YLE aloitti voimakkaan kampanjan Natosta - miksi juuri nyt?

Seuraa 
Viestejä7172
Liittynyt9.9.2005

[size=150:hh8vbuzj]Miksi juuri vaalien alla Venäjästä löytyikin uhkaa ja vakavaa pohdintaa?[/size:hh8vbuzj]

[ ... Venäjä ja Saksa tekivät energiasopimuksen kaasun toimituksesta Itämerta pitkin - se onkin nyt uhka Itämeren rauhalle. Puola vakavoitui, kun Venäjä korvaa vanhentuneita käyttökelvottomia aseita Leningradin puolustusalueella. Venäjän sukellusveneet ovatkin nyt suuri uhka, kun niitä sijoitetaan puolalaisten mukaan miltei EU:n sisämerelle ... ]

Vaalit lähestyvät. Miksi YLE - kansalaisten lupamaksuin rahoittama radio- ja televisiotoiminta - aloitti systemaattisen Nato-pohdiskelun juuri varsinaisen vaalipäivän alla. Vain Kokoomus on liputtanut Naton puolesta vastoin enemmistökansan mielipidettä. Kokoomus on galluppien mukaan nousemassa kahden suuremman sekaan, mutta halusiko YLE vahventaa karismaltaan toistaiseksi epävarman Jyrki Kataisen osakkeita julistamalla Venäjä vakavuutta ja uhkaa juuri nyt.

Tunnetusti Neuvostoliiton armeija jäi Reaganin jalkoihin tähtien sodassa. Nykyisen Venäjän armeija on vain muisto siitä 1970- ja 1980-luvun todellisesta iskukunnosta, suurin osa silloisista moderneista amerikkalaisillekkin hanttiin tarvittaessa panevista aseista on umpiruosteessa käyttökelvottomina. Entiselle suurvallalle se on kuin potenssittoman miehen mieli elämänsä haaremissa. Mainittakoon, että USA käyttää yli puolet koko maapallon asevarustelusta ylläpitääkseen maailmanpoliisi rooliaan.

Nyt Venäjästä tehdään uhkaa urakalla, apuun hälytettiin Suomen suurlähettiläät arvioinnilla huippuasiantuntijuudesta. Eilisen asiantuntemus ei sovi enää tämän päivän suurvalta- ja suurvallaksi pyrkimyspolitiikan arviointiin. Mooses Lipponen isällisesti rauhoitteli kekkosmaiseen sävyyn sopuisuutta ja harkintaa olla tekemättä hätiköityjä johtopäätöksiä. Lipponen kasvoi valtiomiesmittoihin valtansa viimeisenä päivänä.

YLE jopa ilmaisi vajaamittaisena ilakointina, että "sokeat reetat" luulevat nukkuvansa läpirauhallisen Venäjän karhun käpäläkehdossa tuuditellen rauhaa ja rakkautta maiden keskinäisyydessä. Tästäkin piti saada tölväisy enemmistökansan käsityskykyyn nykytilanteesta. Näyttäisi siltä, että suuri kansa osaakin ajatella maatiaisjärjellä huomaten, ettei Venäjällä ole mitään järkevää syytä Suomen alistamiseen. Venäläiset liikemiehet ja varakkaammat kansalaisetkin kärräävät rahaa ja ostovoimaa kovina valuuttoina suomalaiselle elinkeinoelämälle viestien haluaan tehdä kauppaa ja näyttää kykyään. Kaupallisesti aktiivinen maa ei ehdi sotia. Sitoutumaton maa saa päinvastoin erityishuomiota luotettavana kauppakumppanina ollen rajoittamatta toimiaan mihinkään sotilasblokkiin. Suomen tie vapaudessa on sitoutumattomuus ja liittoutumattomuus.

YLE hoksasi vieläpä haastatella erään Pietarin alueen oppikoulun nuorkoululaisia, joille oli sopivasti syötetty sanat suuhun jo 1990-luvun sotilasopeista, joissa Suomi kategorioitiin Nato-maaksi - olematta sitä. Meiltäkin saa tarvittaessa vaikka millaisia lausuntoja - tilauksesta. Mielenkiintoista on se, että Venäjän eittämätön voimamies Vladimir Putin ei ole koskaan näin sanonut.

Tunnetusti Putinin sana on "laki" Venäjällä. Venäjä on vahvojen johtajien maa ja he tunnetun mieluusti neuvottelevat tyylillään vahvojen vastinkumppaneidensa kanssa - muistamme Saksan Schröderin ja Putinin läheisen liiton - vaikka luulisi, että juuri nämä olisivat taistelukumppanit, tappoivathan ne toisiaan muutamia miljoonia viimeisessä tosikoitoksessa.

YLE onnistui löytämään lähes kaikesta uhkaa, vakavaa pohdintaa ja miltei vihaa - ymmärtämättä, että Venäjä hakee vain asemaansa uudessa energiasuurvaltasemassaan. Venäjä on aina ollut tsaareista lähtien Eurooppalainen suurvalta - suoraviivaisen reipas esiintyjä (myös eräät armeijan upseerit, kuten kaikissa muissakin maissa), jonka kanssa tulee toimeen kun ymmärtää, että kaikki muiden sisäiset asiat eivät kuulu meille länsimarkkinamekanismi eurooppalaisille.

Suomi on tunnetusti maa, joka laittoi suurelle Neuvostoliitolle hanttiin toisen suuren, Saksan itsekkään merkittävällä avustuksella (1944 kesä). Suomalaisten paras rauhan- ja kaupankäynnintakuu on välittömät suhteet niin Venäjälle kuin Saksaankin. EU, Saksa veturinaan, hiljalleen muodostaa eurooppalaiset voimat - irtiotto USA:sta sotilaallisesti voi tapahtua jo 10-20 vuoden kuluessa, jonka aikana USA saa pohdittavaa idän jättiläisestä - Kiinasta. Kiina ei mm. hyväksy USA:n lausuntoa toimiensa vapauteen ketä tahansa kohtaan avaruudessa, merellä ja ilmassa, jos se kokee uhkaa omalle kansakunnalleen.

Saksa ja Venäjä ovat sidotut yhteen - tässä liitossa sopuisuuden takaa historiallinen arvostus ja voima - Venäjä tuntee Saksan kyvyt ja Saksa tuntee äitivenäjän voimat ärsytettynä. Puolaiset, virolaiset, liettualaiset ja muutkin läpijuostut pelkäävät, heidät miehitettiin mennen tullen, Suomi seisoi pystyssä ja Venäjän voimamies Putin tietää erinomaisen hyvin tämän asian. Ei tarvitsisi kuin haastatella tiettyjä turkulaisia, niin he tietäisivät mikä on Putinin todellinen arvio Suomesta - sieltä ei löydy mitään Suomen valloitusintohimoa. Putin peräänkuuluttaa kauppaa ja yhteistoimintaa. Mistä YLE saa tuntumaa Venäjän uhkakuvasta Suomea kohtaan?

Suomen suurin uhka on liittyminen NATOon - meidän ei tarvitse kulkea sopulilauman mukana USA:n talutushihnassa. USA on osa uhkakuvaa koko maailmalle. Muistatteko sellaisen aikakauden viimeisen sadan vuoden aikana jolloin USA ei olisi sotimassa, ja mikä mielenkiintoisinta - se on aina tapahtunut heidän omien rajojen ulkopuolella. Syykin on selvä - USA haluaa olla maailman poliisi "vapauden ja vapaan kaupan" esitaistelijana turvaten oman raaka-aineiden, energiavarojen saannon sekä omien kauppatuotteiden vapaan kulkemisen - vaikka väkisin. USA harjoittaa jatkuvasti agressiivisesti armeijaansa päämääränä kyetä iskemään mihin tahansa maapallolle.

Suomen ja Venäjän keskinäinen, tavanomainen sekä suhteellinen sotilaallinen tasapaino on paljon lähempänä tosiaan kuin oli muinoin Vietnamin ja USA:n - muistamme kuinka koitoksessa kävi. Oman maansa puolustajat ajoivat USA:n pois isiensä mailta. USA:n kotirintama kyllästyi turhaan tapattamiseen kaukana kotoa, ilman mitään järkevää syytä. Kuinka on muuten nyt Irakissa? Mitä seuraavaksi?

USA on NATOn kiistaton johtaja. USA menetti monia poikiaan Vietnamin viidakoissa - kuolleina, rampoina, skitsoina ja huumeriippuvaisina - miltei saman määrän kuin Suomi isänmaansa puolustustaistelussa 1939-1940 ja 1941-1944. Vietnam jäi valloittamatta samoin kuin Suomi. Todellinenkaan suurvalta ei kykene murskaamaan yhteishenkeä ja puolustustaistelun motivaatiota, kun isät ja pojat ovat taistelemassa omasta vapaudestaan, perheiden puolustamisesta ja oman maansa koskemattomuudesta.

Venäjä ei ole uhka Suomelle, halusivat sitä niin Sanoma Oy:n Helsingin Sanomat, Janne Virkkusen kynällä, tai eräiden maakuntalehtien päätoimittajat. Nyt tähän kansalaisten enemmistön vastaiseen koalitioon liittyi myös verhotummin YLE - jonka kustannukset haetaan juuri sieltä kansan syvistä riveistä, jotka tavallisina kansalaisina nyt sunnuntaina ratkaisevat vedenjakajaeduskunnan kokoonpanon.

Lopuksi:

Suomen paras puolustus on vahva itsenäinen armeija. Meillä on puolustusvoimien ylläpitoon rahaa, kansalla on tahto ja nyt se pitää siirtää uudelle eduskunnalle. Armeija saakoon kaikki järkevät aseensa ja varansa, mitä se tarvitsee ylläpitääkseen uskottavaa puolustusta ja yleistä asevelvollisuutta. Armeija saakoon myös rahansa sellaisiin aseisiin ja joukkoihin, että mikä tahansa vihollinen jättää Suomen rauhaan jo suunnitteluvaiheessa - vaikka voisikin sen valloittaa, mutta liian kalliilla hinnalla. Kansakunta voi pysyä lujana ja pitää Suomen kaiken sen todellisen uhan ulkopuolella mitä neljä kirjainta - NATO - merkitsevät. Suomen tulevaisuus on suoraviivaiset kauppasuhteet mm. niin Saksaan, Venäjälle kuin huomisen uudelle supervallalle Kiinaan.

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

--------------------------------------------------------------------------------
[size=75:hh8vbuzj]Kuva 1.:

--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/422263550/ --- [B0002238.JPG]

Kuvateksti 1.:

Ranskalainen Nato-kone [ Mirage ] on laskeutunut ja suomalainen [ McDonnell-Douglas ] lähdössä nousuun. Samalla tavalla Naton tähti lähtee laskuun ja suomalainen liittoutumattomuus ja sotilasliittoihin kuulumattomuus lähtevät nousuun. Kauppa pitää Suomen pystyssä ja monet suuret kauppakumppanimme arvostavat sitoutumattomuuttaamme NATO-yhteensopivuudesta huolimatta.

Kuva 2.:

--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/422263582/ --- [B0002220.JPG]

Kuvateksti 2.:

Kansainvälisissä lentonäytöksissä eri maiden ilmavoimien lentäjät mittelevät taidoillaan - suomalainen hävittäjälentäjä ei häpeä minkään maan kolleegoidensa joukossa. Kuvassa amerikkalaisen Stratotanker tankauskoneen siiven alla Falconit, Miraget ja Suomen Hornetit, takana vielä kurkistelee Suomen harjoitushävittäjät Hawkit.

Kuvia saa linkkien alta käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. 2. heinäkuuta 2005, Lappeenranta. Copyright by Ilkka Luoma 2005. [/size:hh8vbuzj]

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (76)

Vierailija

Suomen asema?
Puolueeton maa jolla on tarpeeksi suuri armeija, että valloittaminen tulisi liian kalliiksi.
Tehkäämme kauppaa siis.

edit:

Miksi lähteä voimalla valloittamaan suomea jos voit kovalla valuutalla ostaa sen mitä sieltä haluat?

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7172
Liittynyt9.9.2005
Cain

..................

Voimme tehdä nimenomaan kauppaa, ja aluksi voisimme ostaa riittävät vermeet pitämään "mahdollinen vihulainen" rajojemme ulkopuolella - matkailijoita kuitenkin haluamme terästämään työtilannettamme. Velivenäläinen on innokas myös Suomeen tulija..., matkailijana

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7172
Liittynyt9.9.2005

Kas..., kun vaalit ovat ohi, ei Venäjä olekkaan enää mikään uhka -keskustelu laantunut mediassa ja YLE:ssä-

Emme ole ainoa maa maailmassa, joka on huolissaan Venäjän talousmahdin kasvamisesta. Koko Keski-Eurooppa on riippuvainen Valko-Venäjän kautta menevästä maakaasuputkesta.

Venäjähän ei ole enää sotilasmahti. On energiamahti. En yhtään tykkää noin 300.000 tonnin öljytankkereita Suomenlahdella. En öljyputkesta. (Viro ei anna lupaa) Nöyryttääkö Venäjä nyt pientä Suomea, kun eivät päässeetkään miehittämään maatamme jatkosodassa. Tais Stalinin kuvitelmat muutaman viikon sotareissusta ollakin kova isku. Ei toteutunut.

Hah. Eipä ainakaan Baltian maat anna kaasuputkilupaa ihan helpolla. Ihan kuin Venäjällä olis hirvee kiire viedä Siperian kaasua länsimaihin.... Hymmmm. Mistähän johtuu. Kait se metaani siellä Siperian kentillä alkaa kohta purkautumaan.

Vierailija
Lassi

Toisaalta, kyllä Venäläisen energian luonnollinen markkina-alue on Eurooppa, tulevaisuudessa ehkä myöskin Kiina.
Tässä USA:n ja EU:n edut menee ristiin, EU:n etujen mukaista on pitää Venäjä mahdollisimaan lähellä sitä ja varmistaa energiahuoltonsa ...
USA:lla ei ole niin suurta energiatarvetta ja lähteitä löytyy myös omalta pallonpuoliskolta arabimaiden lisäksi, jotka sillä on jo hallinnassa.

....................

Venäjä ja Saksa eivät tarvitse Viron lupaa maakaasuputkeen, Suomenlahdella on keskellä kansainvälinen alue, jonne kuka tahansa voi putkiansa vedellä ja Keski-Eurooppa tarvitsee kaasua, enemmän kaasua, enemmän kaasua - sanoi jo muinoin komisario Palmu....

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7172
Liittynyt9.9.2005
Lapin Mies
Lassi
Ilkka Luoma
Kas..., kun vaalit ovat ohi, ei Venäjä olekkaan enää mikään uhka -keskustelu laantunut mediassa ja YLE:ssä-
Emme ole ainoa maa maailmassa, joka on huolissaan Venäjän talousmahdin kasvamisesta. Koko Keski-Eurooppa on riippuvainen Valko-Venäjän kautta menevästä maakaasuputkesta.

Venäjähän ei ole enää sotilasmahti. On energiamahti. En yhtään tykkää noin 300.000 tonnin öljytankkereita Suomenlahdella. En öljyputkesta. (Viro ei anna lupaa) Nöyryttääkö Venäjä nyt pientä Suomea, kun eivät päässeetkään miehittämään maatamme jatkosodassa. Tais Stalinin kuvitelmat muutaman viikon sotareissusta ollakin kova isku. Ei toteutunut.

Hah. Eipä ainakaan Baltian maat anna kaasuputkilupaa ihan helpolla. Ihan kuin Venäjällä olis hirvee kiire viedä Siperian kaasua länsimaihin.... Hymmmm. Mistähän johtuu. Kait se metaani siellä Siperian kentillä alkaa kohta purkautumaan.

Toisaalta, kyllä Venäläisen energian luonnollinen markkina-alue on Eurooppa, tulevaisuudessa ehkä myöskin Kiina.
Tässä USA:n ja EU:n edut menee ristiin, EU:n etujen mukaista on pitää Venäjä mahdollisimaan lähellä sitä ja varmistaa energiahuoltonsa ...
USA:lla ei ole niin suurta energiatarvetta ja lähteitä löytyy myös omalta pallonpuoliskolta arabimaiden lisäksi, jotka sillä on jo hallinnassa.

........................

Arvellaan, että Venäjän voimamies Putin on jo sopinut suoraanKiinan voimamiehen Hu Jintao ´n kanssa vedettävästä öljy- ja kaasuputkesta.

Eurooppalaisilla on vain yksi keino pysyä "erossa" Venäjän energiasta ja se on uusiutuvien energiavarojen kehitystyö sekä toive, että mm. Kiinan rahoittama Ranskan ITER-fuusiokoevoimala saadaan pelittämään...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Uskon, että uus James Bond , 007 ratkaisee kaikki ongelmat
Mihin muuhun vois luottaa. Jees. No Ilkka Remeksellä on kylläkin keinot taskussa.

Suomen panos maailmantaloudessa on oveluus. Ensin tyhjätään kaikki teollisuus Suomesta. Nokia, Rautaruukki, paperiteollisuus Kiinaan. Satamat ja kaikki. Sitten imaistaankin Venäjältä kaikki mahdollinen tähän tyhjiöön.

Sopiiko?

................

Itse asiassa sangen kiehtova ajatus, aloitetaan ostamalla Karjala takaisin ...

Olin kuuntelemassa viime viikolla Suomen Venäjä asiantuntijoita sekä Leningrad oblastin kuvernööriä ja tuli mieleen, ettei tuo Karjalan "palautus" olekkaan aivan mahdotonta, ... oveluutta, mutta rehtiyttä sekä vahvaa neuvotteluosaamista venäläisten ehdoilla

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
................
Itse asiassa sangen kiehtova ajatus, aloitetaan ostamalla Karjala takaisin ...
Olin kuuntelemassa viime viikolla Suomen Venäjä asiantuntijoita sekä Leningrad oblastin kuvernööriä ja tuli mieleen, ettei tuo Karjalan "palautus" olekkaan aivan mahdotonta, ... oveluutta, mutta rehtiyttä sekä vahvaa neuvotteluosaamista venäläisten ehdoilla
Todella. Voin valjastaa hankkeeseen Petroskoin, Kontupohjan ja koko Venäjän Karjalan. Ihan totta. Porukat (suomea osaavat) ovat siellä valmiina.

Tsekkaa http://www.luovutettukarjala.fi/

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7172
Liittynyt9.9.2005
Lapin Mies
Kuka ***** idiootti jaksaa lukea näitä sepustuksia ...

Lyhyesti virsi kaunis.

.

Mikäli tarkoitat Karjala-keskustelua, niin noita "idiootteja" on satoja tuhansia

Sinä ainakin. Loppuiko ajatukset. Eipä haittaa. Terveisiä vaan sinne Lapin lumille.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7172
Liittynyt9.9.2005
Lassi
Ilkka Luoma
................
Itse asiassa sangen kiehtova ajatus, aloitetaan ostamalla Karjala takaisin ...
Olin kuuntelemassa viime viikolla Suomen Venäjä asiantuntijoita sekä Leningrad oblastin kuvernööriä ja tuli mieleen, ettei tuo Karjalan "palautus" olekkaan aivan mahdotonta, ... oveluutta, mutta rehtiyttä sekä vahvaa neuvotteluosaamista venäläisten ehdoilla
Todella. Voin valjastaa hankkeeseen Petroskoin, Kontupohjan ja koko Venäjän Karjalan. Ihan totta. Porukat (suomea osaavat) ovat siellä valmiina.

Tsekkaa http://www.luovutettukarjala.fi/

.................

Itse asiassa joku/ jotkut voisivat kaupallisin/ kulttuurillisin näkökohdin valmistella kokouspöytäkirjan alustuksineen jo valmiiksi, kun tosi koitokset alkavat

Karjala, Salla ja Petsamon alue voisivat olla vapaakaupan alue. Karjalaan voitaisiin rakentaa maailman suurin kaukoidän junaseisake, kun kiinalaiset kaupallisesti valtaavat Euroopan

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
Mikäli tarkoitat Karjala-keskustelua, niin noita "idiootteja" on satoja tuhansia
Joo tiedän. Ei mua se kiinnosta. On käyty isäni synnyinseudulla Karjalan Kannaksen Pyhäjärven Saapurussa. Mulle riitti.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat