EU: Rasismista rikos

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

YLE uutisoi.


EU hyväksyi rasismin vastaisen lain
Julkaistu 19.04.2007, klo 19.37 (päivitetty 19.04.2007, klo 21.45)

Euroopan unionin jäsenmaat ovat hyväksyneet uuden rasismin vastaisen lain. EU-maiden oikeus- ja sisäministerit pääsivät yksimielisyyteen lain sanamuodoista Luxemburgissa.

Lakiehdotuksen mukaan EU-maissa voidaan tuomita jopa kolmen vuoden vankeusrangaistus yllytyksestä vihaan tai väkivaltaan ihmisen tai ryhmän rodun, värin, uskonnon, syntyperän, kansallisuuden tai etnisen alkuperän perusteella.


Suosittelisin siis jatkossa varomaan sanojaan julkisissa viestimissä. Koskaan ei voi tietää, milloin raja ylittyy — milloin rakentava kritiikki ja keskustelu tulkitaan vihanlietsonnaksi ja ideologiseksi kiihkoksi. Vankeusrangaistus on melko vahva pelote pitämään suunsa kiinni.

Kukin maa saa esimerkiksi määritellä, mitä tarkoittaa yllytys vihaan tai väkivaltaan.

No tätä minä pelkäsinkin.

Jos yllytys väkivaltaan ei ole yllytystä väkivaltaan, vaan siitä tehdään tulkintakysymys, voi se tarkoittaa mitä vain. Samanlainen inflaatio on tapahtunut jo rasismi-sanan kohdalla, se kun ei käytännössä tarkoita enää mitään. Rasismi on täysin sisällötön, omia poliittisia näkemyksiä tukevaksi tulkittavissa oleva käsite. Joillekin se esimerkiksi on ihmisten omia tahattomia ennakkoluuloja (sosiaaliset konstruktiot), toisille sellaiseksi riittää tosiasioiden liian varomaton möläytteleminen (esim. mustien rikostilastot USA:ssa).

Monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvalla henkilöllä ei välttämättä tarvitse olla kuin huono päivä, niin viranomaisilla voi jo näyttää punaista. Mihinkään vainoharhaisuuteen ei tietystikään ole syytä, mutta arvelen, että tätä lakia saatetaan hyvinkin hyödyntää poliittisista syistä varsinkin äärivasemmiston keskuudessa. Alkaako poliisille sadella tutkintapyyntöjä ties minkälaisista toisinajattelijoista? Ovatko bloggaajat tulilinjalla?

Kannattaa kuitenkin huomata, että kyseessä ei ole mikään uusi laki. On meillä Suomessakin kansanryhmää vastaan kiihottaminen laissa kiellettyä, mutta ennen siitä ei ole uhannut kolmea vuotta vankeutta.

Tällainen laki kertoo siitä, että EU:ssa ollaan tosissaan aloittamassa yhtenäistä rintamaa rasismia vastaan. Hyvä niin. Mikä minua tosin huolestuttaa on se, miten tätä lakia saatetaan tulkita joissain poliittista korrektiutta ylläpitävissä jäsenmaissa. Meillä Suomessa se tuskin tulee olemaan ongelma, sillä onhan täällä parin vuoden sisällä alettu siirtyä jo paljon järkevämpään ja kriittisempään monikulttuurikeskusteluun.

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Aiheesta on jo blogattukin:

http://suomaliansanomat.blogspot.com/20 ... eussa.html

Ymmärrän että julkinen yllyttäminen väkivaltaan kielletään - myös internetissä - mutta mitä tarkoittaa "yllyttäminen rotuvihaan, joka kohdistuu ihmisen etniseen taustaan tai uskontoon"? Onko monikultturismin kritisoiminen sitä? Onko islamin kritisoiminen sitä? Miten tuo viime aikoina kovasti turvonut termi rasismi tarkkaan ottaen tänään määritellään? Onko monikultturisminvastaisuus vähän niinkuin takavuosien neuvostovastaisuus?
Vierailija

No sehän on hyvä, että islamistien aggressiiviset huutelut saadaan nyt kuriin. Todella kummallista, että näitä "vääräuskoisten" tappouhkauksia on suvaittu tähän saakka. Englannissa on jopa ollut kauppoja, missä myydään väkivaltaan kehottavien imaamien opetuskasetteja. Linnaan vaan moiset tyypit vastaisuudessa.

Vierailija

Raiskausaallollekin loppu nyt!
Raiskaus jo sellaisenaan on rangaistava teko, vielä raskauttavampaa ja etenkin rasistista on raiskata vain ja ainoastaan etnisesti suomalaista alkuperää olevia naisia!!!

Vierailija

[size=150:2sug3p7t]Laitetaan Raamattu sivuun mutta pidetään IO Käskyä [/size:2sug3p7t]
IO Käskyä on Alkuperäinen Raamattu.

Kun IO Käskyä on voimassa, Valtakunta ja Jumala ovat tuomareina. Vain Valtakunta ja Jumala tietää onko kukaan syntinen tai ei. Ihminen ei saa koskaan tuomita, vain Valtakunta ja Jumala saa tuomita. Jos esität syytöksen k.e. että suomalaiset ovat kaikki syntisiä, sinun on myös pystyttävä todistamaan se. Jos et pysty sitä todistamaan, sinut tuomitaan Suomalaisten, Valtakunnan ja Jumalan herjaamisesta.

Esittäkää syytöksenne ja todisteet suomalaisten syntisyydestä.

Vierailija

Eikö EU päättänyt myös, että holocaustin kieltämisestä tulisi myös rangaistavaksi. Jos näin on, niin miten sitten on armenialaisten kansanmurhan laita. Sitä kun turkkilaiset eivät hevin myönnä.

Vierailija

Eli pelkästään puheiden perusteella voidaan tuomita kolmeksi vuodeksi
vankilaan? Suomessa ei saa pahoinpitelystäkään aina vankeustuomiota.
Ei EU:lla ole oikeutta säädellä lakeja, jotka ovat ristiriidassa kansallisen
oikeuskäytännön ja tajun kanssa. Kaikki teinit nettikirjoittelijat
sitten vankilaan linnakundien seuraan. Eikö tuollainen laki ole ristiriidassa,
tai käytännössä kiellä sananvapauden? Aletaanko polttaa kirjoja..
Olen kurkkuani myöten täynnä EU:n "hyvää tarkoittaviin" lakeihin, jotka
ryssivät aikaisemmat järkevämmät säädökset. Eroaisipa edes yksi maa
EU:sta, edes yksi.. että näkisi sen olevan mahdollista.

Vierailija

EU:ssa pahinta on se, että he voivat tehdä lakiehdotuksia ja aloitteita,
joista kerrotaan kansalaisille myöhässä, eivätkä he voi koskaan vaikuttaa
niihin. Ei demokratia kansallisvaltioissa ihan tällaista ollut. Äänestäjillä oli
mahdollisuus edes teoriassa vaikuttaa asioihin. Kuka sanoikaan näin,
ymmärsi sananvapauden idean: " Olen eri mieltä kanssasi, mutta
puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa niin."

Vierailija

Hitto soikoon! Miksei EU voisi kehitellä yhtä ainoaa lakiesitystä, jossa käskettäisiin kaikkia maailman kansalaisia olemaan kilttejä toisilleen. Kansainvälinen halipäivä olis myös kiva juttu.
Ei tässä oo mitään järkeä enää...

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
Froggy
Hitto soikoon! Miksei EU voisi kehitellä yhtä ainoaa lakiesitystä, jossa käskettäisiin kaikkia maailman kansalaisia olemaan kilttejä toisilleen. Kansainvälinen halipäivä olis myös kiva juttu.
Ei tässä oo mitään järkeä enää...

Ei.

Ystävänpäiväkin pitäisi poistaa. Naurettavaa höpöhöpöä. Mä vihaan onnellisia ihmisiä.

Vierailija

MEHÄN annoimme ilman äänestystä lainkäyttövallan pois omasta
maasta hyväksyessämme EU:n perustuslain ! Sano nyt jatkossa
"neekeri" ja sinut raahataan Brusselin kellareihin tuomiolle !!!
Ählymit toki saavat jatkaa murhakiihotustaan, "rasismia" on puuttua
vieraiden kulttuureiden viehättäviin tapoihin .

Vierailija

Mielestäni EU on tällä uudella lailla ilmaissut paikkansa poliittisella kentällä. Se on syvällä vasemmalla. Sen poliittinen tulevaisuus on tiukasti vasemmistolaisten arvovalintojen ja teemojen ajama.

Miksi olen tätä mieltä on se, että nyt Euroopan poliittinen eliitti on lähtenyt näillä kaikenlaisilla paneeleillaan ja huippukokouksillaan siirtämään painoarvoa räikeästi ja hyvin puolueellisesti vasemmistolaisen monikulttuuri-ihanteen suuntaan. Minusta tämä on häkellyttävää. Tästä uudesta rasismilaista päätti juuri se sama paneeli, joka samassa kekustelussa harkitsi myös muun muassa hakaristien kieltämistä ja — kuten tulikin jo esille — kansanmurhien kieltämistä. Motiiviksi tähän paneeli ilmoitti ”lopullisen ratkaisun suvaitsemattomuuden ja xenofobian kitkemiseksi”.

Viimeistään tässä kohdassa ajattelevalla ihmisellä tulisi klikata.

Ilmeisesti unionin eliitti näkee Euroopan vakavimpana ongelmana ennakkoluuloista ja erilaisuuden pelosta johtuvan kitkan. Siksi tästä uudesta rasismilaista käytettiin nimitystä ”watered-down law”. Se oli siis lievennetty ja heikennetty versio alkuperäisestä.

Tämä paneeli ei aja puolueetonta ja tervettä monikulttuurisuuden edistämistä, vaan äärivasemmistolta lainattuja teemoja utopistisen ihanneyhteiskunnan tavoittelemiseksi. EU ei enää keskity kriminalisoimaan väkivaltaan yllyttäviä poliittisia liikkeitä, vaan haluaa kaikki ennakkoluuloiset ajatukset ja nuivat asenteet pois jo ihan peruskansalaisilta. Se on hyvän tarkoituksen ja kauniin päämäärän sumuttamaa kansalaisoikeuksien tuhoamista.

EU harkitsee ratkaisuksi tiettyjen symbolien, sanomisten ja ajatusten kieltoa vastoin sitä, että todella haluttaisiin kitkeä väkivaltaa. Syynä tähän on se, että väkivalta on jo kitketty. Rasistinen väkivalta on hyvin marginaalinen ilmiö Euroopassa. Vasemmistolaisuuden huumassa kaikki kitka ja kaikki ongelmat nähdään kuitenkin yhä kantaväestön aiheuttamana, vaikka tähän mennessä ainoa ongelmatekijä aidossa monikulttuurisuudessa ovat olleet uudet tulijat.

Jos äärivasemmisto on käyttänyt kaikki aseet ongelmien poistamiseksi, siirrytään mielipidevainoon, koska täytyyhän sen ”oikean” syyn jostain löytyä. Tässä se on valmis menemään niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Kun syyllisestä (kantaväestö) on sovittu, keksitään vain sopiva rikos (rasistinen kiihotus), niin meillä on ratkaisu ongelmaan. Tällaisesta ajattelukaavasta meillä on surullinen esimerkki entisestä Neuvostoliitosta.

EU on siis päättänyt astua askeleen taas hieman pikkuisen vasemmalle. Rangaistukset vääristä sanomisista kovenevat, jopa kolme vuotta linnaa.

Ilmeisesti hakaristi-uusnatsien harjoittama marginaalinen ja häviävän pieni väkivalta on EU:n mielestä niin organisoitua ja laajalle levittäytynyttä, että tällaisia paneeleja tulee muodostaa. EU ei halua tässä lakiesityksessä ratkaista monikulttuurisuuden ongelmia vaan tyytyy vain esittämään yhä voimakkaammin kantansa suvaitsevaisuuden puolesta.

En tietenkään vastusta tällaisia lakeja. Väkivaltaan kiihottaminen on aina väärin ja aina tuomittavaa. Vastustan kuitenkin sitä ajattelutapaa, joka ajaa tällaisten turhien paneeleiden kokoamiseen ja joka johtaa räikeästi priorisoimaan suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puolesta todellisten ongelmien yli.

Vai onko kaikki muut väkivaltaan johtavat ongelmat tosiaan jo ratkaistu?

Vierailija

Poliittinen oikeistotuuli pyyhkii läpi Euroopan ja sinä näet äärivasemmiston määräävän. Kuinka selität tämän?

os äärivasemmisto on käyttänyt kaikki aseet ongelmien poistamiseksi, siirrytään mielipidevainoon, koska täytyyhän sen ”oikean” syyn jostain löytyä. Tässä se on valmis menemään niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Kun syyllisestä (kantaväestö) on sovittu, keksitään vain sopiva rikos (rasistinen kiihotus), niin meillä on ratkaisu ongelmaan. Meillä on tästä surullinen esimerkki entisestä Neuvostoliitosta.

Missä hitossa sinä näet äärivasemmiston Euroopassa? Angela Merkelin Saksassa? Sarcosyn , Le Penin, Chiracin Ranskassa? Italiassa, Britanniassa?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat