Sympatiaa tulee, mutta entäs ääniä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Sympatiaa tulee, mutta entäs ääniä
Tarja Ranta-Ala-aho, tekstit
Kaleva

Oulu Timo Soinilla on vain yksi ongelma, mutta se on sitäkin kinkkisempi.
Ouluun lauantaina vaalikeikan heittänyt perussuomalaisten puheenjohtaja miettii,
miten sympatian saisi muutettua ääniksi maaliskuun eduskuntavaaleissa.
"Nyt on kyse vain siitä", hän sanoo muhoslaisen ehdokkaan Pirkko Mattilan
ohjaaman maasturin takapenkillä matkalla Äimaraution raviradalle
lempiharrastuksensa pariin.
Gallupit näyttävät hyviltä, presidentinvaaleista jäi imu päälle ja kaiken
lisäksi kansalaisilla on protestimieliala vallalla, mutta satavatko äänet
perussuomalaisten laariin sittenkään.
Tavoitteena 10 paikkaa
Neljä kansanedustajan paikkaa on Soinin mielestä ihan selvä juttu. Kuudesta
kahdeksaan paikkaa on todennäköistä, mutta tavoite on kymmenen edustajaa, hän
latelee.
Ei siis ihan pieni pulma, mutta onneksi se toinen puolueen suuri murhe on jo
pois päiväjärjestyksestä.
Soini puhuu lempeästi Tony Halmeesta, joka on nyt saatu
työkyvyttömyyseläkkeelle.
"Tonyn kansanedustajan kausi ei ollut mistään kotoisin loppuvaiheessa, mutta
oli hänellä puolitoista hyvää vuotta ennen kuin pyörre kävi liian kovaksi",
Soini jutustelee.
Kun Halme joutui vaikeuksiin, pyysi hän puheenjohtajalta apua ja sai.
"Olisin voinut päästä vähemmälläkin, mutta kun en ole elämää helpoksi mieltänyt.
Löytyi voimia auttaa lyötyä ja sairasta miestä."
Vaimealla äänellä Soini vielä jatkaa: "Tonyja on Suomi täynnä. He ovat kaikki
jonkun poikia."
Mutta nyt tullaan raviradalle ja siirrymme valoisimpiin asioihin. "Tämä on
minulle sellainen hengähdystauko", Soini jo hymyilee.
Tauotonta turinaa kansalle
Ennen kuin Timo Soini pääsi totoamaan, jutusteli hän potentiaalisten
äänestäjien kanssa ensin Rotuaarin kylmyydessä, sitten Zeppelinin suojissa.
Taukoja ei turinassa ollut.
Tarinaa riitti myös hernerokalle tulleilla oululaisilla. "Ilimanaikusia
hilluleita ne demarit ", mieskööri turisee. "Ois kirveellä töitä", nauretaan.
Yksi haluaisi periä venäläisiltä rekoilta maksua Suomen teiden kuluttamisesta.
Toinen haluaa kuudennen ydinvoimalan ja antaisi "koskiriepujen" olla rauhassa.
"Ois korkea aika ihmisten herätä", sanoo perussuomalaisten äänivyöryyn uskova
mies.
"Otetaan Suomi omaan haltuun", yksi innostuu. "Itsenäisen Suomen ei tarvitse
liittoutua minkään tai kenenkään kanssa", nyökyttelee toinen.
Hammastikut eivät riitä
Zeppelinissä meno sen kun paranee. Oman höysteensä tuovat kokoomuksen Oulun
vaalipiirin ehdokkaat, jotka ovat kalastelleet shoppailijoiden ääniä jo
keskipäivästä lähtien.
Shoppailijat etenevät vaalirallin takia hitaasti: heille tarjotaan lippusta,
lappusta, karamelleja ja muuta vaalikrääsää.
Ydinvoimasta ei päästy Zeppelinin lämpimillä käytävilläkään. Soini miettii
jälkeenpäin, kuinka suhtautua perussuomalaisia äänestäviin miehiin, jotka
vannovat ydinvoiman nimiin. "Olen sanonut, että todistakaa minulle, miksi se on
niin hyvä. Tiedän kyllä, ettei Suomi hammastikuilla lämpene, mutta haluan
kuulla perusteluja."
Perussuomalaisten pakolaisvastaisuus on puheenjohtajalle väliin vaikea asia.
Pahimmat pukarit hän sanoo heittäneensä ehdokaslistoilta ulos. "Etnisellä
perusteella ei ketään sorreta", hän paukauttaa.
Perussuomalainen ravurin loimi
Oulun seutu on nyt kertaalleen koluttu. Toisen kerran "yleisön pyynnöstä" Soini
tulee pohjoiseen ihan vaalien alla.
Ennen kuin kone vie Soinin ensimmäiseltä Oulun-keikalta takaisin kotiin, on hän
Äimärautiolla loimittanut 9. lähdön voittajan. Piirin puheenjohtaja Ahti
Moilanen maksoi siitä ilosta 600 euroa. Iso summa, mutta mainos maksaa aina.
Mutta lähtikö Soini voittajana kotiin? Toto tuo, toto vie. "Mutta yksi
kansanedustaja Oulun vaalipiiristä kyllä tulee", puheenjohtaja sanoo.

http://www.aamulehti.fi/keskustelu/thre ... eadID=3256

Kommentit (2)

Vierailija

Kylähullujen puolue

Harvassa puolueessa puheenjohtajalla ja kentällä on niin räikeä ristiriita kuin perussuomalaisilla. Puheenjohtaja Timo Soini on älykäs ja osaava poliitikko, kun taas jäsenet ovat hurahtaneita kylähulluja. Näiden jäsenten rohkeutta voi silti ihailla, sillä kukapa muu kuin kylähullu uskaltaisi ryhtyä vastustamaan Kepua sen valta-alueilla peräkylissä, koska se tietää syrjintää, boikottia ja kaikenlaista kiusantekoa.

Suomen maaseudun puolueen raunioille syntynyt perussuomalaisten puolue on hyödyllinen monella tapaa. Se kanavoi vaarattomalla tavalla kärttyisän kansan EU-kaunan, muukalaispelon, herravihan ja vieraiden vaikutteiden protestoinnin. Perussuomalaisten johto on eräänlainen painekorkki, joka annostelee näitä typeryyksiä rajoitetusti ulos.

Viime eduskuntavaaleissa kansan paineet pääsivät purkautumaan Helsingin itäisissä kaupunginosissa. Taksikuskit, vanginvartijat, poliisit, tullivartijat ja monet pienipalkkaiset ja katkeroituneet virkamiehet protestoivat äänestämällä Tony Halmetta. Taksikuskeja kiukutti, kun he toivat ilta illan jälkeen kunnan sosiaalielättejä korttelikapakasta kotiin. Poliisit ja vanginvartijat eivät nielleet sitä, että he maksoivat kalliita hintoja pienistä omistusasunnoistaan, kun afrikkalaiset maahanmuuttajat asuivat ilmaiseksi suurissa lukaaleissaan. Niille 16 000 Tony Halmeen äänestäjälle täytyi olla pettymys, että heidän ehdokkaansa sortui viinaan, ammuskeluun, rattijuoppouteen ja kaikenlaiseen törttöilyyn ja siirtyy nyt valtion elätiksi ennenaikaisella eläkkeellä.

Perussuomalaiset on jonkinlainen unohdetun kansan kuumemittari, joka nousee heti jos se näkee ympärillään epäoikeudenmukaisuutta. Sen äänestäjät ovat pienipalkkaisia, ehkä sivuraiteella ilman toiveita paremmasta tulevaisuudesta, he eivät siedä laiskuutta ja yhteiskunnan siivellä elämistä. Olen tavannut yli 80-vuotiaita vanhavennamolais-perussuomalaisia, jotka vieläkin pyörittävät pikku yrityksiä ja verstaita tai käyvät aamupimeässä ja pakkasella pystyttämässä torikojunsa, jossa myydään jotakin rihkamaa.

Smp:n ydinjoukkona olivat itsenäiset pienviljelijät, koska heille eivät mahtavat kepulaisisännät mahtaneet mitään. Mutta EU ja maatalouden rationalisointi on tappanut pientilat, ja perussuomalaisten vanhin ydinjoukkokin on jo haudassa. Mutta sen verran perussuomalaisia Itä- ja Pohjois-Suomen pitkien kalsonkien metsäalueille on jäänyt, että perussuomalaiset pystyvät monin tavoin tekemään pientä kiusaa Kepun ylivallalle. Noilla alueillahan ei kokoomuksella ja demareilla ole mitään vaikutusvaltaa, sillä siellä ovat kepulaisia papit, poliisit, tuomarit, taksikuskit ja kunnanherrat.

Kepun kaupunkilaiskauna syntyy juuri siitä, ettei sen elinalueilla ole juuri muita kuin kepulaisia. Helsinkiin muuttaneiden ammattikepulaisten on vieläkin mahdoton käsittää, mikseivät syntyperäiset kaupunkilaiset ole kepulaisia tai miten Helsingin media ei palvo Ilkan, Keskisuomalaisen, Lallin, Kainuun Sanomien, Pohjolan Sanomien tai maakuntaradioiden tavoin kepulaisia.

Ikipäivänä ei tulisi mieleenkään äänestää perussuomalaisten kylähulluja eduskuntaan, mutta on puolueella jokin oikeutus, jos se hieman horjuttaa Kepun ylivaltaa ja -mielisyyttä. Perussuomalaisten äänet voivat viedä Kepulta sen verran ääniä, että se ei ole vaalin jälkeen suurin eikä pääministeripuolue.

AARNO LAITINEN

Uusimmat

Suosituimmat