Allergian muuttuminen iän mukana

Seuraa 
Viestejä23157
Liittynyt23.7.2006

Aloitamme siis itsestämme.

Olen syntynyt 1970-luvun alussa. 1970-luvulla olin allerginen lukuisten kasvien, mm. heinien ja lehtikasvien (mm. koivu), siitepölylle. Lisäksi kissat ja koirat aiheuttivat vakavia allergisia reaktioita. Noin vuonna 1976 muistan, kuinka olin seuraamassa heinäntekoa maatalolla, seurauksena se, että silmäni turposivat umpeen enkä juuri pystynyt enää hengittämään. Samoin ajoittaiset altistukset varsinkin kissojen kohdalla johtivat siihen, että allergiset reaktiot lähinnä lamauttivat minut. En nähnyt, kuullut enkä haistanut enää mitään, kaikki aistit tukossa.

Alle kymmenen ikävuoden minut laitettiin siedätyshoitoon. Jos oikein muistan, niin kaksi vuotta sain säännöllisesti (joka toinen viikko) kolme pistosta käsivarteeni. Yhden välivuoden jälkeen sain vielä yhden vuoden kuurin. 10-20- vuotiaana allergia ei koskaan ollut niin paha kuin lapsena. Nenä toki vuosi joka kevät ja kesä, kun pujo ja koivu kukkivat, ja silmät arastivat, mutta oireet olivat siedettäviä. Säännöllinen lääkekuuri riitti allergian hoitamiseen. Ei se koskaan poistanut oireita, mutta lievitti niitä pahimpina aikoina.

Kaksikymppisenä lähdin kotoa, ensin armeijaan, sitten opiskelemaan. Muutamilla opiskelukavereillani oli koiria. Ensin huomasin, että ne aiheuttivat allergisia reaktioita, mutta vähitellen oireet katosivat, lähes kokonaan. Myös kissojen aikaisemmin aiheuttamat oireet enimmäkseen hävisivät. Olin käyttänyt Zyrtecin kaltaisia lääkkeitä, mutta vähitellen iän myötä lääkkeiden käyttö väheni, koska allergiset ongelmat vähenivät. Eräänä talvena en edes hankkinut lääkkeitä, koska siitepölyoireet olivat käytännössä kadonneet. Tämä tapahtui 30:n ikävuoden paikkeilla. Sen jälkeen minulla ei ole ollut tarvetta minkäänlaiseen allergialääkitykseen. Kunnes viime vuosina olen huomannut erilaisia iho-oireita. Iho, lähinnä päässä ja kasvoissa, myös käsissä, kutisee, joskus punoittaa. Tähän kutinaan ei auta kunnolla edes kortisonivoide. Minulla on hyvä naispuolinen ystävä, jolla on todella vakavia (atooppisia?) iho-ongelmia. Toivottavasti en tule kokemaan samaa.

Koirien kohdalla ymmärrän tavallaan sen, että tottuminen voi vähentää oireilua. Mutta lehtipuut ja heinäkasvit tuprauttavat suurin piirtein samanlaiset siitepölypilvet maailmaan joka vuosi. Miksi vasta kolmekymppisenä tottuu siihen, vai onko se yksilöllistä? Tehosiko lääkitys ja siedätyshoito, vai elimistön tottuminen oireiden aiheuttajiin? Teini-iässä ja sen jälkeen oireet vähenivät, mutta niin kuulemma vähenevät monilla hoitoa saamattomillakin!

Kyse on lähinnä siitä, mikä loppujen lopuksi aiheuttaa yliherkistymisen ja allergian(http://en.wikipedia.org/wiki/Allergy). Edellä mainitussa linkissä on spekulaatiota siitä, mutta miksi ihmisillä nykyaikana on niin paljon allergioita? Ilmeisesti allergiaa esiintyy kuitenkin enemmän kuin aikaisemmin.

Itse veikkaan sitä, että allergian kaltaiset oireet johtuvat, ainakin osittain, siitä, että ihmisen elinympäristö on muuttunut liian nopeassa tahdissa. Ihmisen elimistö ei ehdi sopeutua kaikkiin muutoksiin, mitä ympäristössä tapahtuu. Vuosisatoja, jopa -tuhansia, elettiin maanviljelys- ja karjatalousympäristössä. Nykyihmiset (länsimaissa) ovat siirtyneet parissa sukupolvessa (esim. Suomi) täysin erilaiseen ympäristöön, johon ihmiselimistö ei täysin ole vielä sopeutunut. Ovatko allergiat siis reaktioita ympäristön ja elinolosuhteiden muutoksiin?

Mutta, jos omiin kokemuksiin voi vedota, ihminen voi ilmeisesti yhden elämänsä aikana tottua muutoksiin melko tehokkaasti. Nykyään raavin päätäni ja käsiäni, mutta hengityselinoireita ei juuri ole. Tekeekö ikä sen vai vain tottuminen ja sopeutuminen allergian aiheuttajiin?

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat