”Rotuennakkoluulot”

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Seuraa taas tätä monikulttuurikeskustelua. Koettakaa kestää vielä hetki.

YLE:n Elävästä arkistosta löytyi ihan mielenkiintoinen radiokeskustelu vuodelta 1967. Aiheena rodut ja rotuennakkoluulot, pituus yli 30 minuuttia.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=27&t=138&a=1287

Aihe on nykyään vastenmielistä ottaa edes puheeksi. Kuulijoiden taholta tulee jos jonkinlaista pohdintaa keskustelun aloittajan motiiveista ja onhan rasismikeskustelu yleensäkin moneen otteeseen pilattu yliampuvilla ääripään näkökannoilla.

Kukaan ei tule ajatelleeksi, että ehkä tuo ikuinen ennakkoluulojen pelko onkin 2000-luvun Suomessa täysin aiheetonta. Perusoletushan on se, että suomalaiset kärsivät kroonisesta ksenofobiasta ja ovat ennakkoluuloja täynnä aina siihen asti, kun pääsevät kosketuksiin Sen Oikean Toiseuden kanssa. Suomalaiset tarvitsevat suvaitsevaisuuskasvatusta ja Oikeaa Valistusta, jotta heidät saadaan riisuttua tästä synnynnäisestä vaivasta.

Entä jos Suomi ei olekaan rasistinen maa?

Lapsille iskostetaan peruskoulussa, että kaikki kansat, kulttuurit, ihonvärit ja väestöt ovat samanarvoisia. Yhtäaikaa opetetaan, että ihan sama mitä kansaa, kulttuuria, ihonväriä tai väestöä Suomessa asuva muukalainen edustaa, on hän aina rehellisyydessä, ihmisoikeuksien kunnioituksessa, kunniallisuudessa, hyvissä tavoissa, lainkuuliaisuudessa jne. samalla viivalla meidän kanssa. Lapsille opetetaan leikkien ja tarinoiden kautta, miten erilaisen ihmisen kanssa tullaan kuin tullaankin ihan hyvin toimeen. Olemme sittenkin kaikki aika pitkälti samanlaisia.

Lapset omaksuvat tämän. Suomalaisena lapsena minäkin omaksuin tämän näkökannan. Suhtauduin ennakkoluulottomasti muita kansoja kohtaan ja suhtaudun edelleen. Lähtökohtaisesti pidän erikulttuurisia ihmisiä saman arvon ansaitsevina ja johonkin asti myös yhtäläiset arvot omaavina. Näin tekee myös lähipiirini. (En kuitenkaan kerro, miten minusta tuli tällainen ilkeä monikulttuurikriitikko, sillä muuten tästä tekstistä tulee liian pitkä.)

Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että piilorasismi, muukalaisvastaisuus ja negatiiviset ennakkoluulot voisivatkin olla jälkiluuloa? Että muukalaisvastaisuus ja suvaitsemattomuus voisikin olla jälkiseurausta siitä, kun suomalainen nuori pettyy erilaisuuteen jouduttuaan oikeasti kosketukseen tämän kanssa?

Kun Oulussa tapahtuu joukkoraiskaus, jonka tekijät ovat mahdollisesti toisesta kulttuurista, herää älläkkä ennakkoluulojen pelosta. Todellisuudessa herää huoli siitä, että mitä jos he paljastuvatkin oikeasti sellaisiksi. Hesarin toimittaja taistelee itse ennakkoluulojensa kanssa, kun toiseuden edustajat eivät taaskaan noudattaneet odotettua ihannetta. Jos heillä onkin ihan oikeasti eri arvot kuin meillä, entä jos he eivät välitäkään meidän tavoistamme kunnioittaa toiseutta, olla suvaitsevaisia ja osoittaa halua noudattaa lakeja meidän tavallamme. Entä jos yhteiselo ei toimikaan, entä jos sen pilaavatkin törkeästi he eivätkä me?

Minä vastaan Hesarin toimittajalle kyynisesti, että mitään ennakkoluuloja ei ole. Meidät on kasvatettu niistä ulos. On vain jälkiluulo, kun maahanmuuttajat raiskaavat naisemme kadulle eivätkä välitä vastata suvaitsevaisuuteemme.

Suvaitsevaisuus ja ennakkoluulottomuus ovat syvään juurtunutta eurooppalaista kulttuuriperintöä ja kerrassaan ainutlaatuista maailmassa. En siis tajua, miksi me olemme yhä universumin ainoat rasismin, kolonialismin, ksenofobian ja ennakkoluulojen harrastajat.

En tietenkään väitä, että jossain valtavirran kulttuurissa joukkoraiskaus on yleisesti hyväksytty tapa. Ei edes Rauhan Uskonnossa. Tarkoitan vain sitä, että kulttuuritausta voi olla hyvin merkittävä tekijä tuollaisen joukkoraiskauksen motiiveissa. Joukkoraiskaukset eivät sovi eivätkä mahdu Suomeen. Niitä ei pitäisi tapahtua täällä.

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Ei me ihmiset tykätä kaikista. Siitä ei pääse mihinkään. Rasismi sanaa käytetään vähän miten vain nykyään. Monet nimitetään rasisteiksi, koska joku ei heistä tykkää tai ovat eri mieltä asioista.

Kaikki ei ole ystävällisiä toisilleen. Puhutaan paljon paskaa ja niin edelleen. Esim. täällä Ruotsissa moni pitää Suomea aika rasistisena sen takia kun Suomi ei ota paljoa vastaan pakolaisia. Kun Suomea pitää rasistisena, silloin tarkoittaa myös että suomalaiset on rasistisia.

Aito rasismi on nykyään aika harvinaista. Mutta paljon on sellaisia joilla on ennakkoluuloja muista kansoista ja etenkin vieraista ihmisistä. Kuka tahansa viearas, saattaa saada osakseen ennakkoluuloja, etenkin jos ei älyä elää niin kuin ympäristökin tekee. Kaikkea normista poikkeavaa usein epäillään aluksi.

Saattaa olla epäilevä saman kansalaiselle. Saattaa olla epäilevä eri rotuiselle, silloin alkaa heti rasisti huutelu. Toista kohtaan saa olla epäilevä/ennakkoluuloinen, toista kohtaan ei saaisi olla epäilevä koska yksilöllä on tumma ihnväri tai muuten vain ulkolainen. Kaksoismoraalia tämäkin.

Itse olen huomannut että epäluuloisuutta/ennakkoluuloisuutta on meissä kaikissa ihmisissä. Jonkun verran. Mutta huvittavinta on se että valkoisia kohtaan saa olla ennakkoluuloinen. Valkoinen on usein ennakkoluuloinen toista valkoista kohtaan. Se hyväksytään. Jos musta tai jonkun muun rodun edustaja on ennakkoluuloinen valkoisia kohtaa, sekin hyväksytään täysin. Mutta jos valkoinen on ennakkoluuloinen mustaa tai muun rodun edustajaa kohtaan, silloin tuli stoppi eteen. Kaksoinmoraalia tämäkin.

Minä olen lapsesta lähtien liikkunut monen eri kansalaisten seurassa. Kaikissa kansalaisissa on ennakkoluuloja. Suomalainen ei ole mitenkään erikoinen tässä asiassa.

Mitäs luulette, luuletteko että esim. arabit ei ole ennakkoluuloisia valkoisia kohtaan?

Heistäkin moni on ennakkoluuloinen valkoista kohtaan. Mutta ihme ja kumma, sitä ei suomalainen kutsu ennakkoluuloksi. Miksi muuten suomalainen kutsuu arabin ennakkoluulon valkoisista???

Tarkoitan nyt että ennakkoluuloja on. Ja ennakkoluulojen ei aina tarvitse kohdistautua eri rotuista kotaan. Ennakkoluuloja voi olla ihan mistä tahansa.

Ennakkoluulot on niin tavallista. Ei niistä pitäisi pitää niin kovaa elämää. Se joka väittää olevansa ennakkoluuloton puhuu täyttä paskaa. Ei ennakoluuloja voi ihmistä pestä pois. Usein se on terveellinen reaktio olla ennakkoluuloinen. Ei saa olla liian sinisilmäinen. Muuten tulee pettymys kova esille.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

HS:ssä tänään USA:n vihajärjestöistä. Esim. KKK:lla enemmän paikallisosastoja kuin koskaan. Muistaakseni yli 170 kpl. Ei löydy kuin maksullisena netistä, joten en voi tarkistaa.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

Ennakkoluulo tarkoittaa ainakin minulle sitä että joku olettaa kohtaamansa yksilön olevan ryhmänsä tyypillinen edustaja. Tämä käsitys ryhmän ominaisuuksista voi olla tosi tai epätosi, positiivinen tai negatiivinen.

Jos muukalaisen ryhmä eroaa katsojan omasta ryhmästä merkittävästi ja/tai sen keskihajonta on pieni, sekä kyseinen käsitys perustuu suureen tai luotettavaan otantaan, on ennakkoluuloisuus todennäköisemmin "oikeutettua" kuin jos ero on pieni tai epävarma.

Ryhmien välisten erojen suurentelu tai keskihajonnan merkityksen vähättely johtaa liioiteltuun ennakkoluuloisuuteen. Toisaalta, ryhmien välisten erojen vähättely tai keskihajonnan liioittelu johtaa todellisuudentajun hämärtymiseen. Kumpaakin ajatteluvirhettä tapaa tällä foorumilla.

Ennakkoluuloisuus ei sinänsä ole hyvä tai huono asia, vaan se voi vain olla eriasteisesti paikkaansapitävää. Paitsi jos se johtaa viattomien yksilöiden syrjintään; silloin se on tuomittavaa.

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005
Aweb
HS:ssä tänään USA:n vihajärjestöistä. Esim. KKK:lla enemmän paikallisosastoja kuin koskaan. Muistaakseni yli 170 kpl. Ei löydy kuin maksullisena netistä, joten en voi tarkistaa.

USA:ssa on noin 5500 KKK:n jäsentä. Suomen väkilukuun suhteutettuna se vastaa 100 henkilöä. Suomessa on 300-400 skinheadia. Venäjällä niitä on 50 000. Pitäisiköhän meidän nyt tosiaan olla huolissamme USA:sta?

Vierailija

Muistuttaisin, että kriittisessä suhtautumisessa esim. muslimimaahanmuuttajiin ei tarvitse alkuunkaan olla kyse "rotu"-ennakkoluuloista.

Vierailija

Puhummeko me monikulttuurisuudesta vai suomalaisista ja muslimeista?

Täällä on myös ihmisiä muusta Euroopasta, Aasiasta, Amerikasta yms.
Miksi heistä ei puhuta?

Vierailija
fmiles
Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että piilorasismi, muukalaisvastaisuus ja negatiiviset ennakkoluulot voisivatkin olla jälkiluuloa? Että muukalaisvastaisuus ja suvaitsemattomuus voisikin olla jälkiseurausta siitä, kun suomalainen nuori pettyy erilaisuuteen jouduttuaan oikeasti kosketukseen tämän kanssa?

Kun Oulussa tapahtuu joukkoraiskaus, jonka tekijät ovat mahdollisesti toisesta kulttuurista, herää älläkkä ennakkoluulojen pelosta. Todellisuudessa herää huoli siitä, että mitä jos he paljastuvatkin oikeasti sellaisiksi. Hesarin toimittaja taistelee itse ennakkoluulojensa kanssa, kun toiseuden edustajat eivät taaskaan noudattaneet odotettua ihannetta. Jos heillä onkin ihan oikeasti eri arvot kuin meillä, entä jos he eivät välitäkään meidän tavoistamme kunnioittaa toiseutta, olla suvaitsevaisia ja osoittaa halua noudattaa lakeja meidän tavallamme. Entä jos yhteiselo ei toimikaan, entä jos sen pilaavatkin törkeästi he eivätkä me?


Ei liene yllätys, että "rasistiset" asenteet ovat kasvaneet sitä mukaa kun kolmannen maailman aavikko- ja viidakkokulttuurien maahanmuuttajien määrä on lisääntynyt. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset joutuvat yhä enemmän koskeutuksiin sen todellisen Toiseuden kanssa, joka ei vastaakaan hörhöjen maalailemaa ihannekuvaa. Tämä on tosiasia, jota multikultihörhöjen on vaikea niellä. Hehän tekeytyvät jatkuvasti muita paremmiksi "suvaitsemalla" täysin sairaitakin kulttuureja, joita kuka tahansa täysjärkinen kavahtaisi. Minäpäs olen suvaitsevaisempi kuin te, minä olen siis parempi ihminen, minua siis pitää kuunnella joka helvetin asiassa! Pää kiinni, rasistit!

Joker
Puhummeko me monikulttuurisuudesta vai suomalaisista ja muslimeista?

Täällä on myös ihmisiä muusta Euroopasta, Aasiasta, Amerikasta yms.
Miksi heistä ei puhuta?


Hyvä pointti. Eurooppalaiset, aasialaiset (siis käytännössä kiinalaiset ja japanilaiset) ja amerikkalaiset eivät juurikaan aiheuta ongelmia. Vai onko joku kuullut amerikkalaisten Suomessa suorittamasta joukkoraiskauksesta? Tai ranskalaisten? Englantilaisten? Ongelmien aiheuttaminen taitaa jäädä pääasiassa afrikkalaisten ja musulmaanien harteille.

Itse miellän Suomen kuuluvaksi eurooppalaiseen, länsimaiseen kulttuuripiiriin, vaikka niljavasemmisto sitkeästi yrittääkin tehdä siihen pesäeroa.

Vierailija
Joker
Puhummeko me monikulttuurisuudesta vai suomalaisista ja muslimeista?

Täällä on myös ihmisiä muusta Euroopasta, Aasiasta, Amerikasta yms.
Miksi heistä ei puhuta?

Monikulttuurisuuteenhan kuulu mikä tahansa kulttuuri. Muslimeilla on arabian kulttuuria, sieltähän se Islam tulee. Myöskin moni käännynnäinen on omaksut paljon vanhaa arabian kulttuuria, koska Islam on täynnä vanhaa arabian kulttuuria. Islamista voi sanoa että se on uskonto, kulttuuri ja politiikka.

Asia taitaa olla niin että niistä kulttuureista puhutaan, mitkä eroavat suuresti esim. suomalaisesta kulttuurista. Kulttuurit jotka on aika tavoin suomalaisen tapaista sopeutuu helposti sinne Suomeen. Toista se on kulttuurien jotka eroaa suuresti suomalaisuudesta. Sellaisen huomaa. Ei voi olla huomaamatta.

Oletan että monella on ennakkoluuloja muslimeja kohtaan. Vaikka eivät edes tunne montaakaan muslimia. Muslimeja on muitakin kuin somaleja.

Vierailija
Joker
Täällä on myös ihmisiä muusta Euroopasta, Aasiasta, Amerikasta yms. Miksi heistä ei puhuta?

He tekevät vähemmän henkeen tai terveyteen kohdistuvia rikoksia. Talousrikoksista saa Suomessa suhteessa kovemmat tuomiot kuin em. rikoksista, mutta väkivaltarikollisuus kuumentaa huomattavasti enemmän tunteita kansalaistasolla. Tämä on pääteltävissä keskustelupalstoilta.

Vierailija

En voi olla laittamatta tätä uutista tänne.

Tutkimus: Ruotsalaiset Euroopan vieraanvaraisinta kansaa
Julkaistu 27.12.2006 16:52

Tukholma. Ruotsalaisilla on Euroopan myönteisin asenne maahanmuuttajia kohtaan, kertoo tuore Eurobarometri-tutkimus. Tutkimuksen mukaan 77 prosenttia ruotsalaisista suhtautuu maahanmuuttajiin myönteisesti, kun kaikista eurooppalaisista samoin ajattelee vain 40 prosenttia.
"Moniin muihin EU-maihin verrattuna Ruotsi on vähemmän muukalaisvastainen", ruotsalaisten asenteita maahanmuuttajia kohtaan selvittänyt Tukholman yliopiston tutkija Anders Lange vahvistaa.

Aivan auvoista maahanmuuttajien elämä ei ole Ruotsissakaan: Langen mukaan heillä on samoja ongelmia esimerkiksi työn ja asunnon löytämisessä kuin muissakin maissa.
Tilastojen mukaan Ruotsiin on muuttanut tänä vuonna enemmän ulkomaalaisia kuin koskaan ennen. Kaikkiaan ulkomaalaisia muutti Ruotsiin vuoden aikana arviolta 81 000, mikä on yli puolet enemmän kuin edellisvuonna. Suurinta kasvu oli kotimaansa väkivaltaisuuksia paenneiden irakilaisten keskuudessa, joiden määrä kolminkertaistui edellisvuodesta.
Kaikkiaan 21 000 ihmistä oli hakenut turvapaikkaa Ruotsista marraskuuhun mennessä. Samalla kun monet EU-maat ovat rajoittaneet maahanmuuttoa, Ruotsi aikoo jatkossakin pitää rajansa avoinna.
"Politiikkamme perustuu turvan tarpeeseen, ja meillä ei ole mitään syytä muuttaa lainsäädäntöämme", maahanmuuttoministeri Tobias Billström sanoi.

STT–AP

Näette kaikki millaisista luvuista on kysymys. Ruotsi jatkaa samaa rataa, mutta kuinka kauan jatkaa, se on ajan kysymys. Vaikuttaa kuitenkin siltä että maahanmuutto lisääntyy vuosi vuodelta huimaa vauhtia.

Tukholman kaduilla kun kävelee, niin on kuin olisi jossain aivan muussa maassa kuin Ruotsissa. Täällä kukoistaa monikulttuurisuus sekä hyvine että huonoine puolineen.

Vierailija

Omaisuus -ahneusrasismi o kans iha mielenkiintone juttu.

Oot rasisti jos vihaat rikkaita. Oot rikas jos vihaat köyhiä.

Kepulainen on rasisti ku ei dikkaa Niinistöö.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
risat
Omaisuus -ahneusrasismi o kans iha mielenkiintone juttu.

Oot rasisti jos vihaat rikkaita. Oot rikas jos vihaat köyhiä.

Kepulainen on rasisti ku ei dikkaa Niinistöö.

Kyllä se rasisteja yhdistävä tekijä on jossain muussa kuin liian vaikeissa sanallisissa päättelytehtävissä. [size=100:iv1dd920]Pieni pähkinä[/size:iv1dd920].

Eikä aina tarvitse olla edes rasisti vaan ihan omaa sisäistä ääntään kuunteleva ihminen kompastuen saman tasoiseen [size=100:iv1dd920]argumentointitekniikkaan[/size:iv1dd920].

Ja sikäli kun tiede kaikessa rationaalisuudessaan toimii objektiivisesti vasta edellisten primitiivireaktioiden yläpuolella on helppo ymmärtää miksi tieteellinen ajattelu tuntuu joskus vaikealta.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija
Ayla
En voi olla laittamatta tätä uutista tänne.

Tutkimus: Ruotsalaiset Euroopan vieraanvaraisinta kansaa
Julkaistu 27.12.2006 16:52

Tukholma. Ruotsalaisilla on Euroopan myönteisin asenne maahanmuuttajia kohtaan, kertoo tuore Eurobarometri-tutkimus. Tutkimuksen mukaan 77 prosenttia ruotsalaisista suhtautuu maahanmuuttajiin myönteisesti, kun kaikista eurooppalaisista samoin ajattelee vain 40 prosenttia.
"Moniin muihin EU-maihin verrattuna Ruotsi on vähemmän muukalaisvastainen", ruotsalaisten asenteita maahanmuuttajia kohtaan selvittänyt Tukholman yliopiston tutkija Anders Lange vahvistaa.

Aivan auvoista maahanmuuttajien elämä ei ole Ruotsissakaan: Langen mukaan heillä on samoja ongelmia esimerkiksi työn ja asunnon löytämisessä kuin muissakin maissa.
Tilastojen mukaan Ruotsiin on muuttanut tänä vuonna enemmän ulkomaalaisia kuin koskaan ennen. Kaikkiaan ulkomaalaisia muutti Ruotsiin vuoden aikana arviolta 81 000, mikä on yli puolet enemmän kuin edellisvuonna. Suurinta kasvu oli kotimaansa väkivaltaisuuksia paenneiden irakilaisten keskuudessa, joiden määrä kolminkertaistui edellisvuodesta.
Kaikkiaan 21 000 ihmistä oli hakenut turvapaikkaa Ruotsista marraskuuhun mennessä. Samalla kun monet EU-maat ovat rajoittaneet maahanmuuttoa, Ruotsi aikoo jatkossakin pitää rajansa avoinna.
"Politiikkamme perustuu turvan tarpeeseen, ja meillä ei ole mitään syytä muuttaa lainsäädäntöämme", maahanmuuttoministeri Tobias Billström sanoi.

STT–AP

Näette kaikki millaisista luvuista on kysymys. Ruotsi jatkaa samaa rataa, mutta kuinka kauan jatkaa, se on ajan kysymys. Vaikuttaa kuitenkin siltä että maahanmuutto lisääntyy vuosi vuodelta huimaa vauhtia.

Tukholman kaduilla kun kävelee, niin on kuin olisi jossain aivan muussa maassa kuin Ruotsissa. Täällä kukoistaa monikulttuurisuus sekä hyvine että huonoine puolineen.

Ayla, saisinko kysyä, että oliko testissä kysymystä, että mistä maasta haluaisit maahanmuuttajien muuttavan Ruotsiin? Mielestäni Suomessa on tehty vastaavankaltainen tutkimus, josta kävi ilmi, että euroopasta maahanmuuttajat Suomeen halutaan. Mitenkä Ruotsissa?

(Pahoitelen sekavaa tekstiä, univelkaa)

Toope
Seuraa 
Viestejä23157
Liittynyt23.7.2006

fmiles:
Miksei tätä uutista voinut liittää noihin kymmeneen edelliseen mamu-ketjuun, samaa asiaa tässä kuitenkin taas jauhetaan.

Olisi vain käyttäjäystävällisempää, että tietyn aihealueen asiat keskittyisivät edes vain pariin ketjuun, nyt niitä on vähän liikaa. Kreationistikeskustelussa on sama juttu, niitä ketjuja on jo 5 tai 6, ja kaikissa samat henkilöt keskustelemassa. Ei hyvä.

Aihe sinällään on toki asiallinen.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat