Yksinhuoltajien työttömyys pahentunut

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Yksinhuoltajien työttömyys pahentunut

Julkaistu 05.02.2007 18:34 (päivitetty 19:50)

Samalla kun työttömyys on kasvanut, myös yksinhuoltajaperheiden köyhyys on tuplaantunut kymmenessä vuodessa.

Yksinhuoltajien työnsaanti on vaikeutunut selvästi lamavuosia edeltävästä ajasta.

Tällä hetkellä vain noin puolella alle kouluikäisten lasten yksinhuoltajaäideistä on työpaikka. Alan etujärjestöt uskovat työnantajien pelkäävän lasten sairastamisesta johtuvia runsaita poissaoloja.

Yleisesti on tiedossa, että pienten lasten äidit eivät ole halutuimpia työntekijöitä, mutta vielä hankalampaa on työnsaanti yksinhuoltajana.

- Kun on yksinhuoltaja, niin siinä ei työnantaja voi olettaa, että sieltä toinen vanhempi jäisi välillä kotiin. Se on aina tämä sama vanhempi, joka jää lapsen sairastaessa kotiin, aluevastaava Outi Olli lapsiperheiden etujärjestö ry:stä kertoo.

Vielä parikymmentä vuotta sitten neljällä viidestä yksinhuoltajaäidistä oli työpaikka. Tuolloin vielä sairaan lapsen kotihoidon palvelut toimivat useimmissa kunnissa päinvastoin kuin nyt.

Samalla kun työttömyys on kasvanut, myös yksinhuoltajaperheiden köyhyys on tuplaantunut kymmenessä vuodessa. Nyt jo runsas kolmannes yksinhuoltajaperheistä kuuluu alimpaan tuloluokkaan.

- Eli siellä on yhden tulonsaajan tulot ja kun ei verotuksessa ole lapsivähennyksiä tai mitään tämmöisiä, niin se ongelma on iso, Olli painottaa.

Juuri nyt lakiin yritetään saada muutosta, jolla myös etävanhempi voisi olla kotona lapsen sairastuessa.

(MTV3)

* Netti-tvKatso Netti-tv:stä Outi Airolan juttu
* (Seitsemän uutiset 05.02.2007)

http://www.mtv3.fi/

Sivut

Kommentit (33)

Vierailija
Mestariampuja PiPi
Nyt jo runsas kolmannes yksinhuoltajaperheistä kuuluu alimpaan tuloluokkaan.

Toisaalta, jos tuloluokkia on vain kolme: 1) hyvin toimeentulevat 2) keskinkertaisesti toimeentulevat ja 3) huonosti toimeentulevat, niin tuo lienee luonnollista. Vähän samaan tapaan kuin, jos sairauspoissaoloista 40% sijoittuu maanantaille ja perjantaille..

Vierailija

Jos yksinhuoltaja ei työtä saa ja sossujen päätökset ovat niin kuin alla olevassa linkissä

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtop ... 8&start=45

niin lastensuojeluBUSINESS kukoistaa.

Lasten sijoituspaikoista jatkuva pula Helsingissä
Julkaistu: 4.2.2007 22:25

Merituuli Ahola

Helsingin sosiaalipäivystys muuttui ympärivuorokautiseksi tammikuussa.

Helsingissä otetaan kiireellisinä huostaan noin 300 lasta vuodessa. Vain akuuteimmat tapaukset voidaan hoitaa, sillä lasten ja nuorten sijoituspaikoista on jatkuva pula.

Monet Helsingin kaupungin vastaanottolaitokset ovat jo vuosia sijoittaneet nuoria ja lapsia ylipaikoille. Teini-ikäisiä vastaanottavan Helsingin lasten sijaishuollon tutkinta-aseman johtajan Ilkka Konolan mukaan vastaanottolaitokset ruuhkautuvat, sillä ne eivät saa siirrettyä nuoria jatkosijoituspaikoille. Lisäksi nuorten tilanteet ovat entistä vakavampia ja niiden selvittely vie kauemmin.

"Jos sijoituspaikkoja olisi, Helsinki sijoittaisi lapsia enemmänkin", Konola sanoo.

Samaa mieltä on johtava sosiaalityöntekijä Valpuri Salonen-Sorri Helsingin sosiaalipäivystyksestä.

Tammikuussa Helsingin sosiaalipäivystys muuttui ympärivuorokautiseksi. Helsingin Sanomat seurasi päivystäjien työtä yhden vuorokauden ajan.

Silloinkaan ei Helsingissä kiireellisiltä huostaanotoilta vältytty.

http://uutiset.msn.hs.fi/kaupunki/artik ... 5224837784

Vierailija

Huhu, kuinka paljon yksinhuoltajat mahtavat viedä verovaroja?

Mielestäni olisi järkevintä pohtia miksi ihmiset ajautuvat työttömiksi yksinhuoltajiksi, osaako joku sanoa? Työttömien yksinhuoltajien määrä on vain kasvanut ja taitaa kasvaa edelleen. Yksinhuoltajamiehet taitavat olla harvassa, kun tässä tasa-arvoisessa Suomessa naiset ovat ensisijaisia huoltaja, kun taas miehiä pidetään pelkkinä sikoina.

Vierailija
Tuppu L
Huhu, kuinka paljon yksinhuoltajat mahtavat viedä verovaroja?

Mielestäni olisi järkevintä pohtia miksi ihmiset ajautuvat työttömiksi yksinhuoltajiksi, osaako joku sanoa? Työttömien yksinhuoltajien määrä on vain kasvanut ja taitaa kasvaa edelleen.

Varmaan geeniperimä aiheuttaa tämänkin ongelman!

Vierailija
Mestariampuja PiPi
Tuppu L
Huhu, kuinka paljon yksinhuoltajat mahtavat viedä verovaroja?

Mielestäni olisi järkevintä pohtia miksi ihmiset ajautuvat työttömiksi yksinhuoltajiksi, osaako joku sanoa? Työttömien yksinhuoltajien määrä on vain kasvanut ja taitaa kasvaa edelleen.




Varmaan geeniperimä aiheuttaa tämänkin ongelman!

Pariutuminen ja lasten hankinta tapahtuu nykyään monesti liian pikaisesti. Jos malttaisi olla edes hetken viettiensä ulottumattomissa ja hankkisi kokemusta yhteiselosta ennenkuin porsii, voisi tilanne olla toisenlainen. Monella tuntemallani yh:lla on jotenkin maaninen tarve hankkiutua uuteen, huonoon suhteeseen. Olen pohtinut sitäkin, josko vaikeuksiin hakeutuu enemmänkin tietty ihmistyyppi kuin pelkkä yh.

Vierailija

On tärkeää pohtia sitä miksi yksinhuoltajien määrä on Suomessa niin huolestuttavasti lisääntynyt.

Se johtuu ainakin osittain kristillisten arvojen vähenemisestä. Harjoitetaan esiaviollista seksiä ja erotaan liian helposti.

Vierailija
Mestariampuja PiPi
Entä yksinhuoltajien työttömyys, eikö sekin ole pohtimisen arvoista?

Se on luonnollista seurausta siitä, että yksinhuoltaja on työpaikalla keskiarvoisesti muita vähemmän. Kynnys palkata raskaana olevaa naista tai yksinhuoltajaa, oli sukupuoli mikä hyvänsä, on varmasti korkeampi jos tarkoitus on etsiä työntekijää joka oikeasti pystyy työnsä hoitamaan ilman poissaoloja. Nykyään ollaan myös kiinnostuneita työntekijästä itsestään, ei pelkästään cv:stä. Yh voi olla kehno meriitti monessa työssä. Tiedossa olevat sosiaaliset ongelmat eivät välttämättä rohkaise värväämään, mikäli haussa on se kuuluisa "hyvä tyyppi."

Toki kaikkea työttömyyttä olisi hyvä pyrkiä vähentämään.

Vierailija
A. Ankka
Se on luonnollista seurausta siitä, että yksinhuoltaja on työpaikalla keskiarvoisesti muita vähemmän. Kynnys palkata raskaana olevaa naista tai yksinhuoltajaa, oli sukupuoli mikä hyvänsä, on varmasti korkeampi jos tarkoitus on etsiä työntekijää joka oikeasti pystyy työnsä hoitamaan ilman poissaoloja.

Mutta eihän se estä työpaikalta poissaolo, jos ei ole yh!

Vierailija
Mestariampuja PiPi

Mutta eihän se estä työpaikalta poissaolo, jos ei ole yh!

Yyhoolla on jo määritelmällisesti lapsi, josta hän yksin huolehtii. Muistelisin, että lapsetkin sairastavat toisinaan.

Vierailija
A. Ankka
Mestariampuja PiPi

Mutta eihän se estä työpaikalta poissaolo, jos ei ole yh!

Yyhoolla on jo määritelmällisesti lapsi, josta hän yksin huolehtii. Muistelisin, että lapsetkin sairastavat toisinaan.

Jos on kaksi työssä käyvää ihmistä perheessä, isä ja äiti, niin lapsen sairastettua toinen jää kotiin. Kumpi se yleensä on, isä vai äiti?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat