Tyttöjen / rakkauden pelko

Seuraa 
Viestejä1807
Liittynyt26.8.2005

" Luulin tulleeni saunaan, Ulla kun kapsahti kaulaan "

Kerran kokkikurssilla olin ikäisteni tyttöjen ja poikien kanssa pihviä paistamassa. Tytöthän siellä emännöi, joten saatoin turvallisen välimatkan turvin istua rennosti sohvalla käsi ojossa selkänojan päällä. Sitten yht'äkkiä yksi " Ulla " tulikin istumaan viereeni siihen käsivarteni alle. Tuli hiki. Tilanne jähmettyi paikalleen. Kaikki seurasivat jännittyneenä, mitä tulee tapahtumaan. Ilmaa olisi voinut puukolla leikata. Eräs pojista tuijotti minua tiukasti silmiin. Vain pieni liike ja käteni olisi tytön kaulalla. Toisen käden ulottuvilla oli sanomalehti, jonka suojassa olisin voinut vaikka moiskauttaa pusun tai teeskennellä sitä. Kuuma oli, vastuuta tuntevana mutta sitä kauhulla karttavana en voinut edes rummuttaa sormiani sohvan selkämykseen. Jonkin verran nahkani oli jo paksuuntunut pahimmista ajoista, mutta jos Ullan tilalla olisi ollut Miina, olisin varmaan hikoillut itseni läpimäräksi.

Mitään ei tapahtunut, tilanne laukesi tytön lähdettyä pois.

Se vissiinkin on niin, että kun ei ole valmis rakkauteen, sitä pelkää. Pahimmillaan jouduin pyyhkimään hikeä otsalta aina kun varsinkin samanikäisiä tyttöjä lähestyi. Ja sitten kun joku viehättävä tyttö yllättäen puhui minulle, järki oli kauhusta jäässä. Pelko sokaisee järjen, se ensimmäinen ykkönen ÄO:sta pois.

Olen kuullut, että joku mies on tehnyt itsemurhan ennen häitään.

Sivut

Kommentit (41)

Vierailija

Kutsu tai tarjoutuminen esitetään hyvin monella tavalla. Tarjoutuja voi itsekin arastella ilmaista sitä suoraan.
Vastaaminen voi tuottaa torjunnankin yhtähyvin, joten sitä arastellaan.

Kun molemmat ovat yhtä varmoja valinnastaan ja uhmaavat riskiä, joutua kiusallisesti torjutuksi, siitä syntyy yhdessäoloa, jonka kesto voi olla mikä tahansa.

Sopiva uhmakkuus on eduksi noissa tilanteissa. "Ei se ota jos ei annakkaan"-asennetta kehiin.
Kevyt lähestyminen jollain verukkeella auttaa myös. Se ei haittaa että hän sen huomaa feikiksi, kun ymmärtää yskän.

Asia josta useimmat naiset eivät pidä, on tunne että "heidän pöksyihinsä yritetään". Siis puhdas seksuaalinen halu, ei anna hyvää vaikutelmaa. Joskus nainen hyväksyy vain sen, mutta vain jos häntä itseään haluttaa.
Kannattaa harkita miten lähestyy. Jos pitää naisesta, se on hyvä tuoda korostetusti esille.

Tilanne tulee joskus kohdalle yllättäen, tai siis useimmiten. Tilanne vain sallii valinnan "yrittää" tai "paeta". Yleensähän siitä poistutaan jääden märehtimään että jos olisin sittenkin yrittänyt. Vaikka nainen tarjoutuisi, se on miehelle silti yrittämistä, koska lopputulos on aina arvoitus.

Joskus pelkkä hajuveden tuoksu ja hipaisu tuottavat jalat alta vievän halun. Siinä onkin taiteilua selvitä tilanteesta, yritti tai ei.

Vierailija

Siinähän se jännitys piileekin rakkaudessa/seksissä. Ei koskaan tiedä etukäteen miten käy tai mitä tapahtuu. Jälkeen päin tietää, tunteet on jyllännyt valmiiksi ja järki ehkä taas seisoo paikallaan.

Jotkut pelkäävät tilannetta missä ei tiedetä mitä tulee tapahtumaan. Muut taas pitävät sitä jännittävänä asiana, aivan kuin "mausteena" elämässä. Elämä sekoitettuna pienillä "mausteilla", se se vasta elämää on. Ei ainakaan ole elämä yksitoikkoista.

Edit
kirjoitusvirhe

Vierailija
Ayla
Siinähän se jännitys piileekin rakkaudessa/seksissä. Ei koskaan tiedä etukäteen miten käy tai mitä tapahtuu. Jälkeen päin tietää, tunteet on jyllännyt valmiiksi ja järki ehkä taas seisoo paikallaan.

Jotkut pelkäävät tilannetta missä ei tiedetä mitä tulee tapahtumaan. Muut taas pitävät sitä jännittävänä asiana, aivan kuin "mausteena" elämässä. Elämä sekoitettuna pienillä "mausteilla", se se vasta elämää on. Ei ainakaan ole elämä yksitoikkoista.

Edit
kirjoitusvirhe

Tässä on vaan se heikkous, että näin "elämällä" voi polttaa ja arpeuttaa itsensä siihen kuntoon, että kun se "kunnon mies" tulee elämään, ei uskallakaan sitoutua, eikä lähteä juttuun. Tämä on naisille hyvinkin tyypillistä. Mietinkin, miksi naiset eivät vaadi enempää Suomessa kumppanilta, siis monet. Miksi kumppanin saanti on tärkeämpää kuin suhteessa arpeutuminen, ts. eikö olisi hyvä vähän olla rationaalinen, keneen sitten lankeaa, laskea yhteen piirteitä...? Ainoa keksimäni vastaus on, että kyseinen mies on jollain tapaa joko turvallinen tai jännittävä, jolloin käytännössä kaikki muut miehen ominaisuudet jäävät arvioimatta. Tällainenhan hyvin monesti tietää vaikeuksia, koska turvallisuus ja jännittävyys eivät vielä kerro yhtään mitään esim. ihmissuhdetaidoista tai kyvystä hoitaa suhdetta jne. Eikö olisi paljon järkevämpää painottaa esim. tällaisia asioita?

Väitän, että ihmisistä pystyy ainakin osapuilleen sanomaan, kenen kanssa todennäköisesti tulee ongelmia aika äkkiä. Siinähän tekee vain itselle vahinkoa jos polttaa itsensä tällaiseen suhteeseen, jossa on pahaa kohtelua. Koska siitä eivät kaikki koskaan toivu, silloin kun tulisi se kunnollinen ihminen, joka haluaisi suhteeseen ym. Se on jokaisen tappio.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26848
Liittynyt16.3.2005
GradStudent
Tämä on naisille hyvinkin tyypillistä. Mietinkin, miksi naiset eivät vaadi enempää Suomessa kumppanilta, siis monet.



No huh. Missähän todellisuudessa oikein elät. Nyt jo naiset vaativat mahdottomia, jopa keskenään ristiriitaisia vaatimuksia.


Miksi kumppanin saanti on tärkeämpää kuin suhteessa arpeutuminen, ts. eikö olisi hyvä vähän olla rationaalinen, keneen sitten lankeaa, laskea yhteen piirteitä...?



Olisi, järjellä ajatellen. Käytännössä tosin ani harva käyttää järkeä parinvalintatilanteissa, ainakaan muuhun kuin halujen kohteen viettelemiseen.


Ainoa keksimäni vastaus on, että kyseinen mies on jollain tapaa joko turvallinen tai jännittävä, jolloin käytännössä kaikki muut miehen ominaisuudet jäävät arvioimatta.



Naisilla on aina se perinteinen ristiriita vaikeuttamassa miesvalintoja. Turvallinen mies on lähes poikkeuksetta nössö, joka ei herätä aivoissa luontaista intohimoa. Intohimot herättää kokonaan toisenlainen miestyyppi, josta ei yleensä ole turvalliseen suhteeseen. Nainen joutuu tekemään jonkinlaisen kompromissin järjen ja tunteiden välillä (toki mieskin joutuu jossain määrin, mutta ilmiö ei ole lainkaan niin selkeä). Nähdäkseni nykyinen ilmapiiri suorastaan lietsoo juuri naisten epärealistisia vaatimuksia tässä suhteessa. Naisten annetaan ymmärtää olevan oikeutettuja vaatimaan mieheltä sekä huipputurvallisuutta, että huippuintohimoa, ja kun ne eivät toteudu, suhde toisensa jälkeen kariutuu ja seuraa katkeruus koko miessukupuolta kohtaan. Vain turvallisuushakuisimmat ja estoisimmat naiset pystyvät antamaan järjelleen ylivallan ja ottamaan miehekseen nössön perheenpalvelijan kokeilematta ensin mitä intohimolle antautuminen tuo tullessaan.


Tällainenhan hyvin monesti tietää vaikeuksia, koska turvallisuus ja jännittävyys eivät vielä kerro yhtään mitään esim. ihmissuhdetaidoista tai kyvystä hoitaa suhdetta jne. Eikö olisi paljon järkevämpää painottaa esim. tällaisia asioita?



Nuo ovat taas asioita, jotka oppii vasta pitemmän tuntemisen ja alkuihastuksen jälkeen. Alussa kumpikin tekee parhaansa mielistelläkseen toista.


Väitän, että ihmisistä pystyy ainakin osapuilleen sanomaan, kenen kanssa todennäköisesti tulee ongelmia aika äkkiä. Siinähän tekee vain itselle vahinkoa jos polttaa itsensä tällaiseen suhteeseen, jossa on pahaa kohtelua.

Totuus on tuollaisissa tilanteissa se asia, jota ihminen vähiten haluaa tietää, ja itseään on tunnetusti kaikkein helpointa pettää. Toki se on tyhmää, mutta ihminen ei todellakaan ole suvunjatkamisasioissa järkikone. Ylijärkevän ja sosiaalisesti huipputaitavan yksilön ei pidä olettaa rahvaan massojen olevan kyvyiltään samanlaisia.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26848
Liittynyt16.3.2005
Erakko

Se vissiinkin on niin, että kun ei ole valmis rakkauteen, sitä pelkää. Pahimmillaan jouduin pyyhkimään hikeä otsalta aina kun varsinkin samanikäisiä tyttöjä lähestyi. Ja sitten kun joku viehättävä tyttö yllättäen puhui minulle, järki oli kauhusta jäässä. Pelko sokaisee järjen, se ensimmäinen ykkönen ÄO:sta pois.

Hyvä tilanne sinulla, jos luontainen viehätysvoimasi vetää naisia aloitteentekoon. Silloin valta on sinulla, nainen tekee työt ja sinä joko hyväksyt tai hylkäät. Normaalimies (90 % nuorista miehistä) joutuu itse tekemään sen aloitteen ja altistumaan kymmenille tai sadoille torjutuksi tulemisille.

Vierailija
GradStudent
Ayla
Siinähän se jännitys piileekin rakkaudessa/seksissä. Ei koskaan tiedä etukäteen miten käy tai mitä tapahtuu. Jälkeen päin tietää, tunteet on jyllännyt valmiiksi ja järki ehkä taas seisoo paikallaan.

Jotkut pelkäävät tilannetta missä ei tiedetä mitä tulee tapahtumaan. Muut taas pitävät sitä jännittävänä asiana, aivan kuin "mausteena" elämässä. Elämä sekoitettuna pienillä "mausteilla", se se vasta elämää on. Ei ainakaan ole elämä yksitoikkoista.

Edit
kirjoitusvirhe




Tässä on vaan se heikkous, että näin "elämällä" voi polttaa ja arpeuttaa itsensä siihen kuntoon, että kun se "kunnon mies" tulee elämään, ei uskallakaan sitoutua, eikä lähteä juttuun. Tämä on naisille hyvinkin tyypillistä.



En nyt oikein taida ymmärtää mitä tarkoitat? Minun mielestäni ihan kuka vaan, sekä mies että nainen voi polttaa siipensä ja pettyä ja tulla hieman pelkääviksi tulevaisuudessa mikä käsittelee suhde-elämää.

Kenekäänhän ei ole pakko sitoutua kehenkään toiseen. Ei avioliitto/avopari elämä ole pakollinen kenellekkään. Tiedän kyllä että on monia joiden ainoa päämäärä elämässä on saada mies/nainen ja avioitua ja tehdä lapsia. Ja sitten on useita jotka eivät puolestaan pysty elämään ilman seksuaalista suhdetta, heillä pitää aina olla joku.

GradStudent
Mietinkin, miksi naiset eivät vaadi enempää Suomessa kumppanilta, siis monet. Miksi kumppanin saanti on tärkeämpää kuin suhteessa arpeutuminen, ts. eikö olisi hyvä vähän olla rationaalinen, keneen sitten lankeaa, laskea yhteen piirteitä...? Ainoa keksimäni vastaus on, että kyseinen mies on jollain tapaa joko turvallinen tai jännittävä, jolloin käytännössä kaikki muut miehen ominaisuudet jäävät arvioimatta. Tällainenhan hyvin monesti tietää vaikeuksia, koska turvallisuus ja jännittävyys eivät vielä kerro yhtään mitään esim. ihmissuhdetaidoista tai kyvystä hoitaa suhdetta jne. Eikö olisi paljon järkevämpää painottaa esim. tällaisia asioita?



Taas mainitsin tuon "suhteessa arpeutumisen"??? Mitäs sillä tarkoitat? En ole ennen kuullut tuollaista sanontaa, siksi kysyn.

GradStudent
Väitän, että ihmisistä pystyy ainakin osapuilleen sanomaan, kenen kanssa todennäköisesti tulee ongelmia aika äkkiä. Siinähän tekee vain itselle vahinkoa jos polttaa itsensä tällaiseen suhteeseen, jossa on pahaa kohtelua. Koska siitä eivät kaikki koskaan toivu, silloin kun tulisi se kunnollinen ihminen, joka haluaisi suhteeseen ym. Se on jokaisen tappio.

Totta kai pystyy usein jo heti alussa sen huomaamaan että ongelmia voi tulla. Mutta eikös se ole niin että moni meistä on sokea rakkaudessa. Rakastunut ihminen ei ajattele rationaalisesti. Rakastunut ihminen ajattelee toisin. Sinisilmäisesti. Ei tietenkään kaikki, mutta aika usea kuitenkin. Tunne elämä on sellaista.

Ja onhan se niin että ne mainitsemani "mausteet" elämässä ei sovi kaikille. Mutta ne mausteet on kuitenkin aina jokaisen elämässä mukana. Ja jokaisen on sitten maisteltava niitä mausteita parhaan kykynsä mukaan. Minä rakastan maustettua elämää. Olen sen verran vilkas suomalaiseen verrattuna että elämä ilman noita "mausteita" tuntuisi ehkä ikävältä minusta.

Vierailija
Neutroni
No huh. Missähän todellisuudessa oikein elät. Nyt jo naiset vaativat mahdottomia, jopa keskenään ristiriitaisia vaatimuksia.



Mielenkiintoista, minulla on kokemusta juuri päinvastaisesta Eli siitä, että minun arvosteluuni, ja melko varmasti useiden muidenkin, todella hieno, kaunis, erityisesti romanttisessa mielessä "suloinen" jne. nainen antautuu joko pitkään henkiseen raateluun ihmisen kanssa, josta ainakin itse huomasin heti, mitä saattaa olla tulossa, tai sitten ottaa suunnilleen "maukka perusjätkän", ts. hyvin homogeenisen "perus"miehen. Ei tämä ole helppoa, ja joskus jopa turhauttavaa, kun itse ei tällainen mies ole, ja silti toinen korjaa potin.

Itselleni kun vaan on niin vierasta ottaa "tavallinen nainen" kumppaniksi. Totta kai tavallisen kanssa voi olla mukava jutella ym., mutta kun sitä haluaa enemmän kuin tavallisuutta, kun on kokemusta enemmästä. Siten tuntuu, että jotkut naiset luopuvat näistä korkeista toiveista, mitkä itselläni elävät vahvoina, koska sillä hinnalla saa ennalta-arvattavan paketin. Eräänlainen melko puhdas järkiliitto siis. Ja se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.


Miksi kumppanin saanti on tärkeämpää kuin suhteessa arpeutuminen, ts. eikö olisi hyvä vähän olla rationaalinen, keneen sitten lankeaa, laskea yhteen piirteitä...?



Neutroni
Olisi, järjellä ajatellen. Käytännössä tosin ani harva käyttää järkeä parinvalintatilanteissa, ainakaan muuhun kuin halujen kohteen viettelemiseen.



Olenkohan aivan uniikki ihmisenä, kun ainakin minulle on luonteva toista arvioida, tutustuttaessa, juuri myös järjellä analysoiden... Eivät tunteeni voi edes herätä, jos toinen ei kokonaisuutena ole mieleen. Kokisin olevani epärehellinen itselleni silloin. Ainakin minulle tällainen on hyvin helppoa, ja väitän, että näin myös tyytyväisyys toiseen on huipussaan, ensihuumassa ainakin.

Minulle ehkä onkin tärkeää täydellisyyden illuusio, ts. että toisen puutteetkin näyttävät minulle hyväksyttäviltä. Jokaisessahan on puutteensa, mutta toiselle puute a on toista suurempi. Kyse on siis jonkinlaisesta aidosta subjektiivisesta täydellisyyden illuusiosta. Ja jos toisesta ihmisestä aistii jo äkkiä, että hän on esim. petollinen, niin yllättävää, jos toinen ihminen ei lainkaan huomaisi samaa kuin itse. Tuntuu vaan niin lyhytnäköiseltä uhrata itsensä intohimolle negatiivisessa mielessä tiedostaen, että ennemmin tai myöhemmin tässä kyllä saattaa tulla ongelmia. Kaukonäköisyys ei kai sitten ole pop.

Neutroni
Naisilla on aina se perinteinen ristiriita vaikeuttamassa miesvalintoja. Turvallinen mies on lähes poikkeuksetta nössö, joka ei herätä aivoissa luontaista intohimoa. Intohimot herättää kokonaan toisenlainen miestyyppi, josta ei yleensä ole turvalliseen suhteeseen. Nainen joutuu tekemään jonkinlaisen kompromissin järjen ja tunteiden välillä (toki mieskin joutuu jossain määrin, mutta ilmiö ei ole lainkaan niin selkeä). Nähdäkseni nykyinen ilmapiiri suorastaan lietsoo juuri naisten epärealistisia vaatimuksia tässä suhteessa. Naisten annetaan ymmärtää olevan oikeutettuja vaatimaan mieheltä sekä huipputurvallisuutta, että huippuintohimoa, ja kun ne eivät toteudu, suhde toisensa jälkeen kariutuu ja seuraa katkeruus koko miessukupuolta kohtaan. Vain turvallisuushakuisimmat ja estoisimmat naiset pystyvät antamaan järjelleen ylivallan ja ottamaan miehekseen nössön perheenpalvelijan kokeilematta ensin mitä intohimolle antautuminen tuo tullessaan.



Mielenkiintoinen teoria, olet myös asiaa pohtinut paljon. Samaa mieltä ainakin siitä, että kokemuksista leimataan turhan herkästi miehiä, ja sillä lailla pilataan kaikki romanttisuus ja naiivius, joiden kanssa kaikki on paljon isompaa. Itse olen tällainen, ja siten ei ole helppo löytää vast. kumppania.

Hmm... Ja niin, itse olen mielestäni huipputurvallinen ja huippuintohimoinen... Mutta ehkä sitten olenkin poikkeava, mikä kääntyy taas minua vastaan Olen myös monesti pettynyt naisten itsetunnon puutteeseen... Tuntuu että yhä vähemmän on hyväitsetuntoisia, pelottomia ja romanttisesti "suloisia" naisia.


Tällainenhan hyvin monesti tietää vaikeuksia, koska turvallisuus ja jännittävyys eivät vielä kerro yhtään mitään esim. ihmissuhdetaidoista tai kyvystä hoitaa suhdetta jne. Eikö olisi paljon järkevämpää painottaa esim. tällaisia asioita?



Neutroni
Nuo ovat taas asioita, jotka oppii vasta pitemmän tuntemisen ja alkuihastuksen jälkeen. Alussa kumpikin tekee parhaansa mielistelläkseen toista.

Näinhän voi olla, mutta useammassa tapauksessa kuin ei jo ulkoinen olemus viestii jotain psyykestä. Kokemuksen pohjalta ensivaikutelmani on osunut oikeaan about 75-80% kanssa naisista. Olenko vain hyvä ihmistuntija, vai eikö juuri kukaan ole yhtä analyyttinen näissä asioissa, en tiedä.

Vierailija
Ayla
En nyt oikein taida ymmärtää mitä tarkoitat? Minun mielestäni ihan kuka vaan, sekä mies että nainen voi polttaa siipensä ja pettyä ja tulla hieman pelkääviksi tulevaisuudessa mikä käsittelee suhde-elämää.



Tarkoitan sellaista, että järki jätetään tyystin kotiin, intohimon varjolla, jolloin kärsimyksen todennäköisyys kasvaa väistämättä verrattuna siihen, että toista punnittaisiin tarkoin, alussa siis muullakin kuin sydämellä. Että "sydämen sivistys" bongattaisiin toisesta, ja sitä pidettäisiin arvossa, samoin hyviä tapoja jne.

On myös eri asia pettyä toiseen kuin muuttua kyynikoksi tyyliin "kaikki miehet...", "ei ole olemassa...", "en enää usko..." ym. Kuitenkin tällaisen palamisen seurauksena monesta tulee kyynikko, ja moni alkaa toistella näitä mantroja heikkouttaan. Mikä itselleni on vierasta, vaikka olen myös pettynyt ym. Olenko niin paljon vahvempi muita... Koska kuitenkin usko hyviin asioihin on vahva.

Ayla
Kenekäänhän ei ole pakko sitoutua kehenkään toiseen. Ei avioliitto/avopari elämä ole pakollinen kenellekkään. Tiedän kyllä että on monia joiden ainoa päämäärä elämässä on saada mies/nainen ja avioitua ja tehdä lapsia. Ja sitten on useita jotka eivät puolestaan pysty elämään ilman seksuaalista suhdetta, heillä pitää aina olla joku.



Tämä on ikävää, ja juuri tämä on tuhoisaa ihmiselle, monta kertaa, koska kritiikitön kumppanin valinta vie, uskon, vain harvoin suureen onnellisuuteen.

Ayla
Taas mainitsin tuon "suhteessa arpeutumisen"??? Mitäs sillä tarkoitat? En ole ennen kuullut tuollaista sanontaa, siksi kysyn.



Siis juuri uskon menettämistä ja pelokkaaksi muuttumista, jolloin jää paljon nauttimisesta pois, ja siten jopa elämää elämättä ja kokematta.

Ayla
Totta kai pystyy usein jo heti alussa sen huomaamaan että ongelmia voi tulla. Mutta eikös se ole niin että moni meistä on sokea rakkaudessa. Rakastunut ihminen ei ajattele rationaalisesti. Rakastunut ihminen ajattelee toisin. Sinisilmäisesti. Ei tietenkään kaikki, mutta aika usea kuitenkin. Tunne elämä on sellaista.

Ja onhan se niin että ne mainitsemani "mausteet" elämässä ei sovi kaikille. Mutta ne mausteet on kuitenkin aina jokaisen elämässä mukana. Ja jokaisen on sitten maisteltava niitä mausteita parhaan kykynsä mukaan. Minä rakastan maustettua elämää. Olen sen verran vilkas suomalaiseen verrattuna että elämä ilman noita "mausteita" tuntuisi ehkä ikävältä minusta.

Toki kunnioitan omaa ideologiaasi, ja kaipaan itsekin ehkä omanlaista "maustetta", koska tuikitavallinen on minullekin tylsää. Minun päättelyni vain ei lähde siitä, että "järki unohtuu", vaan siitä, mitä haluan, ja minkä arvoinen olen, millaista kohtelua minä ansaitsen ihmisenä. Tämä on omanarvontuntoa, jolla ei helposti joudu tilanteeseen, että toinen tekee itsestä elämään pettyneen kyynikon. "Judge of character". Eikö ole itsensä satuttamista, jos havaitsee, että ongelmia voi tulla, mutta silti antautuu? Minusta se on itsetuhoista.

Vierailija

Rakastuin.

Hänen tapansa syödä kanankoipea viehätti minua. Hän nirsi.

Sekin että hän kantoi puhelinluetteloa kartan vuoksi mukanaan.

Silti hän eksyili. Viehättävästi viittoillen sormillaan ja kauniilla äänellään sitä selitellen.

Hän huutahti hyvin lyhyesti kun hän sai. "Älä enää", hän sanoi raukeasti sen päälle.

Tuntui kuin hän olisi kävellyt naamani yli, mutta hän teki senkin niin viehättävästi että jäin häntä kaipaamaan.

Hän näyttää muistavan minut yhä.

Vierailija
GradStudent

Tarkoitan sellaista, että järki jätetään tyystin kotiin, intohimon varjolla, jolloin kärsimyksen todennäköisyys kasvaa väistämättä verrattuna siihen, että toista punnittaisiin tarkoin, alussa siis muullakin kuin sydämellä. Että "sydämen sivistys" bongattaisiin toisesta, ja sitä pidettäisiin arvossa, samoin hyviä tapoja jne.

On myös eri asia pettyä toiseen kuin muuttua kyynikoksi tyyliin "kaikki miehet...", "ei ole olemassa...", "en enää usko..." ym. Kuitenkin tällaisen palamisen seurauksena monesta tulee kyynikko, ja moni alkaa toistella näitä mantroja heikkouttaan. Mikä itselleni on vierasta, vaikka olen myös pettynyt ym. Olenko niin paljon vahvempi muita... Koska kuitenkin usko hyviin asioihin on vahva.




Ok. ymmärrän. Tietenkin kaikki voi joskus pettyä rakkaudessa. Ei se kai ole kovin helppoa löytää kumppania jonka kanssa sitten voi alkaa ajatella elää elämänsä loppuun asti. Itselläni ei sellaisia haaveita ole. Filosofiani on että suhteessa ei rakkaus ole ikuista. Rakkaus on tunne. Ja tunteet voi muuttua ajan mittaan. Parisuhteeseen tarvitaan rakkautta mukaan, pelkkä ystävyys ja toveruus tai rurvallisuus ei riitä monellekkaan.

Kun rakkaus loppuu, loppuu usein myös se parisuhde juuri rakkauden puutteesta. Rakkaus on niin "hullua".

Tietenkin jos vain se toinen osapuoli on pettynyt, niin se on vaikeaa juuri sille joka tuntee sen pettymyksen tunteen. Mutta aikaa parantaa haavat jotka sammunut rakkaus on jättänyt jälkeensä.

Ayla
Kenekäänhän ei ole pakko sitoutua kehenkään toiseen. Ei avioliitto/avopari elämä ole pakollinen kenellekkään. Tiedän kyllä että on monia joiden ainoa päämäärä elämässä on saada mies/nainen ja avioitua ja tehdä lapsia. Ja sitten on useita jotka eivät puolestaan pysty elämään ilman seksuaalista suhdetta, heillä pitää aina olla joku.



GradStudent
Tämä on ikävää, ja juuri tämä on tuhoisaa ihmiselle, monta kertaa, koska kritiikitön kumppanin valinta vie, uskon, vain harvoin suureen onnellisuuteen.



Minä olen aina ollut sitä mieltä että juuri se että ajattelee kumppania valitessaan valitsevansa ikuisen kumppanin, johtaa useimmiten suureen pettymykseen. Koska nykyaikana se on harva liitto joka kestää. Olisi ihmiselle parasta hyväksyä se että liitot ei ole ikuisia että loppu voi tulla koska vain. Ja elää onnellisena niin kauan kuin se liitto/suhde kestää. Kun se loppuu, antaa sen toisen mennä, tai menee itse. Rakkaudeton liitto ei tuottaisi onnea kenellekkään.

Ayla
Taas mainitsin tuon "suhteessa arpeutumisen"??? Mitäs sillä tarkoitat? En ole ennen kuullut tuollaista sanontaa, siksi kysyn.



GradStudent
Siis juuri uskon menettämistä ja pelokkaaksi muuttumista, jolloin jää paljon nauttimisesta pois, ja siten jopa elämää elämättä ja kokematta.



Ok. Mutta miksi pelätä? Miksi menettää uskonsa uusiin suhteisiin? Pelkäämällä vain pilaa omaa tunne elämäänsä ja ei ole tyytyväinen elämäänsä. Eikö olisi mahdollista antaa menneitten olla ja antaa uusille suhteille mahdollisuus onnistua? Jos pelkää uusia suhteita, ei ne tule koskaan onnistumaan kunnolla. Kenen on silloin vastuu siitä että ne ei onnistu? Sinun vai uuden kumppanisi tai kumppani ehdokkaasi?

Ayla
Totta kai pystyy usein jo heti alussa sen huomaamaan että ongelmia voi tulla. Mutta eikös se ole niin että moni meistä on sokea rakkaudessa. Rakastunut ihminen ei ajattele rationaalisesti. Rakastunut ihminen ajattelee toisin. Sinisilmäisesti. Ei tietenkään kaikki, mutta aika usea kuitenkin. Tunne elämä on sellaista.

Ja onhan se niin että ne mainitsemani "mausteet" elämässä ei sovi kaikille. Mutta ne mausteet on kuitenkin aina jokaisen elämässä mukana. Ja jokaisen on sitten maisteltava niitä mausteita parhaan kykynsä mukaan. Minä rakastan maustettua elämää. Olen sen verran vilkas suomalaiseen verrattuna että elämä ilman noita "mausteita" tuntuisi ehkä ikävältä minusta.




GradStudent
Toki kunnioitan omaa ideologiaasi, ja kaipaan itsekin ehkä omanlaista "maustetta", koska tuikitavallinen on minullekin tylsää. Minun päättelyni vain ei lähde siitä, että "järki unohtuu", vaan siitä, mitä haluan, ja minkä arvoinen olen, millaista kohtelua minä ansaitsen ihmisenä. Tämä on omanarvontuntoa, jolla ei helposti joudu tilanteeseen, että toinen tekee itsestä elämään pettyneen kyynikon. "Judge of character". Eikö ole itsensä satuttamista, jos havaitsee, että ongelmia voi tulla, mutta silti antautuu? Minusta se on itsetuhoista.

No en nyt tarkoittanut aivan kirjaomellisesti kun sanoin että järki jättää. Mutta sinisilmäisiä monet on rakkaudessa, sitä kutsun järjen puutteeksi rakkaudessa.

Nuo "mausteet" on hyvä olla elämässä mukana. Liika totisuus ja murehtiminen menneistä ei ole hyväksi kenellekkään. Kun ketään toista ei voi kahlita itseensä, jos se toinen ei enää halua. Silloin on annettava sille toiselle hänen vapautensa.

Vierailija
tietää
Rakastuin.

Hänen tapansa syödä kanankoipea viehätti minua. Hän nirsi sitä.

Sekin että hän kantoi puhelinluetteloa kartan vuoksi mukanaan.

Silti hän eksyili. Viehättävästi viittoillen sormillaan ja kauniilla äänellään sitä selitellen.

Hän huutahti hyvin lyhyesti kun hän sai. "Älä enää", hän sanoi raukeasti sen päälle.

Tuntui kuin hän olisi kävellyt naamani yli, mutta hän teki senkin niin viehättävästi että jäin häntä kaipaamaan.

Rakkaus voi todellakin "hullua", sokeaa.

Vierailija
Ayla
Rakkaus voi todellakin "hullua", sokeaa.

Totta! Kuvitelkaapa niitä jotka ovat menneet sekoittumaan eri rotuisten kanssa ja näin mitätöineet sen vuosituhansisen työn, jota edeltävät sukupolvet ovat tehneet.

Vierailija
Pelle_Peloton
Ayla
Rakkaus voi todellakin "hullua", sokeaa.



Totta! Kuvitelkaapa niitä jotka ovat menneet sekoittumaan eri rotuisten kanssa ja näin mitätöineet sen vuosituhansisen työn, jota edeltävät sukupolvet ovat tehneet.

Höh?? Minä olen sekarotuinen. Ja olen ylpeä sekarodustani. En ole pilannut kenenkään sukupolvien tekemisiä. Se että vanhempani laittoi minut maailmaan ei ole minun vika. Eikä kukaan rakkaudelle mitään voi, jos siihen retkahtaa.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
GradStudent
Neutroni
No huh. Missähän todellisuudessa oikein elät. Nyt jo naiset vaativat mahdottomia, jopa keskenään ristiriitaisia vaatimuksia.
Mielenkiintoista, minulla on kokemusta juuri päinvastaisesta Eli siitä, että minun arvosteluuni, ja melko varmasti useiden muidenkin, todella hieno, kaunis, erityisesti romanttisessa mielessä "suloinen" jne. nainen antautuu joko pitkään henkiseen raateluun ihmisen kanssa, josta ainakin itse huomasin heti, mitä saattaa olla tulossa, tai sitten ottaa suunnilleen "maukka perusjätkän", ts. hyvin homogeenisen "perus"miehen. Ei tämä ole helppoa, ja joskus jopa turhauttavaa, kun itse ei tällainen mies ole, ja silti toinen korjaa potin.
En nyt halua keskeyttää mielipiteenne vaihtoa, koska se miten me tähän biologiseen kysymykseen itse kukin suhtaudumme tuottaa sosiologeille arvokasta tutkimusmateriaalia. Sen vuoksi laitan seuravan vain provokaationa tai kuriositeettina tai kun hieman tieteellisemmin asiaa ajattelen niin suhtautumisen laatu on oikeastaan yhdentekevää.

Kysymys naisten 'ristiriitaisista' valintakriteereistä, mitä elämän ja/tai seksikumppanin valintaan tulee ei tieteellisessä mielessä ole vain rationaalisen tason päähänpisto sen enempää kuin asiaan liittyvän biologian sivuuttaminen heteronormatiivisena eufemismina olisi jokin vastaus.

Toki kulttuurillisilla normeilla voidaan ohjailla primitiivisten halujemme ilmenemisen kirjoa niiden vahvuuksien osalta, mutta kirjon unohtaminen vain 'kulttuurilliseksi' kysymykseksi tuottaa parhaimmillaankin vain tutkijasta riippumatonta sanamagiaa, jossa kunnostautuneita norsunluutorneja edustakoon tässä nyt nimettömät akateemiset tahot. Sen sijaan koen vastustamatonta kiusausta esitellä muutaman katkelman kirjan [size=100:1lc8j6cj]"Sperm Competition in Humans: Classic And Contemporary Readings"[/size:1lc8j6cj] esittelystä [size=100:1lc8j6cj]On the Evolutionary Virtues of Temperate Orgasms and Prudent Sperm Allocation[/size:1lc8j6cj]:

The field of evolutionary psychology has seen its share of hot topics over the years. In the domain of human mating, the adaptive origins and romantic consequences of certain physical characteristics—such as waist-to-hip ratios, finger length ratios, and bodily symmetry—have generated vigorous research interest for over a decade. Although some of these research topics might be considered controversial, their continuing ability to generate novel and testable hypotheses has helped make the field of evolutionary psychology a progressive scientific paradigm (Ketelaar and Ellis, 2000). Among the latest hot topics in the field of evolution and human mating has been a renewed interest in human sperm competition.
...
The fundamental issue underlying much of this research is whether our species possesses On the Evolutionary Virtues of Temperate Orgasms and Prudent Sperm Allocation attributes (physical or psychological) that reveal “special design” or biological adaptation for human sperm competition. Theoretically, for such adaptations to exist, women must somehow benefit from engaging in double-mating (i.e., mating concurrently with two or more men during the fertile phase of their menstrual cycle).
...
The fundamental issue of whether women have specially designed adaptations for double-mating is skillfully addressed in the book’s Foreword by Randy Thornhill. He argues—invoking both strong theoretical rationale and wide-ranging empirical evidence—that women possess two strategic sexualities, what he describes as “estrus” and “extended” sexual strategies.
...
The most important implication of sperm competition relevant to humans is that research programs must now fully acknowledge the differing short-term and long-term mating psychologies of men and women.

Olenkohan aivan uniikki ihmisenä, kun ainakin minulle on luonteva toista arvioida, tutustuttaessa, juuri myös järjellä analysoiden... Eivät tunteeni voi edes herätä, jos toinen ei kokonaisuutena ole mieleen.
Ottaen huomioon aivojemme hitaan kehittymisen suhteessa sosiaaliseen väenpaljouteen, uskaltaisin väittää, että kaltaisiasi miehiä löytyy tänä päivänä aivan riittävästi, jotta kaikesta ulkoisen viehätysvoimasi yli menevästä kauneudestasi saat edelleenkin käydä kilpailua vain miesten kesken. Sen sijaan jos olet esimerkiksi astronautti on sinulla mitä ilmeisimmin naisten mielestä jollain "salaisella tavalla niin vastustamattoman uniikki persoonallisuus". Ainakin suomalaisella tasolla.

Luonnollisesti jätin tästä nyt pois tuhkimotarinat, joiden yleisyys näissä asioissa on toki kiistaton. Ja siksi tarkoitinkin argumenttini lähinnä vain sellaiseen poikeustilanteeseen, missä kulttuuri ja sen sisäinen arvovariaatio nähdään kokonaisuudessaan suhteellisen homogeenisena.

Suuria vaihteluita moraaliksi tiedostamiemme arvojen välille ja vain henkilökohtaiseksi erityisosaamisalueeksi katsomassamme arvovalikoimassa ei siten edes periaatteessa pääse syntymään. Ainakaan vain sosiaalisena konstruktiona.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija
Ayla
Ok. ymmärrän. Tietenkin kaikki voi joskus pettyä rakkaudessa. Ei se kai ole kovin helppoa löytää kumppania jonka kanssa sitten voi alkaa ajatella elää elämänsä loppuun asti. Itselläni ei sellaisia haaveita ole. Filosofiani on että suhteessa ei rakkaus ole ikuista. Rakkaus on tunne. Ja tunteet voi muuttua ajan mittaan. Parisuhteeseen tarvitaan rakkautta mukaan, pelkkä ystävyys ja toveruus tai rurvallisuus ei riitä monellekkaan.



Totta, on turha murehtia tulevasta, en itsekään siihen ala. Päinvastoin, tuntuu että juuri nämä kyynikot ym. alkavat murehtia tulevaa, kokemustensa takia latistaa menoa. Tuolloin kokemusmaailmaa jo valmiiksi värittää pelkääminen, varuillaanolo, "ei tämä kuitenkaan kestä" jne. Elän hetkeä hyvinkin vahvasti itse, huolimatta siis siitä, että tunteen synty on itselläni jonkinlainen ensivaikutelman yhteenlaskuprosessi ja siitä tuleva aito tunne. Kun se siis syntyy, se on menoa On silti kuitenkin eri asia olla täysin tunteen armoilla, ilman että lähtisi siitä, millaisia ominaisuuksia toisella on laajemmin luonteessa. On vaikea ymmärtää juuri sitä, sellainen "saattaa tulla ongelmia mutta..." tai "ei ole makuuni mutta..." on niin totaalisen vierasta.

Ayla
Minä olen aina ollut sitä mieltä että juuri se että ajattelee kumppania valitessaan valitsevansa ikuisen kumppanin, johtaa useimmiten suureen pettymykseen. Koska nykyaikana se on harva liitto joka kestää. Olisi ihmiselle parasta hyväksyä se että liitot ei ole ikuisia että loppu voi tulla koska vain. Ja elää onnellisena niin kauan kuin se liitto/suhde kestää. Kun se loppuu, antaa sen toisen mennä, tai menee itse. Rakkaudeton liitto ei tuottaisi onnea kenellekkään.



Hmm. Olen osittain samaa mieltä, mutta minusta todellinen yrittäminen, ja todellinen rakkauden eläminen, alkaa siitä, että uskoo romantiikkaan toisessa, toisen suhteen, että toisesta on unelmia, ei pelkästään puhtaan seksuaalisia. Liika realismi voi viedä pohjaa juuri elämiseltä hetkessä, suhtautumisesta toiseen ja suhteeseen. Lisäksi tämä asennehan juuri voi johtaa esim. itsen huonoon kohteluun, tai muuhun satuttavaan käytökseen, jos valintakriteerinä on "tämähän ei kuitenkaan kestä". Sitä kauttahan juuri on myös kritiikittömämpi kumppanilleen. Minusta tuollainen suhde on täysin ilman ihastumisen maustetta, ja tuntuu oudolta, että sellaiseen siis alettaisiin.

Ayla
Ok. Mutta miksi pelätä? Miksi menettää uskonsa uusiin suhteisiin? Pelkäämällä vain pilaa omaa tunne elämäänsä ja ei ole tyytyväinen elämäänsä. Eikö olisi mahdollista antaa menneitten olla ja antaa uusille suhteille mahdollisuus onnistua? Jos pelkää uusia suhteita, ei ne tule koskaan onnistumaan kunnolla. Kenen on silloin vastuu siitä että ne ei onnistu? Sinun vai uuden kumppanisi tai kumppani ehdokkaasi?



Aivan samaa mieltä. Pelko ja toisen punnitseminen eivät siis mitenkään ole minulla yhteneviä; kyse on enemmänkin terveestä itsearvostuksesta, joka lähtee terveestä itsekkyydestä, ts. mitä haluan, miten haluan tulla kohdelluksi, onko toisessa, mitä haluan jne. Tämä tuntemus olisi minusta tärkeää, jos halutaan ainakin minimoida itseen sattuminen. Jos kriteerit täyttyvät, silloin, ainakin itse, annan "kaikkeni" toiselle.

Ayla
Nuo "mausteet" on hyvä olla elämässä mukana. Liika totisuus ja murehtiminen menneistä ei ole hyväksi kenellekkään. Kun ketään toista ei voi kahlita itseensä, jos se toinen ei enää halua. Silloin on annettava sille toiselle hänen vapautensa.

Niin, tosin terve suhdehan ei koskaan ole kahle.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat