Luomiskertomus on tiedettä USA:ssa!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Raa ... on+tiedettä+uudessa+museossa+Yhdysvalloissa/1135226570605?ref=rss

Jaahas, linnki ei toimi ä-kirjaimen takia, no koko juttu Hesarissa:

"Raamatun luomiskertomus on tiedettä uudessa museossa Yhdysvalloissa

Petersburg. Kun 600 vuoden ikään ehtinyt vanhurskas Nooa oli arkissaan lähisukulaistensa, hevosten, lintujen ja dinosaurusten kanssa, raivokkaat vesimassat röykyttivät maapalloa ja kourusivat mennessään muun muassa Grand Canyon -rotkon.

Kaikki tapahtui noin 4 400 vuotta sitten, sellaiset 1 600 vuotta maailman luomisen jälkeen. Luomistapahtuma tunnetusti antoi meille esivanhempamme Aatamin ja Eevan, jotka pilasivat kaiken synneillään ja joiden vuoksi lempeistä, Eedenin puutarhassa kasveja popsineista, dinosauruksista tuli ihmisten vihollisia.

Näin uskoo ja opettaa amerikkalainen Creation Museum, toukokuun lopulla avattava, 20 miljoonaa euroa maksanut 5 600 neliömetrin kokoinen luomismuseo Kentuckyn osavaltion Petersburgissa. Sen päätehtävä on todistaa luomiskertomuksen historiallisuus ja osoittaa kehitysoppi "konkurssikypsäksi" huuhaaksi.

Museon rakennuttanut Answers in Genesis -järjestö eli AiG odottaa "varovasti arvioiden" noin 250 000 kävijää vuodessa, sanoo järjestön perustajajäsen Mark Looy.

Museohankkeen isä ja AiG:n johtaja, australialainen Ken Ham, sanoo, että kreationismin eli luomisopin puolustamista tarvitaan tänään, kun Raamattu ja etenkin sen alku, Ensimmäinen Mooseksen kirja eli Genesis ovat "hyökkäyksen kohteina".

"Tässä historian vaiheessa on paljon voimia, jotka yrittävät kyseenalaistaa Raamatun. Tällä museolla halutaan puolustaa kristinuskoa."

Yhdessä lukuisista näyttelysaleista yleisö saa istua huikeassa multimediateatterissa katsomassa vedenpaisumuksen vaiheita.

Dramaattista tarinaa tehostetaan tuolien tärinällä, suihkuavalla vedellä ja tuulenpuuskilla. Museon suunnittelutöitä johtaa Universal Studios -elokuvahuvipuiston Tappajahai-näyttelyn arkkitehti Patrick Marsh.

Heti museon aulassa vierailija näkee, kuinka ennen syntiinlankeemusta lapset ja dinosaurukset elivät sulassa solussa. "Me uskomme, että dinosaurukset ja ihmiset elivät yhtä aikaa. Suurin osa tiedemuseoistahan käyttää dinosauruksia evoluutioteorian perustelemiseen", Looy kertoo.

Maallinen tiede toteaa dinosaurusten kuolleen sukupuuttoon ehkä 65 miljoonaa vuotta sitten ja lajien kehittyneen verkkaisen evoluutioprosessin myötä. Nykyihminen tuli kuvioihin varsin myöhään, ehkä noin 200 000 vuotta sitten.

AiG:n hanketta on jo ennen avaamistaan pilkattu "Kiviset ja Soraset" -museoksi. Yhden Ken Hamin lainaaman blogikommentin mukaan Disneyn huvipuistot ovat rehellisempiä, koska ne eivät väitä satujaan tosiksi.

Kaikki kritiikki ei ole ollut lempeää vitsailua. Tietokirjailija Chris Hedges toteaa tuoreessa "Amerikan fasistit" -teoksessaan, että AiG:n museo on osa Yhdysvaltain vaaralliseksi muuttuneen kristityn oikeiston "sotaa totuutta vastaan".

"He pumppaavat ulos itse julkaisemiaan artikkeleita tarjotakseen 'todistusaineistoa' siitä, että homoseksuaalisuus voidaan parantaa, ilmastonmuutos on myytti, abortti voi aiheuttaa rintasyöpää – – nämä pseudotieteet uivat julkiseen keskusteluun, ja niitä levittää hermostunut media, joka yrittää antaa joka argumentille kaksi näkökulmaa."

Ken Hamin mielestä kristinuskon avoimesta pilkkaamisesta on tullut muotia Yhdysvalloissa. Entinen biologian opettaja sanoo, ettei häntä huoleta negatiivinen kirjoittelu, koska evoluution puolustajat eivät usein perustele argumenttejaan mitenkään.

AiG puolestaan on palkannut riveihinsä tiedemiehiä perustelemaan luomiskertomuksen tieteellisyyttä. Yksi heistä on astrofyysikan tohtori Jason Lisle, joka väitteli Coloradon yliopistosta.

Lislen mukaan maallisilta tiedemiehiltä puuttuu rohkeus lähteä testaamaan Raamatun sanoman todenperäisyyttä. Hän, Looy ja Ham sanovat, että Yhdysvalloissa kaikki aivopestään evoluutio-opin sokeaan uskoon, eikä ihmisille anneta vapautta kyseenalaistaa kouluopetusta.

Vaikka kouluissa opetetaan evoluutiota, amerikkalaisista lähes puolet ilmoittaa kyselyissä uskovansa Raamatun versioon maailmankaikkeuden synnystä. Raamatun lukeminen ja kirkossakäynti ovat hyvin yleistä, mutta siitä huolimatta AiG:n mukaan Yhdysvallat on "entistä enemmän kristinuskon vastainen maa".

AiG:n mielestä evoluutio ei pysty vastaamaan siihen, mistä kaikki alkoi. Museossa on esitteillä kaksi tutkijavahanukkea – toinen kreationisti ja toinen darwinisti – jotka tarkkailevat vierekkäin dinosaurusten luita.

"Meillä on kaikilla edessämme samat tosiasiat, mutta teemme niiden pohjalta eri tulkinnat", Mark Looy sanoo."

Sivut

Kommentit (32)

Vierailija

Molemmat eli tiede ja uskonnot ovat omalla tavallaan oikeassa, ja omalla tavallaan väärässä.

Ei ole olemassa ULKOPUOLISTA Jumalaa ja näin uskonnon edustajat ovat väärässä.

Ei evoluutio sulje pois totuutta siitä että me itse olemme osa luojaa ja olemme itse olleet mukana luomassa tämänkin kertaista maailmankaikkeutta, niin että heitimme itse noppaa energiakeskittymillä, jotka olimme itse saaneet aikaiseksi ajatuksemme voimalla saman tiheyden omaavasta energiasta.

Jos nimittäin pystymme ajatuksemme voimalla käpertämään itsemme kippuralle sikiöasentoon, niin kyllähän me hän aina kykenemme ajatuksemme voimalla luomaan uuteen maailmankaikkeuteen vaadittavat "nopat", joista ajan kanssa evoluutioteorian mukaisesti syntyy elämää.

savior

;):)

Vierailija

Onkohan tämä se sama "museo" johon haluttiin tämä yksisilmäinen kissa evoluution vastaisena todisteena?

Älykkään suunnittelun todisteena tämä ei ainakaan käy.

Juoni
Seuraa 
Viestejä1461
Liittynyt20.10.2005

Kuten tuossa HS:n artikkelissakin mainittiin, on medialla todella suuri osuus tällaisen huuhaa-tieteilyn levittämisessä:
Kaikesta kun pitää väkisinkin löytää kaksi puolta ja täysin selviin faktoihinkin (evoluutio, ilmastonmuutos) pitää aina saada joku helvetin "toisinajattelija", joka yleensä lähinnä ehtimiseen joko tulkitsee kaiken päin helvettiä tai vain yksinkertaisesti valehtelee minkä ehtii.

Näin tavalliselle ääriryhmiin lukeutumattomalle ihmisellekin syntyy todella helposti epävarma olo siitä mikä oikeastaan on totta, vaikka asiantuntijapiireissä (tiedeyhteisössä) asiasta ei olisi pienintäkään epäselvyyttä.
Näin noidankehä on valmis ja kun soppaan lisätään vielä nykyinen yli-individualistinen, jokaisen "omaa ajattelua" korostava yhteiskunta, niin kaiken maailman hulluimmatkin salaliittoteoriat ja muu asioiden vääristely (ID) saavat lisää jalansijaa.
"Ku, ei niinku kaikkee virallist totuutta pidä heti uskoo."

Vierailija
Nurmipora
Onkohan tämä se sama "museo" johon haluttiin tämä yksisilmäinen kissa evoluution vastaisena todisteena?

Älykkään suunnittelun todisteena tämä ei ainakaan käy.


Eikö se nyt olekaan todiste evoluutiosta?

Vierailija
Juoni
"Ku, ei niinku kaikkee virallist totuutta pidä heti uskoo."

Tota lausetta on varmaan käytetty natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa ja kommunistisessa Kiinassa. Ai niin siellä ne toisinajattelijat...

Vierailija
teijoster
Nurmipora
Onkohan tämä se sama "museo" johon haluttiin tämä yksisilmäinen kissa evoluution vastaisena todisteena?

Älykkään suunnittelun todisteena tämä ei ainakaan käy.


Eikö se nyt olekaan todiste evoluutiosta?

Takuulla enemmän, kuin sitä vastaan. Mutta miksi se halutaan Flintstones-museoon?

asdf
Seuraa 
Viestejä11069
Liittynyt16.3.2005
Hannibal the kannibal
GO komukka home and fuck your mama !!!

Hienoa Bushman! Ilmeisesti jokaisen, joka väittää, että lajit ovat kehittyneet evoluutioksi kutsutun menetelmän mukaisesti on komukka [pari irvistävää hymiötä] ja hänen pitäisi mennä kotiinsa harrastamaan sukupuolinussintaa äitinsä kanssa.

Oletko koskaan ajatellut, että USAkin on vain valtio, josta tulee kaikenlaista? Paljon hyvää, mutta myös paljon kaikelaista idioottimaista, kuten luomisen opettamista tieteenä. Vaikka kuinka paljon USAsta tykkäisit, on sinulla silti oma tahtosi ja mielipiteesi, joidenka mukaan voit arvostella asioita. Sinun ei ole pakko puolustaa kaikkea älyttömyyttä pelkästään sen takia, että se on kotoisin Yhdysvalloista.

Vierailija
asdf
Hannibal the kannibal
GO komukka home and fuck your mama !!!

Hienoa Bushman! Ilmeisesti jokaisen, joka väittää, että lajit ovat kehittyneet evoluutioksi kutsutun menetelmän mukaisesti on komukka [pari irvistävää hymiötä] ja hänen pitäisi mennä kotiinsa harrastamaan sukupuolinussintaa äitinsä kanssa.

Oletko koskaan ajatellut, että USAkin on vain valtio, josta tulee kaikenlaista? Paljon hyvää, mutta myös paljon kaikelaista idioottimaista, kuten luomisen opettamista tieteenä. Vaikka kuinka paljon USAsta tykkäisit, on sinulla silti oma tahtosi ja mielipiteesi, joidenka mukaan voit arvostella asioita. Sinun ei ole pakko puolustaa kaikkea älyttömyyttä pelkästään sen takia, että se on kotoisin Yhdysvalloista.[/quote

"Hannibal vastaa" -----------------------------------------------------

KIELTÄMÄTTÄ sanoin hieman karheasti, tarkoitin että nämä stallarit
löytävät Amerikanvastaisuudelleen todisteita vaikka mistä !
USA:ssa ne sentää kerrotaan,oppi-isiensä maissa ei, muistakaapa
Lysenkolaisuus neukuissa !

JuurikinNiin
Seuraa 
Viestejä1887
Liittynyt4.3.2007

Ajatelkaas, kaikki haisevat ääliöhipit ja puunhalaajat lienevät esikuvansa ottaneet mistä?

No tietysti san Fransiscosta?

Sieltähän se uusKOMUKKA -ajattelu lienee lähtöisin.

Sinällään sairasta opettaa luomiskertomusta tieteenä, tai no kyllähän se johonkin historialliseen kontekstiin voisi ehkä asettua. Mutta ei kelpaa selityksenä maailmankaikkeuden syntyyn, todisteiden valossa, tai ehkäpä niiden PUUTTEESTA!

Suomen uusriistokapitalismin pääjehu on Sauli Niinistö. -Pirta-

Vierailija

Hohhoijakkaa. Ei tässäkään ole kyse yhtään mistään sen kummemmasta kuin Jenkkilän naurettavan liioittelevasta sananvapaudesta.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Hesarissa oli myös vastaavassa jutussa kuva Jeesuksesta ratsastamalla dinosauruksella. Napattu jostain jenkkikretskujen internetsivuilta.

Kas kun KAIKKI eläimet tulivat Nooan arkista joskus muutama tuhat vuotta sitten dinot mukaanlukien niin niitä oli jäljellä vielä Jeesuksen aikaan, joten tuollainen skenaario on hyvin mahdollinen.

Miksiköhän raamatussa ei mainita dinoja?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija
Aweb
Hesarissa oli myös vastaavassa jutussa kuva Jeesuksesta ratsastamalla dinosauruksella. Napattu jostain jenkkikretskujen internetsivuilta.

Kas kun KAIKKI eläimet tulivat Nooan arkista joskus muutama tuhat vuotta sitten dinot mukaanlukien niin niitä oli jäljellä vielä Jeesuksen aikaan, joten tuollainen skenaario on hyvin mahdollinen.

Miksiköhän raamatussa ei mainita dinoja?

Eihän siellä mainita pöllöjäkää saati pingviinejä, minkkejä, ahmoja jne.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat