Seuraa 
Viestejä45973

Eli tänne voi laittaa ideoita uusista lähitaisteluaseista.

Itse olen kaavaillut sellaisen "Skorpionin" tekeväni joskus, eli siinä on kahden käden varsi, jonka päässä n. 50cm jousi, jonka päässä vaihdettava terä, eli voi olla miekan kaltainen tai piikkinuija tai joku sellainen.

Sillä sitten hutkii menemään.

Moderni versio ballistasta olisi myös hauska tehdä, auton lehtijousista ja vaijerista ja vinssistä ja hitsatusta metallirungosta.

Ööh, aika nolo aihe, täytyy myöntää. Nohm, nololla jätkällä nolot aiheet...

Sivut

Kommentit (27)

Miten miekka versio toimisi, jos terä heiluu jousen päässä? Hankala sillä on ainakin survaista. Viiltolyönti voisi toimia.

Sitten kun [maahanmuuttajarikollisten suorittamat] joukkoraiskaukset yleistyvät, niin otan käyttöön kakkoskakkosen johon lyödään tarpeeksi järeitä nauloja päähän. Tällä syntyy ikävää jälkeä. Myönnetään ettei keksintö ole kovinkaan uusi. Monesti vanha on parempi kuin pussillinen uusia.

Ruoskamiekka. Näin sen eräässä pelissä.

Siinä oli miekan terä jaettu palasiin, joista kulki teräskaapelia läpi niin että kun teräskaapelin kiristi kahvasta, niin palaset loksahtivat yhteen ja aseesta tuli lyömämiekka.

Sitten kun vaijerin päästi löysälle, niin sillä saattoi hutkia niinkuin ruoskalla.

Käytännössä toimivista lähitaisteluaseista voisi olla käytössä vaikkapa sähköistetty nyrkkeilyhansikas ja taskukokoinen liekinheitin. Paineilmalla avautuva teleskooppikeihäs, sekä painavat terästikat joita voisi heitellä ja joita voi käyttää myös tikarina.

Hyvä pasifistinen lähitaisteluratkaisu olisi valtavan tehokas salamavalo jolla sokaista päällekarkaajat hetkeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yleensä ne ihmiset jotka haluaa "lähitaistella", tunnistaa jo kaukaa. Minä käyttäisin esteetikkona jotain jossa on mystisiä merkkejä ja joka kiiltelee auringossa.

Loistoase olisi taskuvastaaja.

Jos jokin lähestyy, niin kaivaa sen taskustaan ja osoittaa uhkaavasti lähestyvää henkilöä kertoen sen olevan ydinvoiman kannattaja...

Toinen voisi olla vieteritoiminen taskutuulimylly, jossa lavat olisi korvattu vetsillä. Tulisi sopivat siivut samalla.

Myöskin taskukretiini olisi hyvin tuhoisa. Taitaa Geneven sopimus kieltää vaan sellaiset...

Johonkin mahdollisimman täysin dehydroituun paineistettuun puteliin mahdollisimman hienoa NaOH-pölyä.

Pluff silmille. Kuiva jauhe muuttuu ellei jo ilmassa kosteudesta niin viimeistään silmissä kivaksi pikku emäsliuokseksi, joka varmaan sattuu perkeleesti. Tuskin tekee ihollakaan kivaa jälkeä. Varsinkaan jos pölytyksen saanut ei tilanteen jälkeen älyä pestä ihoaan.

Saman voi itseasiassa tehdä melkein millä tahansa pH-ääripäiden aineilla.
------------

Toinen, joka sopii naisille, voisi olla sormiin asetettavat metalliset kynnenpidennykset(ei kuitenkaan tueta kynsiin vaan sormiin). Päihin kynsimäisen talttamaiset helvetin terävät terät. Joku kun käy kimppuun niin skraaps... ja verta lentää.
------------

Teleskooppikeihäästä tuli mieleen yksi toinen lähes vastaava. Eli otetaan sellainen pikkutelkkaireden heiveröisen sisäantennin tyylinen teleskooppijuttu. Todella tukeva vaan. Siihen kärkeen terä, piikkipallo tai jokin tylppä esine. Sitten lähietäisyydellä vaaan naps nappia painamaan ja ja ase avautuu paineilmalla salamannopeasti suoraan päin vihollista. Riippuen aseen päästä, sujahtaa mukavasti vattan kohalta läpi tai sitten pistää vaikkapa rintakehän paskaksi. Auts.
------------

Viimeiseksi vielä ehdottaisin jotain myös paineilmalla toimivaa. HYVIN nopeasti kuivuva kaksikomponenttiliima tai -lateksi. Sitä vähän kahdesta vierekkäisestä suuttimesta vastustajan naamalle ja kuolema tulee hapenpuutteen kautta. Ei kiva.

vihertaapero
Seuraa 
Viestejä6081

Lähestulkoon mikä tahansa miekan heiluttelija kellistyy pienikaliberisesta käsiaseesta. Tai taserista jos ei halua peruuttamatonta vahinkoa. Kaasusumutteita vastaan on vielä hankalampi suojautua. Myös ei tappavat aseet, kuten ruutikaasujen tai hiilidioksidin avulla ammutut hieman suurempikaliberiset vahapallot iskevät ilmat pihalle sangen tehokkaasti. Aiemmin mainitut ääniaseet kellistävät kummasti väkijoukot siinä missä vesitykit.

Pointti on, että kaikenmaailman veitset ja ruoskat ovat vanhentuneita jotka ovat korvanneet tekniikan tuomat vempeleet.

Olisipa hauska nähdä miten karateleffojen "rosvosakki" päättäisi käydä käsiksi nörttiin jolla olisi tällainen:

http://science.howstuffworks.com/pain-beam.htm

Konsta: ...joten jäähdytysvesi on varmasti erittäin korkeaktiivista.
Brainwashed: En tosiaankaan pidä itseäni minään asiantuntijana...

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176

Viasat Historylta tuli lähitaisteluaseista juttu, oli joskus 1996 löytynyt pellolta kasa luurankoja mitkä oli taistelussa 1461 vuonna tapettu.

Oli kaikenlaisia silpomisesta kertovia jälkiä näissä henkilöisssä, oli piikkinuijalla löyty kalloon reikä ja kirveellä useaman kerran kasvoihinkin.

Tutkijoiden oli helppo selvittää tarkasti aseet millä oli vaurioo aiheutettu, kun museossa oli kysyisen aikakauden aseistusta runsaasti tai ainakin hyvä valikoima.

Tämä piikkinuija oli semmonen lekan näkönen jossa oli 30 cm piikki toisessa päässä ja toisessa päässä oli karkea pinta mutta muuten tasainen.

senkun tsekkaa Teräase Keskuksen tuotteita. Tällaiset nunchakut aiheuttaisivat reilusti damagea, mutta liekö laittomia suomessa. ainakin Isossa-Britanniassa ovat ja vielä 2000-luvullakin ase sensuroitiin filmeissä(!)

Suomessa (ja oikeastaa missä tahansa) kannattaa se kättä pidempi jättää ainoastaan uhkailua varten. käy vielä huonosti itseään puolustavalle, kun on kädessään tehokkaampi ase kuin vastustajalla (lait ja oikeuslaitos )

SiamSkull
senkun tsekkaa Teräase Keskuksen tuotteita. Tällaiset nunchakut aiheuttaisivat reilusti damagea, mutta liekö laittomia suomessa.

Tällainenkin firma löytyy kuin Rautaportti.

Tässäpä tällainen hauska "Aamutähti":

[img]http://www.rautaportti.fi/Aseet/Muut%20aseet/KaksipäinenAamutähti/IsotKuvat/Kaksipäinen%20Aamutähti6.jpg[/img]

Tunnen yhden kaverin, joka osti tuollaisen miekan. Pituutta miekalla on 1,6 metriä. Kaveri taas on melkein kaksimetrinen ja melko roteva, joten katu-uskottavuutta yhdistelmältä ainakin löytyy.

vihertaapero
Seuraa 
Viestejä6081
Fëanor

Tunnen yhden kaverin, joka osti tuollaisen miekan. Pituutta miekalla on 1,6 metriä. Kaveri taas on melkein kaksimetrinen ja melko roteva, joten katu-uskottavuutta yhdistelmältä ainakin löytyy.

Muttei pärjää jos vastassa on pippurikaasulla varustettu poke estämässä pääsyä ravintolan puolelle. Varsinkin kun kissalanpojat ovat todennäköisesti tulossa rauhoittelemaan miekan kanssa viuhtojaa.

Konsta: ...joten jäähdytysvesi on varmasti erittäin korkeaktiivista.
Brainwashed: En tosiaankaan pidä itseäni minään asiantuntijana...

Fëanor

Tällainenkin firma löytyy kuin Rautaportti.

Tunnen yhden kaverin, joka osti tuollaisen miekan. Pituutta miekalla on 1,6 metriä. Kaveri taas on melkein kaksimetrinen ja melko roteva, joten katu-uskottavuutta yhdistelmältä ainakin löytyy.

kieltämättä upea ase tuo Flamberge. itse hain ennenminkin helposti piilotettavaa, mutta silti tehokasta asetta. on parempi yllättää vastustaja tiukanpaikan tullen. suuret taistelutantereet ovat tietenkin toinen juttu.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat