Seuraa 
Viestejä45973

"Suomeen tulevista maahanmuuttajista kertyy suomalaisille veronmaksajille selvät säästöt, jos maahanmuuttajat työllistyvät. 20-vuotiaan lukion tai ammattikoulun käyneen maahanmuuttajan koulutuksen on kustantanut hänen kotimaansa. "

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Maah ... 5225469147

Suomalainen vastaavan koulutuksen saanut maksaa yhteiskunnalle ja vanhemmilleen karkeasti arvioiden 350 000 euroa esimerkiksi koulutuksena sekä sosiaali- ja terveyspalveluina.

Jos maahanmuuttaja on hyvin koulutettu, säästöt ovat vielä suuremmat. "Esimerkiksi lääkärin koulutus maksaa paljon, ja on selvää, että Virossa tai Venäjällä koulutuksensa hankkinut lääkäri säästää Suomelle suuren summan", väestötieteilijä Mauri Nieminen Tilastokeskuksesta sanoo.

Kaikkia kuluja ei ole eritelty tarkasti viime vuosina. 1990-luvun laman aikana tehtyjen laskelmien pohjalta voidaan päätellä, että suomalainen kuluttaa 20-vuotiaaksi asti pitkälti yli 300 000 euroa.

"Ruotsin tutkimuksessa ei laskettu, paljonko vanhemmat satsaavat lapsensa vapaa-aikaan ja harrastuksiin. Se kasvattaisi summaa", huomauttaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkija Pekka Parkkinen.........................................

Tämä tärkeä asia on huomioitu tänään 1.3.07 myös Helsingin Sanomien
etusivun pääuutisena. On erittäin tärkeää, että maahanmuutto asioissa
huomioidaan myös taloudelliset seikat. Kiistatta taloudellisinta olisi
maahanmuuttajien määrän reilu kasvattaminen.

Sivut

Kommentit (138)

ennakkoluuloton
Kiistatta taloudellisinta olisi
maahanmuuttajien määrän reilu kasvattaminen.

Epäilen vahvasti. Maahanmuutossa pitäisi suosia koulutettua porukkaa, mutta tehdäänkö näin? Mikäli maahanmuuttomääriä kasvatetaan, kuten on suunniteltu niin pelkäänpä pahasti, että meidän luupääpäättäjämme ottavat ne maahanmuuttajat jostakin afrikansarvesta.

Rahakeskustelu maahanmuuttajista pyörii tukien varassa elävien pakolaisten ympärillä.

Kieltä taitamaton pakolainen joutuu altavastaajaksi, koska hän ei pysty toisaalta puolustautumaan syytöksiltä, mutta ei myöskään hankkimaan työtä tasavertaisesti suomalaisen kanssa.

Jos ajatellaan, että raha on se joka puhuu, niin auttaisivatko todelliset rahasummat myös maahanmuuttajakeskustelun kääntämisessä?

Kokonaan toinen kysymys on sitten se, onko oikein, että rikas maa ottaa köyhästä maasta hyötymistarkoituksessa vain koulutettuja muuttajia.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Autt ... 5225469152

Vain koulutettujen muuttajien ottaminen on kyllä moraalisesti
kestämätöntä. Tosin joidenkin ihmisten moraali on kovin venyvää
laatua, valitettavasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Se on voivoi. Moraali on venyvää laatua. Ei kouluttamattomien ihmisten tänne ottaminen ja kouluttaminen tuo yhtään muuta kuin kuluja. Koulutettuja ihmisiä saadaan vaikka venäjältä tai muista itä-euroopan maista. Ei niitä välttämättä tarvi viedä "köyhästä maasta".

[size=150:vbmmo26b]Ruotsissa laskettiin ensin[/size:vbmmo26b]

Maan Valtiollinen tilastokeskus ja Kuluttajavirasto selvittivät viime vuoden lopussa, paljonko ruotsalaiset veronmaksajat säästävät yhtä maahan tullutta 20-vuotiasta pakolaista kohden.

Tutkimuksen lähtökohta oli laskea, mitä 20-vuotias työkykyinen ruotsalainen maksaa perheelle ja yhteiskunnalle.

Selvisi, että ruotsalainen päiväkodin ja lukion käynyt nuori aikuinen on kolme miljoonaa kruunua eli 323 000 euroa vastaavan koulutuksen saanutta pakolaista kalliimpi.

"Laskelma on tehty hyvin alhaiseksi. Siihen ei ole otettu mukaan jatko-opintoja eikä urheilusta tai muista harrastuksista kertyviä kustannuksia", laskemisurakan alullepanija, Lindesbergin sairaalan kirurgisen osaston päällikkö Peter Jilke kertoo Kuntalehdessä.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ruot ... 5225469168

Vieläkö kukaan ihmettelee Ruotsin vaurautta ja hyvinvointia?
Ruotsi on hyötynyt ja hyötyy maahanmuuttajien työvoimasta
miljardeja euroja vuotta kohden.

Hesarin artikkelissa ei mainittu kertaakaan sanaa "rikollisuus", eikä laskettu sen aiheuttamia kustannuksia. Ei puhuttu myöskään siitä, etteivät maahanmuuttajat juurikaan ole työmarkkinoilla. Jutussa laskettiin vain sitä, paljonko suomalaisen kasvattaminen 20-vuotiaaksi maksaa verrattuna siihen, että ulkomaalainen 20-vuotias on "ilmainen". Outoa matematiikkaa. Esimerkkinä ulkomaisuudesta oli yksi naislääkäri, ikään kuin mamut keskimäärin olisivat naislääkäreitä, eikä joutilaita miehiä.

Jos Ruotsi "hyötyy taloudellisesti" maahanmuutosta, niin jatkakoon hyötymistä. Suurin osa suomalaisista ei ole valmis vaihtamaan maan väestöä "ilmaisiin ulkomaalaisiin". Ja hyvä niin, ahneella on tunnetusti paskainen loppu.

Tilastosta näkee erittäin selvästi sen, että hyvin suuri osa Afrikasta ja Lähi-idästä tuleista aikuisista ovat työttömiä!???????!!!!!
Se siitä edullisuudesta!

"Suomeen tulevista maahanmuuttajista kertyy suomalaisille veronmaksajille selvät säästöt, jos maahanmuuttajat työllistyvät. 20-vuotiaan lukion tai ammattikoulun käyneen maahanmuuttajan koulutuksen on kustantanut hänen kotimaansa. "

Jos se olisiki noin, niin silloin todellakin Suomi hyötyisi noista maahanmuuttajista, kun niitä ei tarvitse kouluttaa sen enempää, muuta kuin opettaa vain suomen kieli heille.

Jaha että Suomeen tulee vain tuollaista koulutettua maahanmuuttajia? Onnitteluni.

Mutta eiköhän asia ole todellisuudessa niin että monella maahanmuuttajalla ei ole paljoakaan koulutusta. Riippuu hyvin paljon siitä mistä maista he tulee ja oliko heillä varakkuutta sen verran että oli mahdollisuus käydä kouluja.

ennakkoluuloton

[size=150:2bquz2gt]Ruotsissa laskettiin ensin[/size:2bquz2gt]

Maan Valtiollinen tilastokeskus ja Kuluttajavirasto selvittivät viime vuoden lopussa, paljonko ruotsalaiset veronmaksajat säästävät yhtä maahan tullutta 20-vuotiasta pakolaista kohden.

Tutkimuksen lähtökohta oli laskea, mitä 20-vuotias työkykyinen ruotsalainen maksaa perheelle ja yhteiskunnalle.

Selvisi, että ruotsalainen päiväkodin ja lukion käynyt nuori aikuinen on kolme miljoonaa kruunua eli 323 000 euroa vastaavan koulutuksen saanutta pakolaista kalliimpi.

"Laskelma on tehty hyvin alhaiseksi. Siihen ei ole otettu mukaan jatko-opintoja eikä urheilusta tai muista harrastuksista kertyviä kustannuksia", laskemisurakan alullepanija, Lindesbergin sairaalan kirurgisen osaston päällikkö Peter Jilke kertoo Kuntalehdessä.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ruot ... 5225469168

Vieläkö kukaan ihmettelee Ruotsin vaurautta ja hyvinvointia?
Ruotsi on hyötynyt ja hyötyy maahanmuuttajien työvoimasta
miljardeja euroja vuotta kohden.

Taitaa olla hölyn pölyä tuollainen kertomus. Meillä on valtavat määrät sosiaali avustuksen kanssa eläviä ulkolaisia, vanhuksia ja keskiikäisiä, joilla ei ole koskaan mitään mahdollisuutta saada työtä. Meillä on suuri työttömyys. Yhteen työpaikkaan on monta hakijaa, monta sataa hakijaa. Se jolla on parhain koulutus, siisti ulkonäkö, hyvä käytöksinen ja puhuu hyvää ruotsin kieltä, sellaisella on kaikkein suurin mahdollisuus saada se työpaikka.

Tuo hs tarina on harhaan johtava, aivan kuin mainokseksi että lisää vain maahanmuuttajia. Meille odotetaan tänä vuonna ainakin 40 000 tuhatta irakilaista ja siihen päälle kaikki muut pakolaiset jotka täällä asyylin tulee saamaan, niin luvusta tänäkin vuonna tulee taas oikein mahtava.

Luuletko tosiaankin että meillä on työpaikkoja noille kaikille? Joka vuosi tänne tulee valtavat määrät ihmisiä jotka jää työttömiksi, valtion elätettäviksi, työntekijöitten verorahoilla.

Kyseisen uutisoinnin myötä useat hesarin tilaajat ovat lopettaneet tilauksensa. Tämä on mielestäni hyvä juttu. Toivottavasti lehti ottaa opikseen ettei kansaa kannata yrittää kusettaa ihan miten sattuu. [lopettamis-ilmoitukset muilta foorumeilta saatua infoa]

Ayla
"Suomeen tulevista maahanmuuttajista kertyy suomalaisille veronmaksajille selvät säästöt, jos maahanmuuttajat työllistyvät. 20-vuotiaan lukion tai ammattikoulun käyneen maahanmuuttajan koulutuksen on kustantanut hänen kotimaansa. "

Jos se olisiki noin, niin silloin todellakin Suomi hyötyisi noista maahanmuuttajista, kun niitä ei tarvitse kouluttaa sen enempää, muuta kuin opettaa vain suomen kieli heille.

Jaha että Suomeen tulee vain tuollaista koulutettua maahanmuuttajia? Onnitteluni. :D :D

Mutta eiköhän asia ole todellisuudessa niin että monella maahanmuuttajalla ei ole paljoakaan koulutusta. Riippuu hyvin paljon siitä mistä maista he tulee ja oliko heillä varakkuutta sen verran että oli mahdollisuus käydä kouluja.

Suomalaisten asenteet ovat aika karmeita. Hieman kuten sinulla. Muistuttavat kovasti ruotsalaisten asenteita suomalaisiin siirtolaisiin 70-80-luvuilla.

Eräs entinen työtoverini yliopistolta, suomalaisen upseerin kanssa avioitunut viidessä maassa korkeakoulutettu kaunis, täysin mustatukkainen jugoslavialaistaustainen nainen kertoi kaikenlaista ja itsekin näin yhtä ja toista. Koska hän oli poikkeavan näköinen ja hänen hyvässä suomessaan (hän opettaa suomalaisille kieliä, osaa ainakin kymmentä kieltä hyvin), jota hän puhui myös lapsilleen, oli selvä slaavilainen aksentti, niin aika pöyristyttäviä juttuja tuli vastaan. Tyypillisiä olivat bussipysäkillä "painu ryssä vittuun" ja "mitäs pano maksaa"-jutut. Koko ajan ja jatkuvasti. Tytärtäkin (alle 10-v) yritettiin ostaa aika useasti.

Vakituisessa työssä olevan korkeakoulussa ja lukiossa opettavan hyvästä pyörästä ja uudesta autosta tehtiin jopa poliisille kanteluita ja soiteltiin lehtiin "vinkkejä", että nyt ne soskun tädit ovat sille neekerille (siis täysin eurooppalaiselle) hankkineet sitä ja tätä.

Puhumme aina englantia keskenämme ja istuimme kerran töiden jälkeen bussissa ja kun siinä jutustelimme, niin pari käytävän toisella puolella istuvaa istuvaa keski-ikäistä naista puhuivat taukoamatta kovaan ääneen suomeksi, että hyi helvetti nuokin tulevat tänne elämään meidän rahoillamme ja niillä on kalliin näköiset vaatteetkin. Sen täytyy olla sosiaalihuollon kustantamaa jne. En voinut olla sanomatta tädeille poistuessani paria kommenttia suomeksi. Suomalaisten kunniaksi on sanottava, että kaikki ympärillä olevat räjähtivät nauramaan ja mummot olivat aika punaisen ja vaikean oloisia.

No, joka tapauksessa olen hänen ja ulkomaalaisten opiskelijoiden tarinoita toistakymmentä vuotta jatkuvasti kuunnelleena tullut siihen tulokseen, että monilla on aika hyvät perustelut yleiselle näkemykselleen, että suomalaiset ovat juoppoja naisten vihaajia ja vaimonhakkaajia. Olen kuullut tämän aika monta kertaa eri muodoissa.

Se ei tietysti pidä paikkaansa, mutta heidän kokemuksellaan aika ymmärrettävää. Muistuttaa muuten kovasti esimerkiksi Aylan näkemystä muslimeista.

edit. lisäsin hieman.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä35916
Peksu
Maahanmuutossa pitäisi suosia koulutettua porukkaa, mutta tehdäänkö näin? Mikäli maahanmuuttomääriä kasvatetaan, kuten on suunniteltu niin pelkäänpä pahasti, että meidän luupääpäättäjämme ottavat ne maahanmuuttajat jostakin afrikansarvesta.

En tiedä suositaanko. Se lienee samantekevää, kun tänne on tulossa hyvin vähän koulutettua tai ylipäätään työskentelemään kykenevää porukkaa. Arktinen ilmasto, kansalaisten erittäin kielteinen suhtautuminen ulkomaalaisiin ja maailman ankarimpiin lukeutuva verotus, jonka vastineeksi saa vähemmän palveluja kuin länsimaissa yleensä, eivät ole omiaan houkuttelemaan maahamme koulutettua ja työintoista väkeä.

Jos se suosiminen merkitsee erivapauksien antamista ulkomaalaisille, esimerkiksi verotuksessa, en kannata sitä. Tulkoon se, joka pystyy elättämään itsensä työllään ja on valmis noudattamaan maamme lakeja ja tapoja. Keinotekoiset rajoitukset ja edut johtavat aina epäpikeudenmukaisuuksiin.

Bomt Kneder
Ayla
"Suomeen tulevista maahanmuuttajista kertyy suomalaisille veronmaksajille selvät säästöt, jos maahanmuuttajat työllistyvät. 20-vuotiaan lukion tai ammattikoulun käyneen maahanmuuttajan koulutuksen on kustantanut hänen kotimaansa. "

Jos se olisiki noin, niin silloin todellakin Suomi hyötyisi noista maahanmuuttajista, kun niitä ei tarvitse kouluttaa sen enempää, muuta kuin opettaa vain suomen kieli heille.

Jaha että Suomeen tulee vain tuollaista koulutettua maahanmuuttajia? Onnitteluni.

Mutta eiköhän asia ole todellisuudessa niin että monella maahanmuuttajalla ei ole paljoakaan koulutusta. Riippuu hyvin paljon siitä mistä maista he tulee ja oliko heillä varakkuutta sen verran että oli mahdollisuus käydä kouluja.

Suomalaisten asenteet ovat aika karmeita. Hieman kuten sinulla. Muistuttavat kovasti ruotsalaisten asenteita suomalaisiin siirtolaisiin 70-80-luvuilla.

Eräs entinen työtoverini yliopistolta, suomalaisen upseerin kanssa avioitunut viidessä maassa korkeakoulutettu kaunis, täysin mustatukkainen jugoslavialaistaustainen nainen kertoi kaikenlaista ja itsekin näin yhtä ja toista. Koska hän oli poikkeavan näköinen ja hänen hyvässä suomessaan (hän opettaa suomalaisille kieliä, osaa ainakin kymmentä kieltä hyvin), jota hän puhui myös lapsilleen, oli selvä slaavilainen aksentti, niin aika pöyristyttäviä juttuja tuli vastaan. Tyypillisiä olivat bussipysäkillä "painu ryssä vittuun" ja "mitäs pano maksaa"-jutut. Koko ajan ja jatkuvasti.

Vakituisessa työssä olevan korkeakoulussa ja lukiossa opettavan hyvästä pyörästä ja uudesta autosta tehtiin jopa poliisille kanteluita ja soiteltiin lehtiin "vinkkejä", että nyt ne soskun tädit ovat sille neekerille (siis täysin eurooppalaiselle) hankkineet sitä ja tätä.

Puhumme aina englantia keskenämme ja istuimme kerran töiden jälkeen bussissa ja kun siinä jutustelimme, niin pari käytävän toisella puolella istuvaa istuvaa keski-ikäistä naista puhuivat taukoamatta kovaan ääneen suomeksi, että hyi helvetti nuokin tulevat tänne elämään meidän rahoillamme ja niillä on kalliin näköiset vaatteetkin. Sen täytyy olla sosiaalihuollon kustantamaa jne. En voinut olla sanomatta tädeille poistuessani paria kommenttia suomeksi. Suomalaisten kunniaksi on sanottava, että kaikki ympärillä olevat räjähtivät nauramaan ja mummot olivat aika punaisen ja vaikean oloisia.

Moni etninenkin suomalainen on joutunut suomalaisten "rasismin" uhriksi. Voisin itsekin kertoa esimerkkejä, missä pelkkä erikoinen pukeutuminen tai erikoinen telttamalli ovat laukaisseet rasistisia reaktioita. Ja ei siihen tarvita niinkään paljon, pelkkä epäsovinnainen kampaus riittää. Kun poikani oli 3-6 -vuotias hän sai jatkuvasti kuunnella aikuisilta typeriä henkilöön käyviä huomautuksia pitkästä tukastaan. Poika oli aivan blondi, ja vielä sieväkin. Tuolloin monasti ihmettelin sitä, miten kiihkeä asenne joillakin, jopa eläkeläisillä, voi olla jonkun pikkupojan hiuspehkoon. Tämä tapahtui siis 2000-luvulla, eikä 1960-luvulla.

On kuitenkin kyse aivan eri luokan asioista, kun puhutaan massiivisesta maahanmuutosta ja sen vaikutuksista. Siinä pelissä ei ole mitään merkitystä joidenkin yksittäisten henkilöiden rasismilla tai suvaitsevaisuudella.

Bomt Kneder
[/quote][quote author="Ayla"]"Suomeen tulevista maahanmuuttajista kertyy suomalaisille veronmaksajille selvät säästöt, jos maahanmuuttajat työllistyvät. 20-vuotiaan lukion tai ammattikoulun käyneen maahanmuuttajan koulutuksen on kustantanut hänen kotimaansa. "

Jos se olisiki noin, niin silloin todellakin Suomi hyötyisi noista maahanmuuttajista, kun niitä ei tarvitse kouluttaa sen enempää, muuta kuin opettaa vain suomen kieli heille.

Onko tuo mitä sanoin mielestäsi valetta? Saatteko sinne vain koulutettua väkeä?

Ainakin meille tänne tulee sekä koulutettua ja ei koulutettua. Mutta koulutettujenkin on ruotsin kielen opiskelujen jälkeen istuttava koulunpenkille opiskelemaan, täydentämään opiskelujaan, jotta ne koulutus kelpaisi täällä.

Enemmistö tänne tulijoista jää työttömiksi. Ei ole työpaikkoja. Mutta ehkä teillä Suomessa on paremmat työmahdollisuudet ja suurempi valtion kassa millä elättää ja kouluttaa ulkolaisia. Saattaa hyvinkin olla niin. Suomeenhan ei oteta paljoa pakolaisia, jotta ei se taida tosiaankaan kovinkaan kalliiksi teillä tulla vaikka eivät työpaikkaa saisikaan.

Ajattele nyt kuitenkin jos sinnekkin saisitte 30 000 - 90 000 maahanmuuttajaa joka vuosi, joista ainakin 30 000 tuhatta joka vuosi jää työttömiksi, työttömiksi siinä mielessä että osa heistä elää sosiaalin avulla, osa saa opiskelutukea, suurelle osalle annetaan eläke, ja muita tukia. Työttömistäkin täällä on sillä tavoin että monille järjstetään tilapäisiä touhuja työnvälityksen kautta mutta rahat se saa työttömyyskorvauksista tai sosiaalista. Tällä tavoin todellinen työttömyys ei näy tilastoissa.

EDIT 1

Bomt Kneder
Muistuttaa muuten kovasti esimerkiksi Aylan näkemystä muslimeista.

Minulla on näkemys Islamista. Älä sekoita islamia ja muslimeja. Islam on uskonto josta vastustan montaa eri kohtaa. Muslimi on islamin uskoinen, enemmän tai vähemmän. Minä en vastusta muslimeja, vastustan uskontoa islam. Mutta etpä tätä näytä ymmärtävän. Muslimitkin ymmärtää tämän, jos vain haluavat.

Neutroni
Peksu
Maahanmuutossa pitäisi suosia koulutettua porukkaa, mutta tehdäänkö näin? Mikäli maahanmuuttomääriä kasvatetaan, kuten on suunniteltu niin pelkäänpä pahasti, että meidän luupääpäättäjämme ottavat ne maahanmuuttajat jostakin afrikansarvesta.

En tiedä suositaanko. Se lienee samantekevää, kun tänne on tulossa hyvin vähän koulutettua tai ylipäätään työskentelemään kykenevää porukkaa. Arktinen ilmasto, kansalaisten erittäin kielteinen suhtautuminen ulkomaalaisiin ja maailman ankarimpiin lukeutuva verotus, jonka vastineeksi saa vähemmän palveluja kuin länsimaissa yleensä, eivät ole omiaan houkuttelemaan maahamme koulutettua ja työintoista väkeä.

Jos se suosiminen merkitsee erivapauksien antamista ulkomaalaisille, esimerkiksi verotuksessa, en kannata sitä. Tulkoon se, joka pystyy elättämään itsensä työllään ja on valmis noudattamaan maamme lakeja ja tapoja. Keinotekoiset rajoitukset ja edut johtavat aina epäpikeudenmukaisuuksiin.

En minäkään tuolla suosimisella tarkoittanut erioikeuksien antamista. Olen kanssasi samaa mieltä. Tarkoitin, että esimerkiksi maahantulevien pakolaisten ja maahanmuuttajien kansalaisuus ym. asioiden käsittelyä voisi vaikkapa helpottaa ja nopeuttaa siinä tapauksessa, että he ovat koulutettuja jo valmiiksi. Muitakin mahdollisuuksiakin varmaan on. Jotenkin tuon koulutetun väen siirtymistä maahan tulisi tehdä helpommaksi ja houkuttelevammaksi, onhan se määrätynlailla hullua, että otetaan täysin "umpimetsästä" porukkaa maahan. Se ei ainakaan tuo yhtään mitään säästöjä.

Arnold Goyakla

Jos Ruotsi "hyötyy taloudellisesti" maahanmuutosta, niin jatkakoon hyötymistä. Suurin osa suomalaisista ei ole valmis vaihtamaan maan väestöä "ilmaisiin ulkomaalaisiin".

Ei maan väestöä, mutta osan ihmisistä voisi vaihtaa.

Ayla
Bomt Kneder
Ayla
"Suomeen tulevista maahanmuuttajista kertyy suomalaisille veronmaksajille selvät säästöt, jos maahanmuuttajat työllistyvät. 20-vuotiaan lukion tai ammattikoulun käyneen maahanmuuttajan koulutuksen on kustantanut hänen kotimaansa. "

Jos se olisiki noin, niin silloin todellakin Suomi hyötyisi noista maahanmuuttajista, kun niitä ei tarvitse kouluttaa sen enempää, muuta kuin opettaa vain suomen kieli heille.

Onko tuo mitä sanoin mielestäsi valetta? Saatteko sinne vain koulutettua väkeä?

Ei valetta, vaan harhaanjohtamista. Kukaan ei ole väittänyt tänne tulevan vain koulutettua väkeä. Uutisoidun tutkimuksen mukaan kokonaishyöty on kansantaloudelle positiivinen.

Ayla
Ainakin meille tänne tulee sekä koulutettua ja ei koulutettua. Mutta koulutettujenkin on ruotsin kielen opiskelujen jälkeen istuttava koulunpenkille opiskelemaan, täydentämään opiskelujaan, jotta ne koulutus kelpaisi täällä.

Niin "meillekin". Kokonaishyöty on kuitenkin positiivinen.

Ayla
Enemmistö tänne tulijoista jää työttömiksi.

Niinkö?

Ayla
Ei ole työpaikkoja. Mutta ehkä teillä Suomessa on paremmat työmahdollisuudet ja suurempi valtion kassa millä elättää ja kouluttaa ulkolaisia. Saattaa hyvinkin olla niin. Suomeenhan ei oteta paljoa pakolaisia, jotta ei se taida tosiaankaan kovinkaan kalliiksi teillä tulla vaikka eivät työpaikkaa saisikaan.

Minä en ole sanallakaan viitannut pakolaisiin, vaan maahanmuuttajiin, joista puhuttiin alussakin. Termeillä on eri merkitys.

Ayla
työttömistäkin täällä on sillä tavoin että monille järjstetään tilapäisiä touhuja työnvälityksen kautta mutta rahat se saa työttömyyskorvauksista tai sosiaalista. Tällä tavoin todellinen työttömyys ei näy tilastoissa.

Aika omituinen väite. Tietääkseni kaikissa pohjoismaissa työttömyyskorvauksista rahansa saava lasketaan työttömäksi ja takuulla näkyy tilastoissa.

Otetaan vielä rautalankaa. Minusta sinun ja erilaisten pakolais- ja niin edelleen populistikiihkoilijoiden sekoilut ovat erittäin paha pala työhön tulevien maahanmuuttajien elämän vaikeuttajana. Mainitsin jo yhden esimerkin. Toinen on amerikkalainen akateemisesti koulututettu mies. Hän sattuu olemaan musta. Aika pahaa tekstiä on tullut suomalaisten käytöksestä.

Osa maahanmuuttajista on aina hieman ongelmallista porukkaa, joka ei tee työtä, opettele kieltä, juopottelee ja ajautuu pikkurikollisuuteen ja pyrkii käyttämään soskua hyväkseen. Hieman niin kuin melkoinen osa Ruotsiin muuttaneista suomalaisista. Viime vuonna täällä kirotussa Hesarissa uutisoitiin tilasto, jonka mukaan väkilukuun suhteutettuna suomalaissiirtolaiset ja heidän jälkeläisensä ovat Ruotsin vankiloiden suurin asujaimisto.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat