Sisään, ulos vai mukaan?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tulipa mieleen yksi kerta kun olin tulossa hotellille yötöistä ja kaverit olivat jo baarissa odottamassa viettäen yhden kaverin syntymäpäiviä. Kävelin aulassa hissejä kohti kun yksi nuori nainen kysyi tarvitsenko seuraa, hetken katsottuani tuumasin, että lähde mukaan. Nousimme hissillä kahdeksanteen kerrokseen tarkoituksena mennä huoneeseeni, mutta käytävällä tuli toinen nainen vastaan, kysyen saman kysymyksen kuin ensimmäinen nainen sanoin, että lähde sinäkin mukaan.

Pääsimme huoneeseen, jolloin naiset alkoivat pyytää etukäteen rahaa, en suostunut ja tein selväksi että ”työn” jälkeen saavat rahansa. Huomasin, että naiset ovat kaveruksia, mutta mitä siitä, meneepähän hommat paremmin. Menimme suihkuun kaikki kolme yhdessä, mutta toisella naisista (joka oli enemmän pyytänyt rahaa) oli suuri tarve lopettaa suihku sessio nopeasti ja mennä huoneen puolelle.

Epäilin heti, että hän haluaa mennä lompakolleni joten menimme kaikki huoneenpuolelle. Otin Yankees-kondomit esiin niin silloin naiset halusivat kovasti tehdä vaihtokauppaa paikallisilla kondomeilla, ei tullut kauppoja.

Aloitimme session joka kesti yli kaksi tuntia. Pitkitin tahallani aktia tietäen, että sillä hetkellä kun nalli palaa naisten aktiivisuus loppuu. Olin juuri suorittamassa takaapäin, kun kaverit soittivat, liikkeen jatkuessa vastaten rauhallisesti, tässä menee vielä hetki, älkää hätäilkö. Lopulta kärsivällisyys loppui ja janon kasvaessa sietämättömäksi lopetin session ja maksoin naisille.

Kävin pesemässä vehkeet ja aloin pukemaan vaatteita päälle noin kolmen aikaan yöllä. Molemmat naiset ihmettelivät mihin olen lähdössä kerroin, että nyt lähdetään baariin juomaan viinaa. He olisivat halunneet jäädä nukkumaan hotelliin mutta ohjasin heidät ystävällisesti ulos.

DJ soitti baarissa tosi huonoa musiikkia joten päästimme DJ:n vapaalle ja soitimme itse musiikkia. Syntymäpäiväjuhlat jatkuivat juoden ja tanssien aamu kahdeksaan, jolloin lähdimme aamupalalle ja nukkumaan.

Miten sinä toimit?

Kommentit (10)

Vierailija

Muutaman kerran on tullut harrastettua. Yleensä olen ottanut naisen mukaan baariin!
Iloa onkin jatkunut pikkutunneille asti!

Vierailija

Ei näin. Meillä Suomessa sanotaan naisten, ei naisien. Lapset puhuvat jälkimmäisistä, mikä selittää tämänkin topikin aloittajan tyylin.

Vierailija
A. Ankka
Ei näin. Meillä Suomessa sanotaan naisten, ei naisien. Lapset puhuvat jälkimmäisistä, mikä selittää tämänkin topikin aloittajan tyylin.

Valitan typoa, välillä nakkisormet kulkee omia latujaan.

Muuten äänestitkö?

Vierailija
tiäremiäs
Maukka kirjota vaan maukka perusjätkällä, aiheuttaa sekaannusta kun useammalla kirjotat.

Väärin, Bolsoi on ihan eri henkilö kuin Maukka.
Älä yhdistele näitä kahta nikiä, vaikka Maukan kanssa kavereita olemmekin!

Vierailija

Voisihan tuon tehdä, mutten maksa tuosta hommasta suoraa rahaa koskaan. Tapauskohtaista muutenkin.
Jos naiset ovat mukavia, kannattaa jututtaakin, niin voi "seisotella" kauemmin.

Vierailija
tietää
Voisihan tuon tehdä, mutten maksa tuosta hommasta suoraa rahaa koskaan. Tapauskohtaista muutenkin.
Jos naiset ovat mukavia, kannattaa jututtaakin, niin voi "seisotella" kauemmin.

Ostetaanhan kaupasta leipääkin kun on nälkä. Miksei sitten voi ostaa naista kun panettaa.

Vierailija
Bolsoi Hui
tiäremiäs
Maukka kirjota vaan maukka perusjätkällä, aiheuttaa sekaannusta kun useammalla kirjotat.



Väärin, Bolsoi on ihan eri henkilö kuin Maukka.
Älä yhdistele näitä kahta nikiä, vaikka Maukan kanssa kavereita olemmekin!

Piti huutaa Bolsoi Hui hätiin, kun itellä alkaa hyytyy ja Savorin palstakin pitää päivittää. Latasin sinne vasta puolet.

Uusimmat

Suosituimmat