Elektronit, yli ja alimäärä!!!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Elektronit siis syntyvät ajatukseni mukaan atomien ytimistä avautuviin energia-aaltoihin niin että atomin ydintä kohti tulee energiatihentymä eli elektroni, joka putsaa energiaa mukaansa kohti atomin ydintä, nyt ulospäin jatkavassa energia-aallossa oleva energia alkaa taipua kohti putsattua aluetta eteenpäin menevän liikkeen aikana, koska aallossa oleva paine työntää energiaa kohti vähemmän tiheää aluetta ja näin samalle alueelle energiaa josta uusi elektroni jne. Elektronit siis saavat aikaan uusia elektroneja vastaan tuleviin muiden atomien ytimistä avautuviin energia-aaltoihin ja ne itse jatkavat matkaansa kohti atomin ydintä ja alkavat kuoriutua energiaa, koska vastaan tulee koko ajan tiheämpää ja tiheämpää energiaa joka tempaa elektronin energiaa mukaansa toiseen suuntaan, kunnes elektroni palaa loppuun kuten meteori ilmakehässä ja näin loputkin sen energiasta lisäävät ulospäin avautuvan energia-aallon energiaa.

Jos atomin ytimen ohi menee riittävän energian omaava energiatihentymä, saa tämä atomin ytimestä avautuvaa energiaa mukaansa niin paljon, että syntyy elektronivaje. Nyt tämän atomin vierellä olevista atomien ytimistä avautuvat energia-aallot eivät hankaudu niin tiheään energiaan ja tämän takia ne pääsevät liikkumaan kyseisen atomin ohi niin ettei niistä takerru energiaa kyseisen atomin ytimestä tuleviin energia-aaltoihin ja näin tällä atomilla säilyy elektronivaje.

Jos atomin ydintä kohti menee riittävän energian omaava energiatihentymä, saa tämä atomin ytimestä räjähtämään energiaa niin paljon että atomilla havaitaan elektroniylimäärä. Nyt atomin ytimestä avautuu normaalia tiheämpiä energia-aaltoja ja vierellä olevien atomien ytimistä avautuvat energia-aallot palavat normaalia tehokkaammin kyseisen atomin ytimestä avautuviin energia-aaltoihin ja näin ne lisäävät sen ytimestä avautuvien energia-aaltojen energiaa, jolloin atomilla havaitaan pitkän aikaa elektroniylimäärä.

Näin selittyvät tiettyjen kappaleiden positiiviset ja negatiiviset varaukset.

Tämä ilmiö liittyy mm. kolmiulotteisesti laajenevien komeettojen tapaan pyörähtää kolmiulotteisesti laajenevan auringon ympäri ilman että auringolla olisi kyky vetää komeettoja puoleensa, koska komeetat lähetyvät aurinkoa liikkumatta aurinkoa kohti.

Savor

;):)

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=14445

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat