Tunnistatko syyllisyydentunteen?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Siis tunnetko syyllisyydentunnetta, vaikka järkesi kertoo ettet ole syyllinen?

Esim. lapsi ei ole syyllinen pahoinpitelyyn, olipa lapsi tehnyt tai puhunut mitä tahansa, mutta useat tuntevat syyllisyyttä lyöjän teoista/puheista.

Tuntuu siltä, että suomalaiset ovat erittäin syyllisyydentuntoista porukkaa.. vai ovatko?

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Syyllisyydentunne tekeytyy milloin miksikin - hyävä ihminen - naamioksi.. Olen muka hyvä, kun olen työnarkomaani, joka ei kuuntele itseä, siis tarpeita .. levon tai akun latauksen tarvetta.

Olen myös - hyvä ihminen - jos olen tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät oikeesti vois vähempää kiinnostaa.. esim. rakkaat sukulaiset... etenkin vanhat.. niistä ego saa täydet kymmenen pistettä oitis!

Ja myös - olen hyvä - ihminen, kun sanon - kyllä - vaikka tarkoitan - ei - . Ja erittäin hyvä ihminen vie haudalle kalliin seppeleen, on surullinen muka kuolleen takia.

Kyllä elämä on ihmeellistä!

Vierailija

Nuo ajatelmat ja kuvaukset ei päde kyllä promilleakaan ainakaan tänne että tiä sitte muista. Todella säälittävää jos noin on

Vierailija
skOh
Nuo ajatelmat ja kuvaukset ei päde kyllä promilleakaan ainakaan tänne että tiä sitte muista. Todella säälittävää jos noin on

Ei noin ole, mutta tuntua voi, että muka olis. Ja oletetusti aikas moni tuntee olevansa hyvä ihminen, kokematta/tiedostamatta että on, siis hyvä ihminen, tuntuipa miltä tahansa.

Vierailija

Kyllä tuo syyllistäminen on hyvinkin yleistä, itsensä ja muiden.
Erikoisesti tämä on kilttien ihmisten ongelma, siis itsensä syyllistäminen.

Lehtikauppiaallekin tekisi mieli lyödä luuri korvaan, vaan tulee useinmiten kuitenkin se litania kuunneltua.

Ei kuitenkaan halua aiheuttaa kenellekään pahaa mieltä, eikä tarkoituksellinen loukkaaminen olekaan hyvä asia.

Vaikka ihmisessä ei olekaan mikään mikä voisi loukkaantua, muu kuin mielikuva, niin silti tahallinen luokkaus on julmaa.

Sitäpaitsi vain sellainen ihminen joka täysin tiedostaa itsensä, ei loukkaannu. Muut kyllä loukkaantuvat ja vihastuvat.

Ei kuitenkaan ole syytä ryhtyä toimimaan toisen ihmisen ehdoilla, joten on opittava myös sanomaan ei.

Vierailija

Saattaa olla niinkin, että syyllisyydentunto on melko syvällä ihmismielen sopukoissa; osin se on varmaankin kulttuurin/kasvatuksen tulosta, mutta se voi olla osin myös perinnöllinen ominaisuus. Kristinuskossa puhutaan perisynnistä. Käsitteenä se viittaisi siihen, että melko laajat ihmisjoukot tuntevat "syntiä"/syyllisyyttä.

Vierailija

Terve ja sairas syyllisyys

Luento STI:ssä 22.2.2006

Sirpa Knuutila

- kyky tuntea syyllisyyttä on normaali ja terve asia, se on ihmisyyden tunnusmerkki

- syyllisyydentunne on kipua ja pahaa oloa mielen ja tunteen alueella, se saa ihmisen puo­lus­tau­tu­maan, kaunistelemaan asioita, jopa valehtelemaan, pakenemaan (1. Moos. 3:8, 10–13)

-miksi syyllisyydentunteita?

-moraali: kysymys oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta – väärät teot, joista seuraa syyllisyys

-kristillinen ihmiskäsitys: ihmisen vastuullinen asema ihmisten ja ennen kaikkea Jumalan edessä; syntiinlankeemus – syyllisyys

-erilaiset näkökulmat syyllisyyteen:

-psykologia: syyllisyydentunteet ja niiden osuus ihmisen käyttäytymisessä, niiden vaikutus per­soo­nal­lisuuteen ja elämään yleensä

-psykiatria: sairaat, tekoihin nähden epäsuhteiset syyllisyydentunteet (liika syyllisyys – puuttuva syyl­lisyys)

-oikeustiede: lainkäyttö: teot oikeita tai vääriä; oikeuspsykiatria

-teologia: omantunnon toiminta (varoittaa, nuhtelee, syyttää), synti-käsite, syyllisyys ja synnintunto (= rikkomuksen tunnistaminen, tunnustaminen ja anteeksipyytäminen) Jumalan edessä, syyllisyys Jumalan ratkaistavissa, synti rikkomus Jumalaa vastaan, aina, ja syyllisyyttä hänen edessään

-kahdenlaista syyllisyyttä, oikeaa ja väärää:

-oikea, terve syyllisyys on tietoisuutta siitä, että on tehnyt väärin, väärä teko on nimettävissä, syyl­li­syydentunne voi auttaa lopettamaan vääryydet ja korjaamaan virheet

-omassatunnossa puhuu Jumalan ääni, omatunto vaatii meitä tekemään sitä, minkä tiedämme oi­keak­si ja kieltää tekemästä sitä, minkä tiedämme vääräksi; Jumala ilmoittaa Sanassaan, mikä on oikeaa ja väärää, omantunnon toiminta osoittaa, että olemme jatkuvasti Jumalan kasvojen edessä (Kris­tin­op­pi § 16, 21–25, 66–77)

-sovinnon etsiminen ja väärien tekojen katuminen, anteeksipyytäminen 1. Joh. 1:7, 9–10 (totuus, va­lo); Matt. 5:23–25 (riitojen sopiminen); anteeksiantamisprosessi voi olla tunnetasolla pitkään kes­tä­vä, mutta anteeksipyytäminen (joka usein vaatii nöyryyttä) ja -saaminen vapauttavat molemmat osa­puolet syytöksistä ja jatkuvista rangaistuksen vaatimuksista, syyllistämisestä, syyl­li­syy­den­tun­teis­ta, vihasta ja katkeruudesta ja palauttavat yhteyden

-anteeksiantaminen ei merkitse koskaan vääryyden hyväksymistä, vaan sitä, että teon tekijä ar­mah­de­taan

-ripin merkitys

-väärä, sairas syyllisyys tarkoittaa sitä, että henkilö kokee syyllisyyttä, vaikkei tiedä, mitä on teh­nyt väärin, tämä tunne saa ihmisen kokemaan: olen väärä tai vääränlainen (häpeä)

-anteeksipyytäminen tai -antaminen ei auta, ei myöskään rippi, koska ei ole konkreettista an­teek­si­pyy­dettävää tai -annettavaa asiaa, tähän liittyy häpeä: ei ole ollut tervetullut elämään, ei ole lupaa ol­la olemassa omana itsenään, syyttömästä voi tulla syyllinen, uhri

-on tunne syyllisyydestä, mutta ei oikeata syyllisyyttä

-väärä syyllisyys ei niinkään omien tekojen tulosta, vaan muiden tekojen seurausta, josta seuraa hä­peä, syyllistäminen

-liialliset syyllisyydentunteet joissakin psyykkisissä häiriöissä (esimerkiksi masennus)

-neuroottinen syyllisyys: lapsella on tarve omaksua ympäristön käskyt ja kiellot – pakko totella, syyl­listäminen esimerkiksi kasvatuksessa – syyllisyydentunteet – elämän rajoittaminen

-väärä syyllisyys tunne-elämän vamma, parantumiseen tarvitaan paljon rakkautta, hyväksyntää ja ai­kaa, totuuden ymmärtämistä omasta elämästä – tavoitteena itsensä arvostaminen ja hyväksyminen se­kä oikean, aidon syyllisyyden tavoittaminen ja myös siitä vapautuminen

-väärä syyttömyys: tunne-elämän vamma: ei syyllisyydentunteita siitä, mitä on tehnyt väärin, psy­ko­pa­tia / persoonallisuushäiriö.

Vierailija
Tarkkailija
Saattaa olla niinkin, että syyllisyydentunto on melko syvällä ihmismielen sopukoissa; osin se on varmaankin kulttuurin/kasvatuksen tulosta, mutta se voi olla osin myös perinnöllinen ominaisuus. Kristinuskossa puhutaan perisynnistä. Käsitteenä se viittaisi siihen, että melko laajat ihmisjoukot tuntevat "syntiä"/syyllisyyttä.

Joo, kulttuurin ja kasvatuskulttuurin tulosta ja myös perinnöllistä. Perisynti käsite viittaa syyllisyyteen... synnintuntoon. Raskas tunne tuo syyllisyys... sen tunteen ruokkiminen ei päästä irti tuntemasta sitä, vaan pitää tiukassa otteessa...

Paljon tai vähän synnintuntoa, kyseenalaistamalla sitä, se alkaa menettää otettaan. Harha alkaa paljastua... ei ole pelättävää, vaikka siltä tuntui.

"Terve syyllisyydentunto on kuollut tunto." Eli silloin ei toimi syyllisyyden TUNTEESTA käsin vaan TARPEESTA käsin. Kehtaa olla se mikä on, ja antaa elämäntapa rauhan myös muille.

Häpeä (syyllisyydentunne) on siitä metka tunne, että se voi panna kyselemään tuon synnin perään... Että olenko jonkin synnin alainen kun olen tänne syntynyt? ... sillä syntiseksi/syyllisyydentuntoiseksi ei tulla jotain tekemällä vaan jotain olemalla. Olemalla siis ihminen.

Täytyy todeta, ettei mee jakeluun tuo olemuksellinen syntisyys, siksi se on erittäin epäilyttävä totuus...

Vierailija

Ei kannat pyytää keneltäkään anteeksi, paitsi itseltä. Sitä vastaan on rikkonut, mutta vain näennäisesti.

Itseltä voi mm:ssa pyytää anteeksi monia eli yhtä asiaa, pelkoa.

Esim. Pyydän tai siis annan itselle anteeksi että luulin olevani maailman napa, siis tunsin niin... mutta järki kertoi, että ei, olen vain hyttysenkakki Itämeressä... maailma tulee aivan hyvin toimeen ilman minua.

Vierailija
qaz
Ei kannat pyytää keneltäkään anteeksi, paitsi itseltä. Sitä vastaan on rikkonut, mutta vain näennäisesti.

Itseltä voi mm:ssa pyytää anteeksi monia eli yhtä asiaa, pelkoa.

Esim. Pyydän tai siis annan itselle anteeksi että luulin olevani maailman napa, siis tunsin niin... mutta järki kertoi, että ei, olen vain hyttysenkakki Itämeressä... maailma tulee aivan hyvin toimeen ilman minua.

En koe olevani edes hyttysen kakka Itämeressä.. Tunnistan myös omat puutteeni ja yritän niiden kanssa elää.. Ihanaa kuulla että täällä maailmassa on myös täydellisiä ihmisiä, kuten qaz ja Kaneli. Kumpikin tuo esille omaa hyvyyttään, kummaltakaan en ole kuullut, että olisi missään toimineet väärin, kumpikin elää suuressa rakkaudessa.. Ilo saada tavata itse pyhimyksiä ihan näin foorumin välityksellä..

Mutta qaz ainakin on ihmisen irvikuva, antihyvyyden ilmentymä, tapettava syöpäläinen..

Miksi minä tunnen syyllisyyttä tällaista tekstiä kirjoittaessa..

ANTEEKSI Fiisas!
OK! saat, mutta keskity jatkossa elämään ja pyri pois saastuttavasta internetistä.
Ok! Siihen pyrin, niin kuin jokainen läsnäolon hyvän olon tiedostava ihminen...
HEI HEI!!!!!!!!!!!!!

Ps. Hellsten puhuu hyvin häpeästä, miellän sen eri asiaksi kuin syyllisyyden...

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005

Jos osaa tunnistaa muissa syyllisyydentunteen, niin on helpompaa ajatella että kykenisi myös kontrolloimaan omia eleitään. Näin vallankäyttö helpottuisi kummasti, kun voi vaihtaa maskin päälle kun täyttää jokin sosiaalinen tarve pelastaakseen nahkaansa. Edelleen, tässä ihan irrallinen heitto tukemaan sitä teesiä, miksi naisissa on monen mielestä paljon hyviä ihmisten manipuloijia ja epäsuorien suostuttelustrategioiden käyttäjiä: he tekevät sitä ainakin osittain siksi koska ovat hyviä siinä ja saavat siitä siten tyydytystä. Der Wille zur Macht?

Ei nyt ole viitettä mitä kaivaa tuon argumentin seksikkyyden korostamiseksi, mutta ilmeiden tunnistuskyky lasketaan yhdeksi (psykologisissa testeissä mitattavan) empatointikyvyn osa-alueeksi. Ilmeiden tunnistamiskyvyssä on siis kyvystä tunnistaa toisten mielentiloja pienistäkin vihjeistä, mikä edesauttaa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Tämä on sekä opittu että peritty ominaisuus, jolla on osoitettu olevan mahdollista yhteyttä sikiöaikaiseen androgeeni-altistukseen ([size=75:r3pttstc]androgeenit = 'mieshormoneja', hormoneja joita esiintyy suurempina pitoisuuksina miehen veressä[/size:r3pttstc]).

Mitä tulee tuohon syyllisyydentunteen tunnistamiseen itsestä (minusta), niin ei siihen kyllä yleensä kauaa mene. En ole vähään aikaan joutunut/päätynyt puolustelemaan omia tekojani tai valintojani mielestäni eettisinä (mikä ei vielä kerro paljoa, tiedän), eli en ole tehnyt nopeaa moraalista palautetta vaativaa synnintunnustusta vähään aikaan.

Oikeastaan näen tämänkin pointin kaksipiippuisesti. Toisaalta kiltteydessä "rypeminen" voi johtaa korkeaan moraaliin, mutta toisaalta tulee mieleen ideaalitila jossa haluaa sitten pysyä. Eli vastuuta pitäisi tuntea niin itseä kuin muitakin kohtaan, kyetä siis altruistisesti näkemään laajempi konteksti ja katsoa itsenä toiminnallisena ja elimellisenä osana sosiaalista yhteisöä, eikä tarkastella itseä irrallisena sen sisäisistä säännöistä. Tähän vaikuttavat monet sosiaaliset tekijät ja paineet olla tietynlainen muiden silmissä. Jos muilta ryhmän jäseniltä ei hyväksy virheitä, omia hänen luulisi piilottelevan erityisen ankarasti.

Toisten puolesta olen tuntenut lukemattomia kertoja syyllisyydentunnetta, mutten sitäkään voimakkaan vähään aikaan. Kohtalaisen terve ihminen kyllä varmaan tajuaa, kun ärsyttää toisen ihmisen yli äärirajojensa tekemään jotain mitä tämä ei normaalisti tekisi. Tätä kutsutaan rikokseen yllyttämiseksi (kuten em. viitataankin) ja siitä oikeutetusti on säädetty vakaviakin sanktioita. Edelleen, sosiaalisesti lahjakkailla, keskimäärin useammin naisilla, valta löyhentää moraalia koska ei voi jäädä kiinni. Näin syyllisyydentunne mitä vähemmän "sosiaalisesti välkyt" normaalisti tuntisivat ja mikä johtaisi käyttäytymisen uudelleen arviointiin, jää manipulaattoreilla tapahtumatta. Kun voi manipuloida muita ja välttää sanktiot, voi muodostaa oman moraalinsa tai unohtaa koko omaa elämää koskemattoman pellekäsitteen hetkeksi täysin. Näin kyky vaikuttaa toisiin (retoriikka) esiintymällä on nimenomaan valtaa ja sellaisena sitä tulisi analysoida. Foucaultia peruskouluihin!

Tuo syyllisyydentunteen hyväksyminen tupataan nykypäivänä liittämään herkästi näihin [oksettaviin] muotidiskursseihin kuten "heikkoon itsetuntoon", itsekkyyteen (yleisselittäjien nro Uno!), henkilön persoonallisuuteen (mitä paremmin henkilö [muka] tunnetaan) sun muihin psykologisointeihin. Kaikki mahdollinen tehdään, jotta puhetapa kuulostaisi akateemisemmalta ja näin ihmisten väliset suhdehistoriat, nyanssit, kontekstit ja yksilöiden elämäntilanteiden erot hämärtyvät "älyllistävän" tomupilven taakse.

Oikeasti, minua vituttaa niin paljon (muidenkin psykologiaan perehtyneiden ohella) laiskan tautologisesti tapahtuva ihmisten 'diagnosoiminen' kepillä sohien bittiavaruuden toisesta päästä tai viiden välikäden kertomusten kautta tietynlaiseksi 'caseksi/keissiksi'. Moraalinen selkäranka ja rohkeampi analyyttisyys uhrataan small talk -jumalan alttarille, joka haluaa vain nopeat nyökyttelysävärit ihmisten välisistä ongelmista; ei pohtia pysyvämpiä ratkaisumalleja.

tiäremiäs
En ole kennellekään mitään tehny, miks pitäis tuntee syyllisyyttä.

Jos jotain teen niin ihan oikeutettua on. En ole koskaan edes anteeksi pyytäny.

Eikä tarvikkaan.


"Olet vastuussa kaikista hyvistä teoista jotka olet jättänyt tekemättä"

- Voltaire (1694-1778)

PS: Tuota kun pänttää parisataa kertaa, voi terve annos hyödyllistä syyllisyydentunnetta tulla esiin ihan itsestään...

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Neonomide käytti hyvää sitaattia:
"Olet vastuussa kaikista hyvistä teoista, jotka olet jättänyt tekemättä"
- Voltaire (1694-1778) -

Ihminen on yhteisöllinen olento, joka ei ole olemassa vain itseään varten. Kuitenkin - valitettavasti - jatkuvasti törmää tyyppeihin, jotka näyttävät elävän vain itselleen. He ovat omaneduntavoittelijoita, narsisteja, joilla voi olla perhekin ympärillään, mutta jotka silti elävät vain itseään varten.
Siinä on syytä syyllisyydentuntoon ihan tarpeeksi, jos vain ymmärtäisivät...

Vierailija

Yhteisöllistä elämäntapaa viettävä koittaa unohtaa itsensä, siis tarpeensa ja tulee niin ollen eläneeksi siten, ettei luota itseensä, eikä häneen voi luottaa ...

Hän sanoo yhtä, mutta tarkoittaa toista.. ja ympäristön pitäisi omata kristallipallo, jotta hänen epäsuora viestintä menis perille...

Kaunis ajatus siitä, että yhteisöllisyys olisi muka mahdollista/tarpeellista, (jos ihminen on rehellinen suhteessa itseen/muihin) viehättää yhteisöllisyyden idean vaalijaa... Tunne tärkeä, ei tarpeet.

Kauniisti ajatteleva kiinnittää huomionsa siihen, miltä tuntuu, ei siihen oleelliseen, mitä tarvitaan.

Esim. vanhempana, tai omaishoitajana hän uhraa elämäänsä, eikä ymmärrä, että on itse valinnut roolinsa... Ei, hänen mielestään syy ei ole hänessä, jos ei jaksakaan... ei, se on yhteiskunnassa, tai itsekkäässä kumppanissa, joka ei lähde uhraajan kyytiin... Uhrautuja ei ymmärrä sitä, että kun ei jaksa on levontarve jäänyt huomioimatta, uupumus on mm:ssa hinta, joka muka kuuluu maksaa... Se muka on rakkauden teko, kun ei välitä tarpeistaan.

Syyllisyydentunteen totena pitäminen pitää kiinni syyllisyydessä, siis häpeässä. Häpeää omia tarpeita, eikä ymmärrä syvällisesti, mitä ne sellaiset ovat... Ja ikäänkuin kysyy, eikö ole itsekästä kuunnella itseä, siis tarpeita.

Syyllisyydentuntoinen syyllistää ympäristöään, suoraan tai epäsuorasti, sitä tiedostamatta, ja pointti on siinä, ettei syyllistäminen ole rakentavaa puuhaa... Ei tule kiinnittää omiin/toisen tunteisiin huomiota, vaan tulee kysyä, mitä tarvitaan.

Vierailija
qaz
Yhteisöllistä elämäntapaa viettävä koittaa unohtaa itsensä, siis tarpeensa ja tulee niin ollen eläneeksi siten, ettei luota itseensä, eikä häneen voi luottaa ...

Hän sanoo yhtä, mutta tarkoittaa toista.. ja ympäristön pitäisi omata kristallipallo, jotta hänen epäsuora viestintä menis perille...

Kaunis ajatus siitä, että yhteisöllisyys olisi muka mahdollista/tarpeellista, (jos ihminen on rehellinen suhteessa itseen/muihin) viehättää yhteisöllisyyden idean vaalijaa... Tunne tärkeä, ei tarpeet.

Kauniisti ajatteleva kiinnittää huomionsa siihen, miltä tuntuu, ei siihen oleelliseen, mitä tarvitaan.

Esim. vanhempana, tai omaishoitajana hän uhraa elämäänsä, eikä ymmärrä, että on itse valinnut roolinsa... Ei, hänen mielestään syy ei ole hänessä, jos ei jaksakaan... ei, se on yhteiskunnassa, tai itsekkäässä kumppanissa, joka ei lähde uhraajan kyytiin... Uhrautuja ei ymmärrä sitä, että kun ei jaksa on levontarve jäänyt huomioimatta, uupumus on mm:ssa hinta, joka muka kuuluu maksaa... Se muka on rakkauden teko, kun ei välitä tarpeistaan.

Syyllisyydentunteen totena pitäminen pitää kiinni syyllisyydessä, siis häpeässä. Häpeää omia tarpeita, eikä ymmärrä syvällisesti, mitä ne sellaiset ovat... Ja ikäänkuin kysyy, eikö ole itsekästä kuunnella itseä, siis tarpeita.

Syyllisyydentuntoinen syyllistää ympäristöään, suoraan tai epäsuorasti, sitä tiedostamatta, ja pointti on siinä, ettei syyllistäminen ole rakentavaa puuhaa... Ei tule kiinnittää omiin/toisen tunteisiin huomiota, vaan tulee kysyä, mitä tarvitaan.


Nyt ymmärsin sinua, hyvä teksti.

Näin on, uharautuminen on narsistista, ikään kuin myötätunnon hakemista ympäristöltä..

Mutta omaishoitajiakin on monenlaisia.. Hyvä (kuulotarina) esimerkki, kun sikiöseulassa todettiin, että lapsella olisi Down Syndrooma. Toinen puolisoista sääli itseään ja sitä "kuinka juuri heille piti käydä näin" mutta toinen puoliso hetken mietittyään toteaa "että jos jollekin, niin miksi sitten ei juuri meille" Eli aika paljon elämänasenteestakin on kiinni kenestä tulee "Uhri" ja kuka näkee lapsessakin sen hyvän mitä hän sairaudestaan huolimatta/ja siitä syystä on ja antaa...

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat