Huovutettu sydän

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Huovutettu sydän

Meiltä paloi kuusi, kun olin lapsi. Aidot kynttilät… Isä sen sammutti pitkällä räsymatolla. Siinä oli hetken jouluilo hakusessa, mustuneiden koristeiden keskellä. Seuraavana Jouluna meillä olikin sitten uuden uutukaiset sähköiset joulukynttilät. Ja hiukan rippeitä joulukoristeista. Isä teki rautalangasta, kullanvärisestä joulukäädystä tähden, laittoi punaisesta käädystä siihen keskustan – sellainen oli siinäkin, joka paloi – paitsi oli jotain metallia. Tähti oli erittäin kaunis – se palanut nimittäin.
Kaunis oli se isänkin tekele - omalla tavallaan. Ripustan sen saman edelleen Jouluisin kuuseeni. Ja ne pienet rääppeet, jotka säästyivät palolta.
Muitakin perinteisiä lapsuudenkodin koristeita on, mutta kynttilät – ne sähköiset jostain syystä kulkeutuivat ”kapioina” mukanani. Ja loistivat kauniisti.
Ongelmiakin syntyi. Uudessa kodissa. Tekniikka kulki eteenpäin… Ja mikä helvetin maadoittamaton töpseli. Eihän sitä mihinkään saa työnnettyä. Eikä aattoaamuna tehdä enää suuriakaan hankintoja.
Onneksi omistan rautasahan. On se niin hemmetin kovaa muovia, ettei oikein tahdo purra. Noh.. Mitä jos lämmittäisi sytkällä hiukan.. Virhearvio! Musta myrkkysavu täyttää tilan. Kaamea käry.
Ei auta kuin sahata kylmiltään. Ja mahtuuhan se sitten lopulta maadoittamaton maadoitettuun. Tosin ikinä ei saa sitä siitä jatkojohdosta irti – On se nimittäin niin kireässä.
Valot loistavat upeasti.
Asettelen ne aina aattoa edellisenä iltana kuuseen, suoristelen kynttilät, vaihdan paikkaa kunnes olen tyytyväinen. Kuusi on kaunis – Tuoksuu taivaalliselle. Lapset koristelevat sen sitten aattoaamuna muutoin – niillä vanhoilla ja uusilla perinteisillä koristeilla.
Meni muutama Joulu, kunnes ymmärsin, että kynttilät kannattaa pois ottaessa asetella nätisti takaisin rasiaansa. Vaikka kuinka Joulu jo kyllästyttäisi ja kuusi tuntuu enää vain riesalta. Sen verran useasti on saanut kirota jalkapohjiin tarttuneita neulasia. Kun kynttilät olivat isossa mytyssä avonaisessa laatikossaan – kansihan ei mahtunut kiinni – niiden kiinnittäminen seuraavana Jouluna oli ”suurta” juhlaa ja kiroilua. Mikä sotku! Kantapää on hyvä opettaja. Laatikko mahtuu hyvin kiinni, kun kynttilät ovat paikoillaan. Ei sotkua ei ylimääräistä ressiä.
Ostin kuuseen varalamppuja. Erikoissähköliikkeestä, ei niitä muualta löytynyt. Vaihtelin mustuneiden tilalle kirkkaat. Mutta mitä lie sitten viime Jouluna tapahtui. Aatonaattona loistivat vielä kauniisti, mutta aattona: Ei mitään – ei värähdystäkään! Siihen päättyi Kynttilöiden monikymmenvuotinen taival. Kuusta koristivat ikkunaan tarkoitetut jouluvalot. Ihan kauniit nekin. Ostan uudet seuraavaksi jouluksi, ajattelin.

Vaan kuinkas käykään!

Delegoin hankinnan eteenpäin… Rakkaudelle.
Ja Rakkaani kantaa kuusenkynttilät kotiin. Kun kantaa vastuun meillä muutoinkin. Tavatessamme lanseerasin suhteeseemme leikkimielisen Risto Reippaalta kuulemani lauseen. Risto tokaisi naiselleen: ”Kanna sinä laukut, minä kannan vastuun.”

Jos tehtiin johdot myrkkymuovista ennen niin tehdään näemmä vieläkin. Haisevat ihan karmealle. Ja johto on sormenpaksuista. Ulkokäyttöön – lukee pakkauksen kannessa suurin kirjaimin. Et sitten huomannut.. Huomasin.. Mutta takana lukee, että myös sisäkäyttöön. Noh.. Kappas, niinpäs lukeekin, tuo pienellä präntätty teksti. Miten hemmetissä näitä sisäkuuseen laittaa, tällaisia… Täytyisi olla tosi järeä kuusi, ja pappa kun aina laittaa sellaisen hennon.. Ja haju.. Yksinkertaisesti sietämätön. Olen pahoillani, mutta ei nämä kuule käy. Viedään ne siskollesi. Sillä on omakotitalo ja pihassa omenapuita. Sellaiseen sopivat – Ydintalven kestävät kuusenkynttilät.
Näin tehdään.
Ja etsimme uusia.
Löytyy kyllä, mutta onpas outoa. Minkäänlaista säätömahdollisuutta ei näy. Ei Airamilla eikä muillakaan valmistajilla. Siinä se nököttää kuin tatti pystössä kynttilä. Näyttää laatikossa hyvältä, mutta kuusen oksille niitä ei kuiten suoraan saa millään. Vaan ei ole hienoa palloniveltä näissä, uuden uutukaisissa kynttilöissä. Ei niitä voi kohdistaa millään.
Hemmetti. Ei ostata enää valmistaa enää edes kunnollisia joulukuusen kynttilöitä! Pah! Sanon ja kiukustun. Minä en nuita jäykkiä tikkuja kuuseeni huoli!
Taidan ostaa sellaisen valonauhan, jossa on kirkkaita kiviä… Ehken ne eivät kestä useita kymmeniä vuosia, mutta jos muutaman kuiten.

Konkari on oikeassa. Kyllä piparitalo paperit tarvitsee. Suunnitteluvaihe on yhtä tärkeä, kuin itse toteutus. Kun poikani oli pieni, piirrettiin ja leikattiin voipaperista kaavoja. Usein huomattiin, että mikä ruutupaperilla näyttää hyvältä, ei välttämättä toimi enää toteutuksessa. Mutta kaavoja oli helppo korjata.
Jonkinlaista osviittaa talon piirustuksista sai, mutta usein lopputulos oli persoonallisesti vinksallaan. Eihän se haittaa.
Ja tulivat sitten muumit. Lapsella innostuksena, että teemme piparitalosta muumitalon. Sellaisen pyöreän. Ja eikun toteuttamaan. Kattokin koostui useasta palasesta.
Osat paistettiin ja järjesteltiin Tupperi laatikkoon hyvään järjestykseen. Seinärakenteet – kattorakenteet – pihakuviot… Kaikki hyvässä järjestyksessä. Odottamassa sokerikiinnitystä. Ja siinä osien vieressä suuri keko tavallisia pipareita, possuja ja sydämiä.
Ovikello soi ja Rakas ystäväni Vapahtaja Turunenhan se – kahville. Kävelee rehvakkaaseen tapaansa pöydän ääreen ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa: Raks! Ja kattopala katoaa miehen suuhun. ”Ei Jumalauta” etkö sinä yhtään katsonut… Ei, ei katsonut!
Täytyi sitten paistaa vielä se yksi kattopala. Sen parempiin suihin kadonneen tilalle. Asiasta on tullut tehtyä ”laulu” eli tarina elää vuodesta toiseen. Ja kun Turunen käy Joulun tienoilla, täytyy vitsailla, ettei ole valitettavasti vierasvara piparitalonosia syötäväksi.

Piparitalot nousevat edelleen pyöreissä muodoissa. Kuumalla katolla pitää tietenkin olla kissa. Ja kun se velipoika ystävällisenä miehenä sen helvetin hermeliinikanin kantoi taloon, täytyy pihamaalla tepastella sellainenkin.
Tänä jouluna harjakorkeuteen nousi kolme taloa. Määrä on aina hiukan liukuva. Mukava tehdä, ja erittäin mukava antaa. Naminen paketti.
Saas nähdä, onko meillä lakumattoa seuraavana vuonna kattorakenteissa. Kiitos oivallisesta vinkistä Vaimoseni.

Näyttävät nämä meidän talot vähän tällaisilta…

Muutoin olen sitä mieltä, että talon suunnittelua pitäisi opettaa koulussa kaikille. Ainakin sen verran, että ymmärtää mitä pohjapiirustus kertoo. Ettei käy kuten minulle. Ja sanonpa vain, että pohjapiirustus näytti ihan hyvälle!
Kun sitten muutimme juuri rakennettuun asuntoomme, olikin yllätys melkoinen. Olivatkin tehneet kodin miniatyyrikoossa. Liekö tullut jokin suunnitteluvirhe tekijälle. Jäi varmaan voipaperikaavat tekemättä. Se mikä näyttää paperilla hyvältä, ei välttämättä ole sitä todellisuudessa.
On varmaan innostavaa piirtää koteja työpöydän ääressä. Pitäisi vain siinä piirtäessä muistaa, että on tarkoitus, että näissä kodeissa myös asutaan. Lienee yleinen trendi, että nykyään huonekoko ei juurikaan eroa siitä kaniverkolla vuoratusta vinttikomerotilasta, jonne sinnekään ei saa mahtumaan juuri mitään.
Ei tarvitse siis osata rakentaa, eikä edes suunnitella. Kunhan edes papereidenlukutaitoon hiukan saa panostettua. Noh.. Onhan se kantapää opettaja.

Joulunaika on täynnänsä kaikenlaista pientä puuhaa – Tärkeimpänä näen Rakkaiden muistamisen. Joskus muistaminen tapahtuu vain ajatusasteella, ilman mitään sen kummempaa näkyvää toteutusta. Ajattelen lämmöllä. Ja uskon sen välittyvän!
Huovuttaessani pieniä sydämiä tunnen itseni onnelliseksi. Leikkaan heijastinkankaasta sydämiä ja ompelen ne kiinni. Ompeleella, jota muistan tehneeni joskus ala-asteella sellaiseen huopakangas pehmoeläimeen… Käsityöihmisenä en tietenkään muista moisen ompeleen nimeä.
Ensimmäisen sydämen joudun ottamaan uusiksi. Lanka ei vain taivu tekijänsä näpösissä. Ja kaipaan metallista sormustinta.
Mutta tekemällä taidot kehittyvät ja kun viimeinenkin on valmis, korjaan ensimmäisen kauniiksi. Pujotan nahkaiseen nyöriin hakaneulan ja liimaan nyörinpäät sydämen sisälle. Valmista on…

Leikkaan kuviosaksilla pahvista pieniä lappusia. Kirjoitan niihin viestin vastaanottajalle.. Sen saman minkä haluan välittyvän myös Sinulle…

~ Muista näkyä Rakkaus ~

Kommentit (3)

Vierailija

Älä minua kiitä. Jos sinun jotain täytyy kiittää niin kiitä itseäsi. Sinusta on vain vaikea olla pitämättä. Kiitos suukosta, pistän sen pakettiin ja avaan aattona. Kenties se on paras lahja minkä saan tänä jouluna.

Vierailija

Echi

Sinusta on myös h y v i n vaikea olla pitämättä . Kuten muuten niin kovin monesta tällä palstalla.

Hämmästyttävää - edelleen - sanoisin, kuinka suurta valoa säteilevä ruutu tämä toisinaan onkaan. Säteilevä ingernet

Koska olen ihastunut Tabermanniin kertokoon hän

Sanat

Sanot
että sanani ovat kauniita,
mutta voiko sanoista elää?
Minun sanani ovat vettä ja leipää
Minun sanani ovat rypäleitä ja viiniä
Minun sanani ovat aasin, tamman, äidin maitoa
Minun sanojani voit syödä ja juoda
sydämesi kyllyydestä
kunnes olet kylläinen
ja hilpeästi juovuksissa
Kunnes nukahdat ja unohdat
että sait minulta
vain sanoja

- Tommy Tabermann -

Uusimmat

Suosituimmat