Seuraa 
Viestejä45973
Zimbabwessa roomalais-katolisen kirkon piispat ovat lähettäneet ennenkuulumattoman voimakkaan viestin maan presidentille Robert Mugabelle. Pääsiäisenä laatimassaan viestissä piispat vaativat presidenttiä lopettamaan kansansa sortamisen, aloittamaan demokraattisen uudistuksen ja jättämään virkansa.

Olen tälläkin foorumilla ollut huolissani poliittisesta Islamista. Onko minun nyt alettava olla huolissani myös poliittisesta roomalaiskatolisuudesta?

Sivut

Kommentit (26)

Pääsiäsen kärsimysnäytelmään liittyy olennaisesti myös Jeesuksen morontiailmestymiset. Niistä kertoo seuraava Urantia-kirjan pätkä:

LUKU 190

JEESUKSEN MORONTIAILMESTYMISET

KUOLLEISTANOUSSUT Jeesus aikoo nyt viettää lyhyen aikajakson Urantialla saadakseen kokemuksen maailmojen kuolevaisen ylösnousemukseen kuuluvasta morontiaelämänvaiheesta. Vaikka tämä morontiaelämän aika onkin määrä viettää maailmassa, jossa hän ruumiillistui kuolevaiseksi, se tulee kuitenkin olemaan kaikissa suhteissa niiden Satanian kuolevaisten kokemukseen verrattava, jotka kulkevat Jerusemin seitsemän mansiomaailman vaihe vaiheelta etenevän morontiaelämän läpi.

Koko tämä Jeesuksessa luontaisesti piilevä voima - elämän saama - joka antoi hänelle kyvyn nousta kuolleista, on se sama ikuisen elämän lahja, jonka hän antaa valtakuntaan uskoville ja joka tälläkin hetkellä tekee varmaksi heidän nousunsa luonnollisen kuoleman kahleista.

Maailmojen kuolevaiset nousevat kuolleistaheräämisen aamuna samantyyppisessä siirtymä- eli morontiaruumiissa, jollainen Jeesuksella oli, kun hän tuona sunnuntaiaamuna nousi haudasta. Veri ei näissä ruumiissa kierrä, eivätkä tällaiset olennot nauti tavanomaista aineellista ravintoa; nämä morontiahahmot ovat siitä huolimatta todellisia. Kun monilukuiset uskovat näkivät Jeesuksen hänen kuolleistanousunsa jälkeen, he todellakin näkivät hänet; he eivät olleet itsepetoksellisia näkyjen tai hallusinaatioiden uhreja.

Luja usko Jeesuksen kuolleistanousuun oli alkuaikojen evankeliuminopetuksen kaikkien haarautumien peruspiirre. Jerusalemissa, Aleksandriassa, Antiokiassa ja Filadelfiassa kaikille evankeliuminopettajille oli yhteistä tämä ehdoton usko Mestarin kuolleistanousuun.

Tarkasteltaessa Maria Magdalenan omaksumaa näkyvää osaa Mestarin kuolleistanousun julistamisessa tulisi ottaa huomioon, että Maria oli naisten ryhmän tärkein edustaja, samaan tapaan kuin Pietari toimi apostolien edusmiehenä. Maria ei ollut naistyöntekijöiden päällikkö, mutta hän oli heidän tärkein opettajansa ja julkinen edusnaisensa. Mariasta oli tullut nainen, joka noudatti suurta varovaisuutta, joten hänen osoittamansa rohkeus, kun hän puhui Joosefin puutarhan hoitajaksi luulemalleen miehelle, osoittaa vain, miten kauhuissaan hän oli huomatessaan haudan tyhjäksi. Hänen rakkautensa syvyys ja sen tuska, hänen antaumuksensa täysimääräisyys, saivat hänet hetkeksi unohtamaan sovinnaisuuden asettamat rajoitukset, jotka estivät juutalaisnaista puhuttelemasta tuntematonta miestä.

1. KUOLLEISTANOUSUN AIRUET

Apostolit eivät halunneet Jeesuksen lähtevän heidän luotaan. He olivat sen vuoksi vähätelleet kaikkia hänen toteamuksiaan siitä, että hän kuolisi, samoin kuin hänen lupauksiaan nousta kuolleista. He eivät odottaneet kuolleistanousua sellaisena kuin se tapahtui, eivätkä he suostuneet uskomaan ennen kuin pakon edessä, kun heillä oli asiasta kiistaton todistusaineisto ja omien kokemustensa antama ehdoton näyttö.

Apostolien kieltäydyttyä uskomasta niiden viiden naisen kertomusta, jotka väittivät nähneensä Jeesuksen ja keskustelleensa hänen kanssaan, Maria Magdalena palasi haudalle ja muut menivät takaisin Joosefin taloon, jossa he kertoivat kokemuksistaan tämän tyttärelle ja muille naisille. Ja naiset uskoivat heidän kertomuksensa. Vähän kello kuuden jälkeen Joosef Arimatealaisen tytär ja Jeesuksen nähneet neljä naista menivät Nikodemuksen kotiin, jossa he kertoivat kaikki nämä tapahtumat Joosefille, Nikodemukselle, Daavid Sebedeukselle ja muille sinne kokoontuneille miehille. Nikodemus ja muut epäilivät heidän kertomustaan, epäilivät sitä, että Jeesus olisi noussut kuolleista. He otaksuivat juutalaisten siirtäneen ruumiin pois haudasta. Joosefin ja Daavidin mielestä kertomus tuntui sen verran uskottavalta, että he riensivät tekemään haudassa tarkastuksen. Ja he totesivat, että kaikki oli täsmälleen niin kuin naiset olivat kuvailleet. Ja he olivat viimeiset, jotka näkivät hautakammion tuollaisena, sillä ylipappi lähetti temppelinvartijoiden kapteenin haudalle kello puoli kahdeksalta viemään hautavaatteet sieltä pois. Kapteeni kietaisi ne kaikki pellavalakanaan ja heitti ne läheisen kallionjyrkänteen yli.

Daavid ja Joosef menivät haudalta suoraan Elia Markuksen kotiin, ja siellä he pitivät yläsalissa kokouksen kymmenen apostolin kanssa. Vain Johannes Sebedeus oli taipuvainen, jos kohta hänkin heikosti, pitämään totena Jeesuksen kuolleistanousua. Pietari oli aluksi uskonut asiaan, mutta kun hän ei löytänyt Mestaria, hän joutui vakavan epäilyksen valtaan. Heistä kaikista tuntui uskottavammalta, että juutalaiset olivat siirtäneet ruumiin muualle. Daavid ei halunnut väitellä heidän kanssaan, mutta lähtiessään hän sanoi: ”Tehän olette apostoleita, ja teidän tulisi ymmärtää näitä asioita. En tahdo riidellä kanssanne; menen nyt joka tapauksessa takaisin Nikodemuksen kotiin, jonne olen sopinut sanansaattajieni tänä aamuna kokoontuvan, ja sitten kun nämä ovat paikalla, lähetän heidät suorittamaan viimeistä tehtäväänsä, lähetän heidät matkaan Mestarin kuolleistanousun airuina. Olen kuullut Mestarin sanovan, että hän kuoltuaan nousisi kolmantena päivänä kuolleista, ja uskon häneen.” Ja lausuttuaan nämä sanat masentuneille ja surkeille valtakunnan lähettiläille tämä itse itsensä nimittänyt viesti- ja tiedustelupalvelun päällikkö jätti hyvästit apostoleille. Yläsalista poistuessaan hän pudotti Matteus Leevin syliin Juudaksen rahakukkaron, jossa olivat kaikki apostolien rahavarat.

Kello oli puoli kymmenen paikkeilla, kun viimeinenkin Daavidin kahdestakymmenestäkuudesta viestinviejästä saapui Nikodemuksen kotiin. Daavid kokosi heidät viivyttelemättä avaralle pihamaalle ja lausui heille seuraavat sanat:

”Miehet ja veljet, olette koko tämän ajan olleet palveluksessani minulle ja toisillenne antamanne valan mukaisesti, ja kutsun teidät todistamaan, etten koskaan tähän mennessä ole lähettänyt teitä matkaan mukananne valheellinen tieto. Aikomukseni on lähettää teidät suorittamaan viimeistä tehtäväänne valtakunnan vapaaehtoisina viestinviejinä, ja näin tehdessäni vapautan teidät valastanne ja samalla teolla lasken sanansaattajakunnan hajalle. Miehet, julistan teille, että olemme vieneet työmme päätökseen. Mestari ei enää tarvitse kuolevaisia sanansaattajia, sillä hän on noussut kuolleista. Ennen kuin hänet pidätettiin, hän kertoi meille, että hän kuolisi ja nousisi kolmantena päivänä kuolleista. Olen nähnyt haudan, ja se on tyhjä. Olen keskustellut Maria Magdalenan ja neljän muun naisen kanssa, jotka ovat keskustelleet Jeesuksen kanssa. Lasken teidät nyt hajalle, lausun teille jäähyväiset ja lähetän kunkin teistä omaan tehtäväänsä, ja viesti, joka teidän tulee viedä uskoville, kuuluu näin: ’Jeesus on noussut kuolleista; hauta on tyhjä.’”

Useimmat läsnäolevista koettivat suostutella Daavidia luopumaan aikeestaan. Mutta he eivät kyenneet vaikuttamaan häneen. Sen jälkeen he koettivat suostutella sanansaattajia luopumaan tehtävästään, mutta nämä eivät piitanneet epäilyksen sanoista. Ja niin nämä kaksikymmentäkuusi juoksulähettiä hieman ennen kello kymmentä tänä sunnuntaiaamuna lähtivät matkaan ensimmäisinä airuina, jotka kiidättivät vavisuttavaa totuutta ja tosiasiaa Jeesuksen kuolleistanoususta. Ja he lähtivät suorittamaan tätä tehtävää, kuten he olivat lähteneet niin monet aikaisemmatkin kerrat Daavid Sebedeukselle ja toisilleen antamaansa valaa noudattaen. Näillä miehillä oli suuri luottamus Daavidiin. He lähtivät suorittamaan tätä toimeksiantoa jäämättä edes hetkeksi keskustelemaan niiden kanssa, jotka olivat nähneet Jeesuksen; he luottivat Daavidin sanaan. Useimmat heistä uskoivat, mitä Daavid oli heille kertonut, ja nekin, jotka asiaa jossakin määrin epäilivät, veivät sanoman perille aivan yhtä varmasti ja aivan yhtä joutuisasti.

Apostolit, valtakunnan hengellinen joukko-osasto, ovat tämän päivän koolla yläsalissa, jossa he eivät osaa muuta kuin pelätä ja tuoda julki epäilyksiään, kun nämä maallikot, jotka edustavat ensimmäistä yritystä sosiaalistaa Mestarin evankeliumi ihmisten välisestä veljeydestä, lähtevät pelottoman ja tehokkaan johtajansa käskyä noudattaen julistamaan sanaa maailman ja universumin kuolleista nousseesta Pelastajasta. Ja nämä ryhtyvät toimittamaan tätä ikimuistettavaa palvelusta jo ennen kuin hänen valitut edustajansa ovat valmiita edes uskomaan hänen sanaansa tai hyväksymään silminnäkijäin todistusta.

Nämä kaksikymmentäkuusi sanansaattajaa lähetettiin Lasaruksen kotiin Betaniaan ja kaikkiin uskovien keskuksiin etelän Beershebasta pohjoisen Damaskokseen ja Siidoniin; idän Filadelfiasta lännen Aleksandriaan.

Veljilleen hyvästit lausuttuaan Daavid meni noutamaan äitinsä Joosefin luota, minkä jälkeen he menivät Betaniaan tehdäkseen seuraa heitä odottavalle Jeesuksen perheelle. Daavid asui Betaniassa Martan ja Marian luona kunnes nämä olivat myyneet maisen omaisuutensa, ja oli sitten seurana, kun nämä matkustivat Filadelfiassa asuvan veljensä, Lasaruksen, luokse.

Tästä ajankohdasta noin viikon kuluttua Johannes vei Jeesuksen äidin, Marian, kotiinsa Betsaidaan. Jeesuksen vanhin veli Jaakob jäi perheineen Jerusalemiin. Ruut jäi Betaniaan Lasaruksen sisarten luo. Muut Jeesuksen perheen jäsenet palasivat Galileaan. Daavid Sebedeus lähti Martan ja Marian kanssa Betaniasta Filadelfiaan kesäkuun alussa, päivää sen jälkeen, kun hän oli mennyt naimisiin Jeesuksen nuorimman sisaren Ruutin kanssa.

2. JEESUKSEN ILMESTYMINEN BETANIASSA

Morontianousemuksen ajankohdasta korkeuksiin suorittamansa henkiylösnousemuksen hetkeen Jeesus ilmestyi näkyvässä hahmossa yhdeksäntoista erillistä kertaa uskovilleen maan päällä. Hän ei ilmestynyt vihollisilleen eikä niille, jotka eivät olisi kyenneet käyttämään hengellisesti hyväksi hänen näkyvässä hahmossa tapahtunutta julkituloaan. Hänen ensimmäinen ilmestymisensä tapahtui haudalla edellä mainituille viidelle naiselle; hänen toinen ilmestymisensä tapahtui Maria Magdalenalle, sekin haudalla.

Kolmas ilmestyminen tapahtui Betaniassa puolenpäivän aikaan tänä sunnuntaina. Vähän keskipäivän hetken jälkeen Jeesuksen vanhin veli, Jaakob, seisoi Lasaruksen puutarhassa Martan ja Marian kuolleista nousseen veljen tyhjän haudan edessä ja pohdiskeli mielessään Daavidin sanansaattajan heille tuntia aikaisemmin tuomaa uutista. Jaakob oli aina ollut altis uskomaan vanhimman veljensä tehtävään maan päällä, mutta hänen yhteytensä Jeesuksen työhön oli jo kauan sitten katkennut, ja hän oli ajautunut syviin epäilyksiin niitä apostolien myöhemmin esittämiä väitteitä kohtaan, joiden mukaan Jeesus olisi Messias. Koko perhe hätkähti ja joutui jokseenkin ymmälle sanansaattajan tuomista uutisista. Sillä aikaa, kun Jaakob vielä seisoi Lasaruksen tyhjän haudan edessä, paikalle saapui Maria Magdalena, joka kertoi kiihtyneenä perheelle varhaisen aamuhetken kokemuksistaan Joosefin haudalla. Ennen kuin hän oli lopettanut, paikalle saapuivat Daavid Sebedeus ja tämän äiti. Ruut tietenkin uskoi kertomukseen, ja niin teki myös Juuda keskusteltuaan Daavidin ja Salomen kanssa.

Sillä välin kun he etsivät Jaakobia, ja ennen kuin he löysivät hänet, tämä tuli haudan lähellä seistessään tietoiseksi siitä, että joku oli hänen lähellään: oli kuin joku olisi koskettanut häntä olkapäähän; ja kääntyessään katsomaan hän näki oudon hahmon ilmestyvän vähitellen vierelleen. Hän oli aivan liian hämmästynyt jotain sanoakseen ja aivan liian peloissaan pakoon juostakseen. Ja silloin outo hahmo puhui sanoen: ”Jaakob, tulen kutsuakseni sinut valtakunnan palvelukseen. Tartu vakavissasi veljiesi käteen ja seuraa minua.” Kuullessaan ääneen lausutun nimensä Jaakob tiesi, että hänen vanhin veljensä, Jeesus, oli puhutellut häntä. Heidän oli kaikkien enemmän tai vähemmän vaikea tuntea Mestarin morontiahahmoa, mutta tuskin kenelläkään oli mitään vaivaa hänen äänensä tunnistamisessa tai muutoin hänen valloittavan persoonallisuutensa yksilöimisessä heti, kun hän alkoi keskustella heidän kanssaan.

Tajutessaan, että Jeesus puhutteli häntä, Jaakob aikoi langeta polvilleen ja huudahti: ”Isäni ja veljeni”, mutta Jeesus pyysi Jaakobia seisomaan sen aikaa, kun hän puhui hänelle. Ja he kävelivät puutarhan läpi ja keskustelivat lähes kolmen minuutin ajan; he keskustelivat menneiden päivien kokemuksista ja tekivät ennakkoarvioita lähimmän tulevaisuuden tapahtumista. Kun he tulivat talon lähelle, Jeesus sanoi: ”Jää hyvästi, Jaakob, kunnes tervehdin teitä kaikkia yhdessä.”

Jaakob syöksähti sisälle taloon, kun häntä vielä etsittiin Betfagesta, ja huudahti: ”Olen juuri nähnyt Jeesuksen ja puhunut hänen kanssaan, keskustellut hänen kanssaan. Hän ei ole kuollut; hän on noussut! Hän katosi edestäni ja sanoi: ’Jää hyvästi, kunnes tervehdin teitä kaikkia yhdessä.’” Hän oli tuskin päässyt sanottavaansa loppuun, kun Juuda palasi, ja hän kertoi Juudan kuullen uudelleen kokemuksensa siitä, että oli kohdannut Jeesuksen puutarhassa. Ja he kaikki alkoivat uskoa Jeesuksen kuolleistanousuun. Jaakob ilmoitti nyt, ettei hän palaisi Galileaan, ja Daavid huudahti: ”Hänen näkijöitään eivät ole vain kiihtyneet naiset, vaan nyt ovat jo lujaluontoiset miehetkin alkaneet nähdä häntä. Odotan, että itsekin näen hänet.”

Ja kauan ei Daavidin tarvinnutkaan odottaa, sillä Jeesuksen neljäs kuolevaisten havaitsema ilmestyminen tapahtui vähän ennen kello kahta tässä samaisessa Martan ja Marian kodissa, kun hän ilmestyi näkyvässä muodossa maisen perheensä jäsenten ja näiden ystävien, kaikkiaan kahdenkymmenen henkilön, edessä. Mestari ilmestyi avoimeen takaoven aukkoon sanoen: ”Rauha teille. Terveiset niille, jotka kerran olivat läheisiäni lihallisessa hahmossa, ja veljellinen tervehdys veljilleni ja sisarilleni taivaan valtakunnassa. Kuinka saatoitte epäillä? Miksi olette näin kauan viivytelleet ennen kuin päätätte täysin sydämin seurata totuuden valoa? Siispä tulkaa kaikki Totuuden Hengen veljesyhteisöön Isän valtakunnassa.” Ja kun he alkoivat tointua hämmästyksensä aiheuttamasta pahimmasta järkytyksestä ja siirtyä häntä kohti aikomuksenaan syleillä häntä, hän katosi heidän näkyvistään.

He halusivat kaikki rynnätä kaupunkiin kertomaan epäileville apostoleille, mitä oli tapahtunut, mutta Jaakob pidätteli heitä. Vain Maria Magdalena sai palata Joosefin taloon. Jaakob kielsi heitä levittämästä tietoa Jeesuksen morontiavierailusta. Tähän olivat syynä tietyt asiat, jotka Jeesus oli lausunut hänelle, kun he keskustelivat puutarhassa. Mutta Jaakob ei koskaan kertonut enempää tuona päivänä Lasaruksen kodissa Betaniassa käymästään keskustelusta kuolleista nousseen Mestarin kanssa.

LAATIJA: Keskiv. komissio

Koko luku läytyy tuolta: http://www.urantia.fi/book/fin/index.php

Valon pakkomyynti hämärtää hieman haluja tehdä kauppaa.

Tietysti jokainen voisi linkittää tänne kirjallisuutta ja sillä tavoin häiritä keskustelua. Käsittääkseni tämä foorumi on keskustelupalsta eikä tiheän tekstisitaatin esittelypaikka.
Olisin henkilökohtaisesti voinut jopa hieman kiinnostua oppinne sisällöstä, mutta tapanne tuoda sitä esiin saa mieleni kavahtamaan etäämmälle.
Olisiko liikaa pyydetty, jos ehdottaisin, että perustaisitte oman foorumin ja koettaisitte tehdä sen kiinnostavaksi?!
Sitä paitsi ette keskustele aloittamastani aiheesta vaan jostakin kokonaan muusta. Toimitte hyökkäävästi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pentti Naumanen

Olisiko liikaa pyydetty, jos ehdottaisin, että perustaisitte oman foorumin ja koettaisitte tehdä sen kiinnostavaksi?!
Olisi, minä en rupea mitään foorumeita perustelemaan vaan levitän Urantia-kirjan ilosanomaa täällä !
Pentti Naumanen

Sitä paitsi ette keskustele aloittamastani aiheesta vaan jostakin kokonaan muusta. Toimitte hyökkäävästi.

Ja aihehan oli "Pääsiäisen kärsimysnäytelmä" Mistä tässä nyt sitten on tarkoitus keskustella jos ei pääsiäisen kärsimysnäytelmästä Ja Jeesus Kristuksesta?!

Uskotte voivanne levittää sanaa väkivaltaisin keinoin. En voi enkä aio sitä estää. Ymmärrän nyt, miksi ette aio perustaa omaa foorumia sanomanne julistamista varten; se ei menestyisi.
Ei näytä menestyvän täälläkään. Tuskin väkipakolla tunkemianne sitaatteja monikaan lukee. Ne sivuutetaan olan kohautuksella.

Pentti Naumanen
Ymmärrän nyt, miksi ette aio perustaa omaa foorumia sanomanne julistamista varten; se ei menestyisi.

Väärin toki semmoinen foorumikin on. Esimerkiksi Urantia seuran kotisivuilla.

Valon lähettilään tehtävä on kuitenkin toisaalla. Ei valoa tarvitse viedä kirkauteen vaan pimeyteen! Suomeen ei tarvitse tuoda puhdasta vettä, mutta saharan autiomaassa siitä on huutava pula !

Me operoimme siellä missä hätä on suurin, me menemme juoppojen, huorien ja kadotettujen keskuuteen !

Ns. tieteen tekijöissä on paljon ateisti=saatananpalvojia siksi "Valon lähettiläs" on täällä keskuudessanne!

Tietysti Urantia-kirja käsittelee ja kertoo erittäin laaja-alaisesti myös tieteen asiota joten tämä on oikea palsta jo senkin takia !

Me operoimme siellä missä hätä on suurin, me menemme juoppojen, huorien ja kadotettujen keskuuteen !

Jos mielestänne me muut keskustelijat olemme noita, mitä väitätte, niin omapa on käsityksenne.

Niin. Poliittinen puhe piispojen suusta Zimbabwessa, miten siihen tulisi suhtautua tämän hetken tilanteessa, kun poliittinen Islam on sekin sotajalalla.

Pentti Naumanen
Zimbabwessa roomalais-katolisen kirkon piispat ovat lähettäneet ennenkuulumattoman voimakkaan viestin maan presidentille Robert Mugabelle. Pääsiäisenä laatimassaan viestissä piispat vaativat presidenttiä lopettamaan kansansa sortamisen, aloittamaan demokraattisen uudistuksen ja jättämään virkansa.



Olen tälläkin foorumilla ollut huolissani poliittisesta Islamista. Onko minun nyt alettava olla huolissani myös poliittisesta roomalaiskatolisuudesta?

Se taisi olla Zimpapwe, jossa piispat lupasi parantaa myös Aids:n, mikäli henkilö kääntyi uskoon.
Jää nähtäväksi miten tämä lääketieteellinen kokeilu toimii ...

En olisi muuten huomannut koko tätä maailmaa ravistelevaa asiaa, mutta kun aamun uutissa se mainittiin siitä.
Olin vähällä alkaa selailla pyhiä kirjoituksia, mutta muutin oitis mieleni ja aloinkin tutkia keskiaikaa sekä Euroopan poliittista historiaa.

Mieleeni palautui myös tarinoita jesuiitoista sekä ristiritareista.

Islamin ritarit sitovat räjähteet kehonsa ympärille, menevät sitten väen paljouden keskelle ja kutsuvat suuren joukon ihmisiä viettämään ikuisuutta kanssaan. Romanttista mutta pöyristyttävää.
Zimbabwen roomalais-katolisen kirkon piispat lisäävät vettä myllyyn.

Pentti Naumanen
Me operoimme siellä missä hätä on suurin, me menemme juoppojen, huorien ja kadotettujen keskuuteen !



Jos mielestänne me muut keskustelijat olemme noita, mitä väitätte, niin omapa on käsityksenne.

Niin. Poliittinen puhe piispojen suusta Zimbabwessa, miten siihen tulisi suhtautua tämän hetken tilanteessa, kun poliittinen Islam on sekin sotajalalla.


Sitä mieltä minä olen enkä pelkää sanoa sitä ! On tartuttava härkää sarvista ja sanottava asiat suoraan ! On myös hyvä että Zimbabven papeilla riittää rohkeutta vastustaa tyrannisortajaa !

Uskontoon liittyviä yhteiskunnallisia ja poliittisia pulmia käsittelee seuraava Urantia-kirjan kappale:

LUKU 99

USKONTOON LIITTYVÄT

YHTEISKUNNALLISET KYSYMYKSET

USKONTO täyttää korkeimman yhteiskunnallisen palvelutehtävänsä silloin, kun se on vähimmässä mahdollisessa määrin yhteydessä yhteiskunnan maallisiin instituutioihin. Koska yhteiskunnalliset reformit menneinä aikoina rajoittuivat suurelta osin vain moraalin maailmoihin, ei uskonnon tarvinnut sovittaa kantaansa kauaskantoisiin talous- ja poliittisten järjestelmien muutoksiin. Uskonnon suurimpana ongelmana oli pyrkiä olemassa olevan, poliittista ja talouskulttuuria edustavan yhteiskuntajärjestyksen puitteissa korvaamaan paha hyvällä. Uskonto on näin ollen ollut epäsuorasti altis pitämään yllä vakiintunutta yhteiskuntajärjestystä, vaalimaan vallalla olevan kaltaisen sivilisaation voimassapysymistä.

Mutta uskonnon ei tulisi olla suoranaisesti tekemisissä sen paremmin uusien yhteiskuntajärjestysten luomisen kuin vanhojen järjestysten säilyttämisenkään kanssa. Aito uskonto toki vastustaa väkivaltaa yhteiskunnan kehittämiskeinona, mutta se ei vastusta yhteiskunnan järkeviä ponnistuksia mukauttaa perinnäistapansa ja sopeuttaa instituutionsa uusiin taloudellisiin olosuhteisiin ja uusiin sivistyksellisiin tarpeisiin.

Uskonto toki hyväksyi menneiden vuosisatojen ajoittaiset yhteiskunnalliset reformit, mutta kahdennellakymmenennellä vuosisadalla se joutuu välttämättömyyden pakosta löytämään paikkansa laajakantoisessa ja jatkuvassa yhteiskunnallisessa uudistustyössä. Elinolosuhteet muuttuvat niin nopeasti, että institutionaalisia uudelleenjärjestelyjä on merkittävästi joudutettava, ja uskonnon on vastaavasti nopeutettava sovittautumistaan tähän uuteen ja alati muuttuvaan yhteiskuntajärjestykseen.

1. USKONTO JA YHTEISKUNNALLINEN UUDISTUSTYÖ

Mekaaniset keksinnöt ja tietämyksen leviäminen muokkaavat sivilisaatiota kaiken aikaa. Mikäli halutaan välttää kulttuurinen katastrofi, on pakko suorittaa tiettyjä taloudellisia uudistustoimia ja sosiaalisia muutoksia. Tämä uusi ja tulossa oleva yhteiskuntajärjestys ei vielä vuosituhanteenkaan asettaudu itsetyytyväisenä aloilleen. Ihmisrodun on mukauduttava jatkuviin muutoksiin, järjestelyihin ja uudelleenjärjestelyihin. Ihmiskunta on matkalla kohti uutta ja paljastamatonta planetaarista kohtaloa.

Uskonnosta täytyy tulla sellainen moraaliseen vankkumattomuuteen ja hengelliseen edistymiseen vaikuttava voimakas tekijä, joka toimii dynaamisesti näiden alati muuttuvien olosuhteiden ja koskaan päättymättömien taloudellisten järjestelyjen keskellä.

Urantian ihmisyhteisö ei voi koskaan enää toivoa asettuvansa aloilleen, niin kuin vielä menneinä aikoina. Yhteiskuntalaiva on höyrynnyt ulos vakiintuneen perinteen suojaisista poukamista, ja se purjehtii nyt avomerellä kohti evoluution mukaista päämäärää. Ja nyt enemmän kuin koskaan maailman historiassa ihmissielun on tarpeen tutkia huolellisesti moraalin piirtämiä merikortteja ja pitää tarkasti silmällä uskonnollisen opetuksen antamia kompassisuuntimia. Yhteiskunnallisen vaikuttajan ominaisuudessa uskonnon tärkein tehtävä on ihmiskunnan ihanteiden lujittaminen näinä vaarallisina aikoina, jolloin siirrytään yhdestä sivilisaation vaiheesta toiseen, yhdeltä kulttuurin tasolta toiselle.

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 1087

Uskonnon suoritettavana ei ole mitään uusia velvollisuuksia, mutta siihen vedotaan painokkaasti, jotta se toimisi viisaana oppaana ja kokeneena neuvonantajana kaikissa ihmisen kohtaamissa uusissa ja nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Yhteiskunta on käymässä yhä mekaanisemmaksi, yhä lujemmin yhteen kietoutuvaksi, yhä mutkikkaammaksi, ja sen osaset ovat yhä kriittisemmin toisistaan riippuvaisia. Uskonnon on toimittava niin, että se estää näiden uusien ja läheisten riippuvuussuhteiden muuttumisen toisiaan taannuttaviksi tai jopa tuhoaviksi. Uskonnon on toimittava ikään kuin se olisi kosmista suolaa, joka estää kehityksen käyteaineita hävittämästä sivilisaation kulttuurista makua. Nämä uudet yhteiskunnalliset suhteet ja taloudelliset mullistukset voivat johtaa kestävään veljeyteen vain uskonnon hoivissa.

Humanitaarisuus ilman Jumalaa on ihmisen mittapuiden mukaan ylevä ele, mutta aito uskonto on ainoa voima, joka voi pysyvästi lisätä jonkin yhteiskunnallisen ryhmän reagointiherkkyyttä muiden ryhmien tarpeita ja kärsimyksiä kohtaan. Menneisyydessä saattoi institutionaalinen uskonto pysyä passiivisena, milloin yhteiskunnan ylemmät kerrokset olivat kuuroja avuttomien alempien kerrosten kärsimyksille ja ahdingolle, mutta nykyaikana nämä alemmat yhteiskuntaluokat eivät enää ole yhtä säälittävän tietämättömiä eivätkä poliittisesti yhtä avuttomia.

Uskonto ei saa joutua elimellisesti mukaan maalliseen yhteiskunnan uudistustyöhön eikä talouden uudelleenorganisointiin. Mutta sen on aktiivisesti pysyteltävä kaikkien näiden sivilisaation edistymisilmiöiden rinnalla muotoilemalla uudelleen, selkeällä ja voimakkaalla tavalla, moraaliset käskynsä ja hengelliset ohjeensa sekä edistyvä filosofiansa ihmiselosta ja tämän jälkeen seuraavasta eloonjäämisestä. Uskonnon henki on ikuinen, mutta muoto, jossa se esitetään, on luotava uudelleen joka kerta, kun ihmiskielen sanakirja tarkistetaan.

2. INSTITUTIONAALISEN USKONNON HEIKKOUS

Institutionaalinen uskonto ei kykene tarjoamaan innoitusta eikä toimimaan johtajana tässä lähestyvässä maailmanlaajuisessa yhteiskunnan uudistamistyössä ja talouden uudelleenjärjestämisessä, sillä siitä on valitettavasti tullut enemmän tai vähemmän elimellinen osa sitä yhteiskuntajärjestystä ja talousjärjestelmää, jonka kohtalona on joutua uudistamistyön kohteeksi. Vain omakohtaiseen hengelliseen kokemukseen perustuva todellinen uskonto voi sivilisaation nykyisessä kriisissä toimia hyödyllisesti ja luovasti.

Institutionaalinen uskonto on nyt juuttunut noidankehän kuolleeseen pisteeseen. Se ei voi uudistaa yhteiskuntaa uudistamatta ensin itseään; ja kun se näinkin suuressa määrin on vakiintuneen järjestelmän erottamaton osa, se ei voi uudistaa itseään ennen kuin yhteiskunta on radikaalisti uudistettu.

Uskonnonharjoittajien on toimittava yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä ja politiikassa yksilöinä, ei ryhminä, puolueina eikä instituutioina. Uskonnollisesta ryhmästä, joka ottaa asiakseen toimia muussa kuin uskonnonharjoittamisen tarkoituksessa, tulee oitis poliittinen puolue, talousjärjestö tai sosiaalinen instituutio. Uskonnollisen kollektivismin tulee rajoittaa ponnistelunsa vain uskonnollisten asioiden edistämiseen.

Uskonnonharjoittajat eivät yhteiskunnallisen uudistustoiminnan asettamissa tehtävissä ole sen suuriarvoisempia kuin ei-uskovatkaan, paitsi siinä, että heidän uskontonsa on antanut heille laajempaa kosmista kaukokatseisuutta ja varustanut heidät sillä verrattomalla sosiaalisella viisaudella, joka syntyy vilpittömästä halusta rakastaa Jumalaa yli kaiken ja rakastaa jokaista ihmistä taivaan valtakuntaan kuuluvana veljenään. Ihanteellinen yhteiskuntajärjestys on sellainen, jonka vallitessa jokainen ihminen rakastaa lähimmäistään niin kuin hän rakastaa itseään.

Institutionaalistunut kirkko on menneisyydessä ehkä näyttänyt palvelevan yhteiskuntaa luomalla sädekehän vakiintuneiden poliittisten ja talousjärjestelmien ympärille, mutta mikäli se

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 1088

haluaa olemassaolonsa jatkuvan, sen on tällainen toiminta kiireesti lopetettava. Kirkon ainoa oikea asenne on opettaa väkivallattomuutta, opettaa oppia rauhanomaisesta evoluutiosta väkivaltaisen revoluution sijasta - rauhaa maan päällä ja hyvää tahtoa kaikkien ihmisten kesken.

Nykyajan uskonto kokee vaikeaksi korjata suhtautumistaan nopeasti tapahtuviin yhteiskunnallisiin muutoksiin vain siksi, että se ei ole estänyt itseään muuttumasta näin suuresti perinteiden sitomaksi, dogmatisoituneeksi ja laitostuneeksi. Elävään kokemukseen perustuvalla uskonnolla ei ole mitään vaikeuksia pysyä kaikkien näiden yhteiskunnallisten kehitysilmiöiden ja taloudellisten mullistusten edellä. Näiden muutosten keskellä se toimii aina moraalisena vakauttajana, sosiaalisena oppaana ja hengellisenä luotsina. Aito uskonto siirtää yhdeltä aikakaudelta toiselle kaiken säilyttämisen arvoisen kulttuurin ja viisauden, joka syntyy siitä kokemuksesta, että tuntee Jumalaa ja pyrkii olemaan hänen kaltaisensa.

3. USKONTO JA USKONNONHARJOITTAJA

Alkukristillisyys oli täysin vapaata kaikesta sekaantumisesta julkiseen elämään, kaikista yhteiskunnallisista sidonnaisuuksista ja taloudellisista kytkennöistä. Instituutioksi muodostuneesta myöhempien aikojen kristillisyydestä vasta tuli elimellinen osa länsimaisen sivilisaation poliittista ja yhteiskunnallista rakennelmaa.

Taivaan valtakunta ei ole yhteiskunta- eikä talousjärjestelmä, vaan se on yksinomaisesti hengellinen Jumalaa tuntevien yksilöiden veljeskunta. On totta, että tällainen veljeskunta on sinänsä uusi ja ihmetystä herättävä yhteiskunnallinen ilmiö, johon liittyy hämmästyttäviä poliittisia ja taloudellisia seurausilmiöitä.

Uskonnonharjoittaja ei suhtaudu sosiaaliseen kärsimykseen kylmäkiskoisesti, hän ei ole välinpitämätön yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta kohtaan, hän ei pysyttäydy sivussa talousajattelusta, eikä hän liioin suhtaudu poliittiseen tyranniaan ikään kuin sitä ei olisikaan. Yhteiskunnalliseen uudistustyöhön uskonto vaikuttaa välittömästi, sillä se hengellistää yksittäisen kansalaisen ja antaa hänelle ihanteita. Näiden yksittäisten uskonnonharjoittajain asennoituminen vaikuttaa epäsuorasti kulttuurisivilisaatioon silloin, kun heistä tulee monenlaisten sosiaalisten, moraalisten, taloudellisten ja poliittisten ryhmien aktiivisia ja vaikutusvaltaisia jäseniä.

Korkeatasoisen kulttuurisivilisaation saavuttaminen edellyttää ensiksikin ihannetyyppisiä kansalaisia, ja lisäksi sellaisia ihanteellisia ja tarkoitustaan vastaavia yhteiskunnallisia mekanismeja, joiden avulla tällaiset kansalaiset kykenevät hallitsemaan tämän edistyneen ihmisyhteisön taloudellisia ja poliittisia instituutioita.

Liioitellusta ja väärästä tunteilusta johtuen kirkko on jo kauan hoivaillut kovaosaisia ja onnettomia, ja se kaikki on ollut niin kuin pitääkin, mutta tämä sama tunteilu on johtanut siihen, että on epäviisaasti säilytetty rodullisessa mielessä rappeutuneita aineksia, jotka ovat tavattomasti hidastaneet sivilisaation edistymistä.

Vaikka monet yksittäiset yhteiskunnalliset uudistajat institutionalisoituneen uskonnon kiivaasti torjuvatkin, he ovat viime kädessä kuitenkin hartaan uskonnollisia puhuessaan sosiaalisten reformiensa puolesta. Ja totuus on, että omakohtainen ja enemmän tai vähemmän tiedostamaton uskonnollinen motivaatio näyttelee tärkeää osaa yhteiskunnallisen uudistustyön tämän päivän toimintaohjelmassa.

Koko tämäntyyppisen tunnistamattoman ja tiedostamattoman uskonnollisen toiminnan suuri heikkous on siinä, ettei se kykene hyötymään avoimesta uskonnollisesta kritiikistä ja sillä keinoin saavuttamaan hyödyllisiä itseoikaisun tasoja. Tosiasiahan on, ettei uskonto kasva, ellei rakentava arvostelu sitä kasvata, ellei filosofia sitä avarra, ellei tiede sitä puhdista ja ellei uskollinen toverihenki sitä ravitse.

Aina on olemassa suuri vaara, että uskonto vääristellään ja turmellaan valheellisten päämäärien tavoitteluksi. Näin tapahtuu, kun kumpikin taisteleva kansakunta sodan aikana turmelee

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 1089

uskontonsa sotapropagandaksi. Rakkaudeton intoilu vahingoittaa aina uskontoa, kun vainoaminen taas suuntaa uskonnon toiminnat jonkin sosiologisen tai teologisen tavoitteen saavuttamiseen.

Uskonto voidaan vain seuraavien tekijöiden avulla pitää vapaana epäpyhistä maallisista kytkennöistä:

1. Kritiikin keinoin oikaiseva filosofia.

2. Vapaus kaikista yhteiskunnallisista, taloudellisista ja poliittisista kytkennöistä.

3. Luovat, lohduttavat ja rakkautta lisäävät toverikunnat.

4. Hengellisen ymmärryksen ja kosmisten arvojen arvostuksen asteittainen enentyminen.

5. Fanaattisuuden ehkäiseminen tieteen tarjoaman järjellisen suhtautumisen luomilla vasta-asenteilla.

Uskonnonharjoittajain ei ryhmänä tule koskaan tuntea mielenkiintoa muuta kuin uskontoa kohtaan siitä huolimatta, että kenestä tahansa tällaisesta uskonnonharjoittajasta yksityisenä kansalaisena saattaa tulla jonkin sosiaalisen, taloudellisen tai poliittisen uudistusliikkeen merkittävä johtaja.

Uskonnon asiana on luoda, ylläpitää ja herättää yksittäisessä kansalaisessa sellaista kosmista kuuliaisuutta, joka ohjaa häntä saavuttamaan menestystä kaikkien näiden vaikeiden mutta toivottavien yhteiskunnallisten palvelusten edistämisessä.

4. SIIRTYMÄVAIHEEN VAIKEUDET

Aito uskonto tekee uskonnonharjoittajasta sosiaalista hyvää säteilevän, ja se luo näkemyksiä siitä, mitä on ihmisten välinen toveruus. Mutta uskonnollisten ryhmien muodollistuminen hävittää monesti juuri ne arvot, joiden edistämiseksi ryhmä alunperin organisoitiin. Ihmisten välinen ystävyys ja jumalallinen uskonto hyödyttävät toisiaan, ja ne ovat tavattoman valaisevia, jos kummankin suhteen tapahtuva kasvu on yhtäläistä ja sopusointuista. Uskonto antaa uutta merkitystä kaikille ryhmämuodostumille: perheille, kouluille ja kerhoille. Leikkiin se tuo uusia arvoja ja se jalostaa kaikkea todellista huumoria.

Hengellinen ymmärrys saa aikaan muutoksia yhteiskunnan johtamistavassa; uskonto estää kaikkia kollektiivisia liikkeitä menettämästä näköpiiristään todellisia tarkoitusperiään. Uskonto on lasten ohella perhe-elämän suuri yhdistäjä edellyttäen, että se on elävää ja kasvavaa uskoa. Ilman lapsia ei voi olla mitään perhe-elämää; sitä on toki mahdollista elää uskonnottakin, mutta sellainen vamma tekee tämän ihmisten välisen intiimin liiton vaikeudet moninkertaisiksi. Kahdennenkymmenennen vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä kärsii omakohtaisen uskonnollisen kokemisen jälkeen eniten juuri perhe-elämä siitä rappeutumisesta, jonka aiheuttaa siirtyminen vanhoista uskonnollisista kuuliaisuussuhteista kehkeytymässä oleviin uusiin merkityksiin ja arvoihin.

Aito uskonto on mielekäs tapa elää dynaamisesti oltaessa kasvokkain jokapäiväisen elämän arkisten realiteettien kanssa. Mutta jos uskonnon halutaan antavan virikkeitä yksilölliselle luonteen kehitykselle ja lisäävän persoonallisuuden eheytymistä, sitä ei pidä standardisoida. Mikäli sen on määrä antaa virikkeitä kokemuksen arvioimiselle ja toimia arvohoukuttimena, sitä ei saa kaavamaistaa. Mikäli uskonnon on määrä edistää korkeimpia kuuliaisuussuhteita, sitä ei pidä muodollistaa.

Liittyypä sivilisaation sosiaaliseen ja taloudelliseen kasvuun millaisia mullistuksia hyvänsä, niin uskonto on aitoa ja arvokasta, jos se vaalii yksilössä kokemusta, jossa vallitsee totuuden, kauneuden ja hyvyyden yksinvalta, sillä sellainen on aito hengellinen käsitys korkeimmasta todellisuudesta. Ja rakkauden ja palvonnan kautta tästä tulee mielekästä, koska kysymyksessä on lähimmäisen suhde ihmiseen ja pojan suhde Jumalaan.

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 1090

Loppujen lopuksi pikemminkin se, mitä ihminen uskoo, kuin se, mitä hän tietää, määrää käyttäytymisen ja hallitsee henkilökohtaisia tekoja. Pelkällä tosiasiatiedolla on hyvin vähän vaikutusta keskitason ihmiseen, ellei siitä tule emotionaalisesti aktivoitua. Mutta uskonnon aktivoiva vaikutus menee tunne-elämän tuolle puolen, sillä se yhdistää ihmisen koko kokemuksen transsendentaalisilla tasoilla sillä yhteydellä, joka sillä on kuolevaisen elämään sisältyviin hengellisiin energioihin, ja sillä, että se vapauttaa nämä energiat.

Kahdennenkymmenennen vuosisadan psykologisesti epävakaisina aikoina, keskellä tieteen aikakauden pyörremyrskyn kaltaisten siirtymävaiheiden aiheuttamia taloudellisia mullistuksia, moraalin akanvirtoja ja sosiologisia ristiaallokoita ovat tuhannet ja taas tuhannet miehet ja naiset joutuneet hämmennyksiin, niin kuin ihminen vain voi joutua. He ovat huolestuneita, levottomia, pelokkaita ja epävarmoja, eivätkä he osaa asettua aloilleen. Enemmän kuin koskaan ennen maailman historiassa he tarvitsevat terveen uskonnon suomaa lohdutusta ja tasapainottavaa vaikutusta. Ennennäkemättömistä tieteellisistä saavutuksista ja mekaanisesta kehityksestä huolimatta vallalla on hengellinen pysähtyneisyys ja filosofinen kaaos.

Mitään vaaraa ei kätkeydy siihen, että uskonto muuttuu yhä enemmän yksityisasiaksi, henkilökohtaiseksi kokemukseksi, niin kauan kuin uskonto ei menetä epäitsekkääseen ja rakastavaan sosiaaliseen palveluun kannustavaa vaikutustaan. Uskonto on kärsinyt monista siihen vaikuttaneista toissijaisista tekijöistä: kulttuurien äkillisestä toisiinsa sulautumisesta, uskonkäsitysten keskinäisestä sekoittumisesta, kirkollisen arvovallan vähenemisestä ja kaupungistumisen ja koneellistumisen myötä seuranneesta perhe-elämän muuttumisesta.

Ihmiseen kohdistuva suurin hengellinen uhkatekijä sisältyy edistymisen osittaisuuteen, keskeneräisen kasvun muodostamaan vaaratilanteeseen, joka aiheutuu siitä, että hylätään pelkoon perustuvat kehityksenvaraiset uskonnot ilman, että samalla välittömästi tartutaan rakkauteen perustuvaan ilmoitususkontoon. Nykyajan tiede, erityisesti psykologia, on heikentänyt vain niitä uskontoja, jotka ovat suuressa määrin pelosta, taikauskosta ja tunne-elämästä riippuvaisia.

Siirtymävaiheen seuralaisena on aina hämmennys, eikä uskonnon maailmassa tule olemaan paljonkaan levollisuutta ennen kuin taistelu kolmen kilpailevan uskonnonfilosofian välillä on päättynyt. Ja nämä filosofiat ovat:

1. Monien uskontojen spiritistinen usko (kaitselmuksenomaiseen Jumaluuteen).

2. Monien filosofioiden humanistinen ja idealistinen usko.

3. Monien tieteiden mekanistiset ja naturalistiset käsitykset.

Ja nämä kolme osittaista tapaa lähestyä kosmoksessa vallitsevaa todellisuutta on lopulta saatettava sopusointuun sellaisen uskonnon, filosofian ja kosmologian ilmoituksenomaisella esittämisellä, joka piirtää kuvan siitä, että hengen, mielen ja energian kolmiyhteinen olemassaolo kumpuaa Paratiisin-Kolminaisuudesta ja saavuttaa ajallis-avaruudellisen yhdistymisen Korkeimman Jumaluudessa.

5. USKONNON SOSIAALISET ASPEKTIT

Vaikka uskonto on pelkästään henkilökohtainen hengellinen kokemus - Jumalan tuntemista Isäksi - tämän kokemuksen luonnollinen seuraus - ihmisen tunteminen veljeksi - edellyttää, että minuus määrittelee suhteensa muihin minuuksiin, ja tällöin mukaan tulee uskonnollisen elämän sosiaalinen eli ryhmäaspekti. Uskonto on ensiksi sisäistä eli henkilökohtaista sovittautumista, ja sitten siitä tulee sosiaaliseen palveluun eli ryhmäasennoitumiseen liittyvä kysymys. Se seikka, että ihmisellä on taipumus laumanmuodostukseen, johtaa pakostakin uskonnollisten ryhmien ilmaantumiseen. Miten näiden uskonnollisten ryhmien käy, riippuu hyvin paljon siitä, että niitä johdetaan järkevästi. Uskonnollinen ryhmä ei alkukantaisessa yhteisössä aina

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 1091

suurestikaan eroa taloudellisista tai poliittisista ryhmistä. Uskonto on aina ollut moraalinen säilyttäjä ja yhteiskunnan vakauttaja. Ja monien nykyajan sosialistien ja humanistien päinvastaisista opetuksista huolimatta tämä pitää edelleenkin paikkansa.

Pidä aina mielessäsi, että todellinen uskonto on sitä, että tunnet Jumalan Isäksesi ja ihmisen veljeksesi. Uskonto ei ole orjamaista uskomista rangaistusuhkauksiin tai maagisiin lupauksiin tulevista mystisistä palkinnoista.

Jeesuksen uskonto on dynaamisin ihmisrotua milloinkaan aktivoinut voima. Jeesus murskasi perinteet, hävitti dogmit ja kutsui ihmiskuntaa nousemaan ajallisuudessa ja ikuisuudessa korkeimpien ihanteidensa tasalle - olemaan täydellinen, niin kuin taivaallinen Isä on täydellinen.

Uskonnolla ei juurikaan ole toimintamahdollisuutta ennen kuin uskonnollinen ryhmä erottautuu kaikista muista ryhmistä - ennen kuin tapahtuu sosiaalinen yhdistyminen taivaan valtakunnan hengellisen jäsenyyden omaavien kesken.

Oppi ihmisen läpikotaisesta turmeltuneisuudesta hävitti suurelta osin uskonnon omaaman potentiaalin sellaisten seurausilmiöiden tuottamiseen, jotka ovat luonteeltaan kohottavia ja joilla on inspiroivaa arvoa. Julistaessaan kaikkien ihmisten olevan Jumalan lapsia Jeesus koetti palauttaa ihmiselle hänen omanarvontuntonsa.

Jokainen uskonnollinen käsitys, joka kykenee uskovan hengellistämiseen, tulee ehdottomasti saamaan aikaan voimallisia seuraamuksia tällaisen uskonnonharjoittajan sosiaalisessa elämässä. Uskonnollinen kokemus tuottaa tämän hengen johdatuksessa olevan kuolevaisen jokapäiväisessä elämässä vääjäämättä ”hengen hedelmiä”.

Yhtä varmasti kuin ihmiset kertovat toisilleen uskonnollisista käsityksistään, aivan yhtä varmasti he luovat jonkinlaisen uskonnollisen ryhmän, joka lopulta päätyy luomaan yhteisiä tavoitteita. Uskonnonharjoittajat kokoontuvat jonakin päivänä yhteen ja ryhtyvät aktuaalisesti yhteistyöhön pikemminkin ihanteiden ja tarkoitusperien yhtenäisyyden pohjalta kuin koettamalla saada aikaan yhteistyötä psykologisten mielipiteiden ja teologisten uskomusten pohjalta. Päämäärien, mieluummin kuin uskonkappaleiden, tulisi yhdistää uskonnonharjoittajia. Koska aidossa uskonnossa on kysymys henkilökohtaisesta hengellisestä kokemuksesta, on väistämätöntä, että jokaisella yksittäisellä uskonnonharjoittajalla on oma ja henkilökohtainen tulkintansa siitä, miten hän tämän hengellisen kokemuksen käsittää. Annettakoon sanan ”usko” merkitä mieluumminkin yksilön suhdetta Jumalaan kuin sellaista opillista sanamuotoa, jonka jokin kuolevaisryhmä on kyennyt sopimaan yhteiseksi uskonnolliseksi kannanmäärityksekseen. ”Onko sinussa uskoa? Pidä se silloin omanasi.”

Että uskossa on kysymys vain ihanteellisten arvojen tajuamisesta, sen osoittaa Uuden testamentin antama määritelmä, joka sanoo, että usko on toivottujen asioiden substanssi ja todiste asioista, joita ei nähdä.

Alkukantainen ihminen ei juurikaan vaivautunut pukemaan uskonnollisia vakaumuksiaan sanoiksi. Hänen uskontonsa puhkesi pikemmin tanssiksi kuin ajatuksiksi. Nykyajan ihmiset ovat pusertaneet ajatuksistaan esille monet uskonnäkemykset ja luoneet monet uskonnollisen uskon koetinkivet. Tulevien aikojen uskonharjoittajain on elämällä elettävä uskonsa, heidän on omistauduttava ihmisten välisen veljeyden edellyttämään varauksettomaan palvelemiseen. Ihmisen olisi korkea aika omata sellainen uskonnollinen kokemus, joka olisi niin omakohtainen ja niin ylevä, että sen voisi käsittää ja ilmaista vain ”tuntein, jotka ovat liian syvällä sanoin kuvattaviksi.”

Jeesus ei edellyttänyt seuraajiltaan, että nämä määräajoin kokoontuisivat lausumaan kaavan mukaisia sanoja, jotka tuovat julki heidän yhteiset uskonkäsityksensä. Hän määräsi vain, että heidän tulisi kokoontua yhteen tosiasiallisesti tekemään jotakin: osallistumaan yhteiselle illalliselle hänen Urantialla elämänsä lahjoittautumisvaiheen muistoksi.

Minkä erehdyksen kristityt tekevätkään, kun he esittävät Kristuksen korkeimmaksi hengellisen johtajuuden ihanteeksi ja julkeavat samalla vaatia jumalatietoisia miehiä ja

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 1092

naisia hylkäämään niiden jumalaatuntevien ihmisten historiallisen johtajuuden, jotka menneiden aikojen kuluessa ovat myötävaikuttaneet heidän yksittäisen kansakuntansa tai rotunsa valaistumiseen.

6. INSTITUTIONAALINEN USKONTO

Lahkolaisuus on institutionaalisen uskonnon sairaus ja dogmaattisuus on hengellisen olemuksen orjuuttamista. On paljon parempi, että on uskonto ilman kirkkoa kuin että on kirkko ilman uskontoa. Kahdennenkymmenennen vuosisadan uskonnollinen kuohunta ei sellaisenaan eikä sinänsä osoita hengellistä rappiota. Sekasorto käy yhtä hyvin kasvun kuin tuhonkin edellä.

Uskonnon sosiaalistamisella on todellinen tarkoituksensa. Uskonnollisten ryhmätoimintojen tarkoituksena on tuoda vaikuttavalla tavalla esille uskonnon kuuliaisuussuhteet; moninkertaistaa totuuden, kauneuden ja hyvyyden houkuttelevuus; vaalia korkeampien arvojen puoleensa vetäviä aspekteja; lisätä epäitsekkääseen toveruuteen kuuluvaa palvelevaisuutta; nostaa perhe-elämään sisältyvät potentiaalit kunniaan; edistää uskonnollista kasvatusta; tarjota viisaita neuvoja ja hengellistä opastusta; ja rohkaista ryhmässä tapahtuvaa palvontaa. Ja kaikki elävät uskonnot rohkaisevat ihmisten välistä ystävyyttä, säilyttävät moraalisuutta, edistävät keskinäistä hyvinvointia ja luovat hyvät edellytykset oman ikuisen pelastuksen sanomansa kannalta keskeisen evankeliumin levitystyölle.

Mutta uskonnon institutionalisoituessa sen kyky hyvään supistuu, samalla kun mahdollisuudet pahaan moninkertaistuvat. Kaavamaistuneen uskonnon vaarat ovat: uskonkäsitysten juuttuminen paikoilleen ja näkemysten jähmettyminen; valvottavien etujen kartuttaminen ja siitä seuraava maallistumisen lisääntyminen; totuuden standardisoitumis- ja kivettymisalttius; uskonnon harhautuminen Jumalan palvelemisesta kirkon palvelemiseen; uskonnollisten johtajien viehtymys hoivaamistehtävien sijasta hallintotehtäviin; alttius lahkojen ja keskenään kilpailevien jakautumien muodostumiseen; tyrannimaisen kirkollisen vallankäytön pystyttäminen; ylimyksellisen ”valittu kansa” -asenteen luominen; valheellisten ja liioiteltujen pyhyyskäsitysten elättely; uskonnon rutiininomaistuminen ja palvonnan kaavoihinkangistuminen; mieltymys menneisyyden kunnioittamiseen, samalla kun jätetään nykyiset tarpeet vaille huomiota; kyvyttömyys laatia uskonnosta ajanmukaisia tulkintoja; sotkeutuminen maallisten instituutioiden tehtäviin; se luo uskonnollisten kastien vahingollista syrjintää; siitä tulee suvaitsematon puhdasoppisuuden tuomari; se ei kykene pysymään uusia uria etsivän nuorison mielenkiinnon kohteena, ja vähä vähältä se kadottaa ikuisen pelastuksen evankeliumin julistaman vapahtavan sanoman.

Kaavamainen uskonto rajoittaa ihmisiä heidän omakohtaisissa hengellisissä toiminnoissaan sen sijaan, että se vapauttaisi heidät entistä tehokkaampaan palveluun valtakunnanrakentajina.

7. USKONNON ANTI

Vaikka kirkkojen ja kaikkien muiden uskonnollisten ryhmien tulisikin pysytellä sivussa kaikista maallisista toiminnoista, uskonto ei samalla kuitenkaan saa tehdä mitään estääkseen tai viivyttääkseen ihmisinstituutioiden sosiaalista koordinoitumista. Elämän mielekkyyttä täytyy jatkuvasti lisätä. Ihmisen täytyy jatkaa filosofian uudistamistyötään ja uskonnon selkeyttämistoimiaan.

Valtiotieteen täytyy panna toimeen talouselämän ja teollisuuden uudistustyö sellaisin menetelmin, jotka se oppii yhteiskuntatieteiltä, ja käyttämällä hyväkseen niitä oivalluksia ja motiiveja, jotka uskonnollinen elintapa tarjoaa. Kaikessa yhteiskunnallisessa rakennustyössä uskonto pitää esillä tasapainottavan kuuliaisuussuhteen transsendenttistä tavoitetta kohtaan - vakaannuttavaa päämäärää, joka on välittömän ja ajallisen tavoitteen tuolla puolen ja sen yläpuolella. Kuolevainen ihminen tarvitsee nopeasti muuttuvan ympäristön luomien hämmentävien tilanteiden keskellä laajaulotteisen kosmisen perspektiivin suomaa tukea.

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 1093

Uskonto innoittaa ihmistä elämään maan päällä rohkeasti ja riemullisesti. Kiihkeyteen se liittää kärsivällisyyden, innostukseen se yhdistää ymmärryksen, vallankäyttöön se kytkee myötätuntoisuuden ja tarmokkuuteen se tuo ihanteita.

Ajallisia kysymyksiä ihminen ei voi koskaan ratkaista viisaasti eikä päästä henkilökohtaisena eduntavoitteluna ilmenevän itsekkyyden yli, ellei hän mietiskele asioita Jumalan kaikkivaltiuden edessä ja ota laskuissaan huomioon jumalallisten merkitysten ja hengellisten arvojen realiteetteja.

Keskinäinen taloudellinen riippuvuus ja sosiaalinen veljellisyys johtavat lopulta veljeyteen. Ihminen on luonnostaan uneksija, mutta tiede vakavoittaa häntä niin, että uskonto voi ennen pitkää aktivoida hänet, jolloin vaara hänen sortua fanaattisiin reaktioihin on paljon vähäisempi. Taloudelliset välttämättömyydet sitovat ihmisen todellisuuteen, ja henkilökohtainen uskonnollinen kokemus saattaa tämän saman ihmisen kasvotusten alituisesti laajenevaan ja edistyvään kosmiseen kansalaisuuteen kuuluvien ikuisten realiteettien kanssa.

[Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]

Pentti Naumanen
En olisi muuten huomannut koko tätä maailmaa ravistelevaa asiaa, mutta kun aamun uutissa se mainittiin siitä.
Olin vähällä alkaa selailla pyhiä kirjoituksia, mutta muutin oitis mieleni ja aloinkin tutkia keskiaikaa sekä Euroopan poliittista historiaa.

Mieleeni palautui myös tarinoita jesuiitoista sekä ristiritareista.

Islamin ritarit sitovat räjähteet kehonsa ympärille, menevät sitten väen paljouden keskelle ja kutsuvat suuren joukon ihmisiä viettämään ikuisuutta kanssaan. Romanttista mutta pöyristyttävää.
Zimbabwen roomalais-katolisen kirkon piispat lisäävät vettä myllyyn.

No en minä nyt sitten tiedä, HIV on tauti johon ei ole lääkettä, eikä kellään ole vara hoitaa kaikkia niitä sairaita.
Onhan se jokin lohtu sekin, että tässä nyt sitten mennään suoraan taivaaseen pääoven kautta ...

[quote="Valon lähettiläs"][quote="Pentti Naumanen"] Ymmärrän nyt,

Me operoimme siellä missä hätä on suurin, me menemme juoppojen, huorien ja kadotettujen keskuuteen !

mtä toveri trolli tekee sitten täällä, tiede.fi - palstalla? Täällä ei ole huoria, eikä pedofiileja. Menkää helsingin öisille pimeille kujille, ja levittäkää siellä sanomaanne. tällä palstalla on tarkoitus puhua tieteestä, eikä urantia - kirjastanne. lukekaa kirjaanne, älkää levittäkö sitä täällä. Asia selvä...?

Mistähän syntyy se etäinen väristys, joka pistää ajattelemaan, että tässä keskustelussa puolueohjelmaansa esittelevä taho yrittää päästä käsiksi verovaroihimme ja ellei niihin, niin varoihimme kuitenkin.
Kiinnostaisi tietää onko kyseisellä kultilla olemassa myös aseellinen haara ja mahdollisia itsemurhamarttyyreita?
Varjelkoon luoja meitä sellaisilta!

Pentti Naumanen
Mistähän syntyy se etäinen väristys, joka pistää ajattelemaan, että tässä keskustelussa puolueohjelmaansa esittelevä taho yrittää päästä käsiksi verovaroihimme ja ellei niihin, niin varoihimme kuitenkin.
Kiinnostaisi tietää onko kyseisellä kultilla olemassa myös aseellinen haara ja mahdollisia itsemurhamarttyyreita?
Varjelkoon luoja meitä sellaisilta!

Eikös se pitänyt kääntää se toinenkin poski, jonkin ohjeen mukaan ...

Pentti Naumanen
Mistähän syntyy se etäinen väristys, joka pistää ajattelemaan, että tässä keskustelussa puolueohjelmaansa esittelevä taho yrittää päästä käsiksi verovaroihimme ja ellei niihin, niin varoihimme kuitenkin.

Se syntyy äärettömästä typeryydestäsi ja läheisestä suhteestasi Lusiferiin! Mitä ihmeen puolueohjelma? Ei Urantia-kirjassa ole mitään puolueohjelmaa. Onko Lusifer sokaisut silmäsi? Voit vielä pelastautua kadotukselta ! Lue Urantia-kirjaa ja avaa silmäsi ! Älä anna Saatanan voittaa sieluasi!

Luulisi tieteestä kiinnostuneiden kiinnostuvan Urantia-kirjasta, koska

Urantia-kirjan näkemys tieteestä, filosofiasta ja uskonnosta on kenties selkein ja olennaiseen keskittyvin nykyihmisen saatavilla oleva näiden aiheiden yhteistarkastelu. Sillä on toden totta potentiaalia muovata maailman tulevaisuutta.

Urantia-säätiö on ei-kaupallinen, sivistystyötä tekevä säätiö, jonka toimintaa ohjaa säätiöjulistus. Se on painattanut englanninkielistä kirjaa vuodesta 1955, ja viime vuodet se on käännättänyt kirjaa maailman monille kielille

Lusiferin kapinaa käsittelee seuraava Kirjan luku:

LUKU 53

LUCIFERIN KAPINA

LUCIFER oli lahjakas Nebadonin ensiasteinen Lanonandek-Poika. Hän oli saanut palvelukokemusta monista järjestelmistä, hän oli ollut ryhmänsä korkea neuvonantaja ja hän oli kuuluisa viisaudestaan, neuvokkuudestaan ja tehokkuudestaan. Lucifer oli numero 37 omassa yhteisössään, ja kun hän sai Melkisedekeiltä valtuuskirjansa, hänet nimitettiin tehtäväänsä yhtenä niistä sadasta, jotka yli seitsemänsadantuhannen kaltaisensa joukossa olivat kaikkein kyvykkäimmät ja loistavalahjaisimmat persoonallisuudet. Näin suurenmoisista lähtökohdistaan huolimatta hän pahuuden ja erheen kautta omaksui synnin ja on nyt Nebadonissa yksi niistä kolmesta Järjestelmänhallitsijasta, jotka ovat sortuneet mielistymään itseensä ja antautuneet viisasteluun väärämielisestä henkilökohtaisesta vapaudesta, mikä merkitsee universumiin kohdistuvan uskollisuuden hylkäämistä ja piittaamattomuutta veljellisyyden velvoitteita kohtaan, sokeutta kosmisia suhteita kohtaan.

Nebadonin universumissa, Kristus Mikaelin toimipiirissä, on kymmenentuhatta asutuista maailmoista koostuvaa järjestelmää. Koko Lanonandek-Poikien historian aikana, kaikessa heidän työssään näiden tuhansien järjestelmien joka kolkassa ja universumin päämajassa on vain kolmen Järjestelmänhallitsijan milloinkaan todettu halveksineen Luoja-Pojan hallitusta.

1. KAPINAN JOHTAJAT

Lucifer ei ollut ylösnousemuksellinen olento. Hän oli paikallisuniversumin luotu Poika, ja hänestä sanottiin: ”Sinä olit kaikin puolin täydellinen siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen asti, kun vääryys sinussa havaittiin.” Hän oli monet monituiset kerrat neuvotellut Edentian Kaikkein Korkeimpien kanssa. Ja Lucifer hallitsi ”Jumalan pyhältä vuorelta”, Jerusemin hallintokukkulalta, sillä hän oli 607 maailmasta koostuneen suuren järjestelmän toimeenpanopäällikkö.

Lucifer oli suurenmoinen olento, loistavalahjainen persoonallisuus. Hän oli universumin virka-asteikossa konstellaatioiden Kaikkein Korkeimpien Isien jälkeen seuraavana. Luciferin rikkomuksesta huolimatta hänen alaisinaan toimineet älylliset olennot pidättyivät osoittamasta hänelle epäkunnioitusta ja halveksuntaa ennen Mikaelin Urantialla tapahtunutta lahjoittautumista. Ei myöskään Mooseksen kuolleistanousun aikainen Mikaelin arkkienkeli ”lausunut syyttävää tuomiota häntä vastaan, vaan sanoi ainoastaan: ’Tuomari nuhdelkoon sinua.’” Tällaisissa tapauksissa tuomiovalta kuuluu Päivien Muinaisille, superuniversumin hallitsijoille.

Lucifer on nyt Satanian langennut ja viralta pantu Hallitsija. Itsensämietiskeleminen on erittäin tuhoisaa, myös taivaallisen maailman yleville persoonallisuuksille. Luciferista sanottiin: ”Sydämesi ylpistyi kauneudestasi; loistavalahjaisuutesi sai sinut turmelemaan viisautesi.” Muinainen profeettanne näki hänen surkean tilansa kirjoittaessaan: ”Kuinka oletkaan taivaasta langennut, oi Lucifer, aamun poika! Kuinka oletkaan maahan syösty, sinä joka julkesit saattaa maailmat sekaisin!”

Urantialla Luciferista kuultiin varsin vähän siksi, että hän antoi ensimmäisen käskynhaltijansa, Saatanan, tehtäväksi ajaa asiaansa teidän planeetallanne. Saatana oli samaisen, Lanonandekien primaarisen ryhmän jäsen, mutta hän ei ollut koskaan toiminut Järjestelmänhallitsijana. Hän meni täysin sydämin mukaan Luciferin kapinaan. ”Paholainen” ei ole kukaan muu kuin Caligastia, Urantian viralta pantu Planeettaprinssi ja Lanonandekien toisasteiseen yhteisöön kuuluva Poika. Aikana, jolloin Mikael oli lihallisessa hahmossa Urantialla, Lucifer, Saatana ja Caligastia olivat liitossa keskenään ajaakseen hänen lahjoittautumisvierailunsa karille. Mutta he epäonnistuivat pahan kerran.
Abaddon oli Caligastian esikuntapäällikkö. Hän seurasi herransa mukana kapinaan, ja hän on siitä lähtien toiminut Urantian kapinallisten ylimpänä toimeenpanijana. Beelsebub oli niiden epälojaalien keskiväliolentojen johtaja, jotka liittoutuivat kavalan Caligastian joukkojen kanssa.

Lohikäärmeestä tuli lopulta kaikkien näiden pahojen henkilöhahmojen symbolinen tunnus. Mikaelin saavuttaman riemuvoiton jälkeen ”Gabriel tuli alas Salvingtonista ja sitoi lohikäärmeen (kaikki kapinallisjohtajat) yhdeksi aikakaudeksi.” Jerusemin serafikapinallisista on kirjoitettu: ”Ja enkelit, jotka eivät pitäneet ensimmäistä tilaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, hän on pannut pimeyden lujiin kahleisiin säilytettäviksi suuren päivän tuomioon asti.”

2. KAPINAN SYYT

Lucifer ja hänen ensimmäinen avustajansa Saatana olivat hallinneet Jerusemissa yli viisisataatuhatta vuotta, kun he alkoivat sydämessään asettua Universaalista Isää ja hänen silloin sijaishallitsijana toiminutta Poikaansa Mikaelia vastaan.

Satanian järjestelmässä ei ollut mitään sellaisia eriskummallisia tai erityisiä olosuhteita, jotka olisivat antaneet aiheen kapinointiin tai olleet sille otollisia. Uskomme, että tämä ajatus syntyi ja muotoutui Luciferin mielessä ja että hän olisi saattanut panna tällaisen kapinan alulle siitä riippumatta, mikä hänen asemapaikkansa olisi ollut. Lucifer ilmoitti suunnitelmansa ensin Saatanalle, mutta hänen kyvykkään ja lahjakkaan kumppaninsa mielen turmeleminen vaati useita kuukausia. Sitten kun tämä kerran oli saatu käännytetyksi kapinallisten teorioiden kannalle, hänestä tuli kuitenkin ”itsetehostuksen ja vapauden” rohkea ja vankkumaton esitaistelija.

Kukaan ei kapinoimista koskaan Luciferille ehdottanut. Mikaelin tahtoa ja Universaalisen Isän suunnitelmia - sellaisina kuin ne ilmenevät Mikaelissa - vastustamaan asettuva itsetehostuksen idea sai alkunsa hänen omassa mielessään. Hänen suhteensa Luoja-Poikaan olivat olleet läheiset ja aina sydämelliset. Ennen oman ajatusmaailmansa jalustallenostamista Lucifer ei koskaan avoimesti ilmaissut tyytymättömyyttään universumin hallintoa kohtaan. Hänen vaikenemisestaan huolimatta Salvingtonin Päivien Yhdistynyt oli jo yli sadan standardiajanlaskun mukaisen vuoden ajan heijasteluttanut Uversaan tietoja siitä, että Luciferin mielessä ei vallinnut täysi rauha. Tämä tieto välitettiin myös Luoja-Pojalle ja Norlatiadekin Konstellaation-Isille.

Lucifer kävi universumin koko hallintojärjestelmää kohtaan kaiken aikaa yhä kriittisemmäksi, mutta Korkeimpia Hallitsijoita kohtaan hän osoitti aina varauksetonta lojaalisuuttaan. Hänen epälojaalisuutensa tuli ensi kertaa avoimesti ilmi Gabrielin erään Jerusemin-vierailun yhteydessä vain muutamaa päivää ennen Luciferin vapaudenjulistuksen avointa julkistamista. Gabriel vakuuttui uhkaavasta kapinan puhkeamisesta niin syvästi, että hän meni suoraa päätä Edentiaan pitämään neuvoa Konstellaation-Isien kanssa siitä, mihin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin, jos ilmikapina puhkeaisi.

On hyvin vaikea osoittaa täsmälleen sitä syytä tai niitä syitä, jotka lopulta huipentuivat Luciferin kapinaksi. Vain yhdestä asiasta olemme varmoja, ja se on tämä: Mitä tahansa nämä ensimmäiset idut olivatkin, ne syntyivät Luciferin mielessä. Hänessä on täytynyt olla sellaista ylpeyttä omasta minuudestaan, joka ruokki itseään aina itsepetokseen asti niin, että Lucifer joksikin aikaa tosiaan sai itsensä vakuuttuneeksi siitä, että hänen kapinahankkeensa oli tosiasiassa hyväksi järjestelmälle, ellei peräti universumille. Siihen mennessä, kun hänen hankkeensa olivat kehittyneet harhakuvien särkymisen asteelle, hän oli epäilemättä mennyt jo liian pitkälle, jotta hänen omalaatuinen ja vahinkoa tuottava ylpeytensä olisi sallinut hänen pysähtyä. Tämän kokemuksensa jossakin vaiheessa hänestä tuli vilpillinen, ja pahuudesta kehittyi harkittu ja tahallinen synti. Sen, että näin tapahtui, todistaa tämän lahjakkaan johtajan myöhempi käyttäytyminen. Pitkään hänelle tarjottiin tilaisuutta katumiseen, mutta vain muutamat hänen alaisistaan koskaan tarttuivat tähän tarjottuun armoon. Konstellaation-Isien pyynnöstä Edentian Päivien Uskollinen esitti henkilökohtaisesti Mikaelin suunnitelman näiden ilmikapinallisten pelastamiseksi. Luoja-Pojan armo kuitenkin aina torjuttiin, ja kerta kerralta se torjuttiin yhä uhmakkaammin ja aina vain halveksivammin.
3. LUCIFERIN MANIFESTI

Mitkä Luciferin ja Saatanan sydämessä vallinneen levottomuuden alkuperäiset syyt sitten lienevätkään olleet, sen lopullinen esiinpuhkeaminen joka tapauksessa tapahtui Luciferin vapaudenjulistuksen muodossa. Kapinallisten ajama asia esitettiin kolmen otsakkeen alla:

1. Universaalisen Isän todellisuus. Lucifer väitti, ettei Universaalista Isää todellisuudessa ollut olemassa, että fyysinen gravitaatio ja avaruusenergia kuuluivat luonnostaan maailmankaikkeuteen ja että Isä oli myytti, jonka Paratiisin-Pojat olivat keksineet, jotta se mahdollistaisi heidän Isän nimissä harjoittamansa universumeihin kohdistuvan jatkuvan hallitusvallan. Hän kiisti persoonallisuuden olevan Universaalisen Isän antama lahja. Hän jopa antoi ymmärtää, että finaliitit olisivat solmineet Paratiisin-Poikien kanssa salaisen sopimuksen koko luomakuntaa petkuttaakseen, sillä nämä eivät koskaan esittäneet tuomisinaan kovinkaan selkeää käsitystä Isän aktuaalisesta persoonallisuudesta, sellaisena kuin se on Paratiisissa havaittavissa. Finaliittien tuntemaa kunnioitusta hän käytti häikäilemättä hyväkseen selittämällä sen tietämättömyydeksi. Väite oli raju, kauhea ja häpäisevä. Juuri tämä verhottu hyökkäys finaliitteja vastaan epäilemättä vaikutti tuolloin Jerusemissa olleisiin ylösnousemuskansalaisiin niin, että nämä pysyivät lujina ja vastustivat järkkymättä kaikkia kapinallisen kosiskeluja.

2. Luoja-Pojan - Mikaelin - universumihallitus. Lucifer väitti tosissaan, että paikallisjärjestelmien tulisi olla autonomisia. Hän protestoi sitä vastaan, että Mikaelilla, Luoja-Pojalla, oli oikeus ryhtyä Nebadonin hallitsijaksi jonkun olettamusten varassa olevan Paratiisin-Isän nimissä ja vaatia kaikkia persoonallisuuksia tunnustamaan alamaisuutensa tälle näkymättömälle Isälle. Hän väitti, että palvontajärjestelmä kaikkineen oli ovela salajuoni Paratiisin-Poikien merkityksen suurentelemiseksi. Hän suostui tunnustamaan Mikaelin Luoja-Isäkseen, muttei Jumalakseen ja lailliseksi hallitsijakseen.

Erittäin kitkerästi hän vastusti sitä, että Päivien Muinaisilla - ”muukalaisruhtinailla” - oli oikeus puuttua paikallisjärjestelmien ja -universumien asioihin. Hän tuomitsi nämä hallitsijat tyranneina ja vallananastajina. Hän kehotti kannattajiaan uskomaan, ettei kukaan näistä valtiaista voisi tehdä mitään puuttuakseen täysimääräisen itsehallinnon toimintaan, jos ihmisillä ja enkeleillä vain riittäisi rohkeutta pitää puoliaan ja vaatia pelottomasti oikeuksiaan.

Hän väitti, että Päivien Muinaisten täytäntöönpanijoiden toiminta paikallisuniversumeissa olisi estettävissä, jos niiden syntyperäiset olennot vain asettuisivat puolustamaan riippumattomuuttaan.

Hän uskotteli, että kuolemattomuus oli järjestelmän persoonallisuuksille myötäsyntyistä, että kuolleistaherääminen oli luonnonmukaista ja automaattista ja että kaikki olennot eläisivät ikuisesti, ellei olisi Päivien Muinaisten täytäntöönpanijoiden mielivaltaisia ja epäoikeudenmukaisia toimia.
3. Hyökkäys ylösnousemuskuolevaisten universaalista koulutusjärjestelmää vastaan. Lucifer väitti, että aivan liian paljon aikaa ja voimia tuhlattiin järjestelmään, jolla ylösnouseville kuolevaisille annetaan näin perinpohjaista koulutusta universumin hallinnon periaatteista. Nämä periaatteet olivat hänen väitteidensä mukaan sitä paitsi epäeettisiä ja epäterveitä. Hän vastusti tätä aikakausien pituista ohjelmaa avaruuden kuolevaisten valmistamiseksi jotakin tuntematonta kohtaloa varten ja esitti finaliittikunnan läsnäolon Jerusemissa todisteeksi siitä, että nämä kuolevaiset olivat uhranneet aikakauden toisensa perään valmistuakseen jotakin puhtaasti kuvitteellista määränpäätä varten. Ivallisesti hän huomautti, ettei finaliittien osaksi koitunut kohtalo sen loistavampi ollut kuin, että heidät palautettiin omien synnyinmaailmojensa kaltaisille vähäpätöisille sfääreille. Hän antoi ymmärtää, että nämä oli pilattu liiallisella harjoituksella ja pitkitetyllä koulutuksella ja että nämä olivat todellisuudessa kuolevaistovereidensa kavaltajia siksi, että olivat nyt mukana hankkeessa, jonka tarkoituksena oli tehdä koko luomakunnasta sellaisten tarujen orja, joiden mukaan kaikilla ylösnousemuskuolevaisilla muka oli jokin myyttinen iäisyyskohtalo. Hän puhui sen puolesta, että taivasmatkalaisilla tulisi olla yksilön itsemääräämisoikeuden suoma vapaus. Hän asetti kyseenalaiseksi ja tuomitsi koko kuolevaisten ylösnousemusjärjestelmän, sellaisena kuin Jumalan Paratiisin-Pojat sitä pitävät yllä ja sellaisena kuin Ääretön Henki sitä tukee.

Ja tällaisella vapaudenjulistuksella Lucifer antoi lähtömerkin pimeyden ja kuoleman orgioilleen.

4. KAPINAN PUHKEAMINEN

Luciferin manifesti julkistettiin Satanian vuotuisessa konklaavissa, joka pidettiin lasimerellä yhteen kokoontuneiden Jerusemin joukkojen edessä vuoden viimeisenä päivänä, Urantian ajanlaskun mukaan noin kaksisataatuhatta vuotta sitten. Saatana julisti, että palvontaa voitaisiin osoittaa universaalisille voimille - fyysisille, älyllisille ja hengellisille - mutta, että alamaisuutta voitaisiin tunnustaa vain aktuaaliselle ja läsnä olevalle hallitsijalle, Luciferille, ”ihmisten ja enkelten ystävälle” ja ”vapauden Jumalalle”.

Itsetehostus oli Luciferin kapinan taisteluhuuto. Eräs hänen pääväittämistään oli, että jos kerran itsehallinto oli hyväksi ja oikein Melkisedekeille ja muille ryhmille, se oli yhtä lailla hyväksi älyllisten olentojen kaikille muillekin luokille. Hän oli peloton ja sinnikäs ”mielellisten olentojen tasa-arvoisuuden” ja ”älyllisten olentojen veljeyden” puolustamisessaan. Hän oli sitä mieltä, että kaikki hallinto tulisi rajoittaa paikallisiin planeettoihin ja niiden vapaaehtoinen liittoutuminen paikallisjärjestelmiin. Kaikkea muunlaista valvontaa hän piti sallimattomana. Hän lupasi Planeettaprinsseille, että nämä saisivat hallita maailmoja ylimpinä toimeenpanijoina. Hän arvosteli ankarasti sitä, että lainsäädäntätoiminnot oli sijoitettu konstellaatiopäämajaan ja että oikeudelliset asiat hoidettiin universumin pääkaupungista käsin. Hän taisteli sen puolesta, että kaikki nämä hallituksen tehtävät olisi pitänyt keskittää järjestelmäpääkaupunkeihin, ja kiirehti kokoamaan oman lakiasäätävän kokouksensa, ja hän organisoi omat, Saatanan tuomiovallan alaisuudessa toimineet oikeusistuimensa. Ja hän määräsi luopurimaailmojen prinssit tekemään samoin.

Luciferin hallintokabinetti meni kokonaisuudessaan hänen puolelleen, ja sen jäsenet vannoivat julkisesti virkavalan ”vapautettujen maailmojen ja järjestelmien” uuden päällikön alaisen hallinnon viranhaltijoina.

Vaikka Nebadonissa oli ollut kaksi aiempaa kapinaa, ne tapahtuivat syrjäisissä konstellaatioissa. Luciferin mielestä nämä kapinat epäonnistuivat siksi, että älyllisten olentojen enemmistö ei seurannut johtajiaan. Hän väitti, että ”enemmistöt hallitsevat”, että ”mieli on erehtymätön”. Universumin hallitsijoiden hänelle suoma vapaus näytti tukevan monia hänen rikollisia väittämiään. Hän uhmasi kaikkia ylempiään, ja kuitenkaan nämä eivät näyttäneet kiinnittävän hänen puuhailuihinsa mitään huomiota. Hänelle annettiin vapaat kädet ajaa viettelevää suunnitelmaansa haittaa hänelle tekemättä tai häntä estelemättä.
Kaikki armeliaisuudesta johtuneet viivytykset oikeuden toteutumisessa Lucifer selitti todisteiksi Paratiisin-Poikien hallituksen kykenemättömyydestä kapinan pysäyttämiseen. Hän saattoi avoimesti halveksia ja ylimielisesti uhmata Mikaelia, Immanuelia ja Päivien Muinaisia ja sitten selittää sen, ettei tästä koitunut mitään toimenpiteitä, vahvistavaksi todisteeksi universumin ja superuniversumin hallituksen kyvyttömyydestä.

Gabriel oli henkilökohtaisesti todistamassa kaikkia näitä epälojaaleja tapahtumakulkuja, ja hän teki tiettäväksi vain, että aikanaan hän puhuisi Mikaelin puolesta ja että kaikki olennot saisivat vapaasti ja kenenkään häiritsemättä tehdä valintansa; että ”Isän nimissä toimiva Poikien hallitus kaipasi vain lojaalisuutta ja antaumusta, joka olisi vapaaehtoista, varauksetonta ja viisastelun kestävää.”

Luciferin sallittiin pystyttää täysimääräinen kapinahallintonsa ja suorittaa sen yksityiskohtainen organisointi ennen kuin Gabriel mitenkään pyrki kiistämään luopumisoikeutta tai vastustamaan kapinallisten propagandaa. Mutta Konstellaation-Isät rajoittivat näiden epälojaalien persoonallisuuksien toiminnan välittömästi Satanian järjestelmään. Siitä huolimatta tämä välikausi oli koko Satanian lojaaleille olennoille suuren koettelemuksen ja koetuksen aikaa. Kaikki oli muutaman vuoden ajan kaoottista, ja mansiomaailmoissa vallitsi suuri hämmennys.

5. SELKKAUKSEN LUONNE

Satanian kapinan puhjettua Mikael neuvotteli Paratiisin-veljensä Immanuelin kanssa. Mikael ilmoitti tämän suurimerkityksisen neuvonpidon jälkeen, että hän noudattaisi samaa toimintaperiaatetta, joka oli luonnehtinut hänen toimiaan samankaltaisten, menneisyydessä sattuneiden mullistusten yhteydessä, eli sekaantumattomuuden asennetta.

Nebadonin universumissa ei tämän eikä kahden tätä edeltäneen kapinan aikana ollut absoluuttista eikä persoonallista täysivaltaisuuden omaavaa vallanhaltijaa. Mikael hallitsi jumalallisin oikeuksin, Universaalisen Isän sijaishallitsijana, mutta ei vielä omin, henkilökohtaisin oikeuksin. Hän ei ollut suorittanut loppuun lahjoittautumisista koostuvaa elämänvaihettaan. Hänelle ei vielä ollut annettu ”kaikkea valtaa taivaassa ja maan päällä”.

Kapinan puhkeamisesta siihen päivään, jolloin Mikael asetettiin valtaistuimelle Nebadonin täysivaltaiseksi hallitsijaksi, hän ei kertaakaan puuttunut Luciferin kapinallisjoukkojen puuhiin. Näiden annettiin toimia esteettä Urantian ajanlaskun mukaan lähes kahdensadantuhannen vuoden ajan. Nyt Kristus Mikaelilla on riittämiin valtaa ja auktoriteettia tarttuakseen lujalla kädellä ja heti paikalla, jopa mielivaltaisesti, tällaisiin epälojaalisuuden purkauksiin, mutta tuskinpa tämä hallitsijan määräysvalta saisi häntä toimimaan toisin siinä tapauksessa, että tällainen mullistus vielä kerran tapahtuisi.

Koska Mikael päätti pysytellä erillään Luciferin kapinaan liittyvästä varsinaisesta sodankäynnistä, Gabriel kutsui henkilökohtaisen esikuntansa koolle Edentiaan, ja yhteisymmärryksessä Kaikkein Korkeimpien kanssa hän päätti ottaa komentoonsa Satanian lojaalit armeijakunnat. Mikael jäi Salvingtoniin, kun Gabriel puolestaan matkasi Jerusemiin ja asettautui sfäärille, joka on pyhitetty Isälle - samalle Universaaliselle Isälle,

jonka persoonallisuuden Lucifer ja Saatana olivat asettaneet kyseenalaiseksi - ja paikalle kokoontuneista uskollisista persoonallisuuksista koostuneen joukon edessä hän kääri auki Mikaelin lipun, koko luomakunnan Kolminaisuushallituksen aineellisen tunnuskuvan, jossa on valkoisella pohjalla kolme samankeskistä, taivaan sinistä ympyränkehää.
Luciferin tunnuksena oli lippu, jossa oli valkoisella pohjalla punainen ympyrä ja sen keskellä pyöreä, musta täplä.

”Ja syttyi sota taivaassa; Miikaelin komentaja ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä (Luciferia, Saatanaa ja luopuriprinssejä) vastaan; ja lohikäärme ja hänen kapinalliset enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet.” Tämä ”sota taivaassa” ei ollut sellainen fyysinen taistelu, jollaiseksi selkkaukseksi se Urantialla saatettaisiin kuvitella. Lucifer piti kamppailun alkupäivinä jatkuvasti pitkiä puheita planeetan amfiteatterissa. Gabriel johti lähelle sijoitetusta tukikohdasta käsin kapinoitsijain viisastelujen taukoamatonta paljastamista. Niillä sfäärillä läsnä olleilla moninaisilla persoonallisuuksilla, jotka olivat epävarmoja kannastaan, oli tapana kulkea edestakaisin näiden väittelypaikkojen väliä, kunnes tekivät lopullisen päätöksensä.

Mutta tämä sota taivaassa oli peräti kauhistuttava ja peräti todellinen. Vaikkei tässä taistelussa esiintynytkään mitään niistä raakalaismaisuuksista, jotka ovat kypsymättömissä maailmoissa fyysiselle sodankäynnille perin luonteenomaisia, se oli paljon tappavampaa. Aineellisen tason taistelussa on vaarassa aineellinen elämä, mutta taivaan sodassa oli panoksena ikuinen elämä.

6. LOJAALI SERAFIKOMENTAJA

Lukuisat persoonallisuudet suorittivat monia uhrautuvaisuutta ja lojaalisuutta osoittavia jaloja ja innoittavia tekoja vihollisuuksien puhkeamisen ja järjestelmän uuden hallitsijan ja tämän esikunnan saapumisen välisenä aikana. Mutta kaikista näistä rohkeista ja antaumusta osoittaneista sankariteoista järisyttävin oli Satanian päämajan serafien toisen komentajan Manotian peloton menettely.

Kun kapina Jerusemissa syttyi, serafijoukkojen päällikkö ryhtyi ajamaan Luciferin asiaa. Tämä epäilemättä selittää, miksi niin suuri määrä neljännen luokan serafeista eli järjestelmän hallintoserafeista joutui harhateille. Luciferin loistava persoonallisuus sokaisi serafien johtajan hengellisesti. Tämän lumoavat käytöstavat saivat taivaallisten olentojen alemmat luokat valtoihinsa. He eivät kerta kaikkiaan voineet käsittää, että niin häikäisevän persoonallisuuden olisi mahdollista joutua väärille teille.

Luciferin kapinan puhkeamiseen liittyviä kokemuksia muutama aika sitten kuvaillessaan Manotia sanoi: ”Mutta kaikkein riemastuttavimman hetkeni olen kokenut Luciferin kapinaan liittyneessä järisyttävässä seikkailussa, kun toisen serafikomentajan asemassani kieltäydyin osallistumasta suunniteltuun loukkaukseen Mikaelia vastaan, ja voimalliset kapinalliset hankkivat järjestämiensä yhteysjoukkojen avulla tuhoani. Jerusemissa vallitsi suunnaton sekasorto, mutta ainoakaan uskollinen serafi ei vahingoittunut.

”Lähimmän esimieheni rikottua sopimuksensa osalleni lankesi järjestelmän sekavien serafiasioiden arvonimeni mukaisena johtajana ottaa Jerusemin enkeliarmeijat komentooni. Melkisedekit tukivat minua moraalisesti, Aineellisten Poikien enemmistö antoi minulle osaavaa apua, suunnaton määrä oman luokkani jäseniä hylkäsi minut, mutta sain suurenmoista tukea Jerusemin ylösnousemuskuolevaisilta.

”Kun Luciferin luopuruus oli automaattisesti erottanut meidät konstellaation yhteyspiireistä, olimme tiedonkeruujoukkojemme uskollisuuden varassa. Nämä joukot toimittivat avunpyynnöt lähistöllä olevasta Rantulian järjestelmästä Edentiaan. Ja havaitsimme, että järjestyneisyys, lojaalisuuteen kuuluva ymmärrys ja totuuden henki
saavuttaisivat luonnostaan voiton kapinasta, itsetehostuksesta ja niin kutsutusta henkilökohtaisesta vapaudesta. Kykenimme jatkamaan toimintaamme Luciferin kunnioitettavan seuraajan, Järjestelmän uuden Hallitsijan, saapumiseen saakka. Ja heti sen jälkeen minut määrättiin Urantian konkurssipesän Melkisedek-hoitajien joukkokuntaan ja otin hallintaani lojaalit serafiluokat petollisen Caligastian maailmassa, Caligastian, joka oli julistanut sfäärinsä ’vapautettujen maailmojen ja holhouksesta irtautuneiden persoonallisuuksien’ vastikään julki tuodun järjestelmän jäseneksi, järjestelmän, jonka perustamista oli ehdotettu Luciferin julkaisemassa häpeällisessä vapaudenjulistuksessa, siinä, joka oli osoitettu kehotukseksi ’vapautta rakastaville, itsenäisesti ajatteleville ja eteenpäin katsoville älyllisille olennoille Satanian huonosti hallituissa ja kehnosti hoidetuissa maailmoissa.’”
Tämä enkeli palvelee yhä Urantialla ja toimii serafien apulaispäällikkönä.

7. KAPINAN HISTORIA

Luciferin kapina oli järjestelmänlaajuinen. Kolmekymmentäseitsemän luopuri-Planeettaprinssiä käänsi maailmansa hallinnon suurelta osin emäkapinallisen puolelle. Vain Panoptiassa Planeettaprinssi ei kyennyt viemään kansaansa mukanaan. Tuossa maailmassa väestö kerääntyi Melkisedekien opastuksessa tukemaan Mikaelia. Ellanora, muuan nuori nainen tuosta kuolevaisten maailmasta, ryhtyi ihmisrotujen johtajaksi, eikä ainoakaan sielu tuossa riitojen repimässä maailmassa astunut Luciferin lipun alle. Ja aina siitä lukien nämä lojaalit panoptialaiset ovat palvelleet Jerusemin seitsemännessä siirtymämaailmassa ja toimineet kunnossapitäjinä ja rakentajina Isän sfäärillä ja sitä ympäröivissä seitsemässä erityismaailmassa. Sen lisäksi, että panoptialaiset toimivat näiden maailmojen kirjaimellisina vartijoina, he panevat toimeen myös Mikaelin henkilökohtaiset määräykset näiden sfäärien kaunistamisesta jotakin tulevaa ja tuntematonta käyttöä varten. He tekevät tätä työtä viipyessään siellä matkallaan Edentiaan.

Caligastia ajoi koko tämän ajanjakson ajan Luciferin asiaa Urantialla. Melkisedekit vastustivat taitavasti luopuri-Planeettaprinssiä, mutta viisasteluilla kahlitsemattomasta vapaudesta samoin kuin itsetehostuksen harhakuvitelmilla oli kaikki mahdollisuudet harhauttaa nuoren ja kehittymättömän maailman alkukantaisia kansoja.

Kaikki kapinapropaganda piti hoitaa henkilökohtaisin ponnistuksin, sillä kaukoviestipalvelu ja kaikki muut planeettainvälisen yhteydenpidon kanavat katkaistiin järjestelmän yhteyspiirienvalvojain toimesta. Kapinan varsinaisesti puhjettua koko Satanian järjestelmä eristettiin sekä konstellaation että universumin yhteyspiireistä. Tänä aikana kaikki saapuvat ja lähtevät viestit välitettiin serafivälittäjien ja Yksinäisten Sanansaattajien toimesta. Langenneisiin maailmoihin tulevat yhteyspiirit katkaistiin nekin niin, että Lucifer ei voinut käyttää hyväkseen tätä väylää rikollista hankettaan edistääkseen. Eikä näitä yhteyspiirejä palauteta ennalleen niin kauan kuin arkkikapinallinen elää Satanian rajojen sisäpuolella.

Kysymyksessä oli Lanonandekien kapina. Paikallisuniversumin Poikien korkeammat luokat eivät liittyneet Luciferin luopuruuteen, vaikka epälojaalien prinssien kapina vaikuttikin muutamiin kapinaplaneetoille sijoitettuihin Elämänkantajiin jossain määrin. Yksikään Kolminaistetuista Pojista ei joutunut harhaan. Melkisedekit, arkkienkelit ja Loistavat Iltatähdet olivat kaikki uskollisia Mikaelille, ja yhdessä Gabrielin kanssa he taistelivat rohkeasti Isän tahdon ja Pojan hallitusvallan puolesta

Yksikään Paratiisista alkuisin oleva olento ei sekaantunut epälojaalisuuteen. Yhdessä Yksinäisten Sanansaattajien kanssa he pystyttivät päämajansa Hengen maailmaan ja pysyttäytyivät Edentian Päivien Uskollisen johdon alaisuudessa. Yksikään sovittelijoista ei ryhtynyt luopuriksi. Taivaallisten Kirjureiden riveistä ei myöskään kukaan joutunut harhateille. Mutta Morontiaseuralaisten ja Mansiomaailmojen Opettajien keskuudessa tappiot olivat raskaat.
Serafien korkeimmasta luokasta ei menetetty ainoatakaan enkeliä, mutta seuraavasta luokasta, korkeammista serafeista, harhautettiin ja saatiin ansaan melkoinen joukko. Niin ikään kolmannesta eli valvojaenkeleiden luokasta johdettiin muutamia harhaan. Mutta hirvittävä romahdus tapahtui neljännessä eli hallintoenkeleiden ryhmässä, normaalisti järjestelmäpääkaupunkien tehtäviin osoitettujen serafien keskuudessa. Manotia pelasti heistä lähes kaksi kolmasosaa, mutta vähän yli kolmannes seurasi päällikkönsä mukana kapinallisten riveihin. Kolmasosa kaikista niistä Jerusemin kerubeista, jotka olivat hallintoenkeleiden palveluksessa, menetettiin heidän epälojaalien serafiensa mukana.

Aineellisten Poikien käyttöön asetetuista planetaarisista enkeliauttajista hairahtui osapuilleen yksi kolmannes, ja siirtymähoivaajista saatiin ansaan lähes kymmenen prosenttia. Johannes näki tämän vertauskuvallisesti kirjoittaessaan suuresta punaisesta lohikäärmeestä sanoen: ”Ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne alas pimeyteen.”

Suurimmat menetykset koettiin enkelien riveissä, mutta useimmat älyllisten olentojen alemmista luokista sotkeutuivat epälojaalisuuteen. Kaikista Sataniassa menetetyistä 681.217 Aineellisesta Pojasta yhdeksänkymmentäviisi prosenttia oli Luciferin kapinan uhreja. Suuret määrät keskiväliolentoja menetettiin niillä yksittäisillä planeetoilla, joiden Planeettaprinssi liittyi Luciferin ajamaan asiaan.

Tämä kapina oli monissa suhteissa laajimmalle levinnyt ja tuhoisin kaikista tällaisista tapahtumista Nebadonissa. Tässä kapinassa oli mukana enemmän persoonallisuuksia kuin kummassakaan edellisessä. Ja ikuiseksi häpeäkseen Luciferin ja Saatanan asiamiehet eivät säästäneet edes pikkulasten kouluja finaliittikulttuurin planeetalla, vaan koettivat päinvastoin turmella nämä kehittyvät, evolutionaarisista maailmoista laupeutta osoittaen pelastetut mielet.

Ylösnousemuskuolevaiset olivat haavoittuvia, mutta he kestivät kapinalliset viisastelut alempia henkiä paremmin. Vaikka alemmissa mansiomaailmoissa oli monia, jotka eivät olleet saavuttaneet lopullista fuusiota Suuntaajansa kanssa ja jotka lankesivat, on ylösnousemusjärjestelmään sisältyvän viisauden kunniaksi luettava, ettei yksikään Jerusemissa asuvista ylösnousemuksellisista Satanian kansalaisista osallistunut Luciferin kapinaan.

Tunnista tuntiin ja päivästä päivään koko Nebadonin kaukotiedotusasemat olivat tungokseen asti täynnä huolestuneita tilanteen seuraajia kaikista kuviteltavissa olevista taivaan älyllisistä olentoluokista. Jännittyneen tarkkaavaisina he tutkivat tiedotteita Satanian kapinasta ja riemuitsivat selostusten jatkuvasti kertoessa niiden ylösnousevien kuolevaisten horjumattomasta lojaalisuudesta, jotka Melkisedekien johdolla kestivät menestyksellisesti kaikkien luopumuksen ja synnin lippujen ympärille nopeasti kerääntyneiden salakavalien pahan voimien yhteen kietoutuvat ja pitkälle menevät pyrkimykset.

Järjestelmän ajanlaskun mukaan kului yli kaksi vuotta ”taivaan sodan” alkamisesta ennen kuin Luciferin seuraaja asetettiin virkaansa. Mutta lopulta uusi Hallitsija saapui ja laskeutui esikuntineen lasimerelle. Olin mukana Gabrielin Edentiaan keräämissä varajoukoissa ja muistan hyvin Lanaforgen ensimmäisen sanoman Norlatiadekin Konstellaation-Isälle. Se kuului: ”Ainoatakaan Jerusemin kansalaista ei ole menetetty. Jokainen ylösnousemuskuolevainen selviytyi tulikokeesta ja kesti ratkaisevan koetuksen loistavasti ja kaikin puolin voitokkaana.” Ja Salvingtoniin, Uversaan ja Paratiisiin kiiri edelleen tämä vahvistussanoma siitä, että kuolevaisen ylösnousemukseen kuuluva eloonjäämisen kokemus on paras vakuutus kapinaa ja varmin turva syntiä vastaan. Tämä Jerusemissa ollut uskollisten kuolevaisten jalo joukko oli lukumäärältään täsmälleen sanottuna 187.432.811.
Lanaforgen saapumisen myötä arkkikapinalliset syöstiin vallasta ja heiltä riistettiin kaikki hallintovaltuudet, vaikka heidän sallittiinkin kulkea esteettä Jerusemissa, morontiasfääreillä ja jopa yksittäisissä asutuissa maailmoissa. He jatkoivat harhautus- ja viettely-yrityksiään sekoittaakseen ja eksyttääkseen ihmisten ja enkelten mielen. Mutta siltä osin, kun kyse on heidän toiminnastaan Jerusemin hallintokukkulalla, ”ei heidän paikkaansa enää löytynyt”.

Vaikka Luciferilta riistettiin kaikki hallintovalta Sataniassa, silloin ei ollut olemassa mitään sellaista paikallisuniversumin vallan elintä taikka oikeusistuinta, joka olisi voinut pidättää tai tuhota tämän häijyn kapinallisen, sillä Mikael ei tuohon aikaan ollut täysivaltainen hallitsija. Päivien Muinaiset antoivat Konstellaation-Isille tukensa näiden tarttuessa järjestelmän hallitusohjaksiin, mutta he eivät ole vielä koskaan esittäneet mitään edellisestä johtuvia päätöksiään niihin moniin, yhä ratkaisuaan odottaviin vetoomuksiin, jotka koskevat Luciferin, Saatanan ja heidän kumppaniensa nykyistä asemaa ja tulevaa hävittämistä.

Näin arkkikapinallisten sallittiin kuljeskella koko järjestelmän piirissä, jossa he saivat etsiä uutta vaikutusalaa tyytymättömyydestä ja itsetehostuksesta versoville opeilleen. Mutta he eivät lähes kahteensataantuhanteen Urantian vuoteen ole enää kyenneet harhauttamaan yhtäkään maailmaa. Yhtään Satanian maailmaa ei ole noiden kolmenkymmenenseitsemän maailman lankeemuksen jälkeen menetetty, ei edes niitä nuorempia maailmoja, jotka on asutettu puheena olevan kapinapäivän jälkeen.

8. IHMISEN POIKA URANTIALLA

Lucifer ja Saatana vaeltelivat vapaasti Satanian järjestelmässä Mikaelin Urantialla tapahtuneen lahjoittautumiskäynnin loppuunsaattamiseen asti. He olivat maailmassanne molemmat yhdessä viimeksi silloin, kun he panivat toimeen yhteisen hyökkäyksensä Ihmisen Poikaa vastaan.

Aikaisemmin, kun Planeettaprinssit, ”Jumalan Pojat”, määräajoin kokoontuivat yhteen, ”Saatana tuli myös” väittäen edustavansa langenneiden Planeettaprinssien kaikkia eristettyjä maailmoja. Mutta Jerusemissa hänelle ei ole Mikaelin viimeisen lahjoittautumisen jälkeen suotu tällaista vapautta. Luciferin ja Saatanan yritettyä turmella Mikaelin, kun tämä oli lahjoittautuneena lihallisessa hahmossa, kaikki heitä kohtaan tunnettu myötämielisyys on kadonnut koko Sataniasta, toisin sanoen muualta kuin eristetyistä synnin maailmoista.

Mikaelin lahjoittautuminen lopetti luopuneiden Planeettaprinssien planeettoja lukuun ottamatta Luciferin kapinan koko Sataniasta. Ja tämä juuri oli Jeesuksen henkilökohtaisen, vähän ennen hänen ruumiinkuolemaansa sattuneen kokemuksen merkitys hänen yhtenä päivänä huudahdettua opetuslapsilleen: ”Ja näin Saatanan lankeavan taivaasta niin kuin salaman.” Tämä oli saapunut Luciferin kanssa Urantialle viimeistä, ratkaisevaa mittelöä varten.

Ihmisen Poika oli vakuuttunut onnistumisestaan, ja hän tiesi, että hänen maailmassanne saavuttama riemuvoitto ratkaisisi iäksi hänen pitkäaikaisten vihollistensa aseman ei pelkästään Sataniassa, vaan myös niissä kahdessa muussa järjestelmässä, joihin synti oli tunkeutunut. Mestarinne vastaus merkitsi eloonjäämistä kuolevaisille ja turvallisuutta enkeleille, kun hän vastauksena Luciferin ehdotuksiin sanoi rauhallisesti ja jumalallisella varmuudella: ”Käy taakseni, Saatana.” Se oli periaatteessa Luciferin kapinan tosiasiallinen loppu. On totta, etteivät Uversan tuomioistuimet ole vielä antaneet toimeenpanopäätöstään

Gabrielin vetoomukseen, jossa tämä pyytää hartaasti kapinallisten hävittämistä, mutta ajan täyttyessä tällainen määräys on epäilemättä tulossa, sillä ensimmäinen askel tämän asian oikeuskäsittelyssä on jo otettu.
Ihmisen Poika tunnusti Caligastian lähes omaan kuolemaansa asti teknisessä mielessä Urantian Prinssiksi. Jeesus sanoi: ”Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman prinssi heitetään alas.” Ja sittemmin, vieläkin lähempänä elämäntyönsä päättymistä, hän ilmoitti: ”Tämän maailman prinssi on tuomittu.” Ja tämä on se sama vallasta syösty ja itsensä häpäissyt Prinssi, jota kerran kutsuttiin ”Urantian Jumalaksi”.

Mikaelin viimeisenä tekona ennen Urantialta-poistumista oli armon tarjoaminen Caligastialle ja Daligastialle, mutta nämä torjuivat ylenkatseellisesti hänen hyvää tarkoittavan tarjouksensa. Caligastia, petturi-Planeettaprinssinne, on yhä vapaana Urantialla, ja hän ajaa edelleen rikollisia hankkeitaan, mutta hänellä ei ole ehdottomasti mitään valtaa tunkeutua ihmisten mieleen, eikä hän pääse lähelle heidän sieluaan sen vietelläkseen tai turmellakseen, elleivät nämä todellakin halua hänen pahantahtoisen läsnäolonsa piinaavan itseään.

Ennen Mikaelin lahjoittautumista nämä pimeyden valtiaat koettivat säilyttää määräysvaltansa Urantialla ja pitivät sinnikkäästi puoliaan vähäisempiä ja alisteisia taivaallisia persoonallisuuksia vastaan. Mutta Helluntaipäivästä alkaen tämä kavala Caligastia ja hänen yhtä halveksittava apurinsa Daligastia ovat madelleet Paratiisin Ajatuksensuuntaajien jumalallisen majesteettisuuden ja suojelevan Totuuden Hengen edessä, Mikaelin Hengen, joka on vuodatettu kaiken lihan päälle.

Mutta yhdelläkään langenneella hengellä ei missään tapauksessa ollut koskaan valtaa tunkeutua Jumalan lasten mieleen tai ahdistella heidän sieluaan. Ei kyennyt Saatana, eikä kyennyt Caligastia milloinkaan kajoamaan Jumalan uskonpoikiin eikä lähestymään heitä; usko on tehokas panssari syntiä ja petollisuutta vastaan. On totta, kun sanotaan: ”Joka on syntynyt Jumalasta, pitää itsestään vaarin, eikä paholainen häneen kajoa.”

Yleensä kun heikkojen ja hillittömien kuolevaisten oletetaan olevan perkeleiden ja riivaajien vallassa, heitä hallitsevat tosiasiassa vain heidän synnynnäiset ja ala-arvoiset viettymyksensä. Heidän omat luonnolliset taipumuksensa vievät heidät harhaan. Perkeleen tiliin on pantu varsin paljon pahaa, johon hänellä ei ole osuutta. Caligastia ei Kristuksen ristin jälkeen ole kyennyt juuri mihinkään.

9. KAPINAN TÄMÄNHETKINEN TILA

Jo Luciferin kapinan alkuvaiheessa Mikael tarjosi pelastusta kaikille kapinallisille. Kaikille, jotka esittäisivät todisteen vilpittömästä katumisestaan, hän universumiin kohdistuvan täyden hallitusvallan saavutettuaan tarjosi anteeksiantoa ja uutta virkanimitystä jonkinlaisen universumipalvelun piirissä. Yksikään johtaja ei ottanut tätä armeliasta tarjousta vastaan. Mutta tuhannet yksilöt enkeleiden ja taivaallisten olentojen alempien luokkien piiristä - sadat Aineelliset Pojat ja Tyttäret mukaan lukien - ottivat vastaan panoptialaisten julistaman armon, ja heille myönnettiin arvonpalautus Jeesuksen kuolleistanousun aikoihin, tuhat yhdeksänsataa vuotta sitten. Nämä olennot on sen jälkeen siirretty Jerusemissa olevaan Isän maailmaan, jossa heitä on teknisessä mielessä pidettävä kunnes Uversan tuomioistuimet antavat ratkaisunsa oikeusjutussa Gabriel vastaan Lucifer. Mutta ei ole ketään, joka epäilisi, etteikö sitten, kun hävittämispäätös annetaan, näitä katuvaisia ja pelastettuja persoonallisuuksia suljettaisi hävittämispäätöksen ulkopuolelle. Mainitut ehdonalaisuudessa olevat sielut työskentelevät nyt yhdessä panoptialaisten kanssa ja he pitävät huolta Isän maailmasta.

Emäpettäjä ei ole ollut Urantialla kertaakaan niiden päivien jälkeen, kun hän koetti saada Mikaelia luopumaan tavoitteestaan viedä päätökseen lahjoittautumisensa ja asettua lopullisesti ja kiistatta Nebadonin ehdottomaksi hallitsijaksi. Kun Mikaelista oli tullut Nebadonin universumin vakiintunut päällikkö, Lucifer vietiin Päivien Muinaisten edustajain toimesta turvasäilöön, ja hän on siitä lähtien ollut vankina Jerusemin siirtymäsfäärien Isän ryhmän satelliitilla numero yksi. Ja täällä muiden maailmojen ja järjestelmien hallitsijat näkevät, mikä on Satanian uskottoman Hallitsijan loppu. Paavali tiesi jotakin näiden kapinallisten johtajien tilanteesta Mikaelin lahjoittautumisen jälkeen, sillä hän kirjoitti Caligastian päälliköistä ”pahuuden henkijoukkoina taivaan olinpaikoissa”.
Tultuaan Nebadonin korkeimman hallitsijan vallan haltijaksi Mikael anoi Päivien Muinaisilta valtuuksia internoida kaikki Luciferin kapinaan sekaantuneet persoonallisuudet, siksi kunnes annettaisiin superuniversumin oikeusistuinten päätökset oikeusjutussa Gabriel vastaan Lucifer, joka merkittiin Uversan korkeimman oikeuden pöytäkirjoihin ajanlaskunne mukaan miltei kaksisataatuhatta vuotta sitten. Järjestelmän pääkaupunkiryhmän osalta Päivien Muinaiset suostuivatkin Mikaelin pyyntöön, mutta he tekivät sen kohdalla yhden poikkeuksen: Saatanan sallittiin suorittaa määräaikaisia vierailuja langenneiden maailmojen luopuriprinssien luokse, kunnes tällaiset luopurimaailmat saisivat ottaa vastaan jonkun toisen Jumalan Pojan tai kunnes Uversan tuomioistuimet ryhtyisivät käsittelemään juttua Gabriel vastaan Lucifer.

Saatana pystyi tulemaan Urantialle, koska teillä ei ollut ketään vakinaista ja paikalla asuvaa Poikaa: ei Planeettaprinssiä eikä Aineellista Poikaa. Makiventa Melkisedek on sittemmin julistettu Urantian Planeettaprinssin sijaishallitsijaksi, ja oikeusjutun Gabriel vastaan Lucifer käsittelyn aloittaminen on ollut merkkinä väliaikaisten planeettahallitusten virkaanasettamiselle kaikissa eristetyissä maailmoissa. On totta, että Saatana kävi silloin tällöin Caligastian ja muiden langenneiden prinssien luona aivan näiden ilmoitusten esittämisen aikoihin saakka, jolloin Gabrielin vetoomusta arkkikapinallisten hävittämisestä käsiteltiin ensimmäisen kerran oikeudessa. Saatana on nyt ehdottoman pidätyksen alaisena Jerusemin vankilamaailmoissa.

Mikaelin viimeisen lahjoittautumisen jälkeen kukaan koko Sataniassa ei ole halunnut mennä vankilamaailmoihin huolehtimaan internoiduista kapinallisista. Eikä petturin asian puolelle ole enää voitettu yhtään olentoa. Tuhannen yhdeksänsadan vuoden ajan tilanne on pysynyt muuttumattomana.

Emme odota, että Sataniaa koskevat nykyiset rajoitukset poistettaisiin ennen kuin Päivien Muinaiset hävityttävät arkkikapinalliset lopullisesti. Järjestelmän yhteyspiirejä ei saateta ennalleen niin kauan kuin Lucifer elää. Tämän väliajan hän on täysin toimeton.

Kapina on päättynyt Jerusemissa. Se päättyy langenneissa maailmoissa niin pian kuin jumalalliset Pojat saapuvat. Uskomme, että kaikki kapinalliset, jotka ylipäätään suostuvat vastaanottamaan armon, ovat jo niin tehneet. Odotamme puistattavaa kaukotiedotusviestiä, joka riistää näiltä pettureilta persoonallisuuden olemassaolon. Odotamme, että Uversan tuomio tehdään tiettäväksi kuuluttamalla kaukoviestimissä toimeenpanomääräys, jolla näiden internoitujen kapinallisten hävittäminen toteutetaan. Silloin etsitte heidän olinpaikkojaan, mutta niitä ei löydy. ”Kaikki tuttavasi maailmojen joukossa ovat tyrmistyneet sinun takiasi; kauhuksi olet sinä tullut, mutta hamaan ikiaikoihin asti ei sinua enää ole.” Ja näin kaikki nämä arvottomat petturit ovat tästä lähtien ”niin kuin ei heitä olisi ollutkaan”. Kaikki odottavat Uversan tuomiota.

Mutta hengellisen pimeyden seitsemän vankilamaailmaa Sataniassa ovat aikakaudesta toiseen olleet vakavana varoituksena koko Nebadonille. Ne ovat puhuttelevasti ja vakuuttavasti julistaneet sitä suurta totuutta,
”että syntisen tie on raskas”, ”että jokaiseen syntiin kätkeytyy sen oman tuhon siemen”, että ”synnin palkka on kuolema”.
[Esittänyt Manovandet Melkisedek, joka toimi aikanaan Urantian pesänhoitokunnan palveluksessa.]

Lapin Mies
Eikös se pitänyt kääntää se toinenkin poski, jonkin ohjeen mukaan ...

" käännä toinen poski " -opin salaisuus piilee siinä, että normaalilla ihmisellä ei ole kuin kaksi poskea.

1 voi unohtaa
2 voi antaa anteeski
3 samalla mitalla takaisin: hänelläkin on 2 poskea

Ja järjestys tietenkin sen mukaan kuinka pahasti on loukattu.

Se syntyy äärettömästä typeryydestäsi ja läheisestä suhteestasi Lusiferiin!

Perskutta, että naurattaa!

Mistähän nämä valon hämäristä hyökkäilevät 'veljet' osasivat keksiä, että pidän saunomisesta. Kiukaani nimi on Lusifer!!!

Ääretön typeryyteni estää minua keksimästä haukkumasanoja. En pidä tällaista typeryyttä ollenkaan pahana, lasken sen melkein hyveeksi.

En myöskään aio siteerata tähän kokonaista Kalevalaa pelkästään siksi, että se on Suomen kansallisepos.
Se on lainattavissa kirjastoista, jos valoa etsivillä ei sitä itsellä ole. Jotenkin minusta tuntuu, että ei ole.

Perskutta, että naurattaa!

Mistähän nämä väkivaltaiset veikot arvelivat tietävänsä, että pidän saunomisesta!
Saunassani on Lusifer-merkkinen kiuas.

Se syntyy äärettömästä typeryydestäsi ja läheisestä suhteestasi Lusiferiin!

Ääretön typeryyteni pn synnyinlahja.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177

No tämä Valon lähettilään ,Lusiferi juttu viimeisthän selvittää , ainaki minulle että koko kirjotus on täyttä paskaa.

Maailmassa on kaikessa vastakkain polaarisuus.
On rakentaja, ja hajoittaja,(Brahma ja Siva) pimeä ja valosa , + ja - .
Positiivinen ja negatiivinen , naaras ja koiras j,n,e.
Jokaisella olemuksella oli se aineellinen tai aineeton, on kaksinainen luonteensa. Näin on Lusiferilläki , joka on valontuoja , mutta myöski
vastakkaiselta polariisatioltaan pimeys.
Kannattaako tuosta yksinkertaisuuvesta tehhä sivukaupalla tyhjää juttua ?
Niinko ihminenki on hyvä sekä paha, niin jokainen elävä olentoki.
Kissaki kehrää emäntäs jaloissa,,,,,,,, pehmeä villakerä.
Seuraavana päivänä son tuhoamassa linnunpessää, ja hotkimassa kitaansa
linnunpoikia. Ei maailmaa opi kukhan tuommosista kirjoista ymmärtämhän.
Son elämänkirja , elämä itte joka ymmärrystä jakkaa ,,,,,,,,joillekki.

Elämä jakaa viisautta.

Joillekin kauppamiehille viisaus ei tartu osaksi ajattelua. Päin vastoin, he näyttävät käsittävän asiallisen keskustelun ja viisaat ajatukset häiritsevinä tekijöinä.

Aslak
No tämä Valon lähettilään ,Lusiferi juttu viimeisthän selvittää , ainaki minulle että koko kirjotus on täyttä paskaa.

Maailmassa on kaikessa vastakkain polaarisuus.
On rakentaja, ja hajoittaja,(Brahma ja Siva) pimeä ja valosa , + ja - .
Positiivinen ja negatiivinen , naaras ja koiras j,n,e.
Jokaisella olemuksella oli se aineellinen tai aineeton, on kaksinainen luonteensa. Näin on Lusiferilläki , joka on valontuoja , mutta myöski
vastakkaiselta polariisatioltaan pimeys.
Kannattaako tuosta yksinkertaisuuvesta tehhä sivukaupalla tyhjää juttua ?
Niinko ihminenki on hyvä sekä paha, niin jokainen elävä olentoki.
Kissaki kehrää emäntäs jaloissa,,,,,,,, pehmeä villakerä.
Seuraavana päivänä son tuhoamassa linnunpessää, ja hotkimassa kitaansa
linnunpoikia. Ei maailmaa opi kukhan tuommosista kirjoista ymmärtämhän.
Son elämänkirja , elämä itte joka ymmärrystä jakkaa ,,,,,,,,joillekki.

Jumalan olemuksesta meille seuraava kertoo Urantia-kirjan luku!

LUKU 2

JUMALAN OLEMUS

KOSKA ihmisen korkein mahdollinen käsitys Jumalasta sisältyy ihmisperäiseen ideaan ja ihanteeseen alkuperäisestä ja infiniittisestä persoonallisuudesta, on luvallista ja saattaa osoittautua hyödylliseksi tarkastella tiettyjä jumalallisen olemuksen ominaispiirteitä, joista muodostuu Jumaluuden luonne. Jumalan olemus on ymmärrettävissä parhaiten sen Isää koskevan ilmoituksen avulla, jonka Nebadonin Mikael toi julki moninaisissa opetuksissaan ja kuolevaisen lihallisessa hahmossa elämänsä suurenmoisen elämän muodossa. Jumalallinen olemus on myös paremmin ihmisen ymmärrettävissä, jos hän pitää itseään Jumalan lapsena ja katsoo ylös Paratiisin-Luojaan todellisena hengellisenä Isänä.

Jumalan olemusta voidaan tutkia korkeimpien ideoiden paljastuksena, jumalalliset ominaisuudet voidaan nähdä ylivertaisten ihanteitten kuvaukseksi, mutta valaisevin ja hengellisesti rakentavin kaikista jumalallisen olemuksen julkituonneista on löydettävissä Jeesus Nasaretilaisen uskonnollisen elämän ymmärtämisestä, sekä ennen hänen saavuttamaansa täyttä jumaluutensa tiedostamista että sen jälkeen. Mikäli Mikaelin inkarnoituneena elämä elämä otetaan taustaksi ilmoitukselle, joka ihmiselle on esitetty Jumalasta, voimme pyrkiä pukemaan ihmisperäisiksi sanasymboleiksi tiettyjä ideoita ja ihanteita, jotka koskevat jumalallista olemusta ja jotka kenties tuovat lisävalaistusta ja yhtenäisyyttä ihmisten käsitykseen Universaalisen Isän olemuksesta ja persoonallisuuden luonteesta.

Kaikissa ponnistuksissamme ihmisen jumalakäsityksen laajentamiseksi ja hengellistämiseksi meitä haittaa tavattomasti se, että kuolevaisen mielen kapasiteetti on varsin rajallinen. Tehtävämme suorittamista vaikeuttavat vakavasti myös kielelliset rajoittuneisuudet ja sellaisen aineiston vähäisyys, jota voidaan käyttää havainnollistus- tai vertailutarkoituksissa pyrkiessämme ihmisen finiittiselle kuolevaisen mielelle kuvaamaan jumalallisia arvoja ja esittelemään hengellisiä merkityksiä. Kaikki ponnistelumme ihmisen jumalakäsityksen laajentamiseksi olisivat kutakuinkin turhia, ellei olisi totta, että kuolevaisen mieli on Universaalisen Isän lahjaksi antaman Suuntaajan asuinpaikka ja että tämä mieli on Luoja-Pojan Totuuden Hengen läpäisemä. Luottaessani näin ollen siihen, että näiden jumalallisten henkien läsnäolo ihmissydämessä on avuksi jumalakäsityksen laajentamisessa, ryhdyn ilomielin toteuttamaan saamaani tehtävää, jonka mukaan minun on pyrittävä luomaan ihmismielelle entistä laajempi kuva Jumalan olemuksesta.

1. JUMALAN INFINIITTISYYS

”Koskettamalla Infiniittistä me emme häntä löydä. Jumalalliset jalansijat eivät ole tunnetut.” ”Hänen ymmärryksensä on loputon ja hänen suuruutensa on mittaamaton.” Isän läsnäolon sokaiseva valkeus on niin suuri, että vähäisille luoduilleen hän näyttää ”asuvan läpitunkemattomassa pimeydessä”. Tutkimattomia eivät ole vain hänen ajatuksensa ja suunnitelmansa, vaan ”hän tekee” myös ”suuria ja ihmeellisiä tekoja, määrättömästi”. ”Jumala on

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 34

suuri; me emme häntä ymmärrä, eikä hänen vuosiensa määrää saa kukaan selville.” ”Asuisiko Jumala todellakin maan päällä? Katso, taivas (universumi) ja taivaitten taivas (universumien universumi) eivät voi häntä itseensä sisällyttää.” ”Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja hänen tiensä löytymättömissä!”

”On vain yksi Jumala, infiniittinen Isä, joka on myös uskollinen Luoja.” ”Jumalallinen Luoja on myös Universaalinen Säätäjä, sielujen alkulähde ja määränpää. Hän on Korkein Sielu, Alkuperäinen Mieli ja koko luomistyön Rajaton Henki.” ”Suuri Valvoja ei tee yhtäkään virhettä. Hän on häikäisevä majesteettisuudessa ja kunniassa.” ”Luoja Jumala on kokonaan vailla pelkoa ja vihollisuutta. Hän on kuolematon, ikuinen, itsestään olemassa oleva, jumalallinen ja antelias.” ”Kuinka puhdas ja kaunis, kuinka syvä ja mittaamaton onkaan kaiken olevaisen ylivertainen Alkuisä!” ”Infiniittinen on ylivertainen siinä, että hän antaa itsensä ihmisille. Hän on alku ja loppu, jokaisen hyvän ja täydellisen tarkoitusperän Isä.” ”Jumalalle on kaikki mahdollista; iankaikkinen Luoja on aiheuttajien aiheuttaja.”

Isän ikuisen ja universaalisen persoonallisuuden häkellyttävien ilmentymien infiniittisyydestä huolimatta hän on ehdottomasti itsestään tietoinen sekä infiniittisyytensä että ikuisuutensa osalta; täysin hän niin ikään tietää täydellisyytensä ja voimansa. Hän on maailmankaikkeuden ainoa olento - hänen jumalallisia rinnakkaisolentojaan lukuun ottamatta - jonka kokemukseen kuuluu täydellinen, oikea ja kaiken kattava arvio omasta minuudestaan.

Isä täyttää jatkuvasti ja erehtymättömästi tarpeen erilaistaa sitä, mitä hän itseltään vaatii, sitä mukaa kuin tämä tarve ajasta toiseen hänen kokonaisuniversuminsa eri osissa muuttuu. Suuri Jumala tuntee itsensä ja ymmärtää itseään; hän on infiniittisesti itsestään tietoinen kaikkien täydellisyytensä alkuperäisten attribuuttien suhteen. Jumala ei ole kosminen sattuma; ei hän myöskään ole universumikokeilija. Universumien Hallitsijat saattavat ryhtyä ennalta arvaamattomiin hankkeisiin; Konstellaation-Isät saattavat kokeilla; järjestelmien päälliköt saattavat harjoitella; mutta Universaalinen Isä näkee lopun alusta, ja hänen jumalallinen suunnitelmansa ja ikuinen tarkoituksensa kattavat ja sisältävät itse asiassa hänen kaikkien alaistensa kaikki kokeilut ja tulokseltaan epävarmat hankkeet jokaisessa maailmassa, järjestelmässä ja konstellaatiossa hänen valtavien toimipiiriensä jokaisessa universumissa.

Jumalalle ei mikään ole uutta, eikä mikään kosminen tapahtuma tule hänelle koskaan yllätyksenä; hän asuu ikuisuuden kehällä. Hänelle ei ole päivien alkua eikä loppua. Jumalan kannalta ei menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta ole olemassa; kaikki aika on läsnä joka hetki. Hän on suuri ja ainoa MINÄ OLEN.

Universaalinen Isä on kaikkien attribuuttiensa osalta absoluuttisesti ja varauksettomasti infiniittinen. Ja tämä tosiasia, itsessään ja sinänsä, sulkee hänet automaattisesti finiittisten, aineellisten olentojen ja muiden alempiarvoisten älyllisten luotujen kanssa tapahtuvan kaiken suoran persoonallisen yhteydenpidon ulkopuolelle.

Ja kaikki tämä tekee välttämättömäksi sellaiset yhteys- ja yhteydenpitojärjestelyt hänen moninaisten luotujensa kanssa, jotka on ensiksikin järjestetty Jumalan Paratiisin-Poikien persoonallisuuksissa. Nämä, vaikka ovatkin jumalallisuuden osalta täydellisiä, pukeutuvat silti usein myös planetaaristen ihmisrotujen verta ja lihaa olevaan hahmoon, ja heistä tulee yksi teistä ja yksi teidän joukossanne. Näin, jos niin voidaan sanoa, Jumalasta tulee ihminen, kuten tapahtui Mikaelin lahjoittautumisessa, Mikaelin, jota kutsuttiin milloin Jumalan Pojaksi, milloin Ihmisen Pojaksi. Ja toiseksi, olemassa ovat Äärettömän Hengen persoonallisuudet, serafijoukkojen ja taivaan muiden älyllisten olentojen erilaiset ryhmät, jotka tulevat lähelle aineellisia, alempaa alkuperää olevia olentoja ja jotka niin monin tavoin huolehtivat heistä ja palvelevat heitä. Ja kolmanneksi, on olemassa persoonattomia Salaperäisiä Opastajia, Ajatuksensuuntaajia. Ajatuksensuuntaajat ovat itsensä suuren Jumalan antama todellinen lahja. Ne lähetetään Urantian ihmisten kaltaisten olentojen sisimpään, ja ne lähetetään asiasta mitään ilmoittamatta tai asiaa selittämättä. Loputtoman

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 35

runsaslukuisina ne laskeutuvat kunnian korkeuksista kaunistamaan ja pitämään asuinsijanaan niiden kuolevaisten vaatimatonta mieltä, joilla on kykyä Jumalan tuntemiseen tai ainakin siihen potentiaali.

Näillä ja monilla muilla tavoilla, tavoilla, jotka ovat teille tuntemattomia ja tavoilla, jotka perin juurin menevät äärellisen käsityskyvyn tuolle puolen, Paratiisin-Isä alentaa ja muutoin muuntaa, vähentää ja lieventää rakastavasti ja auliisti omaa infiniittisyyttään, jotta hän kykenisi pääsemään lähemmäksi luotujen lastensa äärellistä mieltä. Ja näin, toinen toistaan seuraavilla persoonallisuuden distribuutioilla, jotka kerta kerralta ovat yhä vähemmän absoluuttisia, käy infiniittiselle Isälle mahdolliseksi päästä läheiseen yhteyteen hänen kaukaisuuteen ulottuvan universuminsa monilukuisten maailmojen erilaisten älyllisten olentojen kanssa.

Kaiken tämän hän on tehnyt, kaikkea tätä hän tekee tälläkin hetkellä ja on ajasta aikaan tekevä ilman, että hän vähäisimmässäkään määrin vähentää oman infiniittisyytensä, ikuisuutensa ja ensisijaisuutensa tosiasiaa ja todellisuutta. Nämä asiat ovat absoluuttisen tosia, niiden käsittämisen vaikeudesta ja siitä mysteeristä huolimatta, johon ne on verhottu, tai huolimatta siitä, että niiden täydellinen ymmärtäminen on mahdotonta sellaisille olennoille, jollaisia asuu Urantialla.

Jo pelkästään siksi, että Ensimmäinen Isä on suunnitelmiensa osalta infiniittinen ja tarkoitusperiensä osalta ikuinen, on mahdotonta yhdenkään finiittisen olennon koskaan kokonaan tajuta tai käsittää näitä jumalallisia suunnitelmia ja tarkoitusperiä. Kuolevainen ihminen voi välähdyksittäin nähdä Isän tarkoitukset vain silloin tällöin ja siellä täällä, sitä mukaa kun ne paljastuvat suhteessa luodun ylösnousemusjärjestelmän toteutumiseen sen toinen toistaan seuraavilla tasoilla universumissa tapahtuvan etenemisen myötä. Vaikka ihminen ei voikaan käsittää infiniittisyyden merkitystä, infiniittinen Isä sitä vastoin mitä varmimmin ymmärtää viimeiseen asti ja sulkee rakastavasti syliinsä kaikkien universumien kaikkien lastensa koko finiittisyyden.

Isä jakaa jumalallisuuden ja ikuisuuden Paratiisin monilukuisten korkeampien olentojen kanssa, mutta me kysymme, jakaako infiniittisyyttä ja siitä johtuvaa universaalista ensisijaisuutta täysimääräisesti kukaan muu kuin hänen Paratiisin-Kolminaisuuteen kuuluvat tasavertaiset kumppaninsa. Persoonallisuuden infiniittisyyden täytyy pakostakin kattaa persoonallisuuden koko finiittisyys; tästä johtuu sen opetuksen totuudellisuus - kirjaimellinen totuus - joka julistaa: ”Hänessä me elämme ja liikumme ja olemme.” Se Universaalisen Isän puhtaan Jumaluuden osanen, joka on kuolevaisen ihmisen sisimmässä, on osa Ensimmäisen Suuren Lähteen ja Keskuksen, Isien Isän, infiniittisyyttä.

2. ISÄN IKUINEN TÄYDELLISYYS

Jo muinaiset profeettanne ymmärsivät, että Universaalisen Isän olemus on ikuinen, koskaan alkamaton, koskaan päättymätön, kehämäinen. Jumala on konkreettisesti ja ikuisesti läsnä universumien universumissaan. Hän on läsnä nykyhetkessä koko absoluuttisella majesteettisuudellaan ja ikuisella suuruudellaan. ”Isällä on itsessään elämää, ja tämä elämä on ikuista elämää.” Nimenomaan Isä on kautta ikuisten aikakausien ollut se, joka ”antaa kaikille elämän”. Jumalallisessa eheydessä on ääretöntä täydellisyyttä. ”Minä olen Herra; minä en muutu.” Tietomme universumien universumista ei paljasta vain sitä, että hän on valkeuksien Isä, vaan myös sen, ettei hänen planeettainvälisten asioiden hoidossaan ”ole muuttuvaisuutta eikä muutoksen häivää”. Hän ”ilmoittaa lopun alusta asti”. Hän sanoo: ”Minun päätökseni pitää; minä teen kaiken mieleni mukaan” ”iankaikkisen tarkoitukseni mukaan, jonka toin julki Pojassani.” Näin ollen Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen suunnitelmat ja tarkoitukset ovat niin kuin hän itse: ikuisia, täydellisiä ja iäti muuttumattomia.

Isän päätöksissä ilmenee täysimääräinen lopullisuus ja täydellinen kaikenkattavuus. ”Mitä tahansa Jumala tekee, se on oleva ikuisesti; mitään siihen ei voi lisätä, mitään siitä ei voi

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 36

poistaa.” Universaalinen Isä ei kadu viisautta ja täydellisyyttä ilmentäviä alkuperäisiä tarkoituksiaan. Hänen suunnitelmansa ovat vakaat, hänen päätöksensä on peruuttamaton, samalla kun hänen tekonsa ovat jumalallisia ja erehtymättömiä. ”Tuhat vuotta on hänen silmissään niin kuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niin kuin öinen vartiohetki.” Jumaluuden täydellisyys ja ikuisuuden valtavuus ovat ikiajat kuolevaisen ihmisen rajoittuneen mielen täyden ymmärryksen tuolla puolen.

Muuttumattoman Jumalan reaktiot hänen toteuttaessaan ikuista tarkoitustaan saattavat näyttää vaihtelevan hänen luotujen älyllisten olentojensa muuttuvien asenteiden ja vaihtuvien mielialojen mukaan. Toisin sanoen, ne saattavat näennäisesti ja pinnallisesti katsottuina vaihdella, mutta pohjimmiltaan kaikkien ulkoisten ilmiöiden takana on silti läsnä muuttumaton tarkoitus, ikuisen Jumalan ikuinen suunnitelma.

Kaukana universumeissa täydellisyys on väistämättä suhteellinen termi, mutta keskusuniversumissa ja eritoten Paratiisissa täydellisyys on laimentamatonta; tietyillä osa-alueilla se on jopa absoluuttista. Ilmiöt, joissa tulee esiin Kolminaisuus, muuntavat jumalallisen täydellisyyden ilmenemistä, mutta ne eivät sitä kavenna.

Jumalan alkuperäinen täydellisyys on, ei suinkaan oletettua vanhurskautta, vaan paremminkin hänen jumalalliseen olemukseensa luonnostaan kuuluvaa hyvyyden täydellisyyttä. Hän on lopullinen, tyhjentävä ja täydellinen. Hänen vanhurskaan luonteensa kauneudesta ja täydellisyydestä ei puutu yhtään mitään. Ja koko avaruuden maailmojen elävien olentojen järjestelmä on olemassa vain sitä jumalallista tarkoitusta varten, että kaikki tahdolliset luodut viedään siihen ylevään määränpäähän, että he kokevat jakavansa Isän paratiisillisen täydellisyyden. Jumala ei ole itsekeskeinen eikä itseensä pitäytyvä. Hän ei koskaan lakkaa lahjoittamasta itseään valtavan universumien universumin kaikille tiedostaville luoduille.

Jumala on ikuisesti ja infiniittisesti täydellinen. Hän ei henkilökohtaisesti voi tuntea epätäydellisyyttä omana kokemuksenaan, mutta hän jakaa Paratiisin kaikkien Luoja-Poikien evolutionaaristen universumien kaikkien eteenpäin ponnistelevien luotujen tietoisuuden koko epätäydellisyyden kokemuksesta. Täydellisyyttä olevan Jumalan persoonallinen ja vapauttava kosketus valloittaa sydämet ja kytkee yhteyspiiriinsä kaikkien niiden kuolevaisten luotujen olemuksen, jotka ovat nousseet sellaisille universumitasoille, että he osaavat erottaa moraaliset kysymykset. Tällä tavalla, samoin kuin jumalallisen läsnäolevan ylläpitämin yhteyksin, Universaalinen Isä aktuaalisesti osallistuu koko maailmankaikkeuden jokaisen moraalisen olennon kehittyvän elämänvaiheen aikana saatavaan kokemukseen kypsymättömyydestä ja epätäydellisyydestä.

Inhimilliset rajoittuneisuudet - potentiaalinen paha - eivät ole jumalallisen olemuksen osa, mutta kuolevaisen kokemus pahasta ja kaikki ihmisen suhteet siihen ovat tietenkin osa Jumalan alati laajenevaa todellistumista ajallisuuden lapsissa - moraalisen vastuun omaavissa luoduissa - jotka itse kukin Paratiisista peräisin oleva Luoja-Poika on luonut tai kehittänyt.

3. OIKEUDENMUKAISUUS JA VANHURSKAUS

Jumala on vanhurskas, siksi hän on oikeudenmukainen. ”Herra on oikeamielinen kaikissa teoissaan.” ”'Ilman aihetta en ole tehnyt mitään tekemääni', sanoo Herra.” ”Herran tuomiot ovat oikeita ja oikeamielisiä yhtä kaikki.” Universaalisen Isän oikeudenmukaisuuteen eivät hänen luotunsa voi teoin eivätkä tekemisin vaikuttaa, ”sillä mitään pahuutta ei Herrassa Jumalassamme ole, ei suosimista, ei lahjottavuutta”.

Kuinka turhaa onkaan esittää tällaiselle Jumalalle lapsekkaita vetoomuksia, jotta hän muuttaisi muuttamattomia säädöksiään voidaksemme välttyä niiltä oikeudenmukaisilta seuraamuksilta, joiden syynä on se, että hänen viisaat

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 37

luonnonlakinsa ja oikeamieliset hengelliset päätöksensä vaikuttavat! ”Älkää eksykö; Jumalaa ei pilkata, koska mitä ikinä ihminen kylvääkin, sitä hän myös niittää.” On totta, että tätä jumalallista oikeudenmukaisuutta lieventää aina armo, silloinkin kun oikeus toteutuu pahanteon satoa korjattaessa. Infiniittinen viisaus on se ikuinen välitystuomari, joka määrää, missä mitassa oikeutta ja armoa kulloiseenkin tilanteeseen sovelletaan. Suurin rangaistus (todellisuudessa väistämätön seuraus) vääryydestä ja tahallisesta kapinoinnista Jumalan hallintoa vastaan on olemassaolon menettäminen tämän hallinnon yksilöllisenä alamaisena. Lopullinen tulos täysimittaisesta synnistä on yksilön hävittäminen. Tällaiset syntiin samastuneet yksilöt ovat viime kädessä itse tuhonneet itsensä muuttumalla pahuuteen antautumisensa kautta täysin epätodellisiksi. Sellaisen luodun tosiasiallinen katoaminen viipyy aina kuitenkin siihen asti kunnes kyseisen universumin voimassa oleva oikeudenkäyttötapa on tullut kaikilta kohdin täytetyksi.

Olemassaolon päättymisestä säädetään tavallisesti asianomaisen maailman tai asianomaisten maailmojen tuomiokautisella tai aikakautisella tuomiolla. Urantian tapaisessa maailmassa se tapahtuu planetaarisen tuomiokauden lopulla. Tällaisissa tilanteissa olemassaolon lakkauttamista koskevan asian käsittelyyn osallistuvat tasavertaisina kaikki oikeudenkäyttötribunaalit, niin että siinä ovat mukana asianomaisen planeetan neuvosto, Luoja-Pojan oikeusistuimet ja lopulta Päivien Muinaisten tuomioistuimet. Yksilön hävittämistä koskeva valtuutus on lähtöisin superuniversumin korkeimmista oikeuksista sen jälkeen, kun väärintekijän asuinsfääriltä peräisin olevalle syytteelle on saatu katkeamaton vahvistus. Kun hävitystuomio on korkeimmassa asteessa vahvistettu, se pannaan täytäntöön niiden tuomareiden välittömin toimenpitein, jotka asuvat superuniversumin päämajassa ja toimivat sieltä käsin.

Kun tämä tuomio on lopullisesti vahvistettu, syntiin samastunut olento on yhdessä hetkessä kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. Sellaisesta kohtalosta ei ole kuolleistaheräämistä. Se on ikuinen ja iäinen. Ajallisuuteen kuuluvat muutokset ja avaruudessa ilmenevät muodonmuutokset vapauttavat identiteetin omanneet elävät energiatekijät niiksi kosmisiksi potentiaaleiksi, joista ne kerran ilmaantuivat. Mitä tulee pahantekijän persoonallisuuteen, niin siltä riistetään jatkuvuuden taannut elämän ylläpitoväline luodun jätettyä tekemättä ne valinnat ja lopulliset päätökset, jotka olisivat taanneet iäisen elämän. Kun persoonallisuuteen liittyneen mielen jatkuva synnin syleily huipentuu täydelliseen samastumiseen pahuuden kanssa, silloin tällainen erillinen persoonallisuus elämän sammuttamisen jälkeen, kosmisen hajoamisen jälkeen, absorboituu luomakunnan ylisieluun ja siitä tulee osa Korkeimman Olennon kehittyvää kokemusta. Koskaan se ei enää ilmaannu persoonallisuudeksi. Sen yksilöllisyys on oleva ikään kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Kun kysymys on persoonallisuudesta, jonka sisimmässä on Suuntaaja, siinä tapauksessa kokemusperäiset hengelliset arvot säilyvät jatkuvasti elävän Suuntaajan reaalisuudessa.

Maailmankaikkeuden jokaisessa todellisuuden aktuaalisten tasojen välisessä kilpailutilanteessa on korkeampaa tasoa edustava persoonallisuus lopulta saava voiton alemman tason persoonallisuudesta. Tämä universumiristiriidan väistämätön lopputulos kuuluu olennaisesti siihen tosiasiaan, että kvaliteetin jumalallisuus vastaa sitä, missä määrin itse kukin tahdollinen olento on todellinen tai aktuaalinen. Täysimääräinen pahuus, täydellinen erhe, tahallinen synti ja loputon synnillisyys ovat luonnostaan ja automaattisesti yhtä kuin itsemurha. Tällaiset kosmista epätodellisuutta osoittavat asenteet voivat armeliaisuuteen perustuvasta suvaitsevuudesta johtuen säilyä maailmankaikkeudessa vain väliaikaisesti, sillä aikaa kun odotetaan, mihin toimenpiteeseen oikeudenmukaista asioiden käsittelyä edustavien universumitribunaalien oikeudenmukaisuuden määrittelevät ja kohtuuden löytävät mekanismit ryhtyvät.

Luoja-Poikien harjoittama vallankäyttö paikallisuniversumeissa on vallankäyttöä, jonka sisältönä on luominen ja hengellistäminen. Nämä Pojat ottavat asiakseen kuolevaisten asteittain

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 38

etenevän ylösnousemusta koskevan paratiisillisen suunnitelman tehokkaan toteuttamisen, kapinallisten ja väärinajattelijoiden rehabilitoinnin, mutta kun kaikki tällaiset rakastavat ponnistukset lopullisesti ja iäksi torjutaan, niin lopullinen yksilön hävittämistä koskeva säädös pannaan täytäntöön Päivien Muinaisten tuomiovallan alaisuudessa toimivien voimien toimesta.

4. JUMALALLINEN ARMO

Armo on yksinkertaisesti sanottuna sellaisen viisauden lieventämää oikeutta, joka kasvaa tiedon täydellisyydestä ja finiittisten luotujen luonnollisten heikkouksien ja ympäristön aiheuttamien vajavaisuuksien täysimääräisestä tuntemisesta. ”Jumalamme on täynnä sääliväisyyttä, hän on laupias, pitkämielinen ja armossaan ylitsevuotava.” Niinpä ”jokainen, joka kutsuu avukseen Herraa, on pelastuva”, ”sillä Herra antaa anteeksi runsain mitoin”. ”Herran armo kestää iankaikkisesta iankaikkiseen”; totisesti ”hänen armonsa kestää ikuisesti”. ”Minä olen Herra, joka harjoittaa laupeutta, oikeudenmukaisuutta ja oikeamielisyyttä maan päällä, sillä niistä minä iloitsen.” ”Minun mieleni mukaista ei ole tuottaa tuskaa tai tehdä ihmisenlasta murheelliseksi”, sillä minä olen ”laupeudentekojen Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala.”

Jumala on luonnostaan hyvä, luontaisesti sääliväinen ja ikuisesti armelias. Eikä koskaan ole välttämätöntä käyttää Isää kohtaan mitään painostusta, jotta hänen laupeutensa tulisi esille. Muuta ei tarvita kuin luodun tarve, jotta Isän hellä armollisuus ja pelastava laupeus virtaavat täysimääräisinä. Koska Jumala tietää kaiken lapsistaan, hänen on helppo antaa anteeksi. Mitä paremmin ihminen tuntee lähimmäisensä, sitä helpompi on antaa hänelle anteeksi, jopa rakastaa häntä.

Vain infiniittistä viisautta kuvastava arvostelukyky tekee oikeamieliselle Jumalalle mahdolliseksi jakaa oikeutta ja armoa samanaikaisesti ja missä tahansa maailmankaikkeuden tilanteessa. Taivaallista Isää eivät koskaan raasta keskenään ristiriidassa olevat asenteet hänen omia universumilapsiaan kohtaan. Jumala ei ole koskaan asenteellisten vastakkainasettelujen uhri. Jumalan kaikentietävyys ohjaa erehtymättömästi hänen vapaata tahtoaan valitsemaan sellaisen universumikäyttäytymisen, joka tyydyttää täydellisesti, samanaikaisesti ja tasapuolisesti hänen kaikkien jumalallisten attribuuttiensa vaatimukset ja hänen ikuista olemustaan luonnehtivat infiniittiset laatumääritteet.

Armo on hyvyyden ja rakkauden luonnollinen ja väistämätön jälkeläinen. Rakastavan Isän hyvyys ei mitenkään voisi kieltää viisasta armon osoittamista hänen universumilastensa jokaisen ryhmän jokaiselle jäsenelle. Ikuinen oikeudenmukaisuus ja jumalallinen armo muodostavat yhdessä sen, mitä ihmisen kokemuksessa kutsuttaisiin kohtuullisuudeksi.

Jumalallinen armo edustaa menetelmää, jolla kohtuullisuus tulee huomioon otetuksi täydellisyyden ja epätäydellisyyden universumitasoja yhteen sovitettaessa. Armo on Korkeimmuuteen kuuluvaa oikeudenmukaisuutta sovellettuna kehittyvän finiittisen olennon tilanteisiin, iäisyyteen kuuluvaa oikeamielisyyttä muunnettuna siten, että se turvaa ajallisuudessa elävien lasten hyvinvoinnin maailmankaikkeudessa ja heidän korkeimmat intressinsä. Armo ei ole rikkomus oikeudenmukaisuutta vastaan, vaan paremminkin se on ymmärtäväinen tulkinta korkeimman oikeudenmukaisuuden vaatimuksista, siten kuin sitä sovelletaan kohtuutta noudattaen alisteisiin hengellisiin olentoihin ja kehittyvien universumien aineellisiin luotuihin. Armo on Paratiisin-Kolminaisuuden oikeudenmukaisuutta, jota osoitetaan viisaasti ja rakastavasti ajallisuuden ja avaruuden luomakuntien moninaisille älyllisille olennoille, sellaisena, millaiseksi jumalallinen viisaus on sen muovannut ja Universaalisen Isän ja kaikkien hänen rinnakkaisten Luojiensa kaikkitietävä mieli ja suvereeni vapaa tahto on sen määritellyt.

5. JUMALAN RAKKAUS

”Jumala on rakkaus”, siksi hänen ainoa persoonallinen asenteensa maailmankaikkeuden asioita kohtaan on aina jumalallista kiintymystä osoittava reaktio. Isä rakastaa meitä kylliksi

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 39

lahjoittaakseen oman elämänsä meille. ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja lähettää sateen oikeamielisille ja väärämielisille.”

On väärin ajatella Jumalasta, että hänet olisi hänen Poikiensa antamien uhrien vuoksi tai hänen alaistensa luotujen esittämien esirukousten voimin suostuteltu rakastamaan lapsiaan, ”sillä Isä itse rakastaa sinua”. Isällisestä hellyydestään Jumala lähettää ihmeelliset Suuntaajat asumaan ihmismielissä. Jumalan rakkaus on universaalista; ”jokainen, joka haluaa, saa tulla”. Hän haluaisi ”kaikkien ihmisten pelastuvan sillä, että he saavat tietää totuuden”. Hän ”ei halua, että kukaan menehtyisi”.

Luojat ovat ensimmäisinä yrittämässä pelastaa ihmistä jumalallisten lakien typerien rikkomusten tuhoisilta seuraamuksilta. Jumalan rakkaus on luonteeltaan isällistä hellyyttä. Sen vuoksi hän kyllä toisinaan ”kurittaa meitä oman etumme nimissä, jotta me tulisimme osallisiksi hänen pyhyydestään”. Kovimpienkin koettelemustesi hetkinä muista, että ”kaikissa koettelemuksissamme hän kärsii kanssamme”.

Jumala on jumalallisen hyvä synnintekijöille. Kun kapinalliset palaavat vanhurskauteen, heidät otetaan armollisesti vastaan, ”sillä Jumalamme antaa anteeksi runsain mitoin”. ”Minä olen se, joka pyyhkii pois rikkomuksenne itseni tähden, enkä minä syntejänne muistele.” ”Katso, minkä määrän rakkautta Isä on lahjoittanut meille, jotta meitä kutsuttaisiin Jumalan pojiksi.”

Loppujen lopuksi, suurin todiste Jumalan hyvyydestä ja suurin syy rakastaa häntä on Isän antama, sisimmässänne oleva lahja, Ajatuksensuuntaaja, joka kärsivällisesti odottaa hetkeä, jolloin teistä molemmista tehdään ikuisiksi ajoiksi yksi. Vaikket voi etsimällä löytää Jumalaa, niin jos suostut sisimmässäsi olevan hengen johdatukseen, saat erehtymätöntä opastusta, askel askeleelta, elämä elämältä, universumista toiseen, aikakaudesta aikakauteen, kunnes lopulta seisot Universaalisen Isän paratiisillisen persoonallisuuden edessä.

Kuinka järjetöntä onkaan, ettet palvoisi Jumalaa siksi, että ihmisluonteen rajoitukset ja aineellisen olemuksesi puutteet tekevät mahdottomaksi sinun nähdä häntä. Itsesi ja Jumalan välillä on ylitettävänä hirvittävä etäisyys (fyysinen avaruus). Niin ikään välillänne on ylitettävänä suuri hengellisen eroavaisuuden kuilu, mutta kaikesta siitä huolimatta, mikä fyysisessä ja hengellisessä mielessä erottaa sinut Jumalan paratiisillisesta persoonallisesta läsnäolosta, pysähdy silti pohtimaan sitä juhlallista tosiasiaa, että Jumala elää sisimmässäsi; hän on omalla tavallaan jo rakentanut sillan kuilun yli. Hän on lähettänyt itseään - henkensä - elämään sinussa ja uurastamaan kanssasi edetessäsi ikuista universumikulkuasi.

Minusta on helppoa ja mieluista palvoa sellaista, joka on niin suuri ja samalla niin hellästi omistautunut omien alhaissyntyisten luotujensa ylöspäin kannustavaan hoivaamiseen. Rakastan luontaisesti sellaista, joka on näin voimallinen luomistyössä ja sen valvonnassa ja joka kuitenkin on niin täydellinen hyvyydessä ja niin uskollinen meitä jatkuvasti ympäröivässä rakastavassa hellyydessä. Minusta tuntuu, että rakastaisin Jumalaa aivan yhtä paljon, vaikkei hän olisikaan näin suuri ja väkevä, kunhan hän olisi yhtä hyvä ja armelias. Me kaikki rakastamme Isää enemmänkin hänen olemuksensa takia kuin kunnioituksesta hänen häkellyttäviä ominaisuuksiaan kohtaan.

Tarkkaillessani Luoja-Poikia ja heidän alaisuudessaan toimivia hallintopersoonallisuuksia, jotka niin uljaasti kamppailevat moninaisten ajallisten, avaruuden universumien kehittymiseen luontaisesti kuuluvien vaikeuksien kanssa, havaitsen tuntevani näitä universumien alempia valtiaita kohtaan suurta ja perinpohjaista kiintymystä. Minusta tuntuu loppujen lopuksi, että me kaikki - maailmojen kuolevaiset mukaan lukien - rakastamme Universaalista Isää ja kaikkia muita olentoja - jumalallisia tai inhimillisiä - koska huomaamme näiden persoonallisuuksien vilpittömästi rakastavan meitä. Rakastamisen kokemus on hyvin paljossa suora reaktio rakastetuksi tulemisen kokemukseen. Tietäessäni

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 40

Jumalan rakastavan minua minun tulisi jatkuvasti rakastaa häntä yli kaiken siinäkin tapauksessa, että hänet olisi riisuttu kaikista korkeimmuuden, perimmäisyyden ja absoluuttisuuden attribuuteistaan.

Isän osoittama rakkaus seuraa meitä nyt ja läpi ikuisten aikojen päättymättömän kehän. Pohdiskellessasi Jumalan rakastavaa olemusta on sitä kohtaan olemassa vain yksi järjellinen ja luonnollinen persoonallisuuden reaktio: Rakastat Luojaasi vieläkin enemmän; osoitat Jumalalle kiintymystä, joka on verrattavissa lapsen maiselle vanhemmalleen osoittamaan kiintymykseen. Sillä niin kuin isä, todellinen isä, oikea isä, rakastaa lapsiaan, niin rakastaa Universaalinenkin Isä luotuja poikiaan ja tyttäriään ja etsii ikuisesti heidän parastaan.

Mutta Jumalan rakkaus on viisasta ja kaukonäköistä vanhemman kiintymystä. Jumalallinen rakkaus toimii liitossa jumalallisen viisauden ja Universaalisen Isän täydellisen olemuksen kaikkien muiden infiniittisten piirteiden kanssa. Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jumala. Jumalallisen rakkauden suurin ilmentymä kuolevaisia olentoja kohtaan on nähtävissä Ajatuksensuuntaajien lahjoittamisessa, mutta teille osoitettu Isän rakkauden suurin ilmentymä on nähtävissä hänen Poikansa Mikaelin lahjoittautumisessa silloin, kun hän eli maan päällä ihanteellisen hengellisen elämän. Sisimmässä oleva Suuntaaja tekee Jumalan kullekin ihmissielulle osoittamasta rakkaudesta henkilökohtaisen.

Ajoittain tunnen suorastaan kipua, kun minun on pakko kuvata taivaallisen Isän maailmankaikkeuden lapsiaan kohtaan tuntemaa jumalallista kiintymystä käyttämällä ihmisperäistä sanasymbolia rakkaus. Vaikka tämä termi toki vastaa ihmisen korkeinta käsitystä kuolevaisten keskinäisistä kunnioituksen ja omistautumisen suhteista, sitä käytetään kuitenkin tavan takaa kuvaamaan niin paljoa sellaista ihmissuhteisiin sisältyvää, joka on kauttaaltaan alhaista ja äärimmäisen sopimatonta tunnettavaksi millään sellaisella sanalla, jota käytetään myös osoittamaan elävän Jumalan verratonta kiintymystä universumiluotujaan kohtaan! Miten onnetonta, etten voi käyttää jotakin ylivertaista ja vain tähän tarkoitukseen varattua termiä, joka välittäisi ihmismielelle Paratiisin-Isän jumalallisen kiintymyksen oikean olemuksen ja ainutlaatuisen kauniin merkityksen.

Kun ihminen kadottaa näköpiiristään persoonallisen Jumalan rakkauden, Jumalan valtakunnasta tulee pelkästään hyvyyden valtakunta. Jumalallisen olemuksen infiniittisestä yhtenäisyydestä huolimatta rakkaus on hallitseva piirre Jumalan kaikissa persoonallisissa toimissa luotujansa kohtaan.

6. JUMALAN HYVYYS

Fyysisessä universumissa voimme nähdä jumalallisen kauneuden, älyn maailmassa voimme havaita ikuista totuutta, mutta Jumalan hyvyys on löydettävissä vain henkilökohtaisen uskonnollisen kokemuksen hengellisestä maailmasta. Oikealta olemukseltaan uskonto on uskosta johtuvaa luottamusta Jumalan hyvyyteen. Filosofiassa Jumala voisi olla suuri ja absoluuttinen, jopa jollakin tavoin älyllinen ja persoonallinen, mutta uskonnossa Jumalan täytyy olla myös moraalinen; hänen täytyy olla hyvä. Ihminen saattaisi pelätä suurta Jumalaa, mutta vain hyvään Jumalaan hän kohdistaa luottamuksensa ja rakkautensa. Tämä Jumalan hyvyys on osa Jumalan persoonallisuutta, ja se paljastuu täysimääräisesti vasta Jumalan uskovien poikien henkilökohtaisessa uskonnollisessa kokemuksessa.

Uskonto antaa ymmärtää, että hengen supermaailma on tietoinen ihmisten maailman perustarpeista ja että se reagoi niihin. Kehitysuskonto voi yltää eettisyyteen, mutta vasta ilmoitususkonnosta tulee aidosti ja hengellisesti moraalista. Sen ikivanhan käsityksen, jonka mukaan Jumala on majesteettisen moraalisuuden hallitsema Jumaluus, Jeesus nosti sille hellän koskettavalle vanhemman ja lapsen välisen suhteen intiimin perhemoraalin tasolle, jota hellempää ja kauniimpaa kuolevaisen kokemuksessa ei ole.

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 41

”Jumalan hyvyyden ylenpalttisuus johdattaa erehtyvän ihmisen katumukseen.” ”Jokainen hyvä lahja ja jokainen täydellinen lahja tulee valkeuksien Isältä.” ”Jumala on hyvä. Hän on ihmissielujen ikuinen turvapaikka.” ”Herra Jumala on armollinen ja laupias. Hän on pitkämielinen ja hyvyydessä ja totuudessa ylitsevuotava.” ”Koeta ja huomaa, että Herra on hyvä! Siunattu on ihminen, joka häneen luottaa.” ”Herra on laupias ja täynnänsä sääliväisyyttä. Hän on pelastuksen Jumala.” ”Hän parantaa sydämeltään murtuneet ja sitoo sielun saamat haavat. Hän on ihmisen kaikkivaltias hyväntekijä.”

Vaikka käsitys Jumalasta kuninkaana ja tuomarina edistikin moraalin korkeaa tasoa ja loi ryhmästä lainkuuliaisen kansan, se jätti yksittäisen uskovaisen silti murheelliseen epävarmuuden tilaan, mitä tulee hänen asemaansa ajallisuudessa ja ikuisuudessa. Myöhemmät heprealaisprofeetat julistivat Jumalan Israelin Isäksi; Jeesuksen antaman ilmoituksen mukaan Jumala on joka ainoan ihmisolennon Isä. Jeesuksen elämä valaisee transsendentaalisella tavalla kuolevaisten olentojen koko jumalakäsitystä. Epäitsekkyys kuuluu olennaisena osana vanhemman tuntemaan rakkauteen. Jumala ei rakasta niin kuin Isä, vaan isänä. Hän on maailmankaikkeuden jokaisen persoonallisuuden Paratiisissa oleva Isä.

Vanhurskaus antaa ymmärtää, että Jumala on maailmankaikkeuden moraalilain alkulähde. Totuus esittää Jumalan ilmoittajana, opettajana. Mutta rakkaus antaa ja kaipaa kiintymystä, etsii sellaista ymmärtävää kumppanuutta, joka vallitsee vanhemman ja lapsen välillä. Oikeamielisyys saattaa olla se, miten Jumala ajattelee, mutta rakkaus on se, miten isä asennoituu. Erheellinen olettamus, jonka mukaan Jumalan oikeudenmukaisuus olisi yhteen sovittamaton taivaallisen Isän epäitsekkään rakkauden kanssa, antoi ymmärtää, että Jumaluuden olemuksesta puuttuisi yhtenäisyys, ja johti suoraa tietä sovitusopin kehittelemiseen. Se taas on filosofinen hyökkäys sekä Jumalan yhtenäisyyttä että hänen vapaatahtoisuuttaan vastaan.

Rakastava taivaallinen Isä, jonka henki elää hänen maan päällä asuvissa lapsissaan, ei ole mikään jakautunut persoonallisuus - toisaalta oikeuden, toisaalta armon personoituma. Mitään välittäjää ei myöskään tarvita, jotta pääsisi osalliseksi Isän suosiosta tai anteeksiantamuksesta. Jumalallista vanhurskautta ei hallitse tiukka, hyvitystä vaativa oikeudenmukaisuus; Isä-Jumala nousee tuomari-Jumalan yläpuolelle.

Jumala ei koskaan ole vihainen, kostonhimoinen eikä kiukkuinen. On totta, että viisaus kyllä usein hillitsee hänen rakkauttaan, samalla kun oikeudenmukaisuus rajoittaa sitä, missä määrin hänen osoittamansa armon voi torjua. Hänen oikeamielisyyden rakkautensa ei voi olla ilmenemättä yhtäläisenä vihana syntiä kohtaan. Isä ei ole epäjohdonmukainen persoonallisuus. Jumalallinen yhtenäisyys on täydellistä. Paratiisin-Kolminaisuudessa vallitsee absoluuttinen yhtenäisyys Jumalan kanssa tasavertaisten persoonien ikuisesta yksilöllisyydestä huolimatta.

Jumala rakastaa synnintekijää ja vihaa syntiä; sellainen lausuma on filosofisesti tosi, mutta Jumala on transsendentti persoonallisuus, ja persoonat voivat rakastaa ja vihata vain muita persoonia. Synti ei ole persoona. Jumala rakastaa synnintekijää, sillä tämä on persoonallisuusrealiteetti (potentiaalisesti ikuinen), kun taas syntiä kohtaan Jumalalla ei ole mitään persoonallista asennetta, sillä synti ei ole hengellinen realiteetti. Se ei ole persoonallinen. Sen vuoksi vain Jumalan oikeudenmukaisuus tiedostaa sen olemassaolon. Jumalan tuntema rakkaus pelastaa synnintekijän. Jumalan laki hävittää synnin. Tämä jumalalliseen olemukseen kuuluva asenne näyttäisi muuttuvan, jos synnintekijä lopulta samastuisi kokonaan syntiin, sillä tavoin kuin sama kuolevainen mieli saattaa samastua täysin myös hänessä elävään henki-Suuntaajaan. Tällainen syntiin samastunut kuolevainen muuttuisi silloin luonteeltaan kokonaan epähengelliseksi (ja sen vuoksi persoonaltaan epätodelliseksi) ja kokisi olemassaolonsa lopullisen lopettamisen. Epätodellisuus, tai edes luodun olemuksen epätäydellisyys, ei voi iän kaiken olla olemassa yhä todellisemmaksi käyvässä ja yhä hengellisemmäksi muuttuvassa maailmankaikkeudessa.

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 42

Kun Jumala kääntää kasvonsa persoonallisuuden maailman puoleen, hänet havaitaan rakastavaksi persoonaksi, kun hän kääntää kasvonsa hengellisen maailman puoleen, hän on persoonallinen rakkaus; uskonnollisessa kokemuksessa hän on kumpaakin. Rakkaus tunnistaa sen, mikä on Jumalan tahtomaailmasta peräisin oleva tahto. Jumalallisen vapaatahtoisuuden pohjalla - universaalisen rakastamisalttiuden, armon osoittamisen, kärsivällisyyden julkituomisen ja anteeksiannon jakamisen pohjalla - on Jumalan hyvyys.

7. JUMALALLINEN TOTUUS JA KAUNEUS

Kaikki finiittinen tieto ja luodun olennon ymmärrys on suhteellista. Informaatio ja tieto, jopa korkeallakin olevista lähteistä kerätty, on vain suhteellisen täydellistä, paikallisessa mielessä täsmällistä ja henkilökohtaisessa mielessä totta.

Fyysiset tosiasiat ovat melko yhdenmukaisia, mutta totuus on maailmankaikkeuden filosofiassa elävä ja joustava tekijä. Kehittyvät persoonallisuudet ovat kommunikaatioissaan vain osittain viisaita ja vain suhteellisen totuudellisia. He voivat olla varmoja vain siihen saakka, mihin heidän henkilökohtainen kokemuksensa ulottuu. Se, mikä saattaa olla näennäisesti täysin totta yhdessä paikassa, onkin kenties vain suhteellisen totta jollakin toisella luomakunnan lohkolla.

Jumalallinen totuus, lopullinen totuus, on yhdenmukainen ja universaalinen. Mutta hengellisiä olevaisia käsittelevä kertomus, sellaisena kuin erilaisilta sfääreiltä peräisin olevat monilukuiset yksilöt sen kertovat, saattaa juuri tästä tiedon täysimääräisyyden ja henkilökohtaisen kokemuksen tyhjentävyyden kuin myös tämän kokemuksen keston ja laajuuden suhteellisuudesta johtuen toisinaan yksityiskohtiensa osalta vaihdella. Vaikka Ensimmäisen Suuren Lähteen ja Keskuksen lait ja säädökset, ajatukset ja asenteet ovat ikuisesti, infiniittisesti ja universaalisesti tosia, samalla niiden soveltaminen ja sovittaminen itse kuhunkin universumiin, järjestelmään, maailmaan ja luotuun älylliseen olentoon ovat mukautettuja Luoja-Poikien suunnitelmiin ja menetelmiin näiden toimiessa kukin omassa universumissaan, samoin kuin ne ovat sopusoinnussa Äärettömän Hengen ja kaikkien muiden liitännäisten taivaallisten persoonallisuuksien paikallisten suunnitelmien ja menettelytapojen kanssa.

Materialismin valheellinen tiede tuomitsisi kuolevaisen ihmisen universumin lainsuojattomaksi. Sellainen osittainen tieto on potentiaalisesti pahaa. Se on tietoa, joka koostuu sekä hyvästä että pahasta. Totuus on kaunis, sillä se on sekä täydellinen että symmetrinen. Totuutta etsiessään ihminen tavoittelee sitä, mikä on jumalallisesti todellista.

Filosofit tekevät karkeimmat virheensä eksyessään sille petolliselle maaperälle, jota abstraktio edustaa - tapa kohdistaa huomio todellisuuden yhteen ainoaan aspektiin ja sen jälkeen julistaa sellainen yksittäinen aspekti koko totuudeksi. Viisas filosofi etsii aina sitä luovaa suunnitelmaa, joka on kaikkien universumi-ilmiöitten takana ja joka on olemassa niitä ennen. Luojan ajatus käy poikkeuksetta luovan teon edellä.

Älyllinen itsetajunta voi löytää totuuden kauneuden, sen hengellisen laatumääreen, ei pelkästään sen käsitteiden filosofisen johdonmukaisuuden avulla, vaan luotettavammin ja vakaammin aina läsnä olevan Totuuden Hengen antaman erehtymättömän vastakaiun avulla. Onnellisuus seuraa totuuden tunnistamisesta, koska totuuden mukaan voidaan toimia; se voidaan elää. Pettymys ja murhe ovat erheen seuralaisia, sillä koska se ei ole realiteetti, sitä ei myöskään voi toteuttaa kokemuksessa. Jumalallisen totuuden tuntee parhaiten siitä, että siinä on hengellinen tuntu.

Ikuinen kaipuu kohdistuu yhdistymiseen, jumalalliseen yhtenäisyyteen. Kaukaisuuksiin ulottuva fyysinen maailmankaikkeus yhdentyy Paratiisin Saaressa. Älyllinen maailmankaikkeus yhdentyy mielen Jumalassa - Myötätoimijassa. Hengellinen maailmankaikkeus yhdentyy Iankaikkisen Pojan persoonallisuudessa. Mutta ajallisuuden ja avaruuden yksittäinen kuolevainen

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 43

yhdentyy Jumala Isässä sen suoran keskinäissuhteen kautta, joka vallitsee ihmisessä elävän Ajatuksensuuntaajan ja Universaalisen Isän välillä. Ihmisen Suuntaaja on Jumalan osanen, ja se etsii ikuisesti jumalallista yhdistymistä; se yhdentyy Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen Paratiisijumaluudessa ja sen kanssa.

Korkeimman kauneuden havaitseminen on todellisuuden löytämistä ja yhdentämistä: Havaita ikuiseen totuuteen sisältyvä jumalallinen hyvyys - se on äärimmäistä kauneutta. Jopa ihmisperäisen taiteen viehätysvoima koostuu sen yhtenäisyyden harmoniasta.

Heprealaisten uskonnon suurin virhe oli siinä, ettei se kyennyt yhdistämään Jumalan hyvyyttä tieteen tosiasiapohjaisiin totuuksiin eikä taiteen vetoavaan kauneuteen. Kun sivistys eteni ja uskonto jatkuvasti seurasi samaa epäviisasta Jumalan hyvyyden ylikorostamisen kurssia, joka merkitsi totuuden suhteellista poissulkemista ja kauneuden laiminlyömistä, tietyntyyppisille ihmisille kehittyi alati voimistuva pyrkimys kääntää selkänsä abstraktiolle ja yhteydestään irrotetulle käsitykselle hyvyydestä. Nykypäivien uskonnon ylikorostunut ja irrallinen moraalisuus, joka ei kykene saamaan osakseen monienkaan kahdennenkymmenennen vuosisadan ihmisten antaumusta ja lojaalisuutta, palautuisi arvoonsa, jos se moraalisten käskyjensä lisäksi omistaisi yhtäläistä huomiota tieteen, filosofian ja hengellisen kokemuksen totuuksille sekä fyysisen luomakunnan kauneudelle, älyllisen osaamisen lumovoimalle ja suuruudelle, joka tulee esille aidon siveellisen rohkeuden saavuttamisessa.

Kuluvan aikakauden uskonnollinen haaste kohdistuu niihin kaukonäköisiin ja eteenpäin katsoviin miehiin ja naisiin, jotka omaavat hengellistä ymmärrystä ja uskaltavat rakentaa uuden ja kiehtovan elämisen filosofian laajentuneista ja erinomaisen yhdentyneistä, nykyaikaisista kosmisen totuuden, universumin kauneuden ja jumalallisen hyvyyden käsityksistä. Sellainen uusi ja oikeamielinen moraalinäkemys on vetoava kaikkeen siihen, mikä ihmismielessä on hyvää, ja on oleva haasteena sille, mikä ihmissielussa on parasta. Totuus, kauneus ja hyvyys ovat jumalallisia realiteetteja, ja kun ihminen nousee ylemmäs hengellisen elämän portaikkoa, nämä Iankaikkisen ylivertaiset ominaisuudet käyvät yhä koordinoidummiksi ja yhtenäisemmiksi Jumalassa, joka on rakkaus.

Kaikki totuus - aineellinen, filosofinen tai hengellinen - on sekä kaunista että hyvää. Kaikki todellinen kauneus - materiaalinen taide tai hengellinen symmetria - on sekä totuudellista että hyvää. Kaikki aito hyvyys - olkoon se henkilökohtaista moraalisuutta, yhteiskunnallista tasapuolisuutta tai jumalallista huolenpitoa - on yhtäläisen todellista ja kaunista. Terveys, mielenterveys ja onnellisuus ovat totuuden, kauneuden ja hyvyyden yhdentymiä, siten kuin ne sekoittuvat ihmisen kokemuksessa. Sellaiset tuloksellisen elämän tasot syntyvät energiajärjestelmien, ideajärjestelmien ja henkijärjestelmien yhdistymisestä.

Totuus on koossapitävää, kauneus vetoavaa, hyvyys vakauttavaa. Ja kun nämä todelliseen olevaisuuteen kuuluvat arvot koordinoituvat persoonallisuuskokemuksessa, tuloksena on sellaista ylevää rakkautta, jolle viisaus antaa puitteet ja jota kuuliaisuus kvalifioi. Koko universumiopetuksen todellinen tarkoitus on saada aikaan maailmojen yksittäisen lapsen entistä parempi koordinoituminen hänen laajenevaan kokemukseensa kuuluviin avarampiin realiteetteihin. Todellisuus on finiittistä inhimillisellä tasolla, se on infiniittistä ja ikuista korkeammilla ja jumalallisilla tasoilla.

[Esittänyt Uversan Päivien Muinaisten antamin valtuuksin toimiva Jumalallinen Neuvonantaja]

Näin se on aamen AAMEN !

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat