Seuraa 
Viestejä45973

Rasistisen ajatteluun johtavia syitä on monenlaisia.
Pidin itseäni ei rasistisena, kunnes löysin itsestäni rasistisia ajatuksia saksalaisista.

Syy tuohon rasistisuuteen löytyy tapaamieni saksalaisten käyttäytymisestä.
Joutuin usein työmailla tekemisiin heidän kanssaan ja lähes poikkeuksetta heidän käyttäytymisensä oli ala-arvoista.
Olen sen verran ikäihminen, että kyseessä olevat saksalaiset olivat sota-ajan ja sen jälkeisen ajan tuotteita.

Tämä siinä minua ihmetyttää, että kuitenkin olen saksalaisen kulttuurin ystävä.
Muun muassa mielelläni kuuntelen klassisen ajan saksalaisten säveltäjien sävellyksiä

Tällaista rasistisuutta minä olen itsetykönäni usein miettinyt.

Löydätkö itsestäsi samanlaisia tuntoja?

Sivut

Kommentit (50)

Tuskin täällä kukaan myöntää rasisti olevansa.

Itse olen asunut ulkomailla lähes koko aikuisikäni ja tehnyt työtä etupäässä ulkomaalaisten kanssa.

Kukaan ei tällä taustalla voi olla tekemättä yhteenvetoja ja johtopäätöksiä eri kansallisuuksien "erityispiirteistä".

Kirjoittamaton laki myös on ettei tietyn uskontoisa kaikkiin tehtäviin kannata edes palkata, mikäli pitää taloudelliset näkökohdat mielessä.

Joillain alueilla tietyt kansallisuudet taas ovat suomalaisia parempia.
Eroja siis löytyy kulttuurista, taloudellisesta asemmasta, kasvatuksesta jne. johtuen.

Itellä on negatiivisia ajatuksia joistain kuttuureista enempi kuin toisista. Tietystä kultuurista taas paljon positiivista sanottavaa.

Kaikki myös riippu minkälaisten yksilöiden kanssa joudut tekemisiin.

Realismia ei pidä käsittää rasismiksi.

Nykyisen suomalaisen "avoimen" käsityksen mukaan kai olisin hienoiseltaan rasisti.

Eräs Punaisen Ristin työntekijä kertoi seuraavanlaisesta tapahtumasta.
Hänen tehtävänään oli mennä lentoasemalle vastaanottamaan Pekka ……, joka työskentelee ulkomailla jossain kehitysyhteistyöprojektissa, tai ainakin jotain siihen suuntaan.
Aikani odotellessa hänen eteen ilmestyi tummaihoinen mies, joka esittäytyi.
Hän oli Pekka ……
Pekka oli suomalainen ja puhui hyvää suomea.
!!?!!
Viisaana ihmisenä hän ei ollut huomaavinani hämmennystäni.

Punaisen Ristin työntekijä oli löytänyt itsestään uuden ominaisuuden

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
markent

Jep, tiedän tunteen.
Olen tavanut kiinalaisen jonka nimi on Jussi. (Siis kaveri on valinnut itselleen ulkomaalaisen nimen)

EDIT: Kesti myös aikansa ennen kun Jussi nimi suusta luiskahti luontevasti. Tällä mun mielestä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä rasismin kanssa vaan se murtaa odotusarvoja.

Kannattaa ottaa se huomioon, että ei ole rasismia olla pitämättä jostain tai joistain yksilöistä. Mikäli yleistää käsityksensä koskemaan kokonaista etnistä ihmisryhmää, ollaan lähempänä rasismia. Se etten pidä naapurin hollantilaisen meluamisesta ei mitenkään vaikuta käsitykseeni hollantilaisista. Se kertoo vain sen, että naapurini on vittumainen mekastelija.

markent
Aikani odotellessa hänen eteen ilmestyi tummaihoinen mies, joka esittäytyi.
Hän oli Pekka ……
Pekka oli suomalainen ja puhui hyvää suomea.
!!?!!
Viisaana ihmisenä hän ei ollut huomaavinani hämmennystäni.

Punaisen Ristin työntekijä oli löytänyt itsestään uuden ominaisuuden

En tiedä tarkoititko sitä, mutta minä en ymmärrä miten tätä voidaan pitää rasismina? Jos kuulet nimen Pekka, oletat että kyseessä on suomalainen. Suomalaisista (varsinkin Pekaksi tms nimetyistä) vain pieni osa on muita kuin valkoihoisia. Muutaman (kymmenen)vuoden päästä näitä hämmästyksiä ei varmaan, ainakaan toivottavasti, enää tule.

Kyllä minusta on vieläkin tietyllä lailla hauskan kuuloista kun esim. mustaihoinen puhuu leveää kuopiota tai oulua. On se tosin hauskan kuuloista muutenkin, mutta kuitenkin.. you know..

Pikku Gen
Yhdellä kaverillani on loishtava rintanappi: "I'm not a racist, I hate everyone equally."

Kuten isoveljeni vuosia sitten minua hauskuutti: "En vihaa mitään muuta niin paljon kuin rasisteja ja mustalaisia."

Marssilainen
Seuraa 
Viestejä3337

Kukaan ei varmaankaan ole kokonaan ennakkoluuloton. Voin kyllä rehellisesti myöntää, että vaikka en haluakaan luokitella ihmisiä rotujen mukaan, niin usein huomaan ajattelevani ennakkoluuloisesti tai rasistisesti tietynlaisissa tilanteissa. Esimerkiksi kun eräässä puistossa, jonka läpi kuljen päivittäin töihin, oli tapahtunut joukkoraiskaus ulkomaalaisten toimesta, oli todella suuri kiusaus päästää suustaan muutama rasistinen kommentti töissä. Lehdestä siis luin tämän uutisen. Haluan ensisijaisesti uskoa ihmisistä hyvää, mutta viimeaikojen ja -vuosien tapahtumat jotenkin ovat saaneet istutettua alitajuntaani suurempia ennakkoluuloja, kuin haluankaan myöntää. Yritän kuitenkin parhaani mukaan ajatella hyvää kanssaihmisistä, vaikka suvaitsevaisuuteni onkin nykyään heikentynyt verrattuna vaikka 10 vuotta aikaisempaan.

Siinä se taas nähtiin, kuinka vilunki rehellistä huiputtaa...

entinen
markent
Aikani odotellessa hänen eteen ilmestyi tummaihoinen mies, joka esittäytyi.
Hän oli Pekka ……
Pekka oli suomalainen ja puhui hyvää suomea.
!!?!!
Viisaana ihmisenä hän ei ollut huomaavinani hämmennystäni.

Punaisen Ristin työntekijä oli löytänyt itsestään uuden ominaisuuden

En tiedä tarkoititko sitä, mutta minä en ymmärrä miten tätä voidaan pitää rasismina? Jos kuulet nimen Pekka, oletat että kyseessä on suomalainen. Suomalaisista (varsinkin Pekaksi tms nimetyistä) vain pieni osa on muita kuin valkoihoisia. Muutaman (kymmenen)vuoden päästä näitä hämmästyksiä ei varmaan, ainakaan toivottavasti, enää tule.

Kyllä minusta on vieläkin tietyllä lailla hauskan kuuloista kun esim. mustaihoinen puhuu leveää kuopiota tai oulua. On se tosin hauskan kuuloista muutenkin, mutta kuitenkin.. you know..

Homman pointti on tossa, että sinulla on odotusarvo. Odotat supisuomalaista kaveria ja mahdollisesti mietit mitä kesksutelet jne.
Vastaan käveleekin täysin musta mies ja kaikki taustasuunitelmat ja oletukset romuttuu. Vaikka kaveri osaakin suomea et pysty suhteuttamaan ja etenemään alkuperäisen plänin mukaisesti. Vaikka kaveri olisi supisuomalainen ja sinulla ei aikaisempaa kokemusta ole, se ei silti onnistu heti, ajan kanssa kylläkin.

Ei todellakaan kuitenkaan tarkoita rasistista suhtautumista.

Maukka Perusjatka
Olis kiva kuulla vaikka VAKAAN oma analyysi ITSESTÄÄN.

Tuskin vaivautuu edes lukemaan otsikkoa pidemmälle.

Mitä haluatte kuulla?

On hiukan voimaton olo tänään, kun moderaattori vieraili palstalla
vieden viisikymmentä vaivalla kirjoittamaani viestiä mennessään.

Perhanan posliinikaupassa riehuva norsu.

En usko Andúrillakaan olevan mielen kovin korkealla.
Sananvapauden riiston uhriksi hänkin joutui samalla kertaa.

Vakaa

Ei muuta ku sama alusta.

Mutta kyselen sulta analyysiä itsestäsi, suoraviivaista, rehellistä alkuperäisen kirjoittajan kysymykseen.

Ite kirjotin jo itsestäni. Jos syväluotaat paremmiin tai syvemmin niin oon valmis itsekkin siihen.

Vakaa
On hiukan voimaton olo tänään, kun moderaattori vieraili palstalla
vieden viisikymmentä vaivalla kirjoittamaani viestiä mennessään.

Perhanan posliinikaupassa riehuva norsu.

En usko Andúrillakaan olevan mielen kovin korkealla.
Sananvapauden riiston uhriksi hänkin joutui samalla kertaa.

Surullista, että multikultifanaatikkojen limaiset sorkat ovat yltäneet tännekin. Sensuurin uhriksi joutui myös juttuni koskien Tony Blairin puhetta, jossa hän myöntää Britannian multikultikokeilun menneen pahasti perseelleen. Maan 1,6 miljoonaa muslimia sekoittavat päänsä uskonnollisella aivopesulla eivätkä yritäkään sopeutua brittiläiseen yhteiskuntaan.

Seuraava video osoittaa, mitä muslimit saarnaavat Britannian moskeijoissa aina olettaessaan, että kukaan ei näe. Vihanlietsonnasta kiinni jääneet taas vetoavat sananvapauteen. Ei ole tainnut sen merkitys aivan tyystin selvitä heille.

http://www.youtube.com/watch?v=9MSFbhIG-sk&eurl=

Andúril

http://www.youtube.com/watch?v=9MSFbhIG-sk&eurl=[/quote]

Hei kundit!

Ennen ku alotetaan tässä aiheessa sama uudestaan niin jokaisen on tehtävä itsestään analyysi perusteluineen löydätkö sielusi syvyyksistä rasismia tai et. Lähtöasetelman on oltava rehellinen ja objektiivinen.

Uskon, että sinä Anduril siihen pystyt.

No Mummo on naarannut sieluaan ja löytänyt yhden kansanryhmän johon suhtaudun , no ehkä aiemman määrittelyn mukaan on rasistisesti:
venäläiset, nimenomaan nämä iso-.

Vaikka olen tavannut kymmeniä mukavia ja lämpimiä venäläisiä, niin silti jokin minussa hytkähtää, kun kuulen sitä kieltä.Johtunee siitä, että isäni oli sotainvalidi, venäläisen kranaatin jäljiltä.

Maukka Perusjatka
Hei kundit!

Ennen ku alotetaan tässä aiheessa sama uudestaan niin jokaisen on tehtävä itsestään analyysi perusteluineen löydätkö sielusi syvyyksistä rasismia tai et. Lähtöasetelman on oltava rehellinen ja objektiivinen.

Uskon, että sinä Anduril siihen pystyt.

Oukkidoukki.

Sikäli kun rasismi tarkoittaa rotuun kohdistuvaa syrjintää, sitä minusta ei löydy. En piittaa paskaakaan ihmisen ihonväristä tai uskonnosta sinänsä, ainoastaan siitä, miten hän itse käyttäytyy. Antaako hän typerien perinteiden tai uskomusten häiritä terveen järjen käyttöä? Vierastan kaikkia, jotka antavat, varsinkin, kun monet uskonnot ja perinteet ovat äärimmäisen turmiollisia. Niidenhän takia Afrikkakin on siinä tilassa missä on: poppamiehiä ja imaameja uskotaan ennemmin kuin järjen ääntä.

Islam-kriittisyyteni tuskin on keneltäkään jäänyt huomiotta. Islamofasisteilta tosin on jäänyt huomaamatta, että vastustan myös kristillistä sekoilua siinä missä muutakin -he eivät taida juuri vilkaista evoluutiokeskusteluihin. Vastustan islamia samoista syistä kuin Salman Rushdie tai Ayaan Hirsi Ali: se on keskiaikaan jämähtänyt väkivallan, sorron ja terrorin ideologia, ja lukuisan kannattajakuntansa vuoksi se on paljon vaarallisempi kuin mikään Daavidin Oksa tai Korkein Totuus -lahko, jollaisia myöskin vastustan. Muslimien kanssa saa koko ajan olla varovainen; koskaan ei tiedä, mistä he seuraavaksi alkavat riehua: pilapiirroksista, kuolleilta lainatuista lausunnoista, vääränlaisesta ilmaissopasta, hunnuttomista naisista, joulukoristeista, säästöpossuista, Buddhan patsaista, jäätelömainoksesta vaiko vain yksinkertaisesti Koraanin sanelemasta irrationaalisesta vihasta kaikkea ei-islamilaista kohtaan?

Siis ei uskonnollisille muslimeille. Eurooppa sen enempää kuin mikään muukaan maailmankolkka ei kaipaa riesakseen sekopäisiä fundamentalisteja. Maallistuneita vastaan minulla ei ole mitään.

Maukka Perusjatka
Näin vähän arvelinkin. Kukaan ei löydä pienintäkään rasistista piirrettä itsestään. Humaania porukkaa tiedefoorumilla.

Mä näin uimahallissa kerran pienimunaisen neekerin

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat