Seuraa 
Viestejä45973

Eli tässä tuli sellainen ajatus mieleen, että taitaapi olla niin, että kysymys "miksi?", tarkoittaen kaiken olemassaoloa ja sen syntyä, taitaa olla sellainen kysymys, johon ei ole yhtä vastausta, tai vastausta ollenkaan.

Eilen sitä pohdiskelin ja huomasin sen avulla katkaisseeni vähäksi aikaa rationaalisen ajatustulvan. "tipuin" tavallaan vapaaseen assosiointiin.

Eli onko mielestäsi olemassa jokin selkeä vastaus antaa, kun kysytään:

"Miksi maailmankaikkeus on olemassa?"

Sivut

Kommentit (26)

"Miksi"-kysymykseen voi olla "Elämän vuoksi" aivan yhtähyvä vastaus kuin mikä muu tahansa. Maailmankaikkeuden huomioiminen on merkittävä saavutus sen "osaselta".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Does not compute
Tästähän löytyy legenda ylioppilaskirjoituksista, jossa reaalissa oli kysymys: Miksi?

Ainoa laudaatturin saanut vastaus oli: Miksi ei?

Todellakin pelkkä legenda

Tuskin maailmankaikkeuden olemassaololle on mitään selitystä.

nuori_urho
Does not compute
Tästähän löytyy legenda ylioppilaskirjoituksista, jossa reaalissa oli kysymys: Miksi?

Ainoa laudaatturin saanut vastaus oli: Miksi ei?

Todellakin pelkkä legenda

Tuskin maailmankaikkeuden olemassaololle on mitään selitystä.

Miksi ei?

Armitage

Eli onko mielestäsi olemassa jokin selkeä vastaus antaa, kun kysytään:

"Miksi maailmankaikkeus on olemassa?"

Vastauksena tuohon tarjotaan yleensä antrooppista periaatetta tai jopa sen vahvaa versiota. Eria asia on sitten kuinka rationaalisena sitä kukin pitää.

Koska syntien anteeksisaaminen ja iankaikkinen elämä on täysin poissuljettu vaihtoehto, ainoa oikea - ja vain ainoa oikea - vastaus esitettyyn kysymykseen on: SATTUMA.

Tähän jatkoksi voisi heittää filosofisen kysymyksen:
Olisiko Maailmankaikkeus olemassa, jos sitä ei olisi kukaan täällä ihmettelemässä?

Tarkkailija
Tähän jatkoksi voisi heittää filosofisen kysymyksen:
Olisiko Maailmankaikkeus olemassa, jos sitä ei olisi kukaan täällä ihmettelemässä?

Aika perinteinen alkeisfilosofinen kysymys minnepä se katoaisi vaikka havaitsija puuttuisi

Does not compute
Tästähän löytyy legenda ylioppilaskirjoituksista, jossa reaalissa oli kysymys: Miksi?

Ainoa laudaatturin saanut vastaus oli: Miksi ei?

Toinen filosofian yo-legenda on se, jossa ylppäreissä kysyttiin: "Mitä on rohkeus?", ja oppilas kirjoitti: "Tätä."

Sai tietenkin ällän.

Does not compute
Tarkkailija
Tähän jatkoksi voisi heittää filosofisen kysymyksen:
Olisiko Maailmankaikkeus olemassa, jos sitä ei olisi kukaan täällä ihmettelemässä?



Aika perinteinen alkeisfilosofinen kysymys :D minnepä se katoaisi vaikka havaitsija puuttuisi

Ei se nyt ihan "alkeisfilosofinen" kysymyskään ole, vaan edelleenkin ihan käypä ontologinen kysymyksenasettelu. Asiasta on eri käsityksiä nykyfilosofienkin joukossa. Idealismin kannattajat vastaavat kysymykseen kieltävästi mutta realistit myöntävästi kun sitävastoin esim. fenomenalistit hieman epäröivat ja sanovat, että kyllä se on olemassa jos vain universumilla on reaalinen mahdollisuus tulla havaituksi.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239
Tarkkailija
Tähän jatkoksi voisi heittää filosofisen kysymyksen:
Olisiko Maailmankaikkeus olemassa, jos sitä ei olisi kukaan täällä ihmettelemässä?
Kuten Snaut tuossa jo antrooppista periaatetta tarjosi voisi sen lomittaa myös tähän vakoon.

Koen kuitenkin vastustamattonta kiusausta saivartelulle, minkä puran seuraavaksi filosofisena mukisemisenani antrooppisen periaatteen olemukseen ja tähän threadiin.

Tätä varten palautan kysymyksen olemassa olemisen olemuksen järjellisyyteen ja järjettömyyteen, jotta vastauksen logiikka tässä ultimaattisessa kontekstissa bikyklopisoituisi valitsemaani näkökulmaan myös vahvalla oikeassaolemisen tunteella, eli...

1. Äärettömässä järjellisyydessä esiintyvä järjellisyys on järkevää.
2. Äärettömässä järjettömyydessä esiintyvä järjellisyys on järjetöntä.
3. Äärettömässä määrässä edellisten variaatioita molemmat, sekä 1. että 2. ehto täyttyvät.

Toisin sanoen kun tapahtuman/-ien (kuten olemassa oleminen ja olemattomuus) sekä äärettömässä järjettömyydessä kuten myös äärettömässä järjellisyydessä ja näiden variaatioissa on joka tapauksessa olemassa, niin maailmankaikkeus kuten sen tunnemme kuin maailmankaikkeus, jota emme tunne ovat olemassa. Vastaus on siis periaatteessa joka tapauksessa myöntävä. Myöntävä siksi, että empiirinen evidenssi puoltaa olemassa olemista, olimme sen luonteesta sitten järjellistä taikka järjetöntä mieltä.

Tosin tämä filosofian perinteille orjallisesti kumartava päättelyketju ei loppupeleissä selitä yhtään mitään, kun edellisen kahden käsitteen väliin sopii periaatteessa minkä tahansa asian olemassaolemisen verifioiminen.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

Mielestäni kaikki nuo ainoastaan sivuavat kysymystä: "Miksi maailmankaikkeus on olemassa?" eli onko kysymys loppujen lopuksi järjetön? Onko se samanlainen irrationaalikysymys kuin esim.: "Minkälainen ääni tulee kun taputtaa yhdellä kädellä"?

Eilen se ainakin sai mieleni yhdessä uneen vajoamisen kanssa mielenkiintoiseen irrationaaliseen havainnoimistilaan.

EDIT:

Esimerkiksi ehdotettu sattuma, on vastaus kysymykseen miten maailmankaikkeus on syntynyt, ei siihen miksi.

Miksi maailmankaikkeus syntyi sattumalta?

Miksi on ikuinen syy-kierre.

Tarkkailija
Tähän jatkoksi voisi heittää filosofisen kysymyksen:
Olisiko Maailmankaikkeus olemassa, jos sitä ei olisi kukaan täällä ihmettelemässä?

Tuo on vähän saman suuntainen kysymys jonka Zenon esitti aikoinaan: voiko metsässä kaatuvasta puusta lähteä ääntä jos kukaan ihminen ei ole sitä kuulemassa. Kysymys on aika epäolennainen sen oravan kannalta jonka maailma kääntyy yhtäkkiä ylösalaisin, näin Pratchettia mukaillen. Nimimerkki Borri lähetti minulle joskus yksityisviestin jossa hän kysyi onko koiran turkki pehmeä jos en silitä sitä. Tämä oli hyvä kysymys. Minusta se selventää osittain isompaa ontologista kysymyksenasettelua. Ihminen määrittelee subjekteille ominaisuudet, kuten turkin pehmeyden, mutta myös absraktimmat käsitykset kuten olemassaolo ovat vain aivojemme tapa havainnollistaa maailmankaikkeutta. On aika lailla virheellistä viitata olemassaoloon käsitteenä jos emme ole pystyneet määrittelemään edes koko sanan merkitystä. Varsinkin tälläisissa ontologisissa pohdinnoissa olisi syytä ottaa tämä huomioon. Se mitä nyt haen tällä takaa on se, että Protagoraksen Homo mensura periaatetta mukaillen olemassaolo tai olemassaolemattomuus määrittyvät käsitteinä aina ihmisen merkitystenantotapojen mukaan.

Tässä päädymme heideggerilaiseen olemisen mielen pohtimiseen. Heidegger totesi tämän takia viisaasti Sein und Zeit teoksessaan, että aina kun pohditaan olemuksen mieltä, päädytään pohtimaan nimen omaan ihmisen olemista. Mitä tulee ulkomaailmaan, niin ihmiset tekevät virheen kuvitellessaan korrerrespondessiperiaatteen mukaisesti, että tietomme objektista on yhdenmukaiden todellisuuden kanssa. Kun viittaat jonkun esineen olemassaoloon teet sen kielen (myös ajatukset voivat olla kieltä) avulla jonka kautta ilmaistu tieto objektista ilmaistaan aina vain representaationa. Näin tietosi objektista ei vastaa sen todellista tilaa. Tämä ei tietysti vielä ratkaise alkupeäistä kysymystä jossa tarkkailija poistetaan kokonaan, Heideggerin filosofiahan vaatii aina jonkun tiedostavan subjektin, se edustaa ihmiskeskeskeistä eksistentialistista fenomenologiaa.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Armitage
Mielestäni kaikki nuo ainoastaan sivuavat kysymystä: "Miksi maailmankaikkeus on olemassa?" eli onko kysymys loppujen lopuksi järjetön? Onko se samanlainen irrationaalikysymys kuin esim.: "Minkälainen ääni tulee kun taputtaa yhdellä kädellä"?

Hunter S Thompson kertoo Pelon valtakunnassa kyllästyneensä budhalaisen munkin ylimieliseen asenteeseen ja luvannut vastata tähän kysymykseen, kun munkki vain tulisi lähemmäs, ja sitten hujauttaneensa avokämmenellä munkin tärykalvon halki ja todenneensa: 'tällainen ääni tulee, kun taputtaa yhdellä kädellä."

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Niin, ja täysin itsensä posisulkeminen on jokseenkin haastavaa, ja vaatii sitten keskittymistä niin paljon, ettei jää aikaa havaita "objektiivisesti".

Puhtaasti objektiivinen havaitseminen on mahdotonta, koska havaitseminen perustuu aisteihin, ja aistit tekevät havainnoista subjektiivisia.

Ilman aisteja ei taas havaitse mitään.

Vain aisteitta voit havaita puhtaan totuuden ja todellisuuden, mutta aisteitta et voi havaita mitään. Haastavaa.

Uskoisin vielä että subjektiivisuuden kerroksia on useita, kuten sipulissa.

Ensimmäinen kerros on olennolle kehittynyt persoona, joka löytyy pinnallisimmastakin ajattelutavasta. Tämän kautta havaitessa havainnot ovat tasolla: "Tuo musiikki on minusta ikävän kuulloista" tai "Onpas hyvää keittoa! Mikäköhän on tämän resepti?"

Eli aistimukseen lisätään persoonallinen mielipide, ja sitten tulkitaan se totena.

Tästä tulkintatavasta askel alempana tai ylempänä, makuasia kumpaan suuntaan mennään, on sitten persoonallisuuden kuolema. Eli tällöin samat havainnot tulkittaisiin: "Kuulen musiikkia" tai itse asiassa pikemminkin "Mikä ääni tuo on?" tai "Voin syödä tätä keittoa nälkääni."

Seuraavaksi, henkilön ymmärtäessä aistimukset subjektiivisiksi aistien "vääristämiksi" havainnoiksi luonnosta, voisi henkilö kokea jotenkin tähän tapaan edelliset:

"Rytmikästä paineenvaihtelua." Tai "Nestemäistä ja kiinteää, sekä lämmintä orgaanista materiaalia."

Jos kaiken havaitsisi niinkuin se on, niin vastaus olisi sen mukainen, eli:

"Liikeessä olevaa energiaa eri muodoissa." Tai klassisempi klisee, eli "Jokin liikkuu."

Siitä lähdetään, ja ihminen pinoaa sitten enemmän ja enemmän subjektiivista kerrostumaa kaiken tämän päälle, ja lopulta eksyy sinne loputtomaan suohon, miljardien ihmisten subjektiivisten kokemusten sekoittamaan kaaokseen, mielipiteiden ja ristiriitojen ja vaittelyn helvettiin. Loppujen lopuksi makuasioista ja aistien vääristämistä havainnoista koostuva todellisuus täyttää mielemme, ja emme enää näe sitä "totuutta", todellisuutta, sellaisena kuin se näyttäytyy, vaan heti lapsesta meiltä temmataan tuo Graalin malja käsistämme ja tämä yhteiskuntameteli täyttää päämme. Sitten ihmettelemme sitä kaihoa ja kaipausta lapsuuteen... Ei mikään ihme.

Tai jotain.

Aweb
Armitage
Mielestäni kaikki nuo ainoastaan sivuavat kysymystä: "Miksi maailmankaikkeus on olemassa?" eli onko kysymys loppujen lopuksi järjetön? Onko se samanlainen irrationaalikysymys kuin esim.: "Minkälainen ääni tulee kun taputtaa yhdellä kädellä"?



Hunter S Thompson kertoo Pelon valtakunnassa kyllästyneensä budhalaisen munkin ylimieliseen asenteeseen ja luvannut vastata tähän kysymykseen, kun munkki vain tulisi lähemmäs, ja sitten hujauttaneensa avokämmenellä munkin tärykalvon halki ja todenneensa: 'tällainen ääni tulee, kun taputtaa yhdellä kädellä."

Hunter S Thompson ei taida olla kovin kärsivällinen kaveri?

Armitage
Eli tässä tuli sellainen ajatus mieleen, että taitaapi olla niin, että kysymys "miksi?", tarkoittaen kaiken olemassaoloa ja sen syntyä, taitaa olla sellainen kysymys, johon ei ole yhtä vastausta, tai vastausta ollenkaan.

Eilen sitä pohdiskelin ja huomasin sen avulla katkaisseeni vähäksi aikaa rationaalisen ajatustulvan. "tipuin" tavallaan vapaaseen assosiointiin.

Eli onko mielestäsi olemassa jokin selkeä vastaus antaa, kun kysytään:

"Miksi maailmankaikkeus on olemassa?"


Ei kaikelle tarvitse olla tarkoitusta. Näitä juttuja nyt vain tapahtuu.

Jotkut eivät pysty hyväksymään sitä ja hurahtavat johonkin uskontoon. Pohjimmiltaan kyse lienee narsistisesta itsepetoksesta, halusta uskotella itselleen, että tiettyä uskoa seuramalla hän kohoaa muita paremmaksi.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat