Tuomioja: Sitovat säännöt yritysten yhteiskuntavastuulle

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ulkoministeri muistuttaa, että Perloksen toimintojen lopettaminen aiheuttaa Pohjois-Karjalassa hyvin laajoja yhteiskunnallisia seurauksia. Hänen mielestä nykyinen ilmapiiri, jossa valtio ja veronmaksajat joutuvat seurauksien maksajiksi, on huolestuttava.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja perää entistä sitovampia, sopimuksiin ja lainsäädäntöön perustuvia normeja yritysten yhteiskuntavastuulle. Hänen mielestään vapaaehtoiset ja suositusluonteisesti tehdyt sopimukset ja menettelyt eivät riitä, vaikka parhaimmillaan ne voivatkin ohjata yritysten käyttäytymistä entistä hyväksyttävämpään ja vastuulliseen suuntaan.

Tuomioja pohdiskeli yritysten yhteiskuntavastuuta Metsäteollisuusinstituutin esitelmätilaisuudessa Lappeenrannassa. Hänen mielestään myös vastuullisemmin käyttäytyvien yritysten edun mukaista on saada vähemmän vastuulliset kilpailijat kuriin sitovammalla säännöstöllä.

- Pelkkään moraaliin vetoamisella ei saada vapaamatkustajia muuttamaan käyttäytymistään silloin, kun julkinen paheksunta tai kuluttajien kielteiset reaktiot jäävät kustannuksiltaan vähäisemmiksi kuin vapaaehtoisten suositusten piittaamattomuudesta syntyvä taloudellinen hyöty, hän päätteli.

Tuomiojan mielestä kyse on myös aikaperspektiivistä. Hän muistutti, että kvartaalikapitalismi voi palkita myös niitä, jotka ulosmittaavat nopeat voitot ja vähät välittävät pidemmän aikavälin menestyksestä, jota normipiittaamattomuus voisi jo vaarantaa......

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... /01/500431

Tuomioja ottaa kantaa tärkeään asiaan. Yritysten yhteiskuntavastuu on
monissa maissa vielä täysin tuntematon käsite mutta tulee ajanmittaan
leviämään samoin kuin vastuu ympäristöstä.

Tämä on Tuomiojalta erittäin asiantunteva kannanotto!

Kommentit (1)

Vierailija

Kyllä. Veli-Matti Mattilat, Mikael Liliukset ja Jussi Pesoset pitäisi saada valtakunnanoikeuteen! Tai, oikeastaan, he ovat vain säälittäviä omanvoitontavottelijoita verrattuna osakkeenomistajiin!

Milloin saamme rajoitettua näitä pikkulastenomaisten ihmisten "haluan-nyt-kaikki-heti" toimintaa joka vahingoittaa pääosaa ihmiskunnasta?

Uusimmat

Suosituimmat