Jääkarhunpentu Knut ja sulavat Jäämeren jäät

Seuraa 
Viestejä7184
Liittynyt9.9.2005

[size=150:6087tmhn]Jääkarhun pentu Knut hellytti saksalaiset - samaan aikaan tämän sukulaiset kuolevat Jäämerellä[/size:6087tmhn]
[size=75:6087tmhn](YLE 1 AamuTV 24. huhtikuuta 2007)[/size:6087tmhn]

[ ... Saksalaiset televisioyhtiöt hoksasivat mikä menee televisiossa katsojille kaupaksi; saksalaiset ihastuivat vankeudessa syntyneeseen jääkarhun pentuun, sen ollessa niin hellyttävä, että aivan omaksi olisivat haastatellut halunneet. Samaan aikaan jääkarhujen elinolot tuhoutuvat pitkälti ihmisten toimenpiteistä Jäämerellä ... ]

Kaksinaismoraali on tyypillistä haettaessa hyvitystä ja anteeksiantoa huonosta omasta tunnosta tiedostaessamme, että aikaansaamme jatkuvasti kiihtyvällä kulutuksellamme vaikeutuvia elinoloja eläinkunnalle. Suuret jäätiköt ovat aloittaneet hiljalleen kiihtyvän sulamisprosessin - jääkarhujen heikkenevät elinolot saattavat tuhota sukupuuttoon koko lajin.

Ihmiset keräilevät itselleen turvallisesti eläimiä huolettoman katselemisen ja oppimisen perustelulla aitojen ja muurien taakse. Me rajoitamme vapaan eläinkunnan itseltämme turvaan aitojen taakse ymmärtämättä, että meidän omat suojamuurit kasvavat samaan aikaan "turvaksi" itsellemme omilta lajikumppaneiltamme. Olemme aitaajia ja muurien rakentajia - luulottelemme olevamme turvassa seiniemme ja sähköisten antureiden takana. Maapallolla ei pallon muotonsa takia ole rajaa eikä muuria, vaan vapaus.

Jääkarhut ovat historiallinen osa eskimoiden toimeentuloa vuosisatojen ajan. Eskimot metsästivät ja kalastivat vain omaan välittömään tarpeeseen - sääntelyä tai ryöstömetsästystä ei tunnettu, vaan ikiaikainen luonnonuskonto sijoitti kullekkin oman osuuden yhteisessä maailmassa. Harmoniaa vahvistivat vain lajistojen elinvoimaisuuden ylläpito heikkojen tuhoutumisena.

Saksalaisessa eläintarhassa tapahtui pienoinen ihme, Knut innosti ihmiset villeiksi hellyydestä ja huomioonottamisesta Berliinissä. Teljetty karhu on turvallisempi kuin mm. Suomessa temmeltävät vapaana olevat 200 kontioyksilöä, joiden mahtumista ei tunnuta löydettävän harvaan asutusta maastamme huolimatta. Susien epäterveen suureksi populaksi huomataan jo vajaan 100:n yksilön olemassaolo. Jääkarhun pentu on varmaankin parhaiten suojassa meiltä ihmiseltä nimenomaan eläintarhassa, jossa aita eroittaa sen meistä.

Samaan aikaan kun hellyttelemme karhun pentua ja tämän suloisuutta - kun se on niin valkoinen ja pörröinenkin, pennun sukulaiset ihmettelevät minne jää on katoamassa. Ikuista ja loputonta uintimatkaa ei enää mestarikaan jaksa suorittaa. Kuolevat jääkarhupopulat muistuttavat meitä elämäntyylistämme, jossa sijaa ei juuri muille jää. Olemme valloittaneet suhteettomat ja lajillemme normaalisti elinkelvottomatkin alueet ryöväämällä elinkelpoisuuden saamiseksi lisäenergian, jota ei meille oltu tarkoitettu.

Kuinka kaksinaamaisesti voimmekaan ihastella luonnon kauneutta vangittuina yksilöinä, ymmärtämättä, ettei jääkarhun pentu leikkinyt ihmishoitajansa kanssa, vaan harjoitti vuosituhantisten geeniensä ohjaamana taistelua parittelusta ja nokkeluutta metsästykseen. Me katsomme elämää mieleiseksi värjäämiemme lasien läpi. Luonnossa laseja ei ole värjätty, siellä ei ole laseja lainkaan. Luonnossa elää tasapainon laki, jossa ylipaisuva popula syödään tai se tuhoutuu omaan nälänhätään, koska ympäröivyys ei tarjonnutkaan riittävää ravintoa ylisuureksi kasvaneelle lajistolle.

Kaupunkilaiset ihmettelevät miksi nuo aidatut eläimet kiertävät häkkiensä reunoja, tuskastuvat levottomin katsein ja makailevat liian suuren osan ajastaan. Tahtomattamme kasvatamme tarhojen eläinlajeja tekemättömään elämään, jossa luontaiset vaistot, metsästystavat ja sulautuminen muuhun ympäristöön rikkoutuvat ja tuhoutuvat. Kasvatamme eläimiä aitojen takana tavoillemme - siis olla tekemättä juuri mitään, systeemin hoitaessa yksilöiden luontaisia tehtäviä.

Meidän ajatuskaaviomme ajaa eläinkunnan ahtaalle "häkkeihinsä" vapaassa luonnossakin - meidän elinpiirin kasvaessa entisestään. Itse asettamamme luomakunnan kruunun omistajan elkein rajaamme muun vuosimiljoonaisen keskinäiselinkelpoisen lajiston niin ahtaalle, että eläinten viimeinen kapina on voinut jo ilmentyä mm. valaiden joukkokuolemina (joukkoitsemurhina?) merenrannoilla.

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

..............................................................

[size=75:6087tmhn]Kuvakokoelma linkkien alta, 1 - 4:

1 - DSC_3941.JPG
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/473718637/ ---

Kuvateksti:
Tyhjä karhulinna muistuttaa elinpiireistä, joita ihminen yksipuolisesti järjestelee kysymättä asianosaisilta mitään. Samaan aikaan ihminen laajentaa omaa elinpiiriään, kuten taustalla oleva satama, johon myöhemmin rakennetaan meille niitä hunajakennomaisia asuntoja, jotta saamme enemmän ihmisiä pienemmälle pinta-alalle.

2 - DSC_3952.JPG--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/473718657/ ---

Kuvateksti:
Pöllö ihmettelee suurin silmin katsojansa toista suurta silmää, jota meillä ihmiskunnassa kameran linssiksi kutsutaan. Pöllön lento on päättynyt ja ruoka tuodaan kuin Manulle illallinen. Metsästystä ei synny, on alkanut yksilön taantuma - näillä avuilla ei villi luonto taivu elämälle mahdolliseksi. Elämä vapaana on luovutettu ihmisen oman itsekkyyden ihailtavaksi.

3 - DSC_4060.JPG
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/473718663/ ---

Kuvateksti:
Katsoja luulee kuviokellunnan ablodeeraukseksi katsojilleen suosionosoituksena helposti saatavasta ravinnosta. Ei tarvita sukellustaitoa, ei koeta elämän kiihkeyttä vaarat kannoilla, vaan taantuma on alkanut tuhoten elämisen mahdollisuuden vapaana kaikesta siitä mitä ihminen omaksi ilokseen on kehitellyt muista välittämättä.

4 - DSC_4068.JPG
--- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/473718695/ ---

Kuvateksti:
Ihmiset katselevat mieleisekseen värjäämien lasiensa läpi elämää vankeuteen, jossa eläinlajien vapaa liikunta on teljetty muurien taakse tyydyttämään uteliaisuuttamme ja turvallista kohtaantoa eläimiin. Mutta kummat ovatkaan muurin ja millä puolen? Olemmeko jo itsemme vankeja?

Copyright by Ilkka Luoma [1-3] ja Irma Miettinen [4] 2006.[/size:6087tmhn]

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (36)

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7184
Liittynyt9.9.2005

Kuka kertoo mikä on Knutin kohtalo?

Vierailija
Ilkka Luoma
Kuka kertoo mikä on Knutin kohtalo?

Knut elää ja iloitsee ihmisten katseista. siinä Knut'in kohtalo.
Onkos sinulla Ilkka jotain Knut'ia vastaan, kun tuollaisen pitkän litanian kirjoitit jääkarhuista ja Knut'ista? Eiköhän se ollut hyvä teko ihmisille että he pelasti Knut'in. Olisiko se ollut mielestäsi parempi jos Knut'in olisi annettu kuolla, niin kuin eräät vaativat?

Se että maailma on saastunut, ei ole Knut'in vika. Jotta antakaamme Knut'in elää ja nauttia kuuluisuudestaan.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7184
Liittynyt9.9.2005
Ayla

Ayla,

jos lukisit alustuksen, niin sieltä saattaisi ponnahtaa esille luonnon omat valinnat ja eläinkunnan keskinäinen harmonia, ei ole mitään Knutia vastaan vaan suru tämän vankeudesta!

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7184
Liittynyt9.9.2005

Knut oli oiva esimerkki jakomielisyydestämme, ainakin osalla meistä. Mikä on Knutin oikea paikka?

Suru Knut'in vankeudesta? Eiköhän Knut'illa joka tapauksessa ole aika hyvät olot. Eläin voi myös oppia asumaan ihmisten läheisyydessä, "vankeudessakin", jos vain on tilaa missä liikkuu. Ja eikös se kuitenkin ole parempi että Knut elää eläintarhassa, kuin että Knut'in olisi annettu kuolla. Hyvähän se oli että Knut'ia autettiin pysymään elossa. Knut ei tiedä nyt siitä jääkarhun vapaudesta yhtään mitään. Knut tietää vain ihmiset ja elää nyt ihmisten läheisyydessä. Ja toivottavasti elää onnellisena.

Parempi elävä Knut, kuin kuollut Knut.

Vierailija
Ilkka Luoma
Knut oli oiva esimerkki jakomielisyydestämme, ainakin osalla meistä. Mikä on Knutin oikea paikka?

Jos tuohon malliin mennän niin mikä on muitten eläinten oikea paikka? "Eläimet" on eläimiä. Kuitenkin ihminen on ikänsä niitä kesyttänyt itselleen lemmikeiksi (kissa, koira, käärme ja niin edelleen), työntekijöiksi (hevonen), ruuaksi (sika, lehmä, kana ja niin edelleen). Nyt on Knut katseltavana eläintarhassa, ei ainakaan kasvateta ihmiselle ruuaksi.

..............

Näet inhimillisesti vankeudestakin positiivisia puolia Ikävää on vain se, että me emme kiihtyvältä kulutukseltamme näe "eläimiä luonnolta"....

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
Ayla
Ilkka Luoma
Knut oli oiva esimerkki jakomielisyydestämme, ainakin osalla meistä. Mikä on Knutin oikea paikka?

Jos tuohon malliin mennän niin mikä on muitten eläinten oikea paikka? "Eläimet" on eläimiä. Kuitenkin ihminen on ikänsä niitä kesyttänyt itselleen lemmikeiksi (kissa, koira, käärme ja niin edelleen), työntekijöiksi (hevonen), ruuaksi (sika, lehmä, kana ja niin edelleen). Nyt on Knut katseltavana eläintarhassa, ei ainakaan kasvateta ihmiselle ruuaksi.

..............

Näet inhimillisesti vankeudestakin positiivisia puolia Ikävää on vain se, että me emme kiihtyvältä kulutukseltamme näe "eläimiä luonnolta"....

Totta kai näen. Eläintarhoja on ollut kauan aikaa jo, jotta kyllä jo pitäisi ihmisten olla tottunut siihen että eläimiä on näissä tarhoissa. Meille syntyi vuosi sitten gorillapoika. Emolla ei ollut maitoa hänelle, jotta yksi henkilökunta pelasti Enzon hengen. Yksi työntekijöistä hoita gorillavauvaa kotonaankin ja pitä sitä kuin lapsenaan. Nyt Enzo on jo yli yksi vuotias ja on muitten gorillojen kanssa, myös emonsa.

Enzo
http://www.kolmarden.com/templates/normal.aspx?page_id=1610

Kun me ihmiset nyt olemme luonnon saastuttaneet niin paljon että muilla elämillä on uhka kuolla sukupuuttoon, niin kyllä se on oikein että jos eläimiä on jäljellä eläintarhoissa tuleville sukupolville.

Millaiseen eläintarhaan me pääsisimme itseltämme turvaan? ja muille elämän helpotukseksi, varsinkin, jos ovet suljetaan huolellisesti...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma

Millaiseen eläintarhaan me pääsisimme itseltämme turvaan? ja muille elämän helpotukseksi, varsinkin, jos ovet suljetaan huolellisesti...

No joo, tavallaan olemme jo eläintarhassa nimeltä Tellus, maapallo. Emme pääse täältä pois jonnekin muulle plaaneetalle elämään. Jotta Telluksen vankeja ollaan. Ehkäpä meitä jotkin avaruuden oliot sillon tällöin vilkaaisevat tänne päin vointiamme. Ehkä meidät on "istutettu" tänne Tellukseen", joten voisimme olla "koe-eläimiä" avaruuden olioille. Ei sitä koskaan tiedä. Kaikki teoriat kelpaa.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005
Ilkka Luoma
Kuka kertoo mikä on Knutin kohtalo?

Toimittakaa se minulle,niin lopetan sen kivuttomasti ja teen siitä grilliherkkuja.Nami nami...

Mitä muuten luulisitte nälkäisen jääkarhun tekevän ihmislapselle,silittävän sitä lempeästi kun se on niin söpö...?

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Ei jääkarhut osaa silittää.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005
Antero
installer
Ilkka Luoma
Kuka kertoo mikä on Knutin kohtalo?

Toimittakaa se minulle,niin lopetan sen kivuttomasti ja teen siitä grilliherkkuja.Nami nami...

Mitä muuten luulisitte nälkäisen jääkarhun tekevän ihmislapselle,silittävän sitä lempeästi kun se on niin söpö...?

Ei jääkarhut osaa silittää.

Osuit naulan kantaan..

Pedot ovat "söpöydestään" huolimatta ihmisen luontaisia kilpailijoita.

Eläinten esineellistäminen söpöiksi tai "rumiksi" on typerää,eläinten suojelua pitäisi tarkastella luonnon monimuotoisen geenipankin säilyttämisen kannalta.

.....

siis, pitääkö ne tuhota ja aidata piikkilankojen taakse, mitenkäs meille tehdään?

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat