Patriarkaatin pojat ja tasa-arvo

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on Suomessa edistynyt valtavin harppauksin oikeastaan koko sodanjälkeisen ajan. Itse asiassa naisen asema on pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa jo turvatumpi ja tasa-arvoisempi kuin missään muussa yhteiskunnassa tai yhteisössä koskaan koko tunnetun maailmanhistorian aikana.

Tämä ei tietysti tarkoita, ettei ongelmiakin vielä voisi olla jäljellä. Patriarkaalinen kristillinen kirkko on muovannut länsimaista yhteiskuntaa äärimmäisen miesvaltaiseksi jo kahden vuosituhannen ajan, eikä tällaisia perinteitä katkaista hetkessä.

Vaikka lainsäädäntö takaisikin jo lähes täydellisen teoreettisen tasa-arvon, on todellisia asenneongelmaisia vielä runsaasti jäljellä vanhoillisissa uskonnollisissa piirteissä.

Näiden kauan sitten kadonneen seemiläisen paimentolaiskulttuurin moraalioppeihin sitkeästi edelleen ripustautuvien ihmisten ajattelua kun ei voida ohjata pelkällä tasa-arvolainsäädännöllä.

Tasa-arvoista asemaa hakevat naiset kohtaavat tällä hetkellä ylivoimaisesti suurinta vastarintaa kirkon ja erilaisten uskonnollisten yhteisöjen piirissä. Muusta yhteiskunnasta jo kadonneet patriarkaattisen yhteisön asenteet kun elävät edelleen vahvoina nimenomaan vanhakantaisissa ja vanhoillisissa uskonnollisissa yhteisöissä.

Erityisesti naispappeus hiertää yhä pahan kerran vanhoillisimpia uskonnollisia ryhmittymiä. Yhteentörmäyksiä tulee väistämättä niin kauan kuin kirkon piirissä toimii aktiivisia ryhmittymiä, jotka kieltävät naisilta oikeudet työskennellä uskonnollisissa yhteisöissä tasa-arvoisesti miesten kanssa.

Kirkon piirissä tehtyjen selvitysten mukaan naispappeuden hyväksyminen ei ole avannut kirkon johtotehtäviä naisille. Naiset ovat edelleen pahasti aliedustettuina kaikissa kirkollisissa esimiestehtävissä, vaikka perustason suorittavissa tehtävissä naisten osuus kasvaakin tasaisesti.

Kirkot ja vakiintuneet uskonnot ovat aina olleet taantumuksellisia voimia kaikissa yhteiskunnissa. Länsimaissa kirkko kuitenkin on joutunut mukautumaan yhteiskunnan valtavaan muutokseen ja tieteen kehitykseen ja kirkko on ajautunut hiljalleen yhä kauemmas yhteiskunnan todellisesta ytimestä.

Kirkko on joutunut länsimaissa luopumaan ydindoktriinistaan toisensa jälkeen, jotta se ei olisi tullut kokonaan pelatuksi ulos.

Ristiriita aiheutuu siitä, että kristillisten kirkkojen opetus teoriassa kuitenkin edelleen pohjautuu Raamattuun, vaikka käytännössä länsimaiset kristilliset valtakirkot ovat käytännössä heittäneet ikkunasta ulos lähes koko Raamatun sisältämän oppirakennelman.

Kuten Sam Harris on moneen kertaan painottanut, väistämätön perusongelma syntyy siitä, että se vanha mieskeskeinen ja vanhoillinen perusoppi on aina kaivettavissa Raamatusta esiin, vaikka kirkko itsessään olisi jo pystynyt mukautumaan muuttuvaan maailmaan.

Tuon kauan sitten kadonneen paimentolaiskansan auttamattomasti vanhentuneet moraaliopit nousevat siis sukupolvi toisensa jälkeen haudasta uuden uskonkiihkoilijanpolven myötä niin kauan kuin tuo kummallinen vanha kirjoituskokoelma on edelleen kristillisten kirkkojen opin perustana.

Jos olet samaa mieltä, lue lisää osoitteesta http://uskoitseesi.blogs.fi/

Kommentit (3)

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005
wallja

Jos olet samaa mieltä, lue lisää osoitteesta http://uskoitseesi.blogs.fi/[/quote]

Tuohon ei sitten auta, kuin valita kirkon ja uskonnon perustaksi tuon kummallisen vanhan kirjoituskokoelman tilalle jokin modernimpi opus. Jotta järkytys ei olisi kerralla uskoville liian suuri, otetaan kuitenkin vähän vanhempi teos, eikä nykykirjallisuudesta. Ehdotan tässä Karl Marxin "Pääomaa", kapitalistisen talouden kritiikkiä. Sitä olisi mukava seuroissa lueskella ja saarnata. Katekismuksen tilalle "Kommunistinen manifesti", samalta tekijältä. Veisuun sijasta voitaisiin kirkoissa hoilata vanhoja työväenlauluja. " Meitä keisarit ei enää hoivaa, eikä veriset julmuritkaan... kajahtaisi komeasti pyhätöissä urkumusiikin pauhatessa.

Edit :Miksi pitää olla samaa mieltä, jotta tuota saittia voi lukea, uskonvahvistukseksiko? Luulisi suosituksesi olevan tarkoitettu enemmän niille, jotka ovat eri mieltä.

Lierikki Riikonen

Vierailija
lierik
wallja

Tuon kauan sitten kadonneen paimentolaiskansan auttamattomasti vanhentuneet moraaliopit nousevat siis sukupolvi toisensa jälkeen haudasta uuden uskonkiihkoilijanpolven myötä niin kauan kuin tuo kummallinen vanha kirjoituskokoelma on edelleen kristillisten kirkkojen opin perustana.

Jos olet samaa mieltä, lue lisää osoitteesta http://uskoitseesi.blogs.fi/

Tuohon ei sitten auta, kuin valita kirkon ja uskonnon perustaksi tuon kummallisen vanhan kirjoituskokoelman tilalle jokin modernimpi opus. Jotta järkytys ei olisi kerralla uskoville liian suuri, otetaan kuitenkin vähän vanhempi teos, eikä nykykirjallisuudesta. Ehdotan tässä Karl Marxin "Pääomaa", kapitalistisen talouden kritiikkiä. Sitä olisi mukava seuroissa lueskella ja saarnata. Katekismuksen tilalle "Kommunistinen manifesti", samalta tekijältä. Veisuun sijasta voitaisiin kirkoissa hoilata vanhoja työväenlauluja. " Meitä keisarit ei enää hoivaa, eikä veriset julmuritkaan... kajahtaisi komeasti pyhätöissä urkumusiikin pauhatessa.

Edit :Miksi pitää olla samaa mieltä, jotta tuota saittia voi lukea, uskonvahvistukseksiko? Luulisi suosituksesi olevan tarkoitettu enemmän niille, jotka ovat eri mieltä.[/quote]

Politiikka ei ole vaihtoehto uskonnolle, se ei onnistunut N-liitossa eikä onnistu muuallakaan.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005
Lapin Mies

Politiikka ei ole vaihtoehto uskonnolle, se ei onnistunut N-liitossa eikä onnistu muuallakaan.

En tarkoittanut mitään politiikkaa. Ainoastaan profeetan vaihtoa, kun kerran Raamatun patriarkaaliset opit tuntuvat vanhentuneilta. Pääoma on enemmän taloustieteellinen kirja, en pidä sitä kovinkaan poliittisena, sen enempää, kuin Smithin tai Keynesin oppeja siitä, mieten talous toimii ja mielipiteitään miten pitäisi olla, sekä millainen talousjärjestelmä toimii parhaiten.

Marx varmaan kääntyisi haudassaan, jos tietäisi kuinka pitkälle hänen oppejaan on sovellettu jo "Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa". Ainakin ennen uusliberalismin esiinmarssia. Globalisaation tulemista ja vaikutuksia hän ei nähdäkseni osannut enää ennustaa (kirja on niin pirun paksu, että sen tutkiminen on aika työlästä) valtiomonopolistisen kapitalismin sen korkeimpana asteena kylläkin. Vaikka hänen elinaikanaan ei sellaisesta ollut vielä tietoakaan tulevaksi.

Nythän sitä puretaan koko ajan ja valtionyhtiöt yksityistetään. Thatserin malli onkin oikeastaan takapakkia ja paluuta menneisyyteen, jolloin kaikki tuotantotekijä pääoma oli yksityishenkilöiden hallussa.

Lierikki Riikonen

Uusimmat

Suosituimmat