Joulu villitsee ihmisiä - "jotain ostettavaa ..."

Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005

[size=150:g5hkhw0s]Kansalaiset täyttävät ostoskeskukset markkinatalouden ihannemallin mukaisesti[/size:g5hkhw0s]

Jokainen suomalainen ostaa ja ottaa osaa joulun ostovoimansiirtoihin 100 eurolla. Joulu on businessaika vailla vertaa, samaan aikaan on vuodesta toiseen Suomen Turku julistanut Joulurauhan koko maahan. Markkinatalouspyörässä mekanisoituneet ja hioutuneet kuluttajat löytävät lahjoittamisen/ lahjomisen halun juuri jouluna. Kauppakeskukset sijoittavat tänä vuonna enemmän kuin koskaan joulumyyntiinsä.

Suomeen on markkinatalouden uusimpana ilmentymänä noussut hehtaariostoskeitaita muistuttamaan, mikä on kansantalouden perushyve - liike-elämän ja tuottovaadebusinessvaistojen opastamana.

Tuurissa, keskellä metsää, mainostetaan Suomen merkittävimmäksi lomakohteeksi kyläkauppaa, joka on nokkelien mainosnikkareiden mukaan maailman suurin. Ihmiset sopuloituvat sankoin joukoin lomailemaan maurilaismalliseen kerskajulkisivuhotelliin ihailemaan ostoksiaan, joita kertyy kasapäin lasisilmäkiiltoisen hinta-ahnehdinnan seurauksena jättiläiskokoisiin ostoskärryihin. MEK oivalsi sijoittaa kyläkaupan merkittävien lomailukohteiden joukkoon. Arvosana kertoo elämää ajassa, jossa kulutus on kaiken keskipiste.

Lempäälään nousi liikemiesoivalluksena ostosparatiisi innovoinnilla, että ihmiset haluavat ostaa entistä enemmän ja kaiken sen vielä yhdellä kertaa. Ostamisesta ajatellaan tulleen ihmisille hyve, harrastus ja tyydytysten lepuutuspiste. Kertajyräysostoksilla ihminen vimmautuu hankkimaan kaikkea "kivaa, mukavaa ja tarpeetonta" - joka huomataan yleensä vasta kotona. Hintalapun sisältö ja "tavaraa puoli-ilmaiseksi" hokema teki tehtävänsä - kärry täyttyi kuin viimeistä päivää, pelon seuratessa perässä, riittääkö niitä minulle.

Ostaminen on merkki tarpeesta, tai luodusta tarpeesta, mutta ennen kaikkea se on merkki pinnallisuudesta, jossa koetetaan tavaroiden paljoudella ja oletetulla tarpeella tyydyttää mieltä. Mielentyydytys on saanut kulutusleiman. Mieli virkistyy uuden saannosta, ymmärtämättä edes aina mihin ostosta tarvitsee. Uudeksi ongelmaksi on syntynyt päänsärky, kun ei tiedä, mitä se hyvä ystävä tarvitsee joululahjakseen.

Eräässä perheessa nuorimmainen poika ilmaisi asian hyvin osuvasti: "Isi, miksi me ei vietetä joskus Joulua siten, että leikitään vain yhdessä kaikki, Veikka, Sisko-Tytti, äiti ja isi. Tehtäisiin yhdessä jotain kivaa. Aina ei jaksa leikkiä yksin noilla kummallisilla leluilla, joita Jouluna kannetaan kotiin" Poika oli oikeassa - yhdessä olo on näin markkinatalouden ylityöpäivien, seminaarien ja iltakokousten vuoksi suurta harvinaisuutta ja keittiön pöydällä onkin se kuuluisa lappu: "Ruoka on uunissa, lämmitä ja syö, tulen sitten illalla".

Ostoskeskukset ovat oiva keksintö - ostamisesta on tehty mukavaa, auton saa lämpimään alakertaan, sinne on helppo heivata massiiviset ostokset kenkien kuraantumatta. Päällivaatteetkin voi jättää autoon, ettei sitten hiki yllätä tuhansien ihmisten puserruksessa. Ostosparatiisissa on ravintola, kaljabaari, pizzeria ja kengänkiilloittaja. Paratiisi on tehty houkuttelevaksi, siellä on mukava olla. Ostaminen on kivaa. Kassakoneiden virsi kaikuu kilpaa tehtaiden liukuhihnojen kanssa ja vieläkin me ihmettelemme, miksi lunta ei ole. Lisääntyvä kulutus on suoraan verrannollista raaka-aineiden-, energiankäytön ja luonnonsaastumisen nousun kanssa.

Meille on opetettu, että työtä syntyy kuluttamalla, meiltä vain unohtui se, että jatkuva kasvuhokema ei niinkään ole tekemisissä kotimaisen työllistämisen kanssa, sillä tehokkuus ja massavalmistus perustuvat halpaan työvoimaan ja heti perään täyteen automatisointiin. Määrä, laatu ja laatutyönteko ovat kaikki eri asioita.

Televisio puskee mainoskanaviltaan joululauluja, jouludigiaikaa, joulumusiikkia, joulupukkia, joulukännyköitä jouluisilla ilmaisminuuteilla. Mainosnokkeluudet aivoissaan ovat jopa kehittäneet joulurahoituksen jouluisella hymyllä. Burgereita saat Joulupukin virallisesti valtuuttamana. Joulukuusenkin saat muovisena ja koottavana. Pääasia on se, että keksit saamillesi veronpalautuksille käyttöä. Pane raha kiertämään, ota velkaa, vaikkapa ilman takauksia, saat sitä vain pienellä 29% todellisella vuosikorolla. On kivaa kuluttaa.

Jokainen ihminen voi katsoa oman roskapussinsa sisältöä - sieltä paistaa nykymallinen yhteiskuntamme, ero 1960-luvun roskasankoon on järisyttävä. Meidän pusseistamme löytyvät ne perimmäiset syyt, miksi meillä on Joulunakin lämmintä, ei mielissä, vaan ulkona.

Muutos on aina vaikeaa, ainoastaan silloin se on helppoa, kun on syntynyt ymmärrys sen pakosta. Tämä pakko on nyt läsnä. Ei pakkona ostaa ostamisen vuoksi lähimmäisen lämpöä jouluksi edes kerran vuodessa osallistumisena, vaan pakkona huomata suunta ja sen muutoksen välttämättömyys.

Lunta emme voi pakottaa valkaisemaan jouluiloamme. Perheen ja suvun tapaaminen onnistuu myös ilman ostovimman laatikkovuoria värillisissä paketeissaan. Antamista on muutakin kuin ostaminen, voimme antaa ystävyyttämme, huomioonottamista ja huolehdintaa sekä ennen kaikkea kiinnostustamme toisista ihmisistä. Kuunteleminen on eräs parhaista joululahjoista. Anna joulu yksinäiselle, anna hyvä mieli itsellesi.

Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (39)

Vierailija

Älä viitsi floodata.

Se on itsestään selvää, että joulu on kauppiaiden juhla
ja ihmiset ostavat jouluna paljon tuotteita.

tylsiä, itsestään selviä aiheita sinulla.

Puhutaan mielummin vaikka säästä.

Vierailija

Kaupallinen jouluhössötys pitäisi alka vaimentamaan vain intoilijoiden harrastaaksi.
Lapset ovat avainasemassa, koska he ovat pääkohderyhmä. Hössötystä opetetaan varmasti jo päiväkodeissa ja luodaan odotuksia siitä että lahjoilla on suuri merkitys ihmissuhteissa.
Jos sitä ei lailla voi tai haluta kieltää olisi mahdollistettava jokin korvaava hoitopaikka joulun ajaksi, jossa ei joulupropakandaa ole.

Akuiset voivat välttää asiaa monin tavoin. Mainosroskan vaikutuksen välttely voi auttaa ja pahimmissa tapauksissa sellaisilla taloudellisilla sopimuksilla että rahavarat ovat säännösteltynä Joulun aikana.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
tietää

.....................

Syntyipä heti alkuun kaksi kovin erilaista kannanottoa.... , siis 1. ja 2.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Ulkona on melko lämmintä vuodenaikaan nähden.
Lumi tahtoo olla loskaa ja se haittaa kevyen liikenteen kulkua.

Eikö tämä olisi jo adressin paikka?

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
Kalle Korruptio
Ulkona on melko lämmintä vuodenaikaan nähden.
Lumi tahtoo olla loskaa ja se haittaa kevyen liikenteen kulkua.

Eikö tämä olisi jo adressin paikka?

"Tuota, ... onko lampusta sammunut virta...? [ystävällisesti ] "

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
[size=150:3jmiernb]Kansalaiset täyttävät ostoskeskukset markkinatalouden ihannemallin mukaisesti[/size:3jmiernb]

He tekee sen, jotka haluaa ostaa ja viettää joulua ruoan ja lahjojen kanssa.

Tiedätkö mitä? He jotka ei noin tee, heitä katsotaan/pidetään jotenkin outoina ihmisiä, poikkeavina ihmisinä. Hyvin harva haluaa erotaa suuresta massasta. Monet ajattelevat lapsiaan että heidän täytyy saada lahjoja kun kaikki muutkin lapset saa lahjoja. Ei siis haluta olla erilaisia kuin muut.

Monia peloittaa olla eroava yksilö suuresta massasta. Aina on helpompi kulkea/seurata suurta massaa, kuin että kulkisi yksin.

Itsestäni voin sanoa sen verran että en vietä joulua enkä muitakaan päiviä sen suuremmin. Moni sanoo että varmasti poikani kärsii tästä. Mutta ei hän kärsi. Hän saa lahjoja muilta ja onhan hänellä isä. Hänen isä viettää joulua, poika saa siltä taholta lahjoja isänsä luona. Poikani hyväksyy sen että minä en juhli ja mässää jonakin erikoisena päivänä. Hän on jo oppinut tajuamaan että minä ostan hänelle usein lahjoja, jotta hänen ei tarvitse odottaa joulua saadakseen lahjoja minulta. Ja totta kai osta pienen joululahjan hänelle mukaan isänsä luokse, siis noin niin kuin näön vuoksi.

Toisaalta taas poikani saa minulta sellaista mitä hän ei isältään tai isänsä suvulta saa. Minun kanssani hän saa matkustella, oppinut tuntemaan eri kulttuureja ja ymmärtää jo että kaikkien ei tarvitse välttämättä olla samankaltaisia tai kulkea suuren massan perässä kuin orja.

Entäs itse Ilkka? Jätätkö itse joulun syrjään? Ostatko lahjoja, ostatko jouluruokaa ja juomaa?

Vierailija

Tämä juttu on pyörinyt joulusta toiseen vasemmistolehdistä ja Luoma on jopa kopioinut tuon kuvitteellisen perheen keskustelun. Olisikohan jopa nimet samoja?

60-luvun joululahjoihin jos vertaa niin pitäisi huomioida osto- ja ansioindeksit.
50 vuotta sitten saatettiin uhrata perheen ansiotuloista paljon suurempi osuus kuin nyt. Roskakorilla tätä ei mitata.

Mutta mutta... joulu on hyvän tahdon juhla! Miksi Luoma on kopioinut tällaisen syyllistävän jutun jouluiloa pilaamaan.

Itse tulen joulumielelle aina kun kuulen Lennonin Happy Xmas - kuunnelkaa tekin sitä mielummin kuin katkeraa sappea sylkevää Havukka-Ahon ajattelijaa.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
Ayla
Ilkka Luoma
[size=150:36ebyhaa]Kansalaiset täyttävät ostoskeskukset markkinatalouden ihannemallin mukaisesti[/size:36ebyhaa]

......................

En jätä syrjään, tarkoitus tavata lähimmäisiä, tehdä pitkälti itse ruoat ja jakaa lahjoja yksi per hlö. Entä Sinä?

Joulu on eräs hetki vuodessa, yksi mieluisa tapahtuma on joululaulut kirkossa, aika suosittua, "tupa" oli tänään täynnä. Kirkossa voi käydä myös ei-tosiuskovaiset

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
suuri kurpitsa
Tämä juttu on pyörinyt joulusta toiseen vasemmistolehdistä ja Luoma on jopa kopioinut tuon kuvitteellisen perheen keskustelun. Olisikohan jopa nimet samoja?

60-luvun joululahjoihin jos vertaa niin pitäisi huomioida osto- ja ansioindeksit.
50 vuotta sitten saatettiin uhrata perheen ansiotuloista paljon suurempi osuus kuin nyt. Roskakorilla tätä ei mitata.

Mutta mutta... joulu on hyvän tahdon juhla! Miksi Luoma on kopioinut tällaisen syyllistävän jutun jouluiloa pilaamaan.

Itse tulen joulumielelle aina kun kuulen Lennonin Happy Xmas - kuunnelkaa tekin sitä mielummin kuin katkeraa sappea sylkevää Havukka-Ahon ajattelijaa.

http://www.youtube.com/watch?v=f320hSBGadY

...................................................

Kyllä, perhekeskustelu on suora lainaus, mutta se on 1990-luvun alkupuolelta, ja naapuristani, ei vasemmistolehdistä.

Onko kaikki muuten "kotona", kiristeleekö nyt poikkeavasti pipo tms., -ystävällisenä huomiona :D

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma

En jätä syrjään, tarkoitus tavata lähimmäisiä, tehdä pitkälti itse ruoat ja jakaa lahjoja yksi per hlö. Entä Sinä?

Joulu on eräs hetki vuodessa, yksi mieluisa tapahtuma on joululaulut kirkossa, aika suosittua, "tupa" oli tänään täynnä. Kirkossa voi käydä myös ei-tosiuskovaiset

Jaaha, vietät sii itsekkin joulua, mutta et oikein pidä siitä että muutkin viettävät. Perustelen sen tuon avauksesi johdosta.

Johan minä erroin että en vietä joulua enkä muutakaan merkkipäivää. Minä kuuluun heihin jotka uskaltaa mennä omia menojaan, en siis seuraa sokeasti suurta massaa. Menen omia polkujani.

Lähimmäisiään voi tavata milloin vain. Ei siihen joulua tarvita. Lähimmäiset tarvitsee seuraani muulloinkin eikä vain jouluna.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
Ayla
Ilkka Luoma

En jätä syrjään, tarkoitus tavata lähimmäisiä, tehdä pitkälti itse ruoat ja jakaa lahjoja yksi per hlö. Entä Sinä?

Joulu on eräs hetki vuodessa, yksi mieluisa tapahtuma on joululaulut kirkossa, aika suosittua, "tupa" oli tänään täynnä. Kirkossa voi käydä myös ei-tosiuskovaiset

Jaaha, vietät sii itsekkin joulua, mutta et oikein pidä siitä että muutkin viettävät. Perustelen sen tuon avauksesi johdosta.

Johan minä kerroin että en vietä joulua enkä muutakaan merkkipäivää. Minä kuuluun heihin jotka uskaltaa mennä omia menojaan, en siis seuraa sokeasti suurta massaa. Menen omia polkujani.

Lähimmäisiään voi tavata milloin vain. Ei siihen joulua tarvita. Lähimmäiset tarvitsee seuraani muulloinkin eikä vain jouluna.

..............................

Nou, kysymys ei ole siitä, ettei joulua vietetä tai saa viettää, kysymys on siitä mitä ja kuinka kiihtyvästi me ostamme, kulutamme ...., joulua ei luonnollisestikkaan ole pakko viettää, jokainen tekee itselleen mitä haluaa, ... avaus liittyi kuluttamiseen ja nimenomaan jouluna "pakonomaiseen ostamiseen". Se jättää jälkensä, ja noista jäljistä pääsee osallisiksi KAIKKI.

Lähimmäisiä onkin syytä tavata muulloinkin kuin juhlapyhinä ja hautajaisissa.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma

Nou, kysymys ei ole siitä, ettei joulua vietetä tai saa viettää, kysymys on siitä mitä ja kuinka kiihtyvästi me ostamme, kulutamme ...., joulua ei luonnollisestikkaan ole pakko viettää, jokainen tekee itselleen mitä haluaa, ... avaus liittyi kuluttamiseen ja nimenomaan jouluna "pakonomaiseen ostamiseen". Se jättää jälkensä, ja noista jäljistä pääsee osallisiksi KAIKKI.

Lähimmäisiä onkin syytä tavata muulloinkin kuin juhlapyhinä ja hautajaisissa.

Ei kaikki kiihtyneesti osta. Mutta kun se tapa on että jouluksi ostetaan lahjoja ja tehdään jouluruokaa, niin totta kai moni ihminen ostaa. Se on tapa. Tavoista on vaiakea päästä eroon. Oli se sitten keiden tapa tahansa. Ja traditioner jotka on kansan keskuudessa, niistä on vielä vaikeampi päästä eroon. Ajattele eräitä arabimaitten tapoja, niin ymmärrät ehkä silloin että meidän joulun viettomme on pientä sentään. Emme ainakaan vahingoita ketään tällä tavallamme.

Ostaahan ihmiset muinakin merkkipäivinä, eikä ainoastaan vain jouluna. Ostakoon, omahan on asiansa.

Vierailija

Tavoista muistan hyvin kuvaavan esimerkin:
Amerikkalainen vaimo leikkasi aina paistista yhden kulman pois ja kun mies tähän kysyi syytä, niin vaimo sanoi äitinsä tehneen niin.
Kysyivät sitten äidiltä, niin hänen selityksensä oli että paisti ei ollut muuten mahtunut uuniin.

Joulussa ja muissakin perinnetavoissa on sama juttu: Toistetaan samaa ajattelematta perusteita. Tämä on suurin syy vastustaa joulua.
Toinen on kaupallinen hyväksikäyttö, kun ihmiset houkutellaan ostamaan tarpeetonta tavaraa. Rahalahja on persoonaton, mutta voisi kohdentua saajan tarpeisiin.

Paremmin muistettava ja ilmainen huomionosoitus voi olla kunnon hali.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
Ayla
Ilkka Luoma

Nou, kysymys ei ole siitä, ettei joulua vietetä tai saa viettää, kysymys on siitä mitä ja kuinka kiihtyvästi me ostamme, kulutamme ...., joulua ei luonnollisestikkaan ole pakko viettää, jokainen tekee itselleen mitä haluaa, ... avaus liittyi kuluttamiseen ja nimenomaan jouluna "pakonomaiseen ostamiseen". Se jättää jälkensä, ja noista jäljistä pääsee osallisiksi KAIKKI.

Lähimmäisiä onkin syytä tavata muulloinkin kuin juhlapyhinä ja hautajaisissa.

Ei kaikki kiihtyneesti osta. Mutta kun se tapa on että jouluksi ostetaan lahjoja ja tehdään jouluruokaa, niin totta kai moni ihminen ostaa. Se on tapa. Tavoista on vaiakea päästä eroon. Oli se sitten keiden tapa tahansa. Ja traditioner jotka on kansan keskuudessa, niistä on vielä vaikeampi päästä eroon. Ajattele eräitä arabimaitten tapoja, niin ymmärrät ehkä silloin että meidän joulun viettomme on pientä sentään. Emme ainakaan vahingoita ketään tällä tavallamme.

Ostaahan ihmiset muinakin merkkipäivinä, eikä ainoastaan vain jouluna. Ostakoon, omahan on asiansa.

....................

Jep, jep, mutta kun tuo kulutus tuppaa nousemaan ja nousemaan, entä kun kaikki maapallon ihmiset haluavat samaa kuin jenkit, mistä me teemme ne puuttuvat kolme maapalloa lisää?

Alustus oli tarkoitushakuinen, koska joulu nostaa kulutuksen huippuunsa ja kulutuksellemme pitää jo panna "suitsia suuhun".

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat