Itsemurha vai aito onnettomuus?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Mitä oikein olette mieltä kyseisestä tapauksesta?

____________________________________________________________
Poika paloi autoonsa

19-vuotias houtskarilaispoika kuoli mystisessä autopalossa myöhään lauantai-iltana Houtskarissa Turun saaristossa.

Traaginen onnettomuus valkeni omaisille vasta seuraavana päivänä, kun 19-vuotias löydettiin pahoin palaneena autostaan. Kukaan ei ilmeisesti havainnut paloa. Hälytystä siitä ei ainakaan tehty.

19-vuotias osallistui lauantaina hirviseurueen kaatokauden päätösjuhlaan kesämökillä Järvisen kylässä. Juhla päättyi iltakymmeneltä. Vieraat poistuivat mökiltä, ja 19-vuotias jäi yksin siivoamaan paikkoja.

Kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui. Omaiset huolestuivat, kun 19-vuotias ei tullutkaan illalla kotiin. Etsinnät käynnistettiin sunnuntaina.

19-vuotiaan Fiat Ritmo löytyi mökkitieltä pahoin palaneena. Nuorukainen löytyi kuolleena kuljettajan paikalta.

Rikoskomisario Måns Enqvistin mukaan syttymissyy on täysi mysteeri.

- Toivottavasti tekninen tutkinta tuo lisävalaistusta. Yksi mahdollisuus on, että polttoaineletkussa on ollut vuoto ja bensiinihöyryt ovat päässeet matkustamoon. Syttymiseen riittää sen jälkeen pienikin kipinä.

Enqvist ei osaa sanoa, miksi nuorukainen ei ehtinyt ulos autosta.

- On mahdollista, että palo on syttynyt niin räjähdysmäisesti, että hän ei yksinkertaisesti ole päässyt autosta ulos.

Mikään ei Enqvistin mukaan viittaa itsetuhovaihtoehtoon.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1295419

Kommentit (15)

Vierailija

Tämä on näitä tapauksia. Esimerkiksi eräs pyöräilijä kuoli hukkumalla, koska hänen vaatteensa leimahtivat tuleen ja hän syöksyi pyörineen ojaan jossa oli sen verran vettä että hän tajunsa menettäneenä hukkui siihen.
Syy paloon oli taskussa vuotanut kaasusytkäri.
Syy voi olla sama tai kytevä palo ja häkämyrkytys.

Vierailija

Mahdollisuuksia on monia,
Yks on, että siinä paikkoja siivoillessaan päätti kumota jäljelle jääneet viinat. Lähti sitten hyvässä huiterissa ajeleen kotia ja pysähty tien viereen sytytteleen tupakan. Veteli muutamat savut ja sammui. Sätkä putos johonkin, ehkä vierähti viereiselle penkille kaverin sammuessa. Alko kytee ja poika kuoli häkään ennenku leimahti.

Vierailija

Hirviporukoiden "riemujuhlat" ovat tunnetusti erittäin kosteita. Luultavasti poloinen on humalassa sammunut autoonsa, pudottanut sätkän tuulipuvulleen ja polttanut itsensä ja autonsa. Fiat Ritmo korottaa tapaturmakertoimen muutamaan potenssiin.

de Selby
Seuraa 
Viestejä1231
Liittynyt16.3.2005

Ei kyllä kiinnosta heittää mitään kommenttia toisten henkilökohtaisiin tragedioihin, mutta noin tieteellisesti kantaa ottaen ymmärtääkseni ruumiinavauksen yhteydessä voidaan löytää viitteitä siihen onko kuolema ollut arvaamaton tai harkittu (tai äkillinen / hidas). Kaiketi esim. veren adrenaliini jäämät tms. voivat viitata näihin eroihin. Muitakin markkereita luulisi olevan, sen verran kemiallisia ihmisen toiminnot kun ovat.

Gravity sucks.

Vierailija
Toinen tuleminen
Tuo nimi "Fiat Ritmo" ei muuten kuulosta Suomalaiselta

Se Ritmo olisi kyllä mahdollinen polttoitsemurhan syy. Miten hän on joutunyt sellaisella ajamaan? Toisaalta kertoisi myös vahvasta persoonasta ajaa sellaisella. Jos se oli jotain nuoren miehen epätoivoista uhmaa, joka päättyi tragetiaan.

Vierailija

Tuo Ritmo mahdollistaa hyvin onnettomuuden! Itsellä oli Ritmo, ehkä hieman vanhempi, ja siinä vänkärin penkin alle valui bensat kun letku syöpyi alta. Kiitin silloin onneani etten tupakoi.

Vierailija

ehkä se olikin murha, mikä oli lavastettu onnettomuudeksi.
siinä sanottiin, että poika oli "pahoin palanut" eli toisin mahdolliset jäljet murhasta tai taposta olivat palaneet pois.

yksinkertaista?

Vierailija

Autojen avulla/kautta kuolee vuosittain satoja ihmisiä; suuri osa tapaturmien/vahinkojen seurauksena, mutta paljon myös itseaiheutettuna.

Jos minä tekisin itsemurhan, ajaisin autoni syrjäisen metsätien päähän yöllä. Sen jälkeen johtaisin muoviputkella pakokaasun ikkunan raosta sisään ja peittäisin auton varmuuden vuoksi pressulla. Sitten vain jotain rauhoittavaa tai alkoholia päähän, autoon istumaan ja moottori käyntiin...

Vierailija
Tarkkailija
Autojen avulla/kautta kuolee vuosittain satoja ihmisiä; suuri osa tapaturmien/vahinkojen seurauksena, mutta paljon myös itseaiheutettuna.

Jos minä tekisin itsemurhan, ajaisin autoni syrjäisen metsätien päähän yöllä. Sen jälkeen johtaisin muoviputkella pakokaasun ikkunan raosta sisään ja peittäisin auton varmuuden vuoksi pressulla. Sitten vain jotain rauhoittavaa tai alkoholia päähän, autoon istumaan ja moottori käyntiin...

Enpä tiedä, onnistuuko tuo elokuvatemppu enää katalyyttiaikana,
jollei sulla ole todella vanha auto ? Voihan aikaa myöten kyllä
tulla niin paljon hiilidioksia, että syrjäyttää ilman ...

Vierailija

Olihan se Jenkkilässä mies sulkeutunut autoineen autotaliin. Käynnistänyt auton ja jäänyt odottamaan kulemaa.
Naapuri soitti virkavallan kun näki savun tulevan autotallista ja arveli sen palavan.
Palokunta pelasti yskivän ja savunmustaaman miehen ja "sammutti" auton dieselin.

Tuollainen murha on likipitäen mahdoton toteuttaa ettei siitä jää jälkiä.

Vierailija
tietää
Olihan se Jenkkilässä mies sulkeutunut autoineen autotaliin. Käynnistänyt auton ja jäänyt odottamaan kulemaa.
Naapuri soitti virkavallan kun näki savun tulevan autotallista ja arveli sen palavan.
Palokunta pelasti yskivän ja savunmustaaman miehen ja "sammutti" auton dieselin.

Tuollainen murha on likipitäen mahdoton toteuttaa ettei siitä jää jälkiä.

On se tuo Yhdysvallat ku ei saa itsemurhaakaan tehdä rauhassa

Uusimmat

Suosituimmat