Ajatuksia kylmästa sodasta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Aihe tuli pakostakin mieleen, koska se oli ISOILLA OTSOIKOILLA "Historia" lehden kannessa.

Itse näen, että sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto olivat rakenteellisesti heikkoja. Kumpikin olivat menettäneet tärkeimmän voimavaransa jo ennen sotaa;nimittäin itseluottamuksensa. Amerikkalaisilla ratkaisevana tekijänä oli maan kaaokseen syössyt nelivuotinen sisällis-sota, ja Venäjällä taas vastaavan oli saanut aikaan ensimmäisen maailmansodan verinen tappio Saksalle.

Kun ns "Supervallat" siis Hitlerin itsemurhan ja Natsi Saksan lopullisen kukistumisen jälkeen kokoontuivat keskustelemaan Euroopan ja koko maailman kohtalosta, niin neuvottelut olivat jo ennalta määrätty epäonnistumaan.

Ensinnäkin, Venäläiset eivät ihan oikeasti halunneet neuvotella. Ei edes Stalinin kuoleman jälkeen! He keksivät aina kaikenlaisia, mitä naurettavimpia tekosyitä. He eivät oikeastaan suostuneet minkäänlaiseen kompromissiin.

Oli kyse sitten Berliinistä, Puolasta, Unkarista, Baltiasta, Suomesta...niin, oikeastaan MISTÄ TAHANSA, niin Venäläiset vain sanoivat "njet"
Hrutsevin aikainen johto järkeili, ettei yksinkertaisesti ollut mitään syytä neuvotella, koska olihan Venäjällä maailman mahtavin armeija ja tuhansittain ydinaseita!

Eli käytännössä kun länsi vaati Stalinin kuoleman jälkeen TODELLISIA myönnytyksiä, Venäläiset paljastivat todellisen karvansa. Neuvotteluhalukkuus oli tasan 0%.

Hrutsev teki klassisen virheen. Sen sijaan että olisi vihdoin viimeinen keskittynyt Venäjän sisäisten ongelmien korjaamiseen, hän käänsi katseensa ulkopolitiikkaan. Hän arveli, että ylpeälle Venäjän kansalle olisi yksinkertaisesti helpompaa siettää massiivinen, kallis asevarustelu ja seikkailunrikas ulkopolitiikka NATO:n kanssa kuin sisäiset reformit, jotka mm olisivat merkinneet heille niin rakkaaksi tulleesta Neuvostoimperiumista luopumista.

Neuvosto-Venäjä siis tieten tahtoen valitsi kilpavarustelun NATO:n kanssa!

Itse uskon, että Amerikkalaiset eivät taas puolestaan alunalkaenkaan olleet kovin kiinnostuneita siitä, mitä Itä-Euroopassa tapahtui. MM googlettamalla saa selville, että Amerikkalaisten vuoden 1956 ehdottomasti suurin huolenaihe oli Suezin kriisin kärjistyminen, eikä Unkarin kansannousu!

Tämä on monille Itä-Eurooppalaisille(myöskin Suomalaisille)varmaan kovin vaikeaa ymmärtää. Amerikkalaisten mielissä Itä-Eurooppa oli perin kaukana, mutta maan NATO liittolaiset ja niiden edut sen sijaan paljon lähempänä. NATO tulee lyhenteenä sanoista North Atlantic treaty organisation. Eli siis Pohjois-Atlantin valtioiden liitto, jonka nimenomaisensa tarkoituksena oli sekä puolustaa että valvoa jäsentensä etuja kaikkialla maailmassa. Ne maat, jotka eivät olleet NATO:n jäseniä eivät olleet myöskään sen suojelun piirissä, ja järjestön ensisijainen tavoite oli tietenkin ajaa jäseniensä(esimermiksi Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan)etujen valvominen. Se, kuuluiko "vapauden" puolustaminen tähän kategoriaan oli taas sivuseikka. "Vapaus" kun saattoi tarkoittaa montaakin asiaa, vaihdellen mm Berliiniläisten sananvapaudesta Amerikkalaisten liikemiesten vapauteen harjoittaa kauppaa esteittä ympäri maailmaa. Ratkaisevaa oli, että päätös siitä mitä "vapaus" tarkoitti laadittiin ja räätöitiin niin Washigtonissa kuin Moskovassakin sopimaan sitä tarkoitusta, jonka supervallat kulloinkin aina tapauskohtaisesti olivat erikseen päättäneet.

On vaikea kuvitelle verenhimoisempaa kansaa kuin Amerikan Yhdysvallat. Jo se, että Amerikan historiassa on verisessä sisällis-sodassa tapettu yli puoli miljoonaa Amerikkalaista on aika hyvä osoitus tästä. Aina noista päivistä lähtien sota on Amerikan historiassa ollut arkipäivää. Uusia, helpompia kohteita löytyi mm taantuvasta Esnpanjan imperiumin rippeistä, puhkiväsyneestä Saksasta vuonna 1917, taikka jo voimavaransa pahoin venyttäneestä Japanista vuonna 1941.

Amerikkalaisille sota on taidetta ja insinööritaitoa. Heidän kielessään sota ei ole moraalinen ja eettinen, vaan ensisijaisesti tekninen haaste. Se on salaisuus, mikä tekee heistä niin tehokkaita. Heidän armeijansa(olkoot kyse sitten asevelvollisuus tai palkkajoukosta)ei yksinkertaisesti kyseenalaista käskyjä, ja vuosien huolellinen harjoitus on käytännössä luonut maailman tehokkaimman sotakoneen.

Toisaalta on olemassa vaara että armeija, jonka olemassaoloa ja toimintaa ei kyseenalaisteta, voi helposti ajautua sotiin, joita se ei voi enää kontrolloida, koska kukaan ei kyseenalaista poliittisten päättäjien toimintaa. Amerikan sisäisistä oloista antavat aika hyvän kuvan Kentin yliopistossa Ohiossa tapahtunut välikohtaus vuonna 1970, jossa sai surmansa noin tusina opiskelijaa. Kansalliskaartti ampui heidät, kun he olivat osoittamassa mieltään Vietnamin sotaa vastaan.

Amerikassa ei olekkaan tärkeämpää asia kuin isänmaallisuus. Päinvastoin kuin esim Suomessa, Ruotsissa tai Norjassa, Amerikkalainen isänmaallisuus ei ole mikään abstrakti käsite. Isänmaa on jotain todellista, ei joku mennyt, kadulla vastaantuleva, kepin kanssa köpöttelevä sukupolvi. Se on mm Presidentti. Kongressi. Se on maan omat suurytitykset, ja tietenkin se oma armeija! Armeija, joka tarjoaa köyhille kaikista rotu ja sosiaaliluokista ympäri maata mahdollisuuden kunnon elämään pois kaduilta, vankiloista ja työttömyystilastoista. Armeija, joka voi tarjota köyhille mustille mahdollisuuden yliopistoon ja keskiluokan elämään, ja latittomille siirtolaisille puolestaan kansalaisuuden!

Niin, TÄMÄ on isänmaa! Se on hyvin selvä, konkreettinen, käsinkosketeltava käsite, ei vain historiaa! Eipä ihme, että Amerikkalaisten puolustavat sitä niin hanakasti. Heille se on kirjaimellisesti henki ja leipä!

Tämä selittää, miksi he sallivat mm Vietnamin sodan jatkua aina 1970-luvulle asti. Koska moni heistä aivan aidosti uskoi armeijaan, sen tarkoitukseen ja toimintaan. Siihen, että se pitkällä tähtäimellä toimi niin Amerikan kansan enemmistön kuin jopa Aasialaisten itsensäkin parhaaksi. Aivan niinkuin kansalainen Lauri Törni uskoi, kun hän meni Aasiaan kuolemaan vapauden ja isänmaansa puolesta.

Niin! Tuohan on vähän eri asia, kuin harjoitella metsässä huutamassa "SARJAA!" odottaen vihollista, jota ei ole näkynyt viimeiseen 60-vuoteen. Hieman eri juttu, kun taistelee oman vapautensa ja hyvinvointinsa puolesta ympäri maailmaa, ja saa siitä ihan konkreettista palkkaakin Veikkaan, että näillä kavereilla ainakin aikanaan oli ihan hyvä motivaatio!

No, tämähän alkaa mennä jo suorastaan fasismin ylistämiseksi, mutta liekö se sattumaa, jos ihanteena jo perustajaisillä oli Antiikin Rooma, fasismin oppi-isä?

Miksi Anglo-Amerikkalainen kapitalismi-fasismi sitten voitti Venäläisen Marxismi-fasismin? Siinäpä hyvä kysymys! Niinkuin otsikko jo sanoo, niin nämä ovat minun koottuja AJATUKSIANI kylmästä sodasta! En minä oikeasti tiedä

Mutta voihan aina veikata Minusta tuntuu, että toisen maailmansodan jälkeinen maailma ei aivan oikeasti ollut jakautunut kommunismiin ja kapitalismiin, Itään ja länteen. Enemmänkin se oli jakautunut niihin, jotka halusivat kolmannen maailmansodan ja niihin, jotka eivät!

En usko, että Amerikkalaiset suhtautuivat itse ajatukseen yhtään sen innokkaammin kuin Venäläistekään. Kumpikin osapuoli vaikuttaa ainakin minun silmissäni pelkureilta, joskin totuuden nimissä on sanottava, että Amerikkalaisilla lienee loppupeleissä lopulta ollut enemmän MUNAA!
Venäläiset etsivät Itä-Euroopassa aina helppoa avausta. Esim, he eivät epäröineet lähettää tankkejaan vyörymään Budapestin kaduille vuonna 1956, mutta epäröivät vuonna 1981 Puolassa, kun heidän taloutensa oli taantumassa, ja he pelkäsivät lisää talouspakotteita lännestä uudem verisen intervention seurauksena. Eli tuolloin annettiin paikallisten "tovereiden" maassa hoitaa asia.

Sana "pelkuri" lienee aika hyvä kuvaamaan Venäläisiä varmaan jo ennen kylmää sotaakin. Mitä taas tulee Amerikkalaisiin, en hevillä menisi antamaan heille moista nimikettä, mutta aika pelkurimaisesti he usein ovat käyttäytyneet. Esimerkkejä on niin paljon, ettei niitä ole syytä edes erikseen mainita.

Joten, mikseivät supervallat tuhonneet toisiaan(ja puolta planeettaa siinä samassa yhteydessä)? Siinäpä hyvä kysymys! Veikkaan, että Amerikkalaiset 1980-luvun keskivaiheilla katsoivat Venäläisten kortit, eli tietoisesti kiihottivat ja kärjistivät asevarustelua. He tiesivät, että koska Venäläiset eivät kumminkaan painaisia nappia, voisivat he romahduttaa Neuvostoliiton. Tämä selittää mm, miksi Ronald Reaganin ja Mihaili Gobatsevin käymät aserajoitusneuvottelut 1980-luvun lopulla päättyivät käytännössä totaaliseen epäonnistumiseen. Siihen vaikutti yksinkertaisesti se seikka, ettei Amerikkalaisia aivan aidosti kiinnostanut neuvotella. He halusivat sanelurauhan, ja näemmä haluavat sitä yhä!

Mutta mutta, maailman hyvä tahto alkaa olla vähissä, ja kello on jo alkanut tikittää! Saattaapi olla, että Amerikka pian saa sodan, jota niin kuumeisesti haluaa. Lopullisen päätepisteen ns "kylmälle sodalle"

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat