Kilpailu tekniikan alan tohtoreille ja muille sähläreille.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Osallistu kilpailuun ja VOITA!

Tehtävä: talvikalastuksessa verkot vedetään jään alle narun (ei naurun) avulla. Naru saadaan jään alle työntämällä avannosta pitkä riuku, johon naru on sidottu. Riuku vedetään ylös toisesta avannosta ja sitä ohjataan apureijistä sorkkimalla. Joskus ja melkein aina jäällä on lunta, niin ettei riun päätä näe ja sitä voi olla vaikea paikantaa.

Keksi menetelmä, miten voi paikantaa riun pään sijainnin jään lävitse. Ei sähkölaitteita. Ota huomioon, että järvessä voi olla metrin vahvuudelta jäätä.

Palkinnoksi lähtee kaljapullon avaaja, jossa lukee Maire ja on Mairen kuva, sekä toisella puolella numero 4.

Innokkaasti ideoimaan vain!

Sivut

Kommentit (81)

Vierailija

Jos työssä on kaksi henkilöä, kuten voi olettaa, niin riun päähän jokin kirkasvärinen pallukka ja vasta-avannosta katsotaan peilin avulla mihin suuntaan sitä pitää kääntää. Peili heijastaa myös valoa. Valoa suodattuu paksunkin jään läpi päivällä.

Vierailija
tietää

Onkohan tuo käytännöllinen?

Itse mietin, että voisiko auttaa jos riun päässä olisi magneetti. Auttaisiko se paikantamisessa millään tavalla? Kertokaas kuka tuntee paremmin magneettien ominaisuuksia. Tuskin kompassilla kuitenkaan (se olisi kätevä!)

Vierailija
SininenKampiakseli
Tehtävä: talvikalastuksessa verkot vedetään jään alle narun (ei naurun) avulla. Naru saadaan jään alle työntämällä avannosta pitkä riuku, johon naru on sidottu. Riuku vedetään ylös toisesta avannosta ja sitä ohjataan apureijistä sorkkimalla. Joskus ja melkein aina jäällä on lunta, niin ettei riun päätä näe ja sitä voi olla vaikea paikantaa.

Miksi tuo pitää tehdä noin vaikeasti. Vedetään se naru sinne kesällä. Naru pohjaan ja sen molempiin päihin verkkomerkit pystyyn Kepin ympärille styroksia eristykseksi ja naru vedetään styroksin ja kepin välistä.
Kun talvi saa ja järvi jäätyy, meilläpäs onkin nätisti naru jään alla, joten ei muuta kuin kalastelemaan!

Vierailija
Nukkumatti

Niin ne kuuluvat tekevän, viisaammat

Olen vain niin vanhoillinen. Ja voihan se verkkokin karata tai jäätyä kiinni, että pitää olla konsti myös saada talvella se naru jään alle.

Vierailija

"Keksi menetelmä, miten voi paikantaa riun pään sijainnin jään lävitse. Ei sähkölaitteita. Ota huomioon, että järvessä voi olla metrin vahvuudelta jäätä."

Miksi ei sähkölaitteita? Toimi pilkkopimeässä siten, että riu`n päässä on kirkas lamppu. Veden alla loistavia lamppuja myydään tavarataloissa. Halpojakin ovat.
Vai onko tämä joku kompa, jos sähkölaitteita ei saa käyttää?

Vierailija

Riun voi tehdä sivusuunnassa jäykäksi kuten laudan. Siis kaksi rinnan ja vaikka vaijeria siihen ristikoksi. Sitten ohjauslaite sen suuntaamiseen. Jokin "haavi" sinne toiseen avantoon ilmaisemaan koska osuu kohdalle.
Tuon saa pujotettua yksinkin.

Teknisempi olisi laite jossa kaksi ajastettua, narululla yhdistettyä poijua upotettaisiin sulan veden aikaan pohjaan ja jäiden tultua ne nousisivat pintaan eli jäätä vasten. Sitten ne vain paikannettaisiin jollain, vaikka metallinpajastimella yms.

Vierailija

No se perinteellinen tapa on uittolaudan käyttäminen. Mutta siinä tarvitaan kaksi henkilöä toinen ohjaa lautaa ja toinen kuuntele missä se kulloinkin menee.

salai
Seuraa 
Viestejä7264
Liittynyt17.3.2005

Opetettu matikka?
Aikoinaan (15 vuotta sitten?) oli Radio Suomessa uskomaton yölähetys. Sinne ihmiset soitti tietoja opetettujen matikoitten saavutuksista; nehän oli opetettu hakemaan avantoon käsistä livennyt tuura takaisin käyttöön.

Muistaakseni viimeiset "Matikka hakee tuuran ketjulla" -SM-kisat järjestettiin joskus 50-luvulla?

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Vierailija

Miksi ei sähkölaitteita? Toimi pilkkopimeässä siten, että riu`n päässä on kirkas lamppu. Veden alla loistavia lamppuja myydään tavarataloissa. Halpojakin ovat.
Vai onko tämä joku kompa, jos sähkölaitteita ei saa käyttää?[/quote]

Pimeässä ei voi oikein laskea verkkoja, se on sellasta näpräämistä.
Siksi ei sähkölaitetta, kun varusteisiin ei muutenkaan kuulu sähkölaitteita. Pitäisi olla sellanen kestävä, yksinkertainen menetelmä.

Osaako joku sanoa, voisiko tuota magneettia millään käyttää. Vai mikä mangneetti se on?

Salai kyllä melkein voitti jo

Vierailija

Opetettu matikka ja fyssa?
Liimataan pikaliimalla siihen matikkaan voimakas magneetti. Sidotaan sen häntään naru. Vedetään toisella hiirmu voimakkalla magneetilla se matikka jään yläpuoleta toiseen reikään. Otetaan naru irti, tapetaan se matsku ja syödään matikkakeittoa. Jätetään se naru sinne jään alle seuraavaan nälkään asti.

Aikoinaan Kemissä kivikauden ihmiset käyttivät sieltä löytynyttä magneettista nikkeli-rauta malmia samaan tarkoitukseen. Syöttivät sitä ankeriaille, jotka kuljettivat narun taas toiseen reikään samalla periaatteella. Kunnes eräänä päivänä sitten Sargassomerellä tapahtui jokin mageettinen geologinen tapahtuma.. Siihen loppui sen tekniikan käyttö narukalastuksessa.

Vierailija
SininenKampiakseli
Osallistu kilpailuun ja VOITA!

Tehtävä: talvikalastuksessa verkot vedetään jään alle narun (ei naurun) avulla. Naru saadaan jään alle työntämällä avannosta pitkä riuku, johon naru on sidottu. Riuku vedetään ylös toisesta avannosta ja sitä ohjataan apureijistä sorkkimalla. Joskus ja melkein aina jäällä on lunta, niin ettei riun päätä näe ja sitä voi olla vaikea paikantaa.

Keksi menetelmä, miten voi paikantaa riun pään sijainnin jään lävitse. Ei sähkölaitteita. Ota huomioon, että järvessä voi olla metrin vahvuudelta jäätä.

Palkinnoksi lähtee kaljapullon avaaja, jossa lukee Maire ja on Mairen kuva, sekä toisella puolella numero 4.

Innokkaasti ideoimaan vain!

Onhan tuohon olemassa parempikin laite. En vaan muista sen nimee. Naru on kelalla. Toisesta narusta vetämällä kela liikkuu suoraan eteenpäin jään alapintaa pitkin ja pitää samalla naksuttavaa ääntä, joka kuuluu paksunkin jään ja lumen läpi.

salai
Seuraa 
Viestejä7264
Liittynyt17.3.2005

En MINÄ tuota ideaa keksinyt.

Oikeasti sellainen ohjelma oli joskus radiossa. Jotenkin kyllä vieläkin hieman huimaa, oli ne niin omituisen oikealta tuntuvia juttuja, mitä vääräleuat sinne yöllä soittelivat.

Kädestä livenneen tuuran suhteen idea oli kai seuraavanlainen: Joku oli huomannut, että matikka kutiessaan menee sitä vaaleaa tuuran vartta kiemurrellen alaspäin, hinkaten siihen itseään. Sitten se fiksu keksi laittaa matikan pyrstöön siiman kiinni ja siihen ketjun millä veti tuuran ylös.

Ei nämä ole mitään ufo-juttuja vaan kansan suuressa viisaudessaan oppimia konsteja.

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat