Seuraa 
Viestejä45973

Sosiaali- ja terveysministeriö aikoo selvittää lääkekannabikseen liittyvää lainsäädäntöä suomalaismiehen saaman erityisluvan vuoksi.

Lääkelaitos on myöntänyt suomalaismiehelle erityisluvan käyttää lääketieteellistä kannabista kivunlievitykseen sairaanhoidollisista syistä, uutisoi Turun Sanomat. Lääkärin määräämä resepti on voimassa vuoden verran, minkä jälkeen Lääkelaitos ei aio jatkaa myöntämäänsä erityislupaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Terhi Hermanson sanoo, että kyseessä on ensimmäinen tapaus, jossa on haettu lupaa käyttää kannabista lääkkeenä Suomessa. Hänen mukaansa sosiaali- ja terveysministeriön on ryhdyttävä selvittämään yksittäistapauksen vuoksi aiheen lainsäädännöllisiä tekijöitä.

Lääkelaitoksen lääketurvaosaston osastopäällikön Erkki Palvan mukaan yksittäistapaus ei ole kannanotto siihen, että lääkekannabis tulisi ottaa yleisesti hyväksytyksi hoitomuodoksi.

Esimerkiksi Hollannissa, Englannissa ja Kanadassa kannabikselle on myyntilupa lääkinnällisiin tarkoituksiin. Kyseisissä maissa ainetta käytetään muun muassa selkäydinkipuihin ja multippeliskleroosin eli MS-taudin hoitoon.

Lähde:Turun Sanomat Tänään 13.12-2006

No niin eli mitäs mieltä tästä, pitäisikö tästä tehdä ihan yleinen käytäntö mielestänne ?

Itse olen ehdottomasti sitä mieltä että kannabis tulisi ottaa vähintään lääkekäyttöön Suomessa.

Sivut

Kommentit (61)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Armitage
Saako MS-potilas käyttää kannabista viihdekäyttöön?

ei kai kukaan pysty osoittamaan kroonisesti sairaalle sitä rajaa, jossa jointti muuttuu kipulääkkeestä päihteeksi. Kroonisesta kivusta kärsivien voisin kuvitella olevan jatkuvassa pilvessä.

Mutta vasta kipupkl:n kautta, ei tk:sta yleislääkärien kirjoittamana. P.Karvosen opetuslasten levittämä subutex (temgesic) levisi Suomen yleisimmäksi huumeeksi juuri sen takia, että yleislääkärit saivat sitä reseptillä määrätä. Opetuslapset käyttivät täysimääräisesti tilaisuutta hyväkseen ja seuraukset ovat näkyvillä.

Harmaaparta
Mutta vasta kipupkl:n kautta, ei tk:sta yleislääkärien kirjoittamana. P.Karvosen opetuslasten levittämä subutex (temgesic) levisi Suomen yleisimmäksi huumeeksi juuri sen takia, että yleislääkärit saivat sitä reseptillä määrätä. Opetuslapset käyttivät täysimääräisesti tilaisuutta hyväkseen ja seuraukset ovat näkyvillä.

Toisaalta lääkelaatuinen Subutex on pitkälti katukaupassa syrjäyttänyt epäpuhtaan heroiinin. Valitettavasti heroiinin markkinaosuus tulee mm. Afghanistanin ennätysmäisen sadon vuoksi kasvamaan vauhdilla.

HIENO HOMMA!
En kyllä ihan odottanut jo tämän vuoden puolella tälläistä tapahtuvan.
Mutta kyllä nyt on pientä ristiriitaa jutussa, kun juuri asetettiin laki kukkaruukkujen hallussapidosta ja heti ollaan lääkekannabista jakamassa.

Sitä paitsi...
Tänäähän on vasta 12. luukkuu aukaistu. Onko Rabu kurkkinut?

Rabu
Lähde:Turun Sanomat Tänään 13.12-2006

http://www.uku.fi/vaitokset/2006/ISBN95 ... rkkari.htm
Tuore väitöskirja elimistön kannibinoidireseptoreista. Hasiksessa(pääasiassa thc, mutta yli 60 muuta psykoaktiivista ainetta) pääasiallinen käyttö on nykyään huumeena, mutta synteettiset kannabinoidit toimivat paremmin lääkkeenä - runsaasti tutkimustietoa on asiasta - kanadalainen valmistaja Dalton pharma valmistaa useita kannabinoidijohdannaisia, yksi on jo lääkkeenä myynnissä, dronabinoli (Marinol (R)).
Kaupunkilegendat siitä, miten Hollannissa ja jenkeissä "lääkinnällisesti" käytetään jointteja, vertautuvat niihin tarinoihin, mitä lääkäreille Suomessa on kerrottu, kun on haettu Temgesiciä/Subutexia tykitettäväksi

Harmaaparta
P.Karvosen opetuslasten levittämä subutex (temgesic) levisi Suomen yleisimmäksi huumeeksi juuri sen takia, että yleislääkärit saivat sitä reseptillä määrätä.

Pitänee vähän oikaista.
Suomen yleisin huumausaine on ylivoimaisesti kannabis (ainakin vielä huumausaine ), käyttäjiä linee satakertainen määrä subutexin (tai opiaattien yleensäkkin) käyttäjiin nähden, nuorissa aikuisissa kannabista kokeilleiden määrä lienee noin 25-30%. Subutex syrjäytti lähinnä muut opiaatit, mikä tietääkseni näkyy positiivisesti heroiinikuolemien määrässä.

Subutex lienee kyllä yksi eniten ongelmia aiheuttavista huumeista, verrattain vähäisestä käytöstä huolimatta.

Harmaaparta
Kaupunkilegendat siitä, miten Hollannissa ja jenkeissä "lääkinnällisesti" käytetään jointteja, vertautuvat niihin tarinoihin, mitä lääkäreille Suomessa on kerrottu, kun on haettu Temgesiciä/Subutexia tykitettäväksi

Juu, tosiasiassahan suurin osa lääkekäyttäjistä käyttää kannabista syömällä (tai höyrystämällä). Ei siinä, etteivätkö reseptin saaneet potilaat pössyttelisi Kaliforniassa miten haluavat, sillä näinhän he tekevät.

Vastaamatta muihin kirjoituksiin , olen sallimisen kannalla, jos ihminen on todettu parantumattomaksi esim. syövästä.

Nykyisin morfiinit ovat sallittja. Käsittääkseni ne ovat kannabista voimakkaampia ja vievät todellisuuden tajun, jota kannbis ei vie.

liis@
Vastaamatta muihin kirjoituksiin , olen sallimisen kannalla, jos ihminen on todettu parantumattomaksi esim. syövästä.

Miksi parantumattomaksi todetuille?
Eikös se olisi hyvä jos kannabis riittäisi kipulääkkeeksi (jota vahvasti epäilen) eikä tarvitsisi turvautua huomattavasti haitallisimpiin ja kokuttavempiin aineisiin kuten nykyisin käytettyyn morfiiniin?

Syfilis
liis@
Vastaamatta muihin kirjoituksiin , olen sallimisen kannalla, jos ihminen on todettu parantumattomaksi esim. syövästä.

Miksi parantumattomaksi todetuille?
Eikös se olisi hyvä jos kannabis riittäisi kipulääkkeeksi (jota vahvasti epäilen) eikä tarvitsisi turvautua huomattavasti haitallisimpiin ja kokuttavempiin aineisiin kuten nykyisin käytettyyn morfiiniin?

Voihan olla, että sallivuus voi aiheuttaa enemmän harmia kuin kielto.

En osaa ottaa enemmän kantaa asiaan.

Sitäpaitsi on paljon sairauksia, joista ei voi parantua, vaikka voisi elää montakymmentä vuotta sen kanssa. Paras mahdollinen lääke pitää löytää ja lainsäädännön pitää seurata sitä, koska eihän yhteiskunta halua vaivaisia vaivaksi.

Kannabis ei puhtaasi kipulääkkeenä ole erityisen tehokas, kipulääkkeenä kannabiksen hyvät puolet lienevät pienehkö riippuvuuspotentiaali ja edullisuus?
Tietääkseni kannabis sopisi paremmin lääkkeeksi moniin tauteihin.

Tässä SKY:n listaama lähdeluettelo erilaisiin kannabiksella mahdollisesti hoidettaviin sairauksiin:

http://www.sky.org/data/laaketiede/laake.html

Listan sairaudet:

Levottomuus ja psykoosi
Astma
Epilepsia
Viherkaihi
Tulehdukset ja venähtymät
Mikrobi-infektiot
Liikunnalliset sairaudet
Multippeli Skleroosi (MS-tauti), spastisuus ja muut lihashermosairaudet
Niemann-Pickin tauti
Opiaatti- ja Alkoholiriippuvuus
Kivunlievitys
Vatsahaava

[size=75:39wmwa4x]edit:[/size:39wmwa4x] (listalta puuttuu sellaisia vaivoja joihin jo käytetään kannabista, kuten kemoterapiaa saavien syöpäpotilaiden pahoinvoinnin lievittäminen ja AIDS-potilaiden ruokahalun lisääminen)

Toki kannabiksella sellaisenaan on haitta(?)vaikutuksia, kuten lievä päihtymystila, josta kaikki eivät pidä. Mutta synteettisillä kannabioideilla voidaan kohdentaa lääkinnälliset vaikutukset, hoidettavaan sairauteen ja vähentää haittavaikutuksia.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat