Onko Vastaaja?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tässä viestiketjussa voi alla olevien tietojen taikka oman kokemuksen kautta äänestää –onko Vastaaja mies vain nainen?!?

Koska alla oleva tieto on täysin julkista ja kaikkien saatavissa en usko, että Vastaaja tästä tietolouhinnasta suuttuu?

Vastaaja, olet kirjoitellut (copy-pastettanut) täällä palstoilla tuhansia viestejä, olet saavuttanut respectiä, mutta olet antanut meille vain vähän tietoa (itsestäsi).

Nyt sinulla on mahdollisuus paljastaa mitä traagista vuonna 2002 tapahtui kun aloitit tämän ydinvoiman tutkimisen?

Koska tiede vaatii aina enemmistön tuen, niin näillä palstoilla asioista väitellessä on syytä muistaa se, että sata omaa mielipideviestiä ei
välttämättä tarkoita sitä, että on oikeassa.

Siksi tähän viestiketjuun toivon ihmisten keräävän niitä väittämiäsi, joissa olet muiden mielestä väärässä (vrt Ohmin laki).

yleisesti vain
Kirjoittanut: vastaaja 26.1.2002 klo 01.44

Vastasin vain tuohon otsikon kysymykseen.Tämä ei ollut kenellekään erityisesti ja henkilökohtaisesti tarkoitettu.
Valitan surua, kuolemasta emme koskaan pääse eroon, jokainen meistä vuorollaan joutuu jättämään omaisemme ja siirtymään täältä jonnekin tuntemattomaan.
Kaikki me olemme ahdistuneita ja voimattomia monella tapaa elämän aallokossa.Ei täällä koskaan täysoppineeksi tulla.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000013512

Kun kerran kysyit
Kirjoittanut: vastaaja 28.7.2001 klo 15.01

Vastaus: Koska homoutta ei pidetä tässä tänä
päivänä kovinkaan normaalina. Joskus muinoin
kreikkalaiset taisi homouttakin ptää ihan
normaalina, mutta tänä päivänä se ei ole
normaalia. Ja miksi tuijotetaan? No, koska homous
ei ole normaalia ja ihminenkin on vain
laumaeläin, ja luamaeläimet pitävät normaalista
poikkeavaa käytöstä uhkana oman lajin
säilymiselle. Joillekin tuijottaminen voi tuottaa
henkilökohtaista mielihyvää jne. Lue psykologiaa
niin ymmärrät.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 02#2018802

Oletteko koskaan miettineet....
Kirjoittanut: Vastaaja 14.11.2001 klo 11.31

Oletteko koskaan miettineet sitä miksi maailmassa
on niin paljon kärsimystä?
Jos haluatte tietää vastauksen niin kysykää

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 90#2017590

kierukka
Kirjoittanut: vastaaja 27.11.2001 klo 16.57

Hormonikierukka on hyvä, suosittelen. Ei aiheuta
haluttomuutta, kuten e-pillerit. Huono muistikaan
ei haittaa... Menkat vähenee tai voi jäädä pois.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... ng=2690180

Varattu
Kirjoittanut: vastaaja 4.1.2002 klo 11.34

kiinnostaa sen takia, kun sellainen on riittävän vaaraton. Se ei vaadi sitoutumista eikä sitä tarvitse passata ja palvella. Kun haluan olla yksin, saan olla ihan rauhassa. Ja kun taas haluan olla kaksin, sekin järjestyy minun ehdoillani.

Jos haksahtaisin vapaaseen, se saattaisi vähitellen alkaa haluta jotain vakinaista ja semmoiseen minä en ole valmis. On kokemusta vakinaisestakin suhteesta, mutta nykyinen systeemi on ehdottomasti parempi.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 43#2709243

vastaus
Kirjoittanut: vastaaja 27.4.2002 klo 19.57

1.Oletko nais/mies puolinen?
mies (hetero)

2.Ikä? 25

3.Käytkö keskustelu foorumeilla aktiivisesti? Missä?

haroin. suomi24:ssa

4.Käytkö chateissa aktiivisesti?
Missä?

en koskaan, kerrassaan typerää

5.Kuinka paljon käytät keskimäärin aikaa koneella olemiseen päivässä?

puoli tuntia

6.Montako tietokonetta kotoasi löytyy?

1 (ei nettiä)

7.Pilaavatko tietokoneet ihmissuhteita kyllä/ei/en osaa sanoa?

kyllä siinä niin usein käy

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000177042

ei katkeruutta,
Kirjoittanut: vastaaja 22.6.2002 klo 09.44

miksi olisi? kirjoitin pienestä lukiosta loistavin arvosanoin ja oon päässy kaikkiin kouluihin joihin oon hakenu?

En oo katkera... halusin vaan kertoa varoittavan esimerkin...

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000344970

vastaus
Kirjoittanut: vastaaja 1.7.2002 klo 02.24

jokaisessa meissä on pieni homon poikanen.. se riippuu sinusta oletko homo.. ja ystäväsi ja sinun puheistasi päätellen olet!

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000369295

Ehkäpä...
Kirjoittanut: Vastaaja 30.7.2002 klo 11.56

Ehkäpä on totta. Mun poikaystävältä tulee normaalisti 6-10, parhaimmillaan muistakseni on tullut 12. Mutta aika korkeilta noi luvut kuulostavat silti, verrattuna (omien kokemuksien mukaan) yleiseen tasoon.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000468713

Upeaa työtä!
Kirjoittanut: Vastaaja 10.8.2002 klo 19.28

mulla voi mennä viikko menee sulatellessa, koska en tiedä ydinvoimasta juuri mitään ja tulin tänne katsomaan, saako täältä tietoa. aion selvittää asian itselleni hankkimalla tietoa joka taholta ja uskottavista lähteistä, joihin nyt ainakin vielä sinutkin lasken. se, että olet asiassa puolueellinen, ei häiritse, kun sen ottaa huomioon.
Tähän asti olen tarkastelut oikeastaan vain tämän keskustelun yleisiä asioita. Sillä tasollakin on osapuolilla eroja. yksi sinun 'puolesi' epämiellyttävä tapa on jatkuvasti tuoda vertauksia tyyliin 'se on paljon suurempi vaara', enemmän haittaa on' jne. joilla ilmiselvästi yritetään peittää tosiasiaa, eivätkä muutenkaan aina istu kohdalleen. tämä piirre näkyi jo vastauksessasikin.

en totisesti tarkoittanut, että näin laajaa vastausta tarvitsee antaa, mutta kiitos vielä kerran. on tämä uskottavampaa kuin arvio 'roskaa'.

kiusaan sua todennäköisesti palan kerrallaan tästä asiasta. ja toivon muiltakin kommentteja.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000030843

Hyvä !
Kirjoittanut: Vastaaja 10.8.2002 klo 21.57

Kuulostaa tosi hyvältä. Mutta miten saat pidettyä itsesi kasassa jos esim. et saakkaan tyydytettyä viimeisenä päivänä ennen kuin saisit itsellesikin namia?

Muuten iha hemmetin hyvä juttu ja toi on oikeeta parisuhde-elämää. Tosin meillä ei vaimo tuollaiseen suostuisi, on enempi niitä pihtarityylin vetäjiä

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000031241

Rehellinen mielipiteeni:
Kirjoittanut: Vastaaja 28.8.2002 klo 18.54

Olen ehdottamsti pelkästään, vain, ja ainoastaan KATEELLINEN puusaunastasi!

Oman kerrostaloni sähkösauna on kamala. Kerran viikossa joudun miettimään tekosyytä sille, miksi sinne ei nyt pääsekään. joskus tekosyy löytyy.

Onnellisimpia päiviä ovat ne, kun pääsen kamujen kanssa PUUSAUNAAN!

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000005742

Luonnon omassa
Kirjoittanut: Vastaaja 1.9.2002 klo 20.24

kiertokulussa sitä voidaan pitää rajattomana.
itse asiassa luonto kokonaisuutena on hyvä esimerkki ikiliikkujasta.

sanoin jo aikaisemmin, että koetan selvittää ydinvoiman ja luonnon välistä suhdetta. sivutuotteena varmasti paljon tietoa.

vedestä tuli mieleen vetyvoima. sinulla lienee jotain tietoa sen nykytilanteesta. jos laitat linkin, niin mielellään suppea esitys (huomioi ymmärrystaitoni)

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000009825

Sivut

Kommentit (35)

Vierailija
Kysyjä_24/7

Muuten iha hemmetin hyvä juttu ja toi on oikeeta parisuhde-elämää. Tosin meillä ei vaimo tuollaiseen suostuisi, on enempi niitä pihtarityylin vetäjiä :(

kaaheeta ku miust tykätään! mut eikse ollu joskus 2000 tai 2001? voi voi ku mie en nyt ihan tarkkaan muista käyn kurkkaan, ventta liite.

Vierailija
Vastaaja_s24fi

kyllä siellä oli 2002 mutta pakko puuttua viestejä. se oli 2000 tai 2001, ihan varmala. muistaaan sen kuin eilisen - ei ku toissapäiväsen, ku silloin oli joku yäkvoimaäänestysjuttu

Vierailija
tietää
On vain yksi ja ainoa vastaaja, joka varmuudella kopioi tuon viestisi, vaikka se on samalla sivulla.
pitäähän asia säilyttää, ompi niin kivaki!

hups. tuli kirotusvihreitä. korasin

heh - taisin keksiä uuden sanan: [size=200:2gryzhpl]yäkvoima[/size:2gryzhpl]! kaikkee hassuu sitä sattuu ku oikein innostuupi!

heh - taisin keksiä uuden sanan: [size=200:2aelr5jv]yäkvoima[/size:2aelr5jv]! kaikkee hassuu sitä sattuu ku oikein innostuupi!

ja toihan sopiiki hyvin: [size=200:2aelr5jv]YÄKkakka[/size:2aelr5jv] = ydinkakkaa

Voisitko selittää tämän uudestaan hieman vähemmän lyhennettynä?

heh - taisin keksiä uuden sanan: [size=200:3vn48r1z]yäkvoima[/size:3vn48r1z]! kaikkee hassuu sitä sattuu ku oikein innostuupi!

ja toihan sopiiki hyvin: [size=200:3vn48r1z]YÄKkakka[/size:3vn48r1z] = ydinkakkaa

tarkemmin ajatellen - YÄKkakka ei ole hyvä sana. [size=200:3vn48r1z]YÄKvoima[/size:3vn48r1z] on paljon parempi

Vierailija

Hyödytön ydinvoima
Kirjoittanut: Vastaaja 20.12.2005 klo 09.57

Tein pienen laskelman ydinvoiman ja tuulivoiman tuoton eroista. Järkytyin tuloksesta.

Otin esimerkiksi Olkiluodon voimalan:

"
Kiehutusvesireaktori (BWR)

Sähköteho, brutto 870 MWe
Sähköteho, netto 840 MWe

Vuotuinen sähköntuotanto ~7,0 TWh

Lämpöteho 2500 MWth

Kokonaishyötysuhde 33 %
"
http://www.stuk.fi/ydinturvallisuus/ydi ... _tekniset/

Yksinkertaisemmin sanottuna:

* voimalan teho on 2500MW, siitä hyödynnetään vain 870MW *
- josta vielä 30MW omaan käyttöön

Entä jos tekisimme saman tehoisen, siis 2500MW:n tuulivoimalan?

Hinta noin 2.5 miljardia euroa - samaa luokkaa kuin ydinvoimala.

Sähköä tuotettaisiin
- nykyisin laittein (25% käytettävyysaste) noin 625MW:n teholla
- uudemmilla laitteilla (30% käytettävyysaste) noin 830MW

Hirvittävät riskit annetaan kansalaisten kannettavaksi olemattomasta hyödystä!
Hyöty jää kokonaisuudessaan ydinvoimaloiden osakkeenomistajille.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0012703246

Vierailija

Kahlittu peto
Kirjoittanut: Vastaaja 18.4.2003 klo 11.00

Ydinvoimaloissa on kahlittuna maailman vaarallisin peto.

Näin asia on nähtävä, kun vertaa tämän pedon vankilan turvavarustuksia kaikkien muiden petojen häkkeihin.

Petoa ei suinkaan ole otettu kiinni ihmisten turvallisuuden vuoksi, vaan ihminen on itse luonut tuon pedon uskoen voivansa pitää sen lyijyisessä vankilassaan.

Pedolla on kyky tuottaa sähköä, jota myymällä pedon vangitsija saa rahaa. Jos kaikki sujuu hyvin, peto tuottaa rahaa kymmeniä vuosia. Ja koska peto on ihmisen luoma luonnoton olio, se tuottaa rahaa ympäri vuorokauden ja vuodesta toiseen, ilman mitään rahan tahkoamista häiritsevää luonnollista rytmitystä. Vain ajoittaiset lääkärintarkastukset, joiden ajankohdan pedon vangitsija itse päättää, aiheuttavat lyhyitä tuotantokatkoksia. Silloin tällöin vaaditaan myös pieniä kirurgisia toimenpiteitä pedon pitämiseksi hengissä.

Ruokaakin peto toki tarvitsee. Sitä sille hankitaan uraanikaivoksilta. Uraani on erittäin halpaa, koska mitään muuta käyttöä sille ei sen myrkyllisyyden vuoksi ole. Uraanikaivokset sijaitsevat asumattomilla alueilla, koska alkuperäiskansat ja muu väestö on ajettu pois niiden läheisyydestä. Miksi? Siksi, että tämän pedon ruoka on myrkyllistä. Vain puolen kilon ruoka-annoksen kerääminen tälle pedolle aiheuttaa tuhat kiloa vaarallista jätettä, jota monin paikoin tuuli levittää laajalle ympäristöön. Suoraan maastoon tai järviin sitä pääsee joko liukenemisten tai sortumien johdosta.

Ennenkuin pedon ruoka on pedolle kelpaavaa, sitä joudutaan vielä kokkaamaan erilaisissa laitoksissa. Ja aivan kuten uraanikaivoksissakin, niissäkin joudutaan henkilökuntaa ja ympäristöä suojaamaan myrkylliseltä keitokselta. Molemmissa sattuu silloin tällöin vahinkoja, joiden seurauksena osa pedolle valmistuvasta ruoasta pääsee luontoon.

Vasta kun peto on saanut ensimmäisen ruoka-annoksensa, se herää henkiin. Peto on todella vaarallinen. Jopa sen hengityshöyryä yritetään estää pääsemästä ulos häkistä. Pedon vartijoiden ja vankilan ympäristössä olevaa pedon hengityshöyryn määrää seurataan jatkuvasti erikoisesti sttä varten valmistetuilla mittareilla, koska tätä suurina annoksina saatuna välittömästi tappavaa hengityshöyryä ei voi aistein havaita - jos voisi, petoa ei olisi koskaan luotu.

Syömisen seurauksena on aina jätösten syntyminen. Tämän pedon jätökset ovatkin oikein myrkkyjen myrkkyä. Tuoreen jätöksen läheisyydessä ihminen kuolee muutamassa sekunnissa, ellei jätöstä ole ympäröity lyijyllä.

Pedon luojakaan ei vielä ole keksinyt menetelmää, jolla jätöksistä päästäisiin eroon, vaan on nerokkaasti jättänyt tämän ongelman ratkaisun viisaammille sukupolville. Tosin on kehitelty laitoksia, jotka yrittävät hyödyntää näitä jätöksiä. Kuten arvata saattaa, näissä laitoksissa asustaa yleensä petoakin vaarallisempia maanpäällisiä demoneja. Näin pääsiäisaikaan tulee väistämättä mieleen, että yritys hyödyntää nämä jätökset muistuttaa yritystä hankkia mämmiä istahtamalla hetkeksi kaksikantisen istuimen alemmalle kannelle, mutta istutaankin vahingossa ylemmälle. Mämmiä ei kyllä tule vaikka se oikeakin kansi lopuksi löytyisi.

Aina silloin tällöin jossain maapallomme noin 450 pedon vankilassa peto yskähtää sen verran kovempaa, että ihmisillä tulee kiire poistua pedon läheisyydestä, mikäli he saavat tiedon tapahtumasta. Pahin yskäisy tapahtui Tshernobylissä 17 vuotta sitten (vuosipäivä on ihan pian: 26.4), jolloin koko Eurooppa sai tätä myrkkyä. Vieläkin Suomessa suositellaan eräiden sisävesien kalojen syömiselle rajoituksia tämän johdosta.

Kaikki, mitä peto syö, uloshengittää eläessään, ja jättää jätöksinä jälkeensä, aiheuttaa syöpää ja mutaatioita. Myrkyllisyys säilyy ihmiskunnan mittapuun mukaan lähes ikuisesti.

Ensimmäiset näitä pedon ruokaa hyödyntävät pedot ihminen loi sotilaskäyttöön, kuinkas muutenkaan. Vieläkin sotateollisuus hyötyy näiden petojen olemassaolosta.

Valistuneet ihmiset ovat yhä äänekkäämmin alkaneet vaatia pedon korvaamista turvallisimmilla, luonnollisimmilla sähköntuotantomenetelmillä. Mutta rahan lisäksi pedon luojilta ei puutu huumorintajua. He sanovat pedon olevan osa kestävää kehitystä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000361040

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat