Seksin evolutiivinen ja kulttuurillinen kehitys

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Jos aloitetaan Homo erectusesta ja seurataan sieltä seksin kehittymistä nykypäivään, muutos on valtava.

Nykypäivänä seksi ja erotiikka ovat näkyvillä jokapäiväisessä elämässä melkeinpä pällimäisenä.
Mainonta käyttää sitä hyväkseen ja viihdettä tuotetaan kulutukseen uskomattomat määrät.
Ihmisistä on tullut seksin ja erotiikan kuluttajia. Vielä jokin aika sitten näin ei ollut.

Ei ollut pornofilmejä videomestasta ja R-kioskeilta saatavilla. Ei ollut edes kunnollisia pornolehtiä.

Myös seksuaalinen käyttäytyminen historian saatossa on muuttunut.
Seksistä on tullut avoimempaa, luonnollisempaa ja pala jokapäiväistä elämää.
Ihmiset ovat avarakatseisia ja kokeilevat innokkaasti uusia asioita.
Kuinkahan suuri vaikutus tuohon on ollut aikuisviihteen yleistymisellä?

Jos katsotaan muutama vuosikymmen taaksepäin tai vuosisata niin seksissä ja erotiikassa on tapahtunut suuria muutoksia. Se mitä ennen ei tehty tai tehtiin, salaa peiton alla, oli tabu ja perversio. Nykyään asioista keskustellaan avoimesti ja keskustelupalstat on täynnä toinen toistaan erikoisempia mieltymyksiä.

Onko seksi todellakin ”kehittynyt” tähän pisteeseen vai onko se aina ollut?
On vaikea kuvitella, että kivikauden mies olisi stressattu naisen orgasmista. Olihan hän mies ja huolehti lisääntymistehtävän.

Olivatko nuo ensimmäiset suuret rakastajat, Casanovan, Rasputin, todellakin vain miehiä jotka älysivät ottaa huomioon naisen nautinnon ja sitä kautta hankkivat kuolemattoman maineen vai oliko kyse muusta?
Tänä päivänähän noita legendojen kaltaisia miehiä tuskin on olemassa vaikka ainakaan media ei ole kuuluisuutta rajoittamassa.

Sivut

Kommentit (42)

Vierailija

Maailmalla on kiveenhakattuja kuvia naimisesta ja muusta asiaan liittyvästä ja Pompeijin taloissa on rumia kuvia seiniin maalattuna, joten se homma on aina osattu mainostaa ettei se pääse unohtumaan.
Oliko se Indiassa, se temppelinrohjo, joka on täynnä panofikuureja?

Kun se ei tuo puutteessa olevien naisten marmatus aina riitä, kun jätkät vouhottavat ties minkä härpäkkeen kanssa ja itseään kehuen.

Se oli tuo kirkon vääntöä tehdä siitä hommasta syntiä ja hävettävää.

Vierailija

Eikös nykyinen kulttuuri ala olemaan vähän tuon antiikin ajan tasoista seksin suhteen... Että aletaan palaamaan siihen luonnolliseen tilaan että seksi onkin, YLLÄTYS, normaalia. Jotenkin epäilyttää että lapselle olisi henkisesti järkyttävää nähdä kyrpä kadunkulmassa (olemmehan nytkin melko täysjärkistä porukkaa joten antiikin aikaan ei voinut kamaluuksia tuollaisen asian johdosta tapahtua). Ja eikös se lapsi voi järkyttyä sitten siitäkin kun se käy itse vessassa? Eiköhän ne lasten suurimmat järkytykset alastomuudesta johdu siitä, kun vanhemmat sen demonisoivat ja lapset sitten häpeävät jos näkevät vähänkin jotain seksuaalista.

Seksi kunniaan ja ahdasmieliset valittajat vaikka Siperiaan.

Vierailija
tietää
Maailmalla on kiveenhakattuja kuvia naimisesta ja muusta asiaan liittyvästä ja Pompeijin taloissa on rumia kuvia seiniin maalattuna, joten se homma on aina osattu mainostaa ettei se pääse unohtumaan.
Oliko se Indiassa, se temppelinrohjo, joka on täynnä panofikuureja?

Kun se ei tuo puutteessa olevien naisten marmatus aina riitä, kun jätkät vouhottavat ties minkä härpäkkeen kanssa ja itseään kehuen.

Se oli tuo kirkon vääntöä tehdä siitä hommasta syntiä ja hävettävää.

ei se ollu kirkko ku se oli raamattu.
eikä se tehny seksistä hävettävää, vaan ilmaisi että se kuuluu avioliittoon.

Vierailija

Samaa mieltä, kirkko teki asiasta syntiä. Taisi tehdä kaikesta nautinnollisesta tai iloitsevasta ajanvietteestä..

Käsitykseni mukaan erotiikka kuitenkin oli suosittua ns. underground mielessä jos ei keskiajalta lähtinen niin ainakin victoriaaniselta ajalta. Ranskassa taisi elellä eräskin mies jonka mielestä kipu oli oleellinen osa seksuaalista nautintoa. Myös pornoa alettiin tehdä heti elävän kuvan keksimisestä lähtien.

Näin muistelisin asioiden olleen, toki voin olla hieman hakoteilläkin.

Vierailija

huvitavaa, kun seksistä ja alastomuudesta tulee aina vain arkipäiväisempää, mutta silti sitä yritetään peitellä lapsilta. etenkin USAssa ollaan menty tämän kanssa jo melkein äärimmäisyyksiin Janet Jacksonin rintojen ja muiden hullujen takia.

Mad World

Vierailija

Miten kaikki aina luulee, että ennen vanhaan kaikki seksuallisuus oli jotenkin poissa silmistä tai poissa jokapäiväisestä elämästä. Että nyt vasta näkyy tissejä joka puolella, sallikaa nauraa.

Harrastettiinko kivikaudella seksiä, niin ettei muut nähny? Oliko nännit piilossa aina ja kauhisteltiiko kangen esittäjää? Niin raukat taidettiin kivittää tietenkin tai sitten ei..

Voisi sanoa, että kun ihminen niin innoissaan on katsomassa muiden seksin harrastamista, se on ollut sitä jo kivikaudella.

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005

Omasta mielestäni oltaisiin menossa parempaan suuntaan, jos alastomuuden ja seksuaalisuuden yhtäläistäminen jotenkin saataisiin angloamerikkalaisesta kulttuurista kitkettyä. Yksinkertaisemmin: että alaston vartalo/ruumiinosa ei automaattisesti olisi SEKSIÄ, HYI, POIS LASTEN SILMISTÄ. Että lapset tottuisivat näkemään normaaleja ihmisvartaloita alusvaatemallien ja pornotähtien sijaan, oppisivat että oma kroppa kelpaa hyvin sellaisena kuin on.

Seksin demonisoinnissa ei kai Euroopassa ole menty ihan yhtä pitkälle kuin Amerikassa?

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Vierailija
WinglessFlier
Miten kaikki aina luulee, että ennen vanhaan kaikki seksuallisuus oli jotenkin poissa silmistä tai poissa jokapäiväisestä elämästä. Että nyt vasta näkyy tissejä joka puolella, sallikaa nauraa.

Harrastettiinko kivikaudella seksiä, niin ettei muut nähny? Oliko nännit piilossa aina ja kauhisteltiiko kangen esittäjää? Niin raukat taidettiin kivittää tietenkin tai sitten ei..

Voisi sanoa, että kun ihminen niin innoissaan on katsomassa muiden seksin harrastamista, se on ollut sitä jo kivikaudella.

olet tavallaan oikeassa. täytyy kuitenkin muistaa, että 1800-luvun puolella esim. naisen sääret piti olla peitettynä julkisilla paikoilla (ainakin amerikan puolella). tänään vain kiinnitetään enemmän huomiota seksiin.

Vierailija
Maukka Perusjatka
Jos aloitetaan Homo erectusesta ja seurataan sieltä seksin kehittymistä nykypäivään, muutos on valtava.

Mistä sinä sen tiedät?

Jos katsotaan muita kuin kristillisen kulttuurin helmiä niin huomaamme että vastaavaa häveliäisyyttä, joka tiivistyy ehkä dogmissa "saastaton sikiöminen". Kreikan ja Intian vanhoilla sivistyskansoilla oli varsin toisenlainen suhde seksuaalisuuteen.

Vierailija
Maukka Perusjatka
Jos katsotaan muutama vuosikymmen taaksepäin tai vuosisata niin seksissä ja erotiikassa on tapahtunut suuria muutoksia. Se mitä ennen ei tehty tai tehtiin, salaa peiton alla, oli tabu ja perversio. Nykyään asioista keskustellaan avoimesti ja keskustelupalstat on täynnä toinen toistaan erikoisempia mieltymyksiä.

Onko seksi todellakin ”kehittynyt” tähän pisteeseen vai onko se aina ollut?
On vaikea kuvitella, että kivikauden mies olisi stressattu naisen orgasmista. Olihan hän mies ja huolehti lisääntymistehtävän.

Olivatko nuo ensimmäiset suuret rakastajat, Casanovan, Rasputin, todellakin vain miehiä jotka älysivät ottaa huomioon naisen nautinnon ja sitä kautta hankkivat kuolemattoman maineen vai oliko kyse muusta?
Tänä päivänähän noita legendojen kaltaisia miehiä tuskin on olemassa vaikka ainakaan media ei ole kuuluisuutta rajoittamassa.


Eikö Tiede-lehdessä ollut vastikään artikkeli, joka sanoi aivan toista.
Suosittelen Maukalle lämpimästi Foucault'n Seksuaalisuuden historiaa tästä aiheesta. Jos osaat tarpeeksi hyvin ranskaa, niin mielummin alkuperäiskielisenä - ja jos siitä suoriudut kunnialla, nostan hattua.

Vierailija
kaima
Maukka Perusjatka
Jos aloitetaan Homo erectusesta ja seurataan sieltä seksin kehittymistä nykypäivään, muutos on valtava.



Mistä sinä sen tiedät?

Jos katsotaan muita kuin kristillisen kulttuurin helmiä niin huomaamme että vastaavaa häveliäisyyttä, joka tiivistyy ehkä dogmissa "saastaton sikiöminen". Kreikan ja Intian vanhoilla sivistyskansoilla oli varsin toisenlainen suhde seksuaalisuuteen.

Ajattelin pikkasen laajemmassa mielessä. Jos vertaa luolamisetä niin tuskin tuo suuresti välitti naisen tuntemuksista. Nykymies taas kompleksiin asti.

Vierailija

Voi olla itse asiassa päinkin vastoin. Esim. eskimoilla on yli 80 sanaa ystävyydelle, mikä viittaa siihen, että kun on vähemmän ns. hektisyyttä ympärillä, niin on aikaa keskittyä enemmän läheisiin.

En osaa kyllä sanoa kuinka hektistä elämä luolamiehenä on ollut. Voinut olla myös aika täyspäiväistä, mutta varmasti pienemmät piirit ympärillä. Eli ehkä nykyään ollaankin etäisempiä.

Ainoa (kliseinen) eskimoiden ilmaus ystävyyden tasosta, joka nyt tulee mieleen, ja jolle on siis olemassa yksi sana eskimoiden kielessä, on:

"Pidän sinusta, mutta en lähtisi kanssasi hylkeenpyyntiin."

Sitten on vielä ne 80+ muuta sanaa kuvaamaan muita ystävyyden asteita.

Meillä on karkeasti ottaen kaveri ja ystävä. Ja tuttu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat