Meidän on sopeuduttava tai kuoltava.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Todellinen vaihtoehto.

Kehotan sinua palkkatyöläinen korjaamaan asenteesi muuttuvan maailman vaatimuksen mukaisesti, olitpa sitten duunari, inssi tai päällikkö.

Kilpailu kiristyy ja koulutustaso nousee Intiassakin, vaan ei palkat samaan tahtiin. Pääomat keskittyvät, halusimme tai emme, samoin yrityskoot kasvavat, palvelutkin tuotetaan jatkossa kansainvälisten suuryritysten toimesta, joten omistajat vaativat oikeutetusti parempia tuottoja sijoituksilleen. Ne, jotka kuuluvat tulevaisuudessa siihen lähes kaiken omistavaan 1-3% omistajaluokkaan, odottavat aivan oikeutetusti saavansa muutamia kymmeniä kertoja leveämmän leivän ja ylellisyyttä kuin heidän omistamissaan yrityksissä työtä tekevät, joten jokainen osannee laskea että tuon hyvinvoinnin kokoamiseksi tarvitaan työn tekijöiltä enemmän työtä pienemmällä elintasolla.

Eihän se välttämättä mukavalta tunnu, mutta tuo kehitys on nyt väistämätön, emmekä voi sille mitään, joten parasta on sopeutua. Työviikon on venyttävä 50-60 tuntiseksi, palkan laskettava muutamia kymmeniä prosentteja. Muutoin on edessä pääomien pako Suomesta sinne, missä niille tulee haluttu tuotto. Tämä merkitsee sosiaaliturvan asteittaista purkamista, koska valtion rooli on lähinnä tarjota turvallinen ja toimiva ympäristö yrityksille, jotta ne uskaltavat sijoittaa tänne. Sosiaaliturva ja terveydenhuolto jäävät jokaisen itse kustannettavaksi.

Harva oikeistolainenkaan uskaltaa tätä sanoa, mutta näin selitettynä, sen ymmärtää duunarikin. Meidän on sopeuduttava tai kuoltava.

Äänestämällä ensi vuonna oikeistoa, voit varmistaa sen, että Suomessa mennään mukaan tuohon globaaliin muutokseen ajoissa(!), ymmärretään realiteetit. Kun pääsemme valtaan, teemme nuo välttämättömät, vaikka kipeätkin muutokset, jotta Suomi voi säilyä elinkelpoisena.

Todellisen työväepuolueen jäsen.

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Me emme pärjää perustuotannossa millään. Meidän volyymimme on siihen liian pieni. Jossain halppismaassa voidaan yhteen yritykseen rekrutoida sama määrä ihmisiä mitä täällä on työikäistä väestöä. Samalla markkinat ovat heidän kotiovellaan.
Ainoat sektorit missä me voimme voittaa on tuotekehitys ja suunnittelu.

Palveluita ja ympäristö ei täältä voida viedä.

Koomista että tänne haikaillaan vierastyövoimaa samaan aikaan kun työtä viedään muualle.

taksikuski
Seuraa 
Viestejä246
Liittynyt10.7.2006
reino
Todellinen vaihtoehto.

Kehotan sinua palkkatyöläinen korjaamaan asenteesi muuttuvan maailman vaatimuksen mukaisesti, olitpa sitten duunari, inssi tai päällikkö.

Kilpailu kiristyy ja koulutustaso nousee Intiassakin, vaan ei palkat samaan tahtiin. Pääomat keskittyvät, halusimme tai emme, samoin yrityskoot kasvavat, palvelutkin tuotetaan jatkossa kansainvälisten suuryritysten toimesta, joten omistajat vaativat oikeutetusti parempia tuottoja sijoituksilleen. Ne, jotka kuuluvat tulevaisuudessa siihen lähes kaiken omistavaan 1-3% omistajaluokkaan, odottavat aivan oikeutetusti saavansa muutamia kymmeniä kertoja leveämmän leivän ja ylellisyyttä kuin heidän omistamissaan yrityksissä työtä tekevät, joten jokainen osannee laskea että tuon hyvinvoinnin kokoamiseksi tarvitaan työn tekijöiltä enemmän työtä pienemmällä elintasolla.

Eihän se välttämättä mukavalta tunnu, mutta tuo kehitys on nyt väistämätön, emmekä voi sille mitään, joten parasta on sopeutua. Työviikon on venyttävä 50-60 tuntiseksi, palkan laskettava muutamia kymmeniä prosentteja. Muutoin on edessä pääomien pako Suomesta sinne, missä niille tulee haluttu tuotto. Tämä merkitsee sosiaaliturvan asteittaista purkamista, koska valtion rooli on lähinnä tarjota turvallinen ja toimiva ympäristö yrityksille, jotta ne uskaltavat sijoittaa tänne. Sosiaaliturva ja terveydenhuolto jäävät jokaisen itse kustannettavaksi.

Harva oikeistolainenkaan uskaltaa tätä sanoa, mutta näin selitettynä, sen ymmärtää duunarikin. Meidän on sopeuduttava tai kuoltava.

Äänestämällä ensi vuonna oikeistoa, voit varmistaa sen, että Suomessa mennään mukaan tuohon globaaliin muutokseen ajoissa(!), ymmärretään realiteetit. Kun pääsemme valtaan, teemme nuo välttämättömät, vaikka kipeätkin muutokset, jotta Suomi voi säilyä elinkelpoisena.

Todellisen työväepuolueen jäsen.

Tuo oli taas muistutus erään oikeiston tavasta ajaa politiikkaansa PELON strategialla. Kautta vuosikymmenien olemme saaneet kuulla samaa julistusta, milloin pitää laskea palkkaa, joustaa työehdoissa, työskenellä 80 -vuotiaaksi, opiskella nopeammin, nuolla työnantajan.... Kuitenkin samaan aikaan yritysjohto kahmii ennätysmääräisiä bonuksia, osinkoja, heidän palkansa korotukset tähtitieteelisiä, kun muu kansa ryömii tupon raameissa...Tämän päivän lahtarismia...Pelkoon ei ole muutenkaan aihetta ....Suomea pidetään yhtenä kilpailukykyisimpänä maana, yrittäjillä on hyvät tulevaisuuden näkymät, maassa on paras koulutussysteemi ja näin parhaat työntekijät ja osaaminen, tulevaisuudessa tarvitaan valtava määrä uusia siirtolaisia perustyötä tekemään, ilmastollisesti, maantieteellisesti ja poliittisesti maa on mitä parasta tulevaisuutta ajattellen jne. SUOMEN EI TARVITSE PELÄTÄ YHTÄÄN MITÄÄN.

Vierailija
reino
Todellinen vaihtoehto.
Työviikon on venyttävä 50-60 tuntiseksi, palkan laskettava muutamia kymmeniä prosentteja. Muutoin on edessä pääomien pako Suomesta sinne, missä niille tulee haluttu tuotto. Tämä merkitsee sosiaaliturvan asteittaista purkamista,

Aloitat varmasti muutoksen itsestäsi, näyttäen muille esimerkkiä. Kerro miten kävi.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Reino :Työviikon on venyttävä 50-60 tuntiseksi, palkan laskettava muutamia kymmeniä prosentteja. Muutoin on edessä pääomien pako Suomesta sinne, missä niille tulee haluttu tuotto. Tämä merkitsee sosiaaliturvan asteittaista purkamista,,,,

Nythän sie reiska olen ihan minun linjoilla.
Mutta mitä perkelettä nuille komukka duunareille ylhens mithän maksamhan ?
Eikö mennä suorhan siihen Roomalaishen yhteiskunthan , jossa
työntekijä panhan illalla liekhan kiinni ku lehmä ?
Perkelettäkö niille maksamhan , eikö orjuus ole paljon komeampaa
omistajaluokan kannalla kattoen ?

Sosiaaliturva, mitä helvettiä sillä tekkee ?
Eikö se ole yhteiskunnalle paljon halvempi konsti , sairhaille ja vanhuksille kuula kalhon ja minkinruaksi , jos ihmisille ei kelpaa.

Naapurissa ainaki asusteli muinoin kaveri joka kehu sota-aikana tehnhensä saksalaisille töitä.
Vaathet ja komeat saaphat olit saksalaisilta saanhet työpalkaksi, ja
ihmisliha purkeissa oli kuulemma ollu evhänä.
Niin että tavoitetta on yhä vieläki jäljellä.

Jokatapauksessa tehimmä mitä tehimmä, niin olemma menettänhet
asemamme johtavien kansakuntien joukossa.
Ulkomaalaiset kaivavat malmimme, viejen hyövyn siittä menneshäns ,
meillee jääpi vain haitat.
Met kehittelemme tekniikan ja tuotteet, sen jälkhin " omistajat "
siirtävät tuotannon muualle , ja näin tulleee käymhän vaikka tekisimme työn ilmaseksi. Sehän johtuu siittä yksinkertasesta syystä, europan markkinat ei omistajille riitä.
Paitti siinätapauksessa että ostasimme jokapäivä kolme kännykkää, tai jotain muuta vastaavaa tuotetta.

Olemma jokatapauksessa "hävinhet pelin", ainoa keino olis lisätä 10- 15
miljoonalla kansamme väkilukua. Ehkä sillon markkinavoimat
kiinittäs meihinki huomijons.

Paljon parempi konsti on muuttaa Kiinaan , ja alkaa kommunistiksi.

Vierailija

Hm. En kyllä taaskaan ymmärrä, missä se todellinen hätä on, viime vuosi oli yksi parhaita talouskasvun vuosia tässä maassa, työpaikkoja syntyi todella paljon ja kansantuote kasvoi.

Että missäs se ongelma nyt taas olikaan? Tulevaisuuden uhkakuvissa? Tuotantorakenne kyllä tässä maassa muuttuu, mutta korkea palkkataso aiheuttaa täällä myös sen että ihmisillä on ostovoimaa. Monenlaisten yritysten tuotteille löytyy siis myös ostajia, toisin kuin halpatuotantomaissa tällä hetkellä. Ennenpitkää näihin halpatuotantomaihinkin syntyy samanlainen vauras kuluttajaluokka kuin mitä meillä jo on, ja samoihin aikoihin alkaa myös teollisuus siirtyä seuraavaan "halpaan" maahan palkkakustannusten jälleen noustessa.

Eikä meillä ole mitään mahdollisuutta tätä vastaan taistella, pikemminkin pitäisi tukea ja mahdollistaa nopeammat rakennemuutokset taloudessa (joskin talous taitaa onneksi toimia suhteellisen vapaasti maassamme tässä suhteessa). Jos hävittäisimmekin ostovoimamme ja alentaisimme palkkojamme, niin mitä luulisit Suomen taloudelle tapahtuvan ihan välittömästi? Kukaan ei ostaisi yhtään mitään muuta kuin pakollista, siitä seuraisi todellinen ja välitön nykyisen talouden romahtaminen, monille kaatuisi velat niskaan eikä mitään keinoa koskaan selvitä niistä jne jne.

Vierailija
ZenBeat
reino
Todellinen vaihtoehto.
Työviikon on venyttävä 50-60 tuntiseksi, palkan laskettava muutamia kymmeniä prosentteja. Muutoin on edessä pääomien pako Suomesta sinne, missä niille tulee haluttu tuotto. Tämä merkitsee sosiaaliturvan asteittaista purkamista,



Aloitat varmasti muutoksen itsestäsi, näyttäen muille esimerkkiä. Kerro miten kävi.

Reino on painanut pitkää 60-tunnin viikkoa jo vuosikaudet.

Vierailija

Mitä sillä ylimääräisellä rahalla tekee jos ei ole aikaa olla esim. perheen parissa? Sinulla tosin ei taida sellaista olla.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26835
Liittynyt16.3.2005
reino

Harva oikeistolainenkaan uskaltaa tätä sanoa, mutta näin selitettynä, sen ymmärtää duunarikin. Meidän on sopeuduttava tai kuoltava.

Eli totuus ilman kiertelyja ja kaarteluja: orjuus tai taistelu. Valitsen taistelun, olkoonkin että se kasvattaa oleellisesti riskiä ennenaikaiseen kuolemaan. Mieluummin kuitenkin kuolema kuin arvoton elämä jonkun rikkaan elukkana.

Globalisaatio tulee olemaan historian mittakaavassa ohimenevä hullutus. Kun länsimaiden keskiluokka ajetaan köyhyyteen, mitä tuo omistavan eliitin vaatima "sopeutuminen" tosiasiallisesti merkitsee, ei maailmasta tule olemaan puutetta organisaatiokykyisistä agitattoreista eikä terroriin lietsottavista epätoivoisista. Väkisinkin siinä tulee eteen omaisuuden väkivaltainen uusjako muutaman sukupolven kuluessa.

Petu
Seuraa 
Viestejä2287
Liittynyt17.3.2005

Terse! Sinällään on kivaa jos tienataan työtä tekevän kustannuksella muutama euro ,dollari ,jeni ,dinaari tms . Mistä saadaan ostajat jos kaikki juoksee halvan kustannuksen perässä . Näitä halvalla tuottajia kyllä löytyy.Kuka maksaa jos ei ole palkkaa millä ostaa . Kyllä te tiedätte . Lyhytpinnaiset ökymiljardöörit tässä hakee voittoja . Henry Fordikin sen jo ymmärsi aikanaan ,duunareille kannattaisi maksaa jotain . Kommunistinen Kiinako nämä maailman markkinat täyttää ?Sinne ovat nämä kapitalistit kovaa vauhtia menossa .Ei paranisi kapitalistien ja äärioikeiston huudella jos kommunistinen Kiina on päätavoite T:Petu

Vierailija

Ja näin se homma etenee

Yle uutiset

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Martti Mäenpää penää palkka-alea työpaikkojen säilyttämiseksi Suomessa. Teknologiateollisuudessa palkat ja muut työmarkkinakysymykset ovat hyvin ajankohtaisia juuri tänä vuonna, sillä työehtosopimus umpeutuu syyskuun 30. päivä.

Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan haastatteleman Mäenpään mukaan teollisuutta pysyy Suomessa vastakin, kunhan suomalaiset työntekijät suostuvat joustamaan palkkamarkkinoilla.

Mäenpään mielestä pitäisi olla valmis ratkaisuihin, jotka lyhyellä aikavälillä heikentäisivät vaikkapa tulotasoa. Hänen mukaansa näin päästäisiin uudelleen kasvu uralle.

Martti Mäenpään johtamaan työnantajaliittoon kuuluvat muun muassa kännykkäteollisuuden alihankkijayritykset Foxconn ja Perlos, jotka ovat irtisanoneet Suomesta väkeä tuhatmäärin. Myös perinteiset konepajat ja metalliteollisuus ovat siirtäneet tuotantoaan ulkomaille.

Mäenpää varoittaa, että tuotannon perässä lähtee tuotekehitys.

- Kyllä kokemus on osoittanut, että tuotannon ja tuotekehityksen täytyy olla lähellä toisiaan. Niiden vuorovaikutus on hyvin suuri, Mäenpää sanoo.

Teknologiateollisuudessa palkat ja muut työmarkkinakysymykset ovat hyvin ajankohtaisia juuri tänä vuonna, sillä työehtosopimus umpeutuu syyskuun 30. päivä.

YLE Uutiset


http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id51666.html

Sellaisilla teollisuusaloilla joissa tuotanto on myyty sijoittajille, ei vain taida minkäänlaiset palkkajoustot riittää Kiinan tai Intian kanssa kilpailemiseen. Siis tuotannon pitämiseksi Suomessa. Jäljelle jää enää "Reinon pajat" ja toisaalta hi-tech, se nk. "huippuosaaminen". Mutta kun eivät ne Aasiassakaan mitään tyhmiä ole, vaan pirun nopeasti näyttävät oppivan sitä "osaamista". Tuossahan jo peloteltiinkin tuotekehityksen lähtevän tuotannon perässä.

Onkohan missään esitetty mitään laskelmia, minkäsuuruiset palkanalennukset muka riittäisivät kiina-ilmiön pysäyttämiseen?

Vierailija

Luvut 1:1/10-1:1/6 on toivoton suhde palkkakilpailussa, mutta se ei merkitse mitään osaamisessa. Se, millä pitää osaajat, on sitten se varsinainen ongelma.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat