaskipu voi olla jopa nautinnollista, kuten myös tykyttävä kipu sen jälkeen kun jättänyt sormensa oven väliin. Lääkärit ovat sanoneet, että minulla on suhteellisen korkea nosiseptiivisen kivun kipukynnys.

Se kipu, jota koen vasemmalla ylävartalossa on tappavaa. Ja mikä pahinta, alettuaan tuo murhaava kipu kestää päiväkausia eikä siihen auta mikään. Ultraääni syviin lihaksiin sekä lämpö auttavat jonkin verran. Ainoa keino keino välttää tätä kipua on karttaa ylirasitusta ja kylmää.

CE-hyväksytty
Tuimakka
Jouduin puhelimeen vastaamisen takia lähettämään edellisen viestin kesken tokan oikoluvun, joten virheitä jäi kamalasti.

Eikö kannattaisi jättää ne virheet kirjoittamatta?



Sinä et varmaan uskalla puhua vieraita kieliäkään, kun "mitähän ne minusta ajattelee, jos teen virheen"?

Niinhän niissä netiketti-ohjeissa ainakin rivien välissä sanotaan, että kiireisenä, väsyneenä, yksinäisenä, kärttyisänä, kipeänä (aputs minä), nälkäisenä, kännisenä jne. ei pitäisi kirjoittaa mitään, koska teksti voi olla sitä sun tätä.

Myöskään lukihäiriöisten (aputs minä), vanhentuneiden silmälasien omistajien (aputs minä) ei pitäisi kirjoittaa, koska kirotusvihreitä vilisevän tekstin päästäminen käsistä on erittäin epäkohteliasta. Tai ainakaan tuotos ei ole CE-hyväksyttyä laatua.

Mutta jos keskustelun perimmäisenä tavoitteena on erilaisten näkemysten esille tuominen, silloin kirjoitusvirheitä ja epätarkkuuksia voi katsoa sormien läpi. Eikä kirjoittajalta vaadita täydessä terässä olemista.

Mitä kipuun tulee, se on joskus niin kovaa, että sen aikana jaksaa juuri ja juuri hengittää ja olla olemassa. Mutta kun kipu on keskitasoa, voi tarttua näppikseen saadakseen muuta ajateltavaa.

Entäpä jos meillä on tietoisuus juuri sen takia, että pystymme tuntemaan kipua (ja välttämällä sitä pysymään elossa? Kaikki muu kasautuisi sitten tämän tietioisuuden "syyksi"?

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Qtamo
Entäpä jos meillä on tietoisuus juuri sen takia, että pystymme tuntemaan kipua (ja välttämällä sitä pysymään elossa? Kaikki muu kasautuisi sitten tämän tietioisuuden "syyksi"?

Ei kivun tunteminen tietoisuutta vaadi.

Juttelin joku aika sitten erään tuttavani kanssa, joka sai nuorena miehenä ilkeän palovamman räjähdysonnettomuudessa kasvoihin. Hän ei tajunnut olleenkaan, miksi kaverit olivat toimittamassa häntä sairaalaan ja laittamassa kylmää hänen kasvoilleen. Vasta matkalla sairaalaan, eli noin puoli tuntia onnettomuuden jälkeen iski tyrmäävä kipu.

Tuttavani sanoi, että osasyynä kivun viivästymiseen saattoi olla se, ettei hän nähnyt omia kasvojaan. Kaverit näkivät ja siksi pelästyivät. Kavereiden kauhistuneet kasvot toimivat tavallaan peilinä. Toinen syy kivun viipymiseen oli tietysti se, että kestää aikansa, ennen kuin palovamma kaivautuu kunnolla kudoksiin.

Kivuista tuli maanantaina hyvä Prisma-dokkari.

Se kohta todella masensi, missä todettiin, että lapsena paljon kipua kokeneilla (tyyliin keskosilla) hermopiuhat ovat kytkeytyneet niin, että kipua tulee herkemmin. Kun itse olen kärsinyt kivuista kakarasta asti, niin taitaa olla piuhat niin pahasti solmussa, ettei siinä paljon ärsykettä / rasitusta tarvita. Toisaalta TMS:n eli aivojen "täräyttämisen" käyttö kivun hoidossa oli kiinnostavaa, vaikka tuskin se minua auttaa.

Sen verran tästä kivusta paasaaminen on vaikuttanut, että tänään päätin vihdoinkin suostua menemään kipupoliklinikalle. Kipupoliklinikkaa eri lääkärit ovat minulle moneen kertaan ehdottaneet ja patistaneet, mutta olen itsekseni etsiskellyt keinoja kivun vähentämiseen. Ja osin onnistunutkin. Nyt kun enää itse keksi yhtään mitään uutta, olen valmis ottamaan apua ja ideoita vastaan.

No totta helkkarissa kipuklinikalle kannattaa mennä, jos sinne lähetteen saa!! Mikä helkkari sinua Tuimakka on vastaanharittanut?

Kipuhan aistitaan aivoissa ja kun kipua (tai muuta ärsykettä) on jatkunut riittävän kauan, se urautuu hermoverkkoihin. Vaikka itse kivun aiheuttaja olisi poistunut (sun tapauksessasi ei ole), niin aivot kelaa totuttua rataansa. Voit verrata sitä vaikka haamusärkyyn..

Ihan samalla tavalla aivot reagoivat myös psyykkiseen kipuun. Lapsena traumaattisia kokeneen aivot herkistyvät esim. hylkäyskokemuksille, joten myöhemmin elämässä tapahtuvat pienetkin hylkäämiset tai niiden uhka aiheuttaa yhtä massiivisen annihilaatioahdistuksen kuin muinoin lasna.

Kipuun käytetään nykyisin vanhanaikaisia masennuslääkkeitä, trisyklisiä antidepressantteja, mutta himpunpieninä annoksina. Niillä kun on taito blokata nämä loopissa kiertävät aivovasteet ja sitten esim. psykoedukaatiolla voidaan opettaa ne toimimaan mielekkäämmällä tavalla.

Ihminen oppii ja aivokin.

Meikäläisen kipu on siitä simppeliä, että kipua ei ole, jos ja kun pystyn pitämään itseni riittävän lämpinä (kaksi fleeceä sekä myssy koko ajan yöt ja päivät päällä) enkä rasita itseäni liikaa.

Sunnuntaina innostuin jynssäämään hometta kylppärin kaakeleiden raosta 2 neliön alueelta ja olin kaksi päivää tosi kipeä. Samoin jos ajan hyvin ergonomisella autollani Hyvinkäältä Helsinkiin ja takaisin, olen käsistä ja hartioista pari päivää tosi kipeä. Hyvinkään keskustaan sentään pystyn ajamaan autolla ilman kipuja. Mutta markettireissun jälkeen olen pari tuntia ihan kanttuvei.

Olen viimeiset vuodet opetellut kuuntelemaan itseäni etten ylikuormittaisi itseäni. Ankara kipu on meikäläiselle oikeasti vaaran merkki siitä, että liikehermosolut joutuvat liian lujille. Meikäläisen tulee liikkua niin, ettei tule edes kohtalaista kipua. Läksyä on tällaisen perusvilkkaan ihmisen tosi vaikea oppia, koska lapsena on kuntoutusvaiheessa taottu selkärankaan periaatetta: no pain, no gain.

Eli kun kipua tulee, se on merkki siitä, että olen oikeasti yrittänyt liikaa. En ole halunnut puuduttaa itseäni, koska olen halunnut oppia titraamaan liikuntaa siten, että liikun mahdollisimman paljon mutta tyrmäävän kivun alapuolella. Liikkumavara on todealla pieni ja supistuu koko ajan. Ei tarvitse mennä kuntosalille, koska pyykkien ripustaminen narulle on jo kova ponnistus.

Lihasheikkouden lisäksi myös vagus-hermo kiukuttelee ja se taas aiheuttaa kivunhoitoon uusia pulmia. Lihasrelaksantitkaan eivät toimi, koska ne halvaannuttavat moneksi tunniksi eikä pääse mihinkään. Ja kyllä minä olen syönyt 16 vuotta joka sitalopraamia 10 mg/vrk. Ja se tosiaan kivasti nostaa kipukynnystä. En usko, että kipuklinikalta löytyy mitään ihme apua, mutta olen sitä sorttia, joka haluaa kääntää sen viimeisenkin kiven.

MooM
Seuraa 
Viestejä11300
Tuimakka
Meikäläisen kipu on siitä simppeliä, että kipua ei ole, jos ja kun pystyn pitämään itseni riittävän lämpinä (kaksi fleeceä sekä myssy koko ajan yöt ja päivät päällä) enkä rasita itseäni liikaa.

Sunnuntaina innostuin jynssäämään hometta kylppärin kaakeleiden raosta 2 neliön alueelta ja olin kaksi päivää tosi kipeä. Samoin jos ajan hyvin ergonomisella autollani Hyvinkäältä Helsinkiin ja takaisin, olen käsistä ja hartioista pari päivää tosi kipeä. Hyvinkään keskustaan sentään pystyn ajamaan autolla ilman kipuja. Mutta markettireissun jälkeen olen pari tuntia ihan kanttuvei.

Olen viimeiset vuodet opetellut kuuntelemaan itseäni etten ylikuormittaisi itseäni. Ankara kipu on meikäläiselle oikeasti vaaran merkki siitä, että liikehermosolut joutuvat liian lujille. Meikäläisen tulee liikkua niin, ettei tule edes kohtalaista kipua. Läksyä on tällaisen perusvilkkaan ihmisen tosi vaikea oppia, koska lapsena on kuntoutusvaiheessa taottu selkärankaan periaatetta: no pain, no gain.

Eli kun kipua tulee, se on merkki siitä, että olen oikeasti yrittänyt liikaa. En ole halunnut puuduttaa itseäni, koska olen halunnut oppia titraamaan liikuntaa siten, että liikun mahdollisimman paljon mutta tyrmäävän kivun alapuolella. Liikkumavara on todealla pieni ja supistuu koko ajan. Ei tarvitse mennä kuntosalille, koska pyykkien ripustaminen narulle on jo kova ponnistus.

Lihasheikkouden lisäksi myös vagus-hermo kiukuttelee ja se taas aiheuttaa kivunhoitoon uusia pulmia. Lihasrelaksantitkaan eivät toimi, koska ne halvaannuttavat moneksi tunniksi eikä pääse mihinkään. Ja kyllä minä olen syönyt 16 vuotta joka sitalopraamia 10 mg/vrk. Ja se tosiaan kivasti nostaa kipukynnystä. En usko, että kipuklinikalta löytyy mitään ihme apua, mutta olen sitä sorttia, joka haluaa kääntää sen viimeisenkin kiven.




Onko sulla väsymysoireyhtymä? Tuo rasituksen aiheuttama kohtuuton väsymys (siis ei unisuus) ja lihaskivut kuulostaa juuri siltä. http://en.wikipedia.org/wiki/Chronic_fatigue_syndrome

Mulla on sama paljon lievempänä, ilman noita liikunnan aiheuttamia oireita. Tai siihen päädyttiin, kun pitkäaikainen lievä kuume, nuuppa olo ja laskenut Hb ei millään muulla selity. Joku retrovirus siellä jyllää ja se löytyi verikokeessakin.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Tiedoksi MooMille että minulla on vain ja ainoastaan kaikki polion myöhäisoireet. Ennen ne laskettiin tartuntatauteihin B91, mutta nykyään neurologisiin sairauksiin G14. Olen hengeltäni ja perustemeramentiltani tosi virkeä, mutta "urheilusuorituksen" eli fyysisen rasituksen jälkeen tulee "aivosumu" kun välittäjäaine adenosiinit loppuu. Monet eivät voi ymmärtää, miten voin jaksaa jutella yli 7 tuntia tikkana raskaista asioista putkeen (tosin sohvalla maaten), mutta kahden kilsan kävelyn jälkeen olen zombie.

Päätös mennä kipuklinikalle kypsyi siksi, että mieheni kävi justeeraamassa lääkitystään omalääkärin pakeilla. Meillä on ollut sama lääkäri yli 13 vuotta. Ari sitten (luvan kanssa) juorusi, miten kipeä ja heikko kotioloissa oikeasti olen. Omalääkäri oli täysin ällistynyt ja sanoi, että eihän Tuijasta ikinä arvaa, kun se on iloinen ja reipas minun luonani käydessään. Tähän Ari totesi laulun sanoin: (kipuasioissa) älä usko Tuijaa, Tuija sua huijaa.

Jäinkin pohtimaan, miksi on niin vaikeaa myöntää ja näyttää omaa kipua ja heikkoutta. Edes lääkärille tai nimenomaan lääkärille. Muistin siihen tosi järkevän selityksen, jota olen joskus ajatellut, mutten koskaan sanallistanut. Kerron siitä seuraavassa viestissä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat