Religious evolution 2ND TRUTH

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Fylogeneettinen elämänpuu
Yleisesti ajatellaan, että evoluutioteoria edellyttää kaikkien lajien polveutuvan yhteisestä alkumuodosta. Sen todisteena esitetään tavallisesti rakenteiden samankaltaisuuteen perustuvaa fylogeneettistä 'elämänpuuta'. Teorian sanotaan ennustavan tämän kaavion osoittaman, hierarkkisesti lokeroituneen järjestyksen sekä yksittäisten eliöryhmien (haarojen) samoin kuin fossiilien sopimisen tähän puuhun niin polveutumisen kuin ajoitustenkin puolesta. Mutta onko tämä puu itse asiassa kovinkaan vahvalla pohjalla? Mitä tutkijat asiasta sanovat?

Walter ReMine:
"Ensiksikin, evoluutio ei ennusta, että elämä ilmaantuisi vain kerran tällä planeetalla. Jos olisi useampia toisistaan riippumattomia elämänjärjestelmiä, evoluutioteoria omaksuisi tilanteen mukisematta. Toiseksi, vaikka elämä ilmaantuisi vain kerran, teoria ei silti ennustaisi biologista yhtenäisyyttä. Pian alun jälkeen mikään ei estäisi elämää haarautumasta ja johtamasta kehitystä useille eri linjoille, joista täysin puuttuisivat biologisen yhtenäisyyden tunnusmerkit. Kolmanneksi, evolutiiviset häviö- ja vaihtoprosessit voisivat estää biologisen yhtenäisyyden. Jos jokin eliö on etäistä sukua jollekin toiselle, mikään evoluutiossa ei ennusta, että niiden pitäisi olla samankaltaisia. Jos evoluutio olisi totta, ne olisivat täysin erilaisia. Evoluutio ei edellytä biologista samankaltaisuutta, vaikka sen salliikin."

Biofyysikko Cornelius G. Hunter:
"On vielä eräs syy, miksi geneettisen koodin samankaltaisuus ei ole vahva todiste evoluutiosta. Yksinkertaisesti sanottuna evoluutioteoria ei ennusta, että geneettisen koodin tulisi olla yhtenäinen (tai että sellaista pitäisi edes olla.) Itse asiassa sellaiset johtavat evolutionistit kuten Francis Crick ja Leslie Orgel ovat yllättyneitä siitä, ettei luonnossa ole useampia koodeja. Ajatellaanpa miten evolutionistit reagoisivat, jos luonnossa olisi useita koodeja. Jos vaikka kasveilla, eläimillä ja bakteereilla olisi erilaiset geneettiset koodit? Sellaisten löytöjen ei katsottaisi falsifioivan evoluutiota, pikemminkin ne vain nähtäisiin sen luontevina osina."

Ei ole yllättävää, että kun geneettisestä koodista vuonna 1979 löydettiin vähäisiä muunnelmia, niiden uskottiin johtuvan evoluution kuluessa yhtenäiseen koodiin tulleista muutoksista. Ei siis ilmeisesti olisi mikään ongelma liittää teoriaan tarpeellisia selityksiä, jos erilaisia koodeja löytyisi.

Se tosiasia, että jotkut johtavat evolutionistit uskovat varhaisten elämänmuotojen olleen biokemialtaan huomattavan erilaisia nykyisiin verrattuna, vahvistaa osaltaan sen, ettei evoluutio edellytä biologista yhtenäisyyttä. Esim. Robert Shapiro pitää mahdollisena löytää jäänteitä alkuperäisistä proteiiniperustaisista elämänmuodoista, joilta puuttuisi sekä DNA että RNA. Samaan tapaan ajattelee A. G. Cairns-Smith, joka arvelee, että muinaisten kidemäisten savieliöiden jälkeläisiä saattaa elää kaikkialla ympärillämme. Hän toteaa:

"Evoluutio ei alkanut orgaanisista molekyyleistä, jotka nyt ovat tulleet elämässä vallitsevaksi muodoksi. Itse asiassa epäilen, mahtoivatko ensimmäiset .. eliöt sisältää ainoatakaan orgaanista molekyyliä. "

Lokeroitunut hierarkia
Fylogeeninen elämänpuu esitetään kaaviona, jossa isommat oksat haarautuvat yhä pienemmiksi. Se muodostaa järjestyneen hierarkian, jossa jokaisen ryhmän sisällä on toinen ryhmä kuin lokero lokerossa. Edellyttääkö evoluutioteoria tällaista järjestystä? Vaikka teoria voi selittää tai kuvailla tällaisen hierarkian, se ei silti edellytä sitä. Tietyt yhteisestä esivanhemmasta polveutumisen mekanismit voisivat johtaa ihan erilaiseenkin malliin.

Hunter:
"Jo Aristoteleen ajoista lähtien on tiedetty, että lajeilla on taipumus ryhmittyä hierarkkisiin malleihin. Linné näki sen heijastavan Luojan jumalallista suunnitelmaa. Ilmeisestikään tämä malli ei vahvista evoluutiota. Myöskään Darwinin laki luonnonvalinnasta ei edellytä tällaista mallia. Hän lähti selityksessään erilaistumisen periaatteesta saadakseen teorialleen iskevän mallin. Evoluutio voi kyllä mukautua hierarkkiseen malliin, mutta ei välttämättä edellytä sitä."

ReMine:
"Polveutumismalli riippuu siitä, missä määrin jo kehittyneitä piirteitä on myöhemmin kadonnut. Oletettavasti nämä häviöt ovat merkittäviä ja piirteissä tapahtuneet korvautumiset huomattavia. Ei siten ole mitään syytä olettaa lokeroitunutta hierarkiaa. Jälkeläiset voisivat olla hyvinkin erilaisia sekä etäiseen esi-isäänsä että sisarryhmiinsä nähden ja vailla selviä piirteitä, jotka linkittäisivät niiden paikan hierarkiassa. "

"Evoluutio ei edellytä hierarkkista mallia, sillä sellaisia voisivat tuottaa myös ominaisuuksien menetykset, korvautumiset, anageneesi (korkeammalle kehittyminen), geenisiirtymät, pelkistymät tai useampi alkusynty. Näin ollen hierarkian olemassaolo ei todista evoluutiota. "

Denton:
"Ryhmittynyt hierarkiamalli on kaikkea muuta kuin suoraviivainen todistus orgaanisesta evoluutiosta, vaikka niin yleisesti ajatellaan. Siinä on puolia, joita ei voi luonnollisesti johtaa mistään satunnaisesta evoluutioprosessista. Jos hierarkia tukee jotain luonnon mallia, kyse on typologiasta, ei evoluutiosta. Olisi paljon helpompi kiistellä evoluutiosta, jos luonto olisi jakautunut vähemmän selvärajaisesti, jos systema naturalae koostuisi suureksi osaksi päällekkäisistä luokista osoittaen siten jaksottaisuutta ja jatkuvuutta."

Mark Ridley:
"Kaikenlaiset kohteet, olkoot ne evolutionaarista alkuperää tai ei, voidaan luokitella hierarkkisesti. Esimerkiksi eri valmistajien itsenäisesti tekemät tuolit voidaan luokitella materiaalin, värin, valmistusajankohdan tms. mukaisesti. Se tosiasia, että elämä voidaan luokitella hierarkkisesti, ei itsesssään ole argumentti evoluution puolesta. "

Voidaan siis todeta, että samankaltaisuudet ovat seurausta lähinnä ihanteellisesti toimivien rakenteiden rajallisuudesta ja lajien suuresta määrästä. Toimivuuden perusvaatimukset esim. imettäväisillä ovat samat, mutta ympäristöstä, elintavoista ym. johtuvat seikat edellyttävät lajikohtaisia eroja. Mitä suurempi lajimäärä, sitä selvemmin niiden luokittelussa näkyy toiminnallisen tarkoituksenmukaisuuden seurauksena väistämättä syntyvä fylogeneettinen hierarkia.

Erillisten haarojen sopiminen runkoon
Evoluutioteorian sanotaan ennustavan, että kaikki itsenäiset fylogeneettiset todistusketjut voidaan liittää yhteiseen elämänpuuhun ja että eliöiden biologisiin molekyyleihin liittyvät vertailut vahvistavat tämän.

Vaikka molekyylibiologiset vertailut saattaisivat tukea oletusta yhteisestä esi-isästä, on syytä muistaa, että vertailuaineisto on pakostakin ollut melko suppea ja kohdistunut lähinnä vain muutamaan valittuun molekyyliin. Lisäksi on tärkeää huomata, etteivät näihin vertailuihin perustuvat sukupuut ole yhteensopivia lajien morfologisiin vertailuihin perustuvien sukupuiden kanssa. On tosiasia, että ne ovat usein hyvin erilaisia. Tämä ristiriita on tunnettu jo kauan. Biokemisti Christopher Schwabe kirjoitti v. 1986:

"Molekyylievoluutiota ollaan hyväksymässä paleontologian huippumenetelmäksi evolutiivisten suhteiden tutkimisessa. Molekyylievolutionistina minun pitäisi olla siitä iloinen. Sen sijaan näyttää hämmentävältä, että esiintyy niin monia poikkeuksia; niin monia, että luulen näiden poikkeusten - omituisuuksien - saattavan sisältää sen tärkeämmän viestin. "

Schwabe ja eräät muut ovatkin arvelleet, että evolutiivisessa elämänpuussa saattaisi olla useampia kuin yksi juuri ja että myös sen haaroissa on tapahtunut säätelygeenien kahdentumisten ja muiden mutaatioiden aiheuttamia suurehkoja muutoksia. Elämänpuu olisikin siten enemmänkin risukko kuin puu. Vaihtoehtoisten mahdollisuuksien kirjo johtaa siihen, etteivät molekyylibiologiaan perustuvat sukupuut ole luotettavia, eikä niitä siten voi käyttää todisteena. (Hieman lisää molekyylibiologiasta)

Fossiilien sopivuus fylogeneettiseen puuhun
Fylogeneettisen sukupuun mukaan kaikki eliöt polveutuvat yhteisestä esi-isästä. Niinpä myös uskotaan, että kaikki fossiiliset eliöt sopivat tähän puuhun. Teoriassa mikään ei kuitenkaan pakota niitä sopimaan tähän sukupuuhun. Koko puuhan on itse asiassa vain evolutiivista ajattelua heijastava kaavio, jossa haarat on jälkikäteen järjestetty samankaltaisuuksien ja oletettujen sukulaisuuksien perusteella. Joihinkin haaroihin suhtaudutaan dogmaattisemmin, toisia voidaan tarvittaessa korjailla. Mikään niistä ei ole kuitenkaan kiveen kirjoitettu.

Fylogeniat ovat siis luonteeltaan tilapäisiä. Niinpä on erehdys kuvitella, että ne olisivat falsifioitavissa esim. sillä, että löytyisi imettäväisen ja linnun välimuoto. Jos sellainen löytyisi, standardi fylogeniapuu vain järjestettäisiin uudestaan, jotta uusi löytö saataisiin sopimaan siihen.

Kuinka helpppoa tällainen sukupuun uudelleenjärjestely on, kävi ilmi pari vuosikymmentä sitten, kun 'imettäväis-linnun todellisuus', lintujen ja imettäväisten oletettu yhteinen esi-isä oli systemaatikkojen väittelyn aiheena. Brian Gardinerin analyysin mukaan linnut olivat lähimpänä imettäväisiä. Tukea hypoteesilleen hän sai kahden Cambridgen molekyylitutkijan aineistosta.

Monet olivat valmiita hyväksymään tämän näkemyksen, eräs ranskalainen paleontologi jopa rekonstruoi tämän hypoteettisen lintujen ja imettäväisten yhteisen esi-isän - eräänlaisen lämminverisen, karva/höyhenpeitteisen kiipeilevän hyönteissyöjän. Näin siis sukupuun haarat voidaan helposti järjestää uudelleen jopa imettäväisten ja lintujen välillä, tarvitsematta silti loikata pois yhteisen sukupuun ideasta.

Imettäväisen ja linnun näennäisen välimuodon löytäminen ei välttämättä vahvistaisi sitä siirtymämuodoksi, koska sitä voitaisiin pitää konvergentin (rinnakkaisen) evoluution tuloksena. Itse asiassa monien toisiaan muistuttavien eliöiden uskotaankin kehittyneen eri teitä itsenäisesti. Jotkut asiantuntijat uskovat esim. joillakin dinosauruksilla olleen linnuille tyypillisiä ominaisuuksia, jotka kuitenkin olisivat kehittyneet itsenäisesti vailla sukulaisuutta lintujen esi-isiin. Jos siten jokin lintua muistuttava imettäväisen sukuhaara todettaisiin itsenäiseksi ja konvergentiksi, sitä ei voisi sijoittaa sukupuuhun imettäväisen ja linnun välimuotona.

Joka tapauksessa tämä esimerkki osoittaa, että yleisesti hyväksyttyä fylogeenista sukupuuta voidaan aina muuttaa ja korjailla uusia käsityksiä vastaavaksi. Kaikki fossiilit voidaan aina jotenkin sovittaa tällaiseen kaavioon, mutta siitä seuraa, ettei fossiilien sopivuutta voida käyttää yhteisen sukupuun todisteena.

Fossiilien kronologinen järjestys
Teorian sanotaan myös ennustavan, että fossiilit esiintyvät geologisissa kerrostumissa fylogeenisen sukupuun osoittamassa kronologisessa järjestyksessä.

Kuten jo edellä todettiin, lajien järjestys sukupuussa on olettamuksiin perustuvaa ja sitä voidaan aina muuttaa. Yhteiseen esi-isään perustuvassa hypoteesissa ei itsessään ole mitään, mikä edellyttäisi lajien sijoittuvan tällaisen keinotekoisesti rakennetun sukupuu-mallin mukaan. Yhteinen alkuperä ei edellytä edes lokeroitunutta hierarkiaa vaikka saisikin sen aikaan joissain kohdin. Fylogenia on yksinkertaisesti vain kuvaus siitä järjestyksestä missä evolutionistit uskovat lajien ilmaantuneen; se ei kerro siitä järjestyksestä missä niiden pitäisi ilmaantua.

Jos jokin laji taksonomisesti on jonkin toisen esi-isä, se ei välttämättä merkitse, että fossiilit esiintyisivät geologisissa kerrostumissa samassa järjestyksessä. Usein ne ovatkin kerrostumissa joissa niiden 'ei pitäisi olla', mikä seikka aiheuttaa paleontologeille jatkuvasti päänvaivaa ja kiistelyä.

Paleontologi Wise kirjoittaa:
Fylogenian ja fossiilikerrostumien riippuvuus ei ole niin vahva kuin ensinäkemältä vaikuttaa. Kun kaikkia eliökuntia, pääryhmiä ja luokkia verrataan uskottavimpiin sukupuihin, yli 95 prosenttia niistä ei vastaa fossiilien järjestystä kerrostumissa. Merkittävää vastaavutta on ainoastaan ensiksi ilmaantuneiden kasvien ja niveljalkaisten kohdalla. Tämä koskee kaikkia eliöryhmiä, niin meressä kuin maallakin eläviä. Ei näin ollen ole selvää, että makroevoluutio olisi todella hyvä selitys elämän pääryhmien esiintymisjärjestykselle fossiilikerrostumissa. Esimerkiksi sellainen radikaali idea kuin maailmanlaajuinen vedenpaisumus, mikä asteittain peitti ensin meret ja sitten maan, selittäisi itse asiassa paremmin fossiilikerrostumissa havaittavan eliöryhmien perusjärjestyksen.

Surkastuneet elimet
Teorian mukaan eliöiden yhteisestä alkuperästä seuraa, että joillakin organismeilla on jäljellä rakenteita (surkastumia) toiminnoista, jotka ovat kehityksen myötä kadonneet tai heikentyneet. Koska joillakin eliöillä on tällaisia rakenteita, sen sanotaan tukevan teoriaa.

Yhteinen alkuperä ei tietenkään edellytä kaikkien mahdollisten rakenteiden surkastumista, vaikkakin sen voisi ymmärtää uusdarvismin satunnaisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan näkökulmasta. Mutta jotta jotakin rakennetta tai toimintoa voitaisiin pitää luonnonvalinnan aikaan saamana surkastumana, pitäisi ensin voida osoittaa millaisen vähittäisen kehitysketjun tuloksena se on syntynyt. Toisaalta uusdarvinismikaan ei pidä surkastumia välttämättöminä vaikka hyväksyykin joitakin satunnaisia tapauksia. Kaikki tulokset voidaan kuitenkin yhtä hyvin selittää eri kehityslinjoissa tapahtuneilla satunnaisilla mutaatioilla ja valintatilanteisiin liittyvillä epävarmuustekijöillä.

Joka tapauksessa surkastuneet elimet eivät tue väitettä yhteisestä alkuperästä. Parhaassakin tapauksessa ne kertovat vain, että kyseiset ominaisuudet olivat aiemmin täysin kehittyneitä. Ne eivät kerro mitään siitä, miten nuo ominaisuudet ilmaantuivat, ts. ovatko ne peräisin yhteisestä alkumuodosta, monista itsenäisesti luoduista eliöistä vai luotiinko ne täysin muista riippumatta. Koska surkastumia voi esiintyä niin irrallisissa linjoissa kuin niissäkin, jotka voidaan teoreettisesti juurtaa johonkin sukulinjaan, niitä ei voi pitää todisteina kaikkien organismien yhteisestä alkuperästä.

Evolutionistisen näkemyksen mukaan surkastumat ovat olosuhteiden muuttumisen tms. johdosta tarpeettomiksi käyneitä rakenteita, jotka luonnonvalinnan tuloksena voivat joissakin tapauksissa muuttua korvaaviksi toiminnoiksi. Jonkin toiminnon määrittäminen tarpeettomaksi on kuitenkin ongelmallista ja hyvin subjektiivista. Lukemattomilla surkastumina pidetyillä toiminnoilla on lähemmässä tarkastelussa todettu olevan tärkeä tehtävä. Kun esim. Wiedersheim aikoinaan listasi ihmisestä noin sata surkastumaa, nykyiset tutkijat luettelevat korkeintaan neljä tai viisi, jotkut eivät ainoatakaan. Mistä voidaan varmasti tietää, mikä funktio jollakin rakenteella on aiemmin ollut ja onko se missään vaiheessa käynyt tarpeettomaksi? Kuitenkin niin olisi täytynyt tapahtua, jotta luonnonvalinta olisi sen hylännyt. Toisaalta, jos jokin toiminto todella on surkastuma, se osoittaa vain rappeutumista eikä kehitystä.

On sanottu, että jos Jumala olisi luonut kaikki eliöt, voisi odottaa jokaisen lajin kaikkien ominaisuuksien täyttävän odotukset ainutlaatuisen korkean insinööritaidon mukaisesta suunnittelusta. Tällainen väite ei kuitenkaan perustu tieteeseen vaan uskonvaraiseen ennakkonäkemykseen. Jonkin ominaisuuden optimaalisen toimivuuden mittaaminen edellyttää sen tarkkaa suhteuttamista lajin muihin toimintoihin, elinympäristöön ja viime kädessä koko luonnon tasapainoon, mikä lienee useimmiten mahdotonta. Lisäksi pitäisi huomioida mahdollisen rappeutumisen aiheuttamat heikentymät.

On myös väitetty, että hypoteesi yhteisestä alkuperästä voitaisiin falsifioida löytämällä jokin surkastunut elin, jota lajin fylogenisilla esivanhemmilla ei ollut. Tämäkin päätelmä on virheellinen. Jos esim. joltain kalalta löytyisi vähäinen jalan tai lantion surkastuma (kuten on esitetty), sitä voitaisiin pitää surkastumana vain, jos ajatellaan tapahtuneen takaperoista evoluutiota. Muussa tapauksessa se pitäisi tulkita uuden elimen alustavaksi kehitysvaiheeksi.

Itse asiassa uusien, kehittyvien toimintojen puute on ongelma hypoteesille eliöiden yhteisestä alkumuodosta. Jos "evoluution historiassa väistämättä tapahtuu vanhojen toimintojen häviämistä ja uusien esiintuloa", miksi vain rappeutumisesta löytyy merkkejä?

"Vaikka merkkejä entisten, optimaalisempien toimintojen rappeutumisesta on olemassa, puuttuu todisteita siirtymisestä kohti uusia optimaalisia muotoja. Näyttäisi siltä, kuin Älykäs Suunnittelija olisi menneisyydessä luonut optimaalisia toimintoja jotka elämän historiassa olisivat etääntyneet tuosta optimaalisuudestaan. Tämä sekä kehittyvien ominaisuuksien puute on paremmin selitettävissä älykkään suunnittelun kuin evoluution avulla." (Wise)

Eräs seikka, jota jotkut vieläkin pitävät evoluution luonnollisena seurauksena ja osoituksena teorian oikeellisuudesta, on embryologian eli sikiövertailun osoittamat samankaltaisuudet. Nämä 'todisteet' ovat perustuneet vääristeltyyn kuvasarjaan ja johtavat evolutionistitkin ovat nykyään jo laajalti hylänneet koko asian merkityksettömänä. Mutta vaikka sikiöt todella muistuttaisivat toisiaan, se olisi paremmin selitettävissä yksilönkehityksen eri vaiheiden tarkoituksenmukaisuuden pohjalta. Tähän asiaan voi lähemmin perehtyä vaikkapa Pauli Ojalan sivuilla

Päätelmä
Evoluutioteorian ongelmana on sen taipumus sulattaa itseensä ristiriitaisia asioita. Vaikka ei olekaan mitään väärää siinä, että teoria mahdollistaa erilaisia ilmenemismuotoja, siitä kuitenkin seuraa ettei se ole falsifioitavissa. Jos teoria ennustaa sekä A:n että sen vastakohdan, ei niitä vastaavia havaintoja voi käyttää teorian todisteena. Tilannetta voisi verrata siihen, että aikataulun mukaan bussi joko tulee pysäkille tai ei tule. Aikataulu pitää tällöin aina paikkansa, mutta on silti käyttökelvoton, koska sen perusteella ei tiedä tuleeko bussi vai ei. Kun evoluutioteoria mahdollistaa fylogenisessa elämänpuussa erilaiset hierarkiat, oksien erilaiset sijoittelut, fossiilien siirtelyt oksalta toiselle sekä oletukset, joiden mukaan elämällä saattaisi olla useampia kuin yksi alku, koko puun uskottavuus on vähintäänkin kyseenalainen.

Edellä käsitellyt asiat muodostavat vain osan siitä, mitä evoluutioteorian sanotaan ennustavan. Muista seikoista voisi mainita eliöiden maantieteellinen jakautuminen, samankaltaisten rakenteiden erilaiset funktiot, geneettiset, morfologiset ja toiminnalliset muutokset, lajiutuminen ym. Niihinkin kuitenkin sisältyvät samat heikkoudet: ne voidaan selittää myös eri tavalla ja tarvittaessa aina uudelleen ja ristiriitaiset seikat voidaan joko liittää osaksi teoriaa tai jättää huomiotta. Näin teoriaa kokonaisuudessaan on lähes mahdoton falsifioida, eikä se täytä tärkeintä tieteelliselle teorialle asetettua vaatimusta.

Asiasta lisää (engl.): trueorigin.org

Kommentoikaa tiedemiehet
Tämä löytyi eräältä ns. "vaihtoehtoiselta" palstalta.

Aloitan vain tämän, myöntäen tietämättömyyteni.

2ND TRUTH

Kommentit (1)

Toope
Seuraa 
Viestejä23135
Liittynyt23.7.2006
Starman
Fylogeneettinen elämänpuu
Yleisesti ajatellaan, että evoluutioteoria edellyttää kaikkien lajien polveutuvan yhteisestä alkumuodosta. Sen todisteena esitetään tavallisesti rakenteiden samankaltaisuuteen perustuvaa fylogeneettistä 'elämänpuuta'. Teorian sanotaan ennustavan tämän kaavion osoittaman, hierarkkisesti lokeroituneen järjestyksen sekä yksittäisten eliöryhmien (haarojen) samoin kuin fossiilien sopimisen tähän puuhun niin polveutumisen kuin ajoitustenkin puolesta. Mutta onko tämä puu itse asiassa kovinkaan vahvalla pohjalla? Mitä tutkijat asiasta sanovat?

Walter ReMine:
"Ensiksikin, evoluutio ei ennusta, että elämä ilmaantuisi vain kerran tällä planeetalla. Jos olisi useampia toisistaan riippumattomia elämänjärjestelmiä, evoluutioteoria omaksuisi tilanteen mukisematta. Toiseksi, vaikka elämä ilmaantuisi vain kerran, teoria ei silti ennustaisi biologista yhtenäisyyttä. Pian alun jälkeen mikään ei estäisi elämää haarautumasta ja johtamasta kehitystä useille eri linjoille, joista täysin puuttuisivat biologisen yhtenäisyyden tunnusmerkit. Kolmanneksi, evolutiiviset häviö- ja vaihtoprosessit voisivat estää biologisen yhtenäisyyden. Jos jokin eliö on etäistä sukua jollekin toiselle, mikään evoluutiossa ei ennusta, että niiden pitäisi olla samankaltaisia. Jos evoluutio olisi totta, ne olisivat täysin erilaisia. Evoluutio ei edellytä biologista samankaltaisuutta, vaikka sen salliikin."

Biofyysikko Cornelius G. Hunter:
"On vielä eräs syy, miksi geneettisen koodin samankaltaisuus ei ole vahva todiste evoluutiosta. Yksinkertaisesti sanottuna evoluutioteoria ei ennusta, että geneettisen koodin tulisi olla yhtenäinen (tai että sellaista pitäisi edes olla.) Itse asiassa sellaiset johtavat evolutionistit kuten Francis Crick ja Leslie Orgel ovat yllättyneitä siitä, ettei luonnossa ole useampia koodeja. Ajatellaanpa miten evolutionistit reagoisivat, jos luonnossa olisi useita koodeja. Jos vaikka kasveilla, eläimillä ja bakteereilla olisi erilaiset geneettiset koodit? Sellaisten löytöjen ei katsottaisi falsifioivan evoluutiota, pikemminkin ne vain nähtäisiin sen luontevina osina."

Ei ole yllättävää, että kun geneettisestä koodista vuonna 1979 löydettiin vähäisiä muunnelmia, niiden uskottiin johtuvan evoluution kuluessa yhtenäiseen koodiin tulleista muutoksista. Ei siis ilmeisesti olisi mikään ongelma liittää teoriaan tarpeellisia selityksiä, jos erilaisia koodeja löytyisi.

Se tosiasia, että jotkut johtavat evolutionistit uskovat varhaisten elämänmuotojen olleen biokemialtaan huomattavan erilaisia nykyisiin verrattuna, vahvistaa osaltaan sen, ettei evoluutio edellytä biologista yhtenäisyyttä. Esim. Robert Shapiro pitää mahdollisena löytää jäänteitä alkuperäisistä proteiiniperustaisista elämänmuodoista, joilta puuttuisi sekä DNA että RNA. Samaan tapaan ajattelee A. G. Cairns-Smith, joka arvelee, että muinaisten kidemäisten savieliöiden jälkeläisiä saattaa elää kaikkialla ympärillämme. Hän toteaa:

"Evoluutio ei alkanut orgaanisista molekyyleistä, jotka nyt ovat tulleet elämässä vallitsevaksi muodoksi. Itse asiassa epäilen, mahtoivatko ensimmäiset .. eliöt sisältää ainoatakaan orgaanista molekyyliä. "

Lokeroitunut hierarkia
Fylogeeninen elämänpuu esitetään kaaviona, jossa isommat oksat haarautuvat yhä pienemmiksi. Se muodostaa järjestyneen hierarkian, jossa jokaisen ryhmän sisällä on toinen ryhmä kuin lokero lokerossa. Edellyttääkö evoluutioteoria tällaista järjestystä? Vaikka teoria voi selittää tai kuvailla tällaisen hierarkian, se ei silti edellytä sitä. Tietyt yhteisestä esivanhemmasta polveutumisen mekanismit voisivat johtaa ihan erilaiseenkin malliin.

Hunter:
"Jo Aristoteleen ajoista lähtien on tiedetty, että lajeilla on taipumus ryhmittyä hierarkkisiin malleihin. Linné näki sen heijastavan Luojan jumalallista suunnitelmaa. Ilmeisestikään tämä malli ei vahvista evoluutiota. Myöskään Darwinin laki luonnonvalinnasta ei edellytä tällaista mallia. Hän lähti selityksessään erilaistumisen periaatteesta saadakseen teorialleen iskevän mallin. Evoluutio voi kyllä mukautua hierarkkiseen malliin, mutta ei välttämättä edellytä sitä."

ReMine:
"Polveutumismalli riippuu siitä, missä määrin jo kehittyneitä piirteitä on myöhemmin kadonnut. Oletettavasti nämä häviöt ovat merkittäviä ja piirteissä tapahtuneet korvautumiset huomattavia. Ei siten ole mitään syytä olettaa lokeroitunutta hierarkiaa. Jälkeläiset voisivat olla hyvinkin erilaisia sekä etäiseen esi-isäänsä että sisarryhmiinsä nähden ja vailla selviä piirteitä, jotka linkittäisivät niiden paikan hierarkiassa. "

"Evoluutio ei edellytä hierarkkista mallia, sillä sellaisia voisivat tuottaa myös ominaisuuksien menetykset, korvautumiset, anageneesi (korkeammalle kehittyminen), geenisiirtymät, pelkistymät tai useampi alkusynty. Näin ollen hierarkian olemassaolo ei todista evoluutiota. "

Denton:
"Ryhmittynyt hierarkiamalli on kaikkea muuta kuin suoraviivainen todistus orgaanisesta evoluutiosta, vaikka niin yleisesti ajatellaan. Siinä on puolia, joita ei voi luonnollisesti johtaa mistään satunnaisesta evoluutioprosessista. Jos hierarkia tukee jotain luonnon mallia, kyse on typologiasta, ei evoluutiosta. Olisi paljon helpompi kiistellä evoluutiosta, jos luonto olisi jakautunut vähemmän selvärajaisesti, jos systema naturalae koostuisi suureksi osaksi päällekkäisistä luokista osoittaen siten jaksottaisuutta ja jatkuvuutta."

Mark Ridley:
"Kaikenlaiset kohteet, olkoot ne evolutionaarista alkuperää tai ei, voidaan luokitella hierarkkisesti. Esimerkiksi eri valmistajien itsenäisesti tekemät tuolit voidaan luokitella materiaalin, värin, valmistusajankohdan tms. mukaisesti. Se tosiasia, että elämä voidaan luokitella hierarkkisesti, ei itsesssään ole argumentti evoluution puolesta. "

Voidaan siis todeta, että samankaltaisuudet ovat seurausta lähinnä ihanteellisesti toimivien rakenteiden rajallisuudesta ja lajien suuresta määrästä. Toimivuuden perusvaatimukset esim. imettäväisillä ovat samat, mutta ympäristöstä, elintavoista ym. johtuvat seikat edellyttävät lajikohtaisia eroja. Mitä suurempi lajimäärä, sitä selvemmin niiden luokittelussa näkyy toiminnallisen tarkoituksenmukaisuuden seurauksena väistämättä syntyvä fylogeneettinen hierarkia.

Erillisten haarojen sopiminen runkoon
Evoluutioteorian sanotaan ennustavan, että kaikki itsenäiset fylogeneettiset todistusketjut voidaan liittää yhteiseen elämänpuuhun ja että eliöiden biologisiin molekyyleihin liittyvät vertailut vahvistavat tämän.

Vaikka molekyylibiologiset vertailut saattaisivat tukea oletusta yhteisestä esi-isästä, on syytä muistaa, että vertailuaineisto on pakostakin ollut melko suppea ja kohdistunut lähinnä vain muutamaan valittuun molekyyliin. Lisäksi on tärkeää huomata, etteivät näihin vertailuihin perustuvat sukupuut ole yhteensopivia lajien morfologisiin vertailuihin perustuvien sukupuiden kanssa. On tosiasia, että ne ovat usein hyvin erilaisia. Tämä ristiriita on tunnettu jo kauan. Biokemisti Christopher Schwabe kirjoitti v. 1986:

"Molekyylievoluutiota ollaan hyväksymässä paleontologian huippumenetelmäksi evolutiivisten suhteiden tutkimisessa. Molekyylievolutionistina minun pitäisi olla siitä iloinen. Sen sijaan näyttää hämmentävältä, että esiintyy niin monia poikkeuksia; niin monia, että luulen näiden poikkeusten - omituisuuksien - saattavan sisältää sen tärkeämmän viestin. "

Schwabe ja eräät muut ovatkin arvelleet, että evolutiivisessa elämänpuussa saattaisi olla useampia kuin yksi juuri ja että myös sen haaroissa on tapahtunut säätelygeenien kahdentumisten ja muiden mutaatioiden aiheuttamia suurehkoja muutoksia. Elämänpuu olisikin siten enemmänkin risukko kuin puu. Vaihtoehtoisten mahdollisuuksien kirjo johtaa siihen, etteivät molekyylibiologiaan perustuvat sukupuut ole luotettavia, eikä niitä siten voi käyttää todisteena. (Hieman lisää molekyylibiologiasta)

Fossiilien sopivuus fylogeneettiseen puuhun
Fylogeneettisen sukupuun mukaan kaikki eliöt polveutuvat yhteisestä esi-isästä. Niinpä myös uskotaan, että kaikki fossiiliset eliöt sopivat tähän puuhun. Teoriassa mikään ei kuitenkaan pakota niitä sopimaan tähän sukupuuhun. Koko puuhan on itse asiassa vain evolutiivista ajattelua heijastava kaavio, jossa haarat on jälkikäteen järjestetty samankaltaisuuksien ja oletettujen sukulaisuuksien perusteella. Joihinkin haaroihin suhtaudutaan dogmaattisemmin, toisia voidaan tarvittaessa korjailla. Mikään niistä ei ole kuitenkaan kiveen kirjoitettu.

Fylogeniat ovat siis luonteeltaan tilapäisiä. Niinpä on erehdys kuvitella, että ne olisivat falsifioitavissa esim. sillä, että löytyisi imettäväisen ja linnun välimuoto. Jos sellainen löytyisi, standardi fylogeniapuu vain järjestettäisiin uudestaan, jotta uusi löytö saataisiin sopimaan siihen.

Kuinka helpppoa tällainen sukupuun uudelleenjärjestely on, kävi ilmi pari vuosikymmentä sitten, kun 'imettäväis-linnun todellisuus', lintujen ja imettäväisten oletettu yhteinen esi-isä oli systemaatikkojen väittelyn aiheena. Brian Gardinerin analyysin mukaan linnut olivat lähimpänä imettäväisiä. Tukea hypoteesilleen hän sai kahden Cambridgen molekyylitutkijan aineistosta.

Monet olivat valmiita hyväksymään tämän näkemyksen, eräs ranskalainen paleontologi jopa rekonstruoi tämän hypoteettisen lintujen ja imettäväisten yhteisen esi-isän - eräänlaisen lämminverisen, karva/höyhenpeitteisen kiipeilevän hyönteissyöjän. Näin siis sukupuun haarat voidaan helposti järjestää uudelleen jopa imettäväisten ja lintujen välillä, tarvitsematta silti loikata pois yhteisen sukupuun ideasta.

Imettäväisen ja linnun näennäisen välimuodon löytäminen ei välttämättä vahvistaisi sitä siirtymämuodoksi, koska sitä voitaisiin pitää konvergentin (rinnakkaisen) evoluution tuloksena. Itse asiassa monien toisiaan muistuttavien eliöiden uskotaankin kehittyneen eri teitä itsenäisesti. Jotkut asiantuntijat uskovat esim. joillakin dinosauruksilla olleen linnuille tyypillisiä ominaisuuksia, jotka kuitenkin olisivat kehittyneet itsenäisesti vailla sukulaisuutta lintujen esi-isiin. Jos siten jokin lintua muistuttava imettäväisen sukuhaara todettaisiin itsenäiseksi ja konvergentiksi, sitä ei voisi sijoittaa sukupuuhun imettäväisen ja linnun välimuotona.

Joka tapauksessa tämä esimerkki osoittaa, että yleisesti hyväksyttyä fylogeenista sukupuuta voidaan aina muuttaa ja korjailla uusia käsityksiä vastaavaksi. Kaikki fossiilit voidaan aina jotenkin sovittaa tällaiseen kaavioon, mutta siitä seuraa, ettei fossiilien sopivuutta voida käyttää yhteisen sukupuun todisteena.

Fossiilien kronologinen järjestys
Teorian sanotaan myös ennustavan, että fossiilit esiintyvät geologisissa kerrostumissa fylogeenisen sukupuun osoittamassa kronologisessa järjestyksessä.

Kuten jo edellä todettiin, lajien järjestys sukupuussa on olettamuksiin perustuvaa ja sitä voidaan aina muuttaa. Yhteiseen esi-isään perustuvassa hypoteesissa ei itsessään ole mitään, mikä edellyttäisi lajien sijoittuvan tällaisen keinotekoisesti rakennetun sukupuu-mallin mukaan. Yhteinen alkuperä ei edellytä edes lokeroitunutta hierarkiaa vaikka saisikin sen aikaan joissain kohdin. Fylogenia on yksinkertaisesti vain kuvaus siitä järjestyksestä missä evolutionistit uskovat lajien ilmaantuneen; se ei kerro siitä järjestyksestä missä niiden pitäisi ilmaantua.

Jos jokin laji taksonomisesti on jonkin toisen esi-isä, se ei välttämättä merkitse, että fossiilit esiintyisivät geologisissa kerrostumissa samassa järjestyksessä. Usein ne ovatkin kerrostumissa joissa niiden 'ei pitäisi olla', mikä seikka aiheuttaa paleontologeille jatkuvasti päänvaivaa ja kiistelyä.

Paleontologi Wise kirjoittaa:
Fylogenian ja fossiilikerrostumien riippuvuus ei ole niin vahva kuin ensinäkemältä vaikuttaa. Kun kaikkia eliökuntia, pääryhmiä ja luokkia verrataan uskottavimpiin sukupuihin, yli 95 prosenttia niistä ei vastaa fossiilien järjestystä kerrostumissa. Merkittävää vastaavutta on ainoastaan ensiksi ilmaantuneiden kasvien ja niveljalkaisten kohdalla. Tämä koskee kaikkia eliöryhmiä, niin meressä kuin maallakin eläviä. Ei näin ollen ole selvää, että makroevoluutio olisi todella hyvä selitys elämän pääryhmien esiintymisjärjestykselle fossiilikerrostumissa. Esimerkiksi sellainen radikaali idea kuin maailmanlaajuinen vedenpaisumus, mikä asteittain peitti ensin meret ja sitten maan, selittäisi itse asiassa paremmin fossiilikerrostumissa havaittavan eliöryhmien perusjärjestyksen.

Surkastuneet elimet
Teorian mukaan eliöiden yhteisestä alkuperästä seuraa, että joillakin organismeilla on jäljellä rakenteita (surkastumia) toiminnoista, jotka ovat kehityksen myötä kadonneet tai heikentyneet. Koska joillakin eliöillä on tällaisia rakenteita, sen sanotaan tukevan teoriaa.

Yhteinen alkuperä ei tietenkään edellytä kaikkien mahdollisten rakenteiden surkastumista, vaikkakin sen voisi ymmärtää uusdarvismin satunnaisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan näkökulmasta. Mutta jotta jotakin rakennetta tai toimintoa voitaisiin pitää luonnonvalinnan aikaan saamana surkastumana, pitäisi ensin voida osoittaa millaisen vähittäisen kehitysketjun tuloksena se on syntynyt. Toisaalta uusdarvinismikaan ei pidä surkastumia välttämättöminä vaikka hyväksyykin joitakin satunnaisia tapauksia. Kaikki tulokset voidaan kuitenkin yhtä hyvin selittää eri kehityslinjoissa tapahtuneilla satunnaisilla mutaatioilla ja valintatilanteisiin liittyvillä epävarmuustekijöillä.

Joka tapauksessa surkastuneet elimet eivät tue väitettä yhteisestä alkuperästä. Parhaassakin tapauksessa ne kertovat vain, että kyseiset ominaisuudet olivat aiemmin täysin kehittyneitä. Ne eivät kerro mitään siitä, miten nuo ominaisuudet ilmaantuivat, ts. ovatko ne peräisin yhteisestä alkumuodosta, monista itsenäisesti luoduista eliöistä vai luotiinko ne täysin muista riippumatta. Koska surkastumia voi esiintyä niin irrallisissa linjoissa kuin niissäkin, jotka voidaan teoreettisesti juurtaa johonkin sukulinjaan, niitä ei voi pitää todisteina kaikkien organismien yhteisestä alkuperästä.

Evolutionistisen näkemyksen mukaan surkastumat ovat olosuhteiden muuttumisen tms. johdosta tarpeettomiksi käyneitä rakenteita, jotka luonnonvalinnan tuloksena voivat joissakin tapauksissa muuttua korvaaviksi toiminnoiksi. Jonkin toiminnon määrittäminen tarpeettomaksi on kuitenkin ongelmallista ja hyvin subjektiivista. Lukemattomilla surkastumina pidetyillä toiminnoilla on lähemmässä tarkastelussa todettu olevan tärkeä tehtävä. Kun esim. Wiedersheim aikoinaan listasi ihmisestä noin sata surkastumaa, nykyiset tutkijat luettelevat korkeintaan neljä tai viisi, jotkut eivät ainoatakaan. Mistä voidaan varmasti tietää, mikä funktio jollakin rakenteella on aiemmin ollut ja onko se missään vaiheessa käynyt tarpeettomaksi? Kuitenkin niin olisi täytynyt tapahtua, jotta luonnonvalinta olisi sen hylännyt. Toisaalta, jos jokin toiminto todella on surkastuma, se osoittaa vain rappeutumista eikä kehitystä.

On sanottu, että jos Jumala olisi luonut kaikki eliöt, voisi odottaa jokaisen lajin kaikkien ominaisuuksien täyttävän odotukset ainutlaatuisen korkean insinööritaidon mukaisesta suunnittelusta. Tällainen väite ei kuitenkaan perustu tieteeseen vaan uskonvaraiseen ennakkonäkemykseen. Jonkin ominaisuuden optimaalisen toimivuuden mittaaminen edellyttää sen tarkkaa suhteuttamista lajin muihin toimintoihin, elinympäristöön ja viime kädessä koko luonnon tasapainoon, mikä lienee useimmiten mahdotonta. Lisäksi pitäisi huomioida mahdollisen rappeutumisen aiheuttamat heikentymät.

On myös väitetty, että hypoteesi yhteisestä alkuperästä voitaisiin falsifioida löytämällä jokin surkastunut elin, jota lajin fylogenisilla esivanhemmilla ei ollut. Tämäkin päätelmä on virheellinen. Jos esim. joltain kalalta löytyisi vähäinen jalan tai lantion surkastuma (kuten on esitetty), sitä voitaisiin pitää surkastumana vain, jos ajatellaan tapahtuneen takaperoista evoluutiota. Muussa tapauksessa se pitäisi tulkita uuden elimen alustavaksi kehitysvaiheeksi.

Itse asiassa uusien, kehittyvien toimintojen puute on ongelma hypoteesille eliöiden yhteisestä alkumuodosta. Jos "evoluution historiassa väistämättä tapahtuu vanhojen toimintojen häviämistä ja uusien esiintuloa", miksi vain rappeutumisesta löytyy merkkejä?

"Vaikka merkkejä entisten, optimaalisempien toimintojen rappeutumisesta on olemassa, puuttuu todisteita siirtymisestä kohti uusia optimaalisia muotoja. Näyttäisi siltä, kuin Älykäs Suunnittelija olisi menneisyydessä luonut optimaalisia toimintoja jotka elämän historiassa olisivat etääntyneet tuosta optimaalisuudestaan. Tämä sekä kehittyvien ominaisuuksien puute on paremmin selitettävissä älykkään suunnittelun kuin evoluution avulla." (Wise)

Eräs seikka, jota jotkut vieläkin pitävät evoluution luonnollisena seurauksena ja osoituksena teorian oikeellisuudesta, on embryologian eli sikiövertailun osoittamat samankaltaisuudet. Nämä 'todisteet' ovat perustuneet vääristeltyyn kuvasarjaan ja johtavat evolutionistitkin ovat nykyään jo laajalti hylänneet koko asian merkityksettömänä. Mutta vaikka sikiöt todella muistuttaisivat toisiaan, se olisi paremmin selitettävissä yksilönkehityksen eri vaiheiden tarkoituksenmukaisuuden pohjalta. Tähän asiaan voi lähemmin perehtyä vaikkapa Pauli Ojalan sivuilla

Päätelmä
Evoluutioteorian ongelmana on sen taipumus sulattaa itseensä ristiriitaisia asioita. Vaikka ei olekaan mitään väärää siinä, että teoria mahdollistaa erilaisia ilmenemismuotoja, siitä kuitenkin seuraa ettei se ole falsifioitavissa. Jos teoria ennustaa sekä A:n että sen vastakohdan, ei niitä vastaavia havaintoja voi käyttää teorian todisteena. Tilannetta voisi verrata siihen, että aikataulun mukaan bussi joko tulee pysäkille tai ei tule. Aikataulu pitää tällöin aina paikkansa, mutta on silti käyttökelvoton, koska sen perusteella ei tiedä tuleeko bussi vai ei. Kun evoluutioteoria mahdollistaa fylogenisessa elämänpuussa erilaiset hierarkiat, oksien erilaiset sijoittelut, fossiilien siirtelyt oksalta toiselle sekä oletukset, joiden mukaan elämällä saattaisi olla useampia kuin yksi alku, koko puun uskottavuus on vähintäänkin kyseenalainen.

Edellä käsitellyt asiat muodostavat vain osan siitä, mitä evoluutioteorian sanotaan ennustavan. Muista seikoista voisi mainita eliöiden maantieteellinen jakautuminen, samankaltaisten rakenteiden erilaiset funktiot, geneettiset, morfologiset ja toiminnalliset muutokset, lajiutuminen ym. Niihinkin kuitenkin sisältyvät samat heikkoudet: ne voidaan selittää myös eri tavalla ja tarvittaessa aina uudelleen ja ristiriitaiset seikat voidaan joko liittää osaksi teoriaa tai jättää huomiotta. Näin teoriaa kokonaisuudessaan on lähes mahdoton falsifioida, eikä se täytä tärkeintä tieteelliselle teorialle asetettua vaatimusta.

Asiasta lisää (engl.): trueorigin.org

Kommentoikaa tiedemiehet
Tämä löytyi eräältä ns. "vaihtoehtoiselta" palstalta.

Aloitan vain tämän, myöntäen tietämättömyyteni.

2ND TRUTH

Tilastot osoittavat, että evoluutioteoria auttaa käyttäjää ymmärtämään hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia. Hyvinvoivilla ihmisillä on siis aikaa kehitellä tällaisia teorioita, hyvänä esimerkkinä Teijoster. Kirjoittaja ei selvästikään ymmärrä sitä, että evoluutioteorian myötä evoluutiomallien ristiriitaisuus havainnollistaa hyvinvointimalliamme sekä huomaamattomia haittojamme sekä epävarmuuksiamme. Ennustavuus (tai ennustettavuus!) avaa silti itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti tietoutta.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Uusimmat

Suosituimmat