Fuusioenergia. Lopullinen ratkaisu

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Lueskelen juuri Talouselämä nro 43 (15.12.2006) lehteä, jossa kerrotaan aika perusteellisesti fuusiovoimaloista.
Ensimäisinä ison fuusiovoimalan rakentaminen alkaa ensi vuonna (2007). Mukana ovat myös suomalaiset.

Tuotantokäyttöön näitä fuusiovoimaloita saadaan vasta noin 50 vuoden kuluttua, jos sittenkään.

Kysynkin arvoisan raadin mielipiteitä asiasta. Onko meillä aikaa odottaa. Onko nykyinen fissiovoimalat vain välivaihe, kuten oli päreistä öljylampun kautta sähköön. Kait tässä jotenkin jotain kehitystä on tapahtunut.
Ei katsota öljylamppujen aikaan enää, katsotaan tulevaisuuteen.

Ihan asiallisesti. Please.

J-P
ps. Tuulivoima voi olla vain täydennystä perusenergialle, kuten myös aurinkolämpö meidän leveysasteilla

Sivut

Kommentit (85)

Vierailija

KYLMÄFUUSIO on totta, mutta öljyteollisuus osti sen keksijältä
ziljoonalla taalalla ja piilotti vahvimpaan kassakaappiinsa 250
m maan alle. Varmuuden vuoksi keksijälle syötettiin
poloniumia !

Vierailija

Ei ehdi. Ydinenergia on onnistunut jarruttamaan uusiutuvien energioiden kehitystä niin paljon, että siitäkään ei saada paljon apua KHK-päästöjen vähentämisessä. Aikaa ei ole enää 40-60-xxxx vuotta.

Vierailija

JO suuri Adrei Saharov laski, että Tokamatin renkaan tulisi
olla halkaisjaltaan 100 km, ennenkuin siitä saataisiin ulos netto-
energiaa, ITER on pelkkä lelu ! Aina se on sen kuulun
4o vuoden päässä. Uusia innovaatioita tarvitaan, kenties vedyn elektronin korvaaminen mesonilla ....

Vierailija

Riittää että ihmiset lopettavat työnteon. Siinähän sitä energiaa säästyy, kun turha raha ja tavara ei kulje enää. Yritykset takasin valtion omaisuudeksi ja ruokakupongit takaisin käyttöön.

Vierailija
BUSHMAN, long time no see
KYLMÄFUUSIO on totta, mutta öljyteollisuus osti sen keksijältä
ziljoonalla taalalla ja piilotti vahvimpaan kassakaappiinsa 250
m maan alle. Varmuuden vuoksi keksijälle syötettiin
poloniumia !

Tässä tapauksessa alla olevan linkin viritelmä on huono kopio. Kansi ja vesijäähdytin vaan päälle ja kiljut sisään niin se kilpailee valtion monopolin kanssa. Ydinreaktiolla tuotettua nettotehoa ei laitteesta kuitenkaan saa irti millään.

http://jlnlabs.online.fr/cfr/html/cfr40.htm

(Tuo linkki taisi olla muistaakseni aiemmin jossain muussa ketjussa... noh, olkoon se nyt tässä. Sopii BUSHMANin kommentin jatkoksi hyvin )

Vierailija

Ootellaan niitä innovaatioita vain "rauhassa". Niistä se on lopulta kiinni ja tietenkin suhtanteista, tarpeista ja innostakin.
Kun kansa kypsyy noihin vanhoihin menetelmiin ja raaka-aineisiin, niin muutospaineet tuottavat uusia ratkiaisuja. Tarve tulee enne ratkaisuja. Toisin sanoen sosiaalinen tilaus.

Lihasvoiman hinnan nousu tuotti höyrykoneinniovaatiot ja ruuhkaiset, hevosten likaamat kaupungit tuottivat autoinnovaatiot.

Yleinen harhaluulo on että innovaatiot tulevat tyhjästä, josta ne voivat tullakkin, mutta ne katoavat sinne takaisin jos kellään ei ole intoa tukea niitä, juuri silloin kun asia on akuutti.

Vierailija
MarsMan
BUSHMAN, long time no see
KYLMÄFUUSIO on totta, mutta öljyteollisuus osti sen keksijältä
ziljoonalla taalalla ja piilotti vahvimpaan kassakaappiinsa 250
m maan alle. Varmuuden vuoksi keksijälle syötettiin
poloniumia !

Tässä tapauksessa alla olevan linkin viritelmä on huono kopio. Kansi ja vesijäähdytin vaan päälle ja kiljut sisään niin se kilpailee valtion monopolin kanssa. Ydinreaktiolla tuotettua nettotehoa ei laitteesta kuitenkaan saa irti millään.

http://jlnlabs.online.fr/cfr/html/cfr40.htm

(Tuo linkki taisi olla muistaakseni aiemmin jossain muussa ketjussa... noh, olkoon se nyt tässä. Sopii BUSHMANin kommentin jatkoksi hyvin )

NAUDIN on näitä tunnetuimipa ufo-miehiä, en minä ihan sitä tarkoit-
tanut, mutta luepa Yhdysvaltain laivaston San Diegossa sijaitsevien
kolmen labran raportti kymmenen vuoden kokeista .... !

Vierailija

Fuusiovoimala on ollut aina 50 vuoden päässä niin kauan kuin muistan. Järkevämpää olisi suunnata voimavarat aurinkoenergian ja siihen liittyvien laitteistojen kehittämiseen. Auringostahan kaikki energia on viime kädessä peräisin. Miksi sitä pitää ottaa mutkan kautta, kun voisi ottaa suoraankin.

Aurinkoenergia on puhdasta energiaa ja sitä riittää jopa Suomessa. Pilviselläkin säällä on energiaa. Se vain pitäisi osata ottaa talteen.

Esteenä ovat tietenkin öljy-yhtiöt. Niidenhän bisnestä se koettelisi.

Vierailija
BUSHMAN, long time no see
JO suuri Adrei Saharov laski, että Tokamatin renkaan tulisi
olla halkaisjaltaan 100 km, ennenkuin siitä saataisiin ulos netto-
energiaa, ITER on pelkkä lelu ! Aina se on sen kuulun
4o vuoden päässä. Uusia innovaatioita tarvitaan, kenties vedyn elektronin korvaaminen mesonilla ....

Annoin Suomen ITER-projektia vetävän henkilön kertoa itselleni, että ITER:istä odotetaan gain 10:ä eli break-even x 10. Tai jopa enemmän. Sikäli mikäli ymmärsin asian oikein.

Hitaaksi kehityksen tekee luullakseni sen kalleus. Maksumiehiä on vaikea saada kehitysprojektiin juuri siksi, eikä sen vuoksi että se tieteelliseltä kannalta olisi kyseenalainen. Taustalla on erinäköisten mukana olevien valtioiden politiikka (poliitikoille ja kansalle on vaikea perustella suuria rahareikiä ilman välitöntä hyötyä). Myös teknisiä ongelmia jatkuvassa käytössä on nähtävissä sen verran paljon vielä nyt, että kaupallisen energiaa tuottavan laitoksen rakentaminen olisi mahdotonta.

Kehitysprojektina sen ITER:in hinta on niin iso, ettei semmoisella summalla/laitos voi edes kuvitella tehtävän kilpailukykyistä sähköntuottoyksikköä. Tavoite onkin osoittaa periaatteen toimivuus ja samalla kehittää ja selvittää keinoja tulevien laitosten rakentamisen hinnan alentamiseksi. Kyseessä on tutkimusprojekti ja ne nielevät aina tukuittain rahaa. Kunhan teknologia on kehitetty ja osoitettu toimivaksi, joku voi sähköä tuottavan fuusioreaktorin rakentaa ihan liiketoimintapohjalta.

Vierailija

Nanoteknologialla toimiva aurinkoenergia on riittävä kaikkeen energian tarpeeseen, kyse on lähinnä siittä miten tekniikan kehitys etenee.

Vierailija
Andúril
Fuusiosta juttua täällä:
http://www.utu.fi/media/ajankohtaista/argumentit/FuusioEnergiaa.html[/qu...
Näihän se on. Pitää katsoa tulevaisuuteen, ei enää pärevaloihin.
Se, jonka tajunta on vain tässä ja nyt, ei usko tekniikoitten kehittymisin. Ei kait silloin kun "Isä lampun" osti ajoista. Fossiileiksi noitakin ajatuksiinsa jämähtäneitä voisi nimittää.

Itse en usko uskonut Sputnikkiin silloin 50-luvulla. Piti yöllä mennä oikein katsomaan, että onko se siellä. Olihan se siellä... Näin sen. Silloin uskon, että tekniikka kehityy. Myöhemmin tietokoneetkin saivat merkittävän osan kehityksestä. Tai no joo. Olen alalla.

jp

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä13828
Liittynyt27.11.2006
Lassi
Kysynkin arvoisan raadin mielipiteitä asiasta. Onko meillä aikaa odottaa. Onko nykyinen fissiovoimalat vain välivaihe, kuten oli päreistä öljylampun kautta sähköön. Kait tässä jotenkin jotain kehitystä on tapahtunut.
Ei katsota öljylamppujen aikaan enää, katsotaan tulevaisuuteen.

Alla meikäläisen pohdintaa asiasta:

Fuusiovoiman tulevaisuus näyttää pitkällä tähtäimellä varsin hyvältä. Periaate tunnetaan, hetkellisesti nettoenergiaa on jo saatu ja polttoainetta on käytännössä rajattomasti.

Fuusioenergian suurin ongelma on sen kehittämisen ja rakentamisen kalleus, aurinkojen rakentaminen ei ole halpaa puuhaa. Nyt aloitettu ITER lienee maailmanhistorian kallein yksittäinen tieteellistekninen tutkimusprojekti eikä senkään tuloksena tulla saamaan muuta kun mahdollisesti tietotaito ensimmäistä tuotantokäyttöön rakennettavaa voimalaa varten. Tällainen tulee aikanaan ainakin aluksi tarvittavine varavoimaloineen maksamaan vielä monin verroin enemmän. Aivan käytännön syistäkään ensimmäinen fuusiovoimala ei tule valmistumaan ennen kun aikaisintaan 40-50 vuoden päästä, ja silloin ihmiskunnan energiankulutus on jo moninkertaistunut ja ilmasto lämmennyt aiheuttaen ilmastollisia ongelmia.

Fuusiosta ei siten ainakaan noin pariin sukupolveen ole ihmistä auttamaan, toisaalta kasvihuoneilmiön hidastamisen ja kehitysmaiden elinolojen parantamisen tulisi minusta olla ihmiskunnan ykkösprioriteetti, jossa ei ole lainkaan aikaa odottaa. Siksi fissiopohjaisen energian tuotantoa olisi viimeistään nyt voimakkaasti lisättävä. Fissiopohjainen energiantuotanto perustuu uusiutumattomiin luonnonvaroihin ja on siksi joka tapauksessa "väliaikainen". Uraania riittää kuitenkin maailmassa vuosisadoiksi vaikka nykyinen voimalakapasiteetti esim. kaksinkertaistettaisiin. Optiona tässä on vielä mahdollinen hyötyreaktoritekniikan kehitys, joka moninkertaistaisi polttoaineen hyötysuhteen, ts. käytettyä ydinpolttoainetta voitaisiin kierrättää useaan kertaan.

Nykyaikaisen fissiovoimalan arvioitu käyttöikä on tyypillisesti 60 vuotta, esim. Olkiluoto 3. Toivottavasti sinä päivänä kun Olkiluoto 3 lopullisesti suljetaan (Siihen voi mennä enemmänkin kun 60 vuotta käynnistämisestä, Suomen aiemmat voimalat suunniteltiin alun perin 40 vuoden käyttöä varten mutta hyvien kokemusten perusteella niidenkin käyttöikää on nyt pidennetty), maassamme on valmiina ja tuotantokäytössä ensimmäinen fuusiovoimala.

Fission, kuten fuusionkin on sanottu olevan epätasa-arvoinen, köyhimmillä mailla ei sitä ole varaa rakentaa. Näin ehkä onkin, mutta jos teollistunut maailma siirtyisi ydinvoimaan (ja toivottavasti siihen nojaavaan vetytalouteen) se vähentäisi joka tapauksessa fossiilisten polttoaineiden kulutusta teollisuusmaissa, hidastaisi siten niiden hinnan nousua ja jättäisi ne käytettäväksi siellä missä ydinvoimaan ja vetytalouteen ei syystä tai toisesta ole mahdollista siirtyä. Kannattaa pitää mielessä, ettei öljyn hinnan nousu ole ongelma rikkaille maille vaan nimen omaan köyhille, joissa öljyn hinta muodostaa jo nyt paljon suuremman osuuden kansatalouden menoissa kun meillä. (Esimerkki: kävin vuosi sitten Dominikaanisessa tasavallassa. Bensiini maksoi huoltoasemilla lähes saman kun Suomessa mutta maan bruttokansantuote henkeä kohti on vain murto-osa meidän vastaavasta.)

Aurinko- ja tuulivoiman kehittämistä täytyy ilman muuta jatkaa. Niistä ei puhtaan fysikaalisista syistä tule todennäköisesti koskaan olemaan ihmiskunnan kasvavan energiantarpeen tyydyttäjiksi (muun väittäminen on valitettavasti epärealistista haihattelua johon edes Suomen vihreätkään eivät enää lankea). Nämä energiantuotantomuodot tulevat toki kasvamaan nykyisestään mutta niiden tärkein merkitys on vähän sama kun öljyn käytön vähentämisellä teollisuusmaissa; muuntaa energiaa käyttökelpoiseksi siellä missä sitä ei voida kustannustehokkaasti muuten tuottaa.

Fissiovoimalat ovat välivaihe, kuten öljylamppukin. Miljoonille ihmisille öljylamppu oli silti vuosikymmenten ja -satojen mittaan välttämätön eikä meillä ole mitään syytä tai oikeutta väittää, ettei öljylamppuja olisi pitänyt valmistaa koska ennemmin tai myöhemmin joku kuitenkin tulee keksimään sähkövalon.

Tässäpä näitä omia mietteitä. Mielelläni kuuntelen kommentteja ja jatkan keskustelua järkipohjalta. Haihattelijat puolestaan älkööt vaivautuko.

Ihmiset tekevät tulevaisuuden.

Vierailija
Lassi
Lueskelen juuri Talouselämä nro 43 (15.12.2006) lehteä, jossa kerrotaan aika perusteellisesti fuusiovoimaloista.

Tässä linkki juttuun:
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=1081597&s=r

Juttu alkaa otsikolla "Fuusio on lopullinen ratkaisu".

Tuota voi pitää jo uhkauksena siitä, että loppu on jo lähellä ja nyt voi elää kuin viimeistä päivää - talouselämän hyväksi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat