Kaiken teoria ikinuoruudesta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ikinuori

Seurassanne pyörii ihmisryhmä – ikinuori.
Tämä ikinuoripopulaatio kummeksuttaa valtaväestöä valtavalla tiedonhalullaan ja energisyydellään.
He täyttävät aikuiskoulutuspaikat, suorittavat yo- tutkintoja., väittelevät tohtoreiksi.
He ovat mukana kaikenmuotoisissa liikunnallisissa riennoissa, heitä nähdään jopa Seinäjoen Tangomarkkinoillakin.
Matkatoimistot alvariinsa rahtaavat heitä ympäri maailma.
Työttömäksi jouduttuaan nuoret ikiliikkujat opiskelevat välittömästi itselleen uuden ammatin, sillä heidän suurin pelkonsa on joutua työttömyyseläkkeelle liian aikaisin.
Tunnette kai ihmistyypin.

Miksi ikinuori on mikä on?
Aloin pohtimaan tätä asiaa.
Tutkimukseni kohteeksi otin oman persoonani. Näin vältyin tahattomasti loukkaamasta muita kanssaeläjiä.

Tutkimuksen kohde

Nuorena olin hidasälyinen(niin oli ainstainikin).
Myöhemmin, kun minulla oli jo perhe, minua kuvailtiin aika lapsekkaaksi, sillä älyllinen kehittymiseni oli kehittynyt hitaammin kuin muiden samanaikaisteni. Puhuttiin, että minulla on ikuinen myöhäisiän puberteetti.
Minun älyriepuni toimi säästöliekillä kun muiden kynttilät loistivat täydellistä hengenvaloa.

Nyt ikinuorena ollessani huomaan, kuinka nopeasti ymmärrän erinäisiä asioita.
Nyt vasta ymmärrän sen, mitä joku joskus minulle sanoi.
Kun nuorempi puhuu minulle jotain asiaa, autan häntä siinä, kun hän ei oikein tajua mitä selostaa.
Katselen vielä ihailen gödelien ja mouhien matemaattisia kaavoja, en niistä ymmärrä mitään, mutta oireistani päätelle kävelen kohta kirjastoon ja alan alan kirjoista tutkimaan matemaattisia saloja.
(Alan alan on oikein kirjoitettu. Suomenkieli on niin monimuotoinen)
Kohta kaavat eivät ole minulle vain ihania abstraktisia kuvioita. Ja arvatkaa puuhikit, onko minulla silloin teiltä kysyttävää.
Näillä foorumeilla voi joku vasta viikkojen perästä ymmärtää kysymyksen ja kirjoittaa tähän tapaan:
” En oikein ymmärrä mitä sinä tarkoitit tuolla kirjoittelulla…?”
Näille hidasälyisille kanssasisarille ja –veljille sanoisin, että teitä odottaa ihana ja mielenkiintoinen ikinuoruus.

Väitän
Niin sanotut varhaiskypsät ihmisyksilöt kehittyvät nopeasti. Heidän aivot toimivat täydellä kapasiteetilla syntymästä asti. Palaavat suurella roihulla ja sammuvat nopeasti.
Heistä ei kehity ikinuoria.

Kommentit (6)

Vierailija

Jepujee

Taidat markent edustaa samaa...ööö hyvinriippunutta ihmisryhmää kuin Mummokin.

Väitettäsi tukevat omat havaintoni. Olen ollut aina hidasjärkinen ja kerkeäkielinen, tuskainen yhdistelmä Minkäänlaista järjenjuoksun nopeutumista en ole valitettavasti havainnut. Ikä on sen sijaan opettanut keskittymään olennaiseen, ja täts tö point, miun mielestäin.

Nyt eläkkeellä olen kerrassaan riemuissani siitä, mihin kaikkeen voin heittäytyä kieriskelemään, kiitos kirjastojen ja tämän internetin. Kun työelämä on takana ja Mukulat maailmalla, voi ensimmäisen kerran heittäytyä tutkimaan kaikkea kummallista, ihan vaan omaksi huvikseen.

Nuorena oli tietysti aikaa, mutta silloin olin niin epävarma ja lapsellinen, että huolehdin liikaa toisarvoisita asioista. Nyt en enää jaksa päätäni semmoisella vaivata, pitäkööt hulluna, jos haluavat. Perustiedoissani on harmittavia puutteita ennenkaikkea luonnontieteen aloilla, mutta niitäkin voi opiskella netissä.

Netistä voi etsiä niin valtavasti eri alojen tietoja. Merivirrat ja geologiset aikakaudet. Metaania syövät bakteerit ja geeniteknologia. Korean kansan historia ja Intian kulttuurit. Miksi katsoa kauniita ja rohkeita tai BigBrotheria, kun on kaikkea mielenkiintoista oikeassakin maailmassa?

Hirmuvanhaksi eläminen ei ole toisaalta kivaa, koska kaikenlaisia kipuja ja kremppoja tulee lisää, mutta haluaisin elää vielä monta vuosikymmentä ja nähdä, mitä kaikkea saadaan seuraavien vuosikymmenten aikana selville.

Nyt kerkiää vähän hitaammillakin hoksnokalla körötellä tiedon teillä.

Vierailija

Ei millään pahalla, mutta minusta riittää tuo yksi kirjoittamasi lause:

"Nuorena olin hidasälyinen(niin oli ainstainikin). "

Vierailija

Armitage kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta minusta riittää tuo yksi kirjoittamasi lause:

"Nuorena olin hidasälyinen(niin oli ainstainikin). "

On hyvä, että käydät hyväksi nopeaälykkyyttä.

Vierailija

Niin, että palan pois nopeammin sitten vai?

Ikinuoruudella tarkoitetaan mielestäni sellaista lapsenomaisen suhtautumisen säilyttämistä, kykyä pystyä kokemaan asiat "uusina", lapsen tavoin.

Ei sillä ole mielestäni mitään tekemistä sen kanssa, kuinka hidas- tai nopaälyinen on. Lapsethan on normaalisti paljon nopeampiälyisiä ja -tempoisia kuin aikuiset.

Eli olen vahvasti eri mieltä kanssasi ikinuoruuden olemuksesta, ei siinä muuta.

EDIT: Niin, ja pidän itseäni kyllä hyvin hidasälyisenä, ihan tiedoksi vaan. Kuten Einsteinkin oli.

Vierailija

Armitage kirjoitti:
Niin, että palan pois nopeammin sitten vai? Laughing

En ole vielä ihan varma tuosta asiasta
Tutkimukseni on vielä mututietoasteella.
Täytynee laajentaa tutkimusta laajemmalla otannalla.

Vierailija

Mummo kirjoitti:
”Väitettäsi tukevat omat havaintoni. Olen ollut aina hidasjärkinen ja kerkeäkielinen, tuskainen yhdistelmä Minkäänlaista järjenjuoksun nopeutumista en ole valitettavasti havainnut. Ikä on sen sijaan opettanut keskittymään olennaiseen, ja täts tö point, miun mielestäin.”

Sinä nyt et ole vain itsellesi sitä tiedostanut.
Minä huomasi oman älykkyyden kehittyneen kun katselin vanhoja sanaristikkolehtiä mitä oli vuosien varrella kerääntynyt kirjahyllyn kulmalle. Kauhistelin itselleni, että enkö minä edes tuotakaan ole tajunnut.
Eipä nykyisin tarvitse ostella uusia sanaristikkolehtiä kun täyttelen noita vanhoja ratkaisemattomia sanaristikoitani.
Kun luen tämän foorumin älykköjen kirjoitelmia, alan pikkuhiljaa tajuamaan, että niissä taitaa sittenkin olla jotain järkeä. Aikaisemmin olisin pitänyt niitä ihan järjettöminä.
Parempi myöhään kun ei milloinkaan

Mummo, kaikkea hyvää sinulle!
Sanotko minulta terveisiä kaikille vastaantulijoille.

Uusimmat

Suosituimmat