Erikoinen löydös

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Historiallinen Jeesus

Uuden Testamentin ja kirkon ulkopuolisia viitteitä itse Jeesuksen elämään ja historialliseen henkilöön ei ole paljoa. Harvoja lähteitä esittelee mm. FF Brucen Jesus and Christian Origins outside the New Testament, Hodder, 1974.

CORNELIUS TACITUS

Noin 53 jKr. syntynyt Aasian provinssin maaherra Cornelius Tacitus mainitsee Jeesuksen teloituksen Pilatuksen käskystä Tiberiuksen aikana (Annals XV, 44) kertoessaan Neron aikaisista kristittyjen vainoista Rooman palon yhteydessä. Lisäksi hän viittaa kristittyihin kertoessaan Jerusalemin temppelin hävityksestä 70 jKr. Katkelma Historiat-teoksesta on säilynyt Sulpicius Severuksen ansiosta. Tacitus oli antisemiitti ja piti kristinuskoa vahingollisena taikauskona.

JOSEFUS

Vuonna 37 jKr. syntynyt Josefus, sikäli kuin hänen Jeesusta koskevan mainintansa alkuperäinen muoto voidaan rekonstruoida, luultavasti vahvistaa hänen teloituksensa ristiinnaulitsemalla Pilatuksen määräyksestä juutalaisten syytteen perusteella, ja kertoo hänen maineestaan ihmeidentekijänä ja opettajana. (Antiquities XVIII. 3.3 (64)). Katkelma on erittäin kiistanalainen myönteisyytensä vuoksi Jeeuksen henkilöä kohtaan, ja sen uskotaan yleisesti tulleen myöhemmin lisätyksi. Kappaleesta on kuitenkin olemassa arabiankielisessä kokoomateoksessa säilynyt astetta maltillisempi ja lyhyempi versio, jota pidetään luotettavampana. Myös tässä versiossa todetaan Jeesuksen kannattajien kertoneen johtajansa ilmestyneen heille kolme päivää ristiinnaulitsemisensa jälkeen ja väitetään Jeesuksen käyttäytymistä luonteeltaan asialliseksi. Toisessa yhteydessä Josefus mainitsee Jeesuksen veljen Jaakobin mestaamisesta (Antiquities XX 9:1).

SVETONIUS

Varhaisia viittauksia kristittyihin tms. on vuodelta 120 jKr. Hadrianuksen hovivirkailija Svetoniuksella Claudiuksen määräämään juutalaisten karkoitukseen ja Neron toimeenpanemiin kristittyjen vainoihin liittyen (Claudiuksen Elämä 25.4; Keisarien Elämä 26.2.).

PLINIUS NUOREMPI

Vähä-Aasian Bitynian maaherran Plinius nuoremman kirjeenvaihdossa keisari Trajanuksen kanssa vuonna 112 jKr. (Epistles x. 96-97) kysytään, pitäisikö kristittyjen teloitukset rajoittaa koskemaan enää johtajia. Plinius kehuu kristittyjen yhteiskunnallista kunnollisuutta ja sanoo heidän ainoaksi rikkeekseen keisarinpalvonnan hylkäämisen Kristuksensa vuoksi (Epistles X, 96).

THALLUS

Samarialainen Thallus kirjoitti jo 52 jKr. kommentoiden ristiinnaulitsemisen pimeyttä auringonpimennyksenä. Katkelma on säilynyt kristityn kirjoittajan Julius Afrikanuksen toimesta (221 jKr.), jossa sen ajankuvausta kritisoidaan.

FLEGONUS

Myös 1. vuosisadan historioitsija Flegonus mainitsee ristiinnaulitsemisen yhteydessä tapahtuneen pimennyksen täysikuuna ja kertoo epätavallisen pimennyksen tulleen merkityksi myös keisari Tiberiuksen historiallisiin mainintoihin. Flegonuksen Aikakirjat on säilynyt katkelmana niin ikään Julius Afrikanuksen toimesta.

SUETON

Historioitsija Sueton (70 - 140 j.aa) oli keisari Hadrianuksen kansliapäällikkö. Hänellä oli luonnollisesti edellisten keisarien arkistoituja dokumentteja käytössään. Niistä käy ilmi, että keisari Claudius (41-54 j.aa) oli ajanut Roomasta joitakin juutalaisia, jotka olivat jonkun "Chrestoksen" vaikutuksesta aiheuttaneet levottomuuksia kaupungissa. Tämä voi todistaa, että noin v. 50 j.aa. Roomassa oli varhaiskristittyjä kuuluivat Kristuksen lahkoon.

LUCIANUS SAMOSATALAINEN

Lucianus Samosatalainen oli toisen vuosisadan satiirikko, joka mainitsi ylenkatseellisesti kristityt ja Kristuksen muutamaan otteeseen. Lucianus kertoo kristittyjen palvovan ristiinnaulittua johtajaansa ja paheksuu menestyneen kultin aikaansaamaa kreikkalaisten jumalien hylkäämistä (Kuoleva Peregrinus, Väärä Profeetta Aleksanteri).

MARA BAR SERAPION

Syyrialainen Mara bar Serapionin kirje puhuu myös juutalaisista, jotka ”tappoivat viisaan kuninkaansa” johonkin aikaan ennen Jerusalemin vuonna 70 tapahtunutta tuhoa ja verrataan tätä Pythagoraan ja Sokrateen kohtaloihin. Kirje on kirjoitettu hieman vuoden 73 jKr. jälkeen ja sitä säilytetään British Museumissa.

TALMUD

Lisäksi ovat juutalaisten oppineiden kirjoitukset. Kirjahyllyn täyttävässä Talmudissa säilyneet ei-kristityt lähteet kertovat, että juutalaisjohtajat teloittivat Jeesuksen pääsiäisaattona etupäässä taikurina ja petturina: Babylonian Talmud, Sanhedrin 43a.

Talmudin todiste Jeesuksen teloituksesta, kirjoitettiin ennen vuotta 135:

Rabbi Akiba, before his death on 135, recorded oral traditions, especially of a legal nature, in what is known as the Mishnah. This, together with commentaries called the Gemaras, constitute the Talmud. Sanhedrin 43a, which dates to the earliest period of composition (Tannaitic period) contains the following:

One the eve of the Passover, Yeshu was hanged, Forty days before the execution took place, a herald went forth and cried: "He is going forth to be stoned because he has practiced sorcery and enticed Israel to apostasy. Any one who can say anything in his favour, let him come forward and plead on his behalf." But since nothing was brought forward in his favour he was handed on the eve of the Passover.[57]

OSA TODISTEISTA ON TUHOUTUNUT

Kirkkoisistä piispa Agapius lainaa ja listaa useita muinaisia teoksia, jotka viittaavat ristiinnaulitsemisen tapahtumaan, mutta näistä lähteistä vain osa on tutkijoiden tuntemia, saati sitten säilyneitä. (Shlomo Pines, An Arabic Version of the Testimonium Flavianum and Its Implications. Jerusalem: Jerusalem Academic Press, 1971.)

Encyclopedia Britannican 15. painos käyttää ennätykselliset 20 000 sanaa kuvatessaan historiallisen Jeesuksen henkilöä. Se kertoo ”itsenäisten merkintöjen todistavan, etteivät muinaisina aikoina kristinuskon vastustajatkaan epäilleet Jeesuksen historiallisuutta, joka kyseenalaistettiin ensimmäisen kerran ja riittämättömältä pohjalta monien kirjoittajien toimesta 1700-luvun lopussa, 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa.”

----------------

JEESUKSEN VAIKUTUSAJAN HENKILÖT

Pontius Pilatus (Matt. 27:11-26)

Juutalainen historioitsija Josefus ja roomalainen historioitsija Tacitus kirjoittavat (n. 100 jKr.) Pilatuksen olleen maaherra.

Vuonna 1961 löydettiin Kesareasta, Israelista, kivi mihin Pontius Pilatuksen nimi on hakattuna "(Pon)tius Pilatus, Juudean maaherra". Lisäksi Vanhoista rahoista on saatu tietoja Pontius Pilatuksesta (26-36 eKr.), samoin kuin muista saman ajan maaherroista Coponiuksesta aina Antonius Felixiin (Apt. 24:3).

Ylipappi Kaifas (Luuk. 3:2)

Joulukuussa 1990 Jerusalemista löydettiin hautaluola. Hauta sijaitsi Jerusalemin laidalla ja hienosta koristelusta pöötellen haudan omistama suku kuului ylempään sosiaaliluokkaan. Haudan joittamisessa
auttoi haudasta löydetty raha, joka oli Herodes Agrippa I:n ajalta 42/43 eKr.

Haudasta löytyi useita luuarkkuja eli ossuaareja. Niissä yhdessä oli kirjoitus Jehosef Bar Kaiafe eli Joosef Kaifaan poika. Josef muunelmineen on yleinen nimi tuona aikana. Sen sijaan Kaifas esiintyy tässä ensimmäistä kertaa piirtokirjoituksissa. Raamatusta Kaifaan nimi on tuttu, samoin roomalaisajan historioitsijan Josefuksen teksteistä ja parista juutalaisesta lähteestä. Tämän niminen ylimmäinen pappi on ollut Jerusalemin korkein virkamies vuosina 18-26 eKr. Josefus mainitsee kaksi kertaa ylipapin nimellä "Josefus, jota kutsutaan Kaifaaksi." Nämä tiedot yhdessa 40-luvulla jKr. painetun rahan kanssa ovat johtaneet juutalaiset tutkijat pitämään asiaa melko varmana: muita Josef Kaifaita ei tuolta ajalta tunneta.

Luukkaan mainitsema verollepano (Luuk. 2:1-5)

Verollepanoja oli Rooman aikana useampikin, joista ensimmäinen tapahtui Luukkaan mukaan keisari Augustuksen valtakautena. Lisäksi Apostolien teoista voimme löytää viittauksen erääseen verollepanoon, ja miten samassa yhteydessä puhutaan Juudas Galilealaisesta, joka ilmeisesti oli jonkinlainen kapinoitsija. Häneen liittyen onkin mielenkiintoista todeta, että ainakin historioitsija Josefus on viitannut häneen (Antiq. XVII, 1.). Hän mainitsee kirjoituksissaan tämän henkilön aiheuttamasta mellakasta ja kapinasta.

Papyruksista on voitu päätellä, että Kyrenius (Quirinius) oli kahdesti Syyrian maaherrana, luultavasti vähän ennen vuotta 4 eKr. ja sitten v. 6-7 jKr. Papyrukset osoittavat myös, että Rooman valtakunnan väestönlaskenta suoritettiin joka 14. vuosi ja että ihmisten oli tuolloin mentävä rekisteröitäviksi siihen paikkaan, mistä heidän sukunsa oli lähtöisin. Tämä tukee Luukkaan kertomusta.

Josefus mainitsee Quiriniuksen (Kyrenius) Herodeksen pojan Arkelauksen karkottamisen yhteydessä vuonna 6 jKr ja silloin toimeenpannun verollepanon (Apt 5:37). Tämä verollepano oli kuitenkin toinen.

Gallio Akaijan käskynhaltijana (Apt. 18:12)

Gallion nimi mainitaan keisari Claudiuksen kirjeessa Delfin kaupungille. Kirjeen mukaan Lucius Iunius Gallion on Akaian käskynhaltija. Löydetyn kirjeen ajankohdaksi mainitaan aika jolloin keisari Claudius 26. kerran nimitetaan imperatoriksi. Tämä tapahtui vuoden 52 jKr. lopulla. Tämä kirje antaa hyvän lähtökohdan Paavalin toiminnan ajoitukselle. Apt. 18:12 kertoo Paavalin joutuneen Gallion, Akaijan käskynhaltian, tuomioistuimen eteen.

VANHA TESTAMENTTI

Baabelin torni 1Moos.10:1-32

Mesopotamian alueelta tunnetaan lähes 30 muinaista temppelitornia eli zikkuratia, jollainen Baabelin tornikin lienee ollut.

Aabrahamin syntymäpaikka 1Moos.11:27-31

Sir Leonard Woolleyn v. 1922-1934 kaivausten ansiosta Uur on eteläisen Babylonian parhaiten tunnettuja muinaisia rauniokaupunkeja. Aabraham lähti Uurista kolmannen dynastian aikana (n. 2113-1991 eKr).

Aabraham Harranissa 1Moos 11:31;12:5

Kiilakirjoitukset ovat selvittäneet, että Harran oli olemassa jo 1800-1700 eKr. Kaupunki sijaitsi huomattavan kauppareitin varrella.

Mesopotamia 1 Moos:20;26:6

Naahor oli Rebekan, Iisakin vaimon kotikaupunki, joka mainitaan myös Raamatussa. Se mainitaan v. 1935 löytyneissä ns. Marin asiakirjoissa, jotka ovat 1700-l:lta eKr. Tämän seudun kaupungeista tunnetaan myös Raamatussa mainitut Terah, Peleg ja Regu (vrt. 1 Moos.11:10-30).

Patriarkkojen aika 1Moos.12:1-50;26

Italiaiset tutkijat Pettenato ja Matthiae löysivät 1975 Pohjois-Syyriasta savitaulukirjaston n. 2300 eKr. Savitaulut todistavat heprealle lähisukua olevasta muinaiskanaanilaisesta kielestä. Monet savitauluissa esiintyvistä nimistä muistuttavat Raamatun nimiä (esim. Eber - Ebrum, Ismael - Ishmail ja Israel - Ishrail).

Löydöt todistavat myös Raamatun patriarkkakertomusten puolesta, sillä niissä mainitaan mm. seuraavat Raamatussa mainitut paikan nimet: Haasor, Megiddo, Jerusalem, Laakis ja Gaza ja mahdollisesti Sodoma ja Gomorra.

Nususta Kirkukin läheltä 1925-1941 löytyneet savitulut kertovat patriarkkojen elämän asioista, jotka mainitaan Raamatun kertomuksissa, kuten adoptio, avioliitto, esikoisen oikeudet ja kotijumalat.

Israelin Egyptissä 2Moos.1-14

Beni Hasanista löydetty hautaveistos, 1900 eKr., kuvaa seemiläisryhmän tuloa Egyptiin 'ylänköjen sheikin Ibshen' johdolla. Leeviläisillä (eräs Israelin heimo) on Raamatussa egyptiläisiä nimiä kuten Mooses, Assir, Pashur, Merari, Hofni, Piinehas ja Puutiel.

Varhaisin Raamatun ulkopuolinen asiakirja, jossa Israel mainittiin on ns. 'Israel-kivi' farao Meremptan ajalta 1200-l:lta. Merempta hallitsi aikana, jota Raamatussa kutsutaan tuomarien ajaksi, jolloin Merempta teki 'Israel-kivessä' mainitun sotaretken Palestiinaan.

Jeriko ja Joosuan aika Joos.6:1-27

Tässä kaupungissa on tehty useita kaivauksia. Egyptistä löydettiin v. 1887 ns. Amarna-kirjeet, joissa puhutaan habiruista (vrt. hebrealaiset) ja todennäköisesti Kanaanin maan valtaamisesta.

Arvostelijat 1800-luvulla päättelivät, että Joosuan kirja ja Tuomarien kirja olisivat kirjoitettu paljon myöhäisemmällä ajankohdalla kuin mitä Raamattu antaa olettaa, koska näissä kirjoissa puhutaan raudasta. 1800-luvulla uskottiin yleisesti, ettei rauta olisi ollut tunnettu ennen 12. vuosisataa eKr. Mutta 1922 Howard Carter löysi Tutankhamonin haudasta rautaesineitä, jotka osoittivat raudan olleen käytössä jo 14. vuosisadalla eKr.

Siilon kaupunki 1Sam.1:1-8:22

Siilossa suoritetut kaivaukset osoittavat kaupungin joutuneen filistealaisten käsiin n. 1050 eKr. ja se hävitettiin, niin kuin Raamattu kertoo (vrt. Jer.7:10-15).

Kuningas Saul 1Sam.9:1-31:13

Gilgalissa, Jerusalemin lähellä, sijaitsi Saulin palatsilinnoitus. Paikan löysi 1800-luvulla Edward Robinson. Siellä tehdyt kaivaukset antoivat lisätietoja Saulin hallituskaudesta.

Kuningas Daavid 1Sam.1:1-24:25

Daavidin valloittama jebusinialaisten (2Sam.5:6-8) kaupunki on tutkimusten mukaan sijainnut Jerusalemista kaakkoon.

Prof. Avraham Diranin johtama arkeologiryhmä löysi viime vuonna Raamatun ulkopuolisen viittauksen kuningas Daavidista. Danin kaupungin sijaitipaikalta löytyi kivenpala, johon oli kaiverrettu kirjoitusta. Kivenpala on ehkä muistomerkistä, joka on pystytetty syyrialaisten voitettua Israelin 800-l:lla eKr. Kirjoituksessa mainitaan Daavidin huone eli Daavidin dynastia, joka tarkoittaa Juudan kuningaskuntaa. (Salomonin Davidin pojan kuoleman jälkeen Daavidin kuningaskunta jakaantui kahteen osaan, Juudaan ja Israeliin.) Syyrian kuningas Benhadad valtasi Raamatun kirjoituksen mukaan Danin kaupungin 885 eKr. Tätä tukevat tekstifragmentit, joista voi päätellä, että Juuda ja Israel olivat kirjoitushetkellä Syyrian vihollisia. Daavidin on väitetty olevan myöhempien vuosisatojen kehittämä myytti, ei historiallisesti olemassaoleva henkilö. Tämä löydös kuitenkin todistaa Daavidin historiallisuuden puolesta.

Kuningas Salomon 1Kun.3:1-11:43

Kaivaukset Megiddossa ja Geserissä ovat vahvistaneet Raamatun tiedot Salomon ratsuväestä ja sotavaunuista (1Kun.9:15-19;10:26). Nelson Glueck löysi v. 1938 Salomon kuparisulatot Esjon-geberistä (1Kun.7:45-46).

Suusakin sotaretki 1Kun.14:25-28

Egyptin hallitsija Suusak eli Siisak, 945-924 eKr., teki Raamatussa mainitun sotaretken Palestiinaan. Karnakin temppelin Siisakin voittomuistomerkissä luetellaan hänen Palestiinassa valloittamansa kaupungit ja kylät ja kerrotaan tunkeutumisesta Gileadiin.

Benhadad 1Kun.15:18

Raamatussa mainittu Aramin kuningas Benhadadin nimeä kantava steele löydettiin Pohjois-Syyriasta v. 1940.

Omri ja Meesa 1Kun.16:21-27;2Kun.3:4-27

Isrelin kuninkaasta Ahabista ja Omrista ja Mooabin kuninkaasta Meesasta on Raamatussa kertomus. Vuonna 1868 Diibonista löydetyssä Meesan steelessä mainitaan Omri, Ahab ja Meesa. Eli myös nämä Raamatussa mainitut henkilöt ovat historiallisia.

Ahab ja Jeehu 1Kun16 ja 1Kun9

"Israelilainen Ahab", jonka Raamattu kertoo olleen Isrelin kuninkaana, mainitaan Salmassar III:n monoliittikirjoituksessa.

Vuonna 1846 Layard löysi Nimrudista Mesopotamiasta "mustan obeliskin". Kivessä on tekstiä ja kuvia kuninkaista tuomassa veroa assyrialaisille. Eräässä kiven tekstin osassa kerrotaan Israelin kuninkaasta Jeehusta, joka maksoi veroa. Jeehu mainitaan Israelin kuninkaana 2Kun.9.

Ahabin norsunluupaltsi; 1 Kun. 22:39

Irakista Nimrudista löydettiin kaivuksissa v. 1940-1951 satoja norsunluusta tehtyjä laattoja. Muutama vuosi löydön jälkeen samanlaisa laattoja löytyi Samariasta Palestiinasta. Laatat olivat identtiset Nimrudista löydettyjen kanssa. Samariasta löydetyt laatat osoittautuivat olevan peräisin "Ahabin norsunluun palatsista". Ahabin (874-853), Israelin kuninkaan, palatsi oli koristeltu näillä laatoilla. Assyrialaisten ryöstäessa v. 722 eKr. palatsin, laatat irroitettiin seinästä ja vietiin sotasaaliina Assyriaan,
vrt. Aamos 3:15.

Jerobeam II; 2 Kun. 14:23-29
Megiddosta löydettiin 1900-luvun alussa Megiddon Jaspissinetti, jossa oli teksti: "Shema, Jerobeamin palvelija". Jerobeam oli eräs Raamatussa mainittuja Israelin kuninkaita. Kaivauksissa on saatu
tietoja Jerobeam II paakaupungista Samariasta.

Menahem; 2 Kun. 15:19
Israelin kuninkaan Menahemin maksama vero mainitaan Assyrian hallitsijan Tiglat III:n (745-727 eKr.) Iranista läydetysta steelista.

Asarja; 2 Kun. 15:1-7
Juudan kuningas Asarja, Aramin hallitsija Resin ja Juudan kuningas Aahas (2 Kun 16:7-8)sekä Pekah ja Hoosea (2 Kun. 15:29-30) mainitaan assyrialaisissa teksteissä.

Samarian kukistuminen; 2 Kun. 17:3-23
Samarian valtasi Sargon II (722-705 eKr.) Vrt. Jes. 20:1. Ns. Khorsabadin annaaleissa Sargon kertoo vieneensä pakkosiirtolaisuuteen 27 290 samarialaista kuten myös Raamattu kertoo. Sama asia kerrotaan Sargonin viimeisestä pääkaupungista löytyneestä piirtokirjoituksessa. Kirjoituksissa luki: "Minä piiritin ja valloitin Samarian ja vein 27 290 ihmista sotasaaliina".

Hiskia ja Sanherib; 2 Kun. 18:13-19:37; Jes. 36:1-37:38
British Museumissa Lontoossa säilytetään v. 1830 löydettyä ns. Taylorin särmiötä, jonka kuudella kiilakirjoitussivulla Assyrian kuningas Sanherib (705-681 eKr.) kertoo mm. Jerusalemin piirityksesta (701 eKr.) Hän sanoo sulkeneensa kuningas Hiskian kaupunkiinsa.

Hiskian vesijohto; 2 Kun. 20:20

Kuningasten kirja Raamatussa mainitsee kuningas Hiskian rakentaneen vesijohdon, jolla hän johti veden kaupunkiin. Vuonna 1880 löydettiin ns. Siiloan kirjoitus Jerusalemin lähettyviltä, vesijohtotunnelin läheltä, kirjoitus, joka kertoo 512 m pituisen tunnelin valmistumisesta (n. 700 eKr.)

*Manasse; 2 Kun. 33:10-13*
Kuningas Manassen pakkokäynti Niinivessä mainitaa assyrialaisissa teksteissä.

*Jesajan profetia; Jes. 1:1-66:24*
Qumranista löydettiin v. 1947 yhdessä muiden ns. Kuolleenmeren kirjakääröjen kanssa koko Jesajan kirjan sisältävä käärö, joka oli tuhat vuotta vanhempi kuin vanhimmat siihen asti tunnetut Vanhan
testamentin käsikirjoitukset, noin vuodelta 100 eKr.. Käsikirjoissa on myös otteita Habakukin kirjan kahdesta ensimmöäsesta luvusta, osia 1. ja 5. Mooseksen kirjasta, Tuomarien kirjasta ja Danielin kirjasta.

38 kirjakaaroa sisätää tekstiä 19:sta Vanhan Testamentin kirjastä. Kieli on hepreaa, arameaa ja kreikkaa, kirjoitusmateriaali on pergamenttia ja papyrusta. Tämä löydetty vanha Jesajan kirjan kaaro on sisällöltään samanlainen kuin nykyisten Raamatunkäännösten esim. suomenkielisen, Jesajan kirja.

Kolme vuotta taman jälkeen löydettiin läheltä edellisiä löydöksiä käärö, jossa oli kopioita Raamatun ns. pikku profeetoista. Rulla sisälsi 12 VT:n kirjaa, jotka meilläkin on Raamatussa, kirjat ovat sisällöltään samanlaisia ja jopa samassa järjestyksessä kuin nykyisessä Raamatussa. Tämä käärö kirjoitettiin noin 100 jKr.

*Niinive; Naahaum 1-3, Joona 1-4*
1800-luvun puolivälissä Raamatun maininta Ninivesta Assyrian valtakunnan pääkaupunkina pidettiin kyseenalaisena. Epäiltiin, että oliko niin suuren ja kuuluisan kaupungin, kuten Raamattu sen
kuvailee, mahdollista hävitä jäljettomiin. Pääteltiin, että Raamatun kertomus kaupungin koosta ja merkityksestä oli liioiteltu ja että kaupunki on ollut korkeintaa kylänpahanen. Mutta Niinive löytyi
1800-luvun lopulla. Niinivesta on nyt kaivettu esiin tuhansia savitauluja, muureja, portteja, huoneistoja, veistoksia, kohokuvia, assyrialaista taidetta, tarvekaluja ja aseita. Nyt tiedetään, että Niinive ei ollut kyläpahanen tai vain mielikuvitusta, vaan se oli maailmankaupunki, johon assyrialaisten valtakunnan kulttuuri oli keskittynyt.
.

*Juudan pakkosiirtolaisuus; 2 Kun. 25:1-30; Hes., Dan., Esra*
Babyloniasta lahelta Ishtarin porttia on loydetty 300 kiilakirjoitustaulua, jotka on ajoitettu vuosien 595 ja 570 eKr. väliin. Näissa tauluissa esiintyy Juudan kuninkaan Joojakinin nimi muiden vangittujen ruhtinaiden nimien joukossa. Jahudin maassa oleva Jaukin (Juudasta oleva Joojakin) mainitaan yhtenä niistä, joille Babylonian kuningas antoi elatuksen. Samoissa kirjoituksissa mainitaan Samaria ja Israelin maa nimella 'Omrin maa', Omri oli voimakas Israelilainen hallitsija, joka mainitaan Raamatussa.

Palestiinasta Gibeasta löydettiin sinettikivi, johon oli kaiverrettu teksti: "Jaasanja, kuninkaan virkamies." Sinetti on täytynyt kuulua Jaasanjalle, joka mainitaan 2 Kun. 25:23 ja Jeremian kirjassa 40:8.
Hän oli yksi armeijan pääliköistä, jotka tulivat Nebukadnessarin asettaman Juudan käskynhaltijan Gedaljan luo (2 Kun. 25:23).

*Nebukadnessar II; Jer., Hes., Dan. 2:1-4:34*
R. Koldewey suoritti v. 1899-1914 kaivauksia jossa löydettiin mm. Ishtarin portti, kuninkaallinen palatsi, zikkurat, Mardukin temppeli ja ns. riippuvat puutarhat. Nebukadnessarin rakennustoiminnasta
kertovat tiilet, joihin on lyöty hänen nimensä.

*Belsassar; Dan. 5:1-31*
Raamatun mukaan Belsassar oli kaldealaisten viimeinen kuningas. Babylonialaisten asiakirjojen perusteella tiedetään nyt, että Belsassar oli Nabunaidin vanhin poika ja kanssahallitsija. Belsassar
hallitsi Nabunaidin sijaisena (Dan. 5:1-31; 7:1;8:1) vuodesta 549 eKr. aina Babylonian kukistumiseen v. 539 eKr.

*Kyyroksen kasky; Esra 1:1-3;2 Aik. 36:22-23*
Ns. Kyyroksen lieriö, jonka H. Rassam löysi Babyloniasta 1800 l:lla, on sopusoinnussa Raamatun kanssa, sillä siinä kerrotaan Kyyroksen palauttaneen kansoja entisille asuinsijoilleen, kuten myös Raamattu kertoo.

*Paluu pakkosiirtolaisuudesta; Esra 1:1-10:44*
Kansan johtomiehiin kuuluvilla Sesbassarilla (Esra 1:11) ja Serubbaabelilla (Esra 2:2) oli babylonialaiset nimet. "Dareikki" (Esra 2:26) tarkoitti kreikkalaista drakmaa. Tutkimusten perusteella tiedetään tätä rahayksikkoa käytetyn juuri tähän aikaan.

*Kserkses; Esterin kirja*
Persian pääkaupungista Persepoliista löydetyistä piirtokirjoituksissa kerrotaan kuinka Kserkses I (486-465 eKr.) kärsi tappion kreikkalaisille Salamiin ja Plataian taisteluissa. Suusanin linna (Ester 1:2) sijaitsi Susassa, josta löydettiin Kserksekseen palatsi.

*Esran ja Nehemian kirjat*
Esran ja Nehemian kirjojen aitous oli 1800-l:n loppupuolella hyökkäyksen kohteena. Niiden historiallinen luotettavuus tehtiin kyseenalaiseksi. Lähellä Nubian ja vanhan Egyptin rajaa sijaitsee Elefantinen saari. Tältä saarelta löytyi papyruskääröjä, jotka vahvistavat Raamatussa olevien Esran ja Nehemien kirjojen
luotettavuuden. Ne mm. todistavat juutalaisten käyttäneen Nehemian aikana kalenteria, jonka mukaan vuosi alkaa syksyllä. Tällaisesta
ajanlaskusta puhuttiin niiden lisaksi ainoastaa Raamatun Nehemian kirjassa. Asiakirjoissa mainitaan Nehemian vihollinen Sanballat ja Jerusalemin juutalaisen ylipappi Joohanan ja niistä käy myös ilmi, että Sanballat oli Samarian kuvernööri aivan kuten Raamattu myös kertoo.

(Tässä ei ollut löytäessäni lähdettä)

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Prof. V. T. Aaltonen
KRISTINUSKO JA VANHAT PAKANAUSKONNOT

Kipling on sanonut jossakin: »Mitä se tuntee kristinoppia, joka tuntee vain kristinoppia!» Ajatus on sama kuin sanottaessa, ettei se tunne omaa maataan, joka tuntee vain sen.

Tavallinen »kristillisen» kasvatuksen saanut sivistynytkin henkilö tuntee hyvin vähän muita uskontoja puhumattakaan alkuperäisellä tasolla elävien luonnonkansojen uskomuksista. Olemme tottuneet pitämään kristinuskoa muista uskonnoista aivan erillisenä uskontona, jolla on vähän, jos mitään yhteistä ns. pakanauskontojen kanssa. Mutta ken ottaa vaivakseen edes jonkin verran tutustua uskontotieteen ja vertailevan mytologian (taruopin) tuloksiin, ei ymmärtääkseni voi olla yhtymättä edellä lainattuihin Kiplingin sanoihin. On suorastaan hämmästyttävää havaita, miten paljon eri uskonnoissa on yhteisiä piirteitä ja miten paljon kristinoppiimme sisältyy pakanallisia mysteerioita, ihmeitä ja myyttejä. Mitä sanommekaan, kun saamme tietää alkeellisten ja vanhojen uskontojen tutkimuksen osoittaneen, että sellaiset uskomukset kuin Pyhä Kolminaisuus, ihmiseksi tullut Vapahtaja, neitseellinen syntyminen, toinen tuleminen, sakramentit, pyhien yhteys ym. ovat tai ovat olleet yleisesti omaksuttuja pakanamaailmassa aivan riippumatta kristinuskon vaikutuksesta. Ja mitä sanomme, kun saamme tietää, että »kymmenen käskyä» ovat olleet tunnetut jo muutamia vuosituhansia ennen kuin Jumala antoi ne Moosekselle.

Tässä ei voi tulla kysymykseen edes minkäänlaisen yleiskatsauksen esittäminen uskontotieteen ja mytologian tuloksiin. Rajoitun seuraavassa vain viittaamaan muutamiin raamatun kertomuksiin ja tapahtumiin sekä eettisiin opetuksiin, joiden pohjana on tai joihin liittyy aineksia pakanauskonnoista. Lähteinä on käytetty pääasiallisesti teoksia: T. W. Doane, Bible Myths (7. painos 1948), Macleod Yearsley, The Story of the Bible (3. painos 1948), Vivian Phelips, The Churches and Modern Thought (1934) ja Keney Graves, The World's Sixteen Crucified Saviors (6. painos 1948).

Vanha testamentti

Mitä ensinnä luomiskertomukseen tulee, parsilaisten pyhien kirjojen Zend-Avestan mukaan Ormuzd loi maailman ja ihmisen kuutena aikakautena seuraavassa järjestyksessä: taivaat, vedet, maa, puut ja kasvit, eläimet ja ihminen. Kun luoja oli suorittanut työnsä, hän lepäsi. Toisten persialaisten tarujen mukaan mies ja vaimo ensinnä luotiin selkäpuolelta yhdistettyinä toisiinsa ja sitten Ormuzd erotti vaimon miehestä. — Etruskilaiset ja kaldealaiset kirjoitukset kertovat luomisesta pääpiirtein samaan tapaan kuin persialaiset.

Luomisen jälkeen tapahtuneesta syntiinlankeemuksesta kertoo persialainen taru suurin piirtein samaan tapaan kuin vanha testamentti. Pahojen henkien pääruhtinas lähetti saatanan käärmeen hahmossa tarjoamaan ensimmäisille ihmisille hedelmiä ihmeellisestä puusta, joka takasi kuolemattomuuden, ja he lankesivat kiusaukseen. Babylonialaiset tunsivat saman legendan luomisesta ja syntiinlankeemuksesta ainakin 1500 vuotta aikaisemmin kuin heprealaiset.

Paratiisimyytti eli taru »kultaisesta ajasta» ennen syntiinlankeemusta on ollut tunnettu monien vanhojen kansojen, kreikkalaisten, persialaisten, hindujen, kiinalaisten, skandinaavien, meksikolaisten ym. keskuudessa.

Vedenpaisumustaru on myös ollut laajalti levinnyt ennen kuin heprealaiset tunsivat sitä. Vain egyptiläinen raamattu, joka on vanhimpia pyhiä kirjoja, ei kerro mitään vedenpaisumuksesta. Raamatun kertomus on saatu kaldealaisilta. Niin raamatussa kuin muinaisuskonnoissa usein esiintyvän luvun 7 johdosta huomautettakoon, että se on ikivanha pyhä luku, pohjana aurinko, kuu ja viisi kiertotähteä.

Myös vanhan testamentin kertomus Baabelin tornista on laina kaldealaisilta. Saman tarun tunsivat hindut, meksikolaiset ym.

Mitä Mooseksen Siinain vuorella Jumalalta saamiin laintauluihin tulee, on olemassa vanhempi auringon jumalaa Bacchusta koskeva legenda, jossa kerrotaan myöskin tämän jumalan lain olleen kirjoitetun kahteen kivitauluun. Raamatun kertomuksen Jumalaa vuorella koskeva osa on lainattu persialaisesta legendasta. Zoroasterista kerrotaan, että hänen ollessaan yhtenä päivänä rukoilemassa korkealla vuorella Herra ilmestyi hänelle ukkosen jyristessä ja salamain leimahdellessa ja antoi hänelle »lain kirjan». Zoroaster tuli alas vuorelta ja toi mukanaan paikalle kokoontuneille kuninkaalle ja kansalle tämän Ormuzdin ilmoittaman lain. Sille on annettu nimi Zend-Avesta (— elävä sana). Monilla muilla vanhoilla kansoilla esiintyy legenda, jonka mukaan ne ovat saaneet lakinsa jumalalta ja monissa kertomuksissa ilmoitetaan lain antamisen tapahtuneen vuorella pyhille miehille, kaikki tietenkin lakien arvovallan ja kunnioituksen tehostamiseksi.

Sapatin vietosta mainittakoon, että kaikki vanhat kansat, myös vanhat heprealaiset, pitivät viikon seitsemättä päivää »pyhänä päivänä». Viikon päivät näet omistettiin auringolle, kuulle ja viidelle kiertotähdelle. Kiertotähdistä on seitsemäs päivä ikimuistoisista ajoista omistettu Saturnukselle. Esim. Homeros ja Hesiodos kutsuvat sitä pyhäksi päiväksi, samoin assyrialaiset. Israelilaisilla sapatti oli alkuaan omistettu paon muistolle Egyptistä (5. Moos. 5:12–15), mutta luomiskertomuksen lainaamisen jälkeen babylonialaisilta seitsemäs päivä pyhitettiin siksi, että luoja kuuden työpäivän jälkeen lepäsi seitsemäntenä (2. Moos. 20:11).Kristityillä oli aluksi vapaus pitää pyhänä viikon ensimmäistä tai seitsemättä päivää, kunnes keisari Konstantinus Suuri, auringon palvoja, määräsi ensimmäisen päivän pyhitettäväksi. Suuri pakanallinen auringon juhlan päivä muuttui siten kristilliseksi pyhäksi päiväksi.

Monet vanhan testamentin tarut, sellaiset kuin Samsonia, Joonasta, Joosuaa ym. koskevat kertomukset ovat ikivanhoja eri tahoilla eri muodoissa esiintyneitä myyttejä. Muilla kansoilla nämä myytit ovat olleet jo paljon aikaisemmin kuin heprealaisilla. — Muuan hindulainen satu kertoo miehestä, nimeltään Saktideva, joka laivan haaksirikkoutuessa joutui mereen ja jonka suuri kala nielaisi. Kala joutui kalastajien pyydyksiin ja kun nämä aukaisivat sen vatsan, sieltä tuli esille Saktideva vahingoittumattomana. Kreikkalaisessa sadussa kerrotaan, että valas nielasi Herkuleen lähellä Joppaa, ja että Herkules oli valaan vatsassa kolme päivää. Kysymys on todennäköisesti vanhasta aurinkomyytistä; sen pohjana on auringon asema talvipäivän seisauksen aikaan, jolloin aurinko on kolme päivää ja kolme yötä »kalan vatsassa». — Kreikkalaisen Bacchuksen kerrotaan pysähdyttäneen auringon ja kuun liikkeen ja Buddhan oppilaiden mainitaan usein suorittaneen tämän ihmeteon. Sama myytti on ollut tunnettu vanhojen kiinalaisten ja meksikkolaisten keskuudessa. — Eliaan taivaaseen nousu on sekin toisinto hindujen, kiinalaisten ym. kansojen mytologian samantapaisista ihmeistä.

Pakanauskontojen vapahtajat

Tarinat ihmiseksi tulleista jumalista ovat vanhoina aikoina olleet yleisiä pakanakansojen uskonnoissa. Graves luettelee 20 Messiasta, Vapahtajaa ja Jumalan Poikaa, jotka ovat polveutuneet taivaasta, ottaneet päälleen ihmisen muodon ja jumaluutensa osoittamiseksi suorittaneet monia ihmetekoja. Nämä vapahtajat ovat laskeneet perustan ihmiskunnan pelastukselle ja pelastustyönsä suoritettuaan nousseet takaisin taivaaseen. Useat ovat syntyneet neitseellisesti ja monet on ristiinnaulittu. Jumalien, vapahtajien ym. neitseellinen syntyminen on ennen vanhaan ollut yleinen ilmiö.

Muinaisessa Egyptissä mainitaan jumala Horuksen syntyneen neitseellisesti. Muita samalla tavalla syntyneitä ovat Krishna, Buddha, Attis, Romulus, Herkules, Persaeus, Eskulapius, Dionysos, Qetzalcoatl, Mithra, Zoroaster, Osiris, Konfutse, Fo-Hi, Platon, Pythagoras ja Ptolemaeus. Oma Kalevalammekin kertoo Väinämöisen syntyneen neitseellisesti. Primitiiviset kansat eivät yleensä ajattele lapsen syntyvän sukupuoliyhteyden seurauksena, vaan otaksuvat naisen tulevan raskaaksi »hengen» vaikutuksesta.

Samanlaisia ennustuksia Messiaasta kuin vanhassa testamentissa on monissa egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten, meksikolaisten ym. kansojen pyhissä kirjoituksissa.

Tavallista on edelleen, että enkelit, paimenet ja tietäjät esiintyvät vapahtajien syntyessä ja että heidän tähtensä silloin ilmestyy taivaalle. Esim. Konfutsen syntyessä »viisi viisasta miestä tuli kaukaa paikalle, pilvistä kuului taivaallista musiikkia ja enkelit näyttäytyivät». — Vanhoilla kansoilla oli yleinen usko — eikä tämä usko ole vieläkään kokonaan hävinnyt — että taivaankappaleet tai niiden asukkaat vaikuttivat ihmisten syntymään ja elämään maan päällä. Ihmisen hyvän tai huonon onnen uskottiin riippuvan hyvien tai huonojen tähtien esiintymisestä hänen syntymähetkellään. Esim. Zoroaster ilmoittaa »viisaille miehille», että »tulee syntymään vapahtaja, josta tähti ilmoittaa iltapäivällä».

Jo kauan ennen Jeesuksen syntymää monien pakanallisten, Jumalien ja vapahtajien syntymäpäivänä pidettiin joulukuun 25 päivää. Sinä päivänä syntyivät Egyptin Bacchus, Kreikan Bacchus, Adonis, Krishna, Changti, Chris, Horus, Osiris, Buddha, Mithra, Sakia ym. Keisari Aurelius (270–275 jKr.) julisti v. 1274 joulukuun 25. päivän »voittamattoman auringon» syntymäpäivänä yleiseksi roomalaiseksi juhlapäiväksi ja neljänneltä vuosisadalta lähtien tämä pakanallinen juhlapäivä sitten vähitellen tuli kristillisen kirkon joulupäiväksi. Kuten edellä mainittiin, v. 534 paavi määräsi Jeesuksen syntymäpäiväksi joulukuun 25. päivän.

Poikalasten surmaaminen vapahtajan tuhoamiseksi on sekin todettu yleiseksi myytiksi monilla vanhoilla kansoilla. Esim. intialainen kuningas Kansa saadakseen Krishnan surmatuksi antoi käskyn: »Etsikää kaikki pikkulapset, mitä on, ja surmatkaa armotta jokainen poikalapsi, jossa ilmenee joitakin suuruuden merkkejä». Ja samoin kuin Joosef pakeni perheineen Egyptiin, samoin kerrotaan mm. Krishnan vanhempien vapahtajalapsensa kanssa paenneen Gokuliin.

Samaan tapaan kuin kerrotaan saatanan kiusanneen Jeesusta, kiusasi hän myöskin mm. Buddhaa, Zoroasteria ja meksikolaista Quetzalcoatlia. Buddhalle saatana lupasi kaikki maailman valtakunnat, mutta Buddha sanoi saatanalle kuten Jeesus »mene pois minun luotani». Muissa taruissa saatana epäonnistuu samalla tavalla. Saatana-käsitteen heprealaiset saivat Persiasta ja enkelit Babyloniasta sekä Persiasta. Kuten Jeesuksen, kerrotaan mm. Quetzalcoatlin paastonneen 40 päivää. Luku 40 on, kuten edellä jo mainittiin, yleinen mystinen luku vanhoissa kirjoituksissa.

Uudessa testamentissa mainituista ihmeistä on tuskin yksikään sellainen, josta ei jo ennen olisi jossakin muodossa kerrottu muissa uskonnoissa.

Kuolleita ovat herättäneet eloon Krishna, Horus, Marduk, Eskulapius ym. Samat jumalat ovat suorittaneet monenlaisia muita ihmetekoja, parantaneet sairaita, sokeita, kuuroja ym. Kreikkalainen Bacchus muutti veden viiniksi. Dionysos samoin muutti hänkin veden viiniksi ja ratsasti kahdella aasilla Dodonan temppeliin kuten Jeesus Jerusalemiin. Poseidon käveli veden pinnalla, Buddha lensi erään joen poikki, Pythagoras kulki ilmassa ja veden pinnalla, »heitti ulos perkeleitä» ja herätti eloon muutamia kuolleita. Hindujen Sakiasta (n. 600 vuotta eKr.) kerrotaan, että hän alkoi opettaa ja parantaa sairaita 28 vuoden ikäisenä. »Sokeaa näkivät, kuurot kuulivat, mykät puhuivat, halvaantuneet kävelivät ja rammat tervehtyivät», aivan niin kuin Jeesuksenkin aikaan.

Graves mainitsee seuraavat 16 ristiinnaulittua vapahtajan (ajalta 1700–600 eKr.):

Krishna (Intia)
Hindul. Sakia (Intia)
Tammuz (Syyria)
Wittoba (Telingonese)
Iao (Nepal)
Hesus (kelttiläinen)
Quetzalcoatl (Meksiko)
Quirinus (Rooma)
Prometeus (Kreikka)
Thulis (Egypti)
Indra (Tibet)
Alkestos (Egypti)
Atys (Fryygia)
Chris (Kaldea)
Bali (Orissa)
Mithra (Persia)

Vanhoista vapahtajista on — Gravesin mukaan — ainakin Krishnaa, Sakiaa, Bacchusta ja Prometeusta pidettävä historiallisina. Muiden historiallisuus on yhtä varma tai epävarma kuin Jeesuksenkin. Joka tapauksessa »vapahtaja» ihmisten syntien sovittajana oli ennen Jeesusta monilla tahoilla tunnettu oppi. Runoilija Ovidius (43 eKr.–17 jKr.) sanoo: »Jos itse olet syyllinen, miksi toisen olisi kuoltava sinun puolestasi? Miten järjetöntä on odottaa pelastusta toisen kuolemasta?» — Alfred Loisyn mukaan (The Birth of the Cristian Religion) aate jumalan pojan syntymisestä maailman pelastajaksi on olennaisesti kreikkalainen. Levantin kreikkalaisiin oli juurtunut vanha maanviljelykseen pohjautuva hartaus elämän uudistumisen edessä uutena vuonna kuolleen talven jälkeen, ja tämä uudistuminen käsitettiin persoonana. Se oli maan ja taivaan välisen avion hedelmä kevätauringon ja sateen välityksellä; jumalan ja maallisen neitsyeen poika; lapsi, josta tulee kuningas, joka hävittäen menneen kuolleet jätteet tekee kaiken uudeksi.

Useiden Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä todettujen luonnonilmiöiden ym. tapahtumien kerrotaan esiintyneen myöskin pakanajumalien kuollessa. Niin esim. Krishnan kuollessa aurinko pimeni ja taivaasta satoi tulta ja tuhkaa. Buddhan kuollessa tapahtui valtava maanjäristys ja ukkonen jyrisi taivaalla, Osiriksen ja Caesarin kuolemaan liittyi auringonpimennys ja Prometeuksen kuollessa maa tärisi, haudat aukenivat jne.

Monien pakanajumalien ilmoitetaan kolmantena päivänä kuolemastaan tai kolmen päivän jälkeen nousseen kuolleista. Tällaisia ovat mm. Horus, Osiris, Chris, Quirinus, Prometeus, Quetzalcoatl, Atys ja Mithra. Helvettiin astuivat mm. Krishna, Zoroaster, Osiris, Horus, Adonis, Bacchus, Herkules ja Quetzalcoatl. Yli 3000 vuotta vanha hindujen pyhä kirja kertoo, että Krishna »astui helvettiin puhutellakseen pimeyden vankilassa olevia tarkoituksenaan saada heidät käännytetyksi ja johdetuksi takaisin taivaaseen, ja hän halusi omalla kärsimyksellään lyhentää heidän rangaistusaikaansa». Kaiken lisäksi Krishna »kirkastettiin» kuten Jeesus ja hän ilmestyi ylösnousemisensa jälkeen opetuslapsilleen. Ylipäätänsä erityisesti Krishnan elämänvaiheet ovat hämmästyttävässä määrässä samanlaiset kuin Jeesuksen.

Ainakin Krishnan, Buddhan, Zoroasterin, Sakian, Prometeuksen, Quetzalcoatlin, Laotsen ja Lao-Kiun kerrotaan lopuksi »nousseen taivaaseen». Kreikkalainen historioitsija Plutarkos kertoo, että Romulus nousi taivaaseen v. 713 eKr.

Myöskin Herran Ehtoollisen alkuperä on pakanallinen. Cicero mm. mainitsee siitä ja ihmetellen tätä toimitusta sanoo: »Miten ihminen voi olla niin hölmö, että saattaa kuvitella sen mitä syö olevan jumalaa?» Renan kirjoittaa mithraismista, joka syntyi Persiassa ja oli kristinuskon alkuaikoina laajalti levinnyt yli koko Rooman valtakunnan: »Sillä oli mystiset kokoustilaisuutensa ja pienten kirkkojen kaltaiset kappelinsa. Sen tunnustajia yhdisti toisiinsa voimakas veljeyden tunne; sillä oli ehtoollinen, niin samanlainen kuin kristillisten mysteerien ehtoollinen, ettei Justinus Marttyyri keksinyt sille muuta selitystä kuin että saatana oli pettääkseen ihmisiä päättänyt jäljitellä kristillisiä seremonioita ja siten varasti ne». Yhtenä esimerkkinä pakanauskontojen menoista mainittakoon, että mm. perulaisilla oli pyhä tilaisuus, jossa syötiin pyhitetyn lampaan verellä kostutettua pyhää leipää papin julistaessa: »Tätä leipää syödessänne muistakaa, että hänet, joka syö sen synnissä ja uskottomana, näkee Isämme, Aurinko, joka tulee rankaisemaan häntä hirveällä tavalla.» Villeillä kansoilla näyttää olevan yleinen sellainen käsitys, että syömällä jonkin eläimen tai ihmisen asianomaiseen siirtyy syödyn olion ominaisuuksia ja voimia. Tähän käsitykseen ei liity mitään uskonnollista sisällystä, se on tavallista taikauskoa.

Kaste on vanha riitti sekin. Vain kastamistapa on vaihdellut eri aikoina ja eri kansoilla; yleensä on kasteessa käytetty välineenä vettä, verta tai tulta. Muutamissa vanhoissa uskonnoissa esiintyy legenda kyyhkysestä, joka kasteessa laskeutuu alas taivaasta.

Jos tässä yhteydessä vielä mainitsemme kristinuskon »pyhän kolminaisuuden», niin sekin on lainattu pakanauskonnoista. Itämaisilla kansoilla luku 3 on yleisesti pyhä ja jumaluuskin on aina jonkinlainen kolminaisuus. Vanhimmassa brahmanismissa kolminaisuus esiintyy muodossa Brahma (isä), Sana ja Pyhä Henki. Myöhemmin tätä kolminaisuutta on nimitetty tri-murtiksi, ja sen ovat muodostaneet Brahma, Vishnu ja Siva.

Kolmiyhteistä jumaluutta ovat palvoneet myöskin Kiinan ja Japanin buddhistit, vanhat egyptiläiset, kreikkalaiset, roomalaiset, persialaiset, meksikolaiset, perulaiset, skandinaavit ym. Persialaisilla oli kolminaisuus Oromasdes, Mithra ja Arimanius, egyptiläisillä Osiris, Horus ja Typhon, skandinaaveilla Odin, Thor ja Frey. Myöskin Platon (n. 400 eKr.) käsitti jumaluuden kolminaisuudeksi: Agathon (ylijumala 1. isä), logos (sana) ja psyke (sielu 1. henki). Tämä oppi ja edellä mainittu brahmanismin kolminaisuus vastaavat esim. englanninkielisen uuden testamentin mukaan (1. Joh. 5: 7): »Sillä on kolme, jotka todistavat taivaassa, Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja nämä kolme ovat yksi». Oman raamattumme sama kohta on käännetty seuraavasti: »Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä». — Omalla tavallaan mielenkiintoisena tosiasiana mainittakoon, ettei kolmiyhteiseen jumaluuteen koskaan ole sisällytetty naista.

Eettiset opetukset

Kristinuskon ansioita kuvailtaessa ja erityisesti sen syntyvaiheista kerrottaessa esitellään kristinusko eettisessä suhteessa yleisesti aivan uuden näkemyksen edustajana sekä vanhoja, ns. pakanauskontoja ratkaisevasti jalompana ja korkeampana uskontona. Tosiasia on kuitenkin, että kristinoppiin sisältyy paljon pakanauskonnoista saatuja vaikutteita ja oppeja.

Huomiota ansaitsevat tässä yhteydessä mm. Kiinan kansan suuren eettisen kasvattajan Konfutsen eli Kung-fu-tsen (551–479 eKr.) opetukset. Konfutsen oppi on käytännöllistä ja kokonaan tähän maailmaan kohdistuvaa, pääsisällyksenä lähimmäisen rakkauden vaatimus noudattamalla ns. kultaista sääntöä: »Älä tee muille, mitä et halua heidän tekevän itsellesi.» Eikä Konfutse rajoittanut tätä vaatimusta vain oman kansansa piiriin, vaan halusi sen ulotettavaksi myös kansojen välille, koko ihmiskuntaan. Shu, yleinen ihmisrakkaus oli Konfutsen mukaan se tavoite, johon oli kaikessa ja kaikkialla pyrittävä. Samoin kuin myöhemmin Kreikan Sokrates, Konfutsekin uskoi tietoon siveellisenä oppaana, ja opetti, että ken tietää, mikä on oikein, hän myös menettelee tämän mukaisesti.

Konfutsen opetusten henkeä valaisevat mm. seuraavat lainaukset vanhoista kiinalaisista kirjoituksista.

»Tottele taivasta ja seuraa sen hallitsijan järjestystä. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Tee toiselle mitä haluaisit hänen tekevän itsellesi; äläkä tee toiselle mitä et toivoisi tehtävän itsellesi. Tarvitset vain tämän lain; se on kaiken muun perusta ja pääohje. Hyvät teot palkitse hyvillä teoilla, mutta älä koskaan kosta vääryyttä».

»Ken niin pitkälle kuin suinkin kehittää mahdollisuuksiaan ja toteuttaa niitä vastavuoroisuuden periaatteen mukaisesti, hän ei ole kaukana oikealta tieltä. Mitä et halua tehdä itsellesi, sitä sinun ei ole tehtävä toisellekaan.»

»Älä toivo vihollisesi kuolemaa.» — »Voimme paheksua vihamiestämme haluamatta kostoa.» — »Jos tunnet jonkin asian, pidä kiinni siitä, että tunnet sen; jos et tunne jotakin asiaa, tunnusta, ettet tunne sitä — tämä on tietoa.» — »Tietää mikä on oikein, eikä tehdä sitä, on raukkamaista». — »Tavoittele hyvettä, vaikka et koskaan saavuttaisi päämäärääsi, ja vaikka pelkäisit menettäväsi sen minkä olet jo saavuttanut.» — »Pahin vika on omata vikoja koettamatta päästä niistä».

Esimerkkinä siitä, millä tavalla Konfutsen oppeja on sovellettu koulun siveysopetuksessa, mainittakoon tässä Mantshukuon pääministerin kouluja varten julkaisemasta konfutselaisesta oppikirjasta seuraavat 8 kohtaa:

1) Luonnon mukaisesti ihminen on kaikista olennoista maailmassa korkein. Vilpittömyys kuuluu ihmisen hyveihin hänen syntyessään; jos hän sen menettää, hän joutuu turmioon.

2) Mahtavan sotajoukon komentaja saattaa joutua vankeuteen, mutta hänen kansansa yksinkertaisimmalla miehellä on tahto, jonka ei koskaan tarvitse lannistua.

3) Oikea oppinut ja kunniallinen mies ei koskaan pyri pelastamaan itseään moraalisen vilpittömyytensä kustannuksella. Sen puolustamiseksi hän on valmis antamaan elämänsäkin.

4) Jos teille on aamulla ilmoitettu totuus, voitte yön tullessa kuolla rauhallisena.

5) Oikein kasvatettujen keskuudessa ei ole luokkarajoja.

6) Tzu-king pyysi mestaria antamaan hänelle yhden sanan elämänohjeeksi. Mestari sanoi: »Eikö ’vastavuoroisuus’ sopisi sellaiseksi sanaksi? Mitä ette toivo muiden tekevän itsellenne, sitä älkää tehkö muille.»

7) Kunnon mies, ajatellessaan maailmaa, on vapaa järjellisesti perustelemattomasta mieltymyksestä ja vastenmielisyydestä. Hän puolustaa sitä, mikä on oikeaa.

Silloinkin kun joudutaan tekemisiin sivistymättömien ihmisten kanssa, on osoitettava ystävällistä myötätuntoa. (Myötätunto merkitsee tässä jotenkin samaa kuin kreikkalainen sana agape, 1. Kor. 13.)

Muista kiinalaisista oppineista mainitaan mm. Mo-tin (470–390 e. Kr.) suurena aatteena olleen »jakamattoman rakkauden kaikkien kesken». Ja hän piti perussyynä aikansa kaikkeen sekasortoon, rikokseen ja sortoon keskinäisen rakkauden puutetta. Toinen oppinut Laotse sanoi: »Hyviä kohtaan olen hyvä, pahoja kohtaan olen myös hyvä, sillä hyve on hyvyyttä.»

Kiinalaisten elämänviisauden tultua tunnetuksi Euroopassa mm. kuuluisa saksalainen filosofi ja matemaatikko Leibniz (1646–1716) lausui toivomuksen, että saataisiin kiinalaisia lähetyssaarnaajia käytännössä opettamaan luonnonteologiaansa Eurooppaan.

Paitsi Kiinan on myöskin Intian vanhoissa pyhissä kirjoituksissa monia hyvin samanlaisia eettisiä opetuksia kuin mitä sisältyy kristinuskoon.

Buddhan aatteita valaisevat mm. seuraavat poiminnat hänen opetuksistaan.

»Oppini ei tee mitään erotusta ylhäisen ja alhaisen eikä rikkaan ja köyhän välillä. Se on kuin taivas. Siinä on tilaa kaikille, ja kuten aallot se huuhtelee kaikkia samalla tavalla... Kenessä rakkaus asuu, hänelle koko maailma on vain yksi ainoa perhe.» — »Kuten äiti huolehtii ainoasta lapsestaan, niin täyttäköön sydämenne ja sielunne rajaton rakkaus kaikkia luotuja, niin suuria kuin pieniä, kohtaan.» — »Jos on joku, joka haluaa hoivata minua, menköön hän ja hoivatkoon sairasta ystäväänsä. » — »Voita viha lempeydellä, paha hyvällä, valhe totuudella.» — »Älä kärkkäästi pyri näkemään vikoja muissa, vaan uutterasti taistele niitä vastaan itsessäsi.» — »Hyveelliselle kaikki on puhdasta. Siksi älä ajattele, että kulkeminen alastomana, paastoaminen tai maassa makaaminen voi tehdä saastaisen puhtaaksi, sillä sielu pysyy kuitenkin samana.» — »Olla puhdas, hillitty, ja väsymättä harjoittaa hyviä tekoja, nämä ovat jaloja ominaisuuksia.» — »Taivaan aarre on aurinko; kodin aarre on lapsi; kokouksessa loistaa viisaan miehen otsa.» — »Sotilas, joka voittaa itsensä, on jalompi kuin se, joka taistelussa voittaa tuhansia.» (Vrt. Sananl. 16:32: »Pitkämielinen on parempi kuin sankari, ja mielensä hillitseväinen parempi kuin kaupungin valloittaja.»)

Buddhan oppi ei tuntenut rotua, ei sukupuolta, ei kastia eikä aristokraattista papistoa. Se teroitti kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta ja ihmissuvun veljeyttä. Buddhismia on sanottu »idän kristinuskoksi». Mainittakoon, että kun Japanin hallitus v. 1871 lähetti suuren komitean Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan tutustumaan kristinuskon moraalisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin, tämä komitea palattuaan omaan maahansa ilmoitti tulleensa siihen käsitykseen, että kristinusko oli osoittautunut lännessä siveellisiltä vaikutuksiltaan vähemmän tehokkaaksi kuin buddhismi idässä.

Krishna on sanonut:

»Kun köyhä kolkuttaa ovellesi, ota hänet vastaan ja täytä hänen pyyntönsä, sillä köyhät ovat jumalan valittuja.» — »Ennen kaikkea harrasta rakkautta lähimmäisiäsi kohtaan.» — »Tee hyvää sen itsensä vuoksi, ilman palkinnon toivoa.» — »On parempi antaa anteeksi vääryys kuin kostaa sitä.» — »Ylevä mieli löytää parannuksen vääryydelle unohtamalla sen.» — »Tee oikein pahan vihasta eikä rangaistuksen pelosta.» — »Ken vallitsee luonteensa, hallitsee suurinta vihollistaan.» — »Käytä jokainen päivä niin kuin se olisi viimeinen.» — »Ken antaa tarvitsevalle, ei itse menetä mitään.» — »Sielun haavat ovat tärkeämmät kuin ruumiin."

Intialaisen brahmanismin ns. upanishadeissa sanotaan: »Älköön kukaan ihminen tuottako toiselle mitään sellaista, jota vastaan hän itse puolustautuisi... Kun kysymyksessä on kieltäytyminen tai antaminen, ilo tai tuska, miellyttävä tai epämiellyttävä, oikean menettelytavan löytää, jos ajattelee tapausta omanaan.»

Hindujen Veda-kirjojen (2000–1400 v. eKr.) hymnissä Varunalle mm. seuraavat kohdat ovat verrattavissa psalmiin 139 (3,7–12): »Jos ihminen seisoo tai kulkee tai piilottautuu, jos hän menee makuulle tai nousee ylös, mitä kaksi ihmistä keskenään kuiskailee, kuningas Varuna tietää sen; hän on läsnä kolmantena.» — »Ken pakenisi kauas pilviin, hänkään ei välttäisi kuningas Varunaa. Hänen vakoojansa kulkevat taivaasta tähän maailmaan; tuhansin silmin he valvovat tätä maailmaa.»

Mielenkiintoisia ovat edelleen mm. seuraavat yhtäläisyydet uuden testamentin ja intialaisten pyhien Mahabharatan ja Manun kirjojen välillä.

Matt. 7:3: »Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?». — Mahabharata: »Ilkeämielinen ihminen on kärkäs näkemään vikoja lähimmäisessään, vaikka ne ovat pieniä kuin sinapin siemen; mutta kun hän tarkastelee itseään, hän ei näe omia vikojaan; vaikka ne ovat suuria kuin bilvan (?) hedelmät.»

Room. 12:21: »Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä». — Mahabharata: »Voita lahjoilla ihminen, joka ei koskaan anna mitään; taivuta epäluotettava ihminen luottamuksella; taltuta kiivastunut ihminen lempeydellä; ja voita paha ihminen hyvällä.»

Luuk. 6:35: »Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa toivomatta saavanne mitään takaisin; niin palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on lempeä kiittämättömille ja pahoille.» — Mahabharata: »Olla loukkaamatta ketään ajatuksin, sanoin tai teoin, antaa muille, ja olla ystävällinen kaikille — tämä on hyvän ihmisen kestävä velvollisuus. Jalot ihmiset nauttivat tehdessään hyvää ajattelematta omaa etuaan; kun he tekevät hyvää muille, he eivät odota saavansa mitään takaisin.»

Matt. 22:39: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» Luuk. 6:31: »Ja niinkuin te tahdotte, että ihmiset tekisivät teille, samoin tehkää tekin heille.» — Mahabharata: »Vihamiehillekin, jotka tulevat vieraina luoksemme, on oltava ystävällisiä; puu suojaa lehdillään miestä, joka sen kaataa.» — »Suostuessaan pyyntöön tai hyljätessään pyynnön ihmisen parhaana toiminnan ohjeena on suhtautua lähimmäiseen niin kuin itseensä.» — »Kaiken oikeamielisyyden ydin on tämä: kohtele muita niin kuin haluaisit kohdeltavan itseäsi. Älä tee mitään lähimmäisellesi, mitä et haluaisi lähimmäisesi sen jälkeen tekevän itsellesi. Aiheutettaessa mielihyvää tai tuotettaessa kärsimystä, tehtäessä muille hyvää tai pahaa, suhtauduttaessa pyyntöön myönteisesti tai kielteisesti oikeana menettelyn ohjeena on suhtautua lähimmäiseen niin kuin itseensä». — Manun kirja: »Älä loukkaa toista, vaikka hän antaisi siihen aihetta; älä vahingoita ketään ajatuksin tai teoin; älä sanoillasi tuota kärsimyksiä lähimmäisellesi.» — »Älä ylpeile uskonnollisista teoistasi; anna köyhälle, mutta älä puhu lahjoistasi. Ylpeys tekee tyhjäksi uskonnolliset ansiot, kerskailu lahjojesi arvon.» — »Et voi korjata mitä et ole kylvänyt; kuten istutat puun, siten se kasvaa. »

Persialainen pyhä kirja Sadder sanoo: »Anna anteeksi vihamiehillesi; eikä vain näin, vaan palkitse pahat teot hyvillä: täytä ilolla ne, jotka eivät anna sinulle mitään ja suutele lyöntiin kohotettua kättä.»

*

Egyptiläisten ikivanhoissa kirjoituksissa, joita nimitetään »Kuolleen kirja», sanotaan mm.: »Ravita nälkäistä, antaa vettä janoiselle, vaatettaa alaston, haudata kuollut, olla kuuliainen esivallalle, tämä on hurskaan miehen ja uskollisen alamaisen ensimmäinen velvollisuus.» Valaiseva on tässä yhteydessä myöskin se pitkä syntien luettelo, joka kuuluu kuolleen tunnustukseen hänen tullessaan tuonelaan Osiris-jumalan tuomittavaksi.

Seuraavassa esitetään muutamia vertailuja egyptiläisen Amenemope-kirjan ja raamatun välillä.

Amenemope: »Kallista korvasi sille mitä sanon. Ja käännä sydämesi sen ymmärtämiseen. Sillä on hyödyllistä kätkeä se sydämeesi.» — Raamattu (Sanani: 22:17–18): »Kallista korvasi ja kuuntele viisaitten sanoja ja tarkkaa minun taitoani. Sillä suloista on, jos kätket ne sisimpääsi.»

Amenemope: »Älä poista tilusten rajapyykkiä tai rajaa; älä ahnehdi yhtä kyynärää maata, äläkä luvattomasti mene lesken rajan yli.» — Raamattu: »Älä poista vanhaa rajapyykkiä, äläkä mene isättömän tiluksille. »

Amenemope: »Parempi on köyhyys jumalan käsissä kuin rikkaudet varastohuoneessa. Parempi on leipä ja iloinen sydän kuin rikkaus ja levottomuus.» — Raamattu: »Parempi on vähän jumalan pelossa kuin suuri rikkaus huolineen. Parempi on vähäsen rehua ja rakkaus kuin tallissa oleva härkä ja vihamielisyys» (apokryyf. kirjat).

Amenemope: »Älä väsytä itseäsi haalimalla enemmän. Jos hankit rikkauksia ryöstämällä, ne eivät yön yli pysy kanssasi.» — Raamattu: »Älä väsytä itseäsi tullaksesi rikkaaksi. Tahdotko kiinnittää silmäsi sellaiseen, jota ei ole? Sillä rikkaudet saavat siivet kuten kotka, joka kohoaa taivaalle.»

Amenemope: »Miten moninaiset ovat kaikki sinun tekosi! — Sinä loit maailman halusi mukaan — ihmiset, karjan — kaikki mitä on maan päällä.» — »Sinä teit vuodenajat. — Sinä olet tehnyt kaukaisen taivaan noustaksesi sinne — loistaen kaukaa ja palaten.» »Maailma on sinun käsissäsi sellaisena kuin olet sen tehnyt. Kun sinä olet noussut, he elävät; kun sinä säädät, he kuolevat. Sinussa ihminen elää.» — Raamattu (Ps. 104): »Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi.» »Kuun sinä olet tehnyt näyttämään aikoja; aurinko tietää laskunsa.» »Ne kaikki odottavat sinua, että antaisit heille ruoan ajallansa. Sinä annat niille ja ne kokoavat, sinä avaat kätesi ja ne ravitaan hyvyydellä. Sinä peität kasvosi, ja ne peljästyvät, sinä otat pois niiden hengen, ne kuolevat.»

Mitä vanhan Egyptin uskontoon yleensä tulee, siitä mainitsee mm. Mahaffy teoksessaan Prolegomena to Ancient History (Doanen muk.) seuraavaa.

»Juutalaisuudessa ja kristinuskossa on tuskin mitään merkitsevää aatetta, jolle ei olisi vastinetta vanhojen egyptiläisten uskossa. Yhden jumalan kehitys kolminaisuudeksi; välittävän jumalan tulo maailmaan syntymällä neitseellisesti ilman isää; hänen taistelunsa ja hänen hetkellinen häviönsä pimeyden voimien edessä; hänen osittainen voittonsa; hänen ylösnousemuksensa ja hallintansa ikuisessa valtakunnassaan pyhien kanssa; hänen omalaatuisuutensa ja kuitenkin samuutensa luomattoman, käsittämättömän isän kanssa, jonka muoto on salattu ja joka ei asu käsin tehdyissä temppeleissä — kaikki nämä teologiset käsitteet sisältyvät Egyptin vanhimpaan uskontoon. Samoin on asian laita moraalisten opetusten suhteen sekä sielun kuolemattomuuteen ja viimeiseen tuomioon ym. nähden — kaikki tämä sisältyy egyptiläisten rituaaleihin ja moraalia käsitteleviin kirjoituksiin.»

*

Merkillistä on, että vanhassa Meksikossakin, tunnetussa ihmisuhrien maassa, opetettiin siveysoppia, joka monessa suhteessa muistutti kristillistä siveysoppia. Papisto opetti ihmisiä elämään sovussa, kantamaan kuormansa kärsivällisyydellä, luottamaan jumalan armoon eikä omiin ansioihinsa, vetoamaan aviorikoksessa silmiin ja sydämeen ja ennen kaikkea ruokkimaan köyhiä. Uskontunnustuksessa sanottiin: Vaateta alastomia ja ruoki nälkäisiä, mitä se itsellesi maksaakin, sillä muista, että he ovat samaa lihaa kuin sinä ja ihmisiä kuten sinä, ja hoida sairaita, sillä he ovat jumalan kuva. Ja samalla kehotettiin jokaista hankkimaan orja uhrattavaksi jumalalle!

*

Muinaisen Kreikan oppinut, materialismistaan tunnettu Demokritos (noin 460 eKr.) sanoi, että »koko maailma on jalon miehen isänmaa». Ja »ken tekee pahaa, on huonompi kuin se, joka kärsii vääryyttä». »Jos voit tehdä hyvää, älä viivyttele antaa, sillä mikään asiain tila ei ole pysyvä». Näin sanoi mies, jonka kirjoitukset Platon toivoi »jumalattomina» poltettaviksi.

Juutalainen historioitsija Josephus (37–95 jKr.) mainitsee kertoessaan essealaisista, eräästä juutalaisesta lahkosta, että askeettisuuden (maailman pakenemisen) aate, samoin kuin oikeudenmukaisuuden, rauhan ja armeliaisuuden sekä kristillisen siveysopin muiden aatteiden julistaminen oli laajalti levinnyttä antiikin maailmassa kauan ennen aikaa, jolloin Jeesuksen ilmoitetaan syntyneen.

Juutalaisten pyhässä kirjassa Talmudissa esitetyt rabbiinien siveysopetukset osoittavat, ettei evankeliumeissa esitetyissä Jeesuksen moraaliopetuksissa ole mitään, mikä ei olisi ollut tunnettua juutalaisten keskuudessa jo ennen, ja että evankeliumien vertaukset on yleensä lainattu rabbineilta, vieläpä evankeliumien kirjoittajien usein moraalisessa ja älyllisessä suhteessa huonontamina. Ja profeetat puhuvat monessa kohdassa »Isästämme Jumalasta»; ts. kaikkien ihmisten veljeydestä. Tämän kristinopin yhden perusaatteen alkulähteenä pidetään Vähässä Aasiassa ennen yleistä äiti-maa-jumalattaren palvontaa. Ensi kerran siitä mainitaan Lydiassa 7. vuosisadalla eKr., ja sieltä tämä aate levisi Kreikkaan ja Roomaan varsinkin Zenon ja Epikuroksen opettamana. Harvat kristittymme tietänevät sitäkään, että heidän herranrukouksensa on saatu Talmudista, vanhan testamentin kirjoista ja apokryyfisistä kirjoista. Juutalainen rukous Kadish, jonka pohjana on muuan babylonialainen rukous jumala Merodahille, kuuluu seuraavasti:

»Isämme, joka olet taivaassa, ole meille armollinen, Herra meidän Jumalamme. Pyhitetty olkoon sinun nimesi ja ylistetty olkoon sinun muistosi ylhäällä taivaassa ja täällä alhaalla maan päällä. Anna valtakuntasi hallita meitä, nyt ja iankaikkisesti. Vanhat pyhät miehet sanoivat, anna anteeksi kaikille mitä he ovat rikkoneet sinua vastaan. Älä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, ja sinä olet hallitseva kirkkaudessasi iankaikkisesti.»

Myöskin seuraavat kohdat juutalaisissa kirjoituksissa muistuttavat herranrukousta:

»Kiitetty olkoon Jumala jokapäiväisestä leivästä, jonka hän meille antaa» (Talmud). — »Anna anteeksi lähimmäisellesi rikkomus, jonka hän on tehnyt sinua kohtaan, niin sinunkin syntisi annetaan anteeksi kun rukoilet» (apokryyf. kirjat). — »Sinun, Herra, on suuruus ja väkevyys ja loisto ja kunnia ja kirkkaus, sillä sinun on kaikki taivaassa ja maan päällä. Sinun, Herra, on valtakunta, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi» (1. Aikak. 29:11).

Kuten herranrukouksen niin »vuorisaarnankin» ydinajatukset on saatu Talmudista, vanhasta testamentista ja lisäksi Didacheesta. Tässä suhteessa ovat mielenkiintoisia mm. seuraavat vertailut.

Matt. 5:3: »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.» — Ps. 116:6: »Herra varjelee yksinkertaiset; minä olin viheliäinen, mutta hän auttoi minua.» — Sananl. 29:23: »Ihmisen alentaa hänen oma ylpeytensä, mutta alavamielinen saa kunnian.»

Matt. 5:8: »Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.» — Ps. 24:3–4: »Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa hänen pyhässä paikassansa? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän.»

Matt. 5:22: »Jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut Oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä hölmö', on ansainnut Suuren Neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä houkka', on ansainnut helvetin tulen.» — 3. Moos. 19:17-18: »Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi ... Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» — Talmud: »Ken saattaa veljensä julkisesti häpeään, hänellä ei ole osuutta tulevaan elämään.» — Apokryyf. kirjat: »Rabbi Hiskias sanoi: ken sanoo lähimmäistään houkaksi, hän on menevä helvettiin. »

Matt. 5:39: »Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin». — Valitusv. 3:30: »Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö ... ». — Didachee: »Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin, ja tulet olemaan puhdas».

Matt. 6:7: »Ja kun rukoilette niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat.» — Talmud: »Älköön olko ihminen koskaan monisanainen Jumalan kasvojen edessä».

Matt. 11:28–30 (ei kuulu »vuorisaarnaan»): »Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon ... ». — Jes. 55:1,3: »Kuulkaa kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen... kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää».

*

Kristinuskon syntyaikoina oli Rooman ylhäisön keskuudessa pakanauskonnoista erityisesti stoalaisuus eli oikeammin stoalais-epikuurolainen henki yleisesti levinnyttä. Kuten Isossa Tietosanakirjassammekin (art. »Stoalaisuus») mainitaan, stoalaisten suhtautuminen lähimmäisiinsä oli lempeämielistä ja ihmisystävällistä. Kaikki ihmiset olivat samanarvoisia ja veljiä; ihmisrakkaus oli lain perustus. Stoalaiset paheksuivat vihaa ja kostoa; he eivät varsinaisesti vastustaneet kansanuskontoa, mutta paheksuivat sen ihmiskeskeisiä käsityksiä ja taruja jumalista. He myös ensimmäisinä julkisesti opettivat, että »kaikki ihmiset olivat syntyneet vapaina».

Stoalaisten Senecan (kuoli v. 65 jKr.) ja Epiktetoksen (vaikutti Roomassa v. 75 jKr.) opetuksista raamattuun verrattuna antavat mm. seuraavat esimerkit mielenkiintoista valaistusta.

Seneca sanoo: kaikilla on yhtäläinen sielu, pitää vain tehdä hyvää ja silloin sekä orjia että rikkaita odottaa samanlainen kohtalo. — Paavali sanoo: »... Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus».

Seneca sanoo: jos tahdot olla jumalien kaltainen, niin anna kiittämättömillekin, mitä on tuleva, sillä aurinko nousee jumalattomillekin ja tyranneille, meri on avoin ja tuuli on myötäinen muillekin kuin hyville, sade lankeaa jumalattomienkin pelloille. — Epiktetos sanoo: Miksi kostaa viholliselleen? Koeta tehdä hänelle niin paljon hyvää kuin mahdollista. — Jeesus sanoo: »Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä vainoavat; jotta olisitte taivaallisen isänne lapsia, sillä hän antaa auringonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin. »

Epiktetos sanoo: Kulje tietäsi ja täytä sekä suuret että pienet velvollisuutesi. — Paavali sanoo: »... Ja katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niin kuin olemme teitä käskeneet. »

Mainittakoon tässä yhteydessä vielä seuraavatkin pakanallisten kirjoittajien (ja Koraanin) eettiset opetukset.

Publius Syrus: »Kohtele vihamiestäsi kuin ystävää ja hänestä tulee ystäväsi». — »Anna anteeksi muiden rikkomukset, mutta ei koskaan omiasi». — »Voitat lempeydellä mitä et voi saavuttaa väkivallalla.» — »Ota vastaan vääryys mieluummin kuin teet sellaista». Sokrates: »Älä vastaa pahaan pahalla».

Koraani: »Hillitse vihasi ja anna anteeksi vihamiehillesi; anna hänelle, joka ottaa sinulta».

Pittaeus: »Ole lempeä ystävillesi, jotta hekin jatkuvasti olisivat sellaisia, ja vihamiehillesi, jotta he tulisivat sellaisiksi.» — »Estä vääryydet ennakolta, mikäli mahdollista; ellei se ole mahdollista, älä kosta niitä». — »Älä puhuu pahaa kenestäkään, ei vihamiehistäsikään».

*

Edellä esitetyt viittaukset kristinuskon pakanalliseen ainekseen osoittavat, etteivät rakkaus ja lempeys kaikkia ihmisiä — niin ystäviä kuin vihamiehiä — kohtaan sisälly vain Jeesuksen opetuksiin ja kristinuskoon. Ne ovat ihmishengen moraalisen vaiston ja moraalisten tunteiden luonnollisia ilmauksia, eivätkä ne siten ole mikään todiste siitä, että ne olisivat jonkin jumalan opettamia tai jumalallisesti ilmoitettuja.

Kristinuskon ja pakanauskontojen välillä yleensä on niin monia yhtymäkohtia, että voi sanoa kristinuskon olennaisimman sisällyksensä puolesta olleen olemassa jo ennen Kristusta. Tämä oli aikoinaan P. Augustinuksenkin käsitys. Hän kirjoittaa (Opera Augustini, I):

»Tällainen on nykyinen kristinusko, jonka tunteminen ja seuraaminen on mitä siunauksellisinta, kutsuttu tuolla nimellä, mutta ei itse opin vuoksi, jolla on tuo nimi; sillä oppi, jota kutsutaan kristinuskoksi, on tosiasiallisesti ollut tunnettu jo vanhoina aikoina; se on ollut olemassa ihmissuvun alkuvaiheista Kristuksen lihaksi tulemiseen saakka, josta lähtien tuota todellista uskontoa, joka on aikaisemmin ollut olemassa, on alettu nimittää kristinuskoksi; ja tämä on meidän päivinämme kristinusko, uskonto, joka on ollut tunnettu aikaisemmin, mutta myöhemmin saanut tämän nimen.»

Tutustumisen kristinuskoon tässä kysymyksessä olevalta puolelta luulisi johtavan ajattelevan ihmisen paremmin ymmärtämään mm. kaikkea sitä, mitä raamattumme kertoo Jeesuksen elämästä ja opetuksista. Tarvitsee ajatella vain niitä monia »vapahtajia», joiden on kerrottu jo kauan ennen Jeesusta mm. nousseen kuolleista. Vanhojen pakanallisten tarujen valossa Jeesuksen ylösnousemus tuntuu vallan »luonnolliselta» tapahtumalta. Ennen vanhaan oli yleinen usko 1. »tapa», että jumalat kuolivat ja nousivat kuolleista. Uskonnolla, jonka vapahtaja ei ollut noussut kuolleista, ei olisi ollut sanottavia mahdollisuuksia kilpailla pakanauskontojen kanssa, ts. Jeesuksen oli »pakko» nousta kuolleista. Samalla tavalla käyvät Jeesuksen jumaluus ja ihmetyöt sekä kolmiyhteys paremmin ymmärrettäviksi. Ovatko pakanauskontojen jumalat ja vapahtajat olleet historiallisia vaiko legendojen sankareita, se on tässä yhteydessä toisarvoinen kysymys.

Luku teoksesta
Prof. V. T. Aaltonen:
Miksi en ole kristitty?
vapaa-ajattelijain liitto r.y.
(2. painos, 1952)

http://www.teosofia.net/eriusk/aaltonen.htm

Vierailija

Jeesus on satuolento

Muistan hyvin erään tietyn sarjakuvan, jossa supersankari-päähenkilö sai jostain selville, että tulevaisuuden ihmiset pitivät häntä yhtä myyttisenä hahmona kuin Peter Pan ja joulupukki. Tästä suivaantuneena hän lentää valoa nopeammin ja siirtyy tulevaisuuteen korjatakseen tilanteen. Hän tekee muutaman sankariteon todistaen olevansa todellinen, ja palaa sitten kotiin. Supersankari sai viimeisen sanan - vai saiko sittenkään?

Tietenkin kyseessä oli pelkkä fiktio! Tulevaisuuden ihmiset olivat täysin oikeassa! Tämä supersankari on aivan yhtä myyttinen hahmo kuin joulupukki ja Peter Pan.

Tämä on mielestäni hyvä vertaus apologeettojen yrityksiin tehdä tarina neitsyelle syntyneestä yliluonnollisesta pelastajasta, joka paransi sairaita, nosti ihmisiä kuolleista, muutti vettä viiniksi, käveli veden päällä, nousi haudasta ja astui ylös taivaisiin, vakavasti otettava historiallinen hahmo.

Ollessani aiemmin itsekin apologeetta, ajattelin että olin osoittanut tuon tarinan melko vakuuttavasti todeksi. Käytin useita argumentteja, jotka nyt tiedän virheellisiksi, kuten evankeliumien oletettu vastaavuus niiden tapahtumien kanssa, joista ne kertovat, näennäinen silminnäkijöiden todistusten käyttö jne. Nykyään olen sitä mieltä, että työni tuotti suurin piirtein yhtä paljon tulosta kuin sarjakuvan supersankarin! Kaiken sen jälkeenkin hän on nimittäin edelleen pelkkää fiktiota.

Pieni varoitus: aion seuraavassa esitellä lyhyesti syitä nykyisille näkemyksilleni. En odota, että vain koska olin itse aikoinani apologeetta ja olen nyt muuttanut mieleni, olisi kaikkien syytä uskoa, että olen oikeassa. Se olisi perivirhe. Olisi aivan yhtä väärin olettaa, että John Rankinin täytyy olla oikeassa, koska hän on löytänyt kristinuskon oltuaan aiemmin agnostinen unitaristi. Molemmissa tapauksissa syyt, miksi muutimme mieltämme, ovat paljon tärkeämpiä kuin se, että muutimme mieltämme.

Mielestäni on olemassa neljä syytä, miksi Jeesuksen voidaan sanoa olevan fiktiivinen hahmo.

Ensinnäkin (ja varoitan jo heti, että tämän selittäminen ei ole yksinkertaista): on erittäin todennäköistä, vaikka sitä ei voidakaan todistaa, että evankeliumien keskushahmo ei perustu yhteenkään historialliseen yksilöön. Sen lisäksi, että teologien "uskon Kristus" on samantapainen synteettinen rakennelma kuin vaikkapa "setä Samuli", jos voisimme matkustaa ajassa taaksepäin kuten sarjakuvan supersankari, emme löytäisi ajanlaskun alun Nasaretista Jeesusta. Miksikö? Syitä on kolme, ja esitän ne yksinkertaistettuna ajan säästämiseksi.

1) Yhtä lailla yleisesti kuin yksityiskohtaisestikin tarkasteltuna Jeesuksen elämä, sellaisena kuin raamatun evankeliumit sen kuvailevat, vastaa kansainvälistä myyttisen sankarin arkkityyppiä, jossa jumalallisen sankarin syntymä ennustetaan ja hänet siitetään yliluonnollisin menetelmin. Lapsena sankari onnistuu pakenemaan murhanyrityksiltä ja demonstroi pikkuvanhaa viisauttaan. Hän vastaanottaa jumalallisen tehtävän, tappaa demoneja, voittaa arvostusta, julistetaan kuninkaaksi. Sitten hänet petetään ja hän menettää kansan suosion, ja hänet teloitetaan, yleensä kukkulan laella, mutta hän nousee taivaisiin.

Nämä kuviot löytyvät sankarimyyteistä ja eepoksista kaikkialla maailmassa. Mitä lähemmin oletettu elämänkerta - esimerkiksi Herkuleen, Tyanan Apolloniuksen, Padma Sambhavan tai Gautama Buddhan - vastaa tätä kaavaa, sitä todennäköisempää on, että myytti on värittänyt historiallista hahmoa.

Lähes jokainen yksityiskohta Jeesus Kristuksen elämäntarinasta sopii myyttisen sankarin arkkityyppiin. Mitään ylimääräistä, "maallista" hänen elämänkaareensa liittyvää tietoa ei ole mahtunut mukaan. Siksi on turhaa olettaa, että myytin taustalta löytyisi historiallista henkilöä. Kyllähän se on tietenkin mahdollista, mutta sitä ei enää voi pitää kovinkaan todennäköisenä. Ja historiantutkijalla on käytössään pelkkiä todennäköisyyksiä.

Voi olla, että kuningas Arthur oli todellinen henkilö, mutta meillä ei ole mitään erityistä syytä niin olettaa. Voi myös olla, että Jeesus Nasaretilainen oli todellinen historian henkilö, mutta, toisin kuin useimmat kolleegani Jeesus-seminaarissa (en. Jesus Seminar), en usko että voimme vain olettaa niin.

2) Erityisesti evankeliumien kärsimystarinat ovat mielestäni aivan liian lähellä saman aikakauden myyttejä kuolevista ja kuolleista nousevista pelastajajumalista, kuten Osiriksesta, Tammuzista, Baalista, Attisista, Adoniksesta, Herkuleesta ja Asclepiuksesta. Kuten Jeesuksenkin, näiden hahmojen uskottiin aikoinaan todella eläneen maan pinnalla, tapetun ja nousseen kuolleista vähän ajan kuluttua. Heidän kuolemiansa ja kuolleistanousemisiaan juhlittiin yleensä kevään herätessä. Monissa myyteissä vapahtajan ruumis voidellaan hautaamista varten ja naiset etsivät sitä. Muutaman päivän kuluttua sankari ilmestyy elävänä.

3) Ristiinnaulitsemisen, hautauksen ja ylösnousemuksen yksityiskohdat ovat samoin hämmästyttävän samanlaisia kuin tapahtumat monissa suosituissa romaaneissa samalta ajalta. Niissä kaksi rakastavaista joutuvat toisistaan eroon, kun toinen näyttää olevan kuollut ja vahingossa haudataan elävältä. Haudanryöstäjät löytävät hänet elävänä ja vievät mukanaan. Rakastaja löytää tyhjän haudan, jossa ruumiin käärinliinat ovat vielä paikoillaan, ja luulee ensin, että hänen rakkaansa on noussut kuolleista ja päässyt taivaaseen. Käsittäessään, mitä on täytynyt tapahtua, hän lähtee etsimään tätä. Seikkailunsa aikana hänet ennemmin tai myöhemmin tuomitaan ristille tai jopa ristiinnaulitaan, mutta hän onnistuu pakenemaan. Kun pari viimein löytää toisensa, kumpikaan ei voi oikein uskoa että toinen on elävä eikä vain hyvästejä jättämään tullut kummitus, sillä he ovat pitkään luulleet toisiaan kuolleeksi.

Apologeetat ovat reagoineet tähän todistusaineistoon kahdella tavalla. Ensiksi he ovat todenneet, että kaikki nämä myytit ovat imitaattorien kädenjälkeä, jotka ovat plagioineet tarinat raamatusta. Apologeetat huomauttavat, että osa todistusaineistosta on peräisin Jeesuksen jälkeiseltä ajalta. Mutta todistusaineistoa on itseasiassa paljon myös ajalta ennen Kristusta. Varhaiset apologeetat väittivät, että nämä yhtenevyydet evankeliumien kanssa olivat Saatanan ennakkoon tekemiä väärennöksiä. Piru olisi tiennyt mitä oli odotettavissa ja halusi johtaa ihmiset harhaan. Tämä kuulostaa samalta kuin fundamentalistien epätoivoiset väitteet 1800-luvulla, joiden mukaan Saatana oli luonut väärennettyjä dinosauruksenluita koetellakseen hurskaiden uskoa genesikseen! Joka tapauksessa - ja tämä on varsinainen pointtini - kukaan ei olisi esittänyt tätä väitettä, jos pakanalliset myytit kuolleista ja ylösnousevista jumalista olisivat nuorempia kuin vastaavat kristilliset tarinat.

Toiseksi, C.S. Lewis ehdotti että Jeesuksen kyseessä ollessa "myytistä tuli totta". Hän myönsi kaiken myyttisen sankarin arkkityypistä ja sen, miten Jeesuksen elämä muistutti tarinoita pakanallisista vapahtajista. Mutta hän teki niistä profetiallisia arvoitusleikkejä, ihmissydämen kaipuun tuotoksia, kalpeita ennakkoaavistuksia Kristuksen inkarnaatiosta ennen kuin se tosiasiassa tapahtui. Muut olivat pelkkiä myyttejä, mutta tämä tapahtui todella.

Vastineena tähän esitän anekdootin kollegaltani Bruce Chiltonilta. Vieraillessaan erään ystävänsä luona, hän yllättyi nähdessään, että vieraskylpyhuone oli täynnä erilaisia pyyhkeitä, jotka oli varastettu Hiltonista, Ramada Innista, Holiday Innista jne. Kumpi oli todennäköisempää, hän kysyi: se, että kaikkien näiden hotellien edustajat olivat livahtaneet hänen ystävänsä kylpyhuoneeseen ja kopioineet yhden pyyhemallin? Vai se, että hänen ystävänsä oli pyyhkäissyt ne mukaansa hotelleista?

Lewisin argumentti on epätoivoinen, eikä kukaan tulisi edes ajatelleeksi sitä, ellei hän vakaasti uskoisi, että vaikka kaikki muut supersankarit olivat kuvitteellisia, Batman oli itse asiassa todellinen.

Uuden testamentin epistolien voidaan helposti tulkita kuvaavan aikaa, jolloin kristityt eivät vielä uskoneet, että heidän vapahtajansa oli elänyt maan päällä vain verrattain vähän aikaa sitten. Paavali ei koskaan mainitse Jeesuksen suorittamia ihmeparannuksia tai edes hänen opettajantyötään. Kahdesti hän siteeraa "Herran sanaa", mutta jopa konservatiiviset Uuden testamentin tutkijat myöntävät, että hän saattoi yhtä hyvin tarkoittaa profetiallisia näkyjä taivaallisesta Kristuksesta. Paavali ei syytä Jeesuksen kuolemasta roomalaisia tai juutalaisia auktoriteetteja, vaan pahan suunnitelmia, enkeleitä, jotka hallitsevat tätä langennutta maailmaa. Roomalaiskirjeissä sekä Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä kristittyjä kehotetaan varovaisuuteen ja heitä muistutetaan siitä, että roomalaiset auktoriteetit eivät koskaan rankaise hurskaita, vaan ainoastaan pahoja. Kuinka näin olisi voitu sanoa, jos tarina Pontius Pilatuksesta olisi ollut tiedossa?

Ainoat poikkeukset - Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille ja Toinen kirje Timoteukselle - vahvistavat vain säännön. Molempien voidaan helposti osoittaa syntyneen myöhemmin kuin evankeliumit, eivätkä ne ole Paavalin käsialaa.

Jeesuksesta leivottiin lopulta historiallinen hahmo. Hänet piirrettiin uudelleen menneisyyden henkilönä (kuten Samson, Enoch, Jabal, Gad, Joshua Nuninpoika ja monet muut vanhat israelilaiset jumalat). Jeesusta yritettiin useaan otteeseen sijoittaa historiaan syyttämällä hänen kuolemastaan milloin ketäkin, kuten sellaisia tunnettuja tyranneja kuin Herodes Antipas, Pontius Pilates ja jopa Alexander Jannaeus, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla ennen Kristusta! Jos Jeesuksen kuolema olisi todellinen historiallinen tapahtuma, jolla olisi ollut monta silminnäkijää, siitä ei olisi voinut syntyä näin monta versiota, jotka eroavat toisistaan niin perusteellisella tavalla!

Ja jos varhaiset kristityt olisivat todella muistaneet kärsimykset sarjana lähiaikojen tapahtumia, niin miksi evankeliumien vanhin ristiinnaulitsemiskertomus lainaa koko lyhyen tekstin psalmista numero 22, joskin ilman minkäänlaista lähdeviittausta? Miksi Ensimmäinen Pietarin kirje ei sisällä sen yksityiskohtaisempaa selostusta Jeesuksen kärsimyksistä kuin mitä Jesajan 53. luvusta löytyy? Miksi Matteus täydentää Markuksen kertomusta, ei niinkään historiallisen tradition tai silminnäkijöiden kertomuksen mukaan, mutta uusilla lainauksilla, tällä kertaa Sakarjasta ja Salomon viisaudesta?

Näin ollen teoria, josta tutkijat aikoinaan keskustelivat kiivaasti, mutta nykyään hyväksyvät sen hiljaisesti, viehättää minua enemmän ja enemmän - teoria, jonka mukaan historiallista Jeesusta evankeliumin mytologian lasimaalausten takana ei ole. Sen sijaan hän on täyttä fiktiota.

Lisäksi: 1) Emme tuomitse niitä myyteiksi koska emme usko ihmeisiin, vaan analogian periaatteen takia, jonka ainoa vaihtoehto on uskoa kaikki, mitä National Inquirer kirjoittaa. Jos emme käytä tämän päivän standardeja arvioidessamme väitteitä menneisyydestä, niin mitä muita standardeja on käytettävissä? Ja miksi meidän pitäisi uskoa, että Jumala tai Luonto teki ennen asioita, joita ei enää tapahdu? Eikö Jumala olekaan sama eilen, tänään, huomenna ja ikuisesti?

2) Apologeettojen väite, että "Jeesuksen kuoleman ja evankeliumien kirjoittamisen välinen aika oli liian lyhyt legendojen syntymiseen" on kehäväite, sillä se olettaa historiallisen Jeesuksen eläneen tiettynä aikana. 40 vuotta on muutenkin riittävän pitkä aika legendojen syntymiseen, mutta Kristusmyyttiteoria ei edellytä, että Kristushahmo syntyi Pontius Pilatuksen aikana, ainoastaan, että myöhemmin Jeesus sijoitettiin Pilatuksen aikaan.

a) Jan Vansina (Oral Tradition as History) on kirjoittanut siitä, miten suullinen perinne pyrkii päivittämään myyttisiä tapahtumia, väittäen niiden aina olevan lähellä, vain muutamaa sukupolvea ennen kertomisaikaa.

b) Ja vaikka historiallinen Jeesus olisikin ollut olemassa ja meillä olisi silminnäkijöiden todistuksia käytössämme, evankeliumin puolustajat unohtavat viimeaikaiset tutkimukset, joiden mukaan silminnäkijöiden todistukset, etenkin kun ne koskevat epätavallisia tapahtumia, ovat erittäin epäluotettavia, ja että ihmiset usein muokkaavat näkemäänsä tottumustensa ja odotustensa mukaisiksi. Siten Strauss osui napakymppiin väittäessään, että varhaiset kristityt vain kuvittelivat Jeesuksen täyttävän messiailta ja profeetoilta odotetut teot.

3) On paljon pyydetty, että kaikki vastaavat tarinat pitäisi hylätä myytteinä ja väittää, että tämän tapauksen täytyy olla erilainen. Tähän turvautuvan henkilön on myönnettävä olevansa jo fideisti eikä enää pelkkä apologeetta (jos siinä nyt edes on mitään eroa!)

Toiseksi, Uuden testamentin oppineiden rakentama "historiallinen Jeesus" heijastaa aina niitä oppineita, jotka analyysin ovat suorittaneet. Albert Schweitzer oli ehkä ainoa poikkeus, ja hän teki tuskallisen selväksi, että aiemmat Jeesuksen etsijät olivat vain piirtäneet omakuviaan. Kaikki käyttivät historiallista Jeesusta samoin kuin vatsastapuhuja käyttää nukkeaan, sitä itsekään tiedostamatta. Jeesuksen opetusten täytyi olla tosia, ja heidän omien uskomustensa täytyi olla todenmukaisia, joten Jeesuksen oli täytynyt opettaa juuri heidän uskomuksiaan. (Tietenkin jokainen raamatullisen suunnan kannattaja tekee näin! "Minä sanoin niin! Jumala uskoo sen! Se ratkaisee asian!"). Nykyiset poliittisesti korrektit "historialliset Jeesukset" eivät ole ollenkaan erilaisia, vaan pelkkiä luojiensa klooneja.

C. S. Lewis oli oikeassa tästä kirjassaan The Screwtape Letters: "Jokainen 'historiallinen Jeesus' on epähistoriallinen. Dokumentit sanovat mitä sanovat, eikä siihen voida lisätä mitään." Mutta, kuten apologeetat usein tekevät, hän olettaa fideismin olevan tästä luonnollinen seuraus, kun agnostisismi olisi parempi vaihtoehto. Mitä hän kuvittelee evankeliumien niin selvästi "sanovan" on myyttinen sankari! Hän käyttää itse julistamaansa asiantuntijan asemaa väärin esseessään Modern Theology and Biblical Criticism kun hän kieltää että evankeliumit muistuttaisivat vähääkään ikivanhoja myyttejä. Voi vain ihmetellä, mitä hän oikein poltti piipussaan!

Pointtini tässä on yksinkertaisesti se, että vaikka evankeliumien Kristuksen taustalla olisi historiallinen Jeesus, häntä ei koskaan voida löytää. Jos historiallinen Jeesus on koskaan ollut olemassa, häntä ei enää ole. Kaikista yrityksistä löytää hänet syntyy vain moderni version Jeesus-myytistä. Jokainen "historiallinen Jeesus" on uskon Kristus, tarkemmin sanoen, jonkun yksittäisen henkilön uskon mukainen Kristus. Joten nykyisten tutkijoiden "historiallinen Jeesus" on aivan yhtä kuvitteellinen.

Kolmanneksi, Jeesus henkilökohtaisena pelastajana, jonka kanssa ihmiset väittävät omaavansa "henkilökohtaisen suhteen" (kuten minäkin aikoinani väitin), on itse asiassa täysin fiktiivinen hahmo. Kyseessä on olennaisesti henkilökohtainen projektio, "mielikuvitusystävä". Sillä ei ole mitään eroa poppsykologian visualisaatioharjoituksiin, John Bradshawn temppuun, jossa kuvitellaan kohtaaminen menneisyyden rakkaiden ihmisten kanssa, tai Jean Houstonin johtama kuvitteellinen keskustelu Hillary Clintonin ja Elenanor Rooseveltin välillä.

Eipä tässä kai sinänsä mitään vikaa ole, mutta olisi parempi, jos se tunnistettaisiin täysin kuvitteelliseksi fiktioksi, kuten Hillary Clinton, Jean Houston ja John Bradshaw tekivät. Saman pitäisi koskea henkilökohtaista pelastajaa.

Ainoa vaihtoehto tälle muistuttaa niin kutsuttua kanavointia. Olet "virittäytynyt samalle aaltopituudelle" kuin entisaikojen guru jonka nimi on Jeesus, ja vastaanotat mielikuvia häneltä, yleensä melko tyhjänpäiväisiä asioita. Jonkinlaista kuvitteellista telepatiaa.

Itse asiassa en usko, että useimmat papit tarkoittavat mitään sanoessaan, että heillä on "henkilökohtainen suhde Kristuksen kanssa", paitsi ehkä kuvitelmaa, joka on karannut käsistä raamatun lukemisen ja rukoilemisen seurauksena. Mutta jos he todella tarkoittivat jonkinlaista "henkilökohtaista suhdetta", niin kyse olisi kanavoinnista. Epäilen että on olemassa yksinkertainen syy sille, miksi fundamentalistit jotka tuomitsevat New Age-kanavoijat eivät kuitenkaan kutsu sitä huijaukseksi (vaikka sitä se selvästi on), vaan sen sijaan ajattelevat, että Ramtha ynnä muut ovat demoneja. Jos he sanoisivat, että kyseessä on pelkkä vainoharha, he tietävät minne muut neljä sormea osoittaisivat seuraavaksi!

Ottaen huomioon sen hurskauden joka liittyy "henkilökohtaisiin suhteisiin Kristuksen kanssa" ja "hänen kutsumiseensa sydämeensi", ja sen, että näitä ilmaisuja ei löydy eikä vastaavaa koskaan vihjatakaan Uudessa testamentissa, on uskomatonta että siitä on silti tehty pelastumisen tunnusmerkki! Jollei sinulla ole henkilökohtaista suhdetta Jeesuksen kanssa, palat vielä joku päivä helvetin tulessa! Sheesh! Tässäpä vasta näemme loukatun vapahtajan raivon!

Kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan näistä asioista ennen saksan pietistiliikkeen syntyä 1700-luvulla. Tunteellisen omistautumisen tekeminen taivaaseen pääsyn ehdoksi vastaa äärihelluntailaisten väitettä, ettei taivaaseen voi päästä ellei puhu kielillä. "Kysyitkö, mistä tiedän että hän elää?" kysyy herätyskuoro. "Hän elää sydämessäni." Aivan! Kyseessä on mielikuvituksen tuote.

Neljänneksi, Kristus on fiktiota siinä mielessä, että hänen nimensä toimii huomaamattomalla ja epämääräisellä tavalla lyhenteenä monille uskomuksille ja instituutioille joiden puolesta häneen vedotaan. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että kun evangelisti tai apologeetta pyytää sinua uskomaan "Kristukseen", he muiluttavat tähän sanaan paljon muitakin asioita kuten esimerkiksi pyhän kolmiusopin, protestanttiset ajatukset uskosta ja armosta, säännöllisen kirkossakäynnin jne. Nämä ovat kaikki selviä ja avoimia kysymyksiä. Teologit ovat väitelleet niistä vuosisatojen ajan ja keskustelevat niistä yhä. Rivijäsenet väittelevät niistä yhä, minkä voit huomata, jos keskustelet adventistin tai jehovan todistajan kanssa. Jos kuulet minun sanovan näin, ja ensimmäinen ajatuksesi on, että "eiväthän nuo ole oikeita kristittyjä," todistat vain väitteeni. Kuka antoi fundamentalistisille protestanteille yksinoikeuden sanaan kristitty?

Kukaan evangelisti ei koskaan pyydä ihmisiä uskomaan Kristukseen ja sitten ala erittelemään näitä muita asioita ja assosiaatioita. Ei yksikään! Pyhä kolminaisuus, raamatun erehtymättömyys, joillekin jopa anti-darwinismi ovat asioita, joita ei missään nimessä kyseenalaisteta. Et voi tulla aidosti pelastetuksi jos et usko myös näihin asioihin kuten uskonveljesikin. Heille Kristukseen uskominen tarkoittaa myös järkkymätöntä luottamusta pyhään kolminaisuuteen, biblisismiin, luomisoppiin jne. Ja tämä vuorostaan tarkoittaa, että Kristus on lyhenne kaikille näille opeille ja mielipiteille, joista kaikki täytyy hyväksyä uskon varassa, koska joku toinen niin käskee.

Kun Kristuksesta tulee fiktio tässä mielessä, hän edustaa kaiken sen hyväksymistä kyselemättä, mitä jokin instituutio tai saarnaaja käskee meidän uskoa. Tämä ei ole mitään uutta, ei mikään kristinuskoa vääristävä mutaatio. Paavali vaatii "jokaisen ajatuksen vangitsemista Kristukselle" ja "uskon tottelevaisuutta". Tässä Kristus on jo saanut samanlaisen roolin kuin Dostojevskin Suuressa Tutkijassa (en. Grand Inquisitor), eufemismi instituution dogmaattiselle puoluelinjalle. Dostojevski tarkoitti tietysti sitä että "todellinen" Jeesus vastustaisi nimensä käyttöä uskonnollisen sorron oikeutuksena. Mutta vaikka Dostojevskin Jeesus on jalo, hänkin on vain fiktiota! Se on loppujen lopuksi "Suuren Tutkijan vertauskuva".

Siispä Kristuksen voidaan sanoa olevan fiktiota neljällä tavalla. 1) On täysin mahdollista, että historiallista Jeesusta ei ole koskaan ollutkaan. 2) Vaikka tämä henkilö olisikin ollut olemassa, olemme hukanneet hänet lopullisesti, emmekä voi löytää häntä. Ja 3) se Jeesus, joka "kulkee kanssani ja puhuu kanssani ja kertoo minulle että olen hänen" on vain mielikuvituksellinen visualisaatio eikä voi olla mitään muuta kuin fiktiota. Ja lopuksi, 4) yhden tai toisen uskonnollisen instituution "Kristus-logo" on kiertoilmauksellinen kuvitelma, vähän niinkuin Ronald McDonald, Mikki Hiiri tai Joe Camel. Sen tarkoitus on saada sinut nielemään useita uskoja, asenteita ja käyttäytymismalleja pelkän uskon varassa. Tämä taas aiheuttaa vaaralliselle itsenäiselle ajattelulle täyden oikosulun.

Jos olet koskaan kuullut minun esittävän vastauksen johonkin kysymykseen, tiedät että vastaan niihin aivan liikaa. Sama koskee varmaan sitä, kun esitän kysymyksiä. Vaan minkä minä suurelle suulleni voin. Nämä ovat kolme kysymystä, joiden luulen olevan mielenkiintoisia. Joten suo minun esitellä niistä ensimmäinen tässä. Voit nähdä sen niin kuin tohtori Rankin näkee.

Tämä on ensimmäinen. Paul Tillich sanoi, että emme koskaan voi tuntea historiallista Jeesusta millään varmuudella. Mutta evankeliumien antama kuva Jeesuksesta Kristuksena, kristilliset saarnat Jeesus Kristuksesta, tuovat kristitylle uuden elämän. No miksi minä ajattelen, ettei tämä riitä? Miksi kaikki evankeliset uskovat että sen on täytynyt tapahtua, kuten Francis Schaeffer tapasi sanoa, aika-avaruushistoriassa? Mitä puuttuu liberaalimmasta teologisesta näkökannasta asiaan? Tämä on siis ensimmäinen. Miksi sen kaiken täytyi tapahtua historiallisesti ollakseen voimallista kristityille?

Toiseksi. Francis Schaeffer tapasi sanoa myös, että kristityn ei koskaan tarvitse pelätä todistusaineiston tutkimista minne ikinä se saattaa johtaakaan, sillä hän ei koskaan putoa maailman laidan yli. Faktat eivät koskaan voi tuhota hänen uskoaan. Kuitenkin Schaeffer tekee samassa täyskäännöksen ja listaa kristityille hyväksyttyjä näkökantoja luomisesta ja evoluutiosta - ne ainoat, jotka raamattu hyväksyy. Kokemukseni mukaan Tillich on jälleen oikeassa siinä, että fundamentalismi tuhoaa totuudenetsinnän nöyrän rehellisyyden. Tutkimuksen tulos on ennaltakäsin aina avoin. Kuinka mikään tutkimus voi olla rehellistä - esimerkiksi historiallisen Jeesuksen kyseessä ollessa - jos tutkijan usko määrittää lopputuloksen jo ennalta? Kuinka todellinen, avoin tutkimus on ylipäätään mahdollista, jos tutkija tietää jo etukäteen, että tutkimustulos tulee olemaan hänen uskonsa mukainen?

Kolmanneksi. Hiukan eri aaltopituudella. Kuka tahansa joka on lukenut tämän illan mainoslehtisen huomasi varmasti että me molemmat olemme lähtöisin uskonnollisen skaalan ääripäistä, ja ohitimme toisemme keskellä vaihtaessamme paikkaa - olimme jopa läsnä samalla seminaarilla. Luin kerran kirjan nimeltä "Uskonnollisen epäilyn psykologia", joka seurasi yksilöitä joiden usko muuttui konservatiivisesta liberaaliksi, ja joitakin joiden usko muuttui liberaalista konservatiiviseksi. Kirjoittaja päätteli, että pyhiinvaellus kumpaan tahansa suuntaan oli matka kauemmas sellaisesta uskon tyylistä, joka ei vastannut henkilön tarpeita, kohti siihen paremmin soveltuvaa uskoa. Ja olenpahan vain utelias. Luuletteko, että sillä on mitään tekemistä sen kanssa mitä meille kahdelle tapahtui?

Robert M. Price

Käännös: Suvi Laukkanen

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2 ... lento.html

Vierailija
Joker
Historiallinen Jeesus

Ja kuinka monta alkuperäistä dokumenttia on olemassa mainitsemaistasi lähteistä? Minulta voit tilata "aitoja kopioita alkuperäisistä kirjoituksesta joka on tuhoutunut". Suurin osa sepitetty 1400 -luvun jälkeen propagandana.

Vierailija

Samael: Voitkin sitten elää rauhassa? Ontuuko satuolentoteoriasi kun ajatellaan niitä uhrauksia, joita Jeesuksen opetuslapset tekivät vainojen aikana?

Vierailija
kiittäen
Samael: Voitkin sitten elää rauhassa? Ontuuko satuolentoteoriasi kun ajatellaan niitä uhrauksia, joita Jeesuksen opetuslapset tekivät vainojen aikana?

Jos joitakin satuolentoja on historiassa ollut, niin ne ovat "noita, pakana, vääräuskoinen, vääränvärinen, alempi rotu" + muut ihmistä alentavat käsitteet - puhumattakaan "kuninkaallinen rotu joka ei ole koskaan sekaantunut toiseen rotuun". Niitä käsitteitä on viljellyt ihmistä vihaava osapuoli ja tulos on 1000 miljoonaa tapettua: Ei se sekaantunut toiseen "rotuun" koska se tappoi kaikki. Jos sen tarinoihin perustaa "aidon ja oikean historian", on yhtä hukassa kuin se joka levitti "sivistystä ja kristinuskoa" luullen maailmaa litteäksi ja jolla ei ollut omaa kielioppia ennen 1500 -lukua.

Vierailija

Ei tollasia viestejä jaksa erkkikään lukea ilman alkusanoja.
Voisiko joku tiivistää mistä erikoisesta löydöstä tässä oli kyse?
Ei minun vuokseni mutta muiden.

Vierailija
crusaron uusi tuleminen
Ei tollasia viestejä jaksa erkkikään lukea ilman alkusanoja. Voisiko joku tiivistää mistä erikoisesta löydöstä tässä oli kyse? Ei minun vuokseni mutta muiden.
Olen samaa mieltä. En viittynyt lukea kumpaakaan pitkää viestiä. Kyllä tollaisiin riittää lyhyt johdanto ja sitten linkki. Lukekoot sieltä, ken haluaa. Niin tietenkin sen johdanto-osan pitää olla mielenkiintoinen.

Vierailija
Lassi
crusaron uusi tuleminen
Ei tollasia viestejä jaksa erkkikään lukea ilman alkusanoja. Voisiko joku tiivistää mistä erikoisesta löydöstä tässä oli kyse? Ei minun vuokseni mutta muiden.
Olen samaa mieltä. En viittynyt lukea kumpaakaan pitkää viestiä. Kyllä tollaisiin riittää lyhyt johdanto ja sitten linkki. Lukekoot sieltä, ken haluaa. Niin tietenkin sen johdanto-osan pitää olla mielenkiintoinen.

Samaelin tarina oli erittäin mielenkiintoinen. En lukenut kokonaan mutta siihen pääsee hyvin mukaan vaikka poimisi keskeltä jonkun kappaleen. Suosittelen.

Vierailija
SAMAEL
Jo kauan ennen Jeesuksen syntymää monien pakanallisten, Jumalien ja vapahtajien syntymäpäivänä pidettiin joulukuun 25 päivää.

Peroefessooerilla on ajankäsitys hukassa. Pakanallisia uskontoja ei ole ollut ennen "kristinuskoa ja sivistystä". Pakana, noita, vääränvärinen, alempi rotu y.m. ihmistä alentavat käsitteet ovat kristinuskosta ja sen kaikkien oppien tulos/tuloksia. Ja kristinusko kehittyi ristimisestä ja organisoidussa muodossa se alkoi toimia 300 -luvun jälkeen. Ja 1000 miljoonaa ihmistä on ristitty sen jälkeen. Mitään niin pakanallista ja tuomittavaa uskontoa ei ole.

Vierailija
Äemänkäki
käsi ylös, kuinka moni jaksoi lukea nämä turruttavan pitkät lässytykset puusta heinästä?

Älä minua syytä, vastasin vain samalla mitalla...

Vierailija
SAMAEL
No kristillisen ajan ihmisten perspektiivissä ns. pakanallisia.

Ristitty ihminen ja kristinusko on eri asia. Ensimmäinen on pakotettu ja toinen pakottaja. Ensimmäinen on sorrettu ja toinen sortaja. Ensimmäinen on rakentaja, toinen rikkoja.

Risti -pers-pek-tiivistä katsottuna pro-fess-ori on pers-o-ona.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat