käsien hikoilu

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

tervehdys kaikille

mulla on semmonen ongelma että kädet hikoaa todella paljon.
kysyisinkin että onko siihen olemassa jotakin hoitoa tai muuta apua.
eikä johdu jännityksestä tai muusta sellaisesta, sillä käteni ovat hikoilleet niin kauan kuin muistan.
riippumatta tilanteesta ja se on todella ikävää.

muuten hikoilen ihan normaalisti.

mista sais apua vai amputaatiosta heh.

kiitos.

Kommentit (15)

Elmeri
Seuraa 
Viestejä99
Liittynyt19.2.2007

Minulla on täysin sama ongelma. Onkohan tälle tosiaan minkäänlaista hoitokeinoa olemassa?

"I'm not in jail for committing murder. I'm in jail partly because I'm a black man in America,where the powers that be will only allow a black man to be an entertainer or a criminal." - Rubin Carter, Penthouse Interview, 1975.

Vierailija

Mikäs ongelma se on? Kääntäkää se voitoksi! Laittakaa kuivakätiset häpeämään, luokaa hikikätisyys muoti-ilmiö.

Vierailija

Niin. Onko se ongelma, jos eivät aivan valumalla hikoa? Aina kun on mahdollisuus, huuhtelee kylmällä vedellä ja kuivaa hyvin.

salai
Seuraa 
Viestejä7264
Liittynyt17.3.2005
Elmeri
Minulla on täysin sama ongelma. Onkohan tälle tosiaan minkäänlaista hoitokeinoa olemassa?

Ehkä sinulla on vain liian pienet kädet:

"Kaikella on mittansa, jota ei voi ylittää; koskaan ei puolen litran astiaan voi mahtua litraa hikeä." [556:5]

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Elmeri
Seuraa 
Viestejä99
Liittynyt19.2.2007
salai
Elmeri
Minulla on täysin sama ongelma. Onkohan tälle tosiaan minkäänlaista hoitokeinoa olemassa?

Ehkä sinulla on vain liian pienet kädet:

"Kaikella on mittansa, jota ei voi ylittää; koskaan ei puolen litran astiaan voi mahtua litraa hikeä." [556:5]

Ollaanpas sitä hauskoja!

"I'm not in jail for committing murder. I'm in jail partly because I'm a black man in America,where the powers that be will only allow a black man to be an entertainer or a criminal." - Rubin Carter, Penthouse Interview, 1975.

Vierailija

Saisitkohan Elmeri jostain käsiisi ( ) Suomen lääkärilehden vuodelta 1994. Sen numerossa 49:ssä oli dosentti Urpo Kiistalan artikkeli, jossa hän suositteli käsien paikallisen liikahikoilun hoidoksi vesi-iontoforeesia.

Tosin artikkeli on jo vanha, enkä tiedä miten asiaan nykyisin suhtaudutaan.

Tyttärellä oli murkkuna samallainen käsihikiongelma, siksi sattui tuo artikkeli olemaan hyllyssäni. Hänellä vaiva poistui iän myötä, ilmeisesti parasympaattinen hermosto savutti hieman murrosiän myrskyissä.

Vierailija

Heh itselläni on myös sama ongelma josta on monesti haittaa arkisissa ja ei niin arkisissa askareissa, kuten kitaran soitossa. Oisi mukavaa saada tietää joku ratkaisu tähän ongelmaan.

nimim. kielet vaihtoon viikon välein

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
Goatsnake
Heh itselläni on myös sama ongelma josta on monesti haittaa arkisissa ja ei niin arkisissa askareissa, kuten kitaran soitossa. Oisi mukavaa saada tietää joku ratkaisu tähän ongelmaan.

nimim. kielet vaihtoon viikon välein

Jos ei kitaran soitossa kädet hikoa, niin silloin on soittaja kuollut.

Vierailija

Hitsin hymiöt, ovat joku luku suluissa, eikä edes tarkoita nroa 8. Viittaavat referenssien numeroihin, jotka olen jättänyt pois.

Suomen Lääkärilehti

3/1994 vsk 49
s. 205
Urpo Kiistala

Liikahikoilun hoito

Käsien, jalkojen ja kainaloiden idiopaattinen liikahikoilu on yleinen ongelma. Sen hoidossa on tapahtunut edistystä viime aikoina.

Kainaloiden liikahikoilua voidaan rajoittaa alumiinisuolavalmisteilla. Hankalissa tapauksissa poistetaan voimakkaimmin hikoileva kainalon ihoalue. Käsien ja jalkojen liikahikoilun paras konservatiivinen hoitomuoto on vesi-iontoforeesi. Ylläpitohoidon tarve kuitenkin vaihtelee yksilöllisesti, ja hoidon onnistuminen edellyttää riittävää ohjausta.

Vaikeimmissa käsien ja jalkojen liikahikoilutapauksissa lopullinen hoitomuoto on sympatektomia. Tavallisin sympatektomian pysyvistä komplikaatioista on korvaavan liikahikoilun kehittyminen. Tähän ei ole tyydyttävää hoitoa.

--------------------------------------------------------------------------------

Hikirauhasten koossa ja eri ihoalueiden hikoilumäärissä on yksilöiden ja rotujen välisiä suuria, jopa kymmenkertaisia eroja. Raajojen ja kainaloiden tunneperäinen liikahikoilu, joka ilmenee laukaisevan ärsykkeen yhteydessä tai ilman ärsykettä, on yleinen ilmiö, joskaan sen prevalenssia ei tarkkaan tunneta. Esimerkiksi Hawaijilla asuvilla japanilaisilla käsien liikahikoilun sanotaan olevan jopa 20 kertaa yleisempää kuin hawaijilaisilla (1). Adarin ym. mukaan käsien liikahikoilua esiintyy 0,6- 1 %:lla väestöä (2). Liikahikoilu, joka on usein perinnöllistä, alkaa varhaislapsuudessa, kouluiässä tai murrosiässä (3).

Käsien ja jalkojen liikahikoiluun liittyy usein kylmänarkuus ja käsien sinipunerva lividi väri (akrosyanoosi). Tavallisimmin liikahikoilua ei esiinny samalla henkilöllä sekä kainaloissa että ylä- ja alaraajoissa (4), joskin joka kolmas käsien liikahikoilijoista kärsii myös kainaloiden liikahikoilusta.

Primaarinen eli idiopaattinen liikahikoilu johtunee siitä, että hypotalamuksen set-point on viritetty liian herkäksi stimuloimaan raajojen ja kainaloiden hikoilua. Myös aivojen otsalohkon motoriset ja sensoriset keskukset säätelevät emotionaalista hikoilua, minkä vuoksi raajojen liikahikoilu keskeytyy unen ajaksi.

Yleistä kvantitatiivista kriteeriä liikahikoilun määritykselle ei ole asetettu. Tämä johtuu suurista yksilöllisistä normaalivaihteluista ja toisaalta siitä, että lämminkätiset liikahikoilijat tuottavat suuremman hikimäärän kuin kylmäkätiset liikahikoilijat. Lämminkätisillä ongelma on silti usein lievempi kuin vähemmän hikoilevilla kylmäkätisillä liikahikoilijoilla. Viimeksi mainituttujen kädet ovat kylmät arterioleiden supistumis- ja venuleiden staasitaipumuksen vuoksi. Erittynyt hiki viilentää ihon haihtuessaan ja aiheuttaa kylmäkätisille vasospasmin ja lämpötilan alenemisen usealla asteella.

Liikahikoilijat eivät ilmeisesti ole muita herkempiä hikirauhasia stimuloivalle asetyylikoliinille, kun sitä ruiskutetaan kämmenen ihoon. Kuitenkin käsien liikahikoilu liittyy usein vegetatiiviseen dystoniaan, ja käsihikoilijoilla onkin kuvattu useammin autonomisen hermoston toiminnallisissa testeissä eroja euhidroottisiin yksilöihin verrattuna (4).

Kainaloiden liikahikoilusta kärsivillä ekriiniset ja apoekriiniset hikirauhaset ovat erityisen kookkaat ja ne reagoivat käsiä ja jalkoja herkemmin lämpöhikoilulla suhteellisen alhaisessakin lämpötilassa. Kainalohikoilu on kesällä hankalampi kuin talvella, mutta toisaalta kainalorauhaset reagoivat voimakkaaseen lämpöstimulaa- tioon epäherkemmin kuin vartalon hikirauhaset. Kainalorauhaset ovat tyypillisesti mentaalisesti herkästi stimuloituvia. Stressi ja naisilla hormonaaliset tekijät pahentavat usein liikahikoilua.

Kainaloiden ja jalkojen normaaliin hikoiluun liittyy usein hajuttomana erittyvän hien muuntuminen epämiellyttävän hajuiseksi (bromhidroosi). Siitä huolimatta varsinaiset kainaloliikahikoilijat eivät ole useinkaan bromhidroottisia, sillä vuolas hiki huuhtelee apokriinisen rauhasen eritteen, joka sisältää hajua aiheuttavia bakteerien hajottamiselle alttiita aineosia, mm. rasvahappoja (4).

Erityisesti käsien liikahikoilu haittaa paitsi kanssakäymistä, myös sorminäppäryyttä vaativaa työntekoa ja harrastuksia. Kädet ovat tahmean kömpelöt, ja esineet tahriutuvat ja putoilevat käsistä.

Ympäristö tulkitsee liikahikoilijan vaivan neuroottiseksi jännittyneisyydeksi, jota se primaarisesti ei ole. Liikahikoilu voi johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen ja aiheuttaa jopa hankalia psykososiaalisia häiriöitä. Lisäksi potilaat valittavat, että lääkärit suhtautuvat piittamattomuudella heidän ongelmiinsa. Tämä käsitys on johtunut hoitomahdollisuuksien puutteesta. Hoitotilanne on kuitenkin muuttunut viime vuosina edulliseen suuntaan.

SISÄINEN LÄÄKEHOITO

Oraalisia antikolinergejä on pitkään kokeiltu hikirauhasia ohimenevästi denervoivina lääkkeinä (esim. synteettiset propanteliinibromidi ja glykopyrrolaatti, ja muut skopolamiinijohdannaiset) (4). Jotkut potilaat hyötyvät niistä, mutta useimmille tulos on epätyydyttävä (3). Antikolinergien atropiinin kaltaiset sivuvaikutukset, etenkin suun kuivuminen, akkomodaatiohäiriöt sekä virtsaamis- ja suolistohäiriöt ilmaantuvat useimmiten ennen hikoilun estymistä.

Myös rauhoittavista lääkkeistä ja beetasalpaajista voi olla intermittoivasti käytettynä jonkinasteista hyötyä. Amitriptyliiniä, epilepsialääke klonatsepaamia, klonidiinia ja kalsiumsalpaajia on myös kokeiltu yksittäistapauksissa (3,4, 5). Oman suppean kokemuksen mukaan liikahikoilijat eivät hyödy viimeksi mainituista verenkiertolääkkeistä, ja hermostoon vaikuttavilla lääkkeillä on tunnetusti runsaasti sivuvaikutuksia.

PAIKALLINEN LÄÄKEHOITO
Liikahikoilua on hoidettu vanhastaan adstringoivilla penslausaineilla, kuten 2-5-prosenttisella tanniinihapolla. Aine on melko tehoton, mutta sitä on edelleen kaupallisissa jalka-deodoranteissa. 5-10-prosenttinen formaldehydi- liuos ja puskuroitu 10-prosenttinen glutaraldehydiliuos ovat voimakkaasti hikoilua ja bromhidroosia vähentäviä aineita, mutta pistävän hajun, ärsyttävyyden ja ihoa värjäävän taipumuksen vuoksi niitä on käytetty vain jalkoihin. Ne ovatkin jäämässä pois käytöstä.

Alumiinisuolat
Alumiinisuoloilla on 70 vuotta pitkät perinteet adstringoivina antiperspiranttien aineosina (6). Alumiinikloridiheksahydraatin 20-25-prosenttinen vedetön etanoliliuos (al-sprii) kehitettiin 1970-luvulla, koska pyrittiin välttämään aiemmin antiperspiranttina tehokkaana tunnetun alumiinikloridin vesiliuoksen haittavaikutukset, lähinnä sen ärsyttävyys ja metalleja korrosoiva vaikutus (7). Toisaalta al-spriin haittana on alumiinisuolan liukenemisen hitaus vedettömään etanoliin (2-4 viikkoa). Liukenemista voi jouduttaa käyttämällä valmistuksessa magneettisekoittajaa.

Al-spriiliuoksen valmistusaikaa voidaan lyhentää, mikäli se valmistetaan 90-prosenttiseen etano-liin. Hivenen vettä sisältävä liuos saattaa olla yhtä tehokas kuin absoluuttiseen alkoholiin valmistettu (8), joskaan väitteen pitävyyttä ei ole dokumentoitu riittävästi. Kaikki kolme liuosta ovat kuitenkin varsin happamia (pH 0,5) (8) ja voivat ärsyttää ihoa. Spriiliuosten etuna on liuottimen nopea haihtuminen iholta, mutta haittana spriin ärsyttävyys. Alumiinisuolaliuokset voivat aiheuttaa vaatteisiin värimuutoksia ja murentaa kuituja. Sen vuoksi ne soveltuvat applisoitaviksi iltaisin ennen nukkumaanmenoa kuivaan tai kuivatettuun ihoon, kun hikoilu on vähäistä.

Eniten kokemusta on vedettömään etanoliin valmistetusta al-spriistä, jota on käytetty penslauksina, okluusiona ja hauteina.

Kainalot. Al-spriipenslaus on tehokas kainaloiden hoidossa. Yksi applisointi voi saada aikaan yli viikon kestävän anhidroosin, mutta vaikutus tehostuu, kun valmistetta sivellään aluksi tiheästi useita kertoja viikossa. Hikiputkiin muodostuu niiden tukkeutumista edistävä geelimäinen sakkauma. Pitkään käytettynä alumiinisuolat voivat edistää rauhassolujen pysyvääkin inaktivoitumista (9). Eri alumiinisuolojen valmistemuotojen vaikutuksesta hikiputken tukkeutuminen tapahtunee eri syvyystasoilla. Esimerkiksi alumiinikloridi tukkii putken syvät osat, ja sen anhidroottinen vaikutus on siten pitkäkestoinen verrattuna moniin deodoranteissa käytettyihin vähemmän happamiin alumiiniyhdisteisiin (10).

Al-spriihoito vaatii perehtymistä. Ärsytyksen ehkäisemiseksi kainaloiden kuivumista voi nopeuttaa hiusten kuivaajalla sekä ennen penslausta että sen jälkeen. Alumiinisuolan poistamiseksi kainalot on syytä huuhdella aamulla ja välttää käyttämästä samanaikaisesti muita antiperspirantteja. Lievien steroidivoiteiden käyttö on sallittua tuntia ennen applisointia tai jälkikäteen (4). Allergisoitumisvaara on vähäinen, ja mahdollisen steroidihoidon tarve vähenee käyttökokemuksen lisääntyessä. Ylläpitohoidossa Al-spriivalmisteen tarve on yksilöllinen. Monille riittää penslaus edellisenä iltana ennen tärkeää tilaisuutta.

Pitkän valmistusajan vuoksi maailmalla kehitettiin alumiinispriiperiaatteella melko tehokkaita vedettömiä antiperspirantteja, joista yksi valmiste on meillä markkinoilla. Nykyiset kaupalliset alumiini- ja zirkoni- tai alumiini-zirkoni-kompleksit ovat vähemmän happamia yhdistelmäantiperspirantteja ja niitä käytetään deodorantteina ja myös jalkapuutereina (6). Ne voivat aiheuttaa harvoin ihon vierasesinegranuloomia.

Kädet ja jalat. Al-spriipenslauksen teho käsissä ja jaloissa on selvästi heikompi kuin kainaloissa. Penslaus kuitenkin lievittää hikoilua ja jalkojen rakkulamuodostusta epidermolysis bullosa simplex
-taudissa.

Muutaman tunnin oklusiivisesta al-spriin haudehoidosta on apua yleisemminkin liikahikoilijoille ja hoito saattaa sopia myös vartalon rajallisen osa-alueen liikahikoiluhäiriöön (11). Jalkojen yhdellä käsittelyllä anhidroottinen vaikutus voi kestää viikkoja (12). Haudehoito on melko hankala toteuttaa, koska käden ja sormien selkäpuolen iho on ohut ja helposti ärtyvä. Iho olisikin suojattava ennen käsittelyä vedettömällä voiteella. Mahdollinen ihoärsytys hoidetaan miedolla steroidivoiteella tai perusvoiteella.

Haudemateriaaliksi sopii puuvillakangas ja kertakäyttöiset muovikäsineet tai leikkaussalin kenkäsuojaimet. Hoitoaika on 4-8 tuntia. Ilman ulkopuolista apua on viisasta hoitaa kerrallaan vain toinen käsi, kun taas jalat hoidetaan samanaikaisesti. Joskus haude aiheuttaa ihon kuoriutumista, jos hoidon kesto on liian pitkä.

Haudehoidon voi yksinkertaistaa pitämällä tai taputtelemalla kämmeniä tai jalkapohjia paksun, Al-spriillä kostutetun kangashauteen päällä 20-30 minuutin ajan aluksi päivittäin ja jatkossa tarpeen mukaan. Hoito voi olla vesi-iontoforeesiin verrattuna jonkin verran tehottomampi (13), mutta sopii niille, joilla on pitkäjänteistä hoitomyöntyvyyttä. Hoito kuivattaa sarveiskerrosta ja vaatii kosteusvoiteiden käyttöä.

Antikolinergiset sivelyvalmisteet
Antikolinergisiä paikallisvalmisteita (mm. 5-prosenttinen propanteliinilinimentti) on pitkään käytetty kainaloiden liikahikoilun hoitoon. Niiden käyttö sivelyvalmisteina on ongelmallista; laimeina kaupallisina valmisteina niiden imeytyminen ja teho on vähäinen, mutta riittävän konsentroituina apteekkivalmisteina ne aiheuttavat yleisoireita ja silmiin joutuessaan akkomodaatiohäiriöitä. Niillä on käyttöä kainalohikoilun estäjinä ja ehkä muiden rajallisten ihoalueiden, kuten kasvojen ja nivusseudun, liikahikoilun hoidossa. Penslausvalmisteina antikolinergit ovat vähätehoisia käsien ja jalkojen liikahikoilun hoidossa, mutta iontoforeettisesti annosteltuina niistä on ilmeisesti enemmän hyötyä.

IONTOFOREESIHOITO
Ioninsiirron periaate tunnettiin jo vuosisadan alussa. Hoitomuoto on kokenut ajoittaisia nousu- ja laskukausia.

Antikolinergiliuosten iontoforeesi sarjahoitona aikaansaa pitkäkestoisen, jopa kuukausia kestävän kämmenien ja jalkapohjien hikoiluneston. Edellytys on, että liuosten konsentraatio pidetään melko korkeana (esimerkiksi glykopyrroniumbromidi 0,1 %). Valitettavasti ne aiheuttavat myös systeemivaikutuksia, kuten suun kuivumista kaikilla hoidetuilla (14).

Veden ionit johtavat sähkövirran hikitiehyeisiin, joissa ihon sähkövastus on pienin. Usein toistettuna hikirauhasten suuaukot mahdollisesti tukkeutuvat tai ionihoito vaikuttaa hikirauhasten neurotransmissioon. Ilmeisesti myös veden hypotonisuus inaktivoi rauhassoluja, sillä fysiologinen keittosuolaliuos on tehottomampi kuin tavallinen vesijohtovesi. Toisaalta menetelmä ei toimi ionittomalla tislatulla vedellä.

Vesijohtovedellä toteutettu iontoforeesi on nykyisin yleisin käsien ja jalkojen liikahikoilun hoitomuoto. Vesi-iontoforeesin hikoilua estävä vaikutus osoitettiin 40 vuotta sitten, mutta unohduksen jälkeen hoito elpyi vasta 1980-luvulla, jolloin laitteita oli tarjolla myös kotikäyttöön (15,16,17,18). Sittemmin hoitoa on annettu jo kymmenille tuhansille potilaille ympäri maailmaa.

Verkkovirralla toimivaan kotimaiseen hoitolaitteeseen (VTT:n hyväksymä Dermac) kuuluu kaksi allasta, suojaritilä ja tarvittaessa lisäeristeenä säämiskä. Laitteen syöttöjännite on 35 V ja virranvoimakkuus 0-15 mA (19). Suurempi virranvoimakkuus tai jännite tehostaisi vaikutusta, mutta turvallisuussyistä edellä mainittuja virta-arvoja ei ylitetä. Kotimainen laite on tanskalaisen laitteen (18) kaltainen. Siitä puuttuvat kainalohikoilun hoitoon tarkoitetut palloelektrodit.

Hoidettavat raajat asetetaan vesijohtovedellä osittain täytettyihin altaisiin niin, etteivät selkäpuolet juurikaan kastu. Virran voimakkuutta lisätään hitaasti potilaan hyvin sietämälle tasolle. Ensimmäisen 15 minuutin jakson jälkeen napaisuus vaihdetaan ja hoito toistetaan virran nollauksen jälkeen.

Ensimmäisen 2-3 viikon aikana annetaan 3-5 käsittelyä viikottain, ja hoitovaste saavutetaan yleensä 1-3 viikon kuluessa. Ylläpitohoitoa annetaan sitten yksilöllisen hoitovasteen mukaan. Tehdyn kyselyn mukaan kotihoitolaitteen käyttäjät tarvitsivat ylläpitohoitoa keskimäärin 11 vuorokauden välein (P. Kolari 1993, julkaisematon havainto). Potilaita voidaan lähettää myös yksityislääkäriasemille tutkimus- ja hoitomääräyslomakkeella, jonka kohtaan "muu hoito", merkitään "iontoforeesihoito".

Pahimmin oireilevat potilaat voivat hankkia kotihoitolaitteen. Hoidon aloitus ja neuvonta on syytä jättää asiantuntijalle, esim. ihotautien tai fysiatrisen hoidon yksiköille. Laitteen voi myös vuokrata valmistajalta tai joiltakin poliklinikoilta (esim. Oulun ihotautien poliklinikka). Jos kotihoidossa ei ole avustajaa, saattaa olla syytä hoitaa hikoilevat kädet yksi käsi kerrallaan ja yhdistää toinen elektrodi jalka-altaaseen. Tällöin vapaalla kädellä voidaan hoidella laitteen kytkimiä, television kaukosäädintä tai selata kirjan sivuja.

Sivuvaikutusten esto
Joskus hikoilu yltyy ensimmäisten hoitokertojen jälkeen, mutta lakkaa kuitenkin normaaliin tapaan myöhemmin. Pieni nipistely on yleistä varsinkin, jos elektrodi irtoaa tai hoidettava kohde poistetaan altaasta nopeasti ennen virran nollausta. Mikäli esiintyy punoitusta ihon ja veden rajalla, se johtuu virran voimakkuuden liian hätäisestä säätelystä tai liian pitkästä hoitoajasta.

Jos vedessä on runsaasti hien klorideja, voi elektrodin tai sormuksen lähelle muodostua liikaa happamia ioneja. Tämän vuoksi sormukset on syytä ottaa pois ennen aloitusta ja voimakkaan hikiset raajat on viisainta huuhdella ennen hoitoa. Hoitoritilän huuhtelu bikarbonaattiliuoksella (ripaus ruokasodaa) vähentää epämiellyttäväksi koettua kirvelyä. On myös syytä pitää sormet ja varpaat ojennettuina altaassa eikä nostella ja koukistella niitä veden pinnan yläpuolelle, sillä tällöin hoitoalue pienenee ja virtaa läpäistyy enemmän pinta-alayksikköä kohden. Virran voimakkuus tulee pitää tasolla, joka ei paljon ylitä 1 mA/cm2. Hoitoritilän päälle voidaan asettaa myös lisäritilöitä, kangasta tai säämiskä, jolloin elektrodina toimivan altaan pohjan etäisyys hoidettavasta ihosta suurenee. Mahdollinen ärsytyskohta käsitellään vedettömällä voiteella ja hoitoa jatketaan keskeytyksettä. Varmuuden vuoksi hoitoa ei suositella metalliproteesi- tai tahdistinpotilaille.

Tasavirran ja vaihtovirran yhdistelmään perustuvan laitteen avulla arvellaan iontoforeesihoidon sivuvaikutuksien eliminoituvan lähes tyystin. Laitteen toimintaperiaate ja tehokkuus ovat toistaiseksi kokeiluasteella (20).

Hoidon tehostamismahdollisuudet
Iontoforeesia pidetään kämmenten ja jalkojen liikahikoilun parhaana konservatiivisena hoitomuotona (4). Hikoilun vähenemisen ohella se lisää ihon lämpötilaa ja poistaa kylmäkätisyyden (4,17,19). Hoidetut potilaat ovat kertoneet, että vuosikymmenienkin turhien lääkärissäkäyntien jälkeen he vihdoin voivat tervehtiä ihmisiä kuivin ja lämpimin käsin.

Vaikka vesi-iontoforeesihoito aiheuttaa kaikille jonkinasteisen hikoilun vähentymisen (4), n. 10-30 %:lle tulos ei ole riittävä (16,21). Syitä voivat olla huono opastus, hoidon kalleus, sähköpelko tai ylläpitohoidon vaivalloisuus.

Tarvittaessa hoitotulosta voidaan vahvistaa pidentämällä hoitoaika 60 minuutiksi tai jopa antamalla hoito kahdesti päivässä muutaman päivän ajan. Hoitoa voidaan ehkä tehostaa käyttämällä laimeaa antikolinergiliuosta (glykopyrroniumbromidi 0,01 %). Antikolinergiliuoksen ja laimean alumiinikloridiliuoksen (2 %) yhdistelmähoitoakin on suositeltu niin, että aluksi käytetään laimeaa antikolinergiliuosta, sitten parina päivänä yhdistelmähoitoa ja neljännestä päivästä lähtien vain alumiinikloridiliuosta (22). Periaatteena on, että rauhastiehyet tyhjennetään ensin antikolinergin iontoforeesilla. Tämän jälkeen niihin siirretään alumiinikloridin ioneja, jotka aiheuttaisivat pitkäaikaisen tukoksen. Samalla vältetään atropiininkaltaiset sivuvaikutukset. Menetelmällä saavutettuja hyviä tuloksia ei ole toistaiseksi varmistettu.

Oman kokemuksen mukaan laimea antikolinergiliuos tehoaa jo ensimmäisen iontoforeesikertahoidon jälkeen yhden päivän ajaksi ja aiheuttaa useille lievää suun kuivumista. Hoitoa voi antaa toistuvasti tai ajoittain, esimerkiksi ennen tärkeää ja jännitystä aiheuttavaa tapahtumaa. Sen sijaan jatkohoito 2-prosenttisella alumiinikloridivesi-iontoforeesilla ei näytä pienentävän hoitotiheyttä vesi-iontoforeesiin verrattuna vaan pikemminkin se aiheuttaa enemmän kirvelyä.

Antikolinergiliuos on melko kallista laimeanakin ja sitä on saatavilla vain suurimmista apteekeista. Laimean antikolinergin pitkäaikaisvaikutuksista verrattuna vesi-iontoforeesiin ei ole toistaiseksi tietoa. Kotihoidossa siten pelkkä vesi-iontoforeesi lienee edelleenkin käyttökelpoisin ionihoidon muoto.

KAINALOIHON EKSKISIOHOITO
Kainaloista voidaan poistaa ellipsin muotoiselta noin 10 neliösenttimetrin alueelta ihoa sekä ihonalainen rasva (23). Myös rasvaimua voidaan käyttää (4). Suomessa näitä leikkauksia ovat eniten tehneet plastiikkakirurgit. On muistettava, että kainaloiden alueella ekriiniset hikirauhaset sijaitsevat syvällä subkutaanisessa rasvakerroksessa, syvemmällä kuin apokriiniset rauhaset. Jodivärjäyksellä voidaan kartoittaa eniten hikoileva alue oikean leikkausalueen rajaamiseksi. Yleensä se on kainalokuopan syvin tai karvaisin kohta, ja liikahikoileva alue on suurempi kuin yhdellä kerralla resekoitava alue. Leikkauksessa pyritään poistamaan haavan reunan alta ulkopuolista dermistä ja ihonalaista rasvakudosta optimaalisen tuloksen aikaansaamiseksi mahdollisimman pienestä haavasta.

Tämä toimenpide vapauttaa potilaan osittain myös apokriinisista hikirauhasista ja siten bromhidroosista. Leikkausarvet eivät aina tyydytä kosmeettisesti. Ne voivat kiristää ja vähentää raajan liikkuvuutta. Arviolta joka viidennes potilaista ei saavuta odottamaansa hikoilunestoa (24). Hikoilu voi myös osittain palautua vuoden kuluessa leikkauksesta.

SYMPATEKTOMIA
Vaikeissa käsi- ja kainalohikoilutapauksissa voidaan poistaa myös sympaattisia ganglioita T2-4-alueelta avokirurgisesti. Avainganglio on T2 (25). Haavaviilto on noin 10 cm pituinen. Torakotomisen toimenpiteen tehoa voidaan arvioida etukäteen suorittamalla puudutteella väliaikainen sympatektomia (ganglion Stellatumin blokadi), joka kuitenkin tehdään sympaattisen rungon ylemmälle tasolle kuin varsinainen operaatio. Tällöin kehittyy myös ohimenevä Hornerin syndrooma.

Mikäli halutaan varmistaa samalla kertaa sekä käsihikoilun että kainalohikoilun loppuminen, on poistettava erityisesti kainalohikoilua säätelevä T4-ganglio. Hoitotulos kainalohikoilun suhteen voi olla hyvä (26) tai vain tyydyttävä (24). T4-ganglion poisto voi vähentää myös jalkojen liikahikoilua (25).

Ohimenevä tai pysyvä Hornerin syndrooma (ptoosi, mioosi, silmän verestys ja enophthalmia) on epämiellyttävä komplikaatio. Se voidaan useimmiten välttää varomalla kervikaaligangliota ja ganglion Stellatumin yläosaa, joka vastaa kervikaalirungon alimpia ganglioita.

Jalkojen voimakas liikahikoilu voidaan hoitaa avokirurgisella sympatektomialla tuhoamalla erityisesti lumbaalialueen L3-ganglio. Avokirurgisia palliatiivisia sympatektomialeikkauksia on tehty vuosikymmeniä helpottamaan raajojen verenkiertohäiriöitä ja kiputiloja. Alaraajoja hoidettaessa poistetaan lumbaali- ja sakraalialueen sympaattisia ganglioita. Veren virtaus lisääntyy, kohdeiho lämpenee ja jalkaterien hieneritys loppuu tyystin. Sympatektomian aiheuttama pysyväisapu sormien ja varpaiden vasospastisten ja iskeemisten tilojen hoidossa on kyseenalainen, mutta liikahikoilun hoidossa selvä. Avokirurginen sympatektomia on suurehko kirurginen toimenpide, jonka sivuvaikutusten vaara on aina muistettava.

ENDOSKOOPPINEN TORAKOTOMIA
Viime vuosina on saatu hyviä hoitotuloksia menetelmällä, jossa ganglionektomia on toteutettu endoskooppisesti. Tämä laparo-skooppinen sovellutus on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä (27), mutta vasta laitteistojen kehittyminen on popularisoimassa menetelmän. Endoskoopin läpi voidaan ohjata lasersäde tai diatermialaite, esim. urologinen elektroresektori. Ganglionektomia voidaan toteuttaa myös kemiallisesti, esim. fenolilla (28). Ihoviilto (1-2 cm) tehdään transkervikaalisesti, transaksillaarisesti tai solisluun alapuolelta 1. ja 2. kylkiluun välistä, tai 3. ja 4. kylkiluun kautta, kun tarkoituksena on poistaa myös kainalohikoilu (26). Toimenpide tehdään yleensä narkoosissa, ja potilas on puoli-istuvassa asennossa (29,30).

Leikkausnäkyvyyden parantamiseksi pleura syrjäytetään hiilidioksidisuihkutuksella. Käsihikoilutapauksessa uuden sovellutuksen mukaan ganglion stellatumin alaosa ja kaksi alempaa torakaalista gangliota elektrokoaguloidaan, hiilidioksidi imetään pleuraontelosta ja keuhko laajennetaan ylipaineilmainspiraatiolla. Toimenpide voidaan toistaa välittömästi myös vastakkaiselle puolelle tai siirtää myöhempään ajankohtaan (30).

Komplikaatiot
Komplikaatioina voi esiintyä hemo- tai pneumothorax, joskin niiden frekvenssi on melko vähäinen. On kuitenkin varauduttava avokirurgisiin hätätoimenpiteisiin. Lisäksi tarvitaan thoraxin röntgenkontrolleja. Eräs leikkausvaara on hypoksia, varsinkin jos keinotekoinen apikaalinen pneumothorax tehdään peräkkäin molempiin keuhkoihin (31).

Leikkaus aiheuttaa pitkäaikaiskomplikaationa kompensoivaa (korvaavaa) liikahikoilua muualla vartalolla 35-70 %:ssa tapauksista (32). Se voi ilmetä kasvoissa mm. liiallisena (gustatorisena) makuhikoiluna. Korvaava liikahikoilu vartalolla tai kasvoissa voi olla haitallisempi kuin alkuperäinen käsien liikahikoilu eikä siihen ole hoitoa.

Vajaalle 20 %:lle potilaista sympatektomia aiheuttaa jälkisärkyä, (interkostaalineuralgia) ja analgeettien tarvetta. Harvoin särky jatkuu kuukausia. Lisäksi voi esiintyä käden puutumista, alentunutta kosketustuntoa, sydäntuntemuksia ja heikotusta. Käsien haitallinen liikakuivuminen ja halkeilu vaatii usein tiheää käsien rasvausta. Endoskooppisissa sovellutuksissa Hornerin syndrooman vaara on vähäinen (29,30).

Kirurgisen hoidon indikaatiot
Kirurgiseen hoitoon kannattaa lähettää ne potilaat, jotka jostakin syystä eivät saa tyydyttävää hoitovastetta käsiinsä iontoforeesihoidosta tai kainaloihin alumiinisuoloista ja ovat motivoituneita invasiiviseen kirurgiseen hoitoon.

Sympatektomia on tehokkain raajojen liikahikoilun hoitomuoto. On kuitenkin syytä muistaa, että sen vaikutus on pysyvä ja peruuttamaton. Tosin hikoilu voi myös uusiutua sympaattisten säikeiden regeneraation ja uudelleenorganisoitumisen myötä.

Sivuvaikutusten selittäminen leikkausta harkitsevalle potilaalle on tärkeätä. Kun endoskooppisen sympatektomian jälkiseuranta-ajat eivät ole vielä riittävän pitkät, potilaat kannattaa valita huolella.

Avokirurginen torakaalinen sympatektomia on käsien liikahikoilutapauksissa ehkä väistymässä endoskooppisten tekniikoiden tieltä. Sen sijaan jalkojen liikahikoilun vaikeimmissa tapauksissa nivustason avokirurgia on toistaiseksi käypä sympatektomian hoitomuoto, joskin tämä leikkaus on suurehko toimenpide.

KIRJALLISUUTTA

Kirjoittaja
Urpo Kiistala
dosentti, ylilääkäri
Keskussotilassairaala

Vierailija
Elmeri
Minulla on täysin sama ongelma. Onkohan tälle tosiaan minkäänlaista hoitokeinoa olemassa?

Ja mulla on täysin päin vastoin. Se on harmillista, kun kädet ei koskaan hikoile. Maila ei pysy kädessä kun käsi on ihan kuiva. No onneks sitä hikeä riittää muualla ja voi aina kostuttaa kädet itse.

Puolikuu
Seuraa 
Viestejä326
Liittynyt1.1.2006
diletantti
tervehdys kaikille

mulla on semmonen ongelma että kädet hikoaa todella paljon.
kysyisinkin että onko siihen olemassa jotakin hoitoa tai muuta apua.
eikä johdu jännityksestä tai muusta sellaisesta, sillä käteni ovat hikoilleet niin kauan kuin muistan.
riippumatta tilanteesta ja se on todella ikävää.

muuten hikoilen ihan normaalisti.

mista sais apua vai amputaatiosta heh.

kiitos.

Puolitutulle tehtiin tuohon hermonkatkaisu. Poisti käsien hikoilun, mutta vaiva siirtyi samansuuruisena takapuoleen. Pitää sitä kuitenkin pienenpänä pahana ja on tyytyväinen tulokseen.

Hohhoijakkaa

Vierailija

Hiukan uudempaa tietoa. Kyllähän tuo iontoforeesi mainitaan 2000 Duodecimissa. Koskaan en ole kuullut käytettävän enkä tiedä tuloksista.
Uudempaa on botuliinitoksiinihoito. En tunne sitäkään hikoilun hoidossa, torticolliksessa, lihasspasmissa kylläkin ja ryppyjen ojennuksessa.

Liikahikoilun hoito

Duodecim
2000;116(22):2517-2523
Urpo Kiistala

Sisäinen lääkehoito
Paikallinen lääkehoito
Iontoforeesihoito
Botuliini
Kainalon ihon eksisio
Endoskooppinen transtorakaalinen sympatektomia
Kirjallisuutta


Iontoforeesihoito

Ioninsiirron periaate tunnettiin jo vuosisadan alussa ja heikon tasavirran avulla voitiin kuljettaa lääkkeitä ihoon ja elimistöön. Nykyisin iontoforeesia käytetään laajasti tähän samaan tarkoitukseen. Sen ylivoimaisesti yleisin aihe on liikahikoilu, ja "lääkkeenä" on vesijohtovesi. Veden ionit johtavat sähkövirran hikitiehyisiin, joissa ihon vastus on pienin. Hikirauhasten suuaukot tukkeutuvat, rauhasten neurotransmissio häiriintyy, ja veden hypotonisuus inaktivoi rauhassoluja.

Vesijohtovedellä toteutettu iontoforeesi on maailmalla yleisin käsien ja jalkojen liikahikoilun hoitomuoto. Sen suosio lisääntyi 1980-luvulla kotihoitolaitteiden ilmaantuessa markkinoille. Akkuvirralla toimivan kotimaisen iontoforeesihoitolaitteen (VTT:n hyväksymä Dermac, Ventipress Oy, Lappeenranta) syöttöjännite on 35 V ja virranvoimakkuus 0–15 mA (Kiistala ym. 1990). Laitteessa on uutena lisävarusteena kainalohikoilun hoitoon tarkoitetut palloelektrodit (Midtgaard 1986) (kuva). Hoidettavat raajat asetetaan vesialtaisiin niin, etteivät selkäpuolet juuri kastu. Virran voimakkuutta lisätään hitaasti potilaan hyvin sietämälle tasolle. Ensimmäisen 15–20 minuutin jakson jälkeen virta nollataan hitaasti, napaisuus vaihdetaan ja hoito toistetaan. Ensimmäisten 2–3 viikon aikana annetaan viikoittain 3–5 käsittelyä. Hoitovaste saavutetaan yleensä 1–3 viikon kuluessa. Ylläpitohoidon tarve on vasteen mukainen; Suomessa ylläpitokäsittelyä tarvitaan keskimäärin joka 11 vuorokauden välein (Kiistala 1994). Potilaita voidaan lähettää myös yksityisille lääkäriasemille tutkimus- ja hoitoonmääräyslomakkeella.

Oireilevimmat potilaat voivat myöhemmin hankkia kotihoitolaitteen. Hoidon aloitus ja neuvonta on syytä jättää asiantuntijoille, esimerkiksi ihotautien tai fysiatrisen hoidon yksiköille. Laitteen voi myös vuokrata valmistajalta tai joistakin ihotautien poliklinikoista. Sivuvaikutuksena pieni nipistely on yleistä, varsinkin jos elektrodi irtoaa tai hoidettava kohde äkkinäisesti poistetaan altaasta ennen virran nollausta. Jos vesirajaan ilmaantuu punoitusta, hoidoksi riittää 1-prosenttinen hydrokortisonivoide.

Iontoforeesi on kämmenten ja jalkojen liikahikoilun paras konservatiivinen hoitomuoto (Stolman 1998). Hikoilun vähenemisen ohella se kohottaa selvästi ihon lämpötilaa ja poistaa kylmäkätisyyden (Kiistala ym. 1990). Vaikka vesi-iontoforeesi vähentää kaikkien hikoilua, tulos ei aina ole tyydyttävä. Syynä voivat olla mm. puutteellinen opastus tai hoidon aiheuttama vaiva. Kämmenten ja jalkapohjien orvaskeden paksuus saattaa myös estää riittävän ionivirran, jolloin virranvoimakkuus ei ylitä tarvittavaa minimiarvoa (noin 8 mA). Näissä tapauksissa teelusikallinen natriumbikarbonaattia (ruokasoodaa) kumpaankin altaaseen tehostaa hoitoa (Stolman 1998).

Iontoforeettisesti käytettävät antikolinergiset paikallisvalmisteisteet vahvistavat vesi-iontoforeesin vaikutusta vaikeimmissa liikahikoilutapauksissa (Kiistala 1994). Tälloin anhidroottinen hoitotulos on välitön. Sivuvaikutuksena voi esiintyä suun kuivumista. Glykopyrroniumbromiditabletti (2 mg) murskattuna ja liuotettuna molempiin altaisin on Yhdysvalloissa suositettu hoidon tehoste (Stolman 1998). Suomessa on saatavilla glykopyrroniumbromidia injektionesteenä ja hyoskyamiinisulfaattia tabletteina. Jälkimmäisen valmisteen soveltuvuudesta ei ole kokemusta.

Botuliini

Tyypin A botulinumtoksiini eli botuliini on ollut neurologien ja oftalmologien käytössä 20 vuoden ajan hoidettaessa lihasdystonioita ja kouristustiloja (spastinen torticollis, luomikouristus, karsastus, CP- ym. lihasvammapotilaiden kuntoutus). Tätä lihaksiin ruiskutettavaa ainetta on sittemmin sovellettu myös vanhenevan ihon naururyppyjen tasoittamiseen lamaannuttamalla väliaikaisesti kasvojen pieniä lihaksia.

Botuliinin havaittiin vasta melko äskettäin salpaavan myös asetyylikoliinin erityksen ekkriinisten hikirauhasten postganglionaarisiin sympaattisiin synapseihin. Ensimmäiset raportit koskivat kokeiluja (Buchara ja Park 1994) tai parotisoperaation provosoiman makuhikoilun (Freyn syndrooma) hoitoa (Drobik ja Laskawi 1995). Botuliini on sittemmin osoittautunut erilaisen fokaalisen liikahikoilun varteenotettavaksi hoitomuodoksi (Naumann ym. 1998). Se ei kuitenkaan salpaa adrenergisesti hermottuneita kainaloiden apokriinisia hikirauhasia.

Suomessa on ollut käytössä vuoden 2000 alusta lähtien kaksi botuliinivalmistetta, Botox (Allergan) ja Dysport (Ipsen Scandinavia). Niistä Botox on kutakin hiiriyksikköä (U) kohden laskettuna 3–5 kertaa voimakkaampi kuin Dysport, joten paikalliseen ruiskehoitoon vaaditaan valmistekohtaiset ohjeet.

Yhteen kämmeneen ja sen sormiin on ruiskutettu jopa 50 kohtaan yhteensä 25–200 Botox-yksikköä botuliinia. Tällöin yhden intradermaalisen ruiskeen vaikutusalue on läpimitaltaan noin 1.2 cm (Shelley ym. 1998). Yleisempi käytäntö on ruiskuttaa ainetta suurempia yksikkömääriä mutta harvempiin kohtiin. Sormien sivuja ei hoideta eikä välttämättä sormenpäitä, jotta niiden tarttumiskitka säilyisi. Tämän vuoksi pistoskohtien väliset ja ulkopuoliset ihoalueet jäävät liikaa hikoileviksi. Jos kuitenkin sormenpäät ovat ennen hoitoa tippuvan hikiset, pistoksia annetaan myös niihin.

Kämmenien ja jalkapohjien monipistoshoito on varsin kivulloinen toimenpide ilman johtopuudutusta. Siveltävästä paikallispuudutteesta ei ole apua. Toinen mahdollisuus on puuduttaa kämmenten ja jalkojen hermopäätteet iontoforeesilla niin, että lidokaiinin pitoisuus vesijohtovedessä on 0.5 %. Tällöin iho voi puutua riittävästi ja ihon pehmentyminen helpottaa ruiskeiden antoa (Heckman ym. 1998). Neulattomalla painesuihkelaitteella (Dermojet) ei voida korvata lääkkeen neulainjektioita, koska suihke ei yllä riittävän syvälle (Naumann ym. 1998). Hoidettaessa kämmeniä botuliinilla esiintyy harvinaisina haittavaikutuksina hematoomia sekä puristus- ja liikevoiman heikkoutta ja käden lihaksien toimintahäiriöitä, jotka saattavat kestää jopa kolme kuukautta. Tämän vuoksi osa tutkijoista suosii pinnallista subepidermaalista ruiskutusta. Aloitushoito kannattaa rajoittaa ei-dominoivaan käteen, varsinkin jos se annetaan harvempiin pistoskohtiin subkutaanisena. Sivuvaikutusten vuoksi kaikki tutkijat eivät ole kovin innostuneita botuliinin käyttämisestä edes vaikean kämmenhikoilun hoitoon (Collin ja Whatling 2000).

Kainaloita ei yleensä tarvitse puuduttaa ennen botuliinihoitoa, sillä lääke annetaan ihon alle. Vain lievää ulnaarialueen puutumista tai korvaavaa käsivarren liikahikoilua on kuvattu.

Kasvojen makuhikoilu on ensisijaisesti hoidettavissa botuliinilla (Naumann ym. 1998, Naver ym. 1999). Botuliinia on kokeiltu yksittäisissä tapauksissa myös muillakin rajoittuneilla liikahikoilualueilla (Odderson 1998).

Botuliinin indusoima kemodenervaatio ja hypohidroosi alkavat 2–5 päivän kuluttua ruiskutuksesta ja kestävät kasvoissa (makuhikoilu) 6–17 kuukautta, kainaloissa 2–8 kk, ja käsissä 3–12 kk (Odderson 1998). Hoito voidaan uusia jopa kolmen kuukauden väliajoin, ellei kehity neutraloivia vasta-aineita (Munchau ja Bhatia 2000). Hoitoresistenssi lihassairauksien hoidossa on yli 3 % ja sen kehittymistä torjutaan antamalla mahdollisimman pieniä annoksia ja mahdollisimman harvoin (Munchau ja Bhatia 2000).

Botuliini on kaikkialla otettu innostuneesti vastaan liikahikoilun uutena ja tehokkaana lääkkeenä. Vaikka ruiskehoidon erikoisalakohtaiset rajoitukset ovat Suomessa vastikään lieventyneet, botuliinin käytön aloittaminen vaatii kuitenkin perehtymistä menetelmiin. Botuliinilääkityksen yleisiä vasta-aiheita ovat raskaus ja imetys. Interaktioita voi esiintyä mm. aminoglykosidien, tetrasykliinien ja tubokurariinin kanssa.

Botuliinin pitkäaikaisvaikutuksista liikahikoilun hoidossa ei ole vielä tietoa, joten tiettyä varovaisuutta kannattaa noudattaa potilaita hoitoon valittaessa, varsinkin kun botuliini on toistuvassa hoidossa melkoisen kallis valmiste.

Vierailija
MD
Hitsin hymiöt, ovat joku luku suluissa, eikä edes tarkoita nroa 8. Viittaavat referenssien numeroihin, jotka olen jättänyt pois.
Kun kirjoitat viestiä, ruksi "älä salli hymiöitä tässä viestissä" -ruksiboksi, niin ohjelma ei muunna merkkiyhdistelmiä hymiökuviksi. :) 8)

Minulla ei hikoile kädet, vaan jalat. Niiden hikoilusta ei ole muuta hyötyä kuin se, että jos eivät hikoile, tietää että on kuumetta. Myöskään nukkuessa eivät hikoa,

Vierailija
ilesoft
MD
Hitsin hymiöt, ovat joku luku suluissa, eikä edes tarkoita nroa 8. Viittaavat referenssien numeroihin, jotka olen jättänyt pois.
Kun kirjoitat viestiä, ruksi "älä salli hymiöitä tässä viestissä" -ruksiboksi, niin ohjelma ei muunna merkkiyhdistelmiä hymiökuviksi. :) 8)

Kiitos. Ruksasin älä salli hymiöitä. En kai näe nyt kenenkään hymiöitä eikä se minua haittaa.
Tai näen kai näin :)

Uusimmat

Suosituimmat