Aikakulkija

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Me ihmiset ja muut entiteetit omassa ulottuvuudessamme liikumme kätevästi ulottuvuuksissa eteen ja taakse. Ajassa emme pääse taaksepäin ja eteenpäinkin koko ajan tiettävästi meistä katsoen lähes samalla nopeudella.

Jos liikumme keittiöstä olohuoneeseen meitä ei monistu jokaisella ajan hetkellä vaan meitä on vain yksi kappale. Jos hyppäämme laskuvarjolla meitä ei vieläkään monistu ja edelleen on vain yksi kappala meitä.
Vai onko meitä ääretön määrä, jokaiselle ajanhetkellä omansa eli säilyykö informaatio, taitaa säilyä.

Kuvitellaan, että on entiteetti joka elää keskuudessamme, Aikakulkija, joka voi luonnostaan kulkea neljässä ulottuvuudessa jokaisen ulottuvuuden suhteen eteen ja taakse eli jokaiseen suuntaan, ponnistelematta. Aikakulkija kävelee keittiöstä olohuoneeseen mutta samalla Aikakulkija kulkee ajassa tästä hetkestä katsottuna 5 minuuttia sitten olleeseen ajanhetken olohuoneeseen.
Olohuoneessa oleville ihmisille joiden ajanhetki olisi tuo 5 minuuttia sitten Aikakulkija ilmeistyisi tyhjästä koska he eivät näe useita tilavuusulottuvuuksia ajan suhteen.

Mitä Aikakulkija näkisi kävellessään keittiöstä olohuoneeseen ja samalla edeten ajassa lineaarisesti 5 minuuttia taaksepäin, jonon Aikakulkijoita menemässä keittiöön yksi kutakin ajanhetkeä edustaen ja keskenään keskustellen? Olisiko häntä vain yksi kappale 5 minuutin aikajanalla vai äärettömän monta? Vai katoaisiko informaatio jokaisella ajanhetkellä välittömästi jotta Aikakulkijaa ei olisi useampi kappale? Pystyisikö Aikakulkija ylipäätään kulkemaan olohuoneesta keittiöön niin että samalla kulkisi 5 minuuttia taaksepäin sillä informaatio olisi valtaisa?

Kommentit (6)

Vierailija

Ensiksi pitäisi tietää ajan pienin yksikkö/palanen, joiden tiloihin monistuisimme/olemme monistuneet.

Savoreita on vain yksi, äläkä pidä muita Kuopiolaisia jumalanasi, mutta jos Savor on monistautunut kaikkialle, niin onko maailmankaikkeus menetetty sen kauniissa ja puhtaassa mielessä?

Vierailija
Kuollut agentti Elliot

Mitä Aikakulkija näkisi kävellessään keittiöstä olohuoneeseen ja samalla edeten ajassa lineaarisesti 5 minuuttia taaksepäin, jonon Aikakulkijoita menemässä keittiöön yksi kutakin ajanhetkeä edustaen ja keskenään keskustellen? Olisiko häntä vain yksi kappale 5 minuutin aikajanalla vai äärettömän monta? Vai katoaisiko informaatio jokaisella ajanhetkellä välittömästi jotta Aikakulkijaa ei olisi useampi kappale? Pystyisikö Aikakulkija ylipäätään kulkemaan olohuoneesta keittiöön niin että samalla kulkisi 5 minuuttia taaksepäin sillä informaatio olisi valtaisa?

Ei se Ollin kulkija itseään voisi nähdä koska eri ajasta ei välity mitään informaatiota kuin mitä välittyy tasan sillä nopudella kuin välittyy tästä nyttestä suhteessa tulevaisuuteen, järjettömän tasaisena nyt-virtana. Eikä hän voisi itseään nähdä eri ajoista juurikin tästä syystä, ja jos Olli jotain näkisikin niin se olisi varmalla joku muu koska itse itsenään voi olla vain tässä ja nyt koska hetken päästä Olli on jo hieman muuttunut, ehkä parhaimmillaan kuollutkin. Paras tapa liikkua ajassa on videoida se, sitten menet kankaan eteen johon heijastat menneen ja hyppelet siinä edessä samalla tallentaen jupakkaa. Tämän kun tekee 11,5 kertaa alkaa videomatkaajan elo näyttämään kuvailemasi kaltaiselta, vai onko Nokialla jo kamera joka tallentaa ei tapahtuneita asioita ? Informaatiovirtaa ei voi sekoittaa kuin teoreettisesti, jotkut väittävät että elämä on.

Vierailija

Aika menee kohti loppua tai kohti alkua Riippuu taaskin vähän keneltä kysyy.

Se menee muistiin ja patinoituu, osittain unohtuu. Menneet hetket tallentuvat kuviksi tai äänitteiksi. Johonkin mediaan, josta se on helppo palauttaa mieleen joko tietona tai tunteena.

Se voi mennä hukkaan, jos tekee jotain tyhjänpäiväistä. Tai jos ei tee mitään.

Sitä menee nukkumiseenkin

Mutta pulloon sitä ei saa. Ainakaan toistaiseksi.

Vierailija

Aika on pelkkä illuusio, kuten painovoimakin.
Tajunta kulkee rinnakkaisuniversumista toiseen, jokainen
päätös avaa uuden "kuplan", ajantaju tulee universumi-
kuplien välisten "membraanien" läpikulkemisesta.
Nämä mebraanit saattavat muodostua jo tuntemistamme
kentistä. Aika siis onkin tilafunktio. kuten kaksi muuta.
Siis kaksi, kolmas on niiden hologrammi.

Uusimmat

Suosituimmat