Niimpäniin ...

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen täällä aika monen huomannut puolustavan Israelia ja samalla näitä USA:n hallinon juutalaisia haukkoja, joiden vastuut näköjään on aika epäselvät ...

Itseä on aina ihmetyttänyt se, että vaikka Bush väittää olevansa kristitty ja oikea uskovainen, niin se silti sulkee silmänsä niiltä vääryyksiltä ja etnisiltä puhdistuksilta, mitä tehdään Palestiinassa nimenomaan kristittyjä vastaan.

Esim. kun Palestiinassa tehdään isku jotain juutalaista siirtokuntaa tai sotilaita vastaan, niin Israel tuhoaa talon mistä isku lähti liikkeelle, riippumatta siitä kuka iskun teki tai talon omistaa.
Tätä käyttää hyväksi nimenomaan ääri-islamilaiset järjestöt, ne suorittaa iskuja kristittyjen kodeista ja taloista käsin.
Käytännössä talojen omistajat ja asukkaat ei kykene mitenkään estämään näiden terroristein toimintaa, lopputulos on se että Israelin armeija tuhoaa kristityjen asuntoja melkeimpä systemaattisesti.
Eli alueella on menossa etninen puhdistus, jossa juutalaiset tuhoaa kristittyjen talot ja tilalle muuttaa palestiinalaisia muslimeja, joiden kannattajat on näitä ääriryhmien edustajia.
Israel on käytännössä itse luonut etnisesti melkein puhtaita muslimikyliä naapureikseen, eikä kukaan puhu asiasta.

Ilmeisesti molemmat osapuolet on jo hyväksyneet vuosia sitten sen tosiasian, että osa Palestiinasta liitetään Israeliin, muslimit raivaavat vain tilaa omille kannattajilleen karkottamlla vuorostaan kristityt alueelta, Israelin armeijan avulla.
Tämä näkyy käytännön politiikassa, Hamas on noussut suurimmaksi puolueeksi ja PLO joka on ei uskonnollinen ryhmä on menettämässä asemansa lopullisesti, koska alueella ei enää asu kristittyjä.

Miten on mahdollista, ettei ykskään kirkoista ota kantaa tämän periaattessa vanhimman kristillisen yhteisön tuhoamisesta kristllisen kirkon syntymäsijoilla.
Onko Juutalaisten asema niin pyhä, että kirkon oma alkuperäinen asema jopa voidaan romuttaa.

Hyväksyn kyllä sen, että Israel liittää itseensä lisää alueita, mutta sen pitää ottaa alueen kristityt asukkaat myös oman valtionsa asukkaiksi, eikä karkoittaa niitä alueelta.

Kommentit (12)

Vierailija
Lapin Mies

Mielenkiintoista. En ole kuullutkaan. Löytyisikö lähteitä? Siis noista Israelin kristityistä ja heidän demografiastaan ja Israelin suorittamista kotien tuhoamisesta jne. Eritoten tämä kylien muuttuminen kristillis-islamilaisista islamilaisiksi olisi kiinnostava aihe.

Vierailija
siouxeyesighed legion

Israelin armeija on jo vuosikymmeniä tuhonnut taloja, joista sitä vastaan isketään tai oletetaan että isketään.
Se on myös ilmoittanut toimivansa vastaisuudessakin näin.

Mutta kuka idiootti oikein enää uskoo, että terroristit iskee omsita kodeista käsin, ei ne niin tyhmiä ole.

Lähteitä en nyt tähän hätään muista, mutta kyllä sitä pikkuhiljaa tietoa tihkuu kun osaa lukea "rivien välistä" ...
Palestiina ja Libanon on alueita joissa on aina asunut huomattavsti myös kristittyjä, PLO on aina tiedostanut tämän ja siksi se on järjestönä ei uskonnollinen, eli siihen voi kuulua kaikki.
Hamas taas on puhtaasti muslimien juttu ja käy pyhää sota muslimien puolesta.

Luitko tämän päivän lehdet, ainakin Lapin Kansassa oli juttu, jossa mainittiin että Etelä-libanoni kirstittyjen kirkot on korjattu Gatarin lahjoittamilla varoilla, eli muslimit osaa tehdä myös PR työtä.
Kaivoa ja vesijohtoja ne ei korjanneet ( Gatar ), mutta kirkon kyllä ...

Eli rivein välistä sitä tietoa saa, kun malttaa lukea ja miettiä ...

Toope
Seuraa 
Viestejä23162
Liittynyt23.7.2006

Ei lapin mies tuollaiselle roskalle mitään lähteitä pystykään esittämään.

Jätkä ei taaskaan tiedä mistä puhuu.

Jos Israel saisi valita, se haluaisi kristittyjä naapureikseen muslimien tilalle. Palestiinalaiset tai libanonilaiset kristityt ovat yleensä olleet valmiimpia hyväksymään Israelin, eivätkä ole yhtä taipuvaisia sotaan ja terrorismiin kuin muslimit. Tämä on asia, jonka lapin mieskin huomaisi, jos viitsisi vähänkin perehtyä tapahtumiin.

Palestiinalaisalueilta on muuttanut valtavasti kristittyjä pois, se pitää paikkansa. Tämä kuitenkin johtuu kiihkoislamilaisuuden noususta palestiinalaisalueilla. Hamasin ja Jihadin kannattajat ahdistelevat palestiinalaiskristittyjä, jotka puolestaan muuttavat Eurooppaan ja pohjois-Amerikkaan. Asia ei juurikaan liity Israeliin.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Se, että Libanon on osittain kristillinen maa ja että terroristit eivät iske omista kodeistaa ei vielä riitä minulle siihen, että rivien välistä voisi lukea tapahtuneen etnistä puhdistusta.

Vierailija
Toope
siouxeyesighed legion
Mielenkiintoista. En ole kuullutkaan. Löytyisikö lähteitä? Siis noista Israelin kristityistä ja heidän demografiastaan ja Israelin suorittamista kotien tuhoamisesta jne. Eritoten tämä kylien muuttuminen kristillis-islamilaisista islamilaisiksi olisi kiinnostava aihe.

Ei lapin mies tuollaiselle roskalle mitään lähteitä pystykään esittämään.

Jätkä ei taaskaan tiedä mistä puhuu.

Jos Israel saisi valita, se haluaisi kristittyjä naapureikseen muslimien tilalle. Palestiinalaiset tai libanonilaiset kristityt ovat yleensä olleet valmiimpia hyväksymään Israelin, eivätkä ole yhtä taipuvaisia sotaan ja terrorismiin kuin muslimit. Tämä on asia, jonka lapin mieskin huomaisi, jos viitsisi vähänkin perehtyä tapahtumiin.

Palestiinalaisalueilta on muuttanut valtavasti kristittyjä pois, se pitää paikkansa. Tämä kuitenkin johtuu kiihkoislamilaisuuden noususta palestiinalaisalueilla. Hamasin ja Jihadin kannattajat ahdistelevat palestiinalaiskristittyjä, jotka puolestaan muuttavat Eurooppaan ja pohjois-Amerikkaan. Asia ei juurikaan liity Israeliin.

Palstalle tasi tulla taasen yksi uskovainen, joka kohta tietenkin alkaa kertoa tarinaa luvatusta kansasta, joka ei itse ole syyllinen yhtään mihinkään ...

Mutta jos hän kykenisi esittämään joitakin lähteitä... olisihan tämä mielenkiintoinen strategia, jossa Israel mekaanisesti toteuttaisi islamistien ohjaamaa uskonnollista puhdistusta (etninen ei mielestäni ollut itseasiassa kovin hyvä termi tähän yhteyteen).
Hänen lähteensä kuitenkin kuulostavat salaliittoteoreetikkojen tai yhden totuuden keksijöiden jutuilta. Siis ei millään pahalla, mutta yleensä vain sivistymättömät, aihetta tuntemattomat henkilöt ovat kykeneväisiä tulkitsemaan uutiset jotakin yksittäistä, salattua, epätodennäköistä ja varsinaisesti koskaan missään uutisoimatonta päämäärällistä toimintaa toteuttaviksi - lukuunottamatta sitten salaliittoteoreetikkoja, jotka yleensä tuntevat aihettaan hyvinkin, mutta joilla vain on tapana löytää salaliittoja kaikkialta.

Toope
Seuraa 
Viestejä23162
Liittynyt23.7.2006
Lapin Mies
Palstalle tasi tulla taasen yksi uskovainen, joka kohta tietenkin alkaa kertoa tarinaa luvatusta kansasta, joka ei itse ole syyllinen yhtään mihinkään ...

Lisää täysin idioottimaisia kommentteja.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
siouxeyesighed legion
Toope
siouxeyesighed legion
Mielenkiintoista. En ole kuullutkaan. Löytyisikö lähteitä? Siis noista Israelin kristityistä ja heidän demografiastaan ja Israelin suorittamista kotien tuhoamisesta jne. Eritoten tämä kylien muuttuminen kristillis-islamilaisista islamilaisiksi olisi kiinnostava aihe.

Ei lapin mies tuollaiselle roskalle mitään lähteitä pystykään esittämään.

Jätkä ei taaskaan tiedä mistä puhuu.

Jos Israel saisi valita, se haluaisi kristittyjä naapureikseen muslimien tilalle. Palestiinalaiset tai libanonilaiset kristityt ovat yleensä olleet valmiimpia hyväksymään Israelin, eivätkä ole yhtä taipuvaisia sotaan ja terrorismiin kuin muslimit. Tämä on asia, jonka lapin mieskin huomaisi, jos viitsisi vähänkin perehtyä tapahtumiin.

Palestiinalaisalueilta on muuttanut valtavasti kristittyjä pois, se pitää paikkansa. Tämä kuitenkin johtuu kiihkoislamilaisuuden noususta palestiinalaisalueilla. Hamasin ja Jihadin kannattajat ahdistelevat palestiinalaiskristittyjä, jotka puolestaan muuttavat Eurooppaan ja pohjois-Amerikkaan. Asia ei juurikaan liity Israeliin.

Mutta jos hän kykenisi esittämään joitakin lähteitä... olisihan tämä mielenkiintoinen strategia, jossa Israel mekaanisesti toteuttaisi islamistien ohjaamaa uskonnollista puhdistusta (etninen ei mielestäni ollut itseasiassa kovin hyvä termi tähän yhteyteen).
Hänen lähteensä kuitenkin kuulostavat salaliittoteoreetikkojen tai yhden totuuden keksijöiden jutuilta. Siis ei millään pahalla, mutta yleensä vain sivistymättömät, aihetta tuntemattomat henkilöt ovat kykeneväisiä tulkitsemaan uutiset jotakin yksittäistä, salattua, epätodennäköistä ja varsinaisesti koskaan missään uutisoimatonta päämäärällistä toimintaa toteuttaviksi - lukuunottamatta sitten salaliittoteoreetikkoja, jotka yleensä tuntevat aihettaan hyvinkin, mutta joilla vain on tapana löytää salaliittoja kaikkialta.

No en muista lähteitä, mutta näin asia kumminkin on ...
Tosin jos lähteinä faktoina otetaan median jutut ja väitteet, niin totuus kyllä katoaa ihan yhtä kauas.
Israelin armeijan toiminnasta taisi olla 4 D dokumentti, siinä nimenomaan kerrottiin siitä miten taistelualueilla siviileille käy ja miten käy nimenomaan niille siviileille, joilla ei ole tiedotusvälineiden tuomaa julkisuutta suojanaan.
ketäpä ne kristityt kiinnostaa muslimien asuttamasa maassa, kun syyttäisi pitäisi Israelia ...

Vierailija
Lapin Mies
Tosin jos lähteinä faktoina otetaan median jutut ja väitteet, niin totuus kyllä katoaa ihan yhtä kauas.

On toki totta, että meille tulevaan uutisointiin tulee suhtautua kriittisesti. Mutta se ei vielä riitä siihen, että ne olisivat hyvä lähde kertomaan juuri niiden väitteiden todenmukaisuudesta, joita ne eivät uutisoi.
Lapin Mies
Israelin armeijan toiminnasta taisi olla 4 D dokumentti

Sori, mutta tuo nyt ei ole hyvä lähde. 4D-"dokkarit" ovat sosialipornoa, joiden dokumentaarinen arvo on jossain nollan kieppeillä, ehkä jopa negatiivinen.

Vierailija
siouxeyesighed legion
Lapin Mies
Lapin Mies
Israelin armeijan toiminnasta taisi olla 4 D dokumentti

Sori, mutta tuo nyt ei ole hyvä lähde. 4D-"dokkarit" ovat sosialipornoa, joiden dokumentaarinen arvo on jossain nollan kieppeillä, ehkä jopa negatiivinen.

Tuo on kyllä totta, näihin dokumentteihin täytyy aina suhtautua jonkin verran kriittisesti.
Mutta kannattaa niitä silti katsoa, aina löytyy jotain ...

Vierailija
Toope
Lapin Mies
Palstalle tasi tulla taasen yksi uskovainen, joka kohta tietenkin alkaa kertoa tarinaa luvatusta kansasta, joka ei itse ole syyllinen yhtään mihinkään ...

Lisää täysin idioottimaisia kommentteja.

Olit siinä ihan oikeassa, että Palestiinasta on muuttaneet pois nimenomaan kristityt, muuttoliike lähentelee oikeastaan kansainvaellusta niiden kohdalla.
Mutta mikä on tämän muuttoliikeen todellinen syy, siitä olemme eri mieltä, enkä minä ole antamassa Israelille tästä "puhtaita papereita" ...

Israel tekee muslimeille "tilaa Palestiinaan" hajoittamalla kristittyjen asuntoja ja näin ollen karkoittamalla niitä.
Politiikka on ymmärrettävää, koska Israel tietää että jonain päivänä sen on joka tapauksessa hyväksyttävä muslimi naapurinsa, Arabien painostuksesta.
Kristityillä ei ole samanlaista suojelijaa, kuin on Arabeilla muut arabimaat, eikä myöskään kristitty USA suojele niitä, koska se on Israelin pääliittolainen.

Vierailija
Toope
Lapin Mies
Palstalle tasi tulla taasen yksi uskovainen, joka kohta tietenkin alkaa kertoa tarinaa luvatusta kansasta, joka ei itse ole syyllinen yhtään mihinkään ...

Lisää täysin idioottimaisia kommentteja.

Ehkä niinkin, joskus sitä sortuu liian helppoon ...

Uusimmat

Suosituimmat