Viron eestiläisten ja venäläisten vastakkainasettelu - ?

Seuraa 
Viestejä7164
Liittynyt9.9.2005

[size=150:yub31xuy]Virossa altavastaaja on muuttunut enemmistönä vähemmistön alistajaksi[/size:yub31xuy]

[ ... Viro oli virolaisina pitkään altavastaajana ja nieli kiukun ja alistamisen. Nyt entinen valtaa pitänyt on ajautunut alistamiseen uuden enemmistön taholta. Kuitenkin nykyinen vähemmistö on rakentanut Viroa tavallansa omista ihanteista ja lähtökohdista - mutta asiat eivät enää kohtaa, erilleen kasvu kiihtyy? ... ]

Heti Tallinnan sataman vieressä on mahtava rappeutumassa oleva kolossi jäähalleineen ja konserttisaleineen. Betonirakennelma on muisto Neuvostoliiton ajoilta, jolloin oli vallalla aikakautinen mahtipontisuuteen perustuva tapa rakentaa ja osoittaa vahvuutta ja pysyvyyttä. Nyt tämä betonilinnoitus rapistuu hoidon puutteessa viestittäen valtaenemmistön tahdosta murenevaa aikakautta, jota ei haluta muistella, mutta halutaan muistutella.

Onko venäläisyys niin suuri uhka, uhman kohde ja koston keskipiste, että vanhan vallan momumenttiakin pitää rapistuttamalla purkaa? Mikä aiheuttaa vuosikausien vastakkainasettelun? Ihmisen elo kaikkialla on aika-ajoin tapahtuvaa vastakkainasettelua, jotta saataisiin omiin joukkoihin yhtenäisyyttä ja yhteistä kohdetta kohentamaan omaa itsetuntoa ja edesauttamaan päämäärien saavuttamista.

Virossa tapahtui laulava vallankumous ilman suurta verenvuodatusta. Muutos vanhasta oli miltei kivuton. Se oli rohkeutta, mihin pieni kansa uskalsi ottaa osaa ja johon Suomi ei reagoinut niin nopeasti kuin olisi voinut tehdä - olimme varovaisia, varjelimme omia etujamme, olimme siis pelokkaita siitä, mitä suuri ja mahtava Neuvostoliitto voisi tehdä.

Virolaiset saivat itsenäisyytensä, kuten pitikin, mutta samalla uusi enemmistö ja valta sai vähemmistön, joka elää tavallansa ja historiaansa sekä tapojaan kunnioittaen. Virolaiset ovat nostaneet elintasoaan olemalla markkinatalousmaisempia kuin konsanaan me suomalaiset. Viro kiiruhti Natoon, EU:hun ja eurotkin ovat jo nurkan takana - vauhti on ollut hengästyttävä.

Venäläiset ovat osana virolaisuutta. Heillä on uskontonsa, hartautensa, tavallansa uutteruutensa ja rikollisuutensa, kuten kaikilla muillakin kansoilla. Vastakkainasettelu on juopa, jonka vahvempi ja valtaa pitävämpi voisi hälventää yhteistyöksi. Venäläisillä on oma osansa Viron nousussa - nousussa, jossa myös pienemmille ansiotasoille on paikkansa.

Kansantalous on kaikkia tuloluokkia, kaikkia työtehtäviä ja kuluttamista kullekin ryhmälle tavallansa. Kansakunta muodostuu Virossakin kansallisuuksista. Miksi Viro haluaa näyttötarvetta vähemmistöään kohtaan? Miksi venäläinen sotilas patsaana pitää poistattaman? Miksi Tallinnan sataman rannassa olevan entisen Neuvostoliiton murenevan monumentin pitää antaa rapistua merkkinä jostain - onko se itsetunnon kiillottamista uudelle valtaa pitävälle kostoksi historian eittämättömistä vääryyksistä itse virolaisia ja virolaisuutta kohtaan.

Olisiko hyväksyntä, yhteistyö ja suvaitsevaisuus nopeampi ratkaisu yhteisiin päämääriin, joista koko Viro hakee menestystä ja hyväksyntää maailman kansojen joukosta. Vastakkainasettelu on ihmisen "inhimillisyyttä" - niin mekin kävimme jo muinoisessa Leningradissa kasvattamassa vajaamittaista itsetuntoamme "rikkauksillamme" - kaupaten kuulakärkikyniä ja naisten sukkahousuja vastineena saaden viinaa, jolle löysimme välitöntä käyttöä nostaen kansallista henkeä ylimielisyyden asenteella entistä suuruhkaamme kohtaan.

Niin me myöskin vastakkainasettelimme itseämme tuoreiden virolaisten silmien edessä 1990-luvun ensimmäisinä Viron itsenäisyysvuosina ollen pulleita isoveljiä jälleen kiilloittaen omaa itsetuntoamme juuri väärään aikaan, jolloin olisi ratkaistu läheinen yhteenkuuluvuuden tuntu "veljeskansamme" tavallisiin kansalaisiin. Niin me vastakkainasettelimme itsemme nuoreen Viron tasavaltaan, kuten he nyt vastakkainasettelevat itseään vanhoihin vallanpitäjiin, jotka on ahdettu nurkkaan vähemmistönä.

Tuntuu tutulta, ... niin mekin kuin hekin. Kansallinen tunto värjäytyy sokeuteen kokonaisuuksista ja haluttomuuteen anteeksiannosta. Ihmisyys asuu kaikkialla, on vain kysymys siitä, kuinka voimme soveltaa tapojamme ja hyväksyä erilaisuutta löytäen siitä rikkauden siemeniä moniarvoiselle kansakunnalle. Jokaiselle etsitään paikkaa hyväksynnällä ja toistemme tapojen kunnioituksella, ollen tyrkyttämättä juuri vain sitä omaa - mielestämme kaikkein parasta mallia.

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

--------------------------------------------------------------------------------

[size=75:yub31xuy]Kuva 1.
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436697591/ ---

Kuvateksti 1.
Tällä areenalla voisi iloita ja riemuita, ainakin 10.000 kuulijaa jollekin yhtenäisyyden ja ystävyyden bändille, paikka olisi erinomainen esiintymisestraadi.

Kuva 2.
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436741635/ ---

Kuvateksti 2.
Raha tuoksuu jo Vanhaan kaupunkiin saakka, sillä elintasorikkaat ostavat asuntonsa sieltä - se on ikäänkuin muodikkaampaa ja antaa hyvän osoituksen ostovoiman hankinnastaan.

Kuva 3.
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436677629/ ---

Kuvateksti 3.
Yhteiskunta jakaantuu myös Virossa vapaan markkinatalouden myötä - rahalla on valtaa ja rahalla pääsee. Hintataso ulottuu kohta Helsingin hintalappuihin. Kromatut linnoitukset maksavat ja kauppiaat hamuavat vuosisataisten hansalaisten tapaan kymmenyksensä hinnoista - siis voittoina, tosin voitot kasaantuvat entistä harvempiin taskuihin.

Kuva 4.--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436718702/ ---

Kuvateksti 4.
"Jumalan säde" saapuu kirkkoon pelastamaan köyhiä ja vaivaisia, näin ainakin hurskaiden ihmisten kasvoilta oli luettavissa - kuinka kaksinaamaisia osa noista kuvan palvelijoista oli, jää jokaisen omaan omatuntoon merkkinä omasta yhteydestä kunkin kaikkivaltiaaseen.

Kuva 5.--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436718740/ ---

Kuvateksti 5.
Moni kirkosta tulija osoitti huomiota köyhää kansaa kohtaan ja pieni almu ropsahti voirasiaan. Almujen pyyntö saattoi olla ainut keino syrjäytyneille ihmisille, joiden elämä on juuri yhtä arvokas kuin kuninkaiden ja presidenttienkin. Arvelisi ahneille ihmisille syntyneen omantunnon tuskia huomatessaan, kuinka maailma kohtelee meitä epätasa-arvoisesti. Köyhyys ei ole rikos, se voi olla silti kuitenkin ihmisen sielun ja omantunnon ylpeyttä lähimmäisenrakkaudesta, joka ei ole hintalappuja tarvinnut.

Kuva 6.
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436741667/ ---

Kuvateksti 6.
Uskontojen kirjoa, kaikille jotain, ei niin itse uskontonsa nimi, kuin se, mihin oikeasti haluaa uskoa ja turvautua - se tuo lohtua epäonneen ja yksinäisyyteen, joka jäytää niin Tallinnassa kuin Helsingissäkin - yksinasuvia on Suomen suurimmissa kaupungeissa jo 40% koko asukasmäärästä, tosin kaikki eivät tunnusta tai tunnista yksinäisyyttään, ovatpa jopa onnellisia riippumattomuudestaan. Virossa on vahva kahtiajako, niin kansallisuuksissa kuin uskonnoissakin - vaikka molempien Jumalat lienevät yksi ja sama. [/size:yub31xuy]

............................................

[size=75:yub31xuy]Ylläoleva kuvasarjakertomus liittyy ylläolevaan kirjoitukseen, joka perustuu Tallinnan matkaan 24.-25. maaliskuuta 2007. Copyright by Ilkka Luoma 2007. Kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.[/size:yub31xuy]

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (167)

Vierailija
Ilkka Luoma
Onko venäläisyys niin suuri uhka, uhman kohde ja koston keskipiste, että vanhan vallan momumenttiakin pitää rapistuttamalla purkaa?

Se mikä ei kuulu kansan alkuperäiseen identiteettiin ei kuulu. Kaikki väkivaltaan ja sortamiseen viittaavat kolossit ja monumentit joutaakin pois koska niistä ei kansanidentiteetti kasva.

Ilkka Luoma
Mikä aiheuttaa vuosikausien vastakkainasettelun?

1000 vuotta kestänyt sortaminen. Eestiläiset ei halua sinne Pakko-Venäjää.

Ilkka Luoma
Virossa tapahtui laulava vallankumous ilman suurta verenvuodatusta. Muutos vanhasta oli miltei kivuton. Se oli rohkeutta, mihin pieni kansa uskalsi ottaa osaa ja johon Suomi ei reagoinut niin nopeasti kuin olisi voinut tehdä - olimme varovaisia, varjelimme omia etujamme, olimme siis pelokkaita siitä, mitä suuri ja mahtava Neuvostoliitto voisi tehdä.

Parempi niin. Ruotsi lähetti agitaattoreita vaalimaan Ruotsin etuja ja ne tapettiin.

Ilkka Luoma
Virolaiset saivat itsenäisyytensä, kuten pitikin, mutta samalla uusi enemmistö ja valta sai vähemmistön, joka elää tavallansa ja historiaansa sekä tapojaan kunnioittaen.

Maassa maan tavalla. Omaksuu Eestiläisen identiteetin ja jatkaa siitä, tai muuttaa Venäjälle.

Ilkka Luoma
Venäläiset ovat osana virolaisuutta.

Ei ole. Eestiläiset eivät sinne ruotsalaisia kutsuneet, eikä saksalaisia, eikä venäläisiä.

Ilkka Luoma
Heillä on uskontonsa, hartautensa, tavallansa uutteruutensa ja rikollisuutensa, kuten kaikilla muillakin kansoilla. Vastakkainasettelu on juopa, jonka vahvempi ja valtaa pitävämpi voisi hälventää yhteistyöksi.

Nimenomaan.

Ilkka Luoma
Miksi Viro haluaa näyttötarvetta vähemmistöään kohtaan?

Koska se ei ole vähemmistö. Katso kuka on rajanaapuri.

Ilkka Luoma
Miksi venäläinen sotilas patsaana pitää poistattaman?

Mene Israeliin Aatun patsaan kanssa - Juutalaisilla ja Aatulla on yhteinen historia. Kerro miten kävi.

j.n.e.

Vierailija

En ala ruotimaan täysin tyhjänpäiväistä tekstiä ...

Mutta jokaisella asialla ja kansakunnalla on historiansa, eikä Virokaan pääse irti omastaan.

Viro itsenäistyi uudestaan vuonna 1990 ja samalla sen kansalliset suhteet muuttuivat.
Venäläiset jotka oli tuotu maahan 30-40 vuotta aikaisemmin sulauttamaan maan etninen pohja, menettivät samalla asemansa eliittinä.
Vito ei sinänsä ole vastuussa tästä vieraasta ryhmästä, joka syntyi sille vihamielisen politiikan seurauksena.

Virolaiset ei pysty, kuten ei pysty Juutalaisetkaan unohtamaan niitä puhdistus ja hävitysoperaatiota, joiden kohteeksi ne on miehittäjän taholta joutuneet. Ne ei myöskään pysty siksi unohtamaan tämän vähemmistön osuutta tapahtumiin.

Kun Viro miehitettiin 1940 ensimmäisen kerran, niin puna-armeijan ensisijainen liittolainen oli silloinkin maassa asuva Venäjän kielinen vähemmistö, tämä vähemmistö kulki etunenässä osoittamassa puna-armeijalle ja KGB:lle Virolaisten vastarintamiesten koteja, sekä muita "vastavallankumouksellisia". Eli ne olivat täysin välttämättömiä kun valittiin Siperiaan kyyditettävät.

Viro on tälläkin hetkellä tilanteessa, jossa Venäjä ei allekirjoita sen kanssa raja-sopimusta, ei tule palauttamaan Neuvostovallan aikana Venäjän federaatioon liitettyjä alueita, ei tule antamaan sille liittymää kaasuputkesta jne ...
Mielestäni Virolle on turvallisuupoliittinen riski antaa näille Venäläisille kansalaisuus, Viron pitäisi supistaa vähemmistöä nopeasti esim. siirtämällä niitä muihin EU maihin vaikka maksamalla niille "muuttoavustusta".

Vierailija

Tuo Moskovan 1980 olympialaisten vesilajien juhlapaikaksi rakennettu Linnahall on tosiaan mahtava paikka. Sen matala pyramidimainen arkkitehtuuri on hyvin erikoinen ja mahtipontinenkin. Hallin konsertti- ja teatterisali on myös aivan upea ympyrän sektoreihin jaettuine katsomoineen. Saliin mahtuu noin 4000 katsojaa.

Onneksi Linnahallin välitön purku-uhka on nyt väistynyt kun se on julistettu suojelukohteeksi. Ongelmana vain, että se vaatisi pikaista restaurointia tai edes jonkinsortin hätäkorjauksia. Tämän rahoituksesta taas puoleet ovat pitkään riidelleet ja nyt kun alkuvuonna Riigikogun vaaleissa voiton otti Reformierakond, niin yhä huonnommalta hallin tulevaisuus näyttää.

Vierailija
Snaut

Niin, Viro riisuu päältään neuvostoajan symbooleja ...
Ilmiö on sama kuin vanhoissa siirtomaissa, jotka on juuri itsenäistyneet.
Kahleet vanhaan isäntään halutaan poikki, samoin muistot siitä.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7164
Liittynyt9.9.2005
Lapin Mies

...............

Haluaako virolaiset "kahleet" poikki myös Saksaan, Ruotsiin, Tanskaan jne...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
Lapin Mies
Snaut
Tuo Moskovan 1980 olympialaisten vesilajien juhlapaikaksi rakennettu Linnahall on tosiaan mahtava paikka. Sen matala pyramidimainen arkkitehtuuri on hyvin erikoinen ja mahtipontinenkin. Hallin konsertti- ja teatterisali on myös aivan upea ympyrän sektoreihin jaettuine katsomoineen. Saliin mahtuu noin 4000 katsojaa.

Onneksi Linnahallin välitön purku-uhka on nyt väistynyt kun se on julistettu suojelukohteeksi. Ongelmana vain, että se vaatisi pikaista restaurointia tai edes jonkinsortin hätäkorjauksia. Tämän rahoituksesta taas puoleet ovat pitkään riidelleet ja nyt kun alkuvuonna Riigikogun vaaleissa voiton otti Reformierakond, niin yhä huonnommalta hallin tulevaisuus näyttää.

Niin, Viro riisuu päältään neuvostoajan symbooleja ...
Ilmiö on sama kuin vanhoissa siirtomaissa, jotka on juuri itsenäistyneet.
Kahleet vanhaan isäntään halutaan poikki, samoin muistot siitä.

...............

Haluaako virolaiset "kahleet" poikki myös Saksaan, Ruotsiin, Tanskaan jne...

Eivätpä taida haluta katkaista suhteitaan em. maihin. Miksi sitten Venäjään? Syitä siihen voi jokainen miettiä... tosin punaiset silmälasit nokalla niitä ei näe.

Vierailija
Ilkka Luoma
Lapin Mies
Snaut
Tuo Moskovan 1980 olympialaisten vesilajien juhlapaikaksi rakennettu Linnahall on tosiaan mahtava paikka. Sen matala pyramidimainen arkkitehtuuri on hyvin erikoinen ja mahtipontinenkin. Hallin konsertti- ja teatterisali on myös aivan upea ympyrän sektoreihin jaettuine katsomoineen. Saliin mahtuu noin 4000 katsojaa.

Onneksi Linnahallin välitön purku-uhka on nyt väistynyt kun se on julistettu suojelukohteeksi. Ongelmana vain, että se vaatisi pikaista restaurointia tai edes jonkinsortin hätäkorjauksia. Tämän rahoituksesta taas puoleet ovat pitkään riidelleet ja nyt kun alkuvuonna Riigikogun vaaleissa voiton otti Reformierakond, niin yhä huonnommalta hallin tulevaisuus näyttää.

Niin, Viro riisuu päältään neuvostoajan symbooleja ...
Ilmiö on sama kuin vanhoissa siirtomaissa, jotka on juuri itsenäistyneet.
Kahleet vanhaan isäntään halutaan poikki, samoin muistot siitä.

...............

Haluaako virolaiset "kahleet" poikki myös Saksaan, Ruotsiin, Tanskaan jne...

Eiköhän se ole Virolaisten oma asia, mihin kahleet katkaisevat ja mihin suuntaan uusia luovat ...

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7164
Liittynyt9.9.2005
Matti E Simonaho
Ilkka Luoma
Onko venäläisyys niin suuri uhka, uhman kohde ja koston keskipiste, että vanhan vallan momumenttiakin pitää rapistuttamalla purkaa?

Se mikä ei kuulu kansan alkuperäiseen identiteettiin ei kuulu. Kaikki väkivaltaan ja sortamiseen viittaavat kolossit ja monumentit joutaakin pois koska niistä ei kansanidentiteetti kasva.

Ilkka Luoma
Mikä aiheuttaa vuosikausien vastakkainasettelun?

1000 vuotta kestänyt sortaminen. Eestiläiset ei halua sinne Pakko-Venäjää.

Ilkka Luoma
Virossa tapahtui laulava vallankumous ilman suurta verenvuodatusta. Muutos vanhasta oli miltei kivuton. Se oli rohkeutta, mihin pieni kansa uskalsi ottaa osaa ja johon Suomi ei reagoinut niin nopeasti kuin olisi voinut tehdä - olimme varovaisia, varjelimme omia etujamme, olimme siis pelokkaita siitä, mitä suuri ja mahtava Neuvostoliitto voisi tehdä.

Parempi niin. Ruotsi lähetti agitaattoreita vaalimaan Ruotsin etuja ja ne tapettiin.

Ilkka Luoma
Virolaiset saivat itsenäisyytensä, kuten pitikin, mutta samalla uusi enemmistö ja valta sai vähemmistön, joka elää tavallansa ja historiaansa sekä tapojaan kunnioittaen.

Maassa maan tavalla. Omaksuu Eestiläisen identiteetin ja jatkaa siitä, tai muuttaa Venäjälle.

Ilkka Luoma
Venäläiset ovat osana virolaisuutta.

Ei ole. Eestiläiset eivät sinne ruotsalaisia kutsuneet, eikä saksalaisia, eikä venäläisiä.

Ilkka Luoma
Heillä on uskontonsa, hartautensa, tavallansa uutteruutensa ja rikollisuutensa, kuten kaikilla muillakin kansoilla. Vastakkainasettelu on juopa, jonka vahvempi ja valtaa pitävämpi voisi hälventää yhteistyöksi.

Nimenomaan.

Ilkka Luoma
Miksi Viro haluaa näyttötarvetta vähemmistöään kohtaan?

Koska se ei ole vähemmistö. Katso kuka on rajanaapuri.

Ilkka Luoma
Miksi venäläinen sotilas patsaana pitää poistattaman?

Mene Israeliin Aatun patsaan kanssa - Juutalaisilla ja Aatulla on yhteinen historia. Kerro miten kävi.

j.n.e.

............

Ei kait "virolais-venäläinen liitto" ole rinnastettavissa Aatuun ja juutalaisiin

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
Matti E Simonaho
Ilkka Luoma
Onko venäläisyys niin suuri uhka, uhman kohde ja koston keskipiste, että vanhan vallan momumenttiakin pitää rapistuttamalla purkaa?

Se mikä ei kuulu kansan alkuperäiseen identiteettiin ei kuulu. Kaikki väkivaltaan ja sortamiseen viittaavat kolossit ja monumentit joutaakin pois koska niistä ei kansanidentiteetti kasva.

Ilkka Luoma
Mikä aiheuttaa vuosikausien vastakkainasettelun?

1000 vuotta kestänyt sortaminen. Eestiläiset ei halua sinne Pakko-Venäjää.

Ilkka Luoma
Virossa tapahtui laulava vallankumous ilman suurta verenvuodatusta. Muutos vanhasta oli miltei kivuton. Se oli rohkeutta, mihin pieni kansa uskalsi ottaa osaa ja johon Suomi ei reagoinut niin nopeasti kuin olisi voinut tehdä - olimme varovaisia, varjelimme omia etujamme, olimme siis pelokkaita siitä, mitä suuri ja mahtava Neuvostoliitto voisi tehdä.

Parempi niin. Ruotsi lähetti agitaattoreita vaalimaan Ruotsin etuja ja ne tapettiin.

Ilkka Luoma
Virolaiset saivat itsenäisyytensä, kuten pitikin, mutta samalla uusi enemmistö ja valta sai vähemmistön, joka elää tavallansa ja historiaansa sekä tapojaan kunnioittaen.

Maassa maan tavalla. Omaksuu Eestiläisen identiteetin ja jatkaa siitä, tai muuttaa Venäjälle.

Ilkka Luoma
Venäläiset ovat osana virolaisuutta.

Ei ole. Eestiläiset eivät sinne ruotsalaisia kutsuneet, eikä saksalaisia, eikä venäläisiä.

Ilkka Luoma
Heillä on uskontonsa, hartautensa, tavallansa uutteruutensa ja rikollisuutensa, kuten kaikilla muillakin kansoilla. Vastakkainasettelu on juopa, jonka vahvempi ja valtaa pitävämpi voisi hälventää yhteistyöksi.

Nimenomaan.

Ilkka Luoma
Miksi Viro haluaa näyttötarvetta vähemmistöään kohtaan?

Koska se ei ole vähemmistö. Katso kuka on rajanaapuri.

Ilkka Luoma
Miksi venäläinen sotilas patsaana pitää poistattaman?

Mene Israeliin Aatun patsaan kanssa - Juutalaisilla ja Aatulla on yhteinen historia. Kerro miten kävi.

j.n.e.

............

Ei kait "virolais-venäläinen liitto" ole rinnastettavissa Aatuun ja juutalaisiin

Mikä ihmeen "viro-venäläinen liitto" ...

Vierailija

Tämä on nyt taas tätä...

Kategorisoidaan enimmistö virolaisiksia ja vähemmistö venäläisiksi ja kuvitellaan, että näin ne rintamalinjat vedetään.

Kuitenkin Virossa on myös vahvoja mielipiteitä, joiden mukana Venäjä tai venäläisyys ei ole uhka. Tämä vallalla oleva ryssänviha palvelee kylläkin virolaisten oman identiteetin rakentamista, mutta väärällä tavalla.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7164
Liittynyt9.9.2005
meikämie

yksinkertaisesti on olemassa myös anteeksiantoa....

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
meikämie
Tämä on nyt taas tätä...

Kategorisoidaan enimmistö virolaisiksia ja vähemmistö venäläisiksi ja kuvitellaan, että näin ne rintamalinjat vedetään.

Kuitenkin Virossa on myös vahvoja mielipiteitä, joiden mukana Venäjä tai venäläisyys ei ole uhka. Tämä vallalla oleva ryssänviha palvelee kylläkin virolaisten oman identiteetin rakentamista, mutta väärällä tavalla.

yksinkertaisesti on olemassa myös anteeksiantoa....

Ehkäpä, mutta eikö edellytys ole kiutenkin se, että väärintekijä itse ensin pyytää tekojansa anteeksi ...

..........

Toki ... ylpeys pitäisi pystyä nielemään ennen vilpitöntä anteeksipyyntöä...

...................

Suomessakin on vähemmistöjen puolustajia, mutt heidän ääni kanna kauas.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
Lapin Mies
Ilkka Luoma
meikämie
Tämä on nyt taas tätä...

Kategorisoidaan enimmistö virolaisiksia ja vähemmistö venäläisiksi ja kuvitellaan, että näin ne rintamalinjat vedetään.

Kuitenkin Virossa on myös vahvoja mielipiteitä, joiden mukana Venäjä tai venäläisyys ei ole uhka. Tämä vallalla oleva ryssänviha palvelee kylläkin virolaisten oman identiteetin rakentamista, mutta väärällä tavalla.

yksinkertaisesti on olemassa myös anteeksiantoa....

Ehkäpä, mutta eikö edellytys ole kiutenkin se, että väärintekijä itse ensin pyytää tekojansa anteeksi ...

..........

Toki ... ylpeys pitäisi pystyä nielemään ennen vilpitöntä anteeksipyyntöä...

Tuohon menee Venäläisillä vielä paljon aikaa, sillä niiden pitää kirjoittaa historiaansa niin paljon uusiksi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat