Kokoomuksen luoma harhakuva

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kokoomukselle olisi kauhistus, jos heidän kannattajakuntansa nk. palkannauttijain tajuntaan iskeytyisi kuva siitä, että kokoomus on edelleen pienen rikkaan vähemmistön etujen puolustaja.

Tälle palkannauttijoiden muodostamalle kannattajien enemmistölle luulotellaan, että tulonjakokamppailu käydään haalariväen ja kaulusköyhälistön välillä. Selvää silti lienee, että hitsarin palkan maksaa telakka eikä opettajan pussiin tule senttiäkään lisää, jos hitsari saa pienempää palkkaa.

Julkisen sektorin toimihenkilöiden palkat maksetaan enimmäkseen kunnan kassasta. Riittääkö sieltä kunnon palkan maksuun varoja riippuu taas siitä, kerätäänkö siihen kirstuun riittävästi varoja ja se taas riippuu siitä kuinka paljon veroja kertyy julkiselle sektorille.

Kokoomuksen vahvimman kannattajakunnan palkkakehityksen parantaminen vaatisi sitten lisää verotuloja. Verotus taas on pääoman omistajille myrkkyä. Tässä on vaikeasti yhteen sovitettava ristiriita, joka jakaa kokoomuksen tosiasiallisesti hyvin erilaisiin yhteiskuntaluokkiin. Aikaisemmin luokkaero tasoiteltiin suurella yhteisellä nimittäjällä isänmaalla, mutta silloin vielä oli sinivalkoisia pääomia ja pääomillakin oli isänmaa.

Kommentit (5)

Vierailija
Yrjö

Vaalit lähestyvät. Muistakaa mikä on kokoomuksen todellinen rooli.

Vierailija

Onhan se toki rakkikoirana hyvä haukkua.

Mikä on siis ehdotus asian parantamisesksi?

Noin yleisesti - mainitkaa kolme esimerkkiä toimivasta kommunistimaasta.

Vierailija

[quote="Yrjö"] Selvää silti lienee, että hitsarin palkan maksaa telakka eikä opettajan pussiin tule senttiäkään lisää, jos hitsari saa pienempää palkkaa.

Julkisen sektorin toimihenkilöiden palkat maksetaan enimmäkseen kunnan kassasta. Riittääkö sieltä kunnon palkan maksuun varoja riippuu taas siitä, kerätäänkö siihen kirstuun riittävästi varoja ja se taas riippuu siitä kuinka paljon veroja kertyy julkiselle sektorille.

Tässä on vaikeasti yhteen sovitettava ristiriita, joka jakaa kokoomuksen tosiasiallisesti hyvin erilaisiin yhteiskuntaluokkiin.

Oletko ajatellut kuten moni Kokoomuslainen oletettavasti ajattelee: Julkisen sektorien, eli valtion ja kuntien palveluiden yksityistys ratkaisu, jolloin kustannustehokkuus kasvaa ja palveluiden laatu paranee. Lopusta oikeudenmukaisuudesta huolehtii progressiivinen verotus.

Y kirjoitti: Aikaisemmin luokkaero tasoiteltiin suurella yhteisellä nimittäjällä isänmaalla, mutta silloin vielä oli sinivalkoisia pääomia ja pääomillakin oli isänmaa.

Silloin oli PUNAPO, joka kaatui kommunistien osaamattomuteen ja sosialistien luonnon lakien huonosta tuntemuksesta. Nationalismin aika ohi (paitsi naapurissamme) ja PO ei tunne kuin korkeintaan isänmaan valuutan.

Vierailija

Noin yleisesti - mainitkaa kolme esimerkkiä toimivasta kommunistimaasta.[/quote]

[size=150:1vek9ht0]Neuvostoliitto, pohjois-Korea ja SUOMI[/size:1vek9ht0]

Vierailija

Oletko Nagarjuna niin radikaali, etät olsiit yksityistämässä myös Puolustusvoimat ja poliisin?

Toivottavasti et, toivon vilpittömästi.

Jos et ole vielä sattunut kuulemaan asiaa libertaaritalousguruilta, niin julkisten palvelujen yksityistäminen kannattaa tasan ja ainoastana siinä tapauskessa, että kyseinen palvelu ei ole julkishyödyke, ala ei ole epäsymmetrisen informaation dominoimaa eikä muitakaan vapaan kilpailun ja vapaiden markkinodien parimpia rajoituksia ole.

Esimerkiksi terveydenhoitoala tai puolustusvoimat ei ole tämmöinen, sen takia valtion on mahdollista järjestää se yksityistä tehokkaammin. Yksityiset markkiant eivät joko tarjoaisia hyödykettä(puolustusvoimat) tai toimisivat huonosti ja vajavaisesti(terveydenhoitoala).

Uusimmat

Suosituimmat