Perusturvallisuus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen lukuisissa yhteyksissä, kirjoissa, artikkeleissa yms. törmännyt psykologisiin ongelmiin, joiden syy on terapeuttien, toimittajien, kirjailijoiden ja tutkijoiden mukaan perusturvallisuuden puute. Ylipäänsä psykologit tuntuvat olevan sitä mieltä että ilman perusturvallisuuden tunnetta ihminen ei voi kehittyä täysipainoiseksi tunne-elämältään.
Entä jos perusturvallisuus on jostain syystä lapsena jäänyt syntymättä? Mitä vaihtoehtoja tuon tilan saavuttamiseksi on löydetty?
Tähän mennessä ainoa löytämäni vaihtoehto on ollut jonkinlaisen isä/äiti korvikkeen muodostaminen esimerkiksi uskonnollisuuden avulla, mutta entäs he jotka eivät usko jumalaan?

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

No ilman ystäviä ei varmaan moni olis selvinnyt,ja monille on kehittynyt läheisriippuvuus perusturvallisuuden puuttuessa. Yhtäkkiä ei minulle ei tule muita vaihtoehtoja mieleen

Vierailija

Vaikka psykologian opinnoistani onkin jo vuosia aikaa, voisin hieman kommentoida tähän aiheeseen.. Perusturvallisuus on olennainen osa ihmisen elämää, etenkin sen alkutaipaleella ts. lapsuudessa. Siitä voi seurata monennäköisiä ongelmia etenkin esim. sosio-emotionaaliseen kehitykseen, (ks. viittaus), vastaavasti myöskin lapsena koettu turvallisuuden tunne vaikuttaa pitkälle aikuisikään saakka. Deprivaatio ei ole mielestäni täysin synonyymi perusturvallisuuden tunteen puutteelle, mutta läheisiä termejä ne kuitenkin ovat (deprivaation olennaisin kriteeri on perusturvallisuuden puute).


Deprivaatio ja lapsen kehitys

Deprivaatiolla tarkoitetaan riittämätöntä fyysistä hoitoa tai sosiaalisten ja emotionaalisten virikkeiden ja vuorovaikutuksen vähäisyyttä. Lapsen kokemukset ja niiden puute jättävät jälkensä sekä lapsen biologisiin että psyykkisiin rakenteisiin, etenkin ajanjaksoina, jolloin kasvu ja kehitys etenevät nopeasti. Patologisten kokemusten aiheuttama tuho voi olla pitkäaikaista ja vaikeasti korjattavaa. Kiintymyssuhdehäiriö on tavallinen deprivaatiota kokeneilla lapsilla. Kouluikäisillä deprivaation seuraukset vaihtelevat mm. sen mukaan, mitä muita kokemuksia lapsella on ollut.

DEPRIVAATION VAIKUTUS LAPSEN BIOLOGISEEN KEHITYKSEEN

On arvioitu, että noin puolet lapsen persoonallisuudenpiirteiden ja psyykkisten ominaisuuksien vaihtelusta perustuu perimään, toinen puoli ympäristötekijöihin (4). Etenkin temperamenttia ja älykkyyttä on pidetty suurelta osin perinnöllisinä (4). Toisaalta on todettu, että adoptiolapset muistuttavat adoptiovanhempiaan myös älykkyysosamäärältään, kuten monilta muiltakin ominaisuuksiltaan (5). Näin hoito ja kasvatus vaikuttaisivat myös lapsen aiemmin biologisina pidettyihin ominaisuuksiin. Uusimmissa temperamenttitutkimuksissa on havaittu, ettei lapsen tapa olla vuorovaikutuksessa omien vanhempiensa kanssa ole samassa määrin periytyvää kuin hänen tapansa olla vuorovaikutuksessa vieraiden kanssa, mikä osoittaa myös temperamentin kehityksen monimuotoisuutta (4).

Lapsen kokemukset jättävät jälkensä sekä hänen psyykkisiin että biologisiin rakenteisiinsa. Aivojen rakenteen kehitysvaiheista osa tapahtuu osittain tai kokonaan syntymän jälkeen (6). Syntymän jälkeen jatkuu hermosolujen erilaistuminen ja spesifisten yhteyksien muodostuminen. Hermosolujen kuoleminen ja tiettyjen synapsien katoaminen alkaa syntymän jälkeen ja tapahtuu pääosin 2-16 vuoden iässä. Hermosolujen myelinisaatio tapahtuu myös pääosin syntymän jälkeen jatkuen 20 ikävuoteen saakka. Aivojen kasvu on voimakasta kuuden ensimmäisen ikävuoden aikana ja perustuu ennen kaikkea hermosolujen aksonien pitenemiseen ja dendriittien määrän lisääntymiseen synapsien muodostuessa (7). Synapsien aktiivisuus säätelee toisiinsa liittyneiden hermosolujen toimintakykyä: hermosolujen keskinäinen vuorovaikutus vahvistaa niiden toimintaa, käyttämättömyys heikentää. Synapsien säilymiseen ja kehittymiseen vaikuttavat kasvutekijät, joita erittyy ympäröivistä hermosoluista. Tätä prosessia stimuloi todennäköisesti voimakkaasti ulkomaailma erilaisine virikkeineen, kuten lapsen saama hoiva ja sosiaalinen vuorovaikutus niihin liittyvine tunteineen (7).

Eläintutkimukset osoittavat, että monet nisäkkäiden aivojen alueet ovat hyvin muovautuvia. Hermoston muovautuvuus on ihmisellä todennäköisesti vieläkin huomattavampaa. Eläinkokeiden perusteella oletetaan, että positiiviset kokemukset saavat myös lapsilla aikaan synaptisten yhteyksien lisääntymistä (8 ). Toisaalta myös tavallisuudesta poikkeavat kokemukset ja deprivaatio todennäköisesti vaikuttavat aivojen rakenteeseen: vaikutuksen voimakkuus riippuu mm. herkkyyskaudesta. Vaikka aikuisillakin on vielä jäljellä hermoston muovautumiskykyä ja kokemukset voivat jättää heihinkin traumoja, ovat lapset todennäköisesti paljon herkempiä patologisille kokemuksille, joko pahoinpitelylle tai deprivaatiolle, erityisesti niinä ajanjaksoina, jolloin synaptisia yhteyksiä nopeasti syntyy tai niitä muokataan (8 ).

Eläintutkimusten perusteella varhainen ongelmiin puuttuminen on tärkeää, koska patologisten kokemusten aiheuttama tuho voi olla pitkäaikaista ja vaikeasti korjattavaa (8 ). Traumaattisista kokemuksista ja niiden seurauksista voi tulla ikään kuin noidankehä: aivojen rakenteeseen tullut patologinen muutos vääristää lapsen kokemuksia, mistä seuraa muutoksia lapsen käsityskykyyn tai sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Tämä puolestaan lisää traumaattisia kokemuksia ja aivojen patologisuutta. Deprivaatiota kokenut lapsi voi masentua ja vetäytyä, eikä sen seurauksena pysty hyödyntämään ympäristön virikkeitä. Lisäksi yhden aivojen osan kehittymisen estyminen vaikuttaa myös muiden osien kehittymiseen. Toisaalta ongelmiin puuttuminen muuttaa lapsen kokemuksia myönteiseen suuntaan ja - kuten eläinten harjoittamisessakin - voivat positiiviset kokemukset korjata tai vahvistaa aiemmin tuhoutuneita hermoston osia. Jos korjaavia kokemuksia on riittävästi, auttavat ne palauttamaan aivojen normaalin kehityskulun (8 ).

Lapsen kokema deprivaatio voi vaikuttaa paitsi aivojen rakenteeseen myös mm. lapsen kasvuun (9). Deprivaation ja pienikokoisuuden välillä on yhteyksiä, jotka eivät niinkään liity huonoon ravitsemukseen kuin psyykkisen stressin kasvua hidastavaan vaikutukseen. Vaikka pienikokoisilla lapsilla usein on myös lyhyet vanhemmat, on mahdollista, että osa perinnöllisyydestä ei ole geneettistä tai ravitsemukseen liittyvää vaan suvussa kulkevaa deprivaatiota (9).

DEPRIVAATION VAIKUTUS LAPSEN PSYYKKISEEN KEHITYKSEEN

Erityisesti lapsen varhaista psyykkistä kehitystä säätelee voimakkaasti inhimillinen vuorovaikutus. Vasta myöhemmin yksilön oman persoonallisen kehityksen jatkuvuus voimistuu (10).

Winnicot (11) korostaa pienen vauvan olevan aina osa ihmissuhdetta: kuvattaessa pientä lasta kuvataan aina lasta ja jotakuta toista, yleensä vanhempaa. Myös muut lapsen kehitystä kuvaavat teoriat korostavat läheisten ihmissuhteiden merkitystä lapsen fyysiselle, kognitiiviselle ja emotionaaliselle kehitykselle. Ihmissuhteiden kautta kehittyy lapsen kyky kommunikoida toisten kanssa, kyky luottaa toisiin, kyky arvostaa itseään ja käsitellä fysiologisia ja psykologisia kokemuksiaan. Lapsen kehitykselle tärkeitä ovat mm. läheisen ihmissuhteen kehittyminen, hoidon ja tunnesuhteen jatkuvuus ja ennalta-arvattavuus, kasvua edistävät virikkeet, kontrollin ja itsesäätelyn kehittyminen sekä sosiaalisten ja kulttuurisidonnaisten taitojen oppiminen (3).

Pienelle lapselle tuo turvallisuutta tunne siitä, että hänen kiintymisensä kohde on tarvittaessa saatavilla ja kuulee hänen tarpeensa (3). Lapsen kasvu vaikeutuu ympäristössä, jossa hoitaja ei ole tunnetasolla läsnä, on ristiriitainen, ei vastaa lapsen kontaktiyrityksiin, on liian vähän tai myös liian paljon stimuloiva. Kiintymyssuhteen häiriintyessä vuorovaikutus muidenkin aikuisten ja ikätovereiden kanssa vaikeutuu. Erotilanteet voivat tällöin olla vaikeita ja impulssikontrolli heikkoa.

Kiintymyssuhdemalleista kaoottista kiintymyssuhdetta esiintyy useammin pahoinpidellyillä ja deprivaatiota kokeneilla lapsilla kuin muilla (3). Tällöin lapsi vuoroin lähestyy, vuoroin välttelee vanhempaansa ja hän voi olla liikkeissään hidastunut tai jähmeä. Leikki-ikäisellä kaoottinen kiintymyssuhde näkyy usein vuorovaikutuksen kontrolloimisena: lapsi näkee paljon vaivaa pitääkseen vanhempansa tyytyväisenä tai on kontrolloivan vihamielinen ja vaativa. Vanhemman kiintymyssuhdemalli omiin vanhempiinsa vastaa usein hänen ja hänen lapsensa välistä kiintymyssuhdetta (10).

Lapsen yksilöitymis - itsenäistymiskehitys häiriintyy, jos hoitaja ei ole riittävän luotettava (3). Erokokemukset tulevat tällöin usein ongelmallisiksi. Uusissa tilanteissa lapsi voi olla ahdistunut ja apaattinen. Jokapäiväisessä elämässä häneltä puuttuu pienelle lapselle tyypillinen innostunut oman voiman tunto. Lapsi voi olla riippuvainen ja vaativa, mutta toisaalta pinnallisesti välinpitämätön ja itsenäinen.

Kielen kehitys on erityisen herkkä deprivaatiolle, mutta myös muut taidot - motoriset, älylliset, sosiaaliset ja tunne-elämään liittyvät
- kehittyvät huonommin virikkeiden ja hoidon puutteessa (3). Riittämättömät kielelliset virikkeet, vanhempien poissaolevuus ja välinpitämätön suhtautuminen lapseen sekä lapsen emotionaalinen stressi heikentävät lapsen kielen kehitystä (12). Lapsen pahoinpitely sinänsä ei heikennä kielen kehitystä, mutta koska pahoinpitelyyn usein liittyy hoidon laiminlyöntiä ja verbaalisen kommunikaation vähyyttä, myös pahoinpidellyillä lapsilla esiintyy usein viivästynyttä puheen kehitystä (12).

Deprivaatiota kokeneen lapsen on vaikea oppia mukauttamaan ja säätelemään tunteitaan, niiden vaihtelua, vivahteita, voimakkuutta ja ilmaisua (3). Säätelymekanismit, joiden avulla lapsi oppii tunnistamaan mielihyvää ja mielipahaa itsessään ja muissa sekä sietämään näitä tunteita, syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Vakavasti puutteellisessa ympäristössä nämä taidot eivät kehity. Tämän seurauksena lapsen on vaikea tulla toimeen tovereidensa ja aikuisten kanssa, hän voi ahdistua ja hänen mielialansa ja käyttäytymisensä voivat vaihdella arvaamattomasta masentuneeseen.

Deprivaation yhteydessä esiintyy usein syömishäiriöitä, jotka voivat johtaa aliravitsemukseen tai ylipainoon (3). Syömiseen liittyvästä deprivaatiosta puhutaan myös silloin, kun lapsi saa ruokaa, mutta ei omien tarpeidensa mukaan, tai kun ruokailutilanteet ovat jatkuvasti lapselle epätyydyttäviä vuorovaikutuksen puutteen vuoksi.

Suomen Lääkärilehti
Deprivaatio ja lapsen kehitys
ELINA LAITINEN, PIRJO-LIISA KURKI, HANNA EBELING

Tässä oli siis vain osa em. artikkelista, voin lähettää sen sulle yv:nä kokonaan, jos tahdot.

Mitä viimeiseen kysymykseesi tulee, en itse näkisi perusturvallisuuden puutteesta kärsivien ihmisten kääntyvän Jumalan puoleen, vain pikemminkin alkoholin ja huumeitten puoleen; lisäksi näillä ihmisillä on usein vakavia mielenterveydellisiä ongelmia ja asosiaalisuutta jne. Olen tällaisia (yleensä ottaen nuoria aikuisia) työni kautta kohdannut, ja siksi väittäisin, että he etsivät korvikkeensa muista asioista kuin Jumalasta. Lisäksi he ovat usein "ripustautuvia", jonka vuoksi ihmissuhteet tai hoitosuhde voi muodostua ongelmallisiksi, koska kun deprivaatiosta kärsinyt ihminen kokee löytäneensä sellaisen henkilön, joka hänestä välittää ja johon hän voi luottaa, ei hän halua missään tapauksessa luopua tällaisesta ihmissuhteesta.

Ihminenhän on siis psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, ja deprivaatio aiheuttaa ongelmia kaikilla näillä osa-alueilla.

Vierailija
wodda
Olen lukuisissa yhteyksissä, kirjoissa, artikkeleissa yms. törmännyt psykologisiin ongelmiin, joiden syy on terapeuttien, toimittajien, kirjailijoiden ja tutkijoiden mukaan perusturvallisuuden puute. Ylipäänsä psykologit tuntuvat olevan sitä mieltä että ilman perusturvallisuuden tunnetta ihminen ei voi kehittyä täysipainoiseksi tunne-elämältään.
Entä jos perusturvallisuus on jostain syystä lapsena jäänyt syntymättä? Mitä vaihtoehtoja tuon tilan saavuttamiseksi on löydetty? Tähän mennessä ainoa löytämäni vaihtoehto on ollut jonkinlaisen isä/äiti korvikkeen muodostaminen esimerkiksi uskonnollisuuden avulla, mutta entäs he jotka eivät usko jumalaan?

Perusturvan puute tekee ihmisestä - ei aikuisen - käytökseltään, siksi riippuvuudet ovat niin yleisiä ilmiöitä, niitä käytetään, jottei (näennäisesti) karmea totuus tulisi ilmi.

Isä-äiti - vanhemmuus - korviketta moni lienee etsivän eniten, ja eniten ehken kumppanista. Mutta luojan kiitos! perusturvan kokemiselle normaali (?) aikuisesta löytyy kyky hyvin hyvin läheltä, sisimmästä.

Läheisriippuvuus, toiseen ihmiseen lapsenomainen turvautuminen TAKERTUMINEN estää aikuiseksi kasvun.

Vierailija

Lähetä toki artikkeli yv:nä, vaikutti mielenkiintoiselta.

Minä taas olen törmännyt uskonnollisissa piireissä ihmisiin, joiden taustalla vaikuttaisi olevan perusturvallisuushäiriöitä, jumala toimii heillä itsesuggestion tapaisesti, siihen tarraudutaan samalla tavalla kuin lapsi tarrautuu vanhempaansa( en tarkoita loukata uskovaisia millään tavalla, enkä ota kantaa siihen onko uskovaisuus hyvä tai huono keino turvallisuudentunteen saavuttamiseen, kerron vain näkemykseni). Toki päihteet ja huumeet ovat yksi turruttamistapa.

Tuossakin artikkelin alussa puhuttiin siitä miten "lapsen täytyisi saada korvaavia kokemuksia", ja usein perusturvallisuuden yhteydessä kerrotaankin vain siitä, miten lasten persoonallisuus on vielä muokattavissa. Mutta entä ne aikuiset joilla ei tätä perusturvallisuutta ole? Menetettyjä tapauksia? Tuomittuja kaoottisiin ja takertuviin ihmissuhteisiin?

Vierailija

Ajatellaanpa, että perusturvallisuuden tunne aiheuttaisi aikuisiällä pääsääntöisesti kahdenlaisia seurauksia: a) Jumalaan/uskontoon turvautuminen tai b) päihteisiin turvautuminen etc. Jos näitä vertaillaan keskenään, on minun mielestä ehdottomasti tuo ensimmäinen vaihtoehto parempi. Heidän elämänsä on takuulla paremmalla mallilla, ja koska he eivät kuulu työni "kohderyhmään", en ole heidänlaisiinsa juuri törmännytkään. Koska sinä olet tekemisissä a) ryhmän ja minä b) ryhmän ihmisten kanssa, voisi se selittää sen, että me kumpikin olisimme oikeassa.

Paras esimerkkihän pitkälle viedystä deprivaatiosta/perusturvallisuuden tunteen puutteesta ovat susilapset, joista olet kai kuullutkin. Vaikka Suomessakin on deprivaatiolapsia (ja heitähän on paljon), tulee kuitenkin sosiaalitoimisto ym. väliin ennen kuin tilanne ehtii mennä liian pitkälle. Myös (mm. psykiatrista) kuntoutusta annetaan heti alkuvaiheessa, mikä vähentää seurauksia. Tästäkin huolimatta on olemassa aikuisia, joiden perusturvallisuus on järkkynyt. En usko, että he ovat mitenkään menetettyjä tapauksia, mutta toisaalta en myöskään usko, että heistä koskaan tulee täysin tasapainoisia ja itsetunnoltaan terveitä ihmisiä hoitoprosesseista huolimatta. Se, että tuleeko heistä ihmisiin takertuvia/ihmissuhteita vältteleviä ja suuremmassa/vähemmässä määrin jompaa kumpaa näistä, vaikuttaa todella paljon hoidon lisäksi myös uudet sosiaaliset suhteet (human mainitsikin ystävyyssuhteiden oleellisuudesta).

Yhteenvetona sanoisin, että siihen, millainen aikuinen deprivaatiosta kärsineestä lapsesta tulee, vaikuttaa seuraavat tekijät:
1) miten vakava deprivaatio/mikä deprivaation aiheutti, ja kuinka kauan sitä kesti
2) hoitomenetelmät deprivaatiosta selviämiseksi
3) yhteisön ja läheisten tuki

Deprivaationhan voivat aiheuttaa monet tekijät (lisäksi usein nähty/koettu väkivalta tai aliravitsemus pahentavat tätä): seuraukset ovat erilaiset riippuen siitä, kokeeko lapsi tulleensa hylätyksi joutuessaan yksin sairaalaan, kuin siitä, että vanhemmat jäävät ryyppyreissulleen jättäen lapsen yksin kotiin.
Myös yhteisön ja läheisten tuella on valtava merkitys - tulikin mieleeni psykologian opettajani, joka aikoinaan kertoi, että riittää, kun lapsella on yksikin aikuinen, johon turvautua. Jos ei ole yhtään, siitä seuraa juuri tuo perusturvallisuuden järkkyminen (näin siis jopa sylivauvoilla). Myös adoptoiminen on osoittanut sen, että vaikka lapselle olisi ehtinyt deprivaatio kehittymään, voi adoption kautta löytyneet tasapainoiset vanhemmat pelastaa tällaisen lapsen kehityksen.

Vierailija

Turvattomuutta tunteva aikuinen ei ole menetetty tapaus, aikuisen mieli muokattavissa kuten lapsen.

Muokkaus on tietysti tehtävä itse, ja se vaatii vaivannäköä, eli sitä, että riippuvaisen on tutustuttava itseensä uusin silmin, jättäen vanhempiensa mielipiteet huomiotta, koska ei kenestäkään kasva riippuvaista, ellei vanhemmat ole aikoinaan riippuneet ensin lapsessa ja muissa ihmisissä. Riippuvuus on oikeastaan mielistelyä, eli uskomista siihen, että muka tarvitsisi ja että edes voisi olla mieliksi kaikille.

Riippuvuuden kierre on katkaistavissa.

Vierailija

Deprivaatio käsitteenä on mielestäni tässä yhteydessä liian voimakas. Olen lähinnä kiinnostunut tavallisemmista/lievemmistä perusturvallisuushäiriöistä, jotka ovat aiheutuneet esimerkiksi huomiotta jättämisestä (lapselle annetaan kaikki tarvittava hengissä pysymiseen, mutta muuten ignoroitu).
Lapsen mieli ja mielikuvitus on herkkä, perusturvan tunteen voi menettää vähemmälläkin kuin elämällä lapsuutensa väkivaltaisessa ympäristössä tai äärimmäisissä oloissa kuten susilapset.

"Quaz: Mutta luojan kiitos! perusturvan kokemiselle normaali (?) aikuisesta löytyy kyky hyvin hyvin läheltä, sisimmästä. "

Voisitko tarkentaa vai onko kyse humanistisesta huuhaasta?

Human: Läheisriippuvaisuudesta kertovissa kirjoissa (kansankielellä kirjoitetuista esim.Tommy Hellsten) mainitaan usein perusturvallisuuden käsite, mutta Hellstenin kirjatkin pohjaavat parannuskeinon uskonnollisuudelle. Näen Jumalaan ripustautumisen vain riippuvuuden kohteen vaihtamisena, en riippuvuuden katkaisemisena.

Vierailija
wodda
"Quaz: Mutta luojan kiitos! perusturvan kokemiselle normaali (?) aikuisesta löytyy kyky hyvin hyvin läheltä, sisimmästä. "

Voisitko tarkentaa vai onko kyse humanistisesta huuhaasta?

Läheisriippuvaisuudesta kertovissa kirjoissa (kansankielellä kirjoitetuista esim.Tommy Hellsten) mainitaan usein perusturvallisuuden käsite, mutta Hellstenin kirjatkin pohjaavat parannuskeinon uskonnollisuudelle. Näen Jumalaan ripustautumisen vain riippuvuuden kohteen vaihtamisena, en riippuvuuden katkaisemisena.

Kiitos, hyvä aasinsilta tarkennukselle tuo Hellsten, koska hän on puhunut sisäisestä lapsesta eli aikuisessa on voimavara omassa sisimmässä, josta käsin voi riippuvuutta alkaa tarkastelemaan, siis kyseenalaistamaan. Läheisriippuvuus on siitä mukava tauti, että se on melkein kaikissa ihmisissä olemassa ainakin jossain määrin.. eli "tautia" voi tarkastella ympäristössä kaikenaikaa, ja ottaa siitä opikseen.

Hengellisyys henkisyys (tms.) on ilmiö, jota ilman emme tässäkään ehken viitsisi puhua, olemme koko ajan jonkin mysteerin äärellä... jotkut ovat uskovaisia suhteessa jumalaan ja jotkut tiedeuskovaisia jne., mutta uskosta johonkin jokainen elää (kun usko elämään loppuu, tekee ihminen itsarin konkreettisesti tai vähemmän konkrettisesti eli alkaa esim. juomaan, aikas moni tekee juomalla hidasta itsemurhaa läpi elämänsä, vielä enemmän sitä kuitenkin tehdään shoppailemalla, eli ostamalla tavaroita tai palveluita joita ei oikeasti tarvitse tai "ostamalla" ihmisiä, riippuvainen ihminen on omistushaluinen, ihmissuhteissakin).

Minkä tahansa riippuvuuden katkaisussa lienee oleellista se, että tunnistaa riippuvuutensa.

Lapsen mieli on kyllä herkkä, mutta tuossa herkkyydessä piilee myös voima, ja tuo voima ei mihinkään katoa, vaikka lapsuusikä jo aikuisen ihmisen kohdalla katosi... siksi on olemassa viisas sanonta: "on tultava jälleen "lapseksi", koska lasten kaltaisten on taivasten valtakunta".

Vierailija

Minun mielestä deprivaation "vakavuus" vaihtelee laiasta laitaan - kevyemmästä päästä olisi esim. aiemmin mainitsemani lapsen hylätyksi tulemisen tunne sairaalahoidon vuoksi (vaikka ei lasta olisikaan hylätty, hän vain kokee näin), vakavamman puolen äärimmäisyytenä ovat susilapset. Lisäksi on kaikkea tältä väliltä. Itse olen näitä juttuja kirjoitellessani ajatellut vakavamman puoleista deprivaatiota; asioiden kärjistäminen tuo häiriön monipuolisemmin esille.

Perusturvallisuuden tunteen järkkyminen vaikuttaa paljon itsetuntoon, ja sitä kautta ihmisen toimintaan.

Löysin seuraavan tekstin yhdestä opuksestani koskien riippuvaista persoonallisuutta..

Riippuvainen persoonallisuus

Tässä häiriötilassa ihminen ei ole kasvanut itsenäiseksi aikuiseksi. Hän tarvitsee jatkuvasti toisten ihmisten tukea ja hyväksyntää. Hylätyksi tulemisen peloissaan hän miettii alituiseen, miten olla kiltti, mieliksi toisille. Hän kokee itsensä avuttomaksi, ja pienistä vastoinkäymisistä alkaa voimakas kyvyttömmyyden kokemus. - - Riippuvainen henkilö yleensä hyötyy psykoterapeuttisesta hoitosuhteesta. Hoitava henkilö saattaa kokea tilanteen rasittavaksi, mutta on hyvä muistaa, että potilas kuormittaa läheisiään enemmän, jos hänet poistetaan hoidosta liian varhain. Hän voi myös turvautua päihteisiin. Taitava terapeutti tukee potilaan vahvoja puolia ikään kuin hyvä vanhempi, joka lisää lapsen vastuuta tämän edellytysten mukaan asteittain. Terapia voi olla pysähtyneen kasvun tukemista.

Vierailija

Riippuvainen henkilö yleensä hyötyy psykoterapeuttisesta, totta,,ja jotku pärjää kyllä ilmankin..mutta se on kyllä tosi,että vaikeissa tapauksissa ovat sitten rasittamassa jokaista joka kohdalle sattuu,ja ihmissuhteet katkeaa melkein aina ja siitä tulee taas epäonnistumisen ja hylätyksi tulemisen tunne,jatkuva kierre,joka loppuu usein tramaattisesti.Kaikki ei vain halua terapiaan tai sitten heitä ei kukaan ohjaa siihen.Tämä lapsen sairaalassa olo ajan hylätyksi tulemisen tunne,se mietityttää,koska jos vaikka vauvana olis ollut 3kk sairaalassa,niin että äiti ei ole päässyt kertaakaan edes katsomaan,jättää varmasti kans jotain hylätyksi tulemisen tunnetta,vaikka siellä hoidettaisiinkin hyvin ja saisi sylissä olla.

Vierailija
Minun mielestä deprivaation "vakavuus" vaihtelee laiasta laitaan - kevyemmästä päästä olisi esim. aiemmin mainitsemani lapsen hylätyksi tulemisen tunne sairaalahoidon vuoksi (vaikka ei lasta olisikaan hylätty, hän vain kokee näin), vakavamman puolen äärimmäisyytenä ovat susilapset.

Lapsen kannalta hylkäämisen kokemus (oikeastaan tunne) on aina aito.

"Terapia voi olla pysähtyneen kasvun tukemista."

Jep! Aikuisessa (ja myös esim. hylätyssä lapsessa) on voima, joka voi olla ikäänkuin piilossa, käyttämättömänä. Hellsten muistaakseni käyttää käsitettä olla syväjäädytetty, tuosta tilasta on ulospääsy, jos ihminen alkaa kuunnella sisintään. Ja kyllä, lapselle riittää yksi aikuinen, ja usein tuo yksi aikuinen on toinen isovanhemmista, (isovanhemmat ovat usein tulleet järkiinsä siinä vaiheessa, kun omat lapset ovat jo aikuisia, ja heillä saattaa olla ymmärrys kasvanut lapsenlapsiinsa nähden, kuinka lasta on järkevää kohdella, ns. virheistä siis oppineina).

Lapsessa on olemassa myös sisäinen aikuinen, onhan lapsi kuin sapluuna aikuiselle.

Vierailija

Onko nykyajan shoppailuholismi- ilmiö mielestänne liitettävissä ihmisten perusturvallisuuden järkkymiseen? Jatkuva, miltei sairaalloinen tavaroiden osteluhan on todella yleistä.

Vierailija

Alkuperäiseen kysymykseen siitä, voiko perusturvallisuutta kehittää muutenkin kuin hengellisillä tavoilla, laadin blogiini kymmenkunta kohtaa sisältävän tiivistelmän joka löytyy osoitteesta :

http://tunnekartta.vuodatus.net/blog/4423363/perusluottamuksen-kasvattam...

Perusideana on tutkimusten mukaan löytää sellaisia korvaavia ihmissuhteita, jotka pystyvät osoittamaan herkkätuntoisuutta ja käytettävissäoloa.

Tosin hengellisyyteen turvaaminenkaan ei mielestäni ole mitenkään huono ratkaisu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat