Miten maapallon keskilämpö mitataan?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kun kerrotaan 0,1 asteen tarkkuudella kuinka paljon maapalon keskilämpö on muuttunut siitä kun lämpötilamittauksia on tehty 1800 luvulta alkaen, niin kiinnostaisi tietää miten mittaukset on tehty.

Kun Kaisaniemessä ja Utsjoki Kevolla on ehkä luettu 100 vuotta lämpömittaria muutaman kerran päivässä, niin niistäkö on laskettu Suomen keskilämpö? Tiedetään, että esim. Kaisanimen ja Järvenpään välillä on huomattavia eroja lämpötiloissa. Entä maapallon asumattomat alueet? Entä meret? Entä auringon säteilyn vaihtelut? Entä, entä??

Mielestäni erittäin kyseenalaisten mittaustulosten perusteella pystytään nyt varmasti sanomaan, että keskilämpö on noussut 0,8C/100vuotta.
Voisiko joku viisaampi antaa tyhjentävän vastauksen miten maapallon keskilämpö mitataan, jotta tällaiseen tarkkuuteen varmuuteen voidaan päästä.

Uutisen mukaan Andeilla on jokin jäätikkö sulamassa ihmisen aiheuttamana. Samassa uutisessa kerrotaan, että jään alta alkaa heti kasvillisuus elämään. Tarkoittaa sitä, että jää on sulanut ennenkin ja antanut kasvillisuudelle aikaa kehittyä.

Pari vuotta sitten joku mittasi Golf virran nopeuden ja totesi sen hidastuneen. Tästä vedettiin heti johtopäätös, että se pysähtyy ja elämä mm. Suomessa tulee mahdottomaksi kylmyyden takia.
Nyt Golf virran nopeus on mitattu uudelleen ja todettu, että nopeus on kasvanut entiseksi. Sanottiin, että nopeusvaihtelussa oli kysymys luonnollisesta vaihtelusta.

Ihminen pystyy nykyään mittaamaan asioita kolmella desimaalilla ja vetää tuloksista vääriä johtopäätöksiä, koska maapallon ja avaruuden mekaaniikat ja ilmiöt eivät ole hallussa.

Varmaa on, että ilmasto muuttuu, mutta niinhän se on muuttunut jo miljoonia vuosia. Miksi nyt on nostettu hirveä kohu asiasta? Miksi öljy-yhtiöt ovat huolestuneet? Ne eivät välitä muusta kuin voitoistaan.

Isä ja poika Bush eivät saaneet Irakin ja Iranin öljyä omakseen. Venäjä tekee öljyllä tiliä ja varustautuu ja alkaa kiristämään energialla Eurooppaa. Kiina ja Intia on pääsemässä elintason makuun.
Näiden tekijöiden pohjalta löytyy vastaus mihin ilmastovouhotuksella nyt pyritään.

Kommentit (9)

Vierailija
Mörökölli
Kun kerrotaan 0,1 asteen tarkkuudella kuinka paljon maapalon keskilämpö on muuttunut siitä kun lämpötilamittauksia on tehty 1800 luvulta alkaen, niin kiinnostaisi tietää miten mittaukset on tehty.

Palstan lukijoissa on minua parempia asiantuntijoita mittauksen nykytilaan ja historiaankin vastaamaan. Itsekin tunnut olevan hyvin informoitu.
Ajatus alkajaisiksi: Useasti ei jakseta pohtia, mistä puhutaan kun puhutaan maapallon keskilämmöstä. Maapallon pinta, samoin kuin vesistöjen ja merien pintalämpötila on yksi asia. Toinen asia on norminmukainen ilman lämpötila 2 metrin korkeudessa mitattuna. Tämä on tärkeä, koska se on kasvojemme korkeuden lämpötila. Ilmakehässä on myös muita säävaihtelujen ja -ilmiöiden kannalta tärkeitä korkeuksia, joita mitataan säännöllisesti.
Lämpötila ilmaisee mitatun aineen lämpöenergian intensiteettiä. Se ei kuitenkaan kerro kyseisen systeemin energiakapasiteetista juuri mitään. Siksi tässä onkin melkoinen soppa ja keittäjiä vähän joka lähtöön.

Leone
Seuraa 
Viestejä4564
Liittynyt16.3.2005
Mörökölli

Isä ja poika Bush eivät saaneet Irakin ja Iranin öljyä omakseen. Venäjä tekee öljyllä tiliä ja varustautuu ja alkaa kiristämään energialla Eurooppaa. Kiina ja Intia on pääsemässä elintason makuun.
Näiden tekijöiden pohjalta löytyy vastaus mihin ilmastovouhotuksella nyt pyritään.

Tuskinpa näin. Kansainvälisessä ilmastopaneelissa on tutkijoita kaikkialta maailmasta ja sitä voidaan pitää poliittisesti riippumattomana.

H
Seuraa 
Viestejä2622
Liittynyt16.3.2005
Mörökölli
Varmaa on, että ilmasto muuttuu, mutta niinhän se on muuttunut jo miljoonia vuosia. Miksi nyt on nostettu hirveä kohu asiasta? Miksi öljy-yhtiöt ovat huolestuneet? Ne eivät välitä muusta kuin voitoistaan.

Öljy vähenee kiihtyvällä vauhdilla talouskasvun vuoksi. Eritysesti entiset kehitysmaat, kärjessä Kiina ja Intia, kasvattavat kulutustaan vauhdilla. Öljy-yhtiöt ovat havahtuneet huomaamaan, että vanha tuote on loppumassa. Ne eivät halua hiipua pois öljyn mukana vaan kehittävät uusia tuotteita kuten biopolttoaineita ja vetytaloutta. Siirtyminen pois öljystä vaatii kuitenkin suuria investointeja ja muutoksia yhteiskunnassa. Öljy-yhtiöt tietenkin toivovat, että joku muu maksaisi tarvittavat muutokset. Esim. Shell palkkasi Ollilan puhumaan puolestaan ja muokkaamaan mielipiteitä.

H
Seuraa 
Viestejä2622
Liittynyt16.3.2005
abc
Miten mapallon keskilämpötila mitataan? Siihen löytyy vastauksia ja kirjallisuusviitteitä ainakin UK:n ilmastonmuutostutkimusyksiköstä (CRU): http://www.cru.uea.ac.uk/cru/data/temperature/

CRU selittää menetelmiään aika hyvin tässä artikkelissa. Siitä kyllä selviää arvioinnin hankaluus. Ja ehkä menee usko kovin suppeisiin virhearvioihinkin.

Toinenkin täällä jo esillä ollut hyvä linkki on
http://www.ncdc.noaa.gov/oa/climate/res ... ushcn.html
Siellä erityisesti viimenen kuva on mielenkiintoinen.

Vierailija
H
Mörökölli
Varmaa on, että ilmasto muuttuu, mutta niinhän se on muuttunut jo miljoonia vuosia. Miksi nyt on nostettu hirveä kohu asiasta? Miksi öljy-yhtiöt ovat huolestuneet? Ne eivät välitä muusta kuin voitoistaan.

Öljy vähenee kiihtyvällä vauhdilla talouskasvun vuoksi. Eritysesti entiset kehitysmaat, kärjessä Kiina ja Intia, kasvattavat kulutustaan vauhdilla. Öljy-yhtiöt ovat havahtuneet huomaamaan, että vanha tuote on loppumassa. Ne eivät halua hiipua pois öljyn mukana vaan kehittävät uusia tuotteita kuten biopolttoaineita ja vetytaloutta. Siirtyminen pois öljystä vaatii kuitenkin suuria investointeja ja muutoksia yhteiskunnassa. Öljy-yhtiöt tietenkin toivovat, että joku muu maksaisi tarvittavat muutokset. Esim. Shell palkkasi Ollilan puhumaan puolestaan ja muokkaamaan mielipiteitä.

Niin, mutta kyse ei ole että välittäisivät ilmastosta, vaan välittävät ainoastaan voiton maksimoinnista. Eli niin kauan kun öljyä riittää, sitä myydään, sitten otetaan kaapista vaihtoehtoinen, ja siihen asti salassa pidetty energiamuoto, jonka tuotto ei ole aivan yhtä hyvä kuin öljyn, mutta riittävä kasvun jatkamiseksi. Ja siitä viis, tuhoutuuko ilmakehä ja valtaosa eliöistä. Eipähän juokse auton alle ainakaan.

Vierailija

Maailmantalous toimii hyvin pitkälti öljyn, hiilen varassa, eikä niille ole olemassa mitään varteenotetavaa vaihtoehtoa.

Öljy kuitenkin loppuu noin 40:ssä vuodessa, sitä ennen varmaankin tapellaan lopuista öljyvaroista "on jo alkanut".

Kun ihmiskunta romahtaa luonto hoitaa kyllä kaikki ilmastolliset ongelmat.

Elikkä vaikka ilmasto nyt lämpenee, niin 50:n vuoden kuluttua sillä ei ole enään mitään merkitystä.

JeanS
Seuraa 
Viestejä1383
Liittynyt24.9.2006
H
CRU selittää menetelmiään aika hyvin tässä artikkelissa. Siitä kyllä selviää arvioinnin hankaluus. Ja ehkä menee usko kovin suppeisiin virhearvioihinkin.
Juu, niin menee, varsinkin kun kirjoittajilla oli tarpeen epävarmuuksien yhteydessä viitata Donald H. Rumsfeldtiin...

Uusimmat

Suosituimmat