Olen aina ihmetellyt

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen aina ihmetellyt meidän Suomalaisten taipumusta kertoa satuja omasta historiastaan.

Esim. meille opetetaan yleisesti yhäkin, että kristinusko tuli Suomeen 1156 ensimmäisen ristiretken yhteydessä, tuojana oli Eerik ja piispa Henrik.
Tosiasia kumminkin on, että itä-länsi suuntainen kristillinen ruumishautastapa oli syrjäyttänyt pakanallisen polttohautaustavan ainakin sata vuotta aikaisemmin.

Eli jos ristiretki tehtiin 1156, niin se tehtiin kristittyyn maahan.

Toinen samaan satuun liittyvä väite on, että Suomi liitettiin Ruotsin yhteyteen silloin.
Kumminkin Birger Jaarlin saagassa sanotaan, etää Birger Jaarlin kunniaksi on laskettava se, että se liitti Suomen Ruotsiin.
Tämä retki tehtiin 1249-50 ja ensimmäisen kerran suomi mainitaan Ruotsalaisten hiippakuntien luettelossa 1251 ja samoin veroluetteloissa 1251.

Mikä sitten oli tuo retki mikä tapahtui 1156, mielestäni ainoa järkevä selitys on se, että kun Kuningas Sverkerin kuollessa 1155 ilman miespuolista perillistä, Ruotsi oli ilman kuningassukua ja vävypoikien suvut alkoivat taistella vallasta.
Tämä sisällis-sotahan päättyi vasta kun Birger jaarli nousi valtaan melkein sata vuotta myöhemmin, sekä nitisti kilpailijat.
Ilmeisesti Eerik yritti nostaa poliitista arvoaan tekemällä "ristiretken" Suomeen, tosin mikäli perimätieto pitää paikkansa niin retki päättyi huonosti ja mm. piispa surmattiin ( Henrik ) köyliöjärven jäällä.

Itse olen joskus miettinyt, että onko koko piispaa edes ollut olemassa ...

Kommentit (5)

Vierailija

http://lehti.samizdat.info/2005/04/23/1045/
"(KÖYLIÖ) Useissa seurakunnissa on herännyt syvä huolestuminen ensimmäisen Suomen-ristiretken tekijänä pidetyn piispa Henrikin pyhäinjäännösten oikeellisuudesta. Syynä ovat tutkija Tuomas Heikkilän äskettäin esittämät arvelut siitä, ettei Henrik - eikä siis myös hänen surmaajanaan pidetty talonpoika Lalli - olisi todellinen historiallinen henkilö.

Jos hypoteesi osoittautuu oikeaksi, pelkästään Suomen seurakunnissa on tällöin arviolta noin kolme tonnia virheellisiä Henrikin pyhäinjäännöksiä. Esimerkiksi Turussa säilytettävät Henrikin seitsemän solisluuta ja kolme lantiota joutuisivat epäilyksenalaisiksi, samoin Lounais-Suomen kirkoissa olevat arviolta kahdeksankymmentäneljä Henrikin sormea.

Historiantutkijoiden mukaan Heikkilän hypoteesin oikeaksi todistaminen merkitsee samalla, ettei koko Köyliön kuntaa voi loogisesti ottaen olla olemassa. Tähän on tosin uskottu mm. Säkylässä ja Eurassa jo useita vuosia."

Pikaisen haun tulos. n itse ota kantaa.

Vierailija

Lapin Mies kirjoitti m.m: "Tosiasia kumminkin on, että itä-länsi suuntainen kristillinen ruumishautastapa oli syrjäyttänyt pakanallisen polttohautaustavan ainakin sata vuotta aikaisemmin."

Who cares...?

Vierailija
Tarkkailija

Eikös tämä olekkaan historia palsta ????

Vierailija
tietää
http://lehti.samizdat.info/2005/04/23/1045/
"(KÖYLIÖ)
Jos hypoteesi osoittautuu oikeaksi, pelkästään Suomen seurakunnissa on tällöin arviolta noin kolme tonnia virheellisiä Henrikin pyhäinjäännöksiä. Esimerkiksi Turussa säilytettävät Henrikin seitsemän solisluuta ja kolme lantiota joutuisivat epäilyksenalaisiksi, samoin Lounais-Suomen kirkoissa olevat arviolta kahdeksankymmentäneljä Henrikin sormea.

Historiantutkijoiden mukaan Heikkilän hypoteesin oikeaksi todistaminen merkitsee samalla, ettei koko Köyliön kuntaa voi loogisesti ottaen olla olemassa. Tähän on tosin uskottu mm. Säkylässä ja Eurassa jo useita vuosia."

Pikaisen haun tulos. n itse ota kantaa.

Miehellä on ollut 84 sormea, todellinen friikki.

Uusimmat

Suosituimmat