Seuraa 
Viestejä45973

Niin, onko kukaan teistä tutustunut tähän ilmiöön ja kuinka vakavana voidaan pitää Maitreyasta esitettyjä kirjoituksia.
Hän olisi henkilö tai persoona joka ilmestyessään yhdistäisi eri uskonnot keskenään. Juutalaisille hän olisi Messias, Kristityille Jeesus ja Muslimeille heidän odottamansa profeetta, idän uskonnotkin odottavat jotakin, en tiedä niistä tarpeeksi.
Mitä mieltä olette?

Kommentit (8)

Vaatisi aika monien kymmenien kirjojen lukemista, jotta tuohon voi ottaa kantaa. Saman 'henkilön' voidaan nähdä olevan mukana aina intiaanikansojen taruista lähtien. Monet uskovat Mayojen vuoden 2012 olevan ennuste maailman lopusta, vaikka todellisuudessa sillä kuvataan vain 'maailman ajan vaihtumista'. Tämä ennuste, tulevasta messiaasta on niin yleinen ja samalla yhtäläinen eri kulttuureissa ja uskonnoissa, että on vähintäänkin mielenkiintoinen.

Tämä 'henkilö' tai myytti on saanut aika valtavaa huomiota tuolla paranormaalien 'tutkimusten' keskuudessa. Kannattaa lukea vaikka vain huvikseen Giza Intelligencestä summuista :]

Nimi viittaa vahvasti itään. Ei herätä mielenkiintoani ja spontaanisti luokitan hänet "lakana-asu-uskontojen" edustajaksi, oli se siten miten virheellinen tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
slam
Seuraa 
Viestejä2129

Monoteismit voisi sulattaa yhteen ja rauhan laulut soimaan. Ei ne uskonriidat ole sen ihmeellisempiä, kun kahden ihmisen avioliittoon liittyvät vaivat. Mitä enemmän pääsi kemiat laulavat hyväksynnän säveltä, olkoon siippasi sinulle sen oikeampi.

Ei jaksaisi alkaa pelleilemään vanhojen uskontojen parissa. Pitäisi perustaa tieteellinen yhteisö, jossa harrastetaan aivointakaavaa. Avoimesta kaavasta tehdään patsas, ja voimme samalla pyytää rehellisesti ja nöyrästi polvistuen pyytää Jumaliamme ilmoittautumaan.

Hyvin polkee.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat