Jako kahteen edessä kirkossa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Väitän, että perinteinen Raamattuun perustuva usko on loppujen lopuksi jo oikeastaan käytännössä kadonnut kotimaisesta valtionkirkostamme.

Asiaa vain ei ole kehdattu ääneen tunnustaa. Kirkko on pitänyt yllä Raamatun oppien jakamisen illuusiota, vaikka todellisuudessa kirkon organisaatio on käytännössä muuttunut erilaisten siirtymäriittien ja sosiaalipalvelujen palvelutuottajaksi.

Kirkon hoitamat rituaalit julistavat uuden lapsen ottamisen perheyhteisöön, lapsen siirtymisen sukupuoliseksi aikuiseksi, avioliiton ja kuoleman. Tämän lisäksi kirkko tekee hieman sosiaalityötä ja neuvoo avioeroa pohtivia koettamaan kuitenkin kerran vielä yhdessä. Ja kiirehdin heti korostamaan, että näin on hyvä.

Uskon hiipuminen kirkon sisällä on tapahtunut pienin askelin ja huomaamatta, kun kirkon toimijat ovat yrittäneet sovittaa koko muuta yhteiskuntaa jo hallitsevan rationaalisen ja tieteellisen ajattelun omaankin toimintaansa ja elämäänsä.

Moderni rationaalinen ajattelu kun ei voi perustua tuhansia vuosia vanhoihin kirjoihin, eikä kauan sitten kadonneessa paimentolais- ja maanviljelijäyhteisössä noudatettuun moraaliin ja etiikkaan. Ne kun tulevat aina vastaan, jos ajattelu perustuu Raamatun tekstien suoraan tulkintaan.

Näistä syistä oikeastaan kaikki läntiset valtionkirkot ovat pikkuhiljaa siirtäneet vain Raamattuun perustuvia oppejaan yhä syrjemmälle jopa niin, että ne ovat oikeastaan jo pudonneet kuormasta kokonaan.

Tämä kehitys on nyt jo niin pitkällä, että koko Raamatun voisi jo pudottaa muutamia Jeesuksen repliikkejä lukuun ottamatta kokonaan pois kuvasta, eikä kotimaisen valtionkirkkomme luonne muuttuisi mitenkään oleellisesti. Raamatun opit on jo venytetty ja sovellettu niin äärimmilleen modernin yhteiskunnan tarpeisiin, että kriittinen tarkastelija ei yhteyttä välttämättä enää havaitse lainkaan.

Kehitys on siis pelkästään hyvä asia, koska kauan sitten kadonneessa patriarkaalisessa ja väkivaltaisessa paimentolaisyhteiskunnassa syntynyt Raamattu ei enää missään tapauksessa kelpaa modernin, demokraattisen yhteiskunnan opaskirjaksi.

Meidän nykyisen valtionkirkkomme levittämä usko on kaikeksi onneksi jo täysin eri uskonto kuin se, joka elähdytti kerettiläisiä polttaneita mustakaapuja. Kirkkomme vain ei halua tehdä selvää julkista pesäeroa synkkään menneisyyteensä, sillä perinteen ylläpitämisen illuusio on toisaalta kirkon tärkeimpiä tehtäviä.

Kirkko vain on pakon edessä joutunut sopeutumaan yhteiskunnan muuttumiseen, sillä rationaalinen ajattelu on muuttunut normiksi koko muussa yhteiskunnassa. Yhteiskunnallisia päätöksiä ei voida enää perustella pelkillä uskomuksilla ja käsityksillä, vaan länsimaiset ihmiset ovat tottuneet perustamaan päätöksenteon tosiasioille.

Tällaisessa tilanteessa ei kirkollakaan ole muuta keinoa kuin vaivihkaa pudotella kaikki vaikeimmin nieltävät vanhan juutalaisen perimätiedon osat pois omasta opetuksestaan, sillä muutoin kirkko pelaisi itsensä kokonaan ulos yhteiskunnasta.

Pitkään piilossa muhinut tilanne on noussut julkisuuden valokeilaan naispappeudesta nousseen kohun myötä. Kirkolla on ollut pitkät perinteet hyssyttelystä ja villaisella painamisesta, jotta kirkon sisäiset ristiriidat eivät vain nousisi julkisuuteen.

Nyt kipukynnys kuitenkin ylittyi sekä kirkon tärkeimmäksi voimavaraksi jo noussee naispapiston että Raamatun opit naftaliinista kaivaneiden kirkon konservatiivien joukossa.

Tilanteella voi olla vain positiivisia seurauksia. Valtionkirkkomme tie kohti rationaalista ja modernia kevyt-uskonnollisuutta voi vain vauhdittua, kun kirkon sisällä myyräntyötään tekevät vanhoilliset joko lähtevät ovet paukkuen tai heidät heitetään ulos.

Valtionkirkon muuttuminen jo tehnyt siitä aivan uudella tavalla sallivan ja erilaisuuttakin ymmärtävän. Tarve taistella uskontoa vastaan kuihtuu samalla, kun uskonto ei enää entiseen tapaan yritäkään tukahduttaa ihmisten omaa ajattelua ja pakottaa kaikkia jäseniään valmiisiin kaavoihin.

Raamatun ja helvetin kauhut unohtavasta uudistuneesta kirkosta voisi tulla humanistinen voimavara, joka jakaa lohtua ja rohkaisua niitä tarvitseville.
Olisi siis koko yhteiskunnan edun mukaista, että äärivanhoillinen kirkollinen siipi siirtyisi valtionkirkosta omiin lahkoihinsa harjoittamaan keskenään omia menojaan ja ruokkimaan vanhoja ennakkoluulojaan.

Kirkollisverovaroilla ylläpidettyä valtionkirkkoamme ei silloin enää käytettäisi vanhentuneiden ennakkoluulojen, pelkojen ja vihan levittämiseen.

Valtionkirkon piirissä ei kuitenkaan valitettavasti välttämättä ajatella näin. Kirkon aseman eroosiota on seurattu siellä käsiä väännellen jo vuosikymmeniä, eikä merkittävän kirkon sisäisen aktivistiryhmän menettäminen houkuttele toiminnasta vastaavia.

Kirkon päätöksentekijöiden on kuitenkin hyvä muistaa, että perälaita vuotaa silloinkin, jos he antautuvat vanhoillisten edessä. On aivan varmaa, että hyvin koulutetut, aktiiviset naiset hylkäävät kirkon suurin joukoin, jos kadonneen paimentolaiskansan oppeihin takertuneet kirkon vanhoilliset saavat jatkaa vihankylvöään valtionkirkon nimissä.

Lisää asiaa osoitteessa: http://koti.mbnet.fi/hjw

Kommentit (14)

Vierailija

Raamattu on maailman eniten väärinymmärretty teos.

Raamatussa oleellinen asia ja sanoma on 10 käskyssä.

Kaikki muu on vertauskuvallista kertomaa. Ei tieteellistä faktaa, jota täytyisi lukea kuin Piru, joka pilkkua suurennuslasilla tuijottaen, ja virheitä etsien.

Tämä on minun mielipiteeni.

Vierailija
wallja
Väitän, että perinteinen Raamattuun perustuva usko on loppujen lopuksi jo oikeastaan käytännössä kadonnut kotimaisesta valtionkirkostamme.

Asiaa vain ei ole kehdattu ääneen tunnustaa. Kirkko on pitänyt yllä Raamatun oppien jakamisen illuusiota, vaikka todellisuudessa kirkon organisaatio on käytännössä muuttunut erilaisten siirtymäriittien ja sosiaalipalvelujen palvelutuottajaksi.

Kirkon hoitamat rituaalit julistavat uuden lapsen ottamisen perheyhteisöön, lapsen siirtymisen sukupuoliseksi aikuiseksi, avioliiton ja kuoleman. Tämän lisäksi kirkko tekee hieman sosiaalityötä ja neuvoo avioeroa pohtivia koettamaan kuitenkin kerran vielä yhdessä. Ja kiirehdin heti korostamaan, että näin on hyvä.

Uskon hiipuminen kirkon sisällä on tapahtunut pienin askelin ja huomaamatta, kun kirkon toimijat ovat yrittäneet sovittaa koko muuta yhteiskuntaa jo hallitsevan rationaalisen ja tieteellisen ajattelun omaankin toimintaansa ja elämäänsä.

Moderni rationaalinen ajattelu kun ei voi perustua tuhansia vuosia vanhoihin kirjoihin, eikä kauan sitten kadonneessa paimentolais- ja maanviljelijäyhteisössä noudatettuun moraaliin ja etiikkaan. Ne kun tulevat aina vastaan, jos ajattelu perustuu Raamatun tekstien suoraan tulkintaan.

Näistä syistä oikeastaan kaikki läntiset valtionkirkot ovat pikkuhiljaa siirtäneet vain Raamattuun perustuvia oppejaan yhä syrjemmälle jopa niin, että ne ovat oikeastaan jo pudonneet kuormasta kokonaan.

Tämä kehitys on nyt jo niin pitkällä, että koko Raamatun voisi jo pudottaa muutamia Jeesuksen repliikkejä lukuun ottamatta kokonaan pois kuvasta, eikä kotimaisen valtionkirkkomme luonne muuttuisi mitenkään oleellisesti. Raamatun opit on jo venytetty ja sovellettu niin äärimmilleen modernin yhteiskunnan tarpeisiin, että kriittinen tarkastelija ei yhteyttä välttämättä enää havaitse lainkaan.

Kehitys on siis pelkästään hyvä asia, koska kauan sitten kadonneessa patriarkaalisessa ja väkivaltaisessa paimentolaisyhteiskunnassa syntynyt Raamattu ei enää missään tapauksessa kelpaa modernin, demokraattisen yhteiskunnan opaskirjaksi.

Meidän nykyisen valtionkirkkomme levittämä usko on kaikeksi onneksi jo täysin eri uskonto kuin se, joka elähdytti kerettiläisiä polttaneita mustakaapuja. Kirkkomme vain ei halua tehdä selvää julkista pesäeroa synkkään menneisyyteensä, sillä perinteen ylläpitämisen illuusio on toisaalta kirkon tärkeimpiä tehtäviä.

Kirkko vain on pakon edessä joutunut sopeutumaan yhteiskunnan muuttumiseen, sillä rationaalinen ajattelu on muuttunut normiksi koko muussa yhteiskunnassa. Yhteiskunnallisia päätöksiä ei voida enää perustella pelkillä uskomuksilla ja käsityksillä, vaan länsimaiset ihmiset ovat tottuneet perustamaan päätöksenteon tosiasioille.

Tällaisessa tilanteessa ei kirkollakaan ole muuta keinoa kuin vaivihkaa pudotella kaikki vaikeimmin nieltävät vanhan juutalaisen perimätiedon osat pois omasta opetuksestaan, sillä muutoin kirkko pelaisi itsensä kokonaan ulos yhteiskunnasta.

Pitkään piilossa muhinut tilanne on noussut julkisuuden valokeilaan naispappeudesta nousseen kohun myötä. Kirkolla on ollut pitkät perinteet hyssyttelystä ja villaisella painamisesta, jotta kirkon sisäiset ristiriidat eivät vain nousisi julkisuuteen.

Nyt kipukynnys kuitenkin ylittyi sekä kirkon tärkeimmäksi voimavaraksi jo noussee naispapiston että Raamatun opit naftaliinista kaivaneiden kirkon konservatiivien joukossa.

Tilanteella voi olla vain positiivisia seurauksia. Valtionkirkkomme tie kohti rationaalista ja modernia kevyt-uskonnollisuutta voi vain vauhdittua, kun kirkon sisällä myyräntyötään tekevät vanhoilliset joko lähtevät ovet paukkuen tai heidät heitetään ulos.

Valtionkirkon muuttuminen jo tehnyt siitä aivan uudella tavalla sallivan ja erilaisuuttakin ymmärtävän. Tarve taistella uskontoa vastaan kuihtuu samalla, kun uskonto ei enää entiseen tapaan yritäkään tukahduttaa ihmisten omaa ajattelua ja pakottaa kaikkia jäseniään valmiisiin kaavoihin.

Raamatun ja helvetin kauhut unohtavasta uudistuneesta kirkosta voisi tulla humanistinen voimavara, joka jakaa lohtua ja rohkaisua niitä tarvitseville.
Olisi siis koko yhteiskunnan edun mukaista, että äärivanhoillinen kirkollinen siipi siirtyisi valtionkirkosta omiin lahkoihinsa harjoittamaan keskenään omia menojaan ja ruokkimaan vanhoja ennakkoluulojaan.

Kirkollisverovaroilla ylläpidettyä valtionkirkkoamme ei silloin enää käytettäisi vanhentuneiden ennakkoluulojen, pelkojen ja vihan levittämiseen.

Valtionkirkon piirissä ei kuitenkaan valitettavasti välttämättä ajatella näin. Kirkon aseman eroosiota on seurattu siellä käsiä väännellen jo vuosikymmeniä, eikä merkittävän kirkon sisäisen aktivistiryhmän menettäminen houkuttele toiminnasta vastaavia.

Kirkon päätöksentekijöiden on kuitenkin hyvä muistaa, että perälaita vuotaa silloinkin, jos he antautuvat vanhoillisten edessä. On aivan varmaa, että hyvin koulutetut, aktiiviset naiset hylkäävät kirkon suurin joukoin, jos kadonneen paimentolaiskansan oppeihin takertuneet kirkon vanhoilliset saavat jatkaa vihankylvöään valtionkirkon nimissä.

Lisää asiaa osoitteessa: http://koti.mbnet.fi/hjw

Ei vit... taas näitä.

Vierailija

syytä muistaa että valtiokirkko ei ole juurikaan pitänyt alunalkaenkaan raamatun tekstistä kiinni, vaan on pyrkinyt lähinnä miellyttämään massoja kolehtien toivossa.

etsikää uskonto joka pitää raamatusta kiinni niin ollaan lähempänä rakkautta.

Vierailija

Ei vit... taas näitä.[/quote]

Jäi oikein vaivaamaan että ketähän "nämä" ja ovat kuinka paljon niitä oikein on, kun niitä on "taas"?

Vierailija

"etsikää uskonto joka pitää raamatusta kiinni niin ollaan lähempänä rakkautta." tarjoaa T-X

Miksi? Mikä? ja Ketkä? Uskonto pitää kiinni Raamatusta? siis mikä?

Raamattu on minulle tärkeä kirja, mutta en milloinkaan suostuisi siihen, että menisin laumassa. Onko rakkautta se, että ihmiset ajattelevat Raamatusta samalla lailla? Vai se, että he sietävät, että joku ajattelee erilailla kuin itse?

Vierailija
wallja
Väitän, että perinteinen Raamattuun perustuva usko on loppujen lopuksi jo oikeastaan käytännössä kadonnut kotimaisesta valtionkirkostamme.

Asiaa vain ei ole kehdattu ääneen tunnustaa. Kirkko on pitänyt yllä Raamatun oppien jakamisen illuusiota, vaikka todellisuudessa kirkon organisaatio on käytännössä muuttunut erilaisten siirtymäriittien ja sosiaalipalvelujen palvelutuottajaksi.

Kirkon hoitamat rituaalit julistavat uuden lapsen ottamisen perheyhteisöön, lapsen siirtymisen sukupuoliseksi aikuiseksi, avioliiton ja kuoleman. Tämän lisäksi kirkko tekee hieman sosiaalityötä ja neuvoo avioeroa pohtivia koettamaan kuitenkin kerran vielä yhdessä. Ja kiirehdin heti korostamaan, että näin on hyvä.

Uskon hiipuminen kirkon sisällä on tapahtunut pienin askelin ja huomaamatta, kun kirkon toimijat ovat yrittäneet sovittaa koko muuta yhteiskuntaa jo hallitsevan rationaalisen ja tieteellisen ajattelun omaankin toimintaansa ja elämäänsä.

Moderni rationaalinen ajattelu kun ei voi perustua tuhansia vuosia vanhoihin kirjoihin, eikä kauan sitten kadonneessa paimentolais- ja maanviljelijäyhteisössä noudatettuun moraaliin ja etiikkaan. Ne kun tulevat aina vastaan, jos ajattelu perustuu Raamatun tekstien suoraan tulkintaan.

Näistä syistä oikeastaan kaikki läntiset valtionkirkot ovat pikkuhiljaa siirtäneet vain Raamattuun perustuvia oppejaan yhä syrjemmälle jopa niin, että ne ovat oikeastaan jo pudonneet kuormasta kokonaan.

Tämä kehitys on nyt jo niin pitkällä, että koko Raamatun voisi jo pudottaa muutamia Jeesuksen repliikkejä lukuun ottamatta kokonaan pois kuvasta, eikä kotimaisen valtionkirkkomme luonne muuttuisi mitenkään oleellisesti. Raamatun opit on jo venytetty ja sovellettu niin äärimmilleen modernin yhteiskunnan tarpeisiin, että kriittinen tarkastelija ei yhteyttä välttämättä enää havaitse lainkaan.

Kehitys on siis pelkästään hyvä asia, koska kauan sitten kadonneessa patriarkaalisessa ja väkivaltaisessa paimentolaisyhteiskunnassa syntynyt Raamattu ei enää missään tapauksessa kelpaa modernin, demokraattisen yhteiskunnan opaskirjaksi.

Meidän nykyisen valtionkirkkomme levittämä usko on kaikeksi onneksi jo täysin eri uskonto kuin se, joka elähdytti kerettiläisiä polttaneita mustakaapuja. Kirkkomme vain ei halua tehdä selvää julkista pesäeroa synkkään menneisyyteensä, sillä perinteen ylläpitämisen illuusio on toisaalta kirkon tärkeimpiä tehtäviä.

Kirkko vain on pakon edessä joutunut sopeutumaan yhteiskunnan muuttumiseen, sillä rationaalinen ajattelu on muuttunut normiksi koko muussa yhteiskunnassa. Yhteiskunnallisia päätöksiä ei voida enää perustella pelkillä uskomuksilla ja käsityksillä, vaan länsimaiset ihmiset ovat tottuneet perustamaan päätöksenteon tosiasioille.

Tällaisessa tilanteessa ei kirkollakaan ole muuta keinoa kuin vaivihkaa pudotella kaikki vaikeimmin nieltävät vanhan juutalaisen perimätiedon osat pois omasta opetuksestaan, sillä muutoin kirkko pelaisi itsensä kokonaan ulos yhteiskunnasta.

Pitkään piilossa muhinut tilanne on noussut julkisuuden valokeilaan naispappeudesta nousseen kohun myötä. Kirkolla on ollut pitkät perinteet hyssyttelystä ja villaisella painamisesta, jotta kirkon sisäiset ristiriidat eivät vain nousisi julkisuuteen.

Nyt kipukynnys kuitenkin ylittyi sekä kirkon tärkeimmäksi voimavaraksi jo noussee naispapiston että Raamatun opit naftaliinista kaivaneiden kirkon konservatiivien joukossa.

Tilanteella voi olla vain positiivisia seurauksia. Valtionkirkkomme tie kohti rationaalista ja modernia kevyt-uskonnollisuutta voi vain vauhdittua, kun kirkon sisällä myyräntyötään tekevät vanhoilliset joko lähtevät ovet paukkuen tai heidät heitetään ulos.

Valtionkirkon muuttuminen jo tehnyt siitä aivan uudella tavalla sallivan ja erilaisuuttakin ymmärtävän. Tarve taistella uskontoa vastaan kuihtuu samalla, kun uskonto ei enää entiseen tapaan yritäkään tukahduttaa ihmisten omaa ajattelua ja pakottaa kaikkia jäseniään valmiisiin kaavoihin.

Raamatun ja helvetin kauhut unohtavasta uudistuneesta kirkosta voisi tulla humanistinen voimavara, joka jakaa lohtua ja rohkaisua niitä tarvitseville.
Olisi siis koko yhteiskunnan edun mukaista, että äärivanhoillinen kirkollinen siipi siirtyisi valtionkirkosta omiin lahkoihinsa harjoittamaan keskenään omia menojaan ja ruokkimaan vanhoja ennakkoluulojaan.

Kirkollisverovaroilla ylläpidettyä valtionkirkkoamme ei silloin enää käytettäisi vanhentuneiden ennakkoluulojen, pelkojen ja vihan levittämiseen.

Valtionkirkon piirissä ei kuitenkaan valitettavasti välttämättä ajatella näin. Kirkon aseman eroosiota on seurattu siellä käsiä väännellen jo vuosikymmeniä, eikä merkittävän kirkon sisäisen aktivistiryhmän menettäminen houkuttele toiminnasta vastaavia.

Kirkon päätöksentekijöiden on kuitenkin hyvä muistaa, että perälaita vuotaa silloinkin, jos he antautuvat vanhoillisten edessä. On aivan varmaa, että hyvin koulutetut, aktiiviset naiset hylkäävät kirkon suurin joukoin, jos kadonneen paimentolaiskansan oppeihin takertuneet kirkon vanhoilliset saavat jatkaa vihankylvöään valtionkirkon nimissä.

Lisää asiaa osoitteessa: http://koti.mbnet.fi/hjw

Niin no, Jeesuksen mukaanhan me olemme kaikki tasa-arvoisia taivaassa(tai helvetissä)mutta Paavalin mukaan ei. Kai siis kristityssä yhteisössäkin "munalisällä" on tietty arvonsa

Vierailija

Ei mitään kaksimielistä Antero.
Vaikka minulla ei ole ollutkaan samoja ongelmia kuin Karitapiolla niin miellummin jotain tuollaista.

http://lirama.net/song/63931

Taistelkoon oikeista opeista ne, jotka sen luulevat tietävänsä ja ne , joilla siihen on aikaa.

Vierailija

Kristinuskon tulevaisuudesta ja Jeesuksen opeista löytyy paljon tietoa Urantia-kirjasta! Tässä yksi pätkä!

10. TULEVAISUUS

Kristinusko on toden totta tehnyt tälle maailmalle suuren palveluksen, mutta, mitä nyt eniten kaivataan, on Jeesus. Maailman tarvitsee nähdä Jeesus taas elävänä maan päällä niiden hengestä syntyneiden kuolevaisten kokemuksessa, jotka tuovat Mestarin vaikuttavalla tavalla kaikkien ihmisten tietoon. On turhanaikaista puhua alkukristillisyyden henkiinherättämisestä, sillä teidän on lähdettävä liikkeelle siitä, missä nyt olette. Nykyajan kulttuurille on annettava hengellinen kaste esittämällä sille uusi ilmoitus Jeesuksen elämästä, ja sitä on valaistava uudella ymmärryksellä hänen ikuisen pelastuksen evankeliumistaan. Ja kun Jeesus tällä tavoin korotetaan, hän vetää kaikki ihmiset luokseen. Jeesuksen opetuslasten tulisi olla enemmän kuin valloittajia: heidän tulisi olla kaikille ihmisille jopa ylitsevuotavia inspiraation ja yltäkylläisemmän elämän lähteitä. Uskonto on niin kauan vain muuan ylevä humanismin laji, kunnes siitä tehdään jumalallista huomaamalla Jumalan läsnäolo henkilökohtaisessa kokemuksessa todelliseksi.

Jeesuksen maisen elämän kauneus ja ylevyys, sen ihmisyys ja jumalallisuus, sen yksinkertaisuus ja ainutlaatuisuus tarjoavat niin vaikuttavan ja vetoavan kuvan ihmisen pelastamisesta ja Jumalan ilmoittamisesta, että sen tulisi kaikkina aikoina tehokkaasti hillitä teologien ja filosofien intoa laatia uskonkappaleita tai luoda hengelliseksi orjuudeksi muodostuvia teologisia järjestelmiä tällaisesta ihmisen hahmossa tapahtuneesta transsendentaalisesta Jumalan lahjoittautumisesta. Universumi tuotti Jeesuksessa kuolevaisen ihmisen, jossa rakkauden henki sai voiton ajallisuuteen kuuluvista aineellisista rajoitteista ja pääsi fyysisen alkuperän tosiasian tuolle puolen.

Pitäkää aina mielessänne, että Jumala ja ihminen tarvitsevat toisiaan. He ovat toisilleen välttämättömät, jotta saavutettaisiin täysimääräisesti ja lopullisesti ikuinen persoonallisuuden kokemus universumilopullisuutta edustavasta jumalallisesta kohtalosta.

”Jumalan valtakunta on sisimmässänne” oli kenties suurin Jeesuksen koskaan lausuma ajatus heti sen julistuksen jälkeen, että hänen Isänsä on elävä ja rakastava henki.

Kun voitetaan sieluja Mestarille, ensimmäinen virsta, joka on pakkoa, velvollisuutta ja sovinnaisuutta, ei ole se, joka saa ihmisessä ja hänen maailmassaan aikaan muutoksen, vaan mieluumminkin vasta pakottoman palvelemisen ja vapautta rakastavan uhrautuvuuden merkeissä sujuva toinen virsta merkitsee, että jeesuslainen ojentaa kätensä tarttuakseen veljeensä rakkaudessa ja kiidättääkseen häntä hengellisessä ohjauksessa eteenpäin kohti kuolevaisen ihmisen olemassaolon korkeampaa ja jumalallista määränpäätä. Kristinusko kulkee jo nyt halullisesti ensimmäisen virstan, mutta ihmiskunta riutuu ja kompastelee eteenpäin moraalisessa pimeydessä siksi, että aitoja toisen virstan kulkijoita on niin vähän - perin vähän on niitä Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuvia, jotka todellakin elävät ja rakastavat siten kuin hän opetti opetuslapsiaan elämään ja rakastamaan ja palvelemaan.

On esitetty kutsu lähteä mukaan jännittävään yritykseen uuden ja perin pohjin muotoaan muuttaneen ihmisyhteiskunnan rakentamiseksi valtakuntaa edustavan Jeesus-veljeskunnan hengellisen uudelleensyntymisen keinoin, ja tämän kutsun tulisi sykähdyttää kaikkia häneen uskovia tavalla, jolla ihmisiä ei olekaan sävähdytetty sitten niiden aikojen, jolloin he vaelsivat maan päällä hänen lihallisina kumppaneinaan.

Mikään Jumalan todellisuuden kieltävä yhteiskuntajärjestys tai poliittinen järjestelmä ei voi millään rakentavalla ja kestävällä tavalla myötävaikuttaa ihmisten sivilisaation edistymiseen. Mutta kristinusko, sellaisena kuin se tänä päivänä on moniin suuntauksiin jakautuneena ja sekularisoituneena, on itsessään suurin yksittäinen tekijä, joka estää sitä edistymästä nykyistä pitemmälle. Tämä pitää paikkansa eritoten itämaista puhuttaessa.

Kirkollisuus on kerta kaikkiaan ja iäti yhteen sopimaton niiden ihmisten edellä mainitun elävän uskon, kasvavan hengen ja ensikäden kokemuksen kanssa, jotka ovat Jeesuksen uskontovereita ihmisten välisessä veljeydessä taivaan valtakunnan hengellisen yhteenliittymän sisällä. Menneisyyden saavutuksia merkitsevien traditioiden säilyttämisen halu, mikä sinänsä on kiitettävää, johtaa usein aikansa eläneiden palvontajärjestelmien puolustelemiseen. Hyvää tarkoittava muinaisten ajatusrakennelmien vaalimisen halu muodostaa tehokkaan esteen sellaisten uusien ja tarvetta vastaavien keinojen ja menetelmien tukemiselle, joiden tarkoituksena olisi tyydyttää nykyihmisten avartuvan ja edistyvän mielen hengellisiä kaipauksia. Kahdennenkymmenennen vuosisadan kristilliset kirkot ovat niin ikään suurina mutta asiasta täysin tietämättöminä esteinä todellisen evankeliumin - Jeesus Nasaretilaisen opetusten - välittömälle etenemiselle.

On monia vakavahenkisiä henkilöitä, jotka mielihyvin osoittaisivat lojaalisuutta evankeliumin Kristusta kohtaan, mutta joiden on tavattoman vaikea antaa intomielistä tukeaan sellaiselle kirkolle, jossa hänen elämänsä ja opetustensa henkeä näkyy näin vähän ja josta heille on erheellisesti opetettu, että hän oli sen perustaja. Jeesus ei perustanut niin kutsuttua kristillistä kirkkoa, mutta hän on kaikin olemuksensa kanssa sopusoinnussa olevin tavoin sitä vaalinut hänen maan päällä suorittamansa elämäntyön parhaana olemassa olevana edustumana.

Jospa kristillisellä kirkolla vain olisi rohkeutta omaksua Mestarin ohjelma, niin tuhannet näennäisen välinpitämättömät nuoret rynnistäisivät esiin tullakseen mukaan tällaiseen hengelliseen hankkeeseen, eivätkä he epäröisi heittäytyä koko painollaan tähän suurenmoiseen seikkailuun.

Kristinuskon edessä on vakavana haasteena erääseen sen omista tunnuslauseista sisältyvä tuomio: ”Talo, joka riitautuu itsensä kanssa, ei voi pysyä pystyssä.” Ei-kristillinen maailma tuskin antautuu lahkoiksi jakautuneen kristikunnan edessä. Elävä Jeesus on kristinuskon mahdollisen yhdistymisen ainoa toivo. Todellinen kirkko - Jeesus-veljeskunta - on näkymätön, hengellinen, ja sitä luonnehtii yhtenäisyys, vaan ei välttämättä yhdenmukaisuus. Yhdenmukaisuus on mekanistisluontoisen fyysisen maailman tunnusmerkki. Hengellinen yhtenäisyys seuraa uskonyhteydestä elävään Jeesukseen. Näkyväisen kirkon ei tulisi enää pitempään suostua vaikeuttamaan Jumalan valtakuntaa edustavan, näkymättömän ja hengellisen veljeskunnan edistymistä. Ja institutionalisoituneen sosiaalisen organisaation vastakohtana tästä veljeskunnasta tulee kerran vielä elävä organismi. Se saattaa vallan mainiosti käyttää hyväkseen tällaisia sosiaalisia organisaatioita, mutta ne eivät saa sitä syrjäyttää.

Muttei kahdennenkymmenennen vuosisadan kristinuskoakaan pidä halveksia. Se on monia rotuja edustaneiden Jumalaa tuntevien ihmisten monien aikakausien kuluessa yhteen kertyneen moraalisen neuvokkuuden aikaansaannos, ja se on todellakin ollut maan päällä suurimpia hyvän puolesta toimivia voimia. Yhdenkään ihmisen ei siis tulisi sen myötäsyntyisistä ja hankituista puutteista huolimatta suhtautua siihen kevyesti. Kristinusko onnistuu yhä liikuttamaan ajattelevien ihmisten mieltä voimallisilla moraalisilla emootioilla.

Mutta kirkon sekaantumista kaupankäyntiin ja politiikkaan ei voi mitenkään puolustella; tällaiset epäpyhät allianssit ovat Mestarin räikeää pettämistä. Eivätkä aidosti totuutta rakastavat ihmiset kovin nopeasti unohda sitä, että tämä mahtava ja institutionaalistunut kirkko on useinkin kaihtelematta tukahduttanut vastasyntyneen uskon ja vainonnut niitä totuudentuojia, jotka sattuivat esiintymään muussa kuin puhdasoppisuuden kaavussa.

On peräti totta, ettei moinen kirkko olisi jäänyt pystyyn, ellei maailmassa olisi ollut ihmisiä, jotka pitivät enemmän tämäntyylisestä palvonnasta. Monet hengellisesti veltot sielut kaipaavat ikivanhaa ja autoritaarista rituaaliuskontoa pyhine traditioineen. Ihmisen kehitys ja hengellinen edistyminen tuskin riittävät antamaan kaikille ihmisille kyvyn tulla toimeen ilman uskonnollista auktoriteettia. Ja valtakuntaa edustava näkymätön veljesyhteisö saa vallan mainiosti sulkea piiriinsä näitä erilaisiin yhteiskunta- ja temperamenttiluokkiin kuuluvia perheryhmiä, jos niiden jäsenillä vain on halua tulla todella hengen johdattamiksi Jumalan pojiksi. Mutta tässä Jeesuksen veljeskunnassa ei ole sijaa lahkolaiselle kilpataistelulle, ei ryhmien väliselle katkeruudelle eikä sellaisille väitteille, että joku olisi moraalisesti lyömätön tai hengellisesti erehtymätön.

Nämä erilaiset kristittyjen ryhmittymät voivat olla hyödyksi tarjoamalla kodin läntisen sivilisaation piiriin kuuluville eri kansojen mahdollisille lukuisille erityyppisille uskoville, mutta tällainen kristikunnan jakautuneisuus edustaa vakavaa heikkoutta silloin, kun se koettaa viedä Jeesuksen evankeliumia itämaisten kansojen keskuuteen. Nämä rodut eivät vielä ymmärrä, että on olemassa Jeesuksen uskonto, joka on erillään kristinuskosta ja jossain määrin siitä eroava, ja että kristinuskosta on yhä enemmän tullut uskonto Jeesuksesta.

Urantian suuri toivo on siinä mahdollisuudessa, että uusi ilmoitus Jeesuksesta uusin ja entistä laajemmin esityksin hänen pelastavasta sanomastaan hengellisesti yhdistäisi rakastavan palvelun puitteissa hänen nykyisten tunnustuksellisten seuraajiensa monilukuiset perheet.

Jopa maallisesta kasvatuksesta voisi olla apua tässä suuressa hengellisessä renessanssissa, jos se kiinnittäisi enemmän huomiota työhön, jota tehdään opetettaessa nuorisolle, miten ruveta tekemään suunnitelmia elämää varten ja kehittämään luonnetta. Kaiken kasvatuksen tavoitteena tulisi olla elämän verrattomimman tarkoituksen, majesteettisen ja tasapainoisen persoonallisuuden kehittymisen, vaaliminen ja edistäminen. Vallitsee suuri tarve opetuksesta, joka korostaisi ylenpalttisen halujentyydyttämisen sijasta moraalista kurinalaisuutta. Tällaiselta perustalta uskonto saattaa omine hengellisine virikkeineen myötävaikuttaa kuolevaisen olennon elämän avartumiseen ja rikastumiseen, jopa ikuisen elämän turvaamiseen ja kohottamiseen.

Kristinusko on uskonto, joka syntyi suuremmitta valmisteluitta, ja siksi sen on toimittava matalalla profiililla. Suurieleiset hengelliset suoritukset saavat vielä odottaa Jeesuksen todellisen uskonnon uutta julkituontia ja tämän uskonnon entistä yleisempää hyväksymistä. Mutta kristinusko on voimallinen uskonto, kun otetaan huomioon, että ristiinnaulitun puusepän tuiki tavalliset opetuslapset lähettivät liikkeelle ne opetukset, jotka kolmessasadassa vuodessa valloittivat roomalaisen maailman ja jatkoivat sitten voittokulkuaan Rooman kukistaneiden barbaarien keskuudessa. Tämä sama kristinusko valloitti - liitti itseensä ja ylevöitti - koko heprealaisen teologian ja kreikkalaisen filosofian virran. Ja kun tämä kristillinen uskonto yliannoksen mysteereitä ja pakanuutta nautittuaan oli vaipunut yli tuhanneksi vuodeksi koomaan, se herätti itsensä henkiin ja itse asiassa valloitti uudelleen koko läntisen maailman. Kristinusko sisältää sen verran Jeesuksen opetuksia, että ne riittävät tekemään siitä kuolemattoman.

Jospa kristinusko vain voisi käsittää laajemmin Jeesuksen opetuksia, se voisi tehdä varsin paljon enemmän auttaakseen nykyihmistä ratkaisemaan uusia ja yhä monimutkaisempia ongelmiaan.

Kristinuskoa rasittaa suuresti se epäkohta, että se on koko maailman ajattelevien ihmisten mielessä samastunut osaksi läntisen sivilisaation yhteiskuntajärjestelmää, elinkeinoelämää ja moraalinormeja; ja näin kristinusko on tietämättään näyttänyt tukevan yhteiskuntaa, jonka harteita painaa raskaana taakkana syyllisyys siitä, että se sietää tiedettä, josta puuttuu ihanteellisuus; politiikkaa, josta puuttuvat periaatteet; vaurautta, joka saavutetaan työtä tekemättä; nautiskelua, jota ei mikään hillitse; tietoa, josta puuttuu vastuuntunto; valtaa, josta puuttuu omatunto, sekä elinkeinotoimintaa, josta puuttuu moraalisuus.

Nykyisen kristinuskon toivo on siinä, että se lakkaisi tukemasta läntisen sivilisaation yhteiskuntajärjestelmiä ja elinkeinoelämän toimintaperiaatteita samalla, kun se nöyrästi painaa päänsä niin urheasti ylistämänsä ristin edessä saadakseen siinä uuden kerran kuulla Nasaretin Jeesukselta suurimmat totuudet, jotka kuolevainen ihminen voi konsanaan kuulla: elävän evankeliumin Jumalan isyydestä ja ihmisen veljeydestä.

Laatija: Keskiv. komissio

Näin Kirja sen meille kertoo ja näin se on! aamen AAMEN!

Vierailija

Lainaus oikeen valon lähettiläs
---------------------------------------------------------------------
Kirkollisuus on kerta kaikkiaan ja iäti yhteen sopimaton niiden ihmisten edellä mainitun elävän uskon, kasvavan hengen ja ensikäden kokemuksen kanssa, jotka ovat Jeesuksen uskontovereita ihmisten välisessä veljeydessä taivaan valtakunnan hengellisen yhteenliittymän sisällä
----------------------------------------------------------------------------
Toki sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi niin kuin minulla. Jos et ole sattunut huomaamaan niin tämä on keskustelupaikka. Ei ole oikein sopivaa tällaiset pitkät saarnat.

Vaikka minulla olisi mitä mielipiteitä kirkosta, niin kirkkoon aion kuulua silti.

Siis tää ei voi olla totta Ihan kuin suomi 24:ssä uskonto ja uskomukset palstalla

Uusimmat

Suosituimmat