Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

500 miljoonalla vuodessa varastetaan tavaraa, kuitenkin suurimman osan varastaa rehelliset veronmaksajat tutkimuksen mukaan.

Tilanne tekee varkaan.

Älkää varastasko.

Kommentit (13)

tiäremiäs
500 miljoonalla vuodessa varastetaan tavaraa, kuitenkin suurimman osan varastaa rehelliset veronmaksajat tutkimuksen mukaan.

Tilanne tekee varkaan.

Älkää varastasko.

Yritysjohtajat ja politiikot varastavat Suomen kansalaisten verovaroja 100 000 000 000 euroa vuodessa. Siitä vaan tikkaria pöllimään lähi-Siwaan tumpelot.

Asennemuutos. Ennen varastelu oli suuri häpeä ja iso synti, nykyään monet vanhemmat eivät viitsi tai osaa kasvattaa lapsiaan siihen ettei toiselta saa varastaa. Samaten lapsia hemmotellaan herkuilla ja ne lihovat ja pilaavat hampaansa. Ja kun yksi ei ole kunnolla, kaverit matkivat vaikka olisi miten opetettu kotona. Ei lapsi aikuisilta opi asioita kovinkaan herkästi vaan kavereiltaan, nehän ovat samalla aaltopituudella - muistelkaapa itse. Aikuiset ovat hyvän tai pahan lähteitä, mutta eivät kavereita. Lasten kanssa pitää olla tiiviisti yhdessä ja kysellä asioista, silloin tietää niiden metkut. Esimerkki on paras opetus. On tyhmää sanoa ettei saa polttaa eikä juoda jos itse vetää joka viikonloppu perseet olalle ja paadero hulmuaa huulessa.

Habbo-Hotellissa varastelu on kuulemma varsin yleistä. Omatkin lapset pöllivät siellä tavaroita mutta pidimme puhuttelun asiasta ja se loppui siihen. Olivat tehneet tunnuksen joka pöllii ja lahjoittaa muille ettei haittaa vaikka se saa kenkää eli kuukauden porttikiellon. Tilaisuus tekee varkaan, todellakin.

mopo
Yritysjohtajat ja politiikot varastavat Suomen kansalaisten verovaroja 100 000 000 000 euroa vuodessa. Siitä vaan tikkaria pöllimään lähi-Siwaan tumpelot.

Asiaa! Kaikki verot pitäisi lakkauttaa, niillä vain maksellaan herrojen kuljetuksia hienoilla autoilla ja viinoja, ihan turhia ovat.

Korkea veroaste ei ole tulonsiirtoa rikkailta köyhille, vaan tulonsiirtoa kaikilta rehellistä työtä tekeviltä byrokraattien laumoille. Mitä säännellympi talous, sitä mittaamattomampaa köyhien kokema kurjuus on.

tiäremiäs
500 miljoonalla vuodessa varastetaan tavaraa, kuitenkin suurimman osan varastaa rehelliset veronmaksajat tutkimuksen mukaan.

Tilanne tekee varkaan.

Älkää varastasko.

Kysymys on moraalista, Euroopassa on ehkä enempi tavallisia varkaita, mutta Suomalainen varastaa omalta työnantajaltaan viemällä kaikenlaista pikkutavaraa kotiin.
Se katsotaan oikeudeksi, eli tavallaan palkan lisäksi ...

Bensaa kuulemma tankataan maksamatta yhä enemmän. Ja sen maksaa taas ne jotka bensansa maksaa nousseilla hinnoilla. Eli bensayhtiöt ottavat varastamisesta johtuvat tappiot asiakkailtaan. Se on reilua se.

Armitage

Tässä on taas tilastollinen kepponen, Bensan varastaminen ei ole varastamista, se on näpistys.
Näpistyksistä ei joudu raastupaan, ennenkuin niitä on vähintään joku kolmekymmentä peräkkäin.

Tämä on tätä humaania suvaitsevaisuutta, jota niin kaipaamme tähän kylmään pohjoiseen maahan enempi ...

Ootteko muuten kattonu semmosen kääpiöpornoleffan missä joku tyyppi kantaa salkussa kääpiötä ja sitten kun alkaa panettamaan niin heitetään salkku sängylle ja otetaan kääpio ulos ja käydään hommiin?

Unvelievable Movie - i'm still in shock!

YsKös itse

HÄH?

Siis sellanen metrinen kääpiökö laukussa?

Maukka Perusjatka

Joo ootkos kattonut?

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat