EU: yli 60% vähentäisi ydinvoiman osuutta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Euroopassa on paljon ihmisiä, jotka haluaisivat vähentää ydinenergian osuutta. Minä olen vain yksi heistä.

"
EU-kansalaiset vähentäisivät ydinvoiman käyttöä

STT

Yli 60 prosenttia EU-kansalaisista katsoo, että ydinvoiman osuutta EU:n energiantuotannossa tulisi vähentää ydinvoiman turvallisuuteen liittyvien huolien vuoksi. 30 prosenttia katsoo, että ydinvoimaa tulisi lisätä, koska se ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä.

Tiedot käyvät ilmi EU-komission tilaamasta laajemmasta ilmasto- ja energiakyselystä.

Suomalaiset ovat hieman muita myönteisempiä ydinvoimalle, sillä 42 prosenttia lisäisi ja 47 prosenttia vähentäisi ydinvoinmaa.

Suomen ohella ydinvoimaan suhtaudutaan myönteisimmin Bulgariassa, Tshekissä ja Slovakiassa. Epäilevimpiä ovat kreikkalaiset, itävaltalaiset ja kyproslaiset.

Valtaosa eurooppalaisista on kyselyn mukaan huolissaan ilmastonmuutoksesta. Lähes 80 prosenttia vastaajista uskoo, että he joutuvat muuttamaan energiankulutustaan tulevina vuosina ja esimerkiksi parantamaan talonsa energiatehokkuutta.

Suomalaiset ovat kuitenkin eri linjoilla kuin muut, sillä vain joka toinen uskoo joutuvansa muuttamaan kulutustottumuksiaan.

Kyselyä varten haastateltiin helmikuussa lähes 26 000 ihmistä.
"
http://www3.keskisuomalainen.net/servle ... 74753.html

Se 30%, joka vielä lisäisi ydinvoimaa, koska se ei muka aiheuta kasvihuonekaasupäästöjä, voisi tutkia ilmansaastumisen ja ydinvoiman yhteistä historiaa. Järkyttävää, miten paljon ilmansaasteet on kasvaneet ydinenergian käytön aikakautena.

Sivut

Kommentit (171)

Vierailija
Vastaaja_s24fi
Järkyttävää, miten paljon ilmansaasteet on kasvaneet ydinenergian käytön aikakautena.

Eikä siinä kaikki! Myös AIDS on levinnyt ydinenergian käytön aikakautena. Järkyttävää!

Vierailija
Vastaaja_s24fi
Euroopassa on paljon ihmisiä, jotka haluaisivat vähentää ydinenergian osuutta. Minä olen vain yksi heistä.

Minä olen vain yksi niistä, jotka haluavat kasvattaa sitä. Olen myös Euroopassa!

Silti, eiköhän tästä aiheesta ole jo käyty noin 1000 threadia näilläkin palstoilla, eli _anna olla jo_!

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä13828
Liittynyt27.11.2006
Vastaaja_s24fi
Se 30%, joka vielä lisäisi ydinvoimaa, koska se ei muka aiheuta kasvihuonekaasupäästöjä, voisi tutkia ilmansaastumisen ja ydinvoiman yhteistä historiaa. Järkyttävää, miten paljon ilmansaasteet on kasvaneet ydinenergian käytön aikakautena.

Se joka ei usko jäätelönsyönnin lisäävän hukkumiskuolemia voisi tutkia jäätelönsyönnin ja hukkumisen yhteistä historiaa. Järkyttävää, miten paljon jäätelönsyönti lisää hukkumiskuolemia.

Se joka ei usko kännyköiden lisäävän valehtelua keskustelupalstoilla voisi tutkia kännyköiden ja keskustelupalstojen yhteistä historiaa. Järkyttävää miten kännykkämyynnin lisääntyminen maailmassa on lisännyt valehtelua keskustelupalstoilla.

jne.

Ihmiset tekevät tulevaisuuden.

Vierailija
Vastaaja_s24fi
Euroopassa on paljon ihmisiä,



Kaikki on suhteellista.

jotka haluaisivat vähentää ydinenergian osuutta.



Monet haluaisivat myös lottovoiton.

Minä olen vain yksi heistä.

Älä vähättele. Mielestäni olet Suomessa ydinvoiman vastustaja numero yksi. Et vain yksi heistä.

Vierailija
Lothar
Itse olisin lisäämässä ydinvoimaa...

Suomessa monikin.

Aivan kuin olisi suuri ristiriita siinä, miten ydinvoiman katsotaan vaikuttavan ilmansaasteisiin:

- 60% vähentäisi ydinvoimaa turvallisuuden vuoksi
- lähes 60% uskoo joutuvansa muuttamaan kulutustottumuksiaan
- 30% lisäisi ydinvoimaa saasteiden vähentämiseksi

Minä näen eräänä mahdollisuutena sen, että kahdessa ensimmäisessä noissa on kyseessä samat henkilöt, ja vastauksilla on looginen yhteys: ydinvoima on vaarallista, siitä olisi päästävä eroon, vaikka kulutustottumuksia muuttaen, ja samalla ilmansaasteet vähenee. Kulutus kun todellakin on suurin syyllinen ilman saastumiseen.

No, pitää etsiä alkuperäistutkimusraportti niin näkee tarkemmin.

Vierailija
Vastaaja_s24fi

Epäilevimpiä ovat kreikkalaiset, itävaltalaiset ja kyproslaiset.

Hehän tietävät parhaiten kuinka mielettömän vaarallista ydinvoima on, koska yhdessäkään noista maista ei moista laitosta ole.

Vierailija
bena
Älä vähättele. Mielestäni olet Suomessa ydinvoiman vastustaja numero yksi. Et vain yksi heistä.

Joo. Siitähän on myös tehty se leffa "Ydinvoiman Vihollinen"


(klikkaa kuvaa)

Vierailija

1. ydinvoima heikentää näköä. Ydinvoimatilastojen lukeminen ei onnistu enää aktivisteilta

2. lokit tarvitsevat kriisiapua

3. ydinvoima lämmittää aktivistien kerhohuonetta vaikka ulkona on tulipalopakkanen ja tyyntä.

Vierailija

4. atomit voi röyhtäistä säteilyä

5. atomit voi tarttua !

6. ensin kokeilet elektroneita. sitten siirryt jo protoneihin. lopuksi dokaat atomeita rappiotilassa. Pohjasakki vetää suoraan neutroneita.

Vierailija
Canccu
bena
Älä vähättele. Mielestäni olet Suomessa ydinvoiman vastustaja numero yksi. Et vain yksi heistä.



Joo. Siitähän on myös tehty se leffa "Ydinvoiman Vihollinen"


(klikkaa kuvaa)

Vierailija

HS.fi otsikoi uutisen tutkimustuloksesta näin:

"EU-kansalaiset tuomitsevat ydinvoiman"

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/EU- ... 5225599870

Juu, voi hyvinkin olla ihan totta, mutta en sitä kyllä tuon tutkimuksen tuloksista päättelisi.

MTV3:n uutisessa on enemmän yksityiskohtia:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... /03/509522

"
Ydinvoiman rooli EU:ssa jakaa jäsenmaita ennen torstaina ja perjantaina pidettävää EU-huippukokousta.

EU-maiden on tarkoitus sopia tostaina ja perjantaina pidettävässä EU-huippukokouksessa laajasta energia- ja ilmastopaketista, joka linjaa keinoja, joilla EU aikoo vähentää hiilidioksidipäästöjään.

Kiistellyin paketin kohta on, tulisiko uusiutuvan energian osuus kaikesta energiantuotannosta nostaa 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Varsinkin Ranska, jonka energiasta suuri osa tuotetaan ydinvoimalla, karsastaa sitovaa tavoitetta. Maan mielestä jokaisen maan tulisi saada valita päästövähennyksen keinot itse. Ranska muistuttaa, että ydinvoima ei tuota hiilidioksidipäästöjä.

Ranska voi tiettävästi suostua sitovaan tavoitteeseen, jos samalla mainitaan ydinvoiman positiivinen rooli päästöjen vähennyksissä. Erään diplomaattilähteen mukaan Suomi olisi Ranskan kanssa samoilla linjoilla.

Ydinvoimaa vastustavat maat, erityisesti Itävalta, eivät kuitenkaan halua ydinvoimasta mitään mainintaa ympäristöpakettiin.

EU:n yleistavoite on vähentää hiilidioksidipäästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Luku nousee 30 prosenttiin, jos muut saastuttajat saadaan mukaan uuteen ilmastosopimukseen.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan paketissa ei ole enää paljonkaan avoimena olevia asioita.

-Se, josta perjantaina ollaan päättämässä, on erittäin mittava sitoutuminen ilmastonmuutoksen torjuntaan, Tuomioja painottaa.

(MTV3-STT)
"

[size=75:2m0hjrp5]"LähetäLähetetty: Tii Maa 06, 2007 7:19 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
4. atomit voi röyhtäistä säteilyä

5. atomit voi tarttua !

6. ensin kokeilet elektroneita. sitten siirryt jo protoneihin. lopuksi dokaat atomeita rappiotilassa. Pohjasakki vetää suoraan neutroneita."
[/size:2m0hjrp5]
tavu: voisitko edes yrittää kunnioittaa muiden keskustelijoiden halua pysyä keskustelun aiheessa ja kirjoitella noita matalaäö-juttujasi niihin varattuun keskusteluun. Kiitos.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat