Kristinusko ja sen muutokset vuosisatojen melskeissä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tässä ketjussa käsitellään kristinuskoa ja sitä miten se on muuttunut Jeesuksen oppien ajoista. Lähteenä tietysti itseoikeutetusti Urantia-kirja:

Alussa kristinusko hellenisointiu ja "pakanaistui" siitä kertoo seuraava Urantia-kirjan pätkä;

LUKU 195

HELLUNTAIN JÄLKEEN

PIETARIN helluntaisaarnan seurausilmiöt ratkaisivat useimpien apostolien sen jälkeen noudattamat toimintaperiaatteet ja määräsivät heidän suunnitelmansa siltä osin, mitä he tekisivät julistaakseen valtakunnan evankeliumia. Pietari oli kristillisen kirkon varsinainen perustaja; Paavali vei kristillisen sanoman ei-juutalaisten keskuuteen, ja kreikkalaisuskovat veivät sen Rooman valtakunnan joka kolkkaan.

Vaikka perinteen kahlehtimat ja pappien komentelemat heprealaiset eivät kansana suostuneet ottamaan vastaan sen paremmin Jeesuksen evankeliumia Jumalan isyydestä ja ihmisen veljeydestä kuin Pietarin ja Paavalin julistusta Kristuksen kuolleistaheräämisestä ja taivaaseenastumisesta (sittemmin kristinuskoa), huomattiin Rooman valtakunta muilta osin vastaanottavaiseksi kehkeytymässä oleville kristillisille opetuksille. Läntinen sivilisaatio oli tuohon aikaan älyllistä, sotaan kyllästynyttä ja kaikkia olemassa olevia uskontoja ja universumifilosofioita kohtaan läpikotaisen skeptistä. Läntisen maailman kansoilla, joiden hyödyksi kreikkalainen kulttuuri oli koitunut, oli suurenmoisen menneisyyden luoma arvossapidetty perinne. Ne saattoivat tarkastella perintöä, joka edusti suurenmoisia saavutuksia filosofian, taiteen, kirjallisuuden ja poliittisen edistyksen alalla. Mutta näine kaikkine saavutuksineenkaan niillä ei ollut mitään sielun tyydytykseksi koituvaa uskontoa. Niiden hengelliset kaipaukset olivat yhä tyydyttämättä.

Tällaiselle ihmisyhteiskunnan näyttämölle kristilliseen sanomaan sisältyvät Jeesuksen opetukset sitten yhtäkkiä sysättiin. Näin esiteltiin läntisen maailman kansojen nälkäisille sydämille uusi elämänjärjestys. Tämä tilanne tiesi välitöntä konfliktia toisaalta vanhempien uskonnollisten käytäntöjen ja toisaalta Jeesuksen maailmalle esittämästä sanomasta laaditun uuden, kristillistetyn version välillä. Tämänlaatuisen konfliktin täytyy päätyä joko uuden tai vanhan kiistattomaan voittoon tai sitten jonkinasteiseen kompromissiin. Historia osoittaa, että taistelu päättyi kompromissiin. Kristinuskoa vaivasi se paha piirre, että se sisälsi liian paljon aineksia tullakseen minkään kansan taholta yhden tai kahdenkaan sukupolven aikana omaksutuksi. Se ei ollut sellainen yksinkertainen hengellinen vetoomus, jollaisen Jeesus oli esittänyt ihmisten sielulle, vaan jo varhaisessa vaiheessa se löi lukkoon ehdottoman kantansa uskonnollisista rituaaleista, kasvatuksesta, magiasta, parantamisesta, taiteesta, kirjallisuudesta, lainsäädännöstä, hallitustavasta, moraalista, sukupuolielämän säätelystä, moniavioisuudesta ja rajoitetussa määrin jopa orjuudesta. Kristinusko ei tullut vain uutena uskontona - jollaista koko Rooman valtakunta ja koko itäinen maailma odottivat - vaan se tuli ihmisyhteiskunnan uuden järjestyksen hahmossa. Ja tällaisena suurellisena hankkeena se sai nopeasti aikaan kaikkien aikojen sosiaalis-moraalisen yhteentörmäyksen. Kreikkalaisen filosofian uudelleen tulkitsemat ja kristinuskossa sosiaalistetut Jeesuksen ihanteet uhmasivat nyt pelottomasti niitä ihmissuvun traditioita, jotka sisältyivät länsimaisen sivilisaation etiikkaan, moraalisuuteen ja uskontoihin.

Kristinusko voitti käännynnäisiksi alussa vain alempia sosio-ekonomisia väestökerroksia. Mutta toisen vuosisadan alkupuolella kreikkalais-roomalaisen kulttuurin parhaimmisto oli yhä runsaammin joukoin kääntymässä tämän uudenlaisen - kristillisen - uskon kannalle, tämän uuden käsityksen kannalle siitä, mikä on elämisen tarkoitus ja olemassaolon päämäärä.

Miten tämä juutalaisperäinen uusi sanoma, joka oli synnyinmaassaan miltei kariutunut, sai Rooman valtakunnan ajatusmaailmaltaan parhaat yksilöt näin nopeasti ja tehokkaasti valtoihinsa? Kristinuskon saavuttama voitto filosofisista uskonnoista ja mysteerikulteista johtui seuraavista syistä:

1. Organisaatio. Paavali oli taitava organisoija, ja hänen seuraajansa pysyivät hänen asettamassaan tahdissa.

2. Kristinusko oli läpikotaisen hellenisoitunut. Siihen sisältyivät kreikkalaisen filosofian paras aines samoin kuin heprealaisen teologian parhaat puolet.

3. Mutta parasta kaikesta: siihen sisältyi uusi ja suuri ihanne, kaiku Jeesuksen suorittamasta elämänsä lahjaksi antamisesta ja heijastus hänen sanomastaan koko ihmiskunnan kattavasta pelastuksesta.

4. Kristityt johtajat olivat valmiita tekemään niin laajoja kompromisseja mitralaisuuden kanssa, että yli puolet sen kannattajista voitettiin antiokialaiskultin puolelle.

5. Seuraava ja myöhemmät kristittyjen johtajien sukupolvet tekivät nekin yhä lisää sellaisia kompromisseja pakanuuden kanssa, että Rooman keisari Konstantinuskin voitettiin uuden uskonnon puolelle.

Mutta kristityt tekivät pakanain kanssa viisaan kaupan siinä, että omaksuivat pakanoiden ritualistisen prameuden, mutta pakottivat pakanat hyväksymään paavalilaisen kristillisyyden hellenisoidun version. He tekivät pakanain kanssa paremmat kaupat kuin mitralaiskultin kanssa, mutta tuon aikaisemmankin kompromissin kohdalla he selviytyivät enemmän kuin voittajina sikäli, että he onnistuivat eliminoimaan persialaismysteerin karkeat moraalittomuudet samoin kuin lukuisat muut moitittavat käytännöt.

Viisasta vai epäviisasta, mutta nämä kristinuskon ensimmäiset johtajat tekivät kuitenkin tietoisesti myönnytyksiä Jeesuksen ihanteiden suhteen pyrkiessään pelastamaan ja edistämään monia hänen ideoistaan. Ja heidän menestyksensä oli verratonta. Mutta älkää ymmärtäkö väärin! Nämä kompromissin kohteiksi joutuneet Mestarin ihanteet ovat hänen evankeliumissaan yhä piilevinä, ja lopulta koittaa aika, jolloin ne osoittavat maailmalle täyden voimansa.

Vanha järjestys korjasi tällä kristinuskon pakanallistumisella monia vähäisempiä voittoja luonteeltaan ritualistisella alalla, mutta kristityt saavuttivat ylivallan siinä, että:

1. Ihmisten noudattaman moraalin alalla kaikui uusi ja suunnattomasti korkeampi sävel.

2. Maailmalle annettiin uusi ja huomattavasti aikaisempaa laajempi käsitys Jumalasta.

3. Kuolemattomuuden toivosta tuli osa tunnustetun uskonnon vakuuttavuutta.

4. Jeesus Nasaretilainen annettiin ihmisen isoavalle sielulle.

Monet Jeesuksen opettamista suurista totuuksista joutuivat näissä alkuaikoina tehdyissä kompromisseissa lähes kadoksiin, mutta silti ne yhä uinuvat tässä pakanallistetussa kristinuskossa, joka puolestaan oli Paavalin versio Ihmisen Pojan elämästä ja opetuksista. Ja jo ennen kuin kristinusko pakanallistettiin, se ensin läpikotaisin hellenisoitiin. Kristinusko on paljon, hyvin paljon, velkaa kreikkalaisille. Hän oli nimenomaan kreikkalainen, muuan egyptinkreikkalainen, joka Nikeassa niin rohkeasti piti kiinni kannastaan ja niin pelottomasti uhmasi tätä kokousta, ettei se rohjennut hämärtää käsitystä Jeesuksen olemuksesta niin pahasti, että totuus hänen lahjoittautumisestaan olisi ollut vaarassa kadota maailmasta. Tämän kreikkalaisen nimi oli Athanasios, ja ilman tämän uskovan kaunopuheisuutta ja logiikkaa Areioksen lahkolaiset käsitykset olisivat

1. KREIKKALAISTEN VAIKUTUS

Kristinuskon hellenisointi alkoi tosimielessä sinä ikimuistettavana päivänä, jolloin apostoli Paavali seisoi Ateenan areiopagineuvoston edessä ja kertoi ateenalaisille ”Tuntemattomasta Jumalasta”. Siellä, Akropoliin varjossa, tämä Rooman kansalainen julisti näille kreikkalaisille omaa versiotaan uudesta uskonnosta, joka oli saanut alkunsa Galilean juutalaisella maaperällä. Ja kreikkalaisessa filosofiassa ja monissa Jeesuksen opetuksissa oli jotakin kummallisen samankaltaista. Niillä oli yhteinen päämäärä, molemmathan tähtäsivät yksilön esilletuloon. Kreikkalaiset tähtäsivät yksilön sosiaaliseen ja poliittiseen, Jeesus taas moraaliseen ja hengelliseen esilletuloon. Kreikkalaiset opettivat älyllistä vapaamielisyyttä, joka johtaa poliittiseen vapautumiseen; Jeesus opetti hengellistä vapaamielisyyttä, joka johtaa uskonnolliseen vapauteen. Näistä ideoista muodostui yhteen saatettuina uusi ja mahtava ihmisen vapauden peruskirja; ne enteilivät ihmisen sosiaalista, poliittista ja hengellistä vapautta.

Kristinusko syntyi, ja se voitti kaikki kilpailevat uskonnot ennen muuta kahdesta syystä:

1. Kreikkalainen ajatusmaailma oli valmis lainaamaan uusia ja hyviä ideoita vaikkapa juutalaisilta.

2. Paavali ja ne, jotka tulivat hänen jälkeensä, olivat auliita mutta nokkelia ja viisaita kompromissintekijöitä; he olivat teologisessa kaupanteossa terävä-älyisiä.

Siihen aikaan, jolloin Paavali seisoi Ateenassa saarnaten ”Kristuksesta ja Hänestä ristiinnaulittuna”, kreikkalaisilla oli hengellinen nälkä. He olivat tiedonhaluisia, kiinnostuneita, ja he olivat todellakin etsimässä hengellistä totuutta. Älkää koskaan unohtako, että roomalaiset taistelivat aluksi kristinuskoa vastaan, kun kreikkalaiset sen sijaan ottivat sen omakseen, ja että juuri kreikkalaiset kirjaimellisesti pakottivat roomalaiset myöhemmin hyväksymään kreikkalaisen kulttuurin osana tämän uuden uskonnon silloisessa muunnellussa muodossaan.

Kreikkalaiset pitivät suuressa kunniassa kauneutta, juutalaiset kunnioittivat pyhyyttä, mutta molemmat kansat rakastivat totuutta. Kreikkalaiset olivat vuosisatojen ajan uskontoa lukuun ottamatta pohtineet vakavissaan kaikkia ihmisen ongelmia - sosiaalisia, taloudellisia, poliittisia ja filosofisia - ja antaumuksellisesti niistä väitelleet. Harvat kreikkalaiset olivat kiinnittäneet paljonkaan huomiota uskontoon. He eivät suhtautuneet edes omaan uskontoonsa järin vakavasti. Pyhittäessään mielensä uskonnolle juutalaiset olivat vuosisatojen ajan lyöneet laimin nämä muut ajattelun kentät. He suhtautuivat uskontoonsa erittäin vakavasti, liian vakavasti. Jeesuksen sanoman valaisemana näiden kahden kansan vuosisatoja jatkuneen ajattelun yhteisestä aikaansaannoksesta tuli nyt uudenlaisen ihmisyhteiskunnan ja tiettyyn määrään saakka myös ihmisen uudenlaisen uskonnollisen uskomusmaailman ja käytännön liikkeellepaneva voima.

Kreikkalaisen kulttuurin vaikutus oli saavuttanut jo läntisen Välimeren maat, kun Aleksanteri levitti hellenistisen sivilisaation Lähi-idän maailmaan. Kreikkalaiset tulivat uskontonsa ja politiikkansa kanssa oivallisesti toimeen niin kauan, kun he elivät pienissä kaupunkivaltioissa, mutta kun Makedonian kuningas uskaltautui laajentamaan Kreikan imperiumiksi, joka ulottui Adrianmerestä Indukselle, alkoivat hankaluudet. Kreikan taide ja filosofia olivat täysin imperiumiksilaajenemishankkeen tasalla, mutta samaa ei voinut sanoa kreikkalaisten poliittisesta hallintojärjestelmästä tai uskonnosta. Kun Kreikan kaupunkivaltiot olivat laajenneet imperiumiksi, niiden lähinnä nurkkakuntaiset jumalat vaikuttivat hieman omituisilta. Kreikkalaiset olivat tosiaankin etsimässä ainoaa Jumalaa, suurempaa ja parempaa Jumalaa, kun vanhemman juutalaisen uskonnon kristillistetty versio tuli heidän tykönsä.

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 2072

Hellenistinen maailmanvalta ei voinut sellaisenaan pysyä pystyssä. Sen hallitseva asema kulttuurin alalla jatkui, mutta se selviytyi pitemmälle vasta, kun se oli lännestä saanut roomalaisten omaaman poliittisen kyvyn maailmanvallan hallitsemiseen, ja sen jälkeen kun se oli saanut idästä uskonnon, jonka ainoalla Jumalalla oli maailmanvallalle sopiva arvoasema.

Hellenistinen kulttuuri oli ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla jo saavuttanut korkeimmat tasonsa; sen taantuminen oli alkanut; oppineisuus eteni, mutta nerokkuus oli vähenemässä. Juuri ja nimenomaan tähän ajankohtaan sattui, että kristinuskoon osittaisina sisältyvistä Jeesuksen ideoista ja ihanteista tuli osa siitä, mikä koitui kreikkalaisten kulttuurin ja oppineisuuden pelastukseksi.

Aleksanteri oli käynyt idän kimppuun kulttuurilahjanaan Kreikan sivistys; Paavali hyökkäsi lännen kimppuun mukanaan kristillinen versio Jeesuksen evankeliumista. Ja missä hyvänsä kreikkalainen kulttuuri oli läntisen maailman piirissä vallitsevana, sinne juurtui hellenisoitunut kristinusko.

Vaikka itäinen versio Jeesuksen sanomasta pysyi paremmin hänen alkuperäisten opetustensa mukaisena, se noudatti kuitenkin jatkuvasti Abnerin taipumatonta asennetta. Se ei koskaan edennyt samalla tavoin kuin hellenisoitu versio, ja lopulta se hukkui islamilaiseen liikkeeseen.

2. ROOMALAINEN VAIKUTUS

Roomalaiset omaksuivat kreikkalaisen kulttuurin sellaisenaan. He korvasivat arpomiseen perustuvan hallitustavan edustuksellisella hallitustavalla. Ja tämä muutos oli ennen pitkää suosiollinen kristinuskolle sikäli, että Rooma toi koko läntiseen maailmaan uudenlaisen suvaitsevuuden vieraita kieliä, kansoja ja jopa uskontoja kohtaan.

Roomassa alkuvaiheessa esiintynyt kristittyjen vainoaminen johtui suureksi osaksi pelkästään siitä, että nämä saarnatessaan käyttivät onnettomuudekseen termiä ”valtakunta”. Roomalaiset suhtautuivat suvaitsevasti mihin hyvänsä ja kaikkiin uskontoihin, mutta heidän suhtautumisensa muuttui varsin nyreäksi kaikkea sellaista kohtaan, mikä tuoksahti poliittiselta kilpailuasetelmalta. Ja niin kenttä oli täysin avoin uskonnollisen propagandan harjoittamiselle sitten, kun nämä alkuvaiheessa esiintyneet ja varsin suuressa määrin väärinkäsityksestä johtuneet vainot laantuivat. Roomalaista kiinnosti poliittinen hallinnointi. Taiteesta tai uskonnosta hän välitti perin vähän, mutta kumpaankin hän suhtautui harvinaisen suvaitsevasti.

Itämainen lainkäyttö oli ankaraa ja mielivaltaista. Kreikkalainen lainkäyttö oli häilyvää ja taiteellista. Roomalainen lainkäyttö oli ylhäistä ja kunnioitusta herättävää. Roomalainen kasvatus tuotti ennenkuulumatonta ja ilmeetöntä lojaalisuutta. Alkuaikojen roomalaiset olivat poliittisesti antaumuksellisia ja ylevästi asialleen vihkiytyneitä yksilöitä. He olivat rehellisiä, intomielisiä ja ihanteilleen omistautuneita, mutta heillä ei ollut sellaista uskontoa, joka olisi ansainnut tulla sillä nimellä kutsutuksi. Ei siis ihme, että heidän kreikkalaiset opettajansa kykenivät suostuttelemaan heidät omaksumaan Paavalin kristinuskon.

Ja nämä roomalaiset olivat suurenmoinen kansa. He pystyivät hallitsemaan länsimaita siksi, että he hallitsivat itsensä. Tällainen verraton rehellisyys, antaumus ja luja itsehillintä oli kristinuskon vastaanottamisen ja kasvun kannalta ihanteellinen maaperä.

Näiden kreikkalais-roomalaisten oli helppo ruveta hengellisessä mielessä suhtautumaan institutionaalista kirkkoa kohtaan yhtä hartaasti kuin he suhtautuivat poliittisessa mielessä valtiota kohtaan. Roomalaiset vastustivat kirkkoa vain, kun he pelkäsivät sitä valtion kilpailijana. Koska Roomalta kansallinen filosofia ja omaperäinen kulttuuri suurelta osin puuttui, se omaksui kreikkalaisen kulttuurin ja otti rohkeasti moraalifilosofiakseen Kristuksen. Kristinuskosta tuli Rooman moraalikulttuuri, mutta on tuskin oikein sanoa, että siitä olisi tullut Rooman uskonto siinä mielessä, että se olisi ollut niiden ihmisten omakohtainen kokemus hengellisestä kasvusta, jotka näin erittelemättömällä tavalla tämän uuden uskonnon omaksuivat. On totta, että monet yksittäiset ihmiset kylläkin tunkeutuivat koko tämän valtiouskonnon pinnan alle ja löysivät sielunsa ravinnoksi
hellenisoidun ja pakanallistetun kristinuskon piileviin totuuksiin sisältyvien kätkettyjen merkitysten todelliset arvot.

Stoalainen sinnikkäine ”luontoon ja omaantuntoon” vetoamisineen oli vain entistäkin paremmin valmistellut Roomaa ottamaan - ainakin älyllisessä mielessä - vastaan Kristuksen. Roomalainen oli olemukseltaan ja kasvatukseltaan lakimies; hän suhtautui kunnioittavasti jopa luonnonlakeihin. Ja nyt hän kristinuskon piirissä näki luonnonlaeissa Jumalan lait. Kansa, joka kykeni tuottamaan Ciceron ja Vergiliuksen, oli kypsä omaksumaan Paavalin hellenisoidun kristinuskon.

Ja niin nämä roomalaistuneet kreikkalaiset pakottivat sekä juutalaiset että kristityt filosofisoimaan uskontonsa, koordinoimaan sen ideat ja systematisoimaan sen ihanteet, sovittamaan uskonnolliset käytännöt vallitsevaan elämänmenoon. Ja tässä kaikessa oli suunnatonta apua siitä, että heprealaiskirjoitukset käännettiin kreikaksi ja että Uusi testamentti sittemmin laadittiin kreikan kielellä.

Kreikkalaiset olivat juutalaisista ja monista muista kansoista poiketen jo pitemmän aikaa aina välillä uskoneet kuolemattomuuteen, jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen eloonjäämiseen, ja koska tämä oli Jeesuksen opetuksen ydinsisältö, oli selvää, että kristinusko vetoaisi heihin voimakkaasti.

Toinen toistaan seuranneet kreikkalaisen kulttuurin ja roomalaisen politiikan menestykset olivat lujittaneet Välimeren maat yhdeksi imperiumiksi, jolla oli yksi kieli ja yksi kulttuuri, ja valmistaneet läntisen maailman hyväksymään ajatuksen yhdestä Jumalasta. Juudaismi tarjosi tämän Jumalan, mutta uskontona juudaismi ei ollut näiden roomalaistuneiden kreikkalaisten hyväksyttävissä. Filonista oli apua joillekuille sikäli, että he lievensivät vastaväitteitään, mutta kristinusko paljasti heille vielä sitäkin paremman käsityksen yhdestä Jumalasta, ja he omaksuivat sen auliisti.

LAATIJA: Keskiv. komissio

Näin se meni aamen AAMEN!

Kommentit (11)

Toope
Seuraa 
Viestejä23176
Liittynyt23.7.2006
Valon lähettiläs
...Näin se meni aamen AAMEN!

Aihe on sinänsä asiallinen. Jossain määrin jopa tekisi mieli vastata viestiin. Odotan kuitenkin, että moderaattori tai joku vastaava elämänmuoto hävittää tämän loisen tältä palstalta. Kyllä minua ihan oikeasti vituttaa se, että nämä siat (urantia, kiittäen, + yleiset häiriköt) pilaavat joka ainoan mielenkiintoisen keskustelun.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
Toope
Valon lähettiläs
...Näin se meni aamen AAMEN!



Aihe on sinänsä asiallinen. Jossain määrin jopa tekisi mieli vastata viestiin. Odotan kuitenkin, että moderaattori tai joku vastaava elämänmuoto hävittää tämän loisen tältä palstalta. Kyllä minua ihan oikeasti vituttaa se, että nämä siat (urantia, kiittäen, + yleiset häiriköt) pilaavat joka ainoan mielenkiintoisen keskustelun.

Jos aihe kiinnostaa ja on asiallinen niin miksi et vastaannut? Mitä muuhun tulee niin minähän tämän aiheen perustin enkä suinkaan "tunkeutunut pilaamaan mitään" !

No niin asiaan!

Seuraavaksi kristinuskossa siirryttiin roomalaisten aikaan. Siitä kertoo seuraava Urantia-kirjan pätkä!

2. ROOMALAINEN VAIKUTUS

Roomalaiset omaksuivat kreikkalaisen kulttuurin sellaisenaan. He korvasivat arpomiseen perustuvan hallitustavan edustuksellisella hallitustavalla. Ja tämä muutos oli ennen pitkää suosiollinen kristinuskolle sikäli, että Rooma toi koko läntiseen maailmaan uudenlaisen suvaitsevuuden vieraita kieliä, kansoja ja jopa uskontoja kohtaan.

Roomassa alkuvaiheessa esiintynyt kristittyjen vainoaminen johtui suureksi osaksi pelkästään siitä, että nämä saarnatessaan käyttivät onnettomuudekseen termiä ”valtakunta”. Roomalaiset suhtautuivat suvaitsevasti mihin hyvänsä ja kaikkiin uskontoihin, mutta heidän suhtautumisensa muuttui varsin nyreäksi kaikkea sellaista kohtaan, mikä tuoksahti poliittiselta kilpailuasetelmalta. Ja niin kenttä oli täysin avoin uskonnollisen propagandan harjoittamiselle sitten, kun nämä alkuvaiheessa esiintyneet ja varsin suuressa määrin väärinkäsityksestä johtuneet vainot laantuivat. Roomalaista kiinnosti poliittinen hallinnointi. Taiteesta tai uskonnosta hän välitti perin vähän, mutta kumpaankin hän suhtautui harvinaisen suvaitsevasti.

Itämainen lainkäyttö oli ankaraa ja mielivaltaista. Kreikkalainen lainkäyttö oli häilyvää ja taiteellista. Roomalainen lainkäyttö oli ylhäistä ja kunnioitusta herättävää. Roomalainen kasvatus tuotti ennenkuulumatonta ja ilmeetöntä lojaalisuutta. Alkuaikojen roomalaiset olivat poliittisesti antaumuksellisia ja ylevästi asialleen vihkiytyneitä yksilöitä. He olivat rehellisiä, intomielisiä ja ihanteilleen omistautuneita, mutta heillä ei ollut sellaista uskontoa, joka olisi ansainnut tulla sillä nimellä kutsutuksi. Ei siis ihme, että heidän kreikkalaiset opettajansa kykenivät suostuttelemaan heidät omaksumaan Paavalin kristinuskon.

Ja nämä roomalaiset olivat suurenmoinen kansa. He pystyivät hallitsemaan länsimaita siksi, että he hallitsivat itsensä. Tällainen verraton rehellisyys, antaumus ja luja itsehillintä oli kristinuskon vastaanottamisen ja kasvun kannalta ihanteellinen maaperä.

Näiden kreikkalais-roomalaisten oli helppo ruveta hengellisessä mielessä suhtautumaan institutionaalista kirkkoa kohtaan yhtä hartaasti kuin he suhtautuivat poliittisessa mielessä valtiota kohtaan. Roomalaiset vastustivat kirkkoa vain, kun he pelkäsivät sitä valtion kilpailijana. Koska Roomalta kansallinen filosofia ja omaperäinen kulttuuri suurelta osin puuttui, se omaksui kreikkalaisen kulttuurin ja otti rohkeasti moraalifilosofiakseen Kristuksen. Kristinuskosta tuli Rooman moraalikulttuuri, mutta on tuskin oikein sanoa, että siitä olisi tullut Rooman uskonto siinä mielessä, että se olisi ollut niiden ihmisten omakohtainen kokemus hengellisestä kasvusta, jotka näin erittelemättömällä tavalla tämän uuden uskonnon omaksuivat. On totta, että monet yksittäiset ihmiset kylläkin tunkeutuivat koko tämän valtiouskonnon pinnan alle ja löysivät sielunsa ravinnoksi hellenisoidun ja pakanallistetun kristinuskon piileviin totuuksiin sisältyvien kätkettyjen merkitysten todelliset arvot.

Stoalainen sinnikkäine ”luontoon ja omaantuntoon” vetoamisineen oli vain entistäkin paremmin valmistellut Roomaa ottamaan - ainakin älyllisessä mielessä - vastaan Kristuksen. Roomalainen oli olemukseltaan ja kasvatukseltaan lakimies; hän suhtautui kunnioittavasti jopa luonnonlakeihin. Ja nyt hän kristinuskon piirissä näki luonnonlaeissa Jumalan lait. Kansa, joka kykeni tuottamaan Ciceron ja Vergiliuksen, oli kypsä omaksumaan Paavalin hellenisoidun kristinuskon.

Ja niin nämä roomalaistuneet kreikkalaiset pakottivat sekä juutalaiset että kristityt filosofisoimaan uskontonsa, koordinoimaan sen ideat ja systematisoimaan sen ihanteet, sovittamaan uskonnolliset käytännöt vallitsevaan elämänmenoon. Ja tässä kaikessa oli suunnatonta apua siitä, että heprealaiskirjoitukset käännettiin kreikaksi ja että Uusi testamentti sittemmin laadittiin kreikan kielellä.

Kreikkalaiset olivat juutalaisista ja monista muista kansoista poiketen jo pitemmän aikaa aina välillä uskoneet kuolemattomuuteen, jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen eloonjäämiseen, ja koska tämä oli Jeesuksen opetuksen ydinsisältö, oli selvää, että kristinusko vetoaisi heihin voimakkaasti.

Toinen toistaan seuranneet kreikkalaisen kulttuurin ja roomalaisen politiikan menestykset olivat lujittaneet Välimeren maat yhdeksi imperiumiksi, jolla oli yksi kieli ja yksi kulttuuri, ja valmistaneet läntisen maailman hyväksymään ajatuksen yhdestä Jumalasta. Juudaismi tarjosi tämän Jumalan, mutta uskontona juudaismi ei ollut näiden roomalaistuneiden kreikkalaisten hyväksyttävissä. Filonista oli apua joillekuille sikäli, että he lievensivät vastaväitteitään, mutta kristinusko paljasti heille vielä sitäkin paremman käsityksen yhdestä Jumalasta, ja he omaksuivat sen auliisti.

3. ROOMAN VALTAKUNNAN ALAISUUDESSA

Rooman poliittisen vallankäytön lujittumisen ja kristinuskon leviämisen jälkeen kristityt huomasivat, että heillä oli yksi Jumala, suurenmoinen uskonnollinen käsitys, mutta ei imperiumia. Kreikkalais-roomalaiset huomasivat, että heillä oli suuri imperiumi, mutta ei Jumalaa, joka olisi toiminut soveliaana uskonnollisena käsityksenä valtakunnanlaajuisessa palvonnassa ja valtakunnan hengellisessä yhdistämisessä. Kristityt hyväksyivät imperiumin, imperiumi omaksui kristinuskon. Roomalaisen anti oli poliittisen vallankäytön yhtenäisyys, kreikkalaisen anti oli kulttuurin ja oppineisuuden yhtenäisyys, kristinuskon anti oli uskonnollisen ajattelun ja käytännön yhtenäisyys.

Rooma voitti nationalismiin perustuneen perinteen yleisvaltakunnallisella universalismilla ja teki ensimmäisen kerran historian aikana mahdolliseksi rotujen ja kansakuntien ainakin nimellisesti hyväksyä sama uskonto.

Kristinusko pääsi Roomassa suosioon aikana, jolloin stoalaisten ponnekkaiden opetusten ja mysteerikulttien pelastuslupausten välillä käytiin suurta taistelua. Kristinusko toi tullessaan virkistävää lohdutusta ja vapahtavaa voimaa hengellisesti nälkäiselle kansalle, jonka kielessä ei ollut sanaa ”epäitsekkyydelle”.

Kristinusko sai suurimman voimansa siitä, miten sen uskovat elivät palvelemista korostavaa elämäänsä, mutta myös siitä, miten he alkuvaiheen räikeän vainon aikana uskonsa puolesta kuolivat.

Opetus Kristuksen tuntemasta rakkaudesta lapsia kohtaan teki pian lopun laajalle levinneestä tavasta jättää ei-toivotut lapset ja varsinkin tyttövauvat heitteille ja kuolemaan.

Kristillisissä jumalanpalveluksissa alkuaikoina noudatettu kaava omaksuttiin juutalaisesta synagogasta, mitralaisrituaalin aineksin sitä muunnellen, ja myöhemmin siihen lisättiin suuri määrä pakanallista prameutta. Alkukristillisen kirkon selkärangan muodostivat juudaismiin kääntyneet mutta kristinuskon omaksuneet kreikkalaiset.

Toinen Kristuksen jälkeinen vuosisata oli koko maailmanhistorian mitassa paras ajankohta hyvän uskonnon edetä läntisessä maailmassa. Ensimmäisen vuosisadan aikana kristinusko oli kamppaillen ja kompromisseja tehden valmistautunut työntämään juurensa maahan ja sitten nopeasti leviämään. Kristinusko otti omakseen keisarin; myöhemmin keisari otti omakseen kristinuskon. Se oli uuden uskonnon leviämisen kannalta suurenmoinen aikakausi. Vallitsi uskonnonvapaus, matkustaminen oli yleismaailmallista ja ajattelu oli esteetöntä.

Hellenisoituneen kristinuskon nimellisestä vastaanottamisesta seurannut hengellinen sysäys tuli Rooman kannalta liian myöhään estääkseen hyvään alkuun päässeen moraalisen taantumisen tai kompensoidakseen jo vallalle päässeen ja pahenevan rodullisen rappeutumisen. Tämä uusi uskonto oli keisarilliselle Roomalle kulttuurinen välttämättömyys, ja on äärimmäisen valitettavaa, ettei siitä laajemmassakin mielessä tullut hengellisen pelastuksen välikappaletta.

Edes hyvä uskonto ei voinut pelastaa suurta valtakuntaa siltä, mitä vääjäämättä seurasi, kun yksilökohtainen osallistuminen hallituksen asioihin oli olematonta; kun holhoaminen oli liiallista; kun verotus oli yletöntä ja veronkannossa esiintyi räikeitä väärinkäytöksiä; kun Levantin kanssa käyty kauppa oli epätasapainossa, mikä imi tyhjiin kultavarannot; kun huvittelu oli järjetöntä; kun Rooma asetti normit kaikessa; kun nainen painettiin alennuksen tilaan; kun pidettiin yllä orjuutta ja annettiin rodun rappeutua; kun kulkutaudit raivosivat ja kun vallalla oli valtiokirkko, joka institutionalisoitui niin pitkälle, että se lähestyi hengellistä mahoutta.

Olosuhteet eivät kuitenkaan olleet yhtä huonot Aleksandriassa. Varhaisvaiheen koulukunnat pitivät Jeesuksen opetukset edelleenkin suurimmaltaan kompromisseista vapaina. Pantainos opetti Klemensiä ja lähti sitten Natanaelin jalanjälkiä seuraten julistamaan Kristusta Intiassa. Vaikka jotkin Jeesuksen ihanteet kristinuskoa rakennettaessa uhrattiinkin, on rehellisyyden nimessä kuitenkin kirjattava, että toisen vuosisadan loppuun tultaessa kaikista kreikkalais-roomalaisen maailman suurista ajattelijoista oli jo tullut kristittyjä. Riemuvoitto alkoi lähestyä täyttymystään.

Ja tässä tarkasteltu Rooman valtakunta oli riittävän pitkäikäinen varmistaakseen kristinuskon säilymisen vielä senkin jälkeen, kun imperiumi oli luhistunut. Mutta olemme monet kerrat arvelleet, mitä Roomassa ja maailmassa olisikaan tapahtunut, jos kreikkalaisen kristinuskon sijasta olisikin otettu vastaan valtakunnan evankeliumi.

LAATIJA: Keskiv. komissio

Näin se siis meni aamen AAMEN!

Vierailija
Valon lähettiläs
Tässä ketjussa käsitellään kristinuskoa ja sitä miten se on muuttunut Jeesuksen oppien ajoista. Lähteenä tietysti itseoikeutetusti Urantia-kirja:

Alussa kristinusko hellenisointiu ja "pakanaistui" siitä kertoo seuraava Urantia-kirjan pätkä;

LUKU 195

HELLUNTAIN JÄLKEEN

PIETARIN helluntaisaarnan seurausilmiöt ratkaisivat useimpien apostolien sen jälkeen noudattamat toimintaperiaatteet ja määräsivät heidän suunnitelmansa siltä osin, mitä he tekisivät julistaakseen valtakunnan evankeliumia. Pietari oli kristillisen kirkon varsinainen perustaja; Paavali vei kristillisen sanoman ei-juutalaisten keskuuteen, ja kreikkalaisuskovat veivät sen Rooman valtakunnan joka kolkkaan.

Vaikka perinteen kahlehtimat ja pappien komentelemat heprealaiset eivät kansana suostuneet ottamaan vastaan sen paremmin Jeesuksen evankeliumia Jumalan isyydestä ja ihmisen veljeydestä kuin Pietarin ja Paavalin julistusta Kristuksen kuolleistaheräämisestä ja taivaaseenastumisesta (sittemmin kristinuskoa), huomattiin Rooman valtakunta muilta osin vastaanottavaiseksi kehkeytymässä oleville kristillisille opetuksille. Läntinen sivilisaatio oli tuohon aikaan älyllistä, sotaan kyllästynyttä ja kaikkia olemassa olevia uskontoja ja universumifilosofioita kohtaan läpikotaisen skeptistä. Läntisen maailman kansoilla, joiden hyödyksi kreikkalainen kulttuuri oli koitunut, oli suurenmoisen menneisyyden luoma arvossapidetty perinne. Ne saattoivat tarkastella perintöä, joka edusti suurenmoisia saavutuksia filosofian, taiteen, kirjallisuuden ja poliittisen edistyksen alalla. Mutta näine kaikkine saavutuksineenkaan niillä ei ollut mitään sielun tyydytykseksi koituvaa uskontoa. Niiden hengelliset kaipaukset olivat yhä tyydyttämättä.

Tällaiselle ihmisyhteiskunnan näyttämölle kristilliseen sanomaan sisältyvät Jeesuksen opetukset sitten yhtäkkiä sysättiin. Näin esiteltiin läntisen maailman kansojen nälkäisille sydämille uusi elämänjärjestys. Tämä tilanne tiesi välitöntä konfliktia toisaalta vanhempien uskonnollisten käytäntöjen ja toisaalta Jeesuksen maailmalle esittämästä sanomasta laaditun uuden, kristillistetyn version välillä. Tämänlaatuisen konfliktin täytyy päätyä joko uuden tai vanhan kiistattomaan voittoon tai sitten jonkinasteiseen kompromissiin. Historia osoittaa, että taistelu päättyi kompromissiin. Kristinuskoa vaivasi se paha piirre, että se sisälsi liian paljon aineksia tullakseen minkään kansan taholta yhden tai kahdenkaan sukupolven aikana omaksutuksi. Se ei ollut sellainen yksinkertainen hengellinen vetoomus, jollaisen Jeesus oli esittänyt ihmisten sielulle, vaan jo varhaisessa vaiheessa se löi lukkoon ehdottoman kantansa uskonnollisista rituaaleista, kasvatuksesta, magiasta, parantamisesta, taiteesta, kirjallisuudesta, lainsäädännöstä, hallitustavasta, moraalista, sukupuolielämän säätelystä, moniavioisuudesta ja rajoitetussa määrin jopa orjuudesta. Kristinusko ei tullut vain uutena uskontona - jollaista koko Rooman valtakunta ja koko itäinen maailma odottivat - vaan se tuli ihmisyhteiskunnan uuden järjestyksen hahmossa. Ja tällaisena suurellisena hankkeena se sai nopeasti aikaan kaikkien aikojen sosiaalis-moraalisen yhteentörmäyksen. Kreikkalaisen filosofian uudelleen tulkitsemat ja kristinuskossa sosiaalistetut Jeesuksen ihanteet uhmasivat nyt pelottomasti niitä ihmissuvun traditioita, jotka sisältyivät länsimaisen sivilisaation etiikkaan, moraalisuuteen ja uskontoihin.

Kristinusko voitti käännynnäisiksi alussa vain alempia sosio-ekonomisia väestökerroksia. Mutta toisen vuosisadan alkupuolella kreikkalais-roomalaisen kulttuurin parhaimmisto oli yhä runsaammin joukoin kääntymässä tämän uudenlaisen - kristillisen - uskon kannalle, tämän uuden käsityksen kannalle siitä, mikä on elämisen tarkoitus ja olemassaolon päämäärä.

Miten tämä juutalaisperäinen uusi sanoma, joka oli synnyinmaassaan miltei kariutunut, sai Rooman valtakunnan ajatusmaailmaltaan parhaat yksilöt näin nopeasti ja tehokkaasti valtoihinsa? Kristinuskon saavuttama voitto filosofisista uskonnoista ja mysteerikulteista johtui seuraavista syistä:

1. Organisaatio. Paavali oli taitava organisoija, ja hänen seuraajansa pysyivät hänen asettamassaan tahdissa.

2. Kristinusko oli läpikotaisen hellenisoitunut. Siihen sisältyivät kreikkalaisen filosofian paras aines samoin kuin heprealaisen teologian parhaat puolet.

3. Mutta parasta kaikesta: siihen sisältyi uusi ja suuri ihanne, kaiku Jeesuksen suorittamasta elämänsä lahjaksi antamisesta ja heijastus hänen sanomastaan koko ihmiskunnan kattavasta pelastuksesta.

4. Kristityt johtajat olivat valmiita tekemään niin laajoja kompromisseja mitralaisuuden kanssa, että yli puolet sen kannattajista voitettiin antiokialaiskultin puolelle.

5. Seuraava ja myöhemmät kristittyjen johtajien sukupolvet tekivät nekin yhä lisää sellaisia kompromisseja pakanuuden kanssa, että Rooman keisari Konstantinuskin voitettiin uuden uskonnon puolelle.

Mutta kristityt tekivät pakanain kanssa viisaan kaupan siinä, että omaksuivat pakanoiden ritualistisen prameuden, mutta pakottivat pakanat hyväksymään paavalilaisen kristillisyyden hellenisoidun version. He tekivät pakanain kanssa paremmat kaupat kuin mitralaiskultin kanssa, mutta tuon aikaisemmankin kompromissin kohdalla he selviytyivät enemmän kuin voittajina sikäli, että he onnistuivat eliminoimaan persialaismysteerin karkeat moraalittomuudet samoin kuin lukuisat muut moitittavat käytännöt.

Viisasta vai epäviisasta, mutta nämä kristinuskon ensimmäiset johtajat tekivät kuitenkin tietoisesti myönnytyksiä Jeesuksen ihanteiden suhteen pyrkiessään pelastamaan ja edistämään monia hänen ideoistaan. Ja heidän menestyksensä oli verratonta. Mutta älkää ymmärtäkö väärin! Nämä kompromissin kohteiksi joutuneet Mestarin ihanteet ovat hänen evankeliumissaan yhä piilevinä, ja lopulta koittaa aika, jolloin ne osoittavat maailmalle täyden voimansa.

Vanha järjestys korjasi tällä kristinuskon pakanallistumisella monia vähäisempiä voittoja luonteeltaan ritualistisella alalla, mutta kristityt saavuttivat ylivallan siinä, että:

1. Ihmisten noudattaman moraalin alalla kaikui uusi ja suunnattomasti korkeampi sävel.

2. Maailmalle annettiin uusi ja huomattavasti aikaisempaa laajempi käsitys Jumalasta.

3. Kuolemattomuuden toivosta tuli osa tunnustetun uskonnon vakuuttavuutta.

4. Jeesus Nasaretilainen annettiin ihmisen isoavalle sielulle.

Monet Jeesuksen opettamista suurista totuuksista joutuivat näissä alkuaikoina tehdyissä kompromisseissa lähes kadoksiin, mutta silti ne yhä uinuvat tässä pakanallistetussa kristinuskossa, joka puolestaan oli Paavalin versio Ihmisen Pojan elämästä ja opetuksista. Ja jo ennen kuin kristinusko pakanallistettiin, se ensin läpikotaisin hellenisoitiin. Kristinusko on paljon, hyvin paljon, velkaa kreikkalaisille. Hän oli nimenomaan kreikkalainen, muuan egyptinkreikkalainen, joka Nikeassa niin rohkeasti piti kiinni kannastaan ja niin pelottomasti uhmasi tätä kokousta, ettei se rohjennut hämärtää käsitystä Jeesuksen olemuksesta niin pahasti, että totuus hänen lahjoittautumisestaan olisi ollut vaarassa kadota maailmasta. Tämän kreikkalaisen nimi oli Athanasios, ja ilman tämän uskovan kaunopuheisuutta ja logiikkaa Areioksen lahkolaiset käsitykset olisivat

1. KREIKKALAISTEN VAIKUTUS

Kristinuskon hellenisointi alkoi tosimielessä sinä ikimuistettavana päivänä, jolloin apostoli Paavali seisoi Ateenan areiopagineuvoston edessä ja kertoi ateenalaisille ”Tuntemattomasta Jumalasta”. Siellä, Akropoliin varjossa, tämä Rooman kansalainen julisti näille kreikkalaisille omaa versiotaan uudesta uskonnosta, joka oli saanut alkunsa Galilean juutalaisella maaperällä. Ja kreikkalaisessa filosofiassa ja monissa Jeesuksen opetuksissa oli jotakin kummallisen samankaltaista. Niillä oli yhteinen päämäärä, molemmathan tähtäsivät yksilön esilletuloon. Kreikkalaiset tähtäsivät yksilön sosiaaliseen ja poliittiseen, Jeesus taas moraaliseen ja hengelliseen esilletuloon. Kreikkalaiset opettivat älyllistä vapaamielisyyttä, joka johtaa poliittiseen vapautumiseen; Jeesus opetti hengellistä vapaamielisyyttä, joka johtaa uskonnolliseen vapauteen. Näistä ideoista muodostui yhteen saatettuina uusi ja mahtava ihmisen vapauden peruskirja; ne enteilivät ihmisen sosiaalista, poliittista ja hengellistä vapautta.

Kristinusko syntyi, ja se voitti kaikki kilpailevat uskonnot ennen muuta kahdesta syystä:

1. Kreikkalainen ajatusmaailma oli valmis lainaamaan uusia ja hyviä ideoita vaikkapa juutalaisilta.

2. Paavali ja ne, jotka tulivat hänen jälkeensä, olivat auliita mutta nokkelia ja viisaita kompromissintekijöitä; he olivat teologisessa kaupanteossa terävä-älyisiä.

Siihen aikaan, jolloin Paavali seisoi Ateenassa saarnaten ”Kristuksesta ja Hänestä ristiinnaulittuna”, kreikkalaisilla oli hengellinen nälkä. He olivat tiedonhaluisia, kiinnostuneita, ja he olivat todellakin etsimässä hengellistä totuutta. Älkää koskaan unohtako, että roomalaiset taistelivat aluksi kristinuskoa vastaan, kun kreikkalaiset sen sijaan ottivat sen omakseen, ja että juuri kreikkalaiset kirjaimellisesti pakottivat roomalaiset myöhemmin hyväksymään kreikkalaisen kulttuurin osana tämän uuden uskonnon silloisessa muunnellussa muodossaan.

Kreikkalaiset pitivät suuressa kunniassa kauneutta, juutalaiset kunnioittivat pyhyyttä, mutta molemmat kansat rakastivat totuutta. Kreikkalaiset olivat vuosisatojen ajan uskontoa lukuun ottamatta pohtineet vakavissaan kaikkia ihmisen ongelmia - sosiaalisia, taloudellisia, poliittisia ja filosofisia - ja antaumuksellisesti niistä väitelleet. Harvat kreikkalaiset olivat kiinnittäneet paljonkaan huomiota uskontoon. He eivät suhtautuneet edes omaan uskontoonsa järin vakavasti. Pyhittäessään mielensä uskonnolle juutalaiset olivat vuosisatojen ajan lyöneet laimin nämä muut ajattelun kentät. He suhtautuivat uskontoonsa erittäin vakavasti, liian vakavasti. Jeesuksen sanoman valaisemana näiden kahden kansan vuosisatoja jatkuneen ajattelun yhteisestä aikaansaannoksesta tuli nyt uudenlaisen ihmisyhteiskunnan ja tiettyyn määrään saakka myös ihmisen uudenlaisen uskonnollisen uskomusmaailman ja käytännön liikkeellepaneva voima.

Kreikkalaisen kulttuurin vaikutus oli saavuttanut jo läntisen Välimeren maat, kun Aleksanteri levitti hellenistisen sivilisaation Lähi-idän maailmaan. Kreikkalaiset tulivat uskontonsa ja politiikkansa kanssa oivallisesti toimeen niin kauan, kun he elivät pienissä kaupunkivaltioissa, mutta kun Makedonian kuningas uskaltautui laajentamaan Kreikan imperiumiksi, joka ulottui Adrianmerestä Indukselle, alkoivat hankaluudet. Kreikan taide ja filosofia olivat täysin imperiumiksilaajenemishankkeen tasalla, mutta samaa ei voinut sanoa kreikkalaisten poliittisesta hallintojärjestelmästä tai uskonnosta. Kun Kreikan kaupunkivaltiot olivat laajenneet imperiumiksi, niiden lähinnä nurkkakuntaiset jumalat vaikuttivat hieman omituisilta. Kreikkalaiset olivat tosiaankin etsimässä ainoaa Jumalaa, suurempaa ja parempaa Jumalaa, kun vanhemman juutalaisen uskonnon kristillistetty versio tuli heidän tykönsä.

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 2072

Hellenistinen maailmanvalta ei voinut sellaisenaan pysyä pystyssä. Sen hallitseva asema kulttuurin alalla jatkui, mutta se selviytyi pitemmälle vasta, kun se oli lännestä saanut roomalaisten omaaman poliittisen kyvyn maailmanvallan hallitsemiseen, ja sen jälkeen kun se oli saanut idästä uskonnon, jonka ainoalla Jumalalla oli maailmanvallalle sopiva arvoasema.

Hellenistinen kulttuuri oli ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla jo saavuttanut korkeimmat tasonsa; sen taantuminen oli alkanut; oppineisuus eteni, mutta nerokkuus oli vähenemässä. Juuri ja nimenomaan tähän ajankohtaan sattui, että kristinuskoon osittaisina sisältyvistä Jeesuksen ideoista ja ihanteista tuli osa siitä, mikä koitui kreikkalaisten kulttuurin ja oppineisuuden pelastukseksi.

Aleksanteri oli käynyt idän kimppuun kulttuurilahjanaan Kreikan sivistys; Paavali hyökkäsi lännen kimppuun mukanaan kristillinen versio Jeesuksen evankeliumista. Ja missä hyvänsä kreikkalainen kulttuuri oli läntisen maailman piirissä vallitsevana, sinne juurtui hellenisoitunut kristinusko.

Vaikka itäinen versio Jeesuksen sanomasta pysyi paremmin hänen alkuperäisten opetustensa mukaisena, se noudatti kuitenkin jatkuvasti Abnerin taipumatonta asennetta. Se ei koskaan edennyt samalla tavoin kuin hellenisoitu versio, ja lopulta se hukkui islamilaiseen liikkeeseen.

2. ROOMALAINEN VAIKUTUS

Roomalaiset omaksuivat kreikkalaisen kulttuurin sellaisenaan. He korvasivat arpomiseen perustuvan hallitustavan edustuksellisella hallitustavalla. Ja tämä muutos oli ennen pitkää suosiollinen kristinuskolle sikäli, että Rooma toi koko läntiseen maailmaan uudenlaisen suvaitsevuuden vieraita kieliä, kansoja ja jopa uskontoja kohtaan.

Roomassa alkuvaiheessa esiintynyt kristittyjen vainoaminen johtui suureksi osaksi pelkästään siitä, että nämä saarnatessaan käyttivät onnettomuudekseen termiä ”valtakunta”. Roomalaiset suhtautuivat suvaitsevasti mihin hyvänsä ja kaikkiin uskontoihin, mutta heidän suhtautumisensa muuttui varsin nyreäksi kaikkea sellaista kohtaan, mikä tuoksahti poliittiselta kilpailuasetelmalta. Ja niin kenttä oli täysin avoin uskonnollisen propagandan harjoittamiselle sitten, kun nämä alkuvaiheessa esiintyneet ja varsin suuressa määrin väärinkäsityksestä johtuneet vainot laantuivat. Roomalaista kiinnosti poliittinen hallinnointi. Taiteesta tai uskonnosta hän välitti perin vähän, mutta kumpaankin hän suhtautui harvinaisen suvaitsevasti.

Itämainen lainkäyttö oli ankaraa ja mielivaltaista. Kreikkalainen lainkäyttö oli häilyvää ja taiteellista. Roomalainen lainkäyttö oli ylhäistä ja kunnioitusta herättävää. Roomalainen kasvatus tuotti ennenkuulumatonta ja ilmeetöntä lojaalisuutta. Alkuaikojen roomalaiset olivat poliittisesti antaumuksellisia ja ylevästi asialleen vihkiytyneitä yksilöitä. He olivat rehellisiä, intomielisiä ja ihanteilleen omistautuneita, mutta heillä ei ollut sellaista uskontoa, joka olisi ansainnut tulla sillä nimellä kutsutuksi. Ei siis ihme, että heidän kreikkalaiset opettajansa kykenivät suostuttelemaan heidät omaksumaan Paavalin kristinuskon.

Ja nämä roomalaiset olivat suurenmoinen kansa. He pystyivät hallitsemaan länsimaita siksi, että he hallitsivat itsensä. Tällainen verraton rehellisyys, antaumus ja luja itsehillintä oli kristinuskon vastaanottamisen ja kasvun kannalta ihanteellinen maaperä.

Näiden kreikkalais-roomalaisten oli helppo ruveta hengellisessä mielessä suhtautumaan institutionaalista kirkkoa kohtaan yhtä hartaasti kuin he suhtautuivat poliittisessa mielessä valtiota kohtaan. Roomalaiset vastustivat kirkkoa vain, kun he pelkäsivät sitä valtion kilpailijana. Koska Roomalta kansallinen filosofia ja omaperäinen kulttuuri suurelta osin puuttui, se omaksui kreikkalaisen kulttuurin ja otti rohkeasti moraalifilosofiakseen Kristuksen. Kristinuskosta tuli Rooman moraalikulttuuri, mutta on tuskin oikein sanoa, että siitä olisi tullut Rooman uskonto siinä mielessä, että se olisi ollut niiden ihmisten omakohtainen kokemus hengellisestä kasvusta, jotka näin erittelemättömällä tavalla tämän uuden uskonnon omaksuivat. On totta, että monet yksittäiset ihmiset kylläkin tunkeutuivat koko tämän valtiouskonnon pinnan alle ja löysivät sielunsa ravinnoksi
hellenisoidun ja pakanallistetun kristinuskon piileviin totuuksiin sisältyvien kätkettyjen merkitysten todelliset arvot.

Stoalainen sinnikkäine ”luontoon ja omaantuntoon” vetoamisineen oli vain entistäkin paremmin valmistellut Roomaa ottamaan - ainakin älyllisessä mielessä - vastaan Kristuksen. Roomalainen oli olemukseltaan ja kasvatukseltaan lakimies; hän suhtautui kunnioittavasti jopa luonnonlakeihin. Ja nyt hän kristinuskon piirissä näki luonnonlaeissa Jumalan lait. Kansa, joka kykeni tuottamaan Ciceron ja Vergiliuksen, oli kypsä omaksumaan Paavalin hellenisoidun kristinuskon.

Ja niin nämä roomalaistuneet kreikkalaiset pakottivat sekä juutalaiset että kristityt filosofisoimaan uskontonsa, koordinoimaan sen ideat ja systematisoimaan sen ihanteet, sovittamaan uskonnolliset käytännöt vallitsevaan elämänmenoon. Ja tässä kaikessa oli suunnatonta apua siitä, että heprealaiskirjoitukset käännettiin kreikaksi ja että Uusi testamentti sittemmin laadittiin kreikan kielellä.

Kreikkalaiset olivat juutalaisista ja monista muista kansoista poiketen jo pitemmän aikaa aina välillä uskoneet kuolemattomuuteen, jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen eloonjäämiseen, ja koska tämä oli Jeesuksen opetuksen ydinsisältö, oli selvää, että kristinusko vetoaisi heihin voimakkaasti.

Toinen toistaan seuranneet kreikkalaisen kulttuurin ja roomalaisen politiikan menestykset olivat lujittaneet Välimeren maat yhdeksi imperiumiksi, jolla oli yksi kieli ja yksi kulttuuri, ja valmistaneet läntisen maailman hyväksymään ajatuksen yhdestä Jumalasta. Juudaismi tarjosi tämän Jumalan, mutta uskontona juudaismi ei ollut näiden roomalaistuneiden kreikkalaisten hyväksyttävissä. Filonista oli apua joillekuille sikäli, että he lievensivät vastaväitteitään, mutta kristinusko paljasti heille vielä sitäkin paremman käsityksen yhdestä Jumalasta, ja he omaksuivat sen auliisti.

LAATIJA: Keskiv. komissio

Näin se meni aamen AAMEN!

While Jesus was on earth, he and his disciples practiced the religion that God gave to the Israelites through Moses. The guidelines they followed were found primarily in the Torah*, which is the first five books of the Old Testament -- the writings of Moses. The Torah contains a variety of information including history, the Ten Commandments, and instructions pertaining to finance, government, family, health, farming, dress, feasts, and worship.

It was at some time after the death of Jesus that Christians stopped observing the Old Testament laws. Exactly when that change occurred is not clear in the Bible. Many people believe the change was made by Jesus himself immediately after the resurrection. However, there is compelling evidence in the book of Acts that the change did not occur until much later.

This article examines all the evidence in the book of Acts that indicates whether or not the apostles and early Christians were still following the Old Testament laws. The context of the story is important. It would be a good idea to read the whole book of Acts to understand the passages covered in this study.

Due to ongoing study, the section that deals with Acts 15 has been significantly revised

Unless otherwise noted, all Scripture quotations are from the New International Version (NIV).

* The Torah should not be confused with the Talmud which was written later. The Talmud contains traditions, laws, and interpretations that were added by the Jewish rabbis. Jesus spoke against some of those interpretations and called them the "traditions of men". (Mark 7:8)
Some of the laws of Torah could only be followed under specific circumstances. Animal sacrifices and many other religious rituals could only be performed by the descendents of Aaron while on duty as priests at the temple in Jerusalem. The civil laws were to be enforced only by properly appointed judges in Israel.

A Look at the Evidence in Acts
Although much of the evidence at the beginning of Acts is indirect, it is all consistent with the plain, confirming evidence found later in the story.

Before Christ ascended

Acts 1:6 So when they met together, they asked him, "Lord, are you at this time going to restore the kingdom to Israel?"

Just prior to Christ’s ascension the disciples were still expecting the Old Testament kingdom of Israel to be restored. That expectation is a clue that the disciples were probably still observing the laws of the Torah. They knew that the restoration of the kingdom of Israel was dependent on Israel’s obedience to the law.

Acts 1:12 Then they returned to Jerusalem from the hill called the Mount of Olives, a Sabbath day's walk from the city.

When Luke wrote this story many years later, he was still measuring distances according to the traditional Jewish Sabbath laws. He wrote the book of Acts sometime after the final events of Acts had taken place - probably in AD 63 or 70.

Pentecost

Acts 2:1-2 When the day of Pentecost came, they were all together in one place. Suddenly a sound like the blowing of a violent wind came from heaven and filled the whole house where they were sitting.

The Feast of Pentecost was one of the seven annual religious festivals of the Jews (Lev. 23:15-21). Pentecost, which means "fiftieth", occurred exactly fifty days after the Day of the Wave Sheaf (which was after Passover during the Feast of Unleavened Bread). The Feast of Pentecost commemorated God's giving of the law at Mt. Sinai 50 days after the Israelites escaped from Egypt following the first Passover. Pentecost also marked the beginning of the wheat harvest in the spring. Special offerings of wheat bread, baked from the first wheat of the harvest, were brought to the Lord. No regular work was done, and a sacred assembly was held at the Temple.

When the Holy Spirit was poured out on the believers it is likely that they were meeting somewhere in the Temple precincts to observe the Feast of Pentecost. Luke tells us that after the ascension of Jesus (just 10 days before Pentecost), the believers "stayed continually at the temple, praising God." (Luke 24:53) And after Pentecost Luke says, "Every day they continued to meet together in the temple courts." (Acts 2:46) The use of the word "house" in Acts 2:2 could include the meeting rooms that were available around the Temple courtyard -- that particular Greek word for "house" is sometimes translated as "temple".

It is important to note that Christ's death as the Lamb of God had coincided exactly with the Feast of Passover. The significance of the Old Testament Feasts did not end there. God also chose to commemorate the Feast of Pentecost by pouring out the Holy Spirit on that day. So this Feast that marked the beginning of the wheat harvest coincided exactly with the beginning of the harvest of souls under the influence of the Holy Spirit. Some of the other Feasts incorporate themes and imagery of events that are not yet completed -- judgment and redemption.

Acts 2:5 Now there were staying in Jerusalem God-fearing Jews from every nation under heaven.
Acts 2:14 Then Peter stood up with the Eleven, raised his voice and addressed the crowd: "Fellow Jews and all of you who live in Jerusalem, let me explain this to you; listen carefully to what I say.

Peter was speaking to Jews from all over the world that had come to Jerusalem to observe the Feast of Pentecost. Now if Christ had already done away with these feasts, this would have been a great time for Peter to explain to all these people that they no longer needed to waste their time and resources coming to Jerusalem for the feasts. But in his sermon Peter did not even allude to any such changes to the law.

Acts 2:41 Those who accepted his message were baptized, and about three thousand were added to their number that day.

When these people were convicted by the Holy Spirit, there was no need for them to abandon their Jewish faith. They simply accepted Jesus as the Messiah that had been foretold in the Jewish Scriptures.

In the Temple

Acts 2:46,47 Every day they continued to meet together in the temple courts. They broke bread in their homes and ate together with glad and sincere hearts, praising God and enjoying the favor of all the people. And the Lord added to their number daily those who were being saved.
Acts 3:1 One day Peter and John were going up to the temple at the time of prayer--at three in the afternoon.

These first Christians didn't go off by themselves to worship away from the noise and bustle of the Jewish temple. Rather, they continued to meet at the temple where the regular Jewish worship rituals and animal sacrifices were going on.

If the Christians were not living according to the Torah, why did they choose to meet in the very place where the Torah was still being taught and practiced? Actually, if the Christians had been breaking the Jewish religious laws they would not have been welcome in the temple courts, and they would not have enjoyed the favor of the other Jews who had come to the temple to worship.

Acts 3:12 When Peter saw this, he said to them: "Men of Israel, why does this surprise you? Why do you stare at us as if by our own power or godliness we had made this man walk?

Here again Peter has the people’s attention. If he believed the Jews were wasting their energy observing the laws of the Old Testament, he could have told them so. But he didn't.

Acts 5:11-13 Great fear seized the whole church and all who heard about these events. The apostles performed many miraculous signs and wonders among the people. And all the believers used to meet together in Solomon's Colonnade. No one else dared join them, even though they were highly regarded by the people.

The Christians continued to meet at the temple and they were still respected by the Jewish worshipers that came to the temple to offer sacrifices. That makes it evident that the apostles were not preaching in opposition to the rituals of the temple.

Acts 5:19, 20 But during the night an angel of the Lord opened the doors of the jail and brought them out. "Go, stand in the temple courts," he said, "and tell the people the full message of this new life."

The angel instructs the apostles to preach at the temple the full message of the new Christian life. If the Torah had been annulled and Christians were not supposed to observe its laws any more, the apostles would have started teaching that message in the temple courts. But they didn't. At least Luke didn't record it. Nor did he record any temple riots, which such a message surely would have caused. Later Stephen was falsely accused of speaking against the law, and certain Jews stirred up the people against him. If the apostles had actually been speaking against the Law of Moses, the people would have stirred themselves up against the apostles.

Acts 5:34 But a Pharisee named Gamaliel, a teacher of the law, who was honored by all the people, stood up in the Sanhedrin and ordered that the men be put outside for a little while.
Acts 5:38-40 Therefore, in the present case I advise you: Leave these men alone! Let them go! For if their purpose or activity is of human origin, it will fail. But if it is from God, you will not be able to stop these men; you will only find yourselves fighting against God." His speech persuaded them.

By this time the apostles were well known in Jerusalem. If they were not living according to the Torah, the people would have known about it. Gamaliel said, "If it is from God … you will only be fighting against God". It’s highly unlikely that Gamaliel would have been able to convince the rest of the Jewish Sanhedrin that Torah-breaking men might possibly be working for God. To illustrate how unlikely this was, you might try going down to your local Jewish synagogue and in less than 5 minutes (or 5 months) persuade the Jewish elders and rabbis that the pastor of your Christian church has a valid work to do for God preaching at the synagogue, and that if the synagogue leaders resist that work they might be fighting against God.

Acts 5:42 Day after day, in the temple courts and from house to house, they never stopped teaching and proclaiming the good news that Jesus is the Christ.

The apostles continued to go to the Jewish temple to teach that Jesus was the long-awaited Messiah of the Jews.

Deacons

Acts 6:3-5 Brothers, choose seven men from among you who are known to be full of the Spirit and wisdom. We will turn this responsibility over to them and will give our attention to prayer and the ministry of the word." This proposal pleased the whole group. They chose Stephen, a man full of faith and of the Holy Spirit; also Philip, Procorus, Nicanor, Timon, Parmenas, and Nicolas from Antioch, a convert to Judaism.

These are the men chosen by the church to be deacons. Notice that Nicolas is described as a convert to Judaism. The Christians weren't called Christians yet, so we can't expect Luke to describe Nicolas as a convert to Christianity. However, it is apparent that the Holy Spirit and the apostles didn't consider the Jewish religion an obstacle to Christian believers. The rest of the deacons were Jews too.

Stephen

Acts 6:11-14 Then they secretly persuaded some men to say, "We have heard Stephen speak words of blasphemy against Moses and against God." So they stirred up the people and the elders and the teachers of the law. They seized Stephen and brought him before the Sanhedrin. They produced false witnesses, who testified, "This fellow never stops speaking against this holy place and against the law. For we have heard him say that this Jesus of Nazareth will destroy this place and change the customs Moses handed down to us."

The enemies of Stephen would not have needed the false witnesses if Stephen had been disobeying the laws of the Old Testament. In that case, truthful witnesses would have easily condemned him before the Sanhedrin. The fact that they needed false witnesses to accuse Stephen implies that he was actually obedient to the laws of the Torah.

Acts 7:1,2 Then the high priest asked him, "Are these charges true?" To this he replied: "Brothers and fathers, listen to me! The God of glory appeared to our father Abraham while he was still in Mesopotamia, before he lived in Haran.

This is Stephen’s opportunity to explain to the Jewish leaders any changes that Jesus made to the laws that Moses handed down. The false witnesses brought up the topic of disputed laws and changed customs, and the high priest asked if it was true. In answering the question Stephen reviewed the Old Testament history, but he did not say anything that could be understood as being critical of Old Testament laws, nor did he indicate that any changes were made to those laws. In fact, Stephen described the writings of Moses in a rather positive manner -- “and he [Moses] received living words to pass on to us.” (Acts 7:38)

Stephen did say one thing that might be construed as speaking against the temple. Regarding Solomon’s temple he said, "However, the Most High does not live in houses made by men.” (Acts 7:48) and he quoted from Isaiah 66 to support his point.

Saul persecutes the believers

Acts 9:1-2 Meanwhile, Saul was still breathing out murderous threats against the Lord's disciples. He went to the high priest and asked him for letters to the synagogues in Damascus, so that if he found any there who belonged to the Way, whether men or women, he might take them as prisoners to Jerusalem.

Christianity was referred to as “the Way”. It is significant that Saul went to the Jewish synagogues rather than to churches in order to find the Christians.

Acts 22:19 "'Lord,' I replied, 'these men know that I went from one synagogue to another to imprison and beat those who believe in you.’”
Acts 26:11 Many a time I went from one synagogue to another to have them punished, and I tried to force them to blaspheme. In my obsession against them, I even went to foreign cities to persecute them.

In order to worship or teach in the synagogues, the Christians would have needed to observe the Jewish Sabbath as well as enough of the other Old Testament laws to be accepted as Jews in the synagogues. Since Saul needed to force the Christians to blaspheme, it is likely they weren’t guilty of intentionally breaking any of the laws of the Torah.

According to one of the traditional laws of the Jews, it is considered blasphemous to say God’s personal name, “Yahweh” (or perhaps “Jehovah”). This tradition may have been copied from the Babylonians while the Jews were in captivity. Since that tradition is contrary to the Old Testament teachings, it is likely that Jesus and his followers did not adhere to it.

A devout observer of the law

Acts 9:10-11 In Damascus there was a disciple named Ananias. The Lord called to him in a vision, "Ananias!" "Yes, Lord," he answered. The Lord told him, "Go to the house of Judas on Straight Street and ask for a man from Tarsus named Saul, for he is praying.

Later, Paul (Saul) includes important details about Ananias as he retells the story:

Acts 22:12 “A man named Ananias came to see me. He was a devout observer of the law and highly respected by all the Jews living there.”

The law that Paul mentions here was undoubtedly the law of Moses because in Acts 22 Paul was defending himself before a crowd of Jews who would not have accepted any other law as valid.

It is evident that Ananias was not just an oddball among the Christians because he was highly respected by all the Jews in Damascus. At that time all the Christians were Jews, and in Damascus the Christians met in the synagogues with the Jews. Ananias had the respect of both the Christian Jews and the non-Christian Jews.

God also approved of Ananias. Out of all the available Christians, Ananias was selected as the one to restore Saul’s sight, baptize him with the Holy Spirit, and commission him as an apostle.

The description of Ananias as a "devout observer of the law" clearly confirms what could only be inferred from the earlier evidence in Acts – the followers of Jesus had not yet abandoned the observance of Old Testament laws.

Saul as a Christian

As a zealous Pharisee and a Jew, Saul carefully observed the laws of Moses before he became a Christian. Because Saul was baptized by Ananias who was a devout observer of the law, it is reasonable to expect that Saul would continue to observe the Torah after he became a Christian. This is substantiated later in Acts.

The NIV Study Bible acknowledges that as a Christian Paul observed the Old Testament laws. In the study helps for 1 Corinthians 9:20 the authors say, "For the Jews sake Paul conformed to the Jewish law." That isn't something Paul could have done on a part-time basis.

Acts 9:19-20 and after taking some food, he regained his strength. Saul spent several days with the disciples in Damascus. At once he began to preach in the synagogues that Jesus is the Son of God

Saul joined the Christians at the Jewish synagogues and proclaimed the Gospel of Christ. A man who was not observing the Torah would not have been allowed to preach in the synagogues.

Saul returns to Jerusalem

Acts 9:26,27 When he came to Jerusalem, he tried to join the disciples, but they were all afraid of him, not believing that he really was a disciple.

As a believer, Saul’s appearance and behavior had not changed noticeably. At least the other believers couldn't see the difference from a safe distance.

The Torah required Israelites to wear tassels on their clothing as a reminder of the commands of the Lord. (Num. 15:38) If Saul had removed those tassels from his clothes when he became a Christian, it seems the disciples would have noticed that change. However, if Saul had removed the tassels from his clothes he wouldn’t have been welcome at the temple or in the Jewish synagogues.

Acts 22:17-18 "When I returned to Jerusalem and was praying at the temple, I fell into a trance and saw the Lord speaking. 'Quick!' he said to me. 'Leave Jerusalem immediately, because they will not accept your testimony about me.'

After becoming a Christian, Saul still went to the Jewish temple to pray. Although the veil of this temple had been supernaturally torn at the moment when Jesus died a few years earlier, it is evident that the Lord still met with those who came there to worship.

Peter’s vision

Acts 10:10-16 He became hungry and wanted something to eat, and while the meal was being prepared, he fell into a trance. He saw heaven opened and something like a large sheet being let down to earth by its four corners. It contained all kinds of four-footed animals, as well as reptiles of the earth and birds of the air. Then a voice told him, "Get up, Peter. Kill and eat." "Surely not, Lord!" Peter replied. "I have never eaten anything impure or unclean." The voice spoke to him a second time, "Do not call anything impure that God has made clean." This happened three times, and immediately the sheet was taken back to heaven.

Even though the voice repeatedly tells him to eat, Peter refuses and replies, “ Surely not, Lord! I have never eaten anything impure or unclean.” This clearly shows that Peter had been faithfully obeying the Old Testament guidelines regarding unclean and clean (or kosher) foods.

This also shows that Peter did not believe or practice what some people assume Jesus was teaching in Mark 7:19, where Jesus supposedly declared all foods “clean”. Using a literal translation to study that passage in context shows that Peter was correct. That’s not surprising since Peter was actually there while Jesus was teaching. The issue in Mark 7 was a ceremonial washing of hands, which was one of the “traditions of men” that the Jews had added to the commands of God. The food in question in Mark 7 was grain, which was already clean according to the Old Testament laws.

Peter’s vision is sometimes interpreted to mean that God was at this time doing away with the regulations in the Torah regarding clean and unclean foods. Such an interpretation does not agree with Peter’s interpretation of the vision in verses 28 and 34.

Acts 10:22 The men replied, "We have come from Cornelius the centurion. He is a righteous and God-fearing man, who is respected by all the Jewish people. A holy angel told him to have you come to his house so that he could hear what you have to say."

Cornelius was apparently already well acquainted with the Jewish laws.

Acts 10:28 He said to them: ”You are well aware that it is against our law for a Jew to associate with a Gentile or visit him. But God has shown me that I should not call any man impure or unclean.”

Peter’s interpretation of the vision did not relate to food at all – it was about people. When Peter returns to Jerusalem later, it is evident that he had not started eating “unclean” foods.

Obviously Peter was still carefully observing the Jewish laws -- it took a special vision from God to make him willing to come to Cornelius’s house. The law that prohibited associating with Gentiles was not even a part of the Torah -- it was apparently one of the regulations that had been added by the Jews.

Acts 10:34-35 Then Peter began to speak: "I now realize how true it is that God does not show favoritism but accepts men from every nation who fear him and do what is right.

Peter again stated what he had learned from the vision. The vision was about people, not food.

Acts 10:45 The circumcised believers who had come with Peter were astonished that the gift of the Holy Spirit had been poured out even on the Gentiles.

Up until this time, all of the Christian believers had been either Jews or Gentiles that had fully converted to Judaism.

Acts 11:1-3 The apostles and the brothers throughout Judea heard that the Gentiles also had received the word of God. So when Peter went up to Jerusalem, the circumcised believers criticized him and said, "You went into the house of uncircumcised men and ate with them."

The believers in Jerusalem were concerned that Peter was not properly observing the traditional Jewish laws. Notice that Peter was criticized, not for the food he ate, but for the people he had associated with.

Acts 11:17-18 So if God gave them the same gift as he gave us, who believed in the Lord Jesus Christ, who was I to think that I could oppose God?" When they heard this, they had no further objections and praised God, saying, "So then, God has granted even the Gentiles repentance unto life."

The believers in Jerusalem concurred with Peter’s explanation of the events. No mention was made of any changes to the Torah’s instructions regarding clean foods.

To the Gentiles

Acts 11:19-20 Now those who had been scattered by the persecution in connection with Stephen traveled as far as Phoenicia, Cyprus and Antioch, telling the message only to Jews. Some of them, however, men from Cyprus and Cyrene, went to Antioch and began to speak to Greeks also, telling them the good news about the Lord Jesus.

At this time some Christian believers started reaching out to give the gospel to non-Jews as well as Jews.

Acts 11:25-26 Then Barnabas went to Tarsus to look for Saul, and when he found him, he brought him to Antioch. So for a whole year Barnabas and Saul met with the church and taught great numbers of people. The disciples were called Christians first at Antioch.

Although the believers in Antioch included Gentiles as well as Jews, nothing is said to indicate that the believers in Antioch behaved any differently than the believers in Jerusalem who were observing the law.

The word “church” is translated from the Greek word “ekklesia”, which means an assembly of people. Because it can refer to the people assembled at a Jewish synagogue, a meeting of Christians, or to other assemblies of people, its use in Acts does not mean that the Jewish believers had altered their form of worship.

In prison for the feasts

Acts 12:1-4 It was about this time that King Herod arrested some who belonged to the church, intending to persecute them. He had James, the brother of John, put to death with the sword. When he saw that this pleased the Jews, he proceeded to seize Peter also. This happened during the Feast of Unleavened Bread. After arresting him, he put him in prison, handing him over to be guarded by four squads of four soldiers each. Herod intended to bring him out for public trial after the Passover.

Although Luke mentions the Jewish feasts of Passover and Unleavened Bread, he does not say here whether or not the Christians were actually observing the feasts.

Ever since the 4th century, western Christians have generally ignored the Jewish feasts. It’s easy to assume that the apostles did the same as we do. However, considering the high regard that the apostles had for the law of Moses, it is more likely that the Christians were observing the feasts mentioned here.

First missionary journey

As Paul and Barnabus traveled to the various cities, they went to worship and teach in the Jewish synagogues.

Acts 13:5 When they arrived at Salamis, they proclaimed the word of God in the Jewish synagogues. John was with them as their helper.

In order to be welcome as teachers in the Jewish synagogues of the city, Paul and Barnabus must have been following the Old Testament laws.

Acts 13:14-16 From Perga they went on to Pisidian Antioch. On the Sabbath they entered the synagogue and sat down. After the reading from the Law and the Prophets, the synagogue rulers sent word to them, saying, "Brothers, if you have a message of encouragement for the people, please speak." Standing up, Paul motioned with his hand and said: "Men of Israel and you Gentiles who worship God, listen to me!
Acts 13:38-39 "Therefore, my brothers, I want you to know that through Jesus the forgiveness of sins is proclaimed to you. Through him everyone who believes is justified from everything you could not be justified from by the law of Moses.

Although Paul was observing the law of Moses, he did not teach people to rely on the law for salvation. He makes it clear that the law was not for the purpose of justification.

The Torah describes many offenses for which the law provided no remedy -- the guilty person was to be "cut off from his people". Forgiveness for those sins as well as restoration into God's kingdom became available through Jesus.

Acts 13:42-43 As Paul and Barnabas were leaving the synagogue, the people invited them to speak further about these things on the next Sabbath. When the congregation was dismissed, many of the Jews and devout converts to Judaism followed Paul and Barnabas, who talked with them and urged them to continue in the grace of God.

If the Christians had been worshiping on Sundays, as is commonly assumed, Paul could have invited the people to meet with the Christians the following day, rather than have them wait until the next Sabbath.

Acts 13:44 On the next Sabbath almost the whole city gathered to hear the word of the Lord.
Acts 14:1 At Iconium Paul and Barnabas went as usual into the Jewish synagogue. There they spoke so effectively that a great number of Jews and Gentiles believed.

The dispute in Antioch

Acts 14:26 - 15:2 From Attalia they sailed back to Antioch, where they had been committed to the grace of God for the work they had now completed. On arriving there, they gathered the church together and reported all that God had done through them and how he had opened the door of faith to the Gentiles. And they stayed there a long time with the disciples.
Some men came down from Judea to Antioch and were teaching the brothers: "Unless you are circumcised, according to the custom taught by Moses, you cannot be saved." This brought Paul and Barnabas into sharp dispute and debate with them. So Paul and Barnabas were appointed, along with some other believers, to go up to Jerusalem to see the apostles and elders about this question.

By teaching that circumcision was a prerequisite for salvation, Paul's opponents were attempting to close the "door of faith" that God had opened to the Gentiles and replace it with a form of "salvation by circumcision".

Although it seems that these men from Judea were teaching the Gentiles that they had to earn their salvation by strict observance of the Old Testament law, that probably is not what the real issue was. Many Jews believed correctly that salvation was provided by God's grace, but some thought that God would provide grace and salvation only to the Israelites. So they taught that the only way for a Gentile to be saved was for him to become a Jew. The normal conversion process used by the Jewish rabbis included instruction in Jewish law, offering a sacrifice, baptism, and circumcision done according to extra man-made ritual requirements. That conversion process for Gentiles was what the Jewish believers were familiar with, so it forms an essential part of the context for this controversy. Rather than teaching that salvation was earned by strict obedience to the law, Paul's opponents in Antioch were probably teaching that the Gentiles needed to become Jews in the traditional manner in order to become included in God's covenants which provided for salvation by God's grace.

The Council in Jerusalem

Acts 15: 4-5 When they came to Jerusalem, they were welcomed by the church and the apostles and elders, to whom they reported everything God had done through them. Then some of the believers who belonged to the party of the Pharisees stood up and said, "The Gentiles must be circumcised and required to obey the law of Moses."

Paul and Barnabus made a full report to church in Jerusalem so the elders were aware of what Paul was teaching the new Gentile believers regarding circumcision and the law of Moses. Unfortunately, that information is not recorded in Acts so all we know about Paul's side of the argument is that he disagreed sharply with his opponents in some way regarding circumcision. We know that Paul was not totally against circumcision because he had been circumcised as an infant (Phil 3:5) and he circumcised Timothy as an adult (Acts 16:3). It is possible that Paul was opposed only to the specific methods, the motivation, the timing, or some other aspect of the circumcision ritual being imposed on the Gentile believers.

Was Paul strongly opposed to teaching Gentiles to obey the law of Moses? That's not likely because Paul was observing the law himself (Acts 21:24) and he taught the Gentiles to follow his own example (Phil. 3:17; 4:9; 1Cor. 4:16-17; 11:1) Also, the presence of Gentiles in the synagogues did not seem to bother Paul at all, even though they were being taught to follow the law of Moses. Many of Paul's first Gentile converts were those who worshiped in the Jewish synagogues and were familiar with the Torah. If Paul opposed what the Christian Pharisees said about the Gentiles being required to obey the law of Moses, it may have been because they were teaching the wrong motivation for obeying the law. Or, it may have been because the Pharisees often did not distinguish between the actual laws that God gave to Moses and the man-made regulations that had been added to it. When Paul's opponents referred to the law of Moses, it is likely that they included all the traditional requirements which had been added to "guard" the law of Moses. If so, Paul would have followed Jesus' example by opposing any man-made regulations that changed the intent of the law.

Because circumcision and agreeing to obey the Jewish laws were the most prominent parts of the traditional proselytizing process, Paul's opponents may have been using those terms to refer to the whole traditional process of rituals by which the Pharisees turned Gentile proselytes into Jews.

Acts 5:6 The apostles and elders met to consider this question.

The fact that the apostles seriously discussed this question shows that they still had high regard for the law of Moses and considered such questions to be important.

Acts 15:7-9 After much discussion, Peter got up and addressed them: "Brothers, you know that some time ago God made a choice among you that the Gentiles might hear from my lips the message of the gospel and believe. God, who knows the heart, showed that he accepted them by giving the Holy Spirit to them, just as he did to us. He made no distinction between us and them, for he purified their hearts by faith.

Peter reminds the elders about the first uncircumcised believers and how they received the Holy Spirit at the house of Cornelius in Caesarea. Peter recognized that event as evidence that the uncircumcised men had been accepted into God's covenants. Peter says specifically that God made no distinction between the Gentile believers and the Jewish believers.

Acts 15:10 Now then, why do you try to test God by putting on the necks of the disciples a yoke that neither we nor our fathers have been able to bear?

Is it possible that Peter could have been referring to the law of Moses as an unbearable yoke? Remember, this is the same Peter that exclaimed, "Surely not, Lord!" when in a vision a voice instructed him to kill and eat all kinds of animals. (Acts 10:14) If Peter thought the laws of Moses were unbearable, wouldn't he have instead responded something like, "Oh boy! Thanks Lord, I've heard that pork is delicious. I can't wait to share some with the church in Jerusalem"? Also, Peter is talking to the same congregation that the elders were speaking about years later when they said, "many thousands of Jews have believed, and all of them are zealous for the law." (Acts 21:20) Apparently they observed the law of Moses quite enthusiastically, so it would have been totally untrue for Peter to say the law of Moses was something they had been unable to bear. Such a statement by Peter would have been vigorously opposed in a congregation which was zealous for the law. If Peter had said that the Law of Moses was an unbearable yoke it would have directly contradicted the Scriptures which describe the law as a delight and something to rejoice about. (Psalm 119) It would also have been disagreeing with Paul who wrote, "For in my inner being I delight in God's law," (Romans 7:22) and with Moses who wrote, "Now what I am commanding you today is not too difficult for you or beyond your reach." (Deut 30:11) To say that the law of Moses was an unbearable yoke would have been saying that Moses lied about the law being not too difficult. It would also be accusing God of choosing a special people to bless, but instead yoking them with a set of unbearable laws, and on top of that adding specific punishments and curses whenever the people failed to follow those unbearable laws. Peter would not have made such accusations against God or against Moses. If he had, it would have likely caused an uproar.

So, what was the yoke that Peter was speaking about? Peter was evidently referring to what Jesus said about the man-made requirements that had been added by the Pharisees but were not actually part of the Torah. "They tie up heavy loads and put them on men’s shoulders, but they themselves are not willing to lift a finger to move them." (Matthew 23:4). Those extra laws had become a burden which few Jews could carry successfully.

Acts 15:11 No! We believe it is through the grace of our Lord Jesus that we are saved, just as they are."

Again Peter makes no distinction between the Gentiles and the Jews – they are both saved by grace. The Jewish Christians were zealously observing the laws of Moses as a result of being saved by grace, so it is certainly possible that the Gentile believers could learn to do the same.

Acts 15:12 The whole assembly became silent as they listened to Barnabas and Paul telling about the miraculous signs and wonders God had done among the Gentiles through them.

After Peter explained that the Holy Spirit being poured out at the Cornelius's house was evidence that uncircumcised believers had been accepted by God, Paul and Barnabus confirmed that God had been providing similar signs among the Gentiles where they were ministering.

Acts 15:13-18 When they finished, James spoke up: "Brothers, listen to me. Simon has described to us how God at first showed his concern by taking from the Gentiles a people for himself. The words of the prophets are in agreement with this, as it is written:
'After this I will return and rebuild David's fallen tent. Its ruins I will rebuild, and I will restore it, that the remnant of men may seek the Lord, and all the Gentiles who bear my name, says the Lord, who does these things' that have been known for ages.’

James called on the authority of the Old Testament prophets to support what Peter had said and what James himself was about to recommend. Although the elders in Jerusalem had the authority to interpret the laws, they didn't presume to have the authority to change the Old Testament laws.

What is special about the "Gentiles who bear my name" that makes them different from the Gentiles who were pagan? When Moses was reviewing God's law with the Israelites, he explained what Gentile peoples themselves would recognize as evidence of bearing God's name. "The Lord will establish you as his holy people, as he promised you on oath, if you keep the commands of the Lord your God and walk in his ways. Then all the peoples on earth will see that you are called by the name of the Lord, and they will fear you." (Deut. 28:9-10) If Gentiles can recognize that keeping the commands of the Lord (as recorded by Moses) is evidence of bearing God's name, then wouldn't the "Gentiles who bear my name" also be keeping those same commands?

Acts 15:19-20 "It is my judgment, therefore, that we should not make it difficult for the Gentiles who are turning to God. Instead we should write to them, telling them to abstain from food polluted by idols, from sexual immorality, from the meat of strangled animals and from blood.

Of these four requirements listed by James, two were directly from the law of Moses and two were logical interpretations of the law of Moses added by the Jewish rabbis to guard the Torah. They all pertained specifically to Gentiles living in Israel:
abstain from food polluted by idols - Leviticus 17:8-9 "Say to them: 'Any Israelite or any alien living among them who offers a burnt offering or sacrifice and does not bring it to the entrance to the Tent of Meeting to sacrifice it to the LORD--that man must be cut off from his people.'" (To guard carefully against idolatry, this command was interpreted by the Jews to prohibit eating any meat that had been offered in a prohibited manner. In Rev. 2:14, 20 the words of Jesus show agreement with that interpretation.)
from sexual immorality - Leviticus 18:6-26 lists a wide range of sexually immoral activities and ends with, “The native-born and the aliens living among you must not do any of these detestable things,”
from the meat of strangled animals - Leviticus 17:13,15 "'Any Israelite or any alien living among you who hunts any animal or bird that may be eaten must drain out the blood and cover it with earth,
"'Anyone, whether native-born or alien, who eats anything found dead or torn by wild animals must wash his clothes and bathe with water, and he will be ceremonially unclean till evening; then he will be clean." (These were interpreted by the Jews to prohibit eating the meat of strangled animals.)
and from blood - Leviticus 17:10 "'Any Israelite or any alien living among them who eats any blood--I will set my face against that person who eats blood and will cut him off from his people."

Rather than canceling or withdrawing these Old Testament regulations, James and the apostles actually extended the scope of these regulations by applying them to Gentile believers living outside the land of Israel.

Why did James choose just these four regulations? The Jews considered all Gentiles to be idolaters, and idolatry was considered to be one of the worst sins. If the Gentile believers were not going to be required to go through traditional process and rituals for full conversion to Judaism, they would probably still be regarded as Gentile idolaters. Something was needed to make sure that these Gentile converts had separated themselves completely from idolatry. Each of the four requirements suggested by James was directly related to some aspect of pagan temple worship.

There certainly would have been more debate regarding those guidelines if the apostles had actually intended to exempt the Gentile believers from the entire law of Moses and replace it with only four guidelines for Christian behavior. Surely they would not have exempted the Gentiles from "Love the Lord your God with all your heart and with all your soul and with all your strength" (Deut. 6:5) and "Love your neighbor as yourself" (Lev. 19:18) which Jesus endorsed as the greatest of commandments. Also, Peter had just finished saying (twice) that God did not differentiate between the Gentile believers and the Jewish believers, so we could expect that Peter (along with Paul) would have opposed any decision that created a permanent distinction between the two groups of Christians.

Among Christians today it is recognized that the four requirements James listed for Gentile believers do not comprise a complete guide for Christian behavior. Every church bases its discipleship program for new believers on a much broader foundation. The apostles also expected Gentile converts to receive additional training, and James specifically mentions the teachings of Moses as the foundation of discipleship training for Gentile Christians. Paul also recommended the writings of Moses for instructing both Jewish and Gentile believers (1 Tim 4:13; 2 Tim 3:16).

Acts 15:21 For Moses has been preached in every city from the earliest times and is read in the synagogues on every Sabbath."

James knew that the Gentile converts were already being instructed to follow the Torah as they met with the Christian believers each Sabbath.

Acts 15:22-29 Then the apostles and elders, with the whole church, decided to choose some of their own men and send them to Antioch with Paul and Barnabas. They chose Judas (called Barsabbas) and Silas, two men who were leaders among the brothers. With them they sent the following letter:
The apostles and elders, your brothers, To the Gentile believers in Antioch, Syria and Cilicia: Greetings. We have heard that some went out from us without our authorization and disturbed you, troubling your minds by what they said. So we all agreed to choose some men and send them to you with our dear friends Barnabas and Paul-- men who have risked their lives for the name of our Lord Jesus Christ. Therefore we are sending Judas and Silas to confirm by word of mouth what we are writing. It seemed good to the Holy Spirit and to us not to burden you with anything beyond the following requirements: You are to abstain from food sacrificed to idols, from blood, from the meat of strangled animals and from sexual immorality. You will do well to avoid these things. Farewell.

The phrase "It seemed good to the Holy Spirit" refers to the precedent that was set by God when the Holy Spirit fell on the devout but uncircumcised Gentiles of Cornelius’s household (Acts 10). Both Peter and James referred to that incident while explaining the reasons for their recommendations.

To avoid any misunderstanding, the elders from Jerusalem sent a delegation to Antioch to deliver the letter. Christians today would be more likely to understand the intent of the apostles’ letter if it was explained to them by a delegation of Torah-observant believers like the men who delivered the letter to Antioch.

Why did the apostles and elders refer to the the four requirements as a burden? Probably because they included two regulations from the extra requirements that the rabbis had added to the law of Moses.

Notice that the apostles' letter to Antioch does not refer at all to salvation or to any requirements for being saved. Evidently the consensus of the elders and apostles was that the Gentile believers were already accepted as members of God's covenant by faith in Jesus.

Acts 15:30-35 The men were sent off and went down to Antioch, where they gathered the church together and delivered the letter. The people read it and were glad for its encouraging message. Judas and Silas, who themselves were prophets, said much to encourage and strengthen the brothers. After spending some time there, they were sent off by the brothers with the blessing of peace to return to those who had sent

Vierailija
Banquo
Valon lähettiläs
Tässä ketjussa käsitellään kristinuskoa ja sitä miten se on muuttunut Jeesuksen oppien ajoista. Lähteenä tietysti itseoikeutetusti Urantia-kirja:

Alussa kristinusko hellenisointiu ja "pakanaistui" siitä kertoo seuraava Urantia-kirjan pätkä;

LUKU 195

HELLUNTAIN JÄLKEEN

PIETARIN helluntaisaarnan seurausilmiöt ratkaisivat useimpien apostolien sen jälkeen noudattamat toimintaperiaatteet ja määräsivät heidän suunnitelmansa siltä osin, mitä he tekisivät julistaakseen valtakunnan evankeliumia. Pietari oli kristillisen kirkon varsinainen perustaja; Paavali vei kristillisen sanoman ei-juutalaisten keskuuteen, ja kreikkalaisuskovat veivät sen Rooman valtakunnan joka kolkkaan.

Vaikka perinteen kahlehtimat ja pappien komentelemat heprealaiset eivät kansana suostuneet ottamaan vastaan sen paremmin Jeesuksen evankeliumia Jumalan isyydestä ja ihmisen veljeydestä kuin Pietarin ja Paavalin julistusta Kristuksen kuolleistaheräämisestä ja taivaaseenastumisesta (sittemmin kristinuskoa), huomattiin Rooman valtakunta muilta osin vastaanottavaiseksi kehkeytymässä oleville kristillisille opetuksille. Läntinen sivilisaatio oli tuohon aikaan älyllistä, sotaan kyllästynyttä ja kaikkia olemassa olevia uskontoja ja universumifilosofioita kohtaan läpikotaisen skeptistä. Läntisen maailman kansoilla, joiden hyödyksi kreikkalainen kulttuuri oli koitunut, oli suurenmoisen menneisyyden luoma arvossapidetty perinne. Ne saattoivat tarkastella perintöä, joka edusti suurenmoisia saavutuksia filosofian, taiteen, kirjallisuuden ja poliittisen edistyksen alalla. Mutta näine kaikkine saavutuksineenkaan niillä ei ollut mitään sielun tyydytykseksi koituvaa uskontoa. Niiden hengelliset kaipaukset olivat yhä tyydyttämättä.

Tällaiselle ihmisyhteiskunnan näyttämölle kristilliseen sanomaan sisältyvät Jeesuksen opetukset sitten yhtäkkiä sysättiin. Näin esiteltiin läntisen maailman kansojen nälkäisille sydämille uusi elämänjärjestys. Tämä tilanne tiesi välitöntä konfliktia toisaalta vanhempien uskonnollisten käytäntöjen ja toisaalta Jeesuksen maailmalle esittämästä sanomasta laaditun uuden, kristillistetyn version välillä. Tämänlaatuisen konfliktin täytyy päätyä joko uuden tai vanhan kiistattomaan voittoon tai sitten jonkinasteiseen kompromissiin. Historia osoittaa, että taistelu päättyi kompromissiin. Kristinuskoa vaivasi se paha piirre, että se sisälsi liian paljon aineksia tullakseen minkään kansan taholta yhden tai kahdenkaan sukupolven aikana omaksutuksi. Se ei ollut sellainen yksinkertainen hengellinen vetoomus, jollaisen Jeesus oli esittänyt ihmisten sielulle, vaan jo varhaisessa vaiheessa se löi lukkoon ehdottoman kantansa uskonnollisista rituaaleista, kasvatuksesta, magiasta, parantamisesta, taiteesta, kirjallisuudesta, lainsäädännöstä, hallitustavasta, moraalista, sukupuolielämän säätelystä, moniavioisuudesta ja rajoitetussa määrin jopa orjuudesta. Kristinusko ei tullut vain uutena uskontona - jollaista koko Rooman valtakunta ja koko itäinen maailma odottivat - vaan se tuli ihmisyhteiskunnan uuden järjestyksen hahmossa. Ja tällaisena suurellisena hankkeena se sai nopeasti aikaan kaikkien aikojen sosiaalis-moraalisen yhteentörmäyksen. Kreikkalaisen filosofian uudelleen tulkitsemat ja kristinuskossa sosiaalistetut Jeesuksen ihanteet uhmasivat nyt pelottomasti niitä ihmissuvun traditioita, jotka sisältyivät länsimaisen sivilisaation etiikkaan, moraalisuuteen ja uskontoihin.

Kristinusko voitti käännynnäisiksi alussa vain alempia sosio-ekonomisia väestökerroksia. Mutta toisen vuosisadan alkupuolella kreikkalais-roomalaisen kulttuurin parhaimmisto oli yhä runsaammin joukoin kääntymässä tämän uudenlaisen - kristillisen - uskon kannalle, tämän uuden käsityksen kannalle siitä, mikä on elämisen tarkoitus ja olemassaolon päämäärä.

Miten tämä juutalaisperäinen uusi sanoma, joka oli synnyinmaassaan miltei kariutunut, sai Rooman valtakunnan ajatusmaailmaltaan parhaat yksilöt näin nopeasti ja tehokkaasti valtoihinsa? Kristinuskon saavuttama voitto filosofisista uskonnoista ja mysteerikulteista johtui seuraavista syistä:

1. Organisaatio. Paavali oli taitava organisoija, ja hänen seuraajansa pysyivät hänen asettamassaan tahdissa.

2. Kristinusko oli läpikotaisen hellenisoitunut. Siihen sisältyivät kreikkalaisen filosofian paras aines samoin kuin heprealaisen teologian parhaat puolet.

3. Mutta parasta kaikesta: siihen sisältyi uusi ja suuri ihanne, kaiku Jeesuksen suorittamasta elämänsä lahjaksi antamisesta ja heijastus hänen sanomastaan koko ihmiskunnan kattavasta pelastuksesta.

4. Kristityt johtajat olivat valmiita tekemään niin laajoja kompromisseja mitralaisuuden kanssa, että yli puolet sen kannattajista voitettiin antiokialaiskultin puolelle.

5. Seuraava ja myöhemmät kristittyjen johtajien sukupolvet tekivät nekin yhä lisää sellaisia kompromisseja pakanuuden kanssa, että Rooman keisari Konstantinuskin voitettiin uuden uskonnon puolelle.

Mutta kristityt tekivät pakanain kanssa viisaan kaupan siinä, että omaksuivat pakanoiden ritualistisen prameuden, mutta pakottivat pakanat hyväksymään paavalilaisen kristillisyyden hellenisoidun version. He tekivät pakanain kanssa paremmat kaupat kuin mitralaiskultin kanssa, mutta tuon aikaisemmankin kompromissin kohdalla he selviytyivät enemmän kuin voittajina sikäli, että he onnistuivat eliminoimaan persialaismysteerin karkeat moraalittomuudet samoin kuin lukuisat muut moitittavat käytännöt.

Viisasta vai epäviisasta, mutta nämä kristinuskon ensimmäiset johtajat tekivät kuitenkin tietoisesti myönnytyksiä Jeesuksen ihanteiden suhteen pyrkiessään pelastamaan ja edistämään monia hänen ideoistaan. Ja heidän menestyksensä oli verratonta. Mutta älkää ymmärtäkö väärin! Nämä kompromissin kohteiksi joutuneet Mestarin ihanteet ovat hänen evankeliumissaan yhä piilevinä, ja lopulta koittaa aika, jolloin ne osoittavat maailmalle täyden voimansa.

Vanha järjestys korjasi tällä kristinuskon pakanallistumisella monia vähäisempiä voittoja luonteeltaan ritualistisella alalla, mutta kristityt saavuttivat ylivallan siinä, että:

1. Ihmisten noudattaman moraalin alalla kaikui uusi ja suunnattomasti korkeampi sävel.

2. Maailmalle annettiin uusi ja huomattavasti aikaisempaa laajempi käsitys Jumalasta.

3. Kuolemattomuuden toivosta tuli osa tunnustetun uskonnon vakuuttavuutta.

4. Jeesus Nasaretilainen annettiin ihmisen isoavalle sielulle.

Monet Jeesuksen opettamista suurista totuuksista joutuivat näissä alkuaikoina tehdyissä kompromisseissa lähes kadoksiin, mutta silti ne yhä uinuvat tässä pakanallistetussa kristinuskossa, joka puolestaan oli Paavalin versio Ihmisen Pojan elämästä ja opetuksista. Ja jo ennen kuin kristinusko pakanallistettiin, se ensin läpikotaisin hellenisoitiin. Kristinusko on paljon, hyvin paljon, velkaa kreikkalaisille. Hän oli nimenomaan kreikkalainen, muuan egyptinkreikkalainen, joka Nikeassa niin rohkeasti piti kiinni kannastaan ja niin pelottomasti uhmasi tätä kokousta, ettei se rohjennut hämärtää käsitystä Jeesuksen olemuksesta niin pahasti, että totuus hänen lahjoittautumisestaan olisi ollut vaarassa kadota maailmasta. Tämän kreikkalaisen nimi oli Athanasios, ja ilman tämän uskovan kaunopuheisuutta ja logiikkaa Areioksen lahkolaiset käsitykset olisivat

1. KREIKKALAISTEN VAIKUTUS

Kristinuskon hellenisointi alkoi tosimielessä sinä ikimuistettavana päivänä, jolloin apostoli Paavali seisoi Ateenan areiopagineuvoston edessä ja kertoi ateenalaisille ”Tuntemattomasta Jumalasta”. Siellä, Akropoliin varjossa, tämä Rooman kansalainen julisti näille kreikkalaisille omaa versiotaan uudesta uskonnosta, joka oli saanut alkunsa Galilean juutalaisella maaperällä. Ja kreikkalaisessa filosofiassa ja monissa Jeesuksen opetuksissa oli jotakin kummallisen samankaltaista. Niillä oli yhteinen päämäärä, molemmathan tähtäsivät yksilön esilletuloon. Kreikkalaiset tähtäsivät yksilön sosiaaliseen ja poliittiseen, Jeesus taas moraaliseen ja hengelliseen esilletuloon. Kreikkalaiset opettivat älyllistä vapaamielisyyttä, joka johtaa poliittiseen vapautumiseen; Jeesus opetti hengellistä vapaamielisyyttä, joka johtaa uskonnolliseen vapauteen. Näistä ideoista muodostui yhteen saatettuina uusi ja mahtava ihmisen vapauden peruskirja; ne enteilivät ihmisen sosiaalista, poliittista ja hengellistä vapautta.

Kristinusko syntyi, ja se voitti kaikki kilpailevat uskonnot ennen muuta kahdesta syystä:

1. Kreikkalainen ajatusmaailma oli valmis lainaamaan uusia ja hyviä ideoita vaikkapa juutalaisilta.

2. Paavali ja ne, jotka tulivat hänen jälkeensä, olivat auliita mutta nokkelia ja viisaita kompromissintekijöitä; he olivat teologisessa kaupanteossa terävä-älyisiä.

Siihen aikaan, jolloin Paavali seisoi Ateenassa saarnaten ”Kristuksesta ja Hänestä ristiinnaulittuna”, kreikkalaisilla oli hengellinen nälkä. He olivat tiedonhaluisia, kiinnostuneita, ja he olivat todellakin etsimässä hengellistä totuutta. Älkää koskaan unohtako, että roomalaiset taistelivat aluksi kristinuskoa vastaan, kun kreikkalaiset sen sijaan ottivat sen omakseen, ja että juuri kreikkalaiset kirjaimellisesti pakottivat roomalaiset myöhemmin hyväksymään kreikkalaisen kulttuurin osana tämän uuden uskonnon silloisessa muunnellussa muodossaan.

Kreikkalaiset pitivät suuressa kunniassa kauneutta, juutalaiset kunnioittivat pyhyyttä, mutta molemmat kansat rakastivat totuutta. Kreikkalaiset olivat vuosisatojen ajan uskontoa lukuun ottamatta pohtineet vakavissaan kaikkia ihmisen ongelmia - sosiaalisia, taloudellisia, poliittisia ja filosofisia - ja antaumuksellisesti niistä väitelleet. Harvat kreikkalaiset olivat kiinnittäneet paljonkaan huomiota uskontoon. He eivät suhtautuneet edes omaan uskontoonsa järin vakavasti. Pyhittäessään mielensä uskonnolle juutalaiset olivat vuosisatojen ajan lyöneet laimin nämä muut ajattelun kentät. He suhtautuivat uskontoonsa erittäin vakavasti, liian vakavasti. Jeesuksen sanoman valaisemana näiden kahden kansan vuosisatoja jatkuneen ajattelun yhteisestä aikaansaannoksesta tuli nyt uudenlaisen ihmisyhteiskunnan ja tiettyyn määrään saakka myös ihmisen uudenlaisen uskonnollisen uskomusmaailman ja käytännön liikkeellepaneva voima.

Kreikkalaisen kulttuurin vaikutus oli saavuttanut jo läntisen Välimeren maat, kun Aleksanteri levitti hellenistisen sivilisaation Lähi-idän maailmaan. Kreikkalaiset tulivat uskontonsa ja politiikkansa kanssa oivallisesti toimeen niin kauan, kun he elivät pienissä kaupunkivaltioissa, mutta kun Makedonian kuningas uskaltautui laajentamaan Kreikan imperiumiksi, joka ulottui Adrianmerestä Indukselle, alkoivat hankaluudet. Kreikan taide ja filosofia olivat täysin imperiumiksilaajenemishankkeen tasalla, mutta samaa ei voinut sanoa kreikkalaisten poliittisesta hallintojärjestelmästä tai uskonnosta. Kun Kreikan kaupunkivaltiot olivat laajenneet imperiumiksi, niiden lähinnä nurkkakuntaiset jumalat vaikuttivat hieman omituisilta. Kreikkalaiset olivat tosiaankin etsimässä ainoaa Jumalaa, suurempaa ja parempaa Jumalaa, kun vanhemman juutalaisen uskonnon kristillistetty versio tuli heidän tykönsä.

--------------------------------------------------------------------------------
sivu 2072

Hellenistinen maailmanvalta ei voinut sellaisenaan pysyä pystyssä. Sen hallitseva asema kulttuurin alalla jatkui, mutta se selviytyi pitemmälle vasta, kun se oli lännestä saanut roomalaisten omaaman poliittisen kyvyn maailmanvallan hallitsemiseen, ja sen jälkeen kun se oli saanut idästä uskonnon, jonka ainoalla Jumalalla oli maailmanvallalle sopiva arvoasema.

Hellenistinen kulttuuri oli ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla jo saavuttanut korkeimmat tasonsa; sen taantuminen oli alkanut; oppineisuus eteni, mutta nerokkuus oli vähenemässä. Juuri ja nimenomaan tähän ajankohtaan sattui, että kristinuskoon osittaisina sisältyvistä Jeesuksen ideoista ja ihanteista tuli osa siitä, mikä koitui kreikkalaisten kulttuurin ja oppineisuuden pelastukseksi.

Aleksanteri oli käynyt idän kimppuun kulttuurilahjanaan Kreikan sivistys; Paavali hyökkäsi lännen kimppuun mukanaan kristillinen versio Jeesuksen evankeliumista. Ja missä hyvänsä kreikkalainen kulttuuri oli läntisen maailman piirissä vallitsevana, sinne juurtui hellenisoitunut kristinusko.

Vaikka itäinen versio Jeesuksen sanomasta pysyi paremmin hänen alkuperäisten opetustensa mukaisena, se noudatti kuitenkin jatkuvasti Abnerin taipumatonta asennetta. Se ei koskaan edennyt samalla tavoin kuin hellenisoitu versio, ja lopulta se hukkui islamilaiseen liikkeeseen.

2. ROOMALAINEN VAIKUTUS

Roomalaiset omaksuivat kreikkalaisen kulttuurin sellaisenaan. He korvasivat arpomiseen perustuvan hallitustavan edustuksellisella hallitustavalla. Ja tämä muutos oli ennen pitkää suosiollinen kristinuskolle sikäli, että Rooma toi koko läntiseen maailmaan uudenlaisen suvaitsevuuden vieraita kieliä, kansoja ja jopa uskontoja kohtaan.

Roomassa alkuvaiheessa esiintynyt kristittyjen vainoaminen johtui suureksi osaksi pelkästään siitä, että nämä saarnatessaan käyttivät onnettomuudekseen termiä ”valtakunta”. Roomalaiset suhtautuivat suvaitsevasti mihin hyvänsä ja kaikkiin uskontoihin, mutta heidän suhtautumisensa muuttui varsin nyreäksi kaikkea sellaista kohtaan, mikä tuoksahti poliittiselta kilpailuasetelmalta. Ja niin kenttä oli täysin avoin uskonnollisen propagandan harjoittamiselle sitten, kun nämä alkuvaiheessa esiintyneet ja varsin suuressa määrin väärinkäsityksestä johtuneet vainot laantuivat. Roomalaista kiinnosti poliittinen hallinnointi. Taiteesta tai uskonnosta hän välitti perin vähän, mutta kumpaankin hän suhtautui harvinaisen suvaitsevasti.

Itämainen lainkäyttö oli ankaraa ja mielivaltaista. Kreikkalainen lainkäyttö oli häilyvää ja taiteellista. Roomalainen lainkäyttö oli ylhäistä ja kunnioitusta herättävää. Roomalainen kasvatus tuotti ennenkuulumatonta ja ilmeetöntä lojaalisuutta. Alkuaikojen roomalaiset olivat poliittisesti antaumuksellisia ja ylevästi asialleen vihkiytyneitä yksilöitä. He olivat rehellisiä, intomielisiä ja ihanteilleen omistautuneita, mutta heillä ei ollut sellaista uskontoa, joka olisi ansainnut tulla sillä nimellä kutsutuksi. Ei siis ihme, että heidän kreikkalaiset opettajansa kykenivät suostuttelemaan heidät omaksumaan Paavalin kristinuskon.

Ja nämä roomalaiset olivat suurenmoinen kansa. He pystyivät hallitsemaan länsimaita siksi, että he hallitsivat itsensä. Tällainen verraton rehellisyys, antaumus ja luja itsehillintä oli kristinuskon vastaanottamisen ja kasvun kannalta ihanteellinen maaperä.

Näiden kreikkalais-roomalaisten oli helppo ruveta hengellisessä mielessä suhtautumaan institutionaalista kirkkoa kohtaan yhtä hartaasti kuin he suhtautuivat poliittisessa mielessä valtiota kohtaan. Roomalaiset vastustivat kirkkoa vain, kun he pelkäsivät sitä valtion kilpailijana. Koska Roomalta kansallinen filosofia ja omaperäinen kulttuuri suurelta osin puuttui, se omaksui kreikkalaisen kulttuurin ja otti rohkeasti moraalifilosofiakseen Kristuksen. Kristinuskosta tuli Rooman moraalikulttuuri, mutta on tuskin oikein sanoa, että siitä olisi tullut Rooman uskonto siinä mielessä, että se olisi ollut niiden ihmisten omakohtainen kokemus hengellisestä kasvusta, jotka näin erittelemättömällä tavalla tämän uuden uskonnon omaksuivat. On totta, että monet yksittäiset ihmiset kylläkin tunkeutuivat koko tämän valtiouskonnon pinnan alle ja löysivät sielunsa ravinnoksi
hellenisoidun ja pakanallistetun kristinuskon piileviin totuuksiin sisältyvien kätkettyjen merkitysten todelliset arvot.

Stoalainen sinnikkäine ”luontoon ja omaantuntoon” vetoamisineen oli vain entistäkin paremmin valmistellut Roomaa ottamaan - ainakin älyllisessä mielessä - vastaan Kristuksen. Roomalainen oli olemukseltaan ja kasvatukseltaan lakimies; hän suhtautui kunnioittavasti jopa luonnonlakeihin. Ja nyt hän kristinuskon piirissä näki luonnonlaeissa Jumalan lait. Kansa, joka kykeni tuottamaan Ciceron ja Vergiliuksen, oli kypsä omaksumaan Paavalin hellenisoidun kristinuskon.

Ja niin nämä roomalaistuneet kreikkalaiset pakottivat sekä juutalaiset että kristityt filosofisoimaan uskontonsa, koordinoimaan sen ideat ja systematisoimaan sen ihanteet, sovittamaan uskonnolliset käytännöt vallitsevaan elämänmenoon. Ja tässä kaikessa oli suunnatonta apua siitä, että heprealaiskirjoitukset käännettiin kreikaksi ja että Uusi testamentti sittemmin laadittiin kreikan kielellä.

Kreikkalaiset olivat juutalaisista ja monista muista kansoista poiketen jo pitemmän aikaa aina välillä uskoneet kuolemattomuuteen, jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen eloonjäämiseen, ja koska tämä oli Jeesuksen opetuksen ydinsisältö, oli selvää, että kristinusko vetoaisi heihin voimakkaasti.

Toinen toistaan seuranneet kreikkalaisen kulttuurin ja roomalaisen politiikan menestykset olivat lujittaneet Välimeren maat yhdeksi imperiumiksi, jolla oli yksi kieli ja yksi kulttuuri, ja valmistaneet läntisen maailman hyväksymään ajatuksen yhdestä Jumalasta. Juudaismi tarjosi tämän Jumalan, mutta uskontona juudaismi ei ollut näiden roomalaistuneiden kreikkalaisten hyväksyttävissä. Filonista oli apua joillekuille sikäli, että he lievensivät vastaväitteitään, mutta kristinusko paljasti heille vielä sitäkin paremman käsityksen yhdestä Jumalasta, ja he omaksuivat sen auliisti.

LAATIJA: Keskiv. komissio

Näin se meni aamen AAMEN!

While Jesus was on earth, he and his disciples practiced the religion that God gave to the Israelites through Moses. The guidelines they followed were found primarily in the Torah*, which is the first five books of the Old Testament -- the writings of Moses. The Torah contains a variety of information including history, the Ten Commandments, and instructions pertaining to finance, government, family, health, farming, dress, feasts, and worship.

It was at some time after the death of Jesus that Christians stopped observing the Old Testament laws. Exactly when that change occurred is not clear in the Bible. Many people believe the change was made by Jesus himself immediately after the resurrection. However, there is compelling evidence in the book of Acts that the change did not occur until much later.

This article examines all the evidence in the book of Acts that indicates whether or not the apostles and early Christians were still following the Old Testament laws. The context of the story is important. It would be a good idea to read the whole book of Acts to understand the passages covered in this study.

Due to ongoing study, the section that deals with Acts 15 has been significantly revised

Unless otherwise noted, all Scripture quotations are from the New International Version (NIV).

* The Torah should not be confused with the Talmud which was written later. The Talmud contains traditions, laws, and interpretations that were added by the Jewish rabbis. Jesus spoke against some of those interpretations and called them the "traditions of men". (Mark 7:8)
Some of the laws of Torah could only be followed under specific circumstances. Animal sacrifices and many other religious rituals could only be performed by the descendents of Aaron while on duty as priests at the temple in Jerusalem. The civil laws were to be enforced only by properly appointed judges in Israel.

A Look at the Evidence in Acts
Although much of the evidence at the beginning of Acts is indirect, it is all consistent with the plain, confirming evidence found later in the story.

Before Christ ascended

Acts 1:6 So when they met together, they asked him, "Lord, are you at this time going to restore the kingdom to Israel?"

Just prior to Christ’s ascension the disciples were still expecting the Old Testament kingdom of Israel to be restored. That expectation is a clue that the disciples were probably still observing the laws of the Torah. They knew that the restoration of the kingdom of Israel was dependent on Israel’s obedience to the law.

Acts 1:12 Then they returned to Jerusalem from the hill called the Mount of Olives, a Sabbath day's walk from the city.

When Luke wrote this story many years later, he was still measuring distances according to the traditional Jewish Sabbath laws. He wrote the book of Acts sometime after the final events of Acts had taken place - probably in AD 63 or 70.

Pentecost

Acts 2:1-2 When the day of Pentecost came, they were all together in one place. Suddenly a sound like the blowing of a violent wind came from heaven and filled the whole house where they were sitting.

The Feast of Pentecost was one of the seven annual religious festivals of the Jews (Lev. 23:15-21). Pentecost, which means "fiftieth", occurred exactly fifty days after the Day of the Wave Sheaf (which was after Passover during the Feast of Unleavened Bread). The Feast of Pentecost commemorated God's giving of the law at Mt. Sinai 50 days after the Israelites escaped from Egypt following the first Passover. Pentecost also marked the beginning of the wheat harvest in the spring. Special offerings of wheat bread, baked from the first wheat of the harvest, were brought to the Lord. No regular work was done, and a sacred assembly was held at the Temple.

When the Holy Spirit was poured out on the believers it is likely that they were meeting somewhere in the Temple precincts to observe the Feast of Pentecost. Luke tells us that after the ascension of Jesus (just 10 days before Pentecost), the believers "stayed continually at the temple, praising God." (Luke 24:53) And after Pentecost Luke says, "Every day they continued to meet together in the temple courts." (Acts 2:46) The use of the word "house" in Acts 2:2 could include the meeting rooms that were available around the Temple courtyard -- that particular Greek word for "house" is sometimes translated as "temple".

It is important to note that Christ's death as the Lamb of God had coincided exactly with the Feast of Passover. The significance of the Old Testament Feasts did not end there. God also chose to commemorate the Feast of Pentecost by pouring out the Holy Spirit on that day. So this Feast that marked the beginning of the wheat harvest coincided exactly with the beginning of the harvest of souls under the influence of the Holy Spirit. Some of the other Feasts incorporate themes and imagery of events that are not yet completed -- judgment and redemption.

Acts 2:5 Now there were staying in Jerusalem God-fearing Jews from every nation under heaven.
Acts 2:14 Then Peter stood up with the Eleven, raised his voice and addressed the crowd: "Fellow Jews and all of you who live in Jerusalem, let me explain this to you; listen carefully to what I say.

Peter was speaking to Jews from all over the world that had come to Jerusalem to observe the Feast of Pentecost. Now if Christ had already done away with these feasts, this would have been a great time for Peter to explain to all these people that they no longer needed to waste their time and resources coming to Jerusalem for the feasts. But in his sermon Peter did not even allude to any such changes to the law.

Acts 2:41 Those who accepted his message were baptized, and about three thousand were added to their number that day.

When these people were convicted by the Holy Spirit, there was no need for them to abandon their Jewish faith. They simply accepted Jesus as the Messiah that had been foretold in the Jewish Scriptures.

In the Temple

Acts 2:46,47 Every day they continued to meet together in the temple courts. They broke bread in their homes and ate together with glad and sincere hearts, praising God and enjoying the favor of all the people. And the Lord added to their number daily those who were being saved.
Acts 3:1 One day Peter and John were going up to the temple at the time of prayer--at three in the afternoon.

These first Christians didn't go off by themselves to worship away from the noise and bustle of the Jewish temple. Rather, they continued to meet at the temple where the regular Jewish worship rituals and animal sacrifices were going on.

If the Christians were not living according to the Torah, why did they choose to meet in the very place where the Torah was still being taught and practiced? Actually, if the Christians had been breaking the Jewish religious laws they would not have been welcome in the temple courts, and they would not have enjoyed the favor of the other Jews who had come to the temple to worship.

Acts 3:12 When Peter saw this, he said to them: "Men of Israel, why does this surprise you? Why do you stare at us as if by our own power or godliness we had made this man walk?

Here again Peter has the people’s attention. If he believed the Jews were wasting their energy observing the laws of the Old Testament, he could have told them so. But he didn't.

Acts 5:11-13 Great fear seized the whole church and all who heard about these events. The apostles performed many miraculous signs and wonders among the people. And all the believers used to meet together in Solomon's Colonnade. No one else dared join them, even though they were highly regarded by the people.

The Christians continued to meet at the temple and they were still respected by the Jewish worshipers that came to the temple to offer sacrifices. That makes it evident that the apostles were not preaching in opposition to the rituals of the temple.

Acts 5:19, 20 But during the night an angel of the Lord opened the doors of the jail and brought them out. "Go, stand in the temple courts," he said, "and tell the people the full message of this new life."

The angel instructs the apostles to preach at the temple the full message of the new Christian life. If the Torah had been annulled and Christians were not supposed to observe its laws any more, the apostles would have started teaching that message in the temple courts. But they didn't. At least Luke didn't record it. Nor did he record any temple riots, which such a message surely would have caused. Later Stephen was falsely accused of speaking against the law, and certain Jews stirred up the people against him. If the apostles had actually been speaking against the Law of Moses, the people would have stirred themselves up against the apostles.

Acts 5:34 But a Pharisee named Gamaliel, a teacher of the law, who was honored by all the people, stood up in the Sanhedrin and ordered that the men be put outside for a little while.
Acts 5:38-40 Therefore, in the present case I advise you: Leave these men alone! Let them go! For if their purpose or activity is of human origin, it will fail. But if it is from God, you will not be able to stop these men; you will only find yourselves fighting against God." His speech persuaded them.

By this time the apostles were well known in Jerusalem. If they were not living according to the Torah, the people would have known about it. Gamaliel said, "If it is from God … you will only be fighting against God". It’s highly unlikely that Gamaliel would have been able to convince the rest of the Jewish Sanhedrin that Torah-breaking men might possibly be working for God. To illustrate how unlikely this was, you might try going down to your local Jewish synagogue and in less than 5 minutes (or 5 months) persuade the Jewish elders and rabbis that the pastor of your Christian church has a valid work to do for God preaching at the synagogue, and that if the synagogue leaders resist that work they might be fighting against God.

Acts 5:42 Day after day, in the temple courts and from house to house, they never stopped teaching and proclaiming the good news that Jesus is the Christ.

The apostles continued to go to the Jewish temple to teach that Jesus was the long-awaited Messiah of the Jews.

Deacons

Acts 6:3-5 Brothers, choose seven men from among you who are known to be full of the Spirit and wisdom. We will turn this responsibility over to them and will give our attention to prayer and the ministry of the word." This proposal pleased the whole group. They chose Stephen, a man full of faith and of the Holy Spirit; also Philip, Procorus, Nicanor, Timon, Parmenas, and Nicolas from Antioch, a convert to Judaism.

These are the men chosen by the church to be deacons. Notice that Nicolas is described as a convert to Judaism. The Christians weren't called Christians yet, so we can't expect Luke to describe Nicolas as a convert to Christianity. However, it is apparent that the Holy Spirit and the apostles didn't consider the Jewish religion an obstacle to Christian believers. The rest of the deacons were Jews too.

Stephen

Acts 6:11-14 Then they secretly persuaded some men to say, "We have heard Stephen speak words of blasphemy against Moses and against God." So they stirred up the people and the elders and the teachers of the law. They seized Stephen and brought him before the Sanhedrin. They produced false witnesses, who testified, "This fellow never stops speaking against this holy place and against the law. For we have heard him say that this Jesus of Nazareth will destroy this place and change the customs Moses handed down to us."

The enemies of Stephen would not have needed the false witnesses if Stephen had been disobeying the laws of the Old Testament. In that case, truthful witnesses would have easily condemned him before the Sanhedrin. The fact that they needed false witnesses to accuse Stephen implies that he was actually obedient to the laws of the Torah.

Acts 7:1,2 Then the high priest asked him, "Are these charges true?" To this he replied: "Brothers and fathers, listen to me! The God of glory appeared to our father Abraham while he was still in Mesopotamia, before he lived in Haran.

This is Stephen’s opportunity to explain to the Jewish leaders any changes that Jesus made to the laws that Moses handed down. The false witnesses brought up the topic of disputed laws and changed customs, and the high priest asked if it was true. In answering the question Stephen reviewed the Old Testament history, but he did not say anything that could be understood as being critical of Old Testament laws, nor did he indicate that any changes were made to those laws. In fact, Stephen described the writings of Moses in a rather positive manner -- “and he [Moses] received living words to pass on to us.” (Acts 7:38)

Stephen did say one thing that might be construed as speaking against the temple. Regarding Solomon’s temple he said, "However, the Most High does not live in houses made by men.” (Acts 7:48) and he quoted from Isaiah 66 to support his point.

Saul persecutes the believers

Acts 9:1-2 Meanwhile, Saul was still breathing out murderous threats against the Lord's disciples. He went to the high priest and asked him for letters to the synagogues in Damascus, so that if he found any there who belonged to the Way, whether men or women, he might take them as prisoners to Jerusalem.

Christianity was referred to as “the Way”. It is significant that Saul went to the Jewish synagogues rather than to churches in order to find the Christians.

Acts 22:19 "'Lord,' I replied, 'these men know that I went from one synagogue to another to imprison and beat those who believe in you.’”
Acts 26:11 Many a time I went from one synagogue to another to have them punished, and I tried to force them to blaspheme. In my obsession against them, I even went to foreign cities to persecute them.

In order to worship or teach in the synagogues, the Christians would have needed to observe the Jewish Sabbath as well as enough of the other Old Testament laws to be accepted as Jews in the synagogues. Since Saul needed to force the Christians to blaspheme, it is likely they weren’t guilty of intentionally breaking any of the laws of the Torah.

According to one of the traditional laws of the Jews, it is considered blasphemous to say God’s personal name, “Yahweh” (or perhaps “Jehovah”). This tradition may have been copied from the Babylonians while the Jews were in captivity. Since that tradition is contrary to the Old Testament teachings, it is likely that Jesus and his followers did not adhere to it.

A devout observer of the law

Acts 9:10-11 In Damascus there was a disciple named Ananias. The Lord called to him in a vision, "Ananias!" "Yes, Lord," he answered. The Lord told him, "Go to the house of Judas on Straight Street and ask for a man from Tarsus named Saul, for he is praying.

Later, Paul (Saul) includes important details about Ananias as he retells the story:

Acts 22:12 “A man named Ananias came to see me. He was a devout observer of the law and highly respected by all the Jews living there.”

The law that Paul mentions here was undoubtedly the law of Moses because in Acts 22 Paul was defending himself before a crowd of Jews who would not have accepted any other law as valid.

It is evident that Ananias was not just an oddball among the Christians because he was highly respected by all the Jews in Damascus. At that time all the Christians were Jews, and in Damascus the Christians met in the synagogues with the Jews. Ananias had the respect of both the Christian Jews and the non-Christian Jews.

God also approved of Ananias. Out of all the available Christians, Ananias was selected as the one to restore Saul’s sight, baptize him with the Holy Spirit, and commission him as an apostle.

The description of Ananias as a "devout observer of the law" clearly confirms what could only be inferred from the earlier evidence in Acts – the followers of Jesus had not yet abandoned the observance of Old Testament laws.

Saul as a Christian

As a zealous Pharisee and a Jew, Saul carefully observed the laws of Moses before he became a Christian. Because Saul was baptized by Ananias who was a devout observer of the law, it is reasonable to expect that Saul would continue to observe the Torah after he became a Christian. This is substantiated later in Acts.

The NIV Study Bible acknowledges that as a Christian Paul observed the Old Testament laws. In the study helps for 1 Corinthians 9:20 the authors say, "For the Jews sake Paul conformed to the Jewish law." That isn't something Paul could have done on a part-time basis.

Acts 9:19-20 and after taking some food, he regained his strength. Saul spent several days with the disciples in Damascus. At once he began to preach in the synagogues that Jesus is the Son of God

Saul joined the Christians at the Jewish synagogues and proclaimed the Gospel of Christ. A man who was not observing the Torah would not have been allowed to preach in the synagogues.

Saul returns to Jerusalem

Acts 9:26,27 When he came to Jerusalem, he tried to join the disciples, but they were all afraid of him, not believing that he really was a disciple.

As a believer, Saul’s appearance and behavior had not changed noticeably. At least the other believers couldn't see the difference from a safe distance.

The Torah required Israelites to wear tassels on their clothing as a reminder of the commands of the Lord. (Num. 15:38) If Saul had removed those tassels from his clothes when he became a Christian, it seems the disciples would have noticed that change. However, if Saul had removed the tassels from his clothes he wouldn’t have been welcome at the temple or in the Jewish synagogues.

Acts 22:17-18 "When I returned to Jerusalem and was praying at the temple, I fell into a trance and saw the Lord speaking. 'Quick!' he said to me. 'Leave Jerusalem immediately, because they will not accept your testimony about me.'

After becoming a Christian, Saul still went to the Jewish temple to pray. Although the veil of this temple had been supernaturally torn at the moment when Jesus died a few years earlier, it is evident that the Lord still met with those who came there to worship.

Peter’s vision

Acts 10:10-16 He became hungry and wanted something to eat, and while the meal was being prepared, he fell into a trance. He saw heaven opened and something like a large sheet being let down to earth by its four corners. It contained all kinds of four-footed animals, as well as reptiles of the earth and birds of the air. Then a voice told him, "Get up, Peter. Kill and eat." "Surely not, Lord!" Peter replied. "I have never eaten anything impure or unclean." The voice spoke to him a second time, "Do not call anything impure that God has made clean." This happened three times, and immediately the sheet was taken back to heaven.

Even though the voice repeatedly tells him to eat, Peter refuses and replies, “ Surely not, Lord! I have never eaten anything impure or unclean.” This clearly shows that Peter had been faithfully obeying the Old Testament guidelines regarding unclean and clean (or kosher) foods.

This also shows that Peter did not believe or practice what some people assume Jesus was teaching in Mark 7:19, where Jesus supposedly declared all foods “clean”. Using a literal translation to study that passage in context shows that Peter was correct. That’s not surprising since Peter was actually there while Jesus was teaching. The issue in Mark 7 was a ceremonial washing of hands, which was one of the “traditions of men” that the Jews had added to the commands of God. The food in question in Mark 7 was grain, which was already clean according to the Old Testament laws.

Peter’s vision is sometimes interpreted to mean that God was at this time doing away with the regulations in the Torah regarding clean and unclean foods. Such an interpretation does not agree with Peter’s interpretation of the vision in verses 28 and 34.

Acts 10:22 The men replied, "We have come from Cornelius the centurion. He is a righteous and God-fearing man, who is respected by all the Jewish people. A holy angel told him to have you come to his house so that he could hear what you have to say."

Cornelius was apparently already well acquainted with the Jewish laws.

Acts 10:28 He said to them: ”You are well aware that it is against our law for a Jew to associate with a Gentile or visit him. But God has shown me that I should not call any man impure or unclean.”

Peter’s interpretation of the vision did not relate to food at all – it was about people. When Peter returns to Jerusalem later, it is evident that he had not started eating “unclean” foods.

Obviously Peter was still carefully observing the Jewish laws -- it took a special vision from God to make him willing to come to Cornelius’s house. The law that prohibited associating with Gentiles was not even a part of the Torah -- it was apparently one of the regulations that had been added by the Jews.

Acts 10:34-35 Then Peter began to speak: "I now realize how true it is that God does not show favoritism but accepts men from every nation who fear him and do what is right.

Peter again stated what he had learned from the vision. The vision was about people, not food.

Acts 10:45 The circumcised believers who had come with Peter were astonished that the gift of the Holy Spirit had been poured out even on the Gentiles.

Up until this time, all of the Christian believers had been either Jews or Gentiles that had fully converted to Judaism.

Acts 11:1-3 The apostles and the brothers throughout Judea heard that the Gentiles also had received the word of God. So when Peter went up to Jerusalem, the circumcised believers criticized him and said, "You went into the house of uncircumcised men and ate with them."

The believers in Jerusalem were concerned that Peter was not properly observing the traditional Jewish laws. Notice that Peter was criticized, not for the food he ate, but for the people he had associated with.

Acts 11:17-18 So if God gave them the same gift as he gave us, who believed in the Lord Jesus Christ, who was I to think that I could oppose God?" When they heard this, they had no further objections and praised God, saying, "So then, God has granted even the Gentiles repentance unto life."

The believers in Jerusalem concurred with Peter’s explanation of the events. No mention was made of any changes to the Torah’s instructions regarding clean foods.

To the Gentiles

Acts 11:19-20 Now those who had been scattered by the persecution in connection with Stephen traveled as far as Phoenicia, Cyprus and Antioch, telling the message only to Jews. Some of them, however, men from Cyprus and Cyrene, went to Antioch and began to speak to Greeks also, telling them the good news about the Lord Jesus.

At this time some Christian believers started reaching out to give the gospel to non-Jews as well as Jews.

Acts 11:25-26 Then Barnabas went to Tarsus to look for Saul, and when he found him, he brought him to Antioch. So for a whole year Barnabas and Saul met with the church and taught great numbers of people. The disciples were called Christians first at Antioch.

Although the believers in Antioch included Gentiles as well as Jews, nothing is said to indicate that the believers in Antioch behaved any differently than the believers in Jerusalem who were observing the law.

The word “church” is translated from the Greek word “ekklesia”, which means an assembly of people. Because it can refer to the people assembled at a Jewish synagogue, a meeting of Christians, or to other assemblies of people, its use in Acts does not mean that the Jewish believers had altered their form of worship.

In prison for the feasts

Acts 12:1-4 It was about this time that King Herod arrested some who belonged to the church, intending to persecute them. He had James, the brother of John, put to death with the sword. When he saw that this pleased the Jews, he proceeded to seize Peter also. This happened during the Feast of Unleavened Bread. After arresting him, he put him in prison, handing him over to be guarded by four squads of four soldiers each. Herod intended to bring him out for public trial after the Passover.

Although Luke mentions the Jewish feasts of Passover and Unleavened Bread, he does not say here whether or not the Christians were actually observing the feasts.

Ever since the 4th century, western Christians have generally ignored the Jewish feasts. It’s easy to assume that the apostles did the same as we do. However, considering the high regard that the apostles had for the law of Moses, it is more likely that the Christians were observing the feasts mentioned here.

First missionary journey

As Paul and Barnabus traveled to the various cities, they went to worship and teach in the Jewish synagogues.

Acts 13:5 When they arrived at Salamis, they proclaimed the word of God in the Jewish synagogues. John was with them as their helper.

In order to be welcome as teachers in the Jewish synagogues of the city, Paul and Barnabus must have been following the Old Testament laws.

Acts 13:14-16 From Perga they went on to Pisidian Antioch. On the Sabbath they entered the synagogue and sat down. After the reading from the Law and the Prophets, the synagogue rulers sent word to them, saying, "Brothers, if you have a message of encouragement for the people, please speak." Standing up, Paul motioned with his hand and said: "Men of Israel and you Gentiles who worship God, listen to me!
Acts 13:38-39 "Therefore, my brothers, I want you to know that through Jesus the forgiveness of sins is proclaimed to you. Through him everyone who believes is justified from everything you could not be justified from by the law of Moses.

Although Paul was observing the law of Moses, he did not teach people to rely on the law for salvation. He makes it clear that the law was not for the purpose of justification.

The Torah describes many offenses for which the law provided no remedy -- the guilty person was to be "cut off from his people". Forgiveness for those sins as well as restoration into God's kingdom became available through Jesus.

Acts 13:42-43 As Paul and Barnabas were leaving the synagogue, the people invited them to speak further about these things on the next Sabbath. When the congregation was dismissed, many of the Jews and devout converts to Judaism followed Paul and Barnabas, who talked with them and urged them to continue in the grace of God.

If the Christians had been worshiping on Sundays, as is commonly assumed, Paul could have invited the people to meet with the Christians the following day, rather than have them wait until the next Sabbath.

Acts 13:44 On the next Sabbath almost the whole city gathered to hear the word of the Lord.
Acts 14:1 At Iconium Paul and Barnabas went as usual into the Jewish synagogue. There they spoke so effectively that a great number of Jews and Gentiles believed.

The dispute in Antioch

Acts 14:26 - 15:2 From Attalia they sailed back to Antioch, where they had been committed to the grace of God for the work they had now completed. On arriving there, they gathered the church together and reported all that God had done through them and how he had opened the door of faith to the Gentiles. And they stayed there a long time with the disciples.
Some men came down from Judea to Antioch and were teaching the brothers: "Unless you are circumcised, according to the custom taught by Moses, you cannot be saved." This brought Paul and Barnabas into sharp dispute and debate with them. So Paul and Barnabas were appointed, along with some other believers, to go up to Jerusalem to see the apostles and elders about this question.

By teaching that circumcision was a prerequisite for salvation, Paul's opponents were attempting to close the "door of faith" that God had opened to the Gentiles and replace it with a form of "salvation by circumcision".

Although it seems that these men from Judea were teaching the Gentiles that they had to earn their salvation by strict observance of the Old Testament law, that probably is not what the real issue was. Many Jews believed correctly that salvation was provided by God's grace, but some thought that God would provide grace and salvation only to the Israelites. So they taught that the only way for a Gentile to be saved was for him to become a Jew. The normal conversion process used by the Jewish rabbis included instruction in Jewish law, offering a sacrifice, baptism, and circumcision done according to extra man-made ritual requirements. That conversion process for Gentiles was what the Jewish believers were familiar with, so it forms an essential part of the context for this controversy. Rather than teaching that salvation was earned by strict obedience to the law, Paul's opponents in Antioch were probably teaching that the Gentiles needed to become Jews in the traditional manner in order to become included in God's covenants which provided for salvation by God's grace.

The Council in Jerusalem

Acts 15: 4-5 When they came to Jerusalem, they were welcomed by the church and the apostles and elders, to whom they reported everything God had done through them. Then some of the believers who belonged to the party of the Pharisees stood up and said, "The Gentiles must be circumcised and required to obey the law of Moses."

Paul and Barnabus made a full report to church in Jerusalem so the elders were aware of what Paul was teaching the new Gentile believers regarding circumcision and the law of Moses. Unfortunately, that information is not recorded in Acts so all we know about Paul's side of the argument is that he disagreed sharply with his opponents in some way regarding circumcision. We know that Paul was not totally against circumcision because he had been circumcised as an infant (Phil 3:5) and he circumcised Timothy as an adult (Acts 16:3). It is possible that Paul was opposed only to the specific methods, the motivation, the timing, or some other aspect of the circumcision ritual being imposed on the Gentile believers.

Was Paul strongly opposed to teaching Gentiles to obey the law of Moses? That's not likely because Paul was observing the law himself (Acts 21:24) and he taught the Gentiles to follow his own example (Phil. 3:17; 4:9; 1Cor. 4:16-17; 11:1) Also, the presence of Gentiles in the synagogues did not seem to bother Paul at all, even though they were being taught to follow the law of Moses. Many of Paul's first Gentile converts were those who worshiped in the Jewish synagogues and were familiar with the Torah. If Paul opposed what the Christian Pharisees said about the Gentiles being required to obey the law of Moses, it may have been because they were teaching the wrong motivation for obeying the law. Or, it may have been because the Pharisees often did not distinguish between the actual laws that God gave to Moses and the man-made regulations that had been added to it. When Paul's opponents referred to the law of Moses, it is likely that they included all the traditional requirements which had been added to "guard" the law of Moses. If so, Paul would have followed Jesus' example by opposing any man-made regulations that changed the intent of the law.

Because circumcision and agreeing to obey the Jewish laws were the most prominent parts of the traditional proselytizing process, Paul's opponents may have been using those terms to refer to the whole traditional process of rituals by which the Pharisees turned Gentile proselytes into Jews.

Acts 5:6 The apostles and elders met to consider this question.

The fact that the apostles seriously discussed this question shows that they still had high regard for the law of Moses and considered such questions to be important.

Acts 15:7-9 After much discussion, Peter got up and addressed them: "Brothers, you know that some time ago God made a choice among you that the Gentiles might hear from my lips the message of the gospel and believe. God, who knows the heart, showed that he accepted them by giving the Holy Spirit to them, just as he did to us. He made no distinction between us and them, for he purified their hearts by faith.

Peter reminds the elders about the first uncircumcised believers and how they received the Holy Spirit at the house of Cornelius in Caesarea. Peter recognized that event as evidence that the uncircumcised men had been accepted into God's covenants. Peter says specifically that God made no distinction between the Gentile believers and the Jewish believers.

Acts 15:10 Now then, why do you try to test God by putting on the necks of the disciples a yoke that neither we nor our fathers have been able to bear?

Is it possible that Peter could have been referring to the law of Moses as an unbearable yoke? Remember, this is the same Peter that exclaimed, "Surely not, Lord!" when in a vision a voice instructed him to kill and eat all kinds of animals. (Acts 10:14) If Peter thought the laws of Moses were unbearable, wouldn't he have instead responded something like, "Oh boy! Thanks Lord, I've heard that pork is delicious. I can't wait to share some with the church in Jerusalem"? Also, Peter is talking to the same congregation that the elders were speaking about years later when they said, "many thousands of Jews have believed, and all of them are zealous for the law." (Acts 21:20) Apparently they observed the law of Moses quite enthusiastically, so it would have been totally untrue for Peter to say the law of Moses was something they had been unable to bear. Such a statement by Peter would have been vigorously opposed in a congregation which was zealous for the law. If Peter had said that the Law of Moses was an unbearable yoke it would have directly contradicted the Scriptures which describe the law as a delight and something to rejoice about. (Psalm 119) It would also have been disagreeing with Paul who wrote, "For in my inner being I delight in God's law," (Romans 7:22) and with Moses who wrote, "Now what I am commanding you today is not too difficult for you or beyond your reach." (Deut 30:11) To say that the law of Moses was an unbearable yoke would have been saying that Moses lied about the law being not too difficult. It would also be accusing God of choosing a special people to bless, but instead yoking them with a set of unbearable laws, and on top of that adding specific punishments and curses whenever the people failed to follow those unbearable laws. Peter would not have made such accusations against God or against Moses. If he had, it would have likely caused an uproar.

So, what was the yoke that Peter was speaking about? Peter was evidently referring to what Jesus said about the man-made requirements that had been added by the Pharisees but were not actually part of the Torah. "They tie up heavy loads and put them on men’s shoulders, but they themselves are not willing to lift a finger to move them." (Matthew 23:4). Those extra laws had become a burden which few Jews could carry successfully.

Acts 15:11 No! We believe it is through the grace of our Lord Jesus that we are saved, just as they are."

Again Peter makes no distinction between the Gentiles and the Jews – they are both saved by grace. The Jewish Christians were zealously observing the laws of Moses as a result of being saved by grace, so it is certainly possible that the Gentile believers could learn to do the same.

Acts 15:12 The whole assembly became silent as they listened to Barnabas and Paul telling about the miraculous signs and wonders God had done among the Gentiles through them.

After Peter explained that the Holy Spirit being poured out at the Cornelius's house was evidence that uncircumcised believers had been accepted by God, Paul and Barnabus confirmed that God had been providing similar signs among the Gentiles where they were ministering.

Acts 15:13-18 When they finished, James spoke up: "Brothers, listen to me. Simon has described to us how God at first showed his concern by taking from the Gentiles a people for himself. The words of the prophets are in agreement with this, as it is written:
'After this I will return and rebuild David's fallen tent. Its ruins I will rebuild, and I will restore it, that the remnant of men may seek the Lord, and all the Gentiles who bear my name, says the Lord, who does these things' that have been known for ages.’

James called on the authority of the Old Testament prophets to support what Peter had said and what James himself was about to recommend. Although the elders in Jerusalem had the authority to interpret the laws, they didn't presume to have the authority to change the Old Testament laws.

What is special about the "Gentiles who bear my name" that makes them different from the Gentiles who were pagan? When Moses was reviewing God's law with the Israelites, he explained what Gentile peoples themselves would recognize as evidence of bearing God's name. "The Lord will establish you as his holy people, as he promised you on oath, if you keep the commands of the Lord your God and walk in his ways. Then all the peoples on earth will see that you are called by the name of the Lord, and they will fear you." (Deut. 28:9-10) If Gentiles can recognize that keeping the commands of the Lord (as recorded by Moses) is evidence of bearing God's name, then wouldn't the "Gentiles who bear my name" also be keeping those same commands?

Acts 15:19-20 "It is my judgment, therefore, that we should not make it difficult for the Gentiles who are turning to God. Instead we should write to them, telling them to abstain from food polluted by idols, from sexual immorality, from the meat of strangled animals and from blood.

Of these four requirements listed by James, two were directly from the law of Moses and two were logical interpretations of the law of Moses added by the Jewish rabbis to guard the Torah. They all pertained specifically to Gentiles living in Israel:
abstain from food polluted by idols - Leviticus 17:8-9 "Say to them: 'Any Israelite or any alien living among them who offers a burnt offering or sacrifice and does not bring it to the entrance to the Tent of Meeting to sacrifice it to the LORD--that man must be cut off from his people.'" (To guard carefully against idolatry, this command was interpreted by the Jews to prohibit eating any meat that had been offered in a prohibited manner. In Rev. 2:14, 20 the words of Jesus show agreement with that interpretation.)
from sexual immorality - Leviticus 18:6-26 lists a wide range of sexually immoral activities and ends with, “The native-born and the aliens living among you must not do any of these detestable things,”
from the meat of strangled animals - Leviticus 17:13,15 "'Any Israelite or any alien living among you who hunts any animal or bird that may be eaten must drain out the blood and cover it with earth,
"'Anyone, whether native-born or alien, who eats anything found dead or torn by wild animals must wash his clothes and bathe with water, and he will be ceremonially unclean till evening; then he will be clean." (These were interpreted by the Jews to prohibit eating the meat of strangled animals.)
and from blood - Leviticus 17:10 "'Any Israelite or any alien living among them who eats any blood--I will set my face against that person who eats blood and will cut him off from his people."

Rather than canceling or withdrawing these Old Testament regulations, James and the apostles actually extended the scope of these regulations by applying them to Gentile believers living outside the land of Israel.

Why did James choose just these four regulations? The Jews considered all Gentiles to be idolaters, and idolatry was considered to be one of the worst sins. If the Gentile believers were not going to be required to go through traditional process and rituals for full conversion to Judaism, they would probably still be regarded as Gentile idolaters. Something was needed to make sure that these Gentile converts had separated themselves completely from idolatry. Each of the four requirements suggested by James was directly related to some aspect of pagan temple worship.

There certainly would have been more debate regarding those guidelines if the apostles had actually intended to exempt the Gentile believers from the entire law of Moses and replace it with only four guidelines for Christian behavior. Surely they would not have exempted the Gentiles from "Love the Lord your God with all your heart and with all your soul and with all your strength" (Deut. 6:5) and "Love your neighbor as yourself" (Lev. 19:18) which Jesus endorsed as the greatest of commandments. Also, Peter had just finished saying (twice) that God did not differentiate between the Gentile believers and the Jewish believers, so we could expect that Peter (along with Paul) would have opposed any decision that created a permanent distinction between the two groups of Christians.

Among Christians today it is recognized that the four requirements James listed for Gentile believers do not comprise a complete guide for Christian behavior. Every church bases its discipleship program for new believers on a much broader foundation. The apostles also expected Gentile converts to receive additional training, and James specifically mentions the teachings of Moses as the foundation of discipleship training for Gentile Christians. Paul also recommended the writings of Moses for instructing both Jewish and Gentile believers (1 Tim 4:13; 2 Tim 3:16).

Acts 15:21 For Moses has been preached in every city from the earliest times and is read in the synagogues on every Sabbath."

James knew that the Gentile converts were already being instructed to follow the Torah as they met with the Christian believers each Sabbath.

Acts 15:22-29 Then the apostles and elders, with the whole church, decided to choose some of their own men and send them to Antioch with Paul and Barnabas. They chose Judas (called Barsabbas) and Silas, two men who were leaders among the brothers. With them they sent the following letter:
The apostles and elders, your brothers, To the Gentile believers in Antioch, Syria and Cilicia: Greetings. We have heard that some went out from us without our authorization and disturbed you, troubling your minds by what they said. So we all agreed to choose some men and send them to you with our dear friends Barnabas and Paul-- men who have risked their lives for the name of our Lord Jesus Christ. Therefore we are sending Judas and Silas to confirm by word of mouth what we are writing. It seemed good to the Holy Spirit and to us not to burden you with anything beyond the following requirements: You are to abstain from food sacrificed to idols, from blood, from the meat of strangled animals and from sexual immorality. You will do well to avoid these things. Farewell.

The phrase "It seemed good to the Holy Spirit" refers to the precedent that was set by God when the Holy Spirit fell on the devout but uncircumcised Gentiles of Cornelius’s household (Acts 10). Both Peter and James referred to that incident while explaining the reasons for their recommendations.

To avoid any misunderstanding, the elders from Jerusalem sent a delegation to Antioch to deliver the letter. Christians today would be more likely to understand the intent of the apostles’ letter if it was explained to them by a delegation of Torah-observant believers like the men who delivered the letter to Antioch.

Why did the apostles and elders refer to the the four requirements as a burden? Probably because they included two regulations from the extra requirements that the rabbis had added to the law of Moses.

Notice that the apostles' letter to Antioch does not refer at all to salvation or to any requirements for being saved. Evidently the consensus of the elders and apostles was that the Gentile believers were already accepted as members of God's covenant by faith in Jesus.

Acts 15:30-35 The men were sent off and went down to Antioch, where they gathered the church together and delivered the letter. The people read it and were glad for its encouraging message. Judas and Silas, who themselves were prophets, said much to encourage and strengthen the brothers. After spending some time there, they were sent off by the brothers with the blessing of peace

Vierailija

Unfortunately, my messages seem to be cut short but I think you get the message: it's not at all important to ponder how christian beliefs have changed during this age of ignorism. The real question lies in the mystery of judaism and how it has maintained it's vigor and reliability during the last two thousands years, all the time struggling with evergrowing misrepresentation and increasingly vile accusations. All the persecution, all the hunt has not been able to change the one and only true religion. There is something for you all to consider. Life is not a joke, religion is not a joke. These are NOT things of negotiation: there are things that can be considered true and things that must be considered untrue. Don't be fooled by your emotions or your animal like instincts: not everything can be learned or understood by the feeble mind of a man. Grow to accept it and you'll be richly rewarded.

Vierailija

Paljon tekstiä mutta kaatuu esim. siihen, että henkilö joka ei ole kristinuskoinen esitetään kristinuskoisena. U-rantu hakee tietonsa samasta lähteestä kuin kristinusko:

Kuva, katsoo ”descending passage”:

Urantu-kirja: " Suuren pyramidin kalteva sisäänkäynti osoitti suoraan Pohjantähteä. Mä en tiedä mitä tässä on tapahtunut. Sen jälkeen kun lähetin viestin, niin tää sivu meni tällaiseksi. Johtuu kai liiasta uskonnollisesta paskasta mitä tähän on syötetty. "

U-BOOCK
Voimallinen Sanansaattaja oli kokenut eloonjäämisen ajallisuuden universumien ensimmäisen järjestelmäkapinan, ja tästä syystä hän seisoi Urantian Arkkienkelineuvoston lavuaarin edessä pidellen kourassaan Salvingtonin Gabrieliaan.

Pikku-Kalle sattui paikalle ja asettui mustiin pukeutuneen, kaljupäisen Voimallinen Sanansaattajan vierelle. Hän yritti yltää pissilaarin reunalle mikä tuotti vaikeuksia koska se oli sijoitettu liian korkealle. Tästä hermostuneena Voimallinen Sanansaattaja sanoi: " Ei tuommosesta tule mitään, sohit kuses vielä minun päälle. Sinun pitää kasvaa ennenkuin tulet miesten puolelle. Ota nappulas ja mene vessan taakse kuselle!".

Kalle päätti noudattaa neuvoa, mutta vessan ovella hän pysähtyi ja hihkaisi Voimalliselle Sanansaattajalle: " Hyvähän se sinun on sanoa, kun et tiedä pidätkö mulukustas tai päästäsi kiinni kun kuset. "

[ Kirjoitettu U-rantuun Arkkienkelineuvoston lavuaarin seinällä olevaan muistioon Voimallisen Sanansaattajan toimesta. Sinetöity ja näin todettu pyhäksi iskemällä Voimallisen Sanansaattajan Salvingtonin Gabrielilla muistiota kolmesti. ]

Vierailija

Nyt olemme päässet keskiajan kynnykselle. Euroopan pimeinä vuosina kristinusko muuttui taas melkoisesti, eikä aina valttamatta edukseen. Kirkon asema yhteiskunnassa voimistui entisestään.

Tästä kertoo seuraava Urantia-kirjan pätkämme!

4. EUROOPAN PIMEÄT VUOSISADAT

Yhteiskunnan lisäkkeenä ja politiikan liittolaisena kirkko oli tuomittu olemaan mukana Euroopan niin kutsuttujen ”pimeiden vuosisatojen” älyllisessä ja hengellisessä alennustilassa. Tuona aikana uskonnosta tuli yhä enemmän luostarielämän, asketismin ja lakimaisuuden kaltaista. Hengellisessä mielessä kristinusko oli talvihorroksessa. Koko mainitun ajanjakson ajan tämän uinuvan ja maallistuneen uskonnon rinnalla esiintyi katkeamaton mystisismin virta, mielikuvituksellista hengellistä kokemista, joka läheni epätodellisuutta ja oli filosofisessa mielessä sukua panteismille.

Näiden pimeyden ja epätoivon vuosisatojen kuluessa uskonnosta tuli taas itse asiassa välittäjäkeskeistä. Yksilö miltei katosi kaiken varjollaan peittävän kirkollisen arvovallan, tradition ja sanelun alle. Uusi hengellinen uhkatekijä muodostui siitä, että luotiin kokonainen tähtitaivaallinen ”pyhimyksiä”, joilla oletettiin olevan jumalallisissa hoveissa erityistä vaikutusvaltaa ja jotka, jos heille esitettiin riittävän voimakas vetoomus, kykenisivät sen vuoksi puhumaan Jumalten edessä ihmisen puolesta.

Mutta kristinusko oli jo niin suuressa määrin sosiaalistunutta ja pakanallistunutta, että vaikka se oli kyvytön torjumaan näköpiirissä olleita pimeitä vuosisatoja, se oli kuitenkin sitä paremmin valmistautunut selviytymään tästä pitkästä moraalisen pimeyden ja hengellisen pysähtyneisyyden kaudesta. Ja se selviytyi tästä läntisen sivilisaation pitkästä yöstä, ja renessanssin sarastaessa se toimi yhä moraalisena vaikuttajana maailmassa. Pimeiden vuosisatojen väistymistä seurannut kristinuskon tervehtyminen johti lukuisten kristillisille opetuksille perustuvien lahkojen ilmaantumiseen, uskonkäsitysten, jotka soveltuivat erityistyyppistä älyllisyyttä, tunne-elämää ja hengellisyyttä edustaville ihmispersoonallisuuksille. Ja monet näistä kristillisistä erityisryhmistä tai uskonnollisista perhekunnista ovat tämän esityksen laatimishetkellä edelleenkin olemassa.

Kristinuskossa tulee esille historia, joka kertoo, miten se sai alkunsa Jeesuksen uskonnon tahattomasta muuntumisesta uskonnoksi Jeesuksesta. Sen lisäksi se tuo esille historian, joka kertoo, miten sitä kohtasi hellenisoituminen, pakanallistuminen, maallistuminen, laitostuminen, älyllinen alennustila, hengellinen rappio, moraalinen talvihorros, sammumisen uhka, sittemmin tapahtunut elpyminen, pirstoutuminen ja lähempänä meidän aikaamme tapahtunut suhteellinen tervehtyminen. Tällainen menneisyyden kartoitus osoittaa, että kristinuskoon sisältyy myötäsyntyistä elinvoimaa ja että sen omaamat toipumiseen tarvittavat voimavarat ovat valtavat. Ja tämä sama kristinusko vaikuttaa nyt sivistyneessä länsimaisten kansojen maailmassa ja seisoo kasvotusten sellaisen olemassaolotaistelun kanssa, joka on jopa pahaenteisempi kuin ne monivaiheiset kriisit, jotka luonnehtivat sen menneisyydessä käymiä taisteluja ylivallasta.

Uskonnolla on nyt haasteenaan uuden ajan tieteelliset ajatusmaailmat ja materialistiset tendenssit. Jeesuksen uskonto tulee tässä maallisen ja hengellisen välillä käytävässä jättiläismäisessä taistelussa saavuttamaan lopulta riemuvoiton.

LAATIJA: Keskiv. komissio

Näin se totisesti on! aamen AAMEN!

Uusimmat

Suosituimmat