Porvarihallitus

Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Niin mie haluaisin neuvvoa vaaleissa hävinheitä , ennen kaikkea demareita. Hypäkkää esiin sieltä Lipposen luomasta ylimielisyyven tornista , palakkaa maanpäälle ihmisten joukhon.Juuri Demarien valtakauvella kansaa ärsyttänhet optiot, ja johtajien
palkkojen nousu ylitti monien sietokynnyksen.
Siinä yksi syy tappioonne, toinen syy lienee oman itsenäisen
ohjelman puuttuminen. Kokoomuksen ja suurpääoman apupuolueena sosdemit on jotensaki luonnoton ajatus. ( no ei niinkään mahoton ottaen
huomioon Tannerilaisuuven joka oli puhasta Fasismia ).
Hävisittä vaalit myöskin pitkälle sillä Heinäluoman happamalla naamalla.
Oletta ku fossiilit , uuvistuskyvyttömiä , ihan oikein teille että hävesittä.

Keskusta on myöskin osaltaan fossiloitumassa.
Yhä puolueessanne on vallalla sellainen jääräpäisyyteen vivahtava,
vanha maalaishenki.
Tappio olisi varmasti ollu teillekki eessä, mutta puolueenne johtaja
raikulipoika ja hamesankari Vanhanen veti äänestäjiä puolueenne taakse.
Nyt jos vielä antasitta toellisen kansanmiehen äänen kuulua , ja
näkyä eli kuuntelisitta Mietaata , niin ehkä ,, no ei teistä.

Kommunistit ja muut "sirpalesakit ".
Kommunistit on niin lähentyneet demareita, että eroa on mahotonta
hoksata. Ei teillä ole mitään muuta ollut vuosikymmenhin mielessä, kuin
päässä hallitukshen hinnalla millä hyvänsä.
Teille ihan oikein että kannatuksenne laskee.
Suvi-Annen työ näkkyy hyvin.Oletta kuin demarit , äärioikeiston
liikuteltavissa oleva pelinappula. Joutasitta kavota puoluekartalta.

Vihreät katsokaa myöskin itseänne itsenne ulkopuolelta , jos siihen kykenettä. Maailma on nyt mikä on, meidän on siinä pärjättävä kansakuntana mahdollisimman hyvin.
Parempi yhdistää kuin repiä hajalle, koskee myöskin teitä.

No Soini , onneksi olkoon !
Kattothan kykenettäkö mihinkään , räkyttäkää kuin rakkikoira , jos muuhun että kykene.

Mutta sitte vaikka en ole äänestäny, enää ole vuosikymmeniin
haluaisin nyt antaa neuvvon ,niin Kepulle kuin Sosdemeillekkin.
Jos todellakin haluatte että maassa asiat menis parhaallaa mahdollisella tavalla kansan kannalta katsoen,Niin älkää menkö hallitukseen.

Antakaa vaalienvoittajan kokoomuksen yksin , tai yhessä ruottalaisten kanssa muovostaa hallituksen.
Tällainen vähemmistöhallitus joutus pakostakin laatinhan poliittisen ohjelmansa sellaiseksi , että se ei olis ristiriijassa opposition kanssa
kovinkaan paljon. Elikkä siinä tapauksessa olisitta itse käytännössä valtion ohjaksissa
.

Mutta ihan hyvin tietäen politiikan kiemuraiset metkuilut
tiijjän että , jopa demarit ovat tukkimassa hallitukseen , keskusta nyt on ihan varma hallituspuolue.
Elikkä ei mitään muutosta maamme poliittisessa elämässä ole näkyvillä.
Hallituspuoluueena kepu jatkaa seuraaviin vaaleihin asti , jolloin rökäletappio pudottaa sen oppositioon , ja jälleen ollaan Demarivaltiossa.
Olemme kuin se "harakka tervatulla sillalla."

Puoluekuri jyllää alleen niin Mietaan kuin muittenkin " kansanmiesten"
ajatukset ja aatteet.
Kokoomus jatkaa juuri sillä linjalla jonka Lipponen on maamme politiikaksi luonut, elikkä annetaan vain ahneimpien ja röyhkeimpien jatkaa rohmuamistaan. Myöskin valtiota ajetaan alas pikkuhiljaa.
No seuraavan laman iskiessä , valtion iskua pehmentävä vaikutus on huomattavasti laimeampaa , eikä valtio voi laman seurauksille yhtään mitään. Köyhäporukka joka ennenkin on ollut lamakausien maksumiehinä
tuskin nyt enää kykenee suomea lamasta nostamaan, kuten kävi
Pula-Ahon aikana. Saapa nähhä kuinka syvälle vajoamme ?

Mitä tulee ulkopolitiikkaamme , niin varmasti tulemme liittymään Natoon.
Tuo liittyminen aiheuttaa kahtiajaon lisääntymistä kansassamme.
Emme ole enää yhtenäinen kansakunta.
Kansakunnan jakautuminen sai alkunsa jo EU : hun liittymisen myötä.
Kansallisomaisuutemme ja valtion tukipylväitten , elikkä hyvin menestyneitten valtionyhtiöitten ulosmyynti ja yksityistäminen , on tehnyt monet kansalaisista välinpitämättömiksi , se näkyy äänestys
kiinnostavuuen laskussa. Ihmiset kasvavat yhteiskunnan asioihin
vähintääkin välinpitämättömiksi, paskaako minulle kuuluu valtion asijat
pärjäilen ilman valtiotaki.

Nyt onkin ollut menossa jo pitempään suuntaus , että pienet kansallisvaltiot ajetaan pikkuhiljaa alas.
Mitäpä omasta maasta, paskaako ? Tehdäänhän kuitenkin tärkeimmät päätökset " ihmisten ulottuvuuen ulkopuolella " elikkä Brysselissä.
Meidän hallituksemme on vain nukkehallitus, pelleilevä koomikkojoukko
vailla mitään toellista päätösvaltaa. Päätösvaltaa joka on luisunut
rahamiesten ja kasvottomien markkinavoimien hallintaan.
Päätösvaltaa jonka suuntaviivat määrätään yhä enenevässä määrin Brysselistä käsin. Talouspoliitiikkamme sanelee Glopaali maailma, ja myöskin maailmanpankki. Emme ole itsenäisiä, emme kykene todellisuuvessa päättämään omista asioistamme,päätökset tehdään muualla. Monet ajattelevat näin ( myös Aslakki ) .

Miksi siis osallistua teatteriin poliittiseen sellaisee ?

En ole koskaan ollut teatteri- harrastaja, vaikka koulussa " pakotettiin "
näyttelemään typerässä näytelmässä Saapasjalkakissaa.

Kommentit (2)

Vierailija

Totta huastat.
demarit sai sitä mitä itse halusivat .
Siellä Seiväshyppääjä istui suuren rahakassan päällä onnellisena =valtionvarainministeri Kalliomäki.ja tarjosi köyhille vain nähtävyyksiä siitä kuinka rikkat repivät optioita salkkuihinsa ja hän pitää kassan suun kiinni. eikä avaa nyörejä tippaakaan auttaakseen köuhälistöämme edes pienin almuin.

Suomen valtion kassa pursuaa verorahojamme yli äyräiden, mutta demarit eivät niitä rahoja jakaneet kuin rikkaille esimerkkinä omaisuusveron poisto ym.

Sauli Niinistöstä pääministeri ja kaikilta muilta ministereiltä on edellytettävä suurempaa koulutusta kuin ylioppilastutkinto.

Demarit ajoivat venhonsa kivelle juuri siinä että heidän hallituksessaan heidän puolellaan sähläsivät ylioppilaat keskenään ja Luhtanen oli oikeusministerinä täysin epäpätevä.

Poliitikon tulee ajaa äänestäjien etua, eikä omaa- ja rikkaiden etua.
Veteraanimmekkin on heitteillä.
Kohta taas kerjäävät rahaa heille ovelta-ovelle kolkutellen suomen sotilaat.

Hoitakoon eduskunta edes veteraaniemme asiat kuntoon sieltä ylhäältä käsin.
Itse olen huutanut huutonetistä polkupyörää 1-1000 kpl ja tarjonnut pyörästä 400 euroa.
Nyt kaikki huutamaan polkupyöriä huutonetistä. Varat menevät lyhentämättöminä veteraanijärjestölle. hop hop.

http://www.huuto.net/fi/cats/extrauusix.php3

Sepi
Seuraa 
Viestejä3262
Liittynyt16.3.2005

Niinistö on - paradoksaalista kyllä - epäonnen soturi. Jo toisen kerran hänen kohdallaan vaalikone pyki maaaliviivoilla. Vaali-illan haastattelussa kasvoiltaan kuvastui lähes epätoivo, kun varmistui, että pääministerin paikka jäi vaaksan verran vajaaksi. Riviministerin paikan takia hän ei vaaleihin lähtenyt.

Uusimmat

Suosituimmat