Hyvyyden ja pahuuden tunnustaminen..

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen huomannut ihmisissä olen sellaisen piirteen, että he herkästi kertovat kaikki hyvät työt ja hyvät teot, mutta jotenkin tuntuu ettei ihmiset paljonkaan puhu siitä että ovat mokanneet, tehneet jotain väärin tai satuttaneet tai loukanneet muita.. En tiedä tiedostaako kaikki ihmiset edes pahuutta itsessään..?

Samoin ihmiset voivat juonia toisen tekemään puolestaan asioita, olla ivallisia esim. joku kertoo olevansa hidas jossain, niin toinen kertoo kuinka jotkut selviää kaikista vastaavista toimista ennätys ajassa..

Millaista mielihyvää ihmiset saavat ilkeydestä, välillä tuntuu että ihmisille tuottaa mielihyvää toisten satuttaminen??
Miettiikö ilkeilyihin taipuvaiset ihmiset koskaan omaan ilkeyttään, vaan näkevätkö he vaan sen hyvän mitä he tekevät..?

Kommentit (15)

Piru Naiseksi
Seuraa 
Viestejä3164
Liittynyt16.3.2005

edes tunnista olevansa ilkeitä, vaan saattavat pitää hyveinä piirteitä, joita lähimmäiset paheksuvat ja mieltää mitä parhaimmiksi teot, jotka muut tuomitsevat. Näin ollen he sitten aidostikin närkästyvät toimiensa synnyttämästä kritiikistä: hehän tarkoittivat vain hyvää!

Vierailija

Moni ihminen ei edes ymmärrä tekevänsä pahoja tekoja, pahuus-käsite kun on niin kovin elävä. Absoluuttista pahaa ja hyvää, ei ole kuin absoluuttisissa moraalikäsityksissä. Se mikä jonkun fanaatikon mielestä on hyvä on toisen mielestä paha. Humanistina uskon että kaikki kuitenkin pyrkivät hyvään, se hyvän käsite on vaan niin kovin erilainen.

Omasta moraalisesta lähtökohdastani, joka on Individualistinen arvoliberalismi pidän esimerkiksi arvopohjaista rankaisua pahana ja mielestäni ihmiset jotka kannattavat arvopohjaisia rankaisuja kannattavat pahaa. Näistä arvopohjaisista rankaisuista mainittakoon vaikka homo-seksuaalisuudesta tai kannabiksen käytöstä rankaiseminen.

Joku esimerkiksi uskonnollinen ihminen todennäköisesti omaa arvomaailman joka on omastani täysin poikkeava ja perustuu vaikkapa raamattuun ja kollektiiviseen ajattelutapaan, niin voi pitää minua pahana, koska en kannata arvopohjaisia rangaistuksia. Hänellä on mielestään oikeus puuttua muiden ihmisten arvoihin, koska hänen ajattelutapansa on yhteisökeskeinen ja pohjautuu jumalallisiin (ylempiin) arvoihin.

Näin kumpikin on mielestään hyvän asialla ja toinen pahan.
Samoin historian suuret pahikset esim Hitler ja Stalin toteuttivat sitä mikä heidän maailmankuvansa mukaan oli hyvää. Ehkäpä "hyvään" pyrkiminen ei tee ihmisestä pahaa, vaan se että on valmis käyttämään sellaisia keinoja tavoitteeseen pääsemiseksi, jotka itsekkin tietää pahoiksi. Sanotaan että "tarkoitus pyhittää keinot", ehkä pitäisikin sanoa että "keinot vesittää tarkoituksen".

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
Fiisas
Olen huomannut ihmisissä olen sellaisen piirteen, että he herkästi kertovat kaikki hyvät työt ja hyvät teot, mutta jotenkin tuntuu ettei ihmiset paljonkaan puhu siitä että ovat mokanneet, tehneet jotain väärin tai satuttaneet tai loukanneet muita.. En tiedä tiedostaako kaikki ihmiset edes pahuutta itsessään..?
Työtä hakiessa ei kannata kertoa huonoja puoliaan vaan keskittyä kertomaan hyvistä puolistaan. Kyllä tuo negaatioden unohtaminen toimii aika vahvasti kulttuurissamme jo ikään kuin sisään rakennettuna. Näkemykseni mukaan muiden ihmisten huomioiminen sekä itseään koskevien realiteettien huomaaminen ja hyväksymien ovat yhtäältä maailmankatsomuksellisia, että toisaalta kapasiteetillisia kysymyksiä...

Fiisas
Samoin ihmiset voivat juonia toisen tekemään puolestaan asioita, olla ivallisia esim. joku kertoo olevansa hidas jossain, niin toinen kertoo kuinka jotkut selviää kaikista vastaavista toimista ennätys ajassa..
tunnistaisin tuollaisen käyttäytymisen yhdeksi aika keskeiseksi tekijäksi hierarkiaeläimen normaalissa arjessa. Nykyinen ja suht kilpailullinen yhteiskunnan toimintamekanismi luo aika selviä paineita pyrkiä terävöittämään ja pätevöittämään omaa sosiaalista asemaansa "verkostoitumalla" ja toisinaan jopa hyvin kyseenalaisin keinoin. Sosiaalisesti lahjakkaat keräävät elämänilonsa siitä kuinka tehokkaasti kykenevät muita juoksuttamaan. Kertoo mielestäni tietyllä tapaa rakentavien ideoiden puutteesta. Ikään kuin maailma olisi valmis...

Fiisas
Millaista mielihyvää ihmiset saavat ilkeydestä, välillä tuntuu että ihmisille tuottaa mielihyvää toisten satuttaminen??
Miettiikö ilkeilyihin taipuvaiset ihmiset koskaan omaan ilkeyttään, vaan näkevätkö he vaan sen hyvän mitä he tekevät..?
Diplomatia ei taida oikein kuulua laiskojen, joita löytyy yllättävän paljon, keinovalikoimaan...

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija

Olen huomannut kaksi eri kyseenalaista perusmuotoa eli heikoimmille tehdään ilkeyksiä niin paljon kun moraali venyy, mutta vahvempia kunnioiteitaan ja mielistellään.

Kun ihminen kertoo itsestään vain hyvää, hänelle jää tasapainoton olo, joten hänen on kerrottava vastaavasti muista pahaa, jotta tasapaino säilyy.

Vierailija
Lothar
Pinheadin sanoin:

"There is no good, Monroe, there is no evil...there is only flesh, and the
patterns to which we submit it."



Sitä on katseltu Hellraisereita.

Vierailija
Fiisas
Olen huomannut ihmisissä olen sellaisen piirteen, että he herkästi kertovat kaikki hyvät työt ja hyvät teot, mutta jotenkin tuntuu ettei ihmiset paljonkaan puhu siitä että ovat mokanneet, tehneet jotain väärin tai satuttaneet tai loukanneet muita.. En tiedä tiedostaako kaikki ihmiset edes pahuutta itsessään..?

Samoin ihmiset voivat juonia toisen tekemään puolestaan asioita, olla ivallisia esim. joku kertoo olevansa hidas jossain, niin toinen kertoo kuinka jotkut selviää kaikista vastaavista toimista ennätys ajassa..

Millaista mielihyvää ihmiset saavat ilkeydestä, välillä tuntuu että ihmisille tuottaa mielihyvää toisten satuttaminen?? Miettiikö ilkeilyihin taipuvaiset ihmiset koskaan omaan ilkeyttään, vaan näkevätkö he vaan sen hyvän mitä he tekevät..?

Jotenkin nyt tuntuu siltä, ettei tässäkään olla sitä OMAA pahuutta ( inhimillisyyttä) peräänkuuluttamassa...

Vierailija
Syfilis
Moni ihminen ei edes ymmärrä tekevänsä pahoja tekoja, pahuus-käsite kun on niin kovin elävä. Absoluuttista pahaa ja hyvää, ei ole kuin absoluuttisissa moraalikäsityksissä. Se mikä jonkun fanaatikon mielestä on hyvä on toisen mielestä paha. Humanistina uskon että kaikki kuitenkin pyrkivät hyvään, se hyvän käsite on vaan niin kovin erilainen.

Omasta moraalisesta lähtökohdastani, joka on Individualistinen arvoliberalismi pidän esimerkiksi arvopohjaista rankaisua pahana ja mielestäni ihmiset jotka kannattavat arvopohjaisia rankaisuja kannattavat pahaa. Näistä arvopohjaisista rankaisuista mainittakoon vaikka homo-seksuaalisuudesta tai kannabiksen käytöstä rankaiseminen.

Joku esimerkiksi uskonnollinen ihminen todennäköisesti omaa arvomaailman joka on omastani täysin poikkeava ja perustuu vaikkapa raamattuun ja kollektiiviseen ajattelutapaan, niin voi pitää minua pahana, koska en kannata arvopohjaisia rangaistuksia. Hänellä on mielestään oikeus puuttua muiden ihmisten arvoihin, koska hänen ajattelutapansa on yhteisökeskeinen ja pohjautuu jumalallisiin (ylempiin) arvoihin.

Näin kumpikin on mielestään hyvän asialla ja toinen pahan.
Samoin historian suuret pahikset esim Hitler ja Stalin toteuttivat sitä mikä heidän maailmankuvansa mukaan oli hyvää. Ehkäpä "hyvään" pyrkiminen ei tee ihmisestä pahaa, vaan se että on valmis käyttämään sellaisia keinoja tavoitteeseen pääsemiseksi, jotka itsekkin tietää pahoiksi. Sanotaan että "tarkoitus pyhittää keinot", ehkä pitäisikin sanoa että "keinot vesittää tarkoituksen".

Tässä on viisas ajatus ja hieno kirjoitus. Taidan ottaa paukut sen kunniaksi. Peace.

Vierailija
Obscured evolutionist
Syfilis
Moni ihminen ei edes ymmärrä tekevänsä pahoja tekoja, pahuus-käsite kun on niin kovin elävä. Absoluuttista pahaa ja hyvää, ei ole kuin absoluuttisissa moraalikäsityksissä. Se mikä jonkun fanaatikon mielestä on hyvä on toisen mielestä paha. Humanistina uskon että kaikki kuitenkin pyrkivät hyvään, se hyvän käsite on vaan niin kovin erilainen.

Omasta moraalisesta lähtökohdastani, joka on Individualistinen arvoliberalismi pidän esimerkiksi arvopohjaista rankaisua pahana ja mielestäni ihmiset jotka kannattavat arvopohjaisia rankaisuja kannattavat pahaa. Näistä arvopohjaisista rankaisuista mainittakoon vaikka homo-seksuaalisuudesta tai kannabiksen käytöstä rankaiseminen.

Joku esimerkiksi uskonnollinen ihminen todennäköisesti omaa arvomaailman joka on omastani täysin poikkeava ja perustuu vaikkapa raamattuun ja kollektiiviseen ajattelutapaan, niin voi pitää minua pahana, koska en kannata arvopohjaisia rangaistuksia. Hänellä on mielestään oikeus puuttua muiden ihmisten arvoihin, koska hänen ajattelutapansa on yhteisökeskeinen ja pohjautuu jumalallisiin (ylempiin) arvoihin.

Näin kumpikin on mielestään hyvän asialla ja toinen pahan.
Samoin historian suuret pahikset esim Hitler ja Stalin toteuttivat sitä mikä heidän maailmankuvansa mukaan oli hyvää. Ehkäpä "hyvään" pyrkiminen ei tee ihmisestä pahaa, vaan se että on valmis käyttämään sellaisia keinoja tavoitteeseen pääsemiseksi, jotka itsekkin tietää pahoiksi. Sanotaan että "tarkoitus pyhittää keinot", ehkä pitäisikin sanoa että "keinot vesittää tarkoituksen".




Tässä on viisas ajatus ja hieno kirjoitus. Taidan ottaa paukut sen kunniaksi. Peace.

Samaa mieltä, mutta en ota paukkua sen kunniaksi..

Tämä Jokerin kommentti oli myös osuvasti kirjoitettu:
Kun ihminen kertoo itsestään vain hyvää, hänelle jää tasapainoton olo, joten hänen on kerrottava vastaavasti muista pahaa, jotta tasapaino säilyy.

ja Piru naiseksi kirjoittajan sanat myös:edes tunnista olevansa ilkeitä, vaan saattavat pitää hyveinä piirteitä, joita lähimmäiset paheksuvat ja mieltää mitä parhaimmiksi teot, jotka muut tuomitsevat. Näin ollen he sitten aidostikin närkästyvät toimiensa synnyttämästä kritiikistä: hehän tarkoittivat vain hyvää!

Vierailija
qaz
Fiisas
Olen huomannut ihmisissä olen sellaisen piirteen, että he herkästi kertovat kaikki hyvät työt ja hyvät teot, mutta jotenkin tuntuu ettei ihmiset paljonkaan puhu siitä että ovat mokanneet, tehneet jotain väärin tai satuttaneet tai loukanneet muita.. En tiedä tiedostaako kaikki ihmiset edes pahuutta itsessään..?

Samoin ihmiset voivat juonia toisen tekemään puolestaan asioita, olla ivallisia esim. joku kertoo olevansa hidas jossain, niin toinen kertoo kuinka jotkut selviää kaikista vastaavista toimista ennätys ajassa..

Millaista mielihyvää ihmiset saavat ilkeydestä, välillä tuntuu että ihmisille tuottaa mielihyvää toisten satuttaminen?? Miettiikö ilkeilyihin taipuvaiset ihmiset koskaan omaan ilkeyttään, vaan näkevätkö he vaan sen hyvän mitä he tekevät..?




Jotenkin nyt tuntuu siltä, ettei tässäkään olla sitä OMAA pahuutta ( inhimillisyyttä) peräänkuuluttamassa...

No minä olen sanonut tunnistavani myös itsessäni huonojakin piirteitä, joista haluan yrittää kasvaa pois.. En ole täydellinen.. niin kuin ei kukaan, mutta pidemmällä on ne jotka sen itselleen myöntävät.

Ps. En muuten nyt kaipaa kasvatus-oppia..

Vierailija

Tämähän se on suuri ongelma. Pelätään tuomiota, toisinaan ympäristöstä lähtöisin olevaa. Mutta useasti myös omaan psyykeen kuuluvaa - vrt. Freudin kuuluisa yliminä.

Juuri se omien puutteiden tunnustaminen voisi: 1) helpottaa oloa, sekä 2) tehdä mahdolliseksi niistä pääsemisen. Mutta näinpä ne kielletään sekä toisilta että monesti myös itseltä, kun pelätään sitä samaista tuomiota.

Martti Siiralan mukaan psykoterapian keskeinen elementti on juuri kaikenlaisen tuomio-tekijän ulosjättäminen. Potilasta on koko elämänsä tuomittu, halveksittu ja mollattu. Nyt pitäisi järjestää tilanne, jossa näin ei enää tehdä.

Vierailija
-:)lauri
Fiisas
Samoin ihmiset voivat juonia toisen tekemään puolestaan asioita, olla ivallisia esim. joku kertoo olevansa hidas jossain, niin toinen kertoo kuinka jotkut selviää kaikista vastaavista toimista ennätys ajassa..
tunnistaisin tuollaisen käyttäytymisen yhdeksi aika keskeiseksi tekijäksi hierarkiaeläimen normaalissa arjessa. Nykyinen ja suht kilpailullinen yhteiskunnan toimintamekanismi luo aika selviä paineita pyrkiä terävöittämään ja pätevöittämään omaa sosiaalista asemaansa "verkostoitumalla" ja toisinaan jopa hyvin kyseenalaisin keinoin. Sosiaalisesti lahjakkaat keräävät elämänilonsa siitä kuinka tehokkaasti kykenevät muita juoksuttamaan. Kertoo mielestäni tietyllä tapaa rakentavien ideoiden puutteesta. Ikään kuin maailma olisi valmis...

Mutta ihminen ei ole mikään selkeä hierarkiaeläin. Normaalissa ihmisten yhteisöllisessä kokoontumisessa ei muodostu mitään selkeää hierarkiaa tai taistelua ykköspaikasta. En sano, etteikö ihminen olisi myös hierarkioita muodostava eläin (se vaatisi jo melkoista silmien ummistamista) tai että se olisi ihmiselle ylipäätään luonnotonta, mutta en menisi tekemään mitään radikaaleja vetoja selkeistä hierarkiaeläimistä ihmisiin.

-:)lauri
Fiisas
Millaista mielihyvää ihmiset saavat ilkeydestä, välillä tuntuu että ihmisille tuottaa mielihyvää toisten satuttaminen??
Miettiikö ilkeilyihin taipuvaiset ihmiset koskaan omaan ilkeyttään, vaan näkevätkö he vaan sen hyvän mitä he tekevät..?
Diplomatia ei taida oikein kuulua laiskojen, joita löytyy yllättävän paljon, keinovalikoimaan...
Hetkinen? Miksi ei? En nyt yht'äkkiä näe, miksi diplomatia ei voisi monestikin toteutaa vähän energiaa vievää vaihtoehtoa. Enkä missään nimessä ainakaan mitään suoraa yhteyttä ilkeyden ja laiskuuden välillä. Päinvastoin, minulle ei ole koskaan selvinnyt miten ihmiset jaksavat kuluttaa energiaansa aktiiviseen vihanpitoon. Olen vasta viime aikoina alkanut jotenkin ymmärtää tätä ilmiötä ja sittenkin se tuottaa kaikessa epäloogisuudessaan vaikeuksia. Se kuitenkin taitaa mennä ihmisten luontaisen, tunneperäisen altruismin piikkiin, eikä siis olekaan mitenkään ajateltua ja loogista. Mutta ei myöskään siis mene laiskuuden nimiin.
Laiskuushan on rakkauden syntejä.

Danten Kiirastulessa laiskat joutuvat kiirehtimään vuoksi
"[- -]penseyden
hyviin töihin, jotka laiminlöitte."
Vihan puolella taas kyse ei ole laiskuudesta rakkaudessa, vaan rakkaudesta pahaan:
"[- -]teissä rakkaus
on joka hyveen alkusyy, ja siemen
jokaisen myöskin teon rangaistavan.

Mut kun ei rakkaus voi omaajansa
onnesta kääntää kasvojansa, luodut
kaikk' itsevihaltaan on varjeltuja.

Ja kun ei kuvitella olentoa
voi itsekseen, ei Jumalasta irti,
evätty Tuot' on vihaamasta myöskin.

Jäljelle jää, jos oikein jaoittelen,
rakastaa turmaa lähimmäisen; teissä
tavalla kolmella tuo rakkaus syntyy.

Yks naapurinsa turmiosta toivoo
etuja itselleen ja siksi soisi,
tää että kukistuisi korkeudessaan.

Yks pelkää vallan, kunnian ja maineen
kadottavansa, jos vain toinen nousee,
siks synkistyy ja hälle suopi pahaa.

Yks loukkauksesta niin vihaan syttyy,
hän että kostoa vain himoo; moinen
tietysti toivoo toisen onnettomuutta."
Nämä ovat siis pahan rakastamisen synnit: ylpeys, kateus ja viha. Missään tapauksessa ei henkilön laiskuus aiheuta pahuutta, vaan juuri aktiivisuus.
Lainatussa kohdassa nämä sanat on laitettu Vergiliukselle, johon Dantella on luottaminen. Käännös on Leinon.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
siouxeyesighed legion
-:)lauri
Fiisas
Samoin ihmiset voivat juonia toisen tekemään puolestaan asioita, olla ivallisia esim. joku kertoo olevansa hidas jossain, niin toinen kertoo kuinka jotkut selviää kaikista vastaavista toimista ennätys ajassa..
tunnistaisin tuollaisen käyttäytymisen yhdeksi aika keskeiseksi tekijäksi hierarkiaeläimen normaalissa arjessa. Nykyinen ja suht kilpailullinen yhteiskunnan toimintamekanismi luo aika selviä paineita pyrkiä terävöittämään ja pätevöittämään omaa sosiaalista asemaansa "verkostoitumalla" ja toisinaan jopa hyvin kyseenalaisin keinoin. Sosiaalisesti lahjakkaat keräävät elämänilonsa siitä kuinka tehokkaasti kykenevät muita juoksuttamaan. Kertoo mielestäni tietyllä tapaa rakentavien ideoiden puutteesta. Ikään kuin maailma olisi valmis...
Mutta ihminen ei ole mikään selkeä hierarkiaeläin. Normaalissa ihmisten yhteisöllisessä kokoontumisessa ei muodostu mitään selkeää hierarkiaa tai taistelua ykköspaikasta. En sano, etteikö ihminen olisi myös hierarkioita muodostava eläin (se vaatisi jo melkoista silmien ummistamista) tai että se olisi ihmiselle ylipäätään luonnotonta, mutta en menisi tekemään mitään radikaaleja vetoja selkeistä hierarkiaeläimistä ihmisiin.
Totta ja varovaisuutta kannattaa noudattaa myös varovaisuuden suhteen...

-:)lauri
Fiisas
Millaista mielihyvää ihmiset saavat ilkeydestä, välillä tuntuu että ihmisille tuottaa mielihyvää toisten satuttaminen??
Miettiikö ilkeilyihin taipuvaiset ihmiset koskaan omaan ilkeyttään, vaan näkevätkö he vaan sen hyvän mitä he tekevät..?
Diplomatia ei taida oikein kuulua laiskojen, joita löytyy yllättävän paljon, keinovalikoimaan...
Hetkinen? Miksi ei? En nyt yht'äkkiä näe, miksi diplomatia ei voisi monestikin toteutaa vähän energiaa vievää vaihtoehtoa.
Hyvä huomio ja sitähän minä juuri tarkoitin. Energiaa. Kenellä siihen on tänä päivänä varaa ja missäkin yhteydessä?

Enkä missään nimessä ainakaan mitään suoraa yhteyttä ilkeyden ja laiskuuden välillä.
Yksilökeskeinen kulttuuri, joka painostaa oman arjen ja elämän priorisointiin voi kanssaihmisistä tuntua ilkeältä olematta kuitenkaan sitä (aina). Laiskaksi katson lähinnä vain sellaista, joka ui kulttuurivirran mukana.

Olen havainnut, että samalla tavalla luonnontieteet koetaan usein hyvinkin ilkeiksi vaikka ne ovatkin vain tunteellisesti neutraalia matemaattista logiikkaa ja sen soveltamista käytäntöön funktionaalisella tavalla. Se miksi se on ilkeää, johtuu näkemykseni mukaan siitä, ettei se ui kulttuurivirran mukana. On tavallaan yksilökeskeisten näkemysten tiellä objektiivisuudellaan. Todelliseksi ilkeilyksi katsoisin tosin ehkä pikemminkin kehnon sarkasmin, johon tosin itsekin liian usein sorrun. *katsoo peiliin ja ihailee*

Päinvastoin, minulle ei ole koskaan selvinnyt miten ihmiset jaksavat kuluttaa energiaansa aktiiviseen vihanpitoon. Olen vasta viime aikoina alkanut jotenkin ymmärtää tätä ilmiötä ja sittenkin se tuottaa kaikessa epäloogisuudessaan vaikeuksia. Se kuitenkin taitaa mennä ihmisten luontaisen, tunneperäisen altruismin piikkiin, eikä siis olekaan mitenkään ajateltua ja loogista. Mutta ei myöskään siis mene laiskuuden nimiin.
Laiskuushan on rakkauden syntejä.

Danten Kiirastulessa laiskat joutuvat kiirehtimään vuoksi
"[- -]penseyden
hyviin töihin, jotka laiminlöitte."
Vihan puolella taas kyse ei ole laiskuudesta rakkaudessa, vaan rakkaudesta pahaan:
"[- -]teissä rakkaus
on joka hyveen alkusyy, ja siemen
jokaisen myöskin teon rangaistavan.

Mut kun ei rakkaus voi omaajansa
onnesta kääntää kasvojansa, luodut
kaikk' itsevihaltaan on varjeltuja.

Ja kun ei kuvitella olentoa
voi itsekseen, ei Jumalasta irti,
evätty Tuot' on vihaamasta myöskin.

Jäljelle jää, jos oikein jaoittelen,
rakastaa turmaa lähimmäisen; teissä
tavalla kolmella tuo rakkaus syntyy.

Yks naapurinsa turmiosta toivoo
etuja itselleen ja siksi soisi,
tää että kukistuisi korkeudessaan.

Yks pelkää vallan, kunnian ja maineen
kadottavansa, jos vain toinen nousee,
siks synkistyy ja hälle suopi pahaa.

Yks loukkauksesta niin vihaan syttyy,
hän että kostoa vain himoo; moinen
tietysti toivoo toisen onnettomuutta."
Nämä ovat siis pahan rakastamisen synnit: ylpeys, kateus ja viha. Missään tapauksessa ei henkilön laiskuus aiheuta pahuutta, vaan juuri aktiivisuus.
Lainatussa kohdassa nämä sanat on laitettu Vergiliukselle, johon Dantella on luottaminen. Käännös on Leinon.


Tuossa runossa kiteyttetään egosentrisyyteen liittyvä vihaaminen, aika ansiokkaasti. Mutta mielestäni tuostakin puttuu arkielämään liittyvä vuorovaikutus, jota sosiaali- ja ryhmädynamiikka aina on (ei yksi- vaan kaksi- tai useampinapaista). Määreet annetaan tekstissä ikään kuin ulkopuolelta, näin essentialisoiden joku ja riippumatta siitä, mikä on olkinuken alkuperäinen syy, käyttäytyä tavalla x taikka y. Mutta niin sanottuna "opettavaisena viisautena" tuo oli kyllä mielestäni oikein toimiva.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14026
Liittynyt23.6.2005
-:)lauri
Olen havainnut, että samalla tavalla luonnontieteet koetaan usein hyvinkin ilkeiksi vaikka ne ovatkin vain tunteellisesti neutraalia matemaattista logiikkaa ja sen soveltamista käytäntöön funktionaalisella tavalla. Se miksi se on ilkeää, johtuu näkemykseni mukaan siitä, ettei se ui kulttuurivirran mukana. On tavallaan yksilökeskeisten näkemysten tiellä objektiivisuudellaan.

Minusta luonnontieteellinen tieto koetaan tietyissä tapauksissa 'vihamieliseksi' mm. siksi, että se edustaa 'kylmää' elämästä etääntynyttä ja redusoivaa tiedettä retorisessa hengessä – joka kuten sanoit – ei seuraa 'kulttuurivirran' poliittisesti värittynyttä ihannekuvaa maailman menon suunnasta. Luonnontieteellinen retoriikka vaan jää elämään ihan omantasoisessaan modaalisuudessa – muut tieteenalat/ akateemiset oppialat on helpompaa leimata subjektivistisiksi, kun aletaan Dawkinslaisesti elvistellä luonnontieteen materiaalisilla saavutuksilla.

Kuitenkin luonnontieteellistäkin tutkimusta siitä ihmisotuksesta tulisi pitää vain tutkimuksena; vaikuttavathan senkin tulkintoihin aiempi tutkimusperinne, rahoituslähde, metodologiset rajoitteet, ylitsevuotavat kausaalitulkinnat, heikompi vasta-argumenttien tutkimusbulkki ja ihan silkka apuraha-ahneus.

Positivistisen 'mittaamistieteen' asemasta nykytieteen pissitolppana on Pertti Töttö kirjoittanut osuvasti nimetyn teoksen Pirullisen Positivismin Paluu. Töttö analysoi ja kritisoi osuvin sanankääntein nykyistä laadullisen tutkimuksen ympärille pystytettyä kulttia, jossa määrällistä tutkimusta arvotetaan etukäteen 'pahaksi' ja 'pelkistäväksi', eli sanalla sanoen pirulliseksi. Hyvin näppärää luettavaa.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
Neonomide
-:)lauri
Olen havainnut, että samalla tavalla luonnontieteet koetaan usein hyvinkin ilkeiksi vaikka ne ovatkin vain tunteellisesti neutraalia matemaattista logiikkaa ja sen soveltamista käytäntöön funktionaalisella tavalla. Se miksi se on ilkeää, johtuu näkemykseni mukaan siitä, ettei se ui kulttuurivirran mukana. On tavallaan yksilökeskeisten näkemysten tiellä objektiivisuudellaan.

Minusta luonnontieteellinen tieto koetaan tietyissä tapauksissa 'vihamieliseksi' mm. siksi, että se edustaa 'kylmää' elämästä etääntynyttä ja redusoivaa tiedettä retorisessa hengessä – joka kuten sanoit – ei seuraa 'kulttuurivirran' poliittisesti värittynyttä ihannekuvaa maailman menon suunnasta. Luonnontieteellinen retoriikka vaan jää elämään ihan omantasoisessaan modaalisuudessa – muut tieteenalat/ akateemiset oppialat on helpompaa leimata subjektivistisiksi, kun aletaan Dawkinslaisesti elvistellä luonnontieteen materiaalisilla saavutuksilla.
Niin, tuo oli mielestäni hyvin kuvattu tilanne. Siitäkin huolimatta, että joku sitten innostuu brassailemaan saavutuksilla. Ymmärtääkseni brassailijoita löytyy tieteen alasta riippumatta, mutta kieltämättä se on vähän epäreilua jos kyseessä on luonnontieteiden edustaja tai niiden perään parkuva taiteilija.

Kilpailumarkkinatalous kulttuuritrendinä saattaa tuntua viehättävältä ja se toki onkin muutenkin helppoa. Henkilökohtaisesti edustamani arvot ovat kuitenkin vain korkeammassa kulttuurissa... Haastavaa se yhtäältä tietysti on kun joutuu asettaa itselleen rimoja mutta toisaalta se myös palkitsee.

Kuitenkin luonnontieteellistäkin tutkimusta siitä ihmisotuksesta tulisi pitää vain tutkimuksena; vaikuttavathan senkin tulkintoihin aiempi tutkimusperinne, rahoituslähde, metodologiset rajoitteet, ylitsevuotavat kausaalitulkinnat, heikompi vasta-argumenttien tutkimusbulkki ja ihan silkka apuraha-ahneus.

Positivistisen 'mittaamistieteen' asemasta nykytieteen pissitolppana on Pertti Töttö kirjoittanut osuvasti nimetyn teoksen Pirullisen Positivismin Paluu. Töttö analysoi ja kritisoi osuvin sanankääntein nykyistä laadullisen tutkimuksen ympärille pystytettyä kulttia, jossa määrällistä tutkimusta arvotetaan etukäteen 'pahaksi' ja 'pelkistäväksi', eli sanalla sanoen pirulliseksi. Hyvin näppärää luettavaa.

Ymmärtääkseni ainoa konkreettinen kritiikki koski vain kirjoitusasua, ja "sanakääntein" muodostettua olkinukkea, jolla ei ole luonnontieteen (ks. edellinen lainaukseni ja siihen anatama vastauksesi) kanssa mitään keskeistä tekemistä.

Ja on mielestäni samaten hieman epäreilua parkua apurahoista luonnontieteen yhteydessä, sikäli kun esim. Suomessa koulutetaan tohtoreita enemmän kuin on duunia tarjolla. Siitäkin huolimatta säälin sekainen hämmästelyni herää lähinnä sen vuoksi, että yhden tieteenalan edustaja hyökkää samaisessa lafkassa toimivan toisen tieteenalan kimppuun. Mielestäni se ilmentää vain selviytymis- ja seksuaaliviettimme atribuutin vallanhimo olemassaoloa sikäli kun sanakäänteisiin sisältyvä Focaultilainen älyllinen epärehellisyys näyttäytyy informaatiokannibalismina, sen sijaan, että tieteenalan edustaja todella alkaisi funtsimaan, mistä fyrkkaa saataisiin jokaiselle sitä tarvitsevalle parhaiten? Perustarpeisiin nähden riittävästi?

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija

ei paha ole kenkään ihminen
vaan toinen on HEIKOMPI toista

pahuuden takaa löytyy aina
hätää, tuskaa ja ahdistusta

-Eino Leino_

Uusimmat

Suosituimmat